Joulukuun 12 p:nä 1835 vihittiin Turussa papeiksi kaksi
herännäisyyden vaiheissa sittemmin tunnettua miestä: _Frans
Oskar Durchman_ ja _Lauri Herman Laurin_. Molemmat määrättiin
kirkkoherranapulaisiksi Kalajoelle.
Durchman oli syntynyt Kuivaniemellä helmikuun 13 p:nä 1813.
Vanhempansa olivat Iin kappalainen Kustaa Durchman ja Briitta Maria
Sarelius. Saatuaan päästötodistuksen Oulun koulusta, oli hän tullut
ylioppilaaksi 1831. Laurin, joka oli syntynyt Pyhäjoella v. 1812,
oli suorittanut ylioppilastutkinnon v. 1832. [Sukukirja, Suomen
aatelittomia sukuja.]
Hupaista elämää tarjosi Kalajoen pappila varsinkin nuorille. Tuossa
vieraanvaraisessa kodissa kävi paljon vieraita, ja usein oli nuoriso
siellä tilaisuudessa tanssimaan ja muulla tavoin huvittelemaan.
Laguksen, Malmbergin ja Holmströmin jyrkkä jumalisuus oli kyllä
hieman häirinnyt iloa, mutta Frosteruksen uudet apulaiset näyttivät
sitä innokkaammin aikovan ottaa osaa seuraelämään sekä pystyvän
johtamaan huvituksia. Etenkin Durchmanista toivottiin paljon. Hän
oli iloinen, harvinaisen vilkasluontoinen, puhelias ja kaikin puolin
miellyttävä mies. Tavattoman kauniilla lauluäänellään lumosi hän
kaikki. Sitäpaitsi osasi hän soittaa viulua ja oli hyvin altis
pitämään huolta siitä, ettei tanssittaessa musiikkia puuttunut.
Iloinen mies oli Laurinkin. Jos joku loukkaantuikin hänen terävistä
sukkeluuksistaan, nauroivat niitä muut sitä makeammin.
Mutta muutaman kuukauden kuluttua "pilasi lahkolaisuus" kerrassaan
nämäkin apulaiset. Durchman ei enää tahtonut soittaa tanssimusiikkia,
ja kun häntä kärttämällä siihen vaadittiin, särki hän kaikkien
hämmästykseksi viulunsa pirstaleiksi. Hän, samoin kuin Laurin,
vetäytyi kokonaan pois seuraelämästä, liittyen heränneisiin ja
käyttäen aikaansa lukemiseen ja saarnojensa valmistukseen. Yhä
useammin nähtiin apulaisten huoneessa sielunsa tilasta huolehtivia
ihmisiä, jotka, huolimatta siitä että Frosterus ei tuosta pitänyt,
olivat tulleet kysymään neuvoa nuorilta "heränneiltä" papeilta.
[Kert. (1896) J. Hemming sekä F. O. Durchmanin tytär Vendla Östring,
joka isältään oli kuullut samaa.]
Tämän perinpohjaisen muutoksen olivat Laguksen ja Malmbergin
esimerkki ja heidän valtaavat sekä julkiset että yksityiset puheensa
saaneet aikaan. Varsinkin näkyy viimemainitun vaikutus Durchmaniin
ja Lauriniin alusta alkaen olleen suuri. Kun maailman pilkka ja
vihamielisyys tuntui tukalalta, ja epäilys valtasi noiden nuorten
totuuden tunnustajain mielet, virkistyi toivo uudelleen, kun
tapasivat Laguksen tai Malmbergin, ja kun posti heille toi "Tidningar
i andliga ämnen". Turhaan koetti Frosterus leimata lahkolaisiksi ja
hurmahenkisiksi Kalajoen herännäisyyden johtavia miehiä, ja turhaan
purki hän vihaansa heränneitten sanomalehteä vastaan: [Laguksen
kirje J. Vegeliukselle 5/10 3 (Väktaren 1893 n:o 11).] totuus oli
voimallisempi.
Vakavasti ja hellästi johdattivat Lagus ja Malmberg näitä nuoria
ystäviään totuuden taistelua käymään. Varsinkin kehottivat he heitä
rukoillen kilvoittelemaan, jotta ei luonnollinen kiivaus pääsisi
heissä sammuttamaan Hengen tulta. [Kert. (1896) J. Hemming.] Niinpä
esim. kirjoitti Malmberg Laurinille, joka leikillisessä muodossa
kirjoitetussa kirjeessä [Kirjeen omistaa lääninagronoomi K. O,
Laurin.] oli hänelle kertonut omista ja Durchmanin väittelyistä
Kalajoen pappilassa: "Kiitos nuijasodasta antamistasi tiedoista.
Ne olivat ilahuttavia ja rakentavia. Jumala olkoon ylistetty, että
hän näinä pimeyden aikoina hengellisesti kuolleessa Suomessamme saa
muutamissakaan herättää intoa puolustamaan Herran asiaa. Viholliset
ovat hyökänneet teidän kristillisyytenne kimppuun, joka on suitsevan
kynttilänsydämmen kaltainen, vaan te olette uskaltaneet rynnätä
heidän vanhaa Aatamiansa vastaan, joka on raivoavan tulipalon
kaltainen. -- -- -- Iloitsen voitostanne. Mutta kavahtakaa voiton
tavallisia petollisia hedelmiä: ylpeyttä ja kevytmielisyyttä.
Lienetkö puolustanut kristinuskoa pään tiedolla vaiko sydämmen
vakaumuksella? Edellistä voidaan suuressa määrässä saavuttaa oman
toiminnan kautta ja sitä on teeskentelijälläkin, vaan viimemainittua
ei koskaan saavuteta muuten kuin perinpohjaisen kääntymisen kautta
saatanan vallasta Jumalan tykö, pimeydestä valkeuteen. Perustuksessa
on muutos tapahtuva. Miten on sen laita? Oletko saanut aikaan yhtä
kauhean hävityksen itsessäsi kuin muissa? Oletko tuntenut murhetta
hirveästä tilastasi? Älä suinkaan mene tuon kohdan sivu. Jos sen
teet, tulee sinusta teeskentelijä eikä kristitty. Sinä silloin
hetken aikaa loistat niinkuin virvatuli ja sammut ennenpitkää
koko filistealaisen sotajoukon iloksi. Kaiva esille Aatami
piilopaikoistaan. Jos hän huutaa, lyö sitä vihaisemmin. Olemme kyllin
kauan varovasti tallettaneet käärmettä povessamme. Olisi kyllä aika
ruveta etsimään sen päätä, meidän omaa tahtoamme, koska jo seisomme
kauheasti haavoitetun armeijan eturivissä. Jos hän pärskyttää myrkkyä
silmiin, niin että on vaikea nähdä, niin anna parannuksen kyynelten
vuotaa; kyllä ne huuhtovat puhtaaksi kaikki. Ellei vihollinen tahdo
väistyä, niin lyö kaksiteräisellä miekalla, Jumalan sanalla, kunnes
hän on kokonaan teloittunut". [Kirje, joka on päivätty 14/4 36,
löytyy suomennettuna Hengellisessä Kuukauslehdessä 1896, 11-12.]
Muiden kiusausten kera näkyy varsinkin epäilys Jumalan sanan
totuudesta näihin aikoihin painaneen Laurinia. Tämän johdosta
kirjoitti hänelle Malmberg: "Puhut kirjeessäsi talonpojan
onnellisuudesta, hän kun uskoo evankeliumin puhtaasti. Joka
puhtaasti uskoo, hän onkin todella ylistettävä. Älkäämme kuitenkaan
romantillisten luulojemme mukaan pitäkö talonpoikaa onnellisempana,
kuin hän on. Epäuskolla on kyllä sijansa hänenkin sydämmessään.
Hän ei suinkaan hymyillen vaaraa sivuuta. Totta on, että meissä
on tuhatkertaisesti enemmän kuonaa kuin hänessä. Me olemme kaiken
elämämme ajan etsineet rikkautta, jollei rahoista, niin ainakin
viisaudesta ja tiedosta. Meidän pyrintömme on käynyt ylöspäin, eikä
alaspäin. Me olemme pyrkineet kasvamaan, vaan ei vähentymään. Me
olemme rakentaneet väärälle pohjalle, jotta pääsisimme rakennuksemme
huipulta hyppäämään taivaaseen. -- -- -- Ja kun tuota, jota niin
suurella vaivalla on rakennettu, pitäisi repiä alas ja ruveta
pitämään vahinkona ja raiskana -- onko ihme, että vanha Aatami
valittaa? Mutta koskekoon kuinka kipeästi tahansa, niin anna mennä.
-- -- -- Pitkittäkäämme totuudessa, niin mekin Jumalan armolla
pääsemme oikeaan". [Kirje päivätty 25/4 36 (Hengell. Kuukauslehti
1896, 15-16).]
Usein saivat Durchman ja Laurin isäntäväeltään ja muilta,
säätyläisiltä niinkuin talonpojilta, kuulla "ylpeydestään" ja
"tuomitsemishalustaan". Jos kohta he ehkä monestikin taitamattomalla
esiintymisellä antoivatkin aihetta siihen, oli syytöksen varsinainen
vaikutin tuota samaan totuuden sitkeää vastustamista, jota
herännäisyyden kaikkialla täytyi kokea. Siitä kirjoittaa Malmberg
samassa kirjeessä: "Mainitset kirjeessäsi, että synnin sokaisemat
ihmiset väärinkäyttävät Jumalan pyhää sanaa vanhan Aataminsa
puolustukseksi ja kuinka he varsinkin silloin, kun heille tahdotaan
huomauttaa heidän sielunsa tilaa, useimmin väärinkäyttävät tuota:
älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi". Viitaten raamattuun ja
Nohrborgin saarnaan 4 sunn. kolm. ja arvellen, että viimemainitun
sanat luultavasti tehdään turhiksi tuolla tavallisella "hän oli
ihminen ja voi erehtyä", jatkaa hän: "Kyllä meitä sanotaan ylpeiksi,
mutta kuitenkin on varmaa, ettei meidän n.s. puolueessa ole yhtäkään,
joka pitäisi ymmärrystään ja kokemustaan kirkkomme etevimpäin
opettajain valistusta korkeampana. Vastapuolue, joka väittää olevansa
puhdasoppinen kirkko, tekee niin ja tahtoo kuitenkin kantaa nöyrän
nimeä. -- -- -- Meitä kielletään muita tuomitsemasta, mutta meitä
saa jokainen tuomita. -- -- -- Älkäämme vaietko lausumasta totuutta
rakkaudessa, sillä jos me vaikenemme, pitää kivien huutaman. Meidän
tulee rakkauden pakoittamina julistaa joka ihmiselle hänen syntinsä,
ja voi meitä, ellemme sitä tee".
Varsinkin Malmbergiä koetti Frosterus sekä muut säätyhenkilöt
Kalajoella tehdä epäluulon alaiseksi Laurinin ja Durchmanin silmissä.
Se oli turhaa. Heidän ja hänen välillään syntynyt ystävyys kävi päivä
päivältä yhä lujemmaksi. Saatuansa kuulla, että nimenomaan häntä
Kalajoella pidettiin Laurinin ja Durchmanin viettelijänä ja miten
häntä siellä kaikin tavoin koetettiin saattaa huonoon maineeseen,
kirjoitti Malmberg viimemainitulle: "Älä piittaa, ystäväni, siitä
mitä oppineet ja oppimattomat minusta tekevät. Eivät he kumminkaan
koskaan arvaa minua kuvata niin kauheaksi, kuin itse tunnen olevani".
[Tämäkin, 18/4 36 päivätty kirje löytyy suomennettuna Heng.
Kuukauslehdessä 1896, 12-15.]
Vuosi 1836 oli Lagukselle raskas vuosi. Toukokuussa täytyi hänen
saattaa hautaan vaimonsa, ja muutamia viikkoja myöhemmin kuoli
häneltä kaksi lasta. Näiden tapahtumien sekä muiden kärsimysten
johdosta kirjoittaa hän eräälle ystävälle: [J. Vegeliukselle 1/8 36
(Väktaren 1893, n:o 11)] "En voi kuvata sieluni tilaa näinä aikoina,
kärsimyksiäni ja taistelujani. Ja mitä apua tämän kertomisesta
olisikaan? Myötätuntoisinkin ystävä saisi siitä ainoastaan hämärän
aavistuksen minua kohdanneista koetuksista. Ystävien ystävä on
antanut minulle lohdutusta, ja antaa sitä joka päivä niin usein
kuin sisälliset ja ulkonaiset sattumat repivät auki huonosti
parantuneen haavan ja uudelleen vaativat esille kaipuutani.
Jokapäiväisessä elämässä tapahtuu tuon tuostakin semmoista,
joka on omiaan muistuttamaan entisyydestä ja särkevällä tavalla
todistamaan, että nyt olen yksinäni maailmassa. Ne kyllä eivät saa
minua hallita, sillä Jumalan armo estää sen, mutta sitä useammin ne
käyvät minua tervehtimässä". Kirje päättyy seuraavilla sanoilla:
"Monet unohtuneet tehtävät vaativat minua nyt kauvan laiminlyötyyn
työhön. Jumala antakoon minulle armonsa ja henkensä, jotta voisin
jotakin toimittaa Hänen kunniakseen ja hänen seurakuntansa hyväksi.
Tämä olkoon jokapäiväinen, harras aamu- ja iltarukouksemme". Herra
kuuli tämän rukouksen. Voimalla ja urhoollisuudella jatkoi Lagus
taisteluaan herännäisyyden eturivissä. Kasvamistaan kasvoi liike
Ylivieskassa, samoin kuin Kalajoella ja Nivalassa, miten kiivaasti
Frosterus ja hänen hengenheimolaisensa koettivatkin sitä vastustaa.
Seudun heränneet papit kävivät usein Laguksen pappilassa, missä
seuroja ahkerasti pidettiin, ja melkein yhtä usein vieraili hän
Malmbergin luona, puhuen tämän johtamissa seuroissa. [Kertonut (1896)
J. Hemming.] Yhä likeisemmäksi kävi heidän suhteensa toisiinsa.
Heidän ystävyytensä vaikuttimena oli rakkaus Herraan ja siihen
suureen yhteiseen työhön, johon hän oli heidät kutsunut. Rakkaudella
kantoivat he toinen toisensa kuormaa, kehottaen tukien toisiaan
vaivoissa ja orjailematta nuhdellen, kun nuhde oli tarpeen. [Laguksen
kirje J. I. Berghille 31/1 1852 (omistaa neiti M. Bergh).]
Kuten ennen (I osa, s. 298) on mainittu, herätti Paavo Ruotsalaisen
maine alussa Laguksessa epäluuloa. Elokuussa 1836 tapasi hän ensi
kerran tuon kuuluisan savolaisen. Paavo oli saapunut Pyhäjärvelle,
minne Laguskin silminnähtävästi Malmbergin kehotuksesta samaan
aikaan matkusti. Oli lauantai-ilta. Seudun heränneet olivat koolla
lähellä kirkkoa sijaitsevassa kirkkomajassaan, missä Paavo asui.
Lesceliuksen ja Schwartzbergin seuraamana lähti Lagus sinne. Vakavan
vaikutuksen teki häneen kokoontunut väkijoukko, ja kauniisti
kaikui heidän veisuunsa. Kun virsi oli loppuun veisattu, astui
Paavo esille, nöyrästi pyytäen pappeja puhumaan kansalle. Lagus
kieltäytyi, kehottaen sensijaan Ruotsalaista esittämään oppiansa.
Yksinkertaisesti ja vakaasti, vaan samalla voimallisesti ja hellästi
selvitti tämä nyt autuuden järjestyksen, kohdistaen kuulijakunnan
huomion varsinkin vanhurskauttamiseen. Sen vertaista puhetta ei
ollut Lagus milloinkaan kuullut. Kaikki hänen epäluulonsa katosivat,
hän tunsi itsensä sangen mitättömäksi tuon Pyhän Hengen koulussa
valistuneen talonpojan rinnalla. Paavo pyysi uudelleen Lagusta
puhumaan, vaan tämä vastasi: "Missä te puhutte, siellä ei sovi minun
esiintyä. Antakaa anteeksi että olen teitä epäillyt". [Kertoneet
(1896) Rouva L. Veisell, J. Hemming, K. A. Malmberg y.m.]
Jälleen oli Lagus elämänsä taipaleella kohdannut oppimattoman
talonpojan, jonka valistuksen rinnalla hänen tietonsa ja kokemuksensa
supistuivat aivan pieniksi. Yhtä nöyrästi ja avosydämmisesti, kuin
ensi kerralla, tunnusti hän sen nytkin, tunnusti elämänsä loppuun.
Mainittu ilta muodostaa käänteen hänen sisällisessä elämässään. Vasta
nyt hän käsitti elävän, hengen köyhyydessä syntyneen uskon luonteen
ja erotuksen siitä kasvaneen pyhityksen ja tekopyhyyden välillä.
[Akiander VI, 216-217.]
Myöskin Laguksen ulkonaiseen asemaan nähden oli tämä tilaisuus
varsin tärkeä. Muutamien viikkojen perästä oli nim. piispantarkastus
pidettävä Raahen rovastikunnassa, ja asianomaiset kirkkoherrat,
etenkin Frosterus, joka oli lääninrovastina ja jonka pappilassa
päätarkastus oli toimitettava, olivat selvin sanoin ilmoittaneet,
etteivät siinä tilaisuudessa aikoneet lahkolaisia säästää [Laguksen
ennen mainittu kirje J. Vegeliukselle 5/10 36.] Syyskuussa saapui
arkkipiispa _E. G. Melartin_ lehtori J. A. Edmanin kera Kalajoelle.
Alusta alkaen kiinnittivät tarkastajat päähuomionsa heränneisiin
pappeihin. Edman, joka oli kuunnellut Laguksen kuulustelua
kirkossa, alkoi heidän pappilaan tultuaan hyvin ystävällisesti
tiedustella hänen menettelytapaansa sielujen hoitamisessa. Tämä
keskustelu kuitenkin keskeytyi, eikä sillä kertaa syntynyt mitään
puhetta "lahkolaisuudesta", niinkuin Lagus oli toivonut. Vasta
kolmantena tarkastuspäivänä otti arkkipiispa tämän kysymyksen
esille rovastikunnan kirkkoherrojen kanssa pitämässään kokouksessa.
Tämmöisissä tilaisuuksissa ei kappalaisilla ollut oikeutta esiintyä,
ja siitäkin syystä olisi heränneitten pappien ollut vaikea puuttua
keskusteluun, että Frosterus esitti syytöksensä Lagusta ja
Malmbergiä vastaan salaperäisesti ja nimiä mainitsematta. Kaikki
kuitenkin ymmärsivät, keitä hän nimenomaan tarkoitti. Myöskin
"Tidningar i andl. ämnen" sai samassa kokouksessa ärtyneen rovastin
suusta kuulla kunniansa. Mutta Frosteruksen hyökkäykset ja hänen
kavalat salaviittauksensa, joita muut kirkkoherrat katseellaan
ja käytöksellään kannattivat, [Kert. J. Hemming.] eivät voineet
heränneitä pappeja lannistaa. Tuo päinvastoin herätti heissä
innostusta ja rohkeutta. Iltapäivällä astui Lagus arkkipiispan
huoneeseen, minne hetken kuluttua myöskin Malmberg saapui.
[Laguksen yllämainittu kirje J. Vegeliukselle 5/10 36.] Melartin
oli lempeä ja ystävällinen mies. Kyyneleet silmissä kuunteli hän
Laguksen innostunutta ja suoraa tunnustusta ja hänen selvitystään
lahkolaisuudesta syytettyjen pappien asemasta, heidän mielipiteistään
ja opetustavastaan. Keskustelua kesti kauan. Kaksi kertaa tuli
Frosterus huoneeseen sitä keskeyttääkseen, vaan hänen täytyi tyytyä
siihen, että Melartin kummallakin kerralla kohteliaasti saattoi hänet
ulos huoneesta. Muun ohessa kysyi Lagus, miten papin tulisi kohdella
heränneitten pitämiä hartausseuroja. Empimättä kehotti arkkipiispa
häntä ja Malmbergiä käymään näissä kokouksissa sanankuulijoitaan
opettamassa. Herännyttä kansaa ei saisi -- niin hän lausui --
vainota eikä vihata, vaan neuvoa ja rakkaudella kohdella. Hän
kehotti noita innostuneita pappeja jatkamaan työtään, jos heidän
täytyisi sitä tehdä vaikka kunniansa ja hyvän maineensa menettämisen
uhalla. Tämmöistä myötätuntoisuutta ei Lagus eikä Malmberg olleet
voineet aavistaakaan saavansa kokea kirkon korkeimmalta edustajalta,
varsinkin kun tiesivät, että tarkastus suurimmaksi osaksi aiheutui
heitä vastaan tehdyistä syytöksistä. Miten vapaata keskustelu oli,
näkyy siitäkin, että Lagus lopuksi pyysi Melartinia kirjallisesti
hänelle ilmoittamaan, jos häntä tahi hänen ystäviään vastaan
uusia syytöksiä tehtäisiin. Tämänkin pyynnön lupasi suosiollinen
esimies täyttää. Yhtä myötätuntoisesti esiintyi Edman. Hänenkin
kanssaan keskusteli Lagus yksityisesti, saaden häneltäkin mitä
lämpimimpiä kehotuksia pelkäämättä jatkamaan työtään. [Laguksen
kirje Vegeliukselle 5/10 36.] Tyhjään raukesivat siis sillä kertaa
vastustajain tuumat. Sydän täynnä toivoa ja luottamusta, kirjoitti
Lagus [Laguksen kirje Vegeliukselle 5/10 36.] J. Vegeliukselle, jonka
rovastikunnassa samankaltainen tarkastus pian oli pidettävä: "Nyt on
sinun vuorosi Lapväärtissä. Sinulla on oikeus esiintyä kokouksessa.
Puolusta elävää kristillisyyttä, ja vastaukseksi kysymykseen
lahkolaisuuden ehkäisemisestä ja kukistamisesta huomauta ainoastaan,
että jokaisen papin tulee kääntyä ja tulla kristityksi".
Pian saivat Kalajoen heränneet papit kuitenkin kokea, etteivät
heidän vihamiehensä olleet lannistuneet tappiostaan. Mitä
kummallisimpia huhuja levitettiin heistä, yltymistään yltyi viha.
Sukulaiset ja entiset ystävät alkoivat yhä äänekkäämmin syyttää
heitä harhaoppisuudesta ja jos kummoisista erehdyksistä. Niinpä
sai esim. Malmbergin vaimo (1836) eräältä heidän vanhempainsa
kodissa Ruovedellä oleskelevalta veljeltään kirjeen, joka yllin
kyllin todistaa, miten huonossa maineessa Kalajoen herännäisyys
muuallakin oli. Mitä siellä puhuttiin liikettä johtavista papeista,
näkyy seuraavista Malmbergin vastauksesta [Konsepti löydetty N.
K. Malmbergin papereista. Päivämäärä puuttuu, vaan hänen 6/6 37
päivätystä kirjeestään kälylleen Evelina Bergrothille (Heng.
Kuukauslehti 1896, 31-32) käy selville, että se on kirjoitettu
talvella 1836-37.] lainaamistamme otteista: "Lahkolaisiksi
saattaa ainoastaan niitä sanoa, jotka eivät hyväksy Lutherin
raamatunselityksiä ja hylkäävät tunnustuskirjat. Juuri niihin olen
perustanut oppini, enkä raamatun jälkeen rakasta mitään muita kirjoja
niin paljon kuin Lutherin kirjoituksia, sillä niissä on henkeä ja
elämää. Niiden mukaan olen tutkinut oppiani ja elämääni, enkä ole
huomannut tahallani poikenneeni niistä. Kuitenkin sinä ja moni muu,
joka tuskin on nähnyt tunnustuskirjojemme kansiakaan, soimaa minua
lahkolaiseksi. Mikä on syynä siihen? Se että väitän, että kristinopin
vielä tänään tulisi olla yhtä voimallisen ja osoittaa vaikutustaan
ihmisten sieluissa nyt, niinkuin menneinäkin aikoina. Kun ajanhenki
vaatii, että pääasiallisesti terotetaan viisaustieteellistä
moraalia ja kuolleita siveysopillisia sääntöjä, tahi kun saarnataan
kristinuskoa, vaan niin varovasti, että vain ulkonaisen elämän
pinta saataisiin vähän kiillotetuksi; kun kansaa kehotetaan
parannukseen, vaan niin löyhällä tavalla, että farisealainen saa
olla häiritsemättömässä rauhassa jokaisessa sydämmessä, ilman että
näytetään, mistä parannuksen voima saadaan: onko ihme, että niitä
sanotaan lahkolaisiksi, jotka eivät saata veisata samaa virttä.
Voitko raamatusta tahi kirkkohistoriasta näyttää aikakautta, joka
olisi hyväksynyt siinä ilmestyvää käytännöllistä kristillisyyttä?"
-- -- -- "Sanot meidän esittävän tunnettua totuutta väärässä muodossa.
Sitä emme tee. Julistamme totuutta raamatun tavoin, emmekä pue sitä
romanttiseen muotoon, johon nykyajan ihmiset ovat tottuneet ja
joka kutkuttaa heidän korviaan". -- -- -- "Sanot meidän kieltävän
naisia kampaamasta hiuksiaan nutturalle. Tämäkin on väärä syytös.
Toiset naisistamme pitävät hiuksiaan sillä tavoin, toiset antavat
palmikkonsa vapaina riippua niskassa. Me emme määrää sitä emmekä
tätä, varomme vain, etteivät heikot pahenisi. Jolla on herännyt
omatunto, hän ei ole niin väkevä, kuin nuo nukkuvat henget,
jotka suruttomuudessaan eivät pelkää taivasta eivätkä helvettiä,
vaan hän pelkää joskus peikkojakin, ja semmoista tulee kohdella
varovaisuudella". -- -- -- "Tiedustelet, onko Evelina [Malmbergin
käly, joka kesällä 1836 oleskeli Nivalassa.] körttiröijyyn ja
mustilaishameeseen puettuna kuljeskellut meidän kanssamme Pidisjärven
karjakujilla, sanoen että hänen maallinen onnensa on mennyttä kalua.
Täällä ollessaan käytti hän semmoista pukua, kuin säätyhenkilöt
ylimalkaan käyttävät. Mitä täkäläisten talonpoikien vaatteisiin
tulee, olivat ne ennen aivan samanlaiset, kuin säätyläisten. Ne,
jotka Jumalan armosta ovat päässeet näkemään turmeluksensa, -- -- --
käyttävät nyt tavallista talonpoikaispukua". -- -- "Sanot meidän
opettavan, ettei Jumalan armo ole kaikille syntisille altis. Niin
ei ole kukaan meistä puhunut, vaan sitä kyllä olemme terottaneet,
ettei järjestyksen Jumala anna syntejä anteeksi suruttomille ja
uudestisyntymättömille". -- -- -- "Kyllä meistä valehdellaan paljon
enemmän, kuin sinä kirjeessäsi mainitset, vaikka kaikki ei vielä ole
ehtinyt kuultavillesi". -- -- "Valheiden paraat ansarit ovat niiden
pappien kodit, jotka saarnaavat kunniansa, aittansa ja kukkaronsa
eduksi".
Samaan aikaan kuin Durchman ja Laurin liittyi Kalajoen heränneisiin
pappeihin _Jaakko Hemming_, joka v. 1835 määrättiin Laguksen
apulaiseksi. [Turun tuomiokapitulin arkisto.] Hänen aikuisemmista
elämänvaiheistaan mainittakoon, että hän syntyi Oulussa 1809,
tuli ylioppilaaksi 1827 ja vihittiin papiksi helmikuussa 1834.
[Hengellinen Kuukauslehti 1896, 42.] Ensimmäisen vuotensa palveli
hän Sievissä. [Turun tuomiokapitulin arkisto.] Ollen luonteeltaan
tunnollinen ja vilkas, kehittyi hän Laguksen luona hyväksi
saarnaajaksi ja seudun heränneitten pappien uskolliseksi asetoveriksi.
Haapajärvelläkin, missä heränneitten luku Nivalan ja Pyhäjärven
läheisyydestä huolimatta vielä v. 1836 oli varsin pieni, alkoi
seuraavan vuoden alussa vilkas seuraelämä, johon yhä lukuisammat
liittyivät. Sikäläisen kappalaisen vaimo Margareetta Janson ja hänen
sisarensa Laura Cajanus pitivät seuroja pappilassa, kooten niihin yhä
enemmän ihmisiä "oikeauskoisten" vihan uhallakin. [Malmbergin kirje
Evelina Bergrothille. 6/6 1837.] -- Samaan aikaan syntyi vilkas liike
myöskin _Sievissä_. Se kantoi samaa leimaa kuin Ylivieskan ja Nivalan
herännäisyys, jonka vaikutuksesta se oli syntynyt.
Talvella 1837 ei Kalajoenvarren herännäisyys sanottavasti edistynyt,
mutta sitä huomattavammin keväällä s.v. Silloin taipui muun ohessa
Kotilan suuri kylä Nivalassa, joka niihin asti kiivaasti oli
vastustanut liikettä, elävää kristillisyyttä suosimaan. Varsinkin
nuorisossa oli muutos nähtävänä. Kilvan ylistivät pojat ja tytöt
Jumalan suurta armoa. [Malmbergin vasta mainittu kirje Evelina
Bergrothille.] Yhä voimallisempana kaikui Nivalan kirkossa Malmbergin
ääni, kehottaen ihmisiä parannukseen ja julistaen evankeliumia
kaikille synneistään murheellisille. Väsymättömällä ahkeruudella
hoiti hän laumaansa. Jotta Nivalankin heränneet oppisivat veisaamaan
Siionin virsiä, toimitti hän _Kaisa Liisa Ojan_, jolla oli
erinomaisen kaunis lauluääni, Pyhäjärvelle veisuuta harjoittelemaan.
[Kertonut (1896) Kaisa L. Oja.] Kun tyttö muutamien viikkojen
perästä palasi kotia, huomattiin väleen, ei ainoastaan Nivalassa,
vaan myöskin Ylivieskassa ja Kalajoella, ettei hän turhaan ollut
opintomatkallaan käynyt. Näidenkin seutujen heränneitten veisuu soi
näistä ajoista alkaen kauniisti, jos kohta ei niin tunteellisen
hienosti kuin savolaisten. Hyvin luultavaa on myöskin, että ne
Siionin virsien nuotit, jotka Durchman samana vuonna kirjoitti,
[Tämän nuottivihon, joka on löydetty Laguksen papereista, omistaa
rouva Leontine Malmberg.] ovat yhteydessä Kaisa Ojan Pyhäjärvellä
käynnin kanssa. Samoin kuin Lagus, piti Malmberg huolta siitä, että
heränneet kodeissaankin saivat hengellistä ravintoa. Kummallakin
oli varastossa Renqvistin toimittamia kirjoja, joita he sekä möivät
että lahjoittivat sanankuulijoilleen. Seuraavat numerot osoittavat,
miten suuri menekki oli. Vuosina 1836-1837 ostettiin yksin Nivalassa:
68 kpl. "Arndtin totinen kristillisyys II", 24 "Seitsemän lapsen
kääntyminen", 28 "Itsekoettelemus ja parannuksen neuvo", 3 Lutherin
"Epist. postilla", 55 "Huutavan ääni korvessa", 8 "Salattu elämä", 10
"Ystävällinen varoitus", 22 "Varoitussana suruttomille syntisille",
24 "Päiväkirja" sekä joku määrä ruotsinkielisiä kirjoja. Samaan
luetteloon [Malmbergin tili Renqvistille 1/3 38, joka on löydetty
edellisen papereista.] kuuluu vielä kirjoja 120 riksin arvosta, joita
ei erikseen mainita. Kirjat oli Renqvist toimittanut Malmbergille A.
J. Malmgrenin ja ennenmainitun Jaakko Evelin kautta.
Kesäkuussa 1837 meni Lagus naimisiin kauppias H. W. Widmarkin
lesken Albertina Charlotta Gananderin kanssa. [Sukukirja, Suomen
aatelittomia sukuja.] Täten sai hän jonkunmoisen omaisuuden ja
vapautui taloudellisista huolistaan, jotka sitä ennen olivat häntä
painaneet. [Kert. K. A. Malmberg.] Nautittuaan virkavapautta kaksi
kuukautta, [Turun tuomiokapitulin arkisto.] jolloin hän matkusti
Suupohjaan sekä Tukholmaan, missä kaupungissa hän persoonallisesti
tutustui muutamiin sikäläisen herrnhutilaisen veljeskunnan jäseniin,
[Akiander VI, 267.] ryhtyi hän elokuussa innolla ja voimalla jälleen
virkaansa hoitamaan. Ollen hyvin mieltynyt lukemiseen, seurasi
hän tarkkaan Jumalan valtakunnan vaiheita myöskin ulkomaalla,
semminkin Ruotsissa. Varsinkin oli hän innostunut lähetystoimen
virkistymisestä, ja jo siihen aikaan mietti hän usein keinoja
asian edistämiseksi Suomessa. Hän kirjoitti siitä heränneitten
sanomalehdessä ja puhui siitä tuon tuostakin ystävilleen. [Kert. J.
Hemming.] Samaa todistamassa oli myöskin hänen etehisensä seinään
kiinnitetty säästölaatikko, jonka kylkeen oli kirjoitettu: "Hamasta
auringon koitosta sen laskemiseen asti pitää minun nimeni suureksi
tuleman pakanain seassa, sanoo Herra Zebaoth". [Kalajoen käräjien
pöytäkirjat.] Tämä kehotus rahojen keräykseen tarkoitti kuitenkin
miltei yksinomaan Laguksen omaa huonekuntaa. Samankaltaisen laatikon
oli myöskin Malmberg samaa tarkoitusta varten hankkinut Nivalan
pappilan etehisen seinään. Se oli varustettu kirjoituksella; "Kukin
sydämmensä ehdon jälkeen, ei ylönmielten eikä vaatien, sillä iloista
antajaa Jumala rakastaa". [Kalajoen käräjien pöytäkirjat.]
Leviämistään levisi liike myöskin Kalajoen emäseurakunnassa.
Kummallista kyllä, salli Frosterus apulaistensa pitää seuroja
pappilassa. Syynä tähän näennäiseen myötätuntoisuuteen oli
luultavasti Melartinin vasta pidetyssä tarkastuksessa lausumat
mielipiteet. Paitsi pappilassa, pidettiin seuroja muutamissa
talonpoikaistaloissa sekä tervahovinhoitaja D. J. Roosin ja hänen
vaimonsa Elisabetin, o. s. Sovelius, kodissa. Muun ohessa todisti
viimemainitun talon etehisessä oleva säästölaatikko, jonka laitaan
oli kirjoitettu: "Älkää hyvin tekemistä ja jakamista unhottako, sillä
senkaltaiset uhrit kelpaavat Jumalalle". -- -- --. "Mutta kun sinä
almua annat, niin älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi
tekee" sikäläisen liikkeen likeistä suhdetta Nivalan ja Ylivieskan
pappeihin.
Samoinkuin Laguksen ja Malmbergin saarnat alkuaikoina olivat
kantaneet laillisuuden leimaa, olivat Laurin ja Durchmankin
Kalajoella ollessaan ankaria lainsaarnaajia. Niinpä esim.
viimemainittu pääsiäispäivänä Kalajoen kirkossa pitämässään
aamusaarnassa lausui: "Minkäkaltainen olet, ihminen? Olet syntynyt
synnissä, olet rikkonut kasteesi liiton, olet väärin käyttänyt
autuuden välikappaleet, olet vaeltanut jumalattomien retkillä, olet
ylenkatsonut Herran pyhän sanan, olet häväissyt niitä, jotka sitä
julistavat, olet seurannut omaa lihaasi ja maailman houkutuksia,
olet ryöttänyt itsesi kaikissa synneissä -- Jumala tietää mitä
kaikkea oletkaan tehnyt. Mutta useimmat teistä vastaavat: jos
johonkuhun olenkin vikapää, niin en suinkaan kaikkeen. Jumala
auttakoon sinua tätä ajattelemaan! -- -- -- Ja minkäkaltainen sinä
olet, joka sanot itseäsi kristityksi, millainen seurakunnan jäsen,
millainen kristitty? Sinä vastaat: ei minua ole vielä mistään
pahasta hätyytetty. Minä käyn usein kirkossa, veisaan ja rukoilen
niinkuin muutkin, kuuntelen tarkasti pappia, käyn oikein Herran
ehtoollisella, maksan ulostekoni, elän hiljaisesti ja siivosti,
teen jokaiselle oikein, autan köyhiä ja rakastan ystäviäni. Tuo on
oikein tehty, ystäväni, vaan ajatteletko myös, miten tätä teet.
En, vastaan minä sinun puolestasi. Tavan ja näön vuoksi kuljet
kirkossa, veisaat ja rukoilet niinkuin muutkin, ilman hartautta,
ilman kiivautta, kuuntelet pappia, mutta vähän siitä, ymmärrätkö
mitään, kun vain jaksat odottaa, kunnes odotettu amen tulee.
Kirkosta riennät kotia, mutta vielä pistäyt tiesi varrella olevaan
kapakkaan. Siellä tapaat ystäväsi ja naapurisi ja siellä pidät
iltarukouksesi juomisella, kiroilemisella ja tappelemisella".
[Kuuluu F. O. Durchmanin saarnakonsepteihin, jotka rouva Vendla
Östring on tekijän käytettäväksi antanut.] Muuten on huomattava,
että Durchmanin alkuaikoina pitämät saarnat monesti ovat otteita
Nohrborgin postillasta sekä muista samanhenkisistä saarnakirjoista.
Senkääntähden konsepteissa ylimalkaan ei tavata niin kiivaita sanoja,
kuin hän seurapuheissa käytti. Luultavasti menetteli Laurinkin
saarnojaan valmistaessaan samaan tapaan, miten hyvät saarnalahjat
hänelläkin oli. Kummallakin, etenkin Durchmanilla, oli sointuva ääni
ja jo heidän elävä esitystapansa ja voimallinen paatoksensa vaativat
välinpitämättömimmätkin sanankuulijat saarnaa tarkasti seuraamaan.
Viikko viikolta kehittyivät nämä miehet yhä etevämmiksi saarnaajiksi,
joiden puhetta yhä suuremmat kansanjoukot riensivät kuulemaan. Kun
he eksyivät ykspuoliseen saarnatapaan, nuhtelivat ja neuvoivat heitä
rakkaudella Lagus ja Malmberg. [Akiander VI, 276.]
Kunnioituksella ja hellällä rakkaudella liittyi Kalajoenvarren
herännyt kansa niihin paimeniin, joiden suusta he olivat
kuulleet herätyksen ja evankelisen lohdutuksen voimallista
sanaa. Seurat, joita tähän aikaan säännöllisesti pidettiin ei
ainoastaan sunnuntaina, vaan myöskin lauantai-iltoina, kävivät yhä
elävähenkisemmiksi ja niihin kokoontui yhä enemmän väkeä. Usein
ruokki Lagus pappilassaan näitä vieraitaan [Kalajoen käräjien
pöytäkirjat.] ja suurta vieraanvaraisuutta osoitti heille myöskin
Malmberg, [Kertoneet (1896) Nivalan vanhimmat heränneet.] vaikka
hänen varansa olivat paljon pienemmät. Pääasiana oli kuitenkin
hengellinen ravinto. Sitä ei milloinkaan puuttunut, jos muut
varastot joskus loppuivatkin. Yhtä vähän kuin Ylivieskan kansa
oli Nivalan seurakunta menneinä aikoina oppinut suuria papiltaan
vaatimaan. Sikäläinen kappalainen Kl. F. Alan oli niin juoppo, että
hän erotettiin virastaan 1835. [Turun tuomiokapitulin arkisto.]
Miten rakastettu Malmberg Nivalassa oli, nähdään siitäkin,
että Matti ja Erkki Sorvala y.m. talonpojat v. 1837, jolloin
seurakunnan kappalaisenvirka oli täytettävä, pyysivät häntä
neljännelle vaalisijalle. Tätä pyyntöä ei tuomiokapituli voinut
ottaa huomioon, vaan määräsi hänen sensijaan kappalaisenapulaiseksi
_Lapualle_ toukokuun 1 p:stä 1838. Jo viime mainitun vuoden alusta
siirtyivät myöskin Laurin ja Durchman uusille työaloille. Edellinen
määrättiin kirkkoherranapulaiseksi Ylitornioon, viimemainittu
armonvuodensaarnaajaksi Ylihärmään. [Sukukirja, Suomen aatelittomia
sukuja.] Pian nähtiin kuitenkin nuo kaivatut opettajat jälleen
Kalajoella. Yhtyen Lagukseen he silloinkin tulivat Herrastaan
todistamaan, vaikka heidän saarnatuolinsa tällä kertaa oli
syytettyjen penkki käräjähuoneessa.