Savon puolen rukoilijat oikeuden edessä.
Sitä vainoa, jonka alaisiksi heränneet kaikkialla maassa 1830- ja
1840-luvulla joutuivat, eivät Margareetta Högmanin ja Salomon
Häkkäsen hiljaiset sanankuulijatkaan voineet välttää. Heitäkin
vastaan nostettiin oikeusjuttu. Joutsan kappelin haudankaivajan J.
Spjutin tekemän ilmiannon johdosta haastatti Hartolan nimismies,
_K. K. Brofeldt_, suutari _Erkki Tuomaanpoika Tevalinin_ mainitusta
kappelista oikeuteen siitä, että tämä kodissaan helmikuun 24
p:nä 1842 ja "monta kertaa sittemmin" oli pitänyt rukous- ja
hartauskokouksia.
Juttu oli kihlakunnanoikeudessa ensi kerran esillä huhtikuun 4
p:nä 1842, mutta lykättiin, kun ei syytetty eivätkä todistajiksi
haastetut -- viimemainittuja oli 5 naista ja 1 mies -- olleet
tilaisuuteen saapuneet, saman vuoden syyskäräjiin, joihin Tevalin
"sopivalla tavalla ja omalla kustannuksellaan" oli toimitettava.
Näissä käräjissä -- asia käsiteltiin syyskuun 19 p:nä -- olivat
asianomaiset saapuvilla, edellisten lisäksi 2 uutta todistajaa.
Tevalin kieltäytyi vastaamasta, "koska prokuraattorilta ei oltu
hankittu kihlakunnanoikeudelle lupaa tämän jutun esille ottamiseen."
Turhaan kehotettuaan häntä vastaamaan, päätti oikeus 5 ruplan sakon
uhalla vaatia Tevalinia kiellostaan luopumaan, koska syyte "ei
koskenut uskontoa". Todistajain kuulustelusta kävi selväksi, että
Tevalin aamuin ja illoin joka päivä viikossa kotiväkensä kanssa oli
pitänyt hartauskokouksia, joissa oli rukoiltu ja veisattu, sekä
lauantai-iltana samallaisia hartauskokouksia, joihin oli saapunut
paitsi talossa kirkkomajan saaneita, hyvin paljon muitakin ihmisiä.
Myöskin todistettiin, ettei Tevalin yksin, vaan muutkin olivat
seuroja pitäneet. Syytetyn huomautuksen johdosta, ettei Spjut ollut
nähnyt, mitä hänen kodissaan pidetyissä seuroissa oli toimitettu, hän
kun ei milloinkaan ollut näissä kokouksissa käynyt, vastasi tämä,
että hän oli kulkenut ohi ja akkunasta katsellut. Todistaja Maria
Aatamintytär oli lähellä olevasta "kaivosta" kuunnellut Tevalinin
asunnossa pidettyjä hartauskokouksia.
Erään todistuksen johdosta, jonka mukaan Margareetta Högman ja Leena
Kompula muutamissa seuroissa olisivat lukeneet rukouksia Tevalinin
kera, lykättiin juttu helmikuun 23 p:ään 1843, jolloin näiden
henkilöiden sekä Antti Väisäisen, jonka eräs todistaja sanoi olleen
Tevalinin seuroissa, tulisi olla saapuvilla.
Uudet todistajat todistivat, että veisuu Tevalinin kodissa
pidetyistä kokouksista oli kuulunut kauas; mutta juttu ei vielä
talvikäräjissäkään 1843 päättynyt, syystä ettei Margareetta Högmania,
Leena Kompulaa ja Antti Väisäistä oltu tavattu kotona, kun heitä oli
haettu oikeuteen haastamista varten. Syyskuun 18 p:nä, kun juttu
uudelleen oli esillä, esiintyi muutamia uusia todistajia, joista
toisia oli tuotu oikeuteen. Saapuvilla oli myöskin Antti Väisäinen.
Hän kielsi jyrkästi käyneensä Tevalinin seuroissa. Margareetta
Högmania ja Leena Kompulaa eivät lautamiehet nytkään olleet tavanneet
kotona. Nämä ja muutamat muut todistajat tuomittiin "tuomisen uhalla"
saapumaan talvikäräjiin.
Tammikuun 11 p:nä 1844 esiintyi Margareetta Högman oikeudessa. Hän
todisti edellisinä vuosina niinä aikoina, joina hän oli saapunut
kirkolle Herran ehtoollisella käyntiä varten, matkan pituuden tähden
tulleensa jo edellisenä lauvantaina Tevalinin kotiin, joka oli hänen
kirkkokortteerinsa. Hän tunnusti niinikään siellä tavanneensa paljon
ihmisiä, joita hän ei ollut tuntenutkaan, sekä sunnuntaina aamuin ja
illoin heidän kanssaan rukoilleensa ja veisanneensa. Tämä avomielinen
tunnustus on sitä huomattavampi, kuin Margareetta Högmania, niinkuin
hänen tilaisuudessa luettu papintodistuksensa osoittaa, v. 1837
oli Kangasniemellä sakotettu "osanotosta luvattomiin kokouksiin".
Samankaltainen oli Leena Kompulan todistus. Tevalin anoi vapautusta
"sakoista ja muusta edesvastauksesta", koskei hänen kodissaan
pidetyissä, hyvää tarkoittavissa seuroissa ollut tapahtunut
epäjärjestyksiä eikä muuta moitittavaa, sekä että Spjut, joka oli
toimeenpannut tämän oikeusjutun, velvoitettaisiin korvaamaan hänen
käräjämatkansa ja hukkaan menneet monet työpäivänsä. Samaa vaativat
Väisäinen, Margareetta Högman ja Leena Kompula. Lopuksi antoivat
Margareetta Högman ja Väisäinen oikeuteen näin kuuluvan, Hirvensalmen
kappalaisen _Ferdinand Sireliuksen_ kirjoittaman todistuksen:
"Loisen vaimo Margareetta Högman, asuva torppari Antti Väisäisen
luona Joutsan kappelin Vahvaselän kylässä, ollen viimemainittu
vaimonsa kera syytteenalaisena luvattomien kokousten eli rukousten
pitämisestä, sekä nämä henkilöt, jotka minä hyvin tunnen, pyytävät
yksityistä todistustani käytöksestään. - Vahvaselän kylän
asukkaat ovat matkan lyhyyden ja muun mukavuuden tähden aina
käyneet Hirvensalmen kirkossa paitsi niinä juhlapyhinä, joina
ovat käyneet p. ehtoollisella Joutsan kirkossa. Tästä syystä ovat
yllämainitut henkilöt usein olleet kirkkokortteerissa minun luonani
ja lauvantai-iltoina sekä aamulla sunnuntaisin, niinkuin myöskin
kahtena peräkkäin sattuvana juhlapäivänä, pitäneet rukoushetkensä
muun tämmöisissä tilaisuuksissa saapuvilla olleen kirkkoväen kera
virsikirjassamme löytyvien rukouskaavojen mukaan. -- Nämä henkilöt
ovat myöskin ahkerammin, kuin useimmat muut, saapuneet yhteiseen
jumalanpalvelukseen sekä julkisessa elämässään esiintyneet siivosti
ja kristillisesti. He ovat osoittaneet mitä suurinta taitoa
kanssakäymisessään synkkämielisten ja mielisairasten kanssa, joista
moni tämän seurustelun kautta on parantunut ja saanut rauhan.
Kiitettävällä alttiudella ovat he omista pienistä varoistaan tahi
muiden heille antamilla lahjoilla avustaneet köyhiä, papeiksi
pyrkiviä ylioppilaita. -- Margareetta Högmanista on sitäpaitsi
huomattava, että hänellä on parempi kristinopin taito, kuin
talonpojilla ylimalkaan, ja että hän kirjeissä hyvässä järjestyksessä
ja johdonmukaisesti pystyy selvittämään uskonnollisia kysymyksiä".
Tammikuun 12 p:nä julisti kihlakunnanoikeus päätöksensä. Perustuen
kuninkaalliseen plakaattiin vuodelta 1726 ja toukokuun 2 p:nä 1751
päivättyyn kun. kirjeeseen, tuomitsi se Erkki Tevalinin 96 ruplan,
Antti Väisäisen, Margareetta Högmanin ja Leena Kompulan 4 rupl.
80 kopeekan sakkoihin. Tevalin määrättiin sitäpaitsi muutamille
todistajille, jotka sitä olivat vaatineet (useimmat eivät pyytäneet
mitään korvausta), suorittamaan yhteensä 1 rupl. 25 kopeekkaa.
Tuomitut vetosivat Viipurin hovioikeuteen. Asiakirjoihin liittivät
he Mikkelin kirkkoherran, rovasti A. G. Nordqvistin ja Hirvensalmen
apulaispapin, J. N. Sireliuksen todistukset. Edellinen todisti,
että nämä henkilöt olivat käyttäytyneet siivosti, hurskaasti ja
mallikelpoisesti sekä harjoittaneet kotihartauttaan tavalla,
joka ei ollut maallista lakia vastaan eikä tuottanut häiriötä
yleisessä yhteiskuntajärjestyksessä. J. N. Sireliuksen todistus
kuului: "Torppari Antti Hoskan vaimo Margareetta Högman ja sorvari
Antti Väisäinen, joita on syytetty niin sanotusta luvattomasta
rukouksen pidosta, ovat ahkerasti käyneet Hirvensalmen kirkossa,
joka on heille lähin kirkko, sekä sitä tehdessään osoittaneet
kristillistä hartautta; ja on allekirjoittanut yksityisesti
kokenut, etteivät he ole ilmaisseet liiallista innostusta, vaan
mitä herttainta hyväntahtoisuutta, jonka ohessa he paljon ovat
hoitaneet köyhiä, sairaita ja mielivikaisia, joista viimemainituista
kaksi Hirvensalmelta kotoisin olevaa ihmistä yllämainittujen
henkilöiden lempeän hoidon kautta, josta nämä eivät ole mitään
korvausta pyytäneet, parantui, ennenkuin heitä ehdittiin toimittaa
mielivikaisten sairaalaan."
Asianomaisten pappien toimenpiteestä ei siis kysymyksessä olevaa
oikeusjuttua pantu vireille. Asiakirjoista näkyy niinikään, ettei
nimismies Brofeldt eikä kihlakunnanoikeus tahtonut käsitellä sitä
uskontoa koskevana asiana, vaan luvattomien kokousten pitämisen
kiellon kannalta. Mutta että kanne itse teossa aiheutui uskon vainon
halusta, on päivän selvää. Näyttää kuin olisi yllämainittu Spjut
ollut siihen enemmän syyllinen kuin Brofeldt.
Hovioikeuden Brofeldtilta valitusten johdosta vaatimassa selityksessä
huomautti tämä Spjutin ilmoituksen tähden olleensa velvollinen
oikeudessa syyttämään Tevalinia ja hänen kotiinsa luvattomasti
kokoontuneita henkilöitä. Sitä valittajien muistutusta vastaan,
että juttua ei oltu käsitelty kiellettyjä uskonharjoituksia
koskevien kun. kirjeiden mukaan, huomautti hän, ettei kanne eikä
kihlakunnanoikeuden tuomio tarkoittanutkaan semmoisia kokouksia,
vaan luvattomia kokouksia yleensä, jommoisia kysymyksessä olevat
Tevalinin kodissa pidetyt kokoukset hänen mielestään olivat. Paitsi
muita itse asiaa koskevia kohtia, joiden perustelu ylimalkaan on
hyvin heikko, sisältää Brofeldtin selitys sen muistutuksen, että
muutamat niistä henkilöistä, jotka olivat todistaneet valituskirjain
allekirjoittajain nimikirjoitukset, olivat hänelle tuntemattomat.
Vielä aiheettomampi on seuraava, selityksen lopussa oleva vaatimus:
"Mitä tulee valituskirjan lausetapaan, niin ja vaikka jutun
käsittelystä näkyy, että Tevalin on unohtanut sananlaskun 'suutari
pysy lestasi ääressä', ei hänen eikä varsinkaan valituskirjan
kirjoittajan olisi pitänyt unhottaa säädyllisyyden vaatimuksia ja
niitä vastoin käyttää salaviittauksia ja kohtelemattomuuksia, jonka
tähden sopiva rangaistus olisi hyvin ansaittu". Huomattava on näet,
ettei Tevalinin eikä muiden valituksissa löydy ensinkään sopimattomia
hyökkäyksiä, ei syyttäjää eikä kihlakunnanoikeutta vastaan.
Hovioikeuden päätös, joka on päivätty toukokuun 15 p:nä 1844, kuuluu:
"Keisarillinen hovioikeus on antanut itselleen esittää valitukset
niihin kuuluvine asiakirjoineen, ja koska kihlakunnanoikeus ei ole
ollut oikeutettu ryhtymään juttua harkitsemaan, ennenkuin, siinä
järjestyksessä kuin 5 p:nä joulukuuta 1762 päivätty kun. kirje
säätää, syyttäjä Brofeldt on siitä ilmoittanut keis. senaatin
prokuraattorinvirastolle, ja asianomainen määräys kysymyksessä olevan
kanteen nostamisesta annettu; sentähden on keisarillinen hovioikeus
hyljännyt ja kumonnut sekä sanotun oikeuden toimenpiteet tässä
suhteessa, että sen yllämainitun päätöksen." [Viipurin hovioikeuden
arkisto.]
Muihin toimenpiteisiin ei Brofeldt enää ryhtynyt tässä asiassa.
Epäilemättä oli hänkin huomannut, että viranomaiset miltei kaikkialla
olivat kyllästyneet tämänkaltaisiin pakkokeinoihin herännäisyyden
kukistamiseksi sekä että yleinen mielipide yhä yleisemmin jo oli
alkanut niitä vastustaa.