IV.

Kalajoen käräjät (1838-1839).

Helmikuun 6 p:nä 1838 päivätyssä virkakirjeessä ilmoitti Salon

kihlakunnan kruununvouti _K. A. Hårdh_ Oulun läänin kuvernöörille

Kalajoen pitäjässä syntyneistä "yhteiskunnan rauhaa sekä yleistä

viihtymistä häiritsevistä seikoista", jättäen hänen päätettäväkseen,

mihin toimenpiteisiin asian johdosta olisi ryhdyttävä. Kirjelmä

johtui Kalajoen pitäjän alaosan nimismiehen _Niilo Sandmanin_

ilmiannosta. Viimemainittu oli nim. Hårdhille ilmoittanut, että:

säästölaatikoita varojen keräämistä varten pakanalähetyksen hyväksi

löytyi Ylivieskan pappilassa, tervahovinhoitaja Roosin asunnossa

Kalajoen markkinapaikalla ja apulaisten huoneessa Kalajoen pappilassa

sekä Sandmanin hankkiman tiedon mukaan myöskin Pidisjärven

pappilassa. "Näihin säästölaatikkoihin oli suuri osa köyhimmistä

talonpojista, varsinkin naiset, uhranneet arvokkaimman omaisuutensa,

niinkuin kultaa, hopeaa, silkkivaatteita, päähineitä y.m.;"

[Kalajoen käräjien pöytäkirjat.] Satoihin nousevia kansanjoukkoja

kokoontui, milloin missäkin talossa pitäjässä veisaamaan Siionin

virsiä ja lukemaan monenkaltaisia kirjoja, joista etenkin Huutavan

ääni korvessa on mainittava. "Ne, jotka ovat ottaneet osaa näihin

kokouksiin, luulevat itsensä heränneiksi ja uudestisyntyneiksi,

ylönkatsovat kanssakristittyjään, laiminlyövät työnsä y.m.s." --

Myöntäen, että seurojen ja säästölaatikkojen "tarkoitus kyllä voi

olla hyvä", huomauttaa Hårdh virkakirjeensä lopussa edellisten

laittomuudesta sekä siitä, että "moni perin köyhä väärän

innostuksen valtaamana on uhrannut ainoan arvokkaan omaisuutensa",

vaatimatta asianomaisilta mitään tiliä. Kuvernööri ilmoitti asiasta

prokuraattorille, joka maaliskuun 23 p:nä päivätyssä kirjelmässä

määräsi, että "kanne oli nostettava niitä henkilöitä vastaan, jotka

Kalajoen pitäjässä olivat panneet toimeen luvattomia hartauskokouksia

tahi näissä kokouksissa olleet saapuvilla". Kantajaksi määrättiin

maafiskaali _Erkki Julius Berg_, sekä tuomiokapitulin asiamieheksi

Lohtajan kirkkoherra _K. K. Elfving_.

Asia oli ensi kerran tutkittavana heinäkuun 6-9 p:nä 1838.

Tuomariksi oli hovioikeus määrännyt _K. F. Grönbergin_. Käräjät

pidettiin Pahikkalan talossa Kalajoella. Tilaisuuteen oli haastettu

Malmberg, Lagus, Hemming, Laurin, tervahovin hoitaja Roos vaimoineen

sekä 22 talonpoikaa eri osista pitäjää. Sitäpaitsi kantaja vaati

edesvastausta myöskin maanmittari _K. H. Hårdhille_ ja tämän

vaimolle _Amanda Sofia Hårdhille_ sekä kauppiaan leskelle _Katarina

Soveliukselle_ siitä, että olivat käyneet Roosin kodissa pidetyissä

seuroissa. Ensin kuulusteltiin syytettyjä pappeja. Nämä myönsivät

kaikki pitäneensä kodeissaan hartausseuroja, joihin ihmisiä

lauantai- ja sunnuntai-iltoina kirkkomatkoillaan oli kokoontunut, sekä

häissä, ristiäisissä y.m. juhlatilaisuuksissa seurakuntalaistensa

luona, väittäen voimassa olevien asetusten ei ainoastaan myöntävän,

vaan käskevänkin pappia kaikissa tarjona olevissa tilaisuuksissa

opettamaan ja neuvomaan sanankuulijoitaan autuuden asiassa. Jyrkästi

vastustaen syyttäjän väitettä, että hartauskokoukset olisivat

aikaansaaneet häiriöitä seurakunnassa, huomauttivat he että ne

päinvastoin olivat vaikuttaneet paljon hyvää, ne kun silminnähtävästi

olivat edistäneet raittiutta, siveyttä, ahkeruutta ja muita hyviä

tapoja kaikissa kodeissa, joissa joutohetkiä käytettiin Jumalan sanan

viljelemiseen, veisuun ja rukoukseen. Mitä säästölaatikkoihin tuli,

myönsivät Malmberg, Lagus ja Laurin kodeissaan niillä etupäässä

kotiväeltään koonneensa varoja lähetystoimen edistämiseksi Vaikkei

heillä siihen ollutkaan suoranaista lupaa esivallalta, eivät voineet

he käsittää siinäkään menetelleensä väärin, koska englantilaiset

lähetyssaarnaajatkin olivat saaneet Suomessa koota varoja samaan

tarkoitukseen ja maassa hyväksytyt sanomalehdet olivat kehottaneet

kansalaisia siten edistämään pakanalähetyksen kallista asiaa. Jyrkästi

kielsivät he _vaatineensa_ ketään laatikkoihin rahoja tahi muuta

omaisuutta panemaan.

Ainoastaan yksi niistä lukuisista todistajista, jotka kantaja oli

haastattanut näihin käräjiin, Daniel Kuona, todisti seurojen pitäjiä

ja niissä kävijöitä vastaan. Hän väitti heränneitten halveksien

kohtelevan muita. Muuta moitittavaa ei kuitenkaan hänkään pystynyt

heitä vastaan esiintuomaan. Useat muut sitävastoin todistivat, että

seurat olivat vaikuttaneet paljon hyvää seurakunnassa. Varsinkin

Malmbergin, Laurinin ja Durchmanin nimet mainittiin usein. Suurinta

huomiota näkyvät herättäneen muutamien todistajain kertomukset

_Matti Niemen_ talossa Nivalassa joulukuun 22-23 päivinä pidetyistä

seuroista. Paitsi paljon oman pitäjän kansaa sekä vieraita Iisalmelta

ja Pyhäjärveltä oli tässä tilaisuudessa ollut saapuvilla Durchman

ja Paavo Ruotsalainen, jotka Malmbergin kera olivat puhuneet

kokoontuneelle kansanjoukolle. Niinikään todistettiin, että

Ruotsalainen myöskin kesällä 1837 oli käynyt Nivalassa, silloinkin

esiintyen puhujana seuroissa. Tämän johdosta määräsi oikeus, että

Durchman ja Paavo Ruotsalainen olivat haastettavat niihin käräjiin,

joissa juttu uudelleen tulisi käsiteltäväksi.

Tähän päättyivät ensimmäiset käräjät. Paljon oli syytettyjen pappien

näinä päivinä täytynyt kärsiä. Pilkaten kohtelivat heitä liikkeen

ulkopuolella olevat talonpojat eivätkä säätyläisetkään voineet salata

iloaan siitä, että vihdoinkin oli ryhdytty lahkolaisuudelle salpoja

rakentamaan. [Kert. J. Hemming.] Ei saata kummastella, että heidän,

samoinkuin syytteenalaisten talonpoikien esiintyminen oli hyvin

varovaista, eikä sitä, etteivät he sanallakaan iskeneet kaikin puolin

ala-arvoisen syyttäjänsä menettelyyn, vaikkei tilaisuutta siihen

suinkaan puuttunut. Asia oli uusi vielä ja siksi tavatonta laatua,

etteivät he näy ehtineen asemaansa täysin perehtyä.

* * * * *

Tulisella kiireellä jouduttivat asianomaiset jutun jatkumista.

Vaikka Durchman asui Vaasan ja Paavo Ruotsalainen Kuopion läänissä,

määrättiin seuraavat käräjät alkaviksi elokuun 6 p:nä. Seurauksena

siitä olikin, ettei viimemainittu ehtinyt saada haastetta. Durchman

sitävastoin saapui tilaisuuteen, samoinkuin 35 talonpoikaa, miehiä ja

naisia, Kalajoen pitäjästä, jotka uuttera syyttäjä ennen haastettujen

lisäksi oli oikeuteen vetänyt.

Ennenkuin varsinainen kuulustelu alkoi, tiedusteli Elfving, oliko

tutkimuksen alaisissa seuroissa kuulusteltu katkismusta ja olivatko

nämä kuulustelut kantaneet toista leimaa, kuin siihen asti tavalliset

ja asetuksissa määrätyt. Kysymykseen vastasi Lagus. Hän myönsi, että

seuroissa oli pidetty katkismuskuulusteluja, vaan lausui sen varman

vakuutuksen, ettei asianomaisten pappien menettelytapa tässäkään

kohden, niinkuin myöskin edelliset pöytäkirjat osoittivat, ollut

ristiriidassa voimassa olevien määräysten kanssa.

Tämän jälkeen esitti Berg kanteensa Durchmania vastaan: hän oli

esiintynyt hartausseuroissa, ja hänenkin asunnossaan oli nähty

säästölaatikko rahankeräystä varten pakanalähetyksen hyväksi.

Puolustuksessaan esitti Durchman samoja näkökohtia, kuin Malmberg,

Lagus ja Laurin ennen olivat julki lausuneet, lisäten ainoastaan,

että hänen säästölaatikossaan, jonka hankkimisella hänkin oli

toivonut saavansa pienillä varoillaan edistää pakanalähetystä, hänen

muuttaessaan pois Kalajoelta oli löytynyt: 20 kp. ass., 1: 44 Ruotsin

riksirahaa, messinkinen tahi kultainen korvarenkaan osa, terässolkia,

huuliharppuja sekä muita esineitä, joita hän ei muistanut. Sitäpaitsi

olivat muutamat lahjoittaneet vaatteita samaan tarkoitukseen

käytettäviksi. Rahat, samoinkuin nuo muut pienet lahjoitukset, oli

Durchman muuttaessaan pois paikkakunnalta jättänyt tervahovinhoitaja

Roosille.

Parastansa oli Berg koettanut, saadakseen niin raskauttavia

todistuksia kuin suinkin syytettyjä vastaan. Varsinkin näkyy

Laurinin ja Durchmanin syyllisyyden toteennäyttäminen olleen

hänen fiskaalitoimensa silmämääränä. Tietysti olivat nuo nuoret,

innostuneet papit, koettaessaan taivuttaa Kalajoen raakaa ja

jumalatonta kansaa Jumalan sanan kuuliaisuuteen, joskus esiintyneet

taitamattomastikin ja kiivailla sanoilla kiihoittaneet vastustajansa

vihaan ja kostonhimoon. Ei ollut vaikea löytää todistajia siihen,

varsinkin kun nimismies Sandman, jonka tahtoa talonpojat olivat

tottuneet kaikissa noudattamaan, haikailematta toimi Bergin apuna.

Niinpä todistivat muutamat todistajat, että Durchman eräissä

ristiäisten johdosta pidetyissä seuroissa olisi moittinut vanhempia

siitä, että nämä kummeiksi useimmiten kutsuivat jumalattomia

henkilöitä sekä kastetta toimittamaan suruttomia pappeja. Muuan

toinen väitti, että hän toisessa tilaisuudessa olisi halveksien

puhunut "meidän rovastista" sekä lausunut: "Lohtajan rovastilla on

kyllä hyvät lahjat, mutta hän on kiroilija ja hänen elämänsä on

moitittavaa". Kerran Alavieskassa käydessään -- niin todisti kolmas

-- olisi hän lausunut: "Teillä Alavieskalaisilla on kauan ollut

huonoja pappeja. Nyt on teillä hyvä tarjona, jos vain ymmärrätte

valita". Kuvaava on talollisen Olli Helanderin todistus, jonka mukaan

Durchman eräissä joulukuun 10 p:nä 1836 Antti Isokäännän talossa

pitämissään seuroissa olisi puhunut seuraavaan tapaan: "Kristinuskon

valo on nykyaikana niin suureen pimeyteen kätkettynä, ettei se

miespolviin ehtine valistustaan levittää. Muinoin oli kansa puettuna

vuohennahkoihin ja asui vuorten rotkoissa, mutta se etsi hengellistä

valoa. Nyt se korskailee silkissä ja kattuunissa, jotka vaatteet

perkele levittää purjeiksi ja, itse asettuen peräsimeen, ohjaa niiden

omistajat helvettiin. Nykyajan ihmiset tahtovat olla jumalisia niin

salaisella tavalla, ettei itse Jumalakaan mahtane tietää, koska

ja josko he pääsevät taivaaseen". Sama todistaja kertoi Laurinin

sanotussa tilaisuudessa puhuneen seurojen laillisuudesta, puolustaen

niitä muun ohessa myöskin sillä että arkkipiispa Kalajoella vasta

pitämässään tarkastuksessa olisi kehottanut pappeja niihin saapumaan

ja niitä johtamaan. Tämän yhteydessä olisi Laurin niinikään lausunut:

"Toista on nimismies sanonut, mutta aivan sokea on perkele ollut, kun

hän semmoista valetta on ruvennut levittämään". Hyvin raskauttavalta

kuului asianomaisten korvissa myöskin seuraava, todistajaksi kutsutun

Lauri Karjalan kertomus. Durchmanin kera oli Laurin marraskuun 12

p:nä 1837 pitänyt seuroja S. K. Niskalan Kalajoella omistamassa

talossa. Molemmat olivat ankarasti moittineet seudun asukasten

jumalattomuutta. Etenkin oli Laurin hyökännyt niitä vanhempia

vastaan, jotka olivat kieltäneet lapsiaan seuroissa käymästä,

verraten heitä "kähiseviin käärmeisiin". Niinikään oli hän muka

lausunut, etteivät ne 50 vuoden ikäiset ihmiset, jotka eivät siunaa

itseään aamulla noustessaan eivätkä levolle mennessään rukoile, enää

ole pelastettavissa. Kärjälä kertoi Laurinilta turhaan kysyneensä,

missä paikassa raamattua niin sanotaan. Tämän kertomuksen vakuuttivat

muutamat muut todistajat aivan oikeaksi. Yksi heistä todisti

sitäpaitsi, että Laurin kiivaasti oli vaatinut Kärjälää poistumaan,

kehottaen häntä menemään krouviin. -- Samat todistajat sekä heidän

lisäksi muutamat muutkin, joilta Berg asiaa tiedusteli, sanoivat

seuroja vahingollisiksi, "koska ne olivat synnyttäneet eripuraisuutta

kodeissa". Samaa mielipidettä kannatti Elfvingkin, joka Durchmanin

hänestä lausumien, yllämainittujen sanojen johdosta jätti oikeuden

harkittavaksi, voitaisiinko pitää noita muka kristillisen tiedon

edistämiseksi toimeenpantuja kokouksia hartautta synnyttävinä ja

hyödyllisinä, niissä kun ihmisten kunniaa ja hyvää mainetta tuolla

tavoin oli solvattu.

Näitä ja muita heitä vastaan lausuttuja syyttäviä todistuksia

torjui varsinkin Laurin sattuvasti ja asiallisesti. Ei sovi

kummastella, että hän sitä tehdessään joskus eksyi käyttämään

ivallisiakin sanoja. Kun esim. eräs todistaja kertoi pappilan

palvelijan "siivotessa Durchmanin huonetta, vetäneen auki tämän

piironkilaatikon ja näyttäneen todistajalle siinä löytyviä vanhoja

naisten myssyjä, pieniä kenkiä, solkia y.m. esineitä", kysyi

Laurin, "milloin todistaja siten oli tyydyttänyt sopimatonta

uteliaisuuttaan". Kärjälää myönsi hän kyllä vaatineensa poistumaan

Niskalassa pidetyistä seuroista sekä kehottaneensa häntä menemään

"luvalliseen kokoukseen krouviin", vaan sen hän sanoi tehneensä

siitä syystä, että asianomainen sanotussa tilaisuudessa, niinkuin

myöskin toiset todistajat todistivat, oli päissään. Sekä Laurin että

Durchman kielsivät milloinkaan nuhdelleensa ja neuvoneensa seuroihin

saapuneita niin, kuin heistä oli todistettu. Vastustajien kantaa

kuvaa muun ohessa sekin, että Laurin piti tarpeellisena pyytää saada

sanasta sanaan pöytäkirjaan otetuksi, mitä hän oli tarkoittanut

puheessaan "kääntymättömien 50 vuoden ikäisten" hengellisen tilan

vaarasta. Jyrkästi kielsi Durchman seurapuheissa arvostelleensa

Elfvingiä tahi muita pappeja. Mitä hän yksityisesti mahdollisesti

oli tuohon tapaan joskus lausunut, sitä ei hän sanonut muistavansa.

Tämän johdosta ja koska useat todistajat olivat vetäneet esiin paljon

semmoistakin, jota syytetyt papit olivat yksityisissä keskusteluissa

saattaneet lausua, huomautti Laurin, että prokuraattori oli jättänyt

oikeuden tutkittavaksi, mitä seuroissa oli tapahtunut, vaan ei

vaatinut sitä tutkimaan Durchmanin eikä muiden yksityisiä puheita ja

keskusteluja.

Ei yksikään pystynyt muuta todistamaan kuin että heränneet

seuroissaan aina olivat noudattaneet siivoa ja hiljaista käytöstä.

Varsinkin Malmbergin johtamissa seuroissa oli järjestys ollut

erinomainen. Viimemainittua vastaan näissä käräjissä tähdätty syytös

kohdistuikin miltei yksinomaan hänen vaimonsa lähetystoimen hyväksi

vastaanottamiin lahjoituksiin ja lahjoittajille antamiin neuvoihin

tavarain rahaksi muuttamiseksi. Myöntäen todistukset oikeiksi,

puolusti Malmberg toimenpiteitään tässä kohden pääasiassa samoilla

perusteilla, kuin hän Laguksen ja muiden kera jo ensi käräjissä oli

esiintuonut.

Paljon huolta tuottivat Bergille useimpain todistajain

hartausseuroista ja heränneistä esiintuomat myötätuntoiset ja

kiittävät lausunnot. Tuon tuostakin vaati hän edesvastausta monelle

heistäkin. Täten joutui muiden samanmielisten todistajain kera näissä

käräjissä syytteen alaiseksi maanmittari Hårdhin apulainen _J. V.

Högman_, joka, vaikkei hän ymmärtänyt suomea, oli ollut saapuvilla

monissa seuroissa, ruotsinkielisestä kirjasta seuraten veisuuta.

Huomattavan tunnustuksen hartausseurojen tuottamasta siunauksesta

julki lausui talollinen _Matti Stenbäck_, joka, vaikka hän

ainoastaan yhden kerran oli käynyt seuroissa Ylivieskan pappilassa,

todisti, että "kaikki Laguksen sekä yksityiset että julkiset

opetukset olivat olleet tosi hyödyksi seurakuntalaisille niin

hengellisessä kuin maallisessa suhteessa". Vielä merkillisempi on _E.

Kaarlenkasken_ todistus Nivalassa pidetyistä seuroista. Kyläkuntansa

järjestysmiehenä oli hän tarkoin huomannut, että kaikenkaltaiset

paheet ja rikokset seurojen kautta huomattavassa määrässä olivat

vähentyneet ja melkein kerrassaan lakanneet. Peittelemättä lausui hän

sen mielipiteen, että perheissä mahdollisesti syntynyt eripuraisuus

johtui siitä, että "toiset pelkäävät Jumalaa, toiset ovat siitä

pahoillaan". Vastaukseksi syytöksiin heränneitten muita kohtaan

osoittamasta ynseydestä ja ylpeydestä kertoi hän, miten eräälle

sillalle kokoontuneet poikaset hänen käräjiin matkustaessaan olivat

pilkanneet hänen vaatteitaan sekä pelikortit kirjoinaan veisanneet

muutamaa Siionin virttä, jonka sanat he osasivat ulkoa.

Kantaansa salaamatta esiintyi heränneitten vastustajana myöskin

rovasti Elfving. Muun ohessa kysyi hän, olivatko syytteen alaiset

papit, niinkuin säädetty on, joka vuonna kirkoissaan julistaneet

tammikuun 12 p:nä 1726 päivättyä kun. plakaattia. Muitten

myönnytykseen, etteivät sitä olleet tehneet, lisäsi Malmberg: "Koska

kirkkoherra Tohtori Frosterus-vainaja, jota yleisesti kunnioitettiin

ja arvossa pidettiin, ei kuuluttanut mainittua plakaattia, vaikka hän

kyllä tiesi, että kysymyksessä olevia seuroja pidettiin, niin hän

silminnähtävästi ei pitänyt näitä laittomina eikä moitittavina".

Selvään näkyy pöytäkirjoista, miten heränneitten vastustajien

viha päivä päivältä kasvoi. Heitä vastaan näissä käräjissä tehdyt

syytökset ja niitä kannattavien todistajain lausunnot ovat

rohkeammat, kuin edellisellä kerralla. Mutta samassa määrässä kasvoi

myöskin syytettyjen luottamus totuuden voimaan ja sen lopulliseen

voittoon. Suruttomat hämmästyivät ja syyttäjät puivat voimattomina

nyrkkiään, kun käräjienkin aikana Siionin virsien säveleet iltasin

kaikuivat läheisistä asunnoista, vieläpä käräjätalon pihaltakin.

[Kertoneet seudun vanhimmat heränneet.] Ehkä joku heistä ymmärsi,

mitä Lagus tarkoitti, kun hän eräänä iltana käräjätalosta asuntoonsa

kävellessään lausui: "Tuon virren kaiku on kuuluva läpi aikojen".

[Kertonut (1896) J. Hemming y.m.]

* * * * *

Seuraavat käräjät alkoivat syyskuun 25 p:nä Kärjän talossa. Niistä ei

kuitenkaan sen enempää tullut, kun tuomariksi määrätty _A. J. Roos_

tervahovinhoitaja Roosin sukulaisena ilmoitti olevansa jäävillinen

juttua käsittelemään.

* * * * *

Eräänä helmikuun päivänä 1839 saapui Nivalan pappilaan muutamia

vieraita Savosta, niiden joukossa Paavo Ruotsalainen. Nilsiän

nimismies oli kahdesti etsinyt häntä, haastaaksensa hänet Kalajoen

käräjiin, vaan Paavo oli kummankin kerran matkoilla eikä vielä

nytkään tiennyt, että hänkin oli joutunut maafiskaali Bergin huomion

esineeksi. Saatuaan Malmbergilta kuulla asiasta, lähti hän tämän

seurassa Kalajoelle, missä juttu helmikuun 19 p:nä uudelleen oli

otettava esille Anttilan talossa pidettävissä käräjissä. Tilaisuuteen

saapuivat kaikki edellisissä käräjissä saapuvilla olleet paitsi

Laurin, joka asiaansa ajamaan oli valtuuttanut tervahovinhoitaja

Roosin, sekä uusia syytettyjä ja uusia todistajia. Pormestari _G.

Gummeruksen_ sijaan, joka oli pyytänyt vapautusta tästä tehtävästä,

oli hovioikeus tuomariksi määrännyt _K. Kihlgrénin_.

Pöytäkirjoihin otettavaksi jätti Roos oikeudelle Laurinin

puolesta pitkän, varsinkin 1726 vuoden konventikkeliplakaatin

määräyksiä perusteellisesti käsittelevän selvityksen, jonka nojalla

viimemainittu pyysi päästä vapaaksi kaikesta edesvastauksesta.

Etenkin Bergiä hän siinä pahasti pitelee, eikä jää Sandmankaan

osattomaksi hänen asianomaisille antamistaan sutkauksista.

Kuvatkoot muutamat otteet, miten Laurin arvosteli tehtäviään

pappina sekä syyttäjiensä kantaa ja toimenpiteitä: "Olen aivan

aiheettomasti vedetty oikeuteen ja syytetty luvattomista kokouksista

hartautta toimittaessa (olagliga sammankomster vid förrättande af

andaktsöfningar), niinkuin haaste sanasta sanaan kuului". -- -- --

"Samankaltaisia uskonnollisia kokouksia kuin nämä syytteenalaiset

ovat, pidettiin monen vuoden kuluessa Tohtori Frosterus-vainajan

eläessä. Siitä eivät paikkakunnan kruununpalvelijat voineet olla

tietämättömiä, mutta ilmoitus asiasta tehtiin vasta muutama päivä

T:ri Frosteruksen kuoleman jälkeen". -- -- -- "Joskin syyttäjä

silminnähtävästi ei ole koettanut selvittää itselleen 1726 vuoden

asetuksen sisältöä, vaan on kohdistanut huomionsa ainoastaan

tuohon 200 hopeataalerin helisevään uhkasakkoon, ja joskin jutun

käsittelyssä pitkäksi venynyt aika on tarjonnut hänelle tilaisuutta

vakavammin miettimään asiaa -- miten on hän sittenkään saattanut

uskoa, että lainsäätäjä olisi määrännyt ankaran rangaistuksen

kaikista uskonnollisista seuroista ilman poikkeuksetta, kun miltei

kaikki kapakkaseurat ovat sallittuja". -- -- -- "Yhtä järjetöntä

ja vastoin kaikkia voimassa olevia asetuksia kuin se on, että

yksityisen kodin isäntä 200 taalerin sakon uhalla olisi kielletty

kutsumasta luoksensa muutamia ystäviä juomaan kupin kahvia eli teetä

sekä kuulemaan hyväksytyn uskonnollisen kirjailijan selityksiä

seuraavan sunnuntain tekstiin, tahi että muutamat ystävät saman

sakon uhalla olisivat kielletyt valmistautumasta p. ehtoollisen

oikeaan nauttimiseen pitämällä yhteistä hartaushetkeä ja yhdessä

veisaamalla ehkä samaan aikaan, kuin verrattomasti lukuisammat

ihmisjoukot muistutuksetta pitävät 'seuroja' Venuksen ja Bakkuksen

kunniaksi ravintolassa tahi yksityisen kodissa, ääneen laulaen ja

usein tyhjentäen lasinsa ja maljansa -- yhtä paljon järkeä vailla

on syyttäjän hanke paikkakunnan kihlakunnanoikeuteen haastaa

seurakunnassa toimivia pappeja vastaamaan 'luvattomista kokouksista

hartautta toimitettaessa' ja vastoin kaikkea järjellisyyttä koettaa

näihin virkamiehiin sovelluttaa rangaistus-määräyksiä, jotka

yksinomaan tarkoittavat muiden henkilöiden estämistä opettajatoimeen

sekaantumasta". -- Tähän lausuntoon yhtyivät, mikäli se heitä koski,

Lagus, Malmberg, Durchman ja Hemming. Suullisesti he sitäpaitsi

selittivät, etteivät yhtyneet Laurinin Bergiä vastaan tekemään

hyvitys-vaatimukseen, "koska he olivat vakuutetut siitä, ettei

viimemainittu ollut syypää tähän oikeudenkäyntiin eikä siihen

uskonnon vainoon, jonka alaisiksi he olivat joutuneet".

Paavo Ruotsalaista ahdistettiin varsinkin hänen esiintymisestään

ennen mainituissa Matti Niemen talossa joulukuun 22-23 päivinä

pidetyissä seuroissa. Oli todistettu, että hän oli lukenut, vieläpä

puhunutkin sinne kokoontuneelle lukuisalle kansanjoukolle. Sen hän

myönsikin, sanoen tahtoneensa antaa isännälle, jonka luona hän oli

nauttinut paljon hyvää, mitä hänellä oli antaa. Matkansa Nivalaan

kesällä 1837 sanoi Ruotsalainen aiheutuneen hänen ja Malmbergin

vanhasta tuttavuudesta, lisäten että heillä oli paljon yhteisiä

asioita, "joita ei jokaiselle vieraalle ihmiselle voi kertoa ja

selvittää".

Jo edellisissä käräjissä olivat sekä Lagus että Malmberg todistajilta

oikeuden edessä kysyneet, oliko heidän opetuksensa milloinkaan

ollut ristiriidassa evankelisen tunnustuksen kanssa. Syynä tähän

tiedusteluun oli se, että Berg Malmbergiä vastaan jo jutun

alussa esiintuomassaan kanteessa muun ohessa oli syyttänyt häntä

harhaoppisuudesta. Nyt kysymyksessä olevissa käräjissä veti Malmberg

esiin tämän pöytäkirjoihin otetun syytöksen, vaatien oikeutta

velvoittamaan Bergiä tarkemmin ilmoittamaan, mitä harhaoppisuutta

hän olisi levittänyt. Vaikkei yksikään todistaja ollut viitannutkaan

siihen, että Malmbergin oppi olisi poikennut kirkon tunnustuksesta,

ja vaikka Elfvingkin antoi sen lausunnon, että hän, mikäli

todistajain lausunnoista voitaisiin päättää, tässä suhteessa

oli syytön, ei Berg peruuttanut syytöstään. Eikä pitänyt tuo

puhdasoppisuutta harrastava syyttäjä itseään velvollisena "tarkkaan

ilmoittamaan, mitä harhaoppisuutta Malmberg oli koettanut levittää".

Miehen kantaa kuvaa niinikään seuraava tähän kieltäytymiseen liittyvä

perustelu: "Koska kanne sisältää, että Malmberg on pitänyt luvattomia

kokouksia hartauden harjoittamista varten sekä että hän näissä

tilaisuuksissa saarnaamisella ja lukemisella on koettanut houkutella

ja vietellä niihin kokoontuneita vääräoppiseen ja nurjaan käsitykseen

oikeasta evankelisesta opista sekä muihin eksyttäviin luuloihin

uskonnosta, niin pidätän itselleni oikeuden jutun lopussa, kun

tutkimus kaikissa kohden on suoritettu loppuun, saada tässä suhteessa

esiintuoda ne kanteet, joihin tutkimus on antanut aihetta". Malmberg

uudisti vaatimuksensa, johon oikeus, asiaa harkittuaan, antoi

sen päätöksen, "ettei se, asian silloiseen tilaan nähden, voinut

velvoittaa syyttäjää antamaan tarkempia tietoja". Tätä päätöstä

vastaan ilmoitti Malmberg tyytymättömyyttä.

On helppo käsittää, minkä vaikutuksen tämä kohtaus teki Malmbergiin

ja hänen sorretuihin virkaveljensä. Jos Laurin olisi ollut

tilaisuudessa saapuvilla, olisi hän tuskin voinut äänetönnä

kuunnella Bergin selitystä ja oikeuden sen johdosta julistamaa

päätöstä. Saatuansa tietää asiasta, kirjoitti hän eräälle Ruotsissa

oleskelevalle tuttavalle, jonka kanssa hän oli kirjeenvaihdossa:

[Tähän kirjeenvaihtoon kuuluvista Laurinin kirjeistä on Nordisk

Kyrkotidning kirjoitukseensa "Huru ser det ut i Finland?" (1840,

n:o 1 -- 2) lainannut pitkiä otteita.] "Joka persoonallisesti

tuntee sekä syyttäjän että Malmbergin, joka viimemainittu Jumalalta

on saanut sen lahjan, jota jokapäiväisessä puheessa nimitetään

hyväksi tajuksi, sekä paljon hengellistä viisautta, mutta toinen

ulkonaisessakin suhteessa on sortunut juoppouteen ja muihin

siitä johtuviin paheisiin, jota paitsi hänellä ei ole rahtuakaan

sivistystä, jonka avulla olisi voinut oppia edes katkismuksen, niin

ei voi pitää syyttäjän toimenpiteitä Malmbergiä vastaan kummempina,

kuin jos hän olisi ruvennut sotaan kuun asukkaita vastaan. Herra,

jonka tiet ovat ihmeelliset ja käsittämättömät, vaan samalla hyvyys

ja totuus, on johtanut asiat niin, että vainoojamme hurjassa

vihassaan ovat hyökänneet sotatantereelle, jolla heidän voimansa

osoittautuvat heikommiksi kuin millään muulla". Samankaltaiseen

vertailuun, mikäli kysymys koskee syyttäjäin sivistyskantaa ja

heidän käsitystään hengellisistä asioista, vaatii varsinkin Kalajoen

yläpiirin nimismiehen _V. Sundströmin_ virkakumppanilleen Sandmanille

helmikuun 10 p:nä lähettämä kertomus Nivalan herännäisyysliikkeestä.

Se luettiin syytettyjen pappien vaatimuksesta helmikuun 19 p:nä 1839

oikeudessa ja otettiin pöytäkirjoihin. Sekä kieli että lauserakennus

on niihin määrin ala-arvoista, että kirjoitusta on mahdoton

suomentaa. [Alkuperäisessä muodossaan kuuluu kirjoitus: "Utan det mig

vetterligen höga öfverhetliga författningar sådant tillåta; äro till

beskaffenheten följande. 1:o att en sektisk andaktsöfning utspritt

sig häri Pidisjärvi kapell Församling bestående af sig såkallade

upplyste eller nyfödde Biografer -- som äro skilde från annat Folk,

så man som qvinkön uti kläder med en långskörtig hvardmans eller ylle

Tröija liknande mera en Karakavjacka för männerne, men en kofta för

qvinfolket; ingen hufvudbonad hafva qvinfolket, än att kring hufvudet

bindes en svart eller hvit dålig halsduk; och männerna bruka gråa

vardmansmössa utan skjärm, som mera liknar en kalott, hvilken drägt

gifvit anledning mot dem som ej åtföljt deras antagne mode, till

förvitelse och stridigheter dem emellan. 2) Deras andakts-öfning

består uti ett flitigt läsande i andeliga böcker, deribland i

synnerhet, en ropandes röst i öknen, och sjungande ur en bok Sijons

sånger, utom andre dertill lämpade visor m.m. och från hvilken andakt

ej någon får dem afbryta, till något annat angeläget förrättande, ja

fast elden vore löst på taket öfver dem än mindre annat förefallande

sysslomål. 3) Dertill sammanskockas gemenligen, hvarje Lördags

eftermiddag å Prestgården till gemensamt samqväm från alla tracter i

Kapellet, utom de som äro från längre orter, här sig inställa hvilka

och sedan deras vägkost blifvit förtärd eller förskingrad fallit på

tiggeri hos andra till en misslynt last och mén. 4) Dessutom pläga

de 4 ombyteliga ställen i Byalaget i andeligt afseende församla

sig att sin Guda andakt använda, på söcknedagar i veckan -- men om

andakten af eller tilltagit därigenom i sitt rätta förhållande, har

jag ej någon pålitlig kännedom än att å den dagen en ansenlig tid

gåt förlorat för dem sig af slike flemmatici folk betjenat; måst sig

därmed åtnöija. 5) Uti karaktärs Byggningen i Farstuvan framför sidan

af dörren till salen är af Herr Interims Predikanten N. G. Malmberg

inrättad, med grön oljofärg sirligen målad så kallad sparbössa af

träd; och dera tecknade ofvanskrift i afseende, att tjena Hedningar

till omvändelse i Christna Läran, dit de lätt tänkande qvinnokönet,

en framför det andra hasta att uppoffra sin reelaste egendom.

Såsom silkes dukar -- Bindmössor, stycken -- Kattuns klädningar,

Guldringar m.m. som i sparbössan upptages, hvilket derefter till

penningar förvandlas, är efter den underrättelse och kännedom jag

äger ett sådant förhållande dermed härstädes: ock anser jag nödigt

härom göra Herr Krono Befallningsmannen underrättad i afseende å

sakens nuvarande skick vidtagande vidare åtgärd som dertill kan

föranleda".] Myönnettävä on kuitenkin, että Sundström oli siksi

typerä mies, ettei hän näihin puuhiin olisi ryhtynyt, ellei hänen

virkaveljensä Kalajoella olisi häntä siihen yllyttänyt. Niinkuin

myöhemmin huomattiin, oli Sandman vainon varsinainen alkuunpanija.

Hän oli tottunut talonpoikia komentamaan eikä mitenkään voinut kärsiä

herännäisyyden synnyttämää uutta katsantotapaa, joka uhkasi hävittää

hänen parhaat tulolähteensä ja riistää häneltä sen virkamiesarvon,

jonka turvissa hän niihin asti niin vapaasti oli kansaa sortanut.

[Kert. J. Hemming y.m.]

Muutamien pappien näitä käräjiä varten antamista

papintodistuksistakin näkyy, miten vähän heränneitten pitämien

kokouksien arvoa tunnettiin. Niinpä todistaa esim. Kalajoen v.t.

kirkkoherra E. R. Alcenius Laguksesta, Hemmingistä, Roosista

y.m., että "heidän suhteensa yleensä ei mitenkään ole muuta

muistutettavaa kuin jonkunlainen uskonnollinen suvaitsemattomuus,

joka on vaikuttanut, että ovat sulkeutuneet itseensä ja siihen

piiriin joissa on samanmielisiä, josta minun ajatukseni mukaan nuo

isommat kansankokoukset sunnuntaisin, joista he ovat syytetyt,

aiheutuvat". Sitävastoin todistaa Ylitornion v.t. kirkkoherra K.

A. Castren Laurinista, että hän "sekä opissa että elämässään on

esiintynyt niin, kuin arvokkaan ja uutteran uskonnonopettajan

sopii", sekä Lapuan kirkkoherra I. D. Alcenius, että Malmberg

"tarkan, perusteellisiin opintoihin perustuvan jumaluusopillisen

sivistyksen ohessa aina on osoittanut vakaata kristillistä käytöstä".

Mitä viimemainittuun todistukseen tulee, on huomattava, että

Malmberg luultavasti oli senlaatuista pyytänyt, häntä kun Berg oli

syyttänyt harhaoppisuudesta. Näissäkään käräjissä ei kuitenkaan

syntynyt kysymystä tästä asiasta. Ainoa oppia koskeva todistus oli

ennen esiintyneen Yrjö Vasankarin väite, että Durchman eräässä

ristiäistilaisuudessa muka olisi lausunut: "Kutsutaan jumalattomia

kummeja ja annetaan jumalattomien pappien kastaa lapset, joiden

sielut siten syöstään kadotukseen". Durchman vastasi: "Semmoisia

hullutuksia en koskaan ole voinut lausua". Renki K. Borgman

todistikin hänen sanoneen: "Kun on suruttomat vanhemmat, suruttomat

opettajat ja suruttomat kummit, niin ei kaste tuosta voimaansa

menetä, mutta kun lapsi sitten kasvaa suruttomien vanhempien luona,

niin se itse pilaa kasteensa liiton".

Mitä tarkimpia tietoja säästölaatikoista oli Berg koettanut hankkia.

Kiusallisen pieniin seikkoihin iski hän huomionsa, tehden mitä

loukkaavimpia salaviittauksia. Kantokirjuri J. D. Molander vaati

edesvastausta Durchmanille siitä, että tämä muka olisi eräältä hänen

holhotiltaan pakoittamalla houkutellut silkkihuivin; Laguksesta ja

Malmbergista oli huhuttu, että he laatikoillaan olivat koonneet

rahoja omaan kukkaroonsa, palvelustytöt kertoivat mitä tavaroita

olivat nähneet Durchmanin vaatelaatikossa y.m. y.m. Vaikka kaikki

syytökset todistettiin vääriksi, ja vaikka Lagus ilmoitti omasta

ja muiden säästölaatikkojen omistajien puolesta paitsi Laurinin

Tukholmaan Kokkolan postikonttorin kautta lähettäneensä kaikki

Kalajoella lähetystoimen hyväksi kootut rahat, joista tarkat tilit

oikeudelle jätettiin, ei otettu huomioon syytettyjen esitystä, että

tämä kysymys hartausseuroihin kuulumattomana heti ratkaistaisiin.

Senkin pyynnön hylkäsi oikeus, että lähetystoimen hyväksi lahjoitetut

vaatteet y.m. vähäpätöiset esineet, jotka kaikki olivat Laguksen

ja Roosin hallussa ja joista kukin asianomainen oli antanut mitä

täydellisimmät luettelot, saataisiin myydä huutokaupalla, "jotta

ne eivät pilaantuisi". Lagus ja Roos määrättiin niitä hoitamaan

"korvaamisen uhalla, jos mitään pilaantuisi". Tämän päätöksen alle

he tyytymättömyyttä ilmoittamatta alistuivat. Toista mieltä oli

Laurin, joka, saatuaan asiasta kuulla, ruotsalaiselle tuttavalleen

kirjoitti: "Suurella mielipahalla olen kuullut, että virkaveljeni

toistaiseksi ovat tehneet säästölaatikkonsa hyödyttömiksi. Semmoinen

oli minunkin mielipiteeni, kunnes huomasin, että sen vaikuttimena

oli ihmispelko. Nyt kun Herra on valaissut minua oikein käsittämään

asiaa, olen kehottanut tunnettuja ja tuntemattomia panemaan roponsa

säästölaatikkooni, siten edistääkseni pakanain pelastusta. Näiden

toimenpiteiden kautta, joita kertomusten mukaan on yhteiskunnan

ylimmissä piireissä rumilla väreillä kuvattu, toivon pian voivani

lähettää muutamia riksejä Tukholman lähetysseuralle". [Nordisk

Kyrkotidning 1840, n:o 2.]

Miltei kaikille syytettyjen kutsumille todistajille, jotka

todistivat heidän edukseen, vaati syyttäjä edesvastausta, "koska

he silminnähtävästi olivat ottaneet osaa seuroihin". Turhaan

huomauttivat papit, vetoamalla O. K. 17 luv. 15 §:ään, tästä Bergin

häikäilemättömästä menettelytavasta, turhaan siitäkin, että tämä

oikeudessa oli tiedustellut niitäkin hartauskokouksia, joita oli

pidetty prokuraattorin kirjoituksessa mainitun ajan jälkeen.

Jota useampia todistajia kuulusteltiin, sitä täydellisemmin tulivat

näkyviin herännäisyysliikkeen siunausta tuottavat vaikutukset.

Täytyy kummastella, ettei ainoatakaan todella raskauttavaa, todeksi

näytettyä syytöstä voitu tuoda esille ketään liikkeeseen kuuluvaa

vastaan. Muiden kera koetti kyllä esim. Evijärven todistajaksi

haastettu lukkari E. Rivander saada heränneitä pappeja epäluulon

alaisiksi moittimalla sitä, että Evijärveläisiäkin, usein joukottain,

oli käynyt Nivalan kirkossa. Hän kertoi koettaneensa sitä estää,

vaan saaneensa vastaukseksi: "Siellä on oikea hengellinen pappi,

mitä meidän papeista, nehän ovat kuin kuolleet pölkyt". Berg teki

parastansa auttaaksensa todistajaa, vaan Durchman ja Malmberg

ahdistivat häntä kysymyksillään, niin ettei todistus ottanut

oikein sujuakseen. Paljon puhui hän herännäisyyden perheissä muka

synnyttämistä riidoista, kunnes hän ei voinut mitään vastata

Malmbergin selitykseen: "Kun Jumalan armo löytää syntisen, niin tämä

ei enää saata elää entiseen jumalattomaan tapaansa, vaan hänen täytyy

varoa myöskin tilaisuutta syntiin, kun sitävastoin se, johon Jumalan

sana ei ole koskenut, tuosta suuttuu ja luulee toisen halveksivan,

vaikkei tuota ylönkatsetta ole olemassa muualla kuin epäilevän

omassa mielikuvituksessa". -- Ei pystynyt syyttäjä oikein iskemään

siihenkään, että muuan todistaja kertoi kuulleensa erään Frosteruksen

pappilassa oleskelevan rouvan monesti säälineen "vanhaa ukkoriepua",

jonka apulaisensa, aina sunnuntaisin seuroihin kiirehtien, jättivät

avutta. Ei näet voitu todistaa, että apulaiset millään tavoin

olisivat laiminlyöneet virkatehtäviänsä. Puheet syytettyjen pappien

lahkolaisuudesta aiheuttivat tiedusteluja jumalanpalveluksesta heidän

kirkoissaan, josta muun ohessa todistettiin, että harvat, niinkuin

entisinä aikoina oli ollut tapana, virsikirjatta tulivat kirkkoon.

Samankaltaisiin johtopäätöksiin johtivat syyttäjän muutkin näissä

käräjissä heränneitten syyllisyyden toteennäyttämiseksi tekemät

yritykset. Mutta yleinen mielipide kannatti häntä, ja sen turvissa

oli hänen helppo jatkaa. Paavo Ruotsalainen pyysi saada asiamiehen

kautta ajaa asiaansa seuraavissa käräjissä, "hänen kotiseudultaan

kun oli niin pitkä matka Kalajoelle". Tähän pyyntöön antoi oikeus

kieltävän vastauksen, "koska Ruotsalaista oli syytetty rikosasiasta".

Samasta syystä määrättiin, että Laurin ja maanmittarinapulainen

Högman sekä muutamat muut ennen haastetut tuomisen uhalla olivat

velvolliset saapumaan niihin käräjiin, joissa juttu uudelleen oli

otettava käsiteltäväksi. Tämän johdosta lausuu Laurin eräässä

kirjeessä: "Olen siis jätetty kruununpalvelijain valtaan, joiden

mielivallasta kai riippuu, saanko matkustaa käräjiin muuten kuin

vangittuna". [Nordisk kyrkotidning, 1840, n:o 2.]

* * * * *

Seuraavat käräjät alkoivat huhtikuun 9 p:nä saman tuomarin johdolla.

Lagus oli silloin niin sairaana, ettei hän, kuten lääkärinsä oli

todistanut, "hengenvaaratta saattanut poistua huoneestaan", eikä

Malmbergkaan voinut tilaisuuteen saapua, "kun hänen vaimonsa

terveydentila ei sitä myöntänyt". Pyytäen ettei jutun ratkaisua tämän

tähden viivytettäisi, ilmoitti kumpikin valtuuttaneensa Laurinin

asiaansa oikeudessa valvomaan. Ehkä saivat täten alkaneet käräjät

juuri näiden valtakirjojen takia kiivaamman leiman kuin edelliset,

joissa Malmberg ja Lagus johtivat syytettyjen puolustusta.

Ennen syytettyjen ja todistajiksi vaadittujen lukua lisäämään oli

Berg haastattanut uusia. Matti Niemen talossa joulukuun 22-23

päivinä sekä muualla pidetyistä seuroista, joista jo edellisissä

käräjissä oli kuulusteltu useita todistajia, oli saatava tarkempia

tietoja. Laurin, Durchman, Hemming, Hårdh sekä Roos jättivät

oikeuteen kirjoituksen, jossa he vaativat asian lykkäystä, koska

he turhaan olivat pyytäneet saada lunastaa edellisten käräjien

pöytäkirjat eivätkä näiden puutteessa voineet oikaista todistajien

erehdyttäviä lausuntoja eikä syyttäjän niihin perustuvia hyökkäyksiä.

Ensinmainittu huomautti sitäpaitsi, ettei se tuomari, joka alussa

käsitteli juttua, osannut suomea ja tulkkinsa kautta sai väärän

käsityksen monesta lausunnosta. Tätä pyyntöä ei oikeus kuitenkaan

ottanut huomioon. Bergin selitys, että syytetyt papit kaikki osasivat

kumpaakin kieltä ja saapuvilla olleina olivat olleet tilaisuudessa

kulloinkin tekemään muistutuksensa, jos semmoisiin syytä oli, painoi

enemmän.

Bergin hankkimista uusista todistajista herätti huomiota varsinkin

Haapajärven kappalainen _J. Janson_. Hän oli ollut saapuvilla Matti

Niemen talossa helmikuun 24 p:nä 1837 pidetyissä seuroissa, joista

hän siis tiesi tarkkoja tietoja antaa. Tilaisuudessa oli ollut

koolla noin 200 henkeä. Heidän käytöstään vastaan hänellä ei ollut

muuta muistutettavaa, kuin että he kilpailivat veisuussa siten nim.

että, kun jonkun aloittama virsi oli veisattu loppuun, toinen heti

siitä muille ilmoittamatta aloitti uutta. Malmberg oli puhunut

tämänkaltaisten seurojen hyödystä, kehottanut tilaisuuteen saapuneita

kärsivällisesti kestämään maailman vainoa sekä päättänyt kokouksen

rukouksella. Janson, joka kertoi silloin olleensa Durchmanin kanssa

kinkerimatkoilla ja tämän kehotuksesta oli Niemeen poikennut, ei

ollut muissa tämmöisissä seuroissa käynyt, vaan sanoi pitävänsä

velvollisuutenaan ilmoittaa, että papit "sortamalla virkaveljiään

olivat niitä edistäneet". Elfvingin kehottamana ilmoitti hän

niinikään tällä tarkoittaneensa Malmbergiä ja Durchmania. Myöskin

kertoi hän kirkkoherralleen ilmoittaneensa, että Haapajärven kappelin

"hurmahenkisyyden" eksyttämä kansa oli alkanut laiminlyödä kirkossa

käyntiä ja sensijaan oli ottanut tavakseen sunnuntaisin kokoontua

talollisen Antti Tuomalan luo sekä että Frosterus tämän johdosta

oli kirjoittanut kansalle kinkereissä luettavan varoituksen, jota

Durchman, laiminlyöden velvollisuutensa, ei ollut lukenut. Kanteen

tapaisen todistuksensa päätti hän mainitsemalla, että Malmberg ja

Durchman, katkismusta kinkereillä selittäessään, olivat kieltäneet

kansaa luottamasta kääntymättömiin opettajiin, koska nämä julistivat

ihmisille perkeleen evankeliumia.

Laurin ei hämmästynyt tätäkään, silloisen katsantotavan mukaan

hyvinkin raskauttavaa todistusta. Hän päinvastoin Malmbergin

puolesta huomautti, että viimemainitun, Jansonin kertoma lausunto

kääntymättömistä papeista oli sopusoinnussa Jumalan sanan kanssa,

jossa sanotaan; "kun sokea sokeaa taluttaa, niin molemmat lankeavat

kuoppaan". Saatuaan Jansonilta myöntävän vastauksen kysymykseensä,

oliko Frosterus kirjoituksessa kieltänyt seurainpidon, pyysi

Laurin vasta saada oikeudelle jättää sanotun todistuskappaleen.

Durchman kielsi Niemeen kokoontuneen seuraväen millään tavoin

kilpailleen veisuussa ja antoi, kun sekä Berg että Elfving vaativat

häneltä selitystä kääntymättömistä papeista lausumistaan sanoista,

seuraavana päivänä oikeudelle näin kuuluvan kirjallisen lausunnon:

"On horjumaton totuus, että kääntymättömät papit, jotka lihallisessa

mielessään eivät ymmärrä sitä, mikä Jumalan hengen omaa on, ovat

raatelevia susia lammasvaatteissa, ryöväriä ja murhaajia, joiksi

Vapahtaja itse Joh. 10: 1 heitä nimittää ja joita jokaisen kristityn

tulee karttaa. Jos sentähden tuo kappalaisen Jansonin todistuksena

esiintuoma kinkereissä käyttämäni lausunto verrataan Jumalan sanaan,

niin käy selväksi, että, jos tuo epäluottamus kääntymättömiin

opettajiin nähden sisältää jotakin heille halventavaa, niin en

minä heitä halvenna, vaan itse Jumala, joka tuomitsee tuommoiset

palkkapaimenet, niinkuin jokainen selvään ymmärtää, jos hän Jumalan

puoleen kääntyneellä mielellä lukee esim. Jes. 56: 10, Jer. 23: 1,

Hes. 34: 2, Sakar. 11: 16, Math. 7: 15, Mark. 8: 15, Luuk. 12: 1-2,

Timot. 3: 15 ja monta muuta paikkaa Jumalan pyhässä sanassa". Tähän

lausuntoonsa oli Durchman liittänyt Frosteruksen kirjoituksen, jonka

Laurin "Jumalan sallimasta sattumuksesta" oli säilyttänyt. 1) Jos

kohta siitä näkyikin, että kirjoittaja oli ollut altis uskomaan

Jansonin heränneistä hänelle antamia epäedullisia tietoja, ei puhuta

siinä sanallakaan heidän pitämistään seuroista, niinkuin Janson

valallaan oli todistanut. "Tämä tappio" kirjoitti Laurin tuttavalleen

Ruotsissa "masensi asianomaisten rohkeutta melkoisesti". [Nordisk

kyrkotidning 1840, n:o 2.] Kuitenkin todisti Janson, Bergin häneltä

sitä tiedusteltua, että seurat olivat aikaansaaneet eripuraisuutta

perheissä, vieroittaneet kansan kirkosta sekä synnyttäneet laiskuutta

ja huolimattomuutta. Niinikään väitti hän heränneitten halveksivan

muita ihmisiä.

Suoraa puhetta sai varsinkin Berg Laurinilta kuulla: "Näitä asioita

ei syyttäjä kääntymättömässä tilassaan ymmärrä", "tuommoinen

menettelytapa on inkvisitoorinen" y.m.s. Mutta kyllä syytäkin

löytyi. Syytettyjen pappien yksityiset puheet, heidän opetuksensa ja

elämänsä, heidän vaatekaappiensa sisältö -- kaikki oli tiedusteltava

ja julkisuuteen vedettävä. Todistajilta kysyttiin, olivatko papit

olleet rasitukseksi seurakuntalaisilleen aineellisessa suhteessa,

miten he kohtelivat edustamansa uskonnollisen liikkeen ulkopuolella

olevia henkilöitä, olivatko he suvaitsemattomia, köyhille

auttamattomia j.n.e. Eräässä kirjeessä kuvaa Laurin seuraavin sanoin

omaa ja kanteen alaisten virkaveljiensä asemaa: "Jotta valistunut

tuomari saisi yhä tarkempia tietoja siitä, onko oppimme raamatun ja

tunnustuskirjojen mukainen ja eroaako elämämme missään suhteessa

muiden elämästä, vedetään esille piikoja navetoista, palvelijattaria

kyökeistä, renkejä talleista, juomareita krouveista. Saattaako kukaan

väittää, että todistajat eivät ole päteviä? Voidaanko sanoa, että

meille tapahtuisi vääryys, jos maallisen vallan edustajat pitäisivät

meitä hurmahenkisinä haaveilijoina, kun niin monen palkollisen

todistus antaa siihen aihetta? -- -- Moni noista jumaluusopillisista

sankareista, joiden tulee antaa lausunto puhdasoppisuudestamme, ei,

niinkuin varmaan tiedän, osaa lukea selvästi sisältä". [Nordisk

kyrkotidning 1840, n:o 2.] Varsinkin kun tiedetään Laurinin

kirjoittaneen nämä sanat heti nyt kysymyksessä olevien käräjien

päätyttyä, on helposti selitettävissä, että kirje paikottain ilmaisee

katkeraa mieltä. Että kuvaus olisi liioiteltu, sitä eivät ainakaan

pöytäkirjat todista.

* * * * *

Kesäkuun 4 p:nä alkaviin käräjiin oli Berg haastattanut paljon

uusia todistajia, niiden joukossa pitäjänapulaisen N. P. Cajanerin

Reisjärveltä [Törnudd, Matrikel.] sekä Alavieskan [Törnudd,

Matrikel.] armovuodensaarnaajan J. F. Silviuksen ja muita

säätyläisiä. Nämä käräjät eivät kuitenkaan asian lopullista ratkaisua

paljon jouduttaneet. Muutamat todistajat eivät olleet haastetta

noudattaneet, ja syytetyistä eivät Laurin ja Paavo Ruotsalainen

olleet saapuvilla. Näistä syistä lykättiin tutkimuksen jatkaminen

elokuun 27 p:ään. Oikeuden kesäkuun 5 p:nä julistama päätös sisältää

muun ohessa, että Laurin ja Paavo Ruotsalainen, jotka laillista

estettä esiintuomatta eivät olleet tilaisuuteen saapuneet, "omalla

kustannuksellaan ovat hankittavat oikeuteen". Saman tuomion alaisiksi

joutuivat myöskin 6 muuta syytettyä sekä monta todistajaa.

* * * * *

Jo ennenkuin viimeiset käräjät alkoivat, olivat syytetyt täysin

vakuutetut ei vain ilmiantajainsa, Kalajoen nimismiesten, sekä

syyttäjän vihamielisistä tarkoituksista, vaan myöskin monen

todistajan huonoista vaikuttimista. Tyytymättömät olivat he myöskin

asianomaisten tuomarien menettelytapaan. Kun tuo syytetyille

niin loukkaava todistajain kuulusteleminen jälleen oli alkava,

esitti Laurin omasta sekä Laguksen, Malmbergin ja Durchmanin

puolesta oikeudelle kirjallisesti muutamia, jutun käsittelyä

edellisissä käräjissä koskevia muistutuksia. Valittaen että syyttäjä

"kokonaan unohtaen toiminta-alansa rajat, yhtä hämmästyttävällä

kuin laittomalla rohkeudella oli johtanut syytöksensä asioihin,

jotka eivät ensinkään häntä koskeneet", väittää kirjoitus noiden

"inkvisitooristen, tietämättömyyttä todistavien toimenpiteiden"

tarkoituksena olevan ainoastaan syytettyjen häväiseminen yleisön

silmissä. Suurta tyytymättömyyttä näkyy varsinkin ensimmäisen

tuomarin menettely syytetyissä herättäneen. "Emme ota päättääksemme",

lausuvat he kysymyksessä olevassa kirjoituksessaan, "riippuvatko

pöytäkirjoissa löytyvät virheet siitä, että hovioikeudenauskultantti

Grönbergiltä on puuttunut tahtoa käsittelemään tätä arkaluontoista

juttua miehen tyyneydellä ja maltilla, vai siitäkö laittomasta

menettelystä, että hän, ollen miltei kerrassaan perehtymätön

Suomen kieleen, tulkkina käytti kahta todistajaa." Kirjoituksessa

huomautetaan niinikään, ettei pöytäkirjoissa "varovaisesti kyllä"

tästä asiasta mitään mainita.

Eniten muistutuksia todistajain lausuntoja vastaan teki Laurin.

Ei ole kummallista, että varsinkin Kärjälän juttu oli häntä

syvään loukannut. Huomauttaen todistajain siveellisestä kannasta

ja heidän sivistymättömyydestään, kertoo hän olleensa pakoitetun

ankarasti kohtelemaan Kärjälää, jonka esiintyminen kysymyksessä

olevassa tilaisuudessa selvään osoitti, että hän vasta oli käynyt

"fiskaalien ja nimismiesten suosimissa kokouksissa salakapakoissa".

Muistutuksensa sanotun kohtauksen käsittelystä oikeudessa päättää

Laurin seuraavin sanoin: "Todistajain halu saada minut maailman

silmissä leimatuksi kerettiläiseksi ja hurjaksi haaveilijaksi

on päivän selvä. Samaa mieltä on syyttäjä, jos kohta hän ei

uskalla antautua julkiseen taisteluun jumaluusopillisella

taistelutantereella". Täydellä syyllä huomauttaa Laurin siitäkin,

että oli kehotettu lukkari Rivanderia sekä muita todistajia,

jotka omasta kokemuksestaan eivät tietäneet mitään heränneitten

seuroista, niistä lausumaan "yleisiä mietteitä". Ja paikallaan sekä

asemaa kuvaava on sekin hänen tekemänsä muistutus, että pahaahenkeä

ainoastaan kapakoissa ja maailman ihmisten seuroissa nimitetään

nimellä "fan", jolla sanalla syytettyjen pappien seuroissa käyttämä

nimi perkele on pöytäkirjoissa käännetty.

Paljon sanottavaa oli myöskin Durchmanilla hänen suuhunsa pantujen

vääristettyjen sanojen ja lauseparsien johdosta. Useimmat niistä ovat

sitä laatua, että ainoastaan kuolleeseen saarnakaavaan sukupolvesta

toiseen tottunut, uskonnollisessa suhteessa aivan kehittymätön aika

saattaa semmoisiin muistutuksiin ketään pakoittaa. Mutta Bergin,

Sandmanin ja Sundströmin hankkimat todistajat pysyivät väitteissään,

sillä "niin he olivat kuulleet ja käsittäneet".

Heikoin kohta pappien puolustuksessa on se, joka koskee Frosteruksen

suhdetta hartausseuroihin. Vaikkei ole vähintäkään syytä epäillä

heidän lausuntoansa, jonka mukaan Frosterus ei milloinkaan ollut

kieltänyt heitä seuroja pitämästä, käy todistajain kertomuksista

selväksi, että hän karsain silmin oli seurannut tätä heidän tointaan

seurakunnassa. Sitäpaitsi tiesivät syytetyt tämän aivan hyvin. Näin

ollen tuntuu oudolta, että he antautuivat niin pitkiin selityksiin

tässä kohden, sekä miltei kiittäen puhuivat Frosteruksesta ja hänen

heitä kohtaan osoittamastaan ystävällisyydestä. Vai oliko hänessäkin

loppuaikoina mielenmuutos tapahtunut? Kuolinvuoteellaan -- niin

kertoi eräs todistaja -- oli hän kutsunut Laurinin luoksensa,

kiittänyt häntä hellästi sekä antanut hänelle pienemmän rahasumman

lahjaksi.

Bergin näihin käräjiin haastattamista todistajista puhuivat varsinkin

maanmittari J. J. Garvoli ja Alavieskan ennen mainittu v.t. pappi

Silvius hänelle mieliksi. Edellinen todisti rohkeasti Malmbergin,

Laurinin ja Durchmanin pitämien seurojen vahingollisuudesta, ne kun

muka olivat synnyttäneet paljon eripuraisuutta ja riitoja kansassa,

sekä syytti Lagusta siitä, että hän, "joka on hyvä ja antelias

ihminen, seurusteli semmoisten kanssa, jotka olivat eronneet muista

ihmisistä, ja tuhlasi heille omaisuuttaan". Silvius ei sanonut

omasta kokemuksestaan tietävänsä mitään heränneitten seuroista. Hän

oli kieltäytynyt käymästä näissä tilaisuuksissa, vaikka häntä oli

niihin kutsuttu, "kun tiesi niiden olevan laittomia ja raamatussakin

kiellettyjä". Viimemainitun väitteensä tuki hurskas sielunpaimen

Vapahtajan sanoilla: "Missä kaksi tahi kolme ovat koossa minun

nimessäni, siinä olen minä heidän keskellänsä" sekä "Kun tahdot

rukoilla, niin mene kammioosi ja sulje ovi". Hän piti seuroja

siihenkin nähden vahingollisina, että "kansaa nyt käy vähemmin

kirkossa, kuin ennen".

Vastustajain alituiset tiedustelut vaativat syytettyjäkin kysymyksiä

tekemään. Usein kuultiin oikeuden edessä kiivaitakin väittelyjä. Kun

esim. Berg koetti tyhjäksi tehdä erään todistajan kansan kertomisiin

perustuvan todistuksen, että Kärjälä tuossa ennen mainitussa

tilaisuudessa oli ollut päissään, syntyi hänen ja Laurinin välillä

seuraava sananvaihto:

Laurin: "On kummallista, että syyttäjä tahtoo esiintyä juoppojen

puolustajana, kun hänen virkansa puolesta pitäisi kaikin tavoin

koettaa saada selkoa tästä asiasta, koska todistajan kertomuksen

mukaan paljon puhutaan siitä, että Kärjälä tuossa tilaisuudessa olisi

ollut juovuksissa".

Berg: "Velvollisuuteni on kyllä syyttää rikoksellisia, vaan kun

vasta kuulusteltu todistaja oman todistuksensa mukaan ei itse ole

nähnyt, vaan kuullut muiden tästä puhuvan, ja kun sitäpaitsi useat

todistajat, joita ennen on kuulusteltu, ovat todistaneet, ettei

Kärjälä mainitussa tilaisuudessa ollut päissään, niin en pidä itseäni

velvollisena tästä kannetta nostamaan".

Laurin: "Saan huomauttaa, ettei minulla tämän syyttäjän juoppoja

kohtaan osoittaman armahtavaisuuden johdosta ole mitään

muistuttamista".

Pahasti pitelivät myöskin Roos ja Hårdh eräässä oikeudelle

jättämässään kirjoituksessa syyttäjää ja varsinkin Alceniusta.

Muun ohessa tarkastivat he ankarin sanoin viimemainitun

Lagukselle, Hemmingille y.m. haastetuille antamaa, ennen mainittua

mainetodistusta, varsinkin siinä löytyvää lausetta "he ovat

sulkeutuneet itseensä ja samanmielisten seuraan". "Tämä lause" --

niin kuuluvat heidän sanansa -- "sisältää sen syytöksen, ettei Lagus,

Hemming y.m. yksityisessä elämässään ole valinneet seurapiiriänsä

Alceniuksen maun ja mielen mukaan -- -- --, kun hänessä on huomattu

sisällinen vastenmielisyys nykyaikana vaikuttavaa hartaampaa

kristillisyyttä vastaan, vaikka emme ole aavistaneet, että hänessä

tapaisimme syyttäjän ja vainojen toimeenpanemiseen osallisen. Se

lämmin harrastus, joka Laurinin ja Durchmanin pitämien seurojen

kautta on alkanut levitä pitäjässä, on varmaankin varapastorissa

vaikuttanut taudinkohtauksen, jota jokapäiväisessä elämässä sanotaan

virkakateudeksi, joka tauti kuuluu olevan parantumaton. Vaikka

myöhään huomaamme nyt varsinaisen lähteen, josta mahdollisesti koko

tämä oikeusjuttu on saanut alkunsa". Kirjoitus päättyy seuraavilla

sanoilla: "Tulee päivä, joka on näyttävä, että Jumala tuomitsee

toisin kuin lihalliset ihmiset".

Syytettyjen paraat todistajat olivat A. N. Holmström ja H.

Schwartzberg. Yhtä pelkäämättömästi kuin asiallisesti kumosivat he

syyttäjien ja näiden hankkimain todistajain perättömät väitteet,

todistaen että herännäisyys päinvastoin oli tuottanut määräämättömän

suurta siunausta ei ainoastaan hengellisessä, vaan maallisessakin

suhteessa. Edellinen huomautti muun ohessa siitä, että jumalattomuus

viime aikoina oli kasvanut niiden huhujen kautta, että jumalanpelko

nyttemmin olisi kielletty, jota käsitystä myöskin tämä oikeusjuttu

tukee. Lämpimästi puolusti hän Malmbergin opetusta, "jossa hän ei

koskaan ollut huomannut mitään lutherilaisesta uskontunnustuksesta

poikkeavaa", sekä lausui Garvolin todistuksen johdosta, että Lagus

oli ollut antelias myöskin herännäisyysliikkeen ulkopuolella

oleville henkilöille sekä ystävällisesti kohdellut kaikkia ihmisiä.

-- Viimemainitun muistutuksen johdosta piti Elfvingkin itsensä

velvoitettuna huomauttamaan, että Lagus vapaasti saisi hallita

omaisuuttaan, sanoen sekä yksityisesti että kuulon kautta tietävänsä

hänen olleen auttavaisen ja anteliaan.

Schwartzbergin todistus oli samanlaatuinen kuin Holmströmin. Erittäin

huomautti hän heränneitten talonpoikien käyttämien yksinkertaisten

vaatteiden hyödystä.

Kun ei syyttäjällä enää ollut muita todistajia ja hän sitäpaitsi

arveli tarpeeksi selvästi näyttäneensä toteen syytettyjen

rikoksellisuuden, esitti hän loppuvaatimuksensa. Tammikuun 12 p:nä

1726 päivätyn kun. plakaatin sekä toukokuun 2 p:nä 1756 päivätyn

kun. kirjeen nojalla vaati hän 200 taalerin (96 h. ruplan) sakkoa

Lagukselle, Malmbergille, Durchmanille, Laurinille sekä Hemmingille,

"jotka pappeina olivat kahdenkertaisesi syyllisiä", sekä että

he tuomiokapitulin harkinnan mukaan joksikin ajaksi olisivat

estettävät virkaansa toimittamasta. Koska sitäpaitsi Malmberg,

Durchman ja Laurin olivat syypäät "eksyttäviin lausuntoihin

uskonnon opinkappaleista" olisi heihin sovellettava R. K. 3: 1,

[Pykälä kuuluu: "Jos joku luopuu oikeasta evankelisesta opista ja

antautuu väärään eikä anna itseään ojentaa on hän valtakunnasta

karkotettava älköönkä nauttiko perintöä eikä kansalaisoikeuksia

Ruotsin valtakunnassa, ellei saa kuninkaan armoa ja palaja".]

"jos pahan alkua tulevaisuudessa tahdotaan välttää". Samaa sakkoa

vaati hän itselliselle _Matti Kalmarille_ ja talolliselle _Pietari

Kiurulle_ sekä Paavo Ruotsalaiselle, koska he olivat toimittaneet

"papillisia tehtäviä kokouksissa", sekä tervahovinhoitaja Roosille

ja 38 talonpojalle, joiden kodissa seuroja oli pidetty. Näiden

lisäksi tulisi niiden 29 henkilön, joista kuulustelun kautta oli

selvinnyt, että he olivat käyneet kokouksissa, vetää sakkoa kunkin

10 taaleria. Kaikille, jotka sunnuntaisin olivat olleet seuroissa

saapuvilla, vaati syyttäjä sitäpaitsi sakkoja "sapatin rikkomisesta".

Säästölaatikkojen omistajien tulisi luovuttaa mitä heidän hallussaan

vielä löytyi pakanalähetykselle kootusta omaisuudesta. Myöskin

vaati hän edesvastausta papeille heidän häntä "loukkaavasta",

oikeudelle jättämästään kirjoituksesta, varsinkin Laurinille, joka

"sekä suullisesti että kirjallisesti oli häntä solvannut". Kun

viimemainittu ilmoitti kirjoittaneensa sanotun kirjoituksen sekä

yksin siitä vastaavansa, tyytyi hän kuitenkin siihen, että muut tästä

edesvastauksen vaatimuksesta vapautettaisiin.

**

Pöytäkirjaan merkittiin tämän jälkeen seuraava Malmbergin lausunto:

"Monen todistuksen kautta on näytetty toteen, ettemme me papit ole

tutkimuksen alaisina olleiden kokousten alkuunpanijat, vaan että

kansan halu kuulla Jumalan sanaa on saanut ne aikaan. Me olemme

niitä pitäneet tahi, jollemme aina ole olleet tilaisuudessa niihin

saapumaan, olemme tarkasti valvoneet, ettei niissä eikä niiden

kautta ole pahennusta syntynyt. Pyydämme siis nyt, että nämä

entiset, syytteen alaiset sanankuulijamme, jotka ovat luovuttaneet

meille huoneensa ja vastaanottaneet opetuksemme autuuden tiestä,

vapautettaisiin kaikesta edesvastauksesta, sekä että, jos

luvallinen kihlakunnanoikeus, juttua harkitessaan, tässä huomaisi

jotakin rikoksellista, josta sen tulisi langettaa tuomio, me papit

tuomittaisiin kaikesta vastaamaan, sillä kun Herra Kristus uskoi

meille kalliin opettajavirkamme, niin velvoitti hän meidät tyytymään

kaikkeen, sekä katkeraan että suloiseen, joka meitä tässä virassa

tulisi kohtaamaan". Tähän lausuntoon yhtyivät Lagus, Durchman, Laurin

ja Hemming. Omasta ja syytettyjen virkaveljiensä puolesta jätti

Malmberg tämän lausuttuaan oikeuteen heidän, Laguksen kirjoittaman,

[Konsepti löydetty Laguksen papereista.] loppulausuntonsa. Kirjoitus

on pitkä, mutta ansaitsee tulla yleisemmin tunnetuksi. Se kuuluu:

"Harvoin, jos milloinkaan -- niin todistaa kristillisen kirkon

historia -- on kulunut umpeen vuosisata, jonka kestäessä ei olisi

tapahtunut joko ahtaammissa piireissä ilmeneviä tahi laajemmalle

ulottuvia uskonnollisia liikkeitä, jotka, niinkuin asianlaatu vaatii,

ovat synnyttäneet levottomuutta ja tyytymättömyyttä niissä, jotka

_ulkopuolella ovat_, mutta sitävastoin määräämätöntä ja suurimmaksi

osaksi salattua siunausta kaikissa, jotka ovat vastaanottaneet

totuuden ja sen kautta tulleet vapautetuiksi. Tuo uskonnollinen

liike, tuo heräävä hengellinen elämä on tavallisesti seurannut

pitempää tahi lyhempää, Jumalan ilmoitettua sanaa kevytmielisesti

halveksivaa, epäuskoista väliaikaa. Näyttää kuin ihmiskunta,

elettyään epäuskon aikakautta, elävämmin ja voimallisemmin olisi

tuntenut kaivanneensa lujempaa pohjaa pyrinnöilleen, toivolleen

ja uskolleen sekä halukkaasti jälleen omistaneen taivaallisen

totuuden, mikä ainoana on voinut vastata kuolemattoman hengen

vaatimuksia, joka syvimpienkin eksytysten valtaan sortuneena

tuntee itsensä tyytymättömäksi kaikkeen, joka ei tule Jumalasta

ja häneen johdata. Ainoastaan tietämättömyys ihmisten kohtalojen

vaiheista saattaa yksityisistä henkilöistä ja tapahtumista johtaa

sitä, jonka varsinainen syy on etsittävä syvemmältä, nim. ihmisen

tarpeesta ja halusta, joka ajaa häntä hakemaan pysyvää perustusta

onnellisuudelleen. Ei yhteiskunnallisessa eikä hengellisessä

elämässä tapahdu hyppäyksiä -- kaikki valmistuu vähitellen, jos

kohta huomaamatta ja suurelta joukolta salassa. Kun muutos ilmenee

elävänä, ihmiskunnan vaiheisiin vaikuttavana toimintana, niin on

sen siemenellä ollut tarpeellinen kehitysaikansa, ennenkuin se

iti ja kantoi hedelmää. Hätäilemällä tehty työ katoo ja kukistuu,

se ei koskaan kanna kypsynyttä hedelmää, eikä tunnu sen vaikutus

tulevaisuuteen."

Kun tämän sovellutamme päivän historiaan, niin huomaamme, etteivät

meidän maassa ja muussa Euroopassa nykyään ilmaantuneet uskonnolliset

liikkeet ole satunnaisia, sekä ettei niitä voi johtaa muutamien

yksityisten henkilöiden toiminnasta eikä muista satunnaisista syistä.

Historia on tässä näyttävä meille menneen ajan, jonka kuluessa tosi

ja elävä kristillisyys on ollut pilkan ja ylönkatseen esineenä:

ajan, jolloin n.s. vapaat henget vapaasti pilkkasivat kaikkea,

jota edelliset sukupolvet pitivät korkeimpana ja kalleimpana, ja

tuo suuri, heitä ympäröivän loiston häikäisemä joukko sokeasti

seurasi heidän koettelematonta vakuutustaan, vuosikymmenestä

vuosikymmeneen vaipuen yhä syvempään turmelukseen ja siveettömyyteen,

josta tuomioistuimet ja vankilat kyllä todistavat. Ijankaikkisen

viisauden kylvämä siemen, Jumalan sana, piileili kuitenkin kuni

hehkuva kipinä väärän ihmisviisauden tuhan alla: Herran ihmeellinen

tuuli puhalsi yli maan, hajoittaen totuutta salaavat akanat ja

korret; monet sydämmet havahtivat, katsellessaan kansoja peittävää

hengellistä pimeää: raamatunseuroja syntyi ja runsas Jumalan sanan

kylvö kylvettiin läheisissä ja etäisissä maissa. Pohjolan työmies

ja etelämaan pakana sai käteensä pyhän raamatun, ja heränneistä

omistatunnoista nousi entistä useammin kysymys: _mitä minun pitää

tekemän, että tulisin autuaaksi?_ Tämä kaikki ei ollut yhden

päivän työtä, ei ihmistekoa, vaan hänen työtään, _jolta kaikki

hyvä ja täydellinen lahja tulee_. Vastaanottamansa sana kädessään

ja levottomuus omassatunnossaan kokoontui muutamia tahi useampia

opettajainsa ympärille, saadaksensa selitystä siihen, jota olivat

lukeneet raamatusta, ja neuvoa heissä tapahtuneihin kokemuksiin.

Joka muiden perusteiden avulla tahtoo selittää näiden aikojen

tapahtumia, jotka ovat ihme silmiemme edessä, hän on epäilemättä

lausuva erehtyvän ja väärän arvostelun. Tuo valkeuden ja pimeyden

välinen taistelu, jota syntiinlankeemuksesta asti on kestänyt

kautta vuosisatojen, ei ole meidänkään keskuudessamme saattanut

joutua olemattomiin. Koko kansa napisi Moosesta vastaan, kun hän

Jumalan käskystä johdatti sen pois Egyptin orjuudesta, eivätkä

ymmärtäneet, että hänen tiensä vei luvattuun maahan. Ei käynyt

Herran profeettojenkaan paremmin; ja Jumalan ainoa Poika, Jesus

Kristus, julistettiin kansan viettelijäksi, vaikka hän oli tullut

vapahtamaan ihmisten sieluja. Apostolien ja useimpain Kristuksen ajan

jälkeisten evankeliumin julistajain on täytynyt kokea vastustusta

ja vainoa totuuden tähden. Mitä? Tahtoisimmeko sitten me, jotka

enemmän kuin vuoden ajan olemme olleet kanteen alaisina toimistamme

uskonnonopettajina, asettua sanottujen erinomaisten esikuvien

rinnalle? Emme mitenkään. Mutta meitä vastaan nostamallaan vainollaan

ovat vastustajamme asettaneet meidät siihen asemaan, jossa hekin

olivat.

Lempeän ja isällisen hallituksen edessä on meitä syytetty kahdesta

rikoksesta: luvattomien kokousten pitämisestä ja rahan keräyksistä

pakanalähetyksen hyväksi. Ensinmainittuihin nähden on meitä syytetty

1:ksi siitä, että niihin tulvailee ihmisiä vieraista seurakunnista;

2:ksi että ne, jotka ovat käyneet hartauskokouksissamme, luulevat

itsensä heränneiksi ja uudestisyntyneiksi, ainoastaan sentähden

että ovat olleet saapuvilla näissä tilaisuuksissa; 3:ksi että

he ylönkatsovat kanssakristittyjään, sekä 4:ksi laiminlyövät

tehtävänsä. Näitä ikivanhoja, kaikkina aikoina esiintuotuja

syytöksiä on jälleen käytetty Jumalan sanan elävien vaikutusten

häväisemiseksi, joita vaikutuksia on pidetty paljon vaarallisempina,

kuin että 1:ksi kristityt kristikunnan keskuudessa eivät huoli

käydä omassa kirkossaankaan ja julkisesti ylönkatsovat Jumalan

sanan; 2:ksi että kaikki kastetut pitävät itsensä Jumalan lapsina

sillä perustuksella, että joskus käyvät kirkossa ja noudattavat

ulkonaisia sääntöjä; 3:ksi että n.s. kristittyjen keskuudessa, kuten

jokapäiväinen elämä lukemattomilla esimerkeillä todistaa, ylönkatse,

viha ja vääryys vallitsevat; 4:ksi että useat n.s. kristikunnassa

niissä määrin laiminlyövät työnsä, että juopumisen ja laiskuuden

takia ovat pakoitetut luopumaan talostaan ja kodistaan, vaikka

maamme oikeudenkäynnin historia ei ainoallakaan esimerkillä pysty

todistamaan, että ketään olisi vedetty oikeuteen laiskuudesta,

vaikka joskus kymmeniä vero- ja kruununtaloja niiden asukkaiden

huolimattomuuden tähden on myyty julkisella huutokaupalla. -- Tästä

ei ole pelätty mitään vahinkoa valtiolle. Kun ei mitään tämmöistä

nyt kysymyksessä olevan asian suhteen ole tapahtunut -- mistä sitten

tämä huolehtiva maallisen työn valvominen, sitä kun ei muissa

tapauksissa ensinkään huomaa? Jokainen, joka puolueettomasti vertaa

nämä kuvaukset toisiinsa, on huomaava, että tässä piileilee jotakin

muuta, josta ilmiantajamme eivät itsekään voi tehdä selkoa. Vaikka

me jo jutun alussa, niinkuin pöytäkirjat osoittavat, peittelemättä

asetimme kaikki toimemme päivän valkeuteen, on kuitenkin

tarpeellista, laveammin kuin pöytäkirjoissa olemme voineet, selvittää

menettelytapamme perusteet.

Jumalan sanan herättämät ja sen vaikutuksesta valvovat omattuntomme

ovat todistaneet meille omien sielujemme vaarasta, jos Herran työtä

laiskasti teemme. Emme ole luulleet voivamme kestää hänen edessään,

joka on meidät palvelijoikseen kutsunut, jollemme sanankuulijoillemme

julistaisi "kaikkea Jumalan neuvoa autuudeksemme". Tämä vaikutti,

että moni sanankuulijoistamme heräsi vakavasti huolehtimaan

autuuttaan. He oppivat näkemään sekä hienommat että törkeät synnit,

joissa ennen olivat eläneet, ja Jumalan sanan nälkä sekä halu

saada opetusta sielun pelastumisen asiassa oli välttämättömänä

seurauksena siitä. Lukea oppikirjoista synnistä, tuomiosta,

kadotuksesta, armosta ja vanhurskaudesta kuolleessa ja kylmässä

mielessä ei toki ole samaa, kuin tuon kokeminen omassatunnossa

ja sydämmessä. Eroitus on suuri, ääretön. Nämä Jumalan sanan

liikuttamat kuulijat käsittivät nyt kaiken tämän maailman hyvän

turhuuden, jolleivät pääsisi Jesuksen sovinnon tarjooman rauhan

ja armon osallisuuteen. He alkoivat ensin etsiä Jumalan armoa ja

Hänen vanhurskauttaan eivätkä enään voineet käsitellä autuutensa

asiaa kylmäkiskoisuudella, niinkuin ennen olivat tehneet. Kokien

eläväksi tekevän sanan voimaa ja suloisuutta, tutkivat he sitä

Berealaisten tavoin ahkeraan, ei ainoastaan kodeissaan, vaan niissä

tilaisuuksissa, joissa ennen olivat tottuneet kuluttamaan aikaansa

juopumisella, korttipelillä, tappeluilla, kuten häissä, ristiäisissä,

hautajaisissa ja muissa kotijuhlissa. Näin ovat kaikki tosi kristityt

kristinuskon alkuajoista asti menetelleet, ja tämmöiset juhlat ovat

olleet heidän rakkaimmat ajanviettonsa. Valtio, joka määrää ja on

täysin oikeutettu vaatimaan, että jokainen kansalainen täyttää

velvollisuutensa, on ketään pakoittamatta myöntänyt jokaiselle

oikeuden itse valita ajanviettonsa, kun vaan ei yhteinen eikä

yksityisen etu siitä kärsi. Niinpä kokoontuu arkipäivinä ihmisiä

sadottain ja tuhansittain näytelmiä katsomaan, soittajaisia kuulemaan

sekä muihin senkaltaisiin huvituksiin, ilman että tätä ajanhukkaa

pidetään valtiolle tahi yksityiselle vaarallisena. Ilahuttavaa oli

nähdä sanankuulijamme hengellistä nälkää ja heidän haluaan sanan

kuulemiseen. Emme kauemmin voineet tätä toimettomina katsella.

Menneiden aikojen kokemuksista kyllä tiesimme, että moni opettaja

tämmöisessä asemassa on karttanut niitä sanankuulijoitaan, jotka

elävällä rakkaudella ovat omistaneet Jumalan sanan sekä huolehtineet

autuutensa asiaa, että nämä opettajat eivät ole olleet tietävinään

mistään eroituksesta katumattomien ja katuvaisten sanankuulijoitten

välillä, vaan jättäneet kumpasetkin oman onnensa varaan -- taikka

asettuneet jyrkästi vastustamaan armoa etsiviä sieluja, mitä

säädyttömimmällä tavalla väärinkäyttäen virkaansa ja saarnatuoliaan

hyökätäksensä heitä vastaan, kuin olisivat he villihenkiä, vääriä

profeettoja y.m. joita "puhdasoppisten" sanankuulijain s.o.

katumattomien mitä huolellisemmin tulisi karttaa. Maamme historia

tietää kertoa monesta semmoisesta esimerkistä, vieläpä todistaa

vainon hengen menneen niinkin pitkälle, että heitä on ilmoitettu

hallitukselle rangaistaviksi ja sakotettaviksi. Näitä kauheita

esimerkkejä, jotka mitä jyrkimmästi sotivat evankeliumin käskyä

vastaan, emme ole voineet emmekä tahtoneet seurata. Tiedämme

kylliksi, miten todellista hurmahenkisyyttä ja mitä surkeimpia

eksytyksiä on syntynyt siitä, että autuuttaan huolehtiva ihmisjoukko

kokeneen hengellisen neuvonantajan puutteessa on jäänyt oman

onnensa varaan. Rupesimme sentähden käyttämään Jumalan sanan ja

esivallan korkeitten asetusten, niiden joukossa tammik. 12 p:nä 1726

päivätyn plakaatin myöntämää oikeutta, jonka moni tänä penseänä ja

nukkuvana aikakautena arveli joutuneen hukkaan, sanankuulijoittemme

opettamiseksi kirkon ulkopuolellakin, kun oli tarjona siihen

sopivia tilaisuuksia. Kun siis sanankuulijamme kokoontuivat,

saavuimme heitä opettamaan, jotta heissä alkanut hyvä ei sammuisi

eikä eksyisi hurmahenkisyyteen, vaan kasvaisi ja vakaantuisi.

Joko lauantai-iltoina, jolloin kaukana asuvat tulivat pappilaan

kirkkomajaan, puolisen jälkeen sunnuntaina tahi perhejuhlissa olemme

käyttäneet tilaisuutta sanankuulijoittamme opettamiseen. Mitä leimaa

nämä tilaisuudet ovat kantaneet, on kuulustelu selvään todistanut.

Tämmöiset hartaushetket eivät kristillisessä kirkossa ole uusia eikä

tavattomia. Kuten olemme maininneet, perustuvat ne Jumalan sanaan,

monen perusteellisen ja puhdasoppisuudesta tunnetun kirkon opettajan

lausuntoon ja esimerkkiin, joista mainittakoon piispa Pontoppidanin

"Collegium pastorale practicum", ja piispa Franzénin paimenkirjaan

Hernösandin hiippakunnalle v. 1832. Viimemainitun sanat kannattanevat

saada sijaa tässä: "Yhteisiä hartaudenharjoituksia, jotka eivät

eroita niihin kokoontuvia muusta seurakunnasta eikä yhteisestä

jumalanpalveluksesta, tulee kernaammin edistää kuin oikeudessa

syyttää, etenkin niissä seuduissa, joissa kirkon etäisyys tekee

kirkonkäynnin vaikeaksi".

Sekä toisessa paikassa: "Jos tässä tarkoituksessa" nim. opetusta

antamaan "rehellinen opettaja saapuisi heränneitten kokouksiin ja

itse ottaisi osaa heidän hartausharjoituksiin, niin olisi tämä

epäilemättä oikea keino heidän johdattamiseksi tosi hartauteen sekä

eksytysten ja väärinkäytösten ehkäisemiseksi".

Mainittuamme syyt näiden kokousten pitämiseen, on aika näyttää, minkä

laatuisia vainoojamme ilmiannot ovat. Pöytäkirjat eivät todista,

että ihmisiä muista pitäjistä ja seurakunnista seurojen tähden

olisi käynyt meidän luonamme; ja hyvin vaivaloista olisi tutkia

todellista syytä siihen, miksi ihmiset lähtevät muihin seurakuntiin.

Jos vaikuttimena on ollut halu saada kuulla opetustamme, niin olemme

syyttömät siihen, kun emme ole kutsuneet ketään, ja me toivomme,

että jokainen opettaja niin julistaisi Kristuksen evankeliumia,

että hänen sanankuulijansa omassa kirkossaan saisivat riittävää

ravintoa sieluilleen, tarvitsematta hakea sitä pitkien matkojen

takaa. Tämän lisäksi väittävät vainoojamme, että seuroissa kävijät

luulevat itsensä heränneiksi ja uudestisyntyneiksi. Pitkän

kuulustelun kestäessä ei ole lausuttu mitään, joka tukisi tätä

väitettä, jonka tähden se vain on lisännyt niiden monien valheiden

lukua, joita on koetettu, vaan ei ole voitu todistaa. Jos joku

sanan ja armon käsittämä sielu on puhunut jotakin heräämisestään

ja uudestisyntymisestään, niin ei hän koskaan ole sanonut minkään

muun kuin Jumalan armon sitä vaikuttaneen. Tässä sopii mainita,

miten surkea kristikunnan tila on, kun sanat herätys, kääntyminen

y.m., jotka kuuluvat Jumalan armonjärjestykseen, herättävät mitä

kiivainta vihaa, eikä tahdota kuulla puhuttavankaan siitä syntisessä

tapahtuvasta muutoksesta, jota paitsi hän ei voi tulla autuaaksi.

Syytös "kanssakristittyjen ylönkatsomisesta" on hyvin rohkea,

ja useimmassa tapauksessa surkuttelisimme sitä, joka valallaan

vahvistaisi tämän väitteen. Ylönkatse on nim. sisällinen vakuutus

toisen häpeällisestä tilasta, ja se joka tahtoo arvostella,

ylönkatsooko joku henkilö toista ihmistä, voi hyvin helposti

tuomiossaan erehtyä. Kuinka moni voi nöyrällä ja ystävällisellä

esiintymisellä kohdella henkilöä, jota hän sydämmensä sisimmässä

halveksii? Kuinka moni saattaa käyttäytyä tylysti toista kohtaan

ja kuitenkin syvästi kunnioittaa hänen persoonaansa? Jos sentähden

armoa etsivät sielut eivät aina ole kohdelleet jotakuta turhamaista

ja kunnianhimoista henkilöä niin syvällä kunnioituksella, kuin

hänen itserakkautensa olisi vaatinut, niin ei sen kautta vielä

mitään ylönkatsetta ole näytetty toteen. Sillä ei ole aavistustakaan

herätyksestä ja synninsurusta, joka luulee, että tuohon tilaan

joutuneet voivat korottaa itsensä muiden yli. Lisäksi väittävät

vainoojamme seurojen vaikuttaneen, että niissä kävijät laiminlyövät

työnsä. Tätä ei ole voitu todistaa, mutta se kyllä on näytetty

toteen, että kristinusko on tehnyt laiskoista ahkeria työntekijöitä.

Kun ilmiantajamme eivät pystyneet näyttämään toteen ainoatakaan

levitetyistä valheista, täytyi heidän jättää seurat sikseen ja

hyökätä alalle, joka ei ensinkään ollut määrätty tutkittavaksi.

Yksityiset, yhteydestään irroitetut lauseet olivat nyt käännettävät

ja väärin selitettävät, jotta asianomaiset siten saisivat nauttia sen

asian häväisemisestä, jota eivät voineet maahan tallata. Yksityisestä

elämästä etsittiin tapahtumia ja lauseita, joita todistajain väitteen

mukaan oli heille kahdenkesken puhuttu, ilman että kuitenkaan on

voitu saada kokoon mitään asiallista. Missä löytyy yhteiskunnan

jäsen, jonka julkinen ja yksityinen elämä niin laittomasti kuin

meidän on asetettu kaikkien nähtäväksi? Ja missä löytyy se, joka

semmoisessa asemassa eheänä voisi poistua tutkinnosta, kun yli

sata huolellisesti valittua todistajaa on kuulusteltu? Tämmöistä

menettelytapaa ei ole valistunut ja lempeä hallitus määrännyt, vaan

se aiheutuu syyttäjän miltei käsittämättömästä rohkeudesta.

Tahdomme nyt kiinnittää huomiomme kokousten ja niissä antamamme

opetuksen todellisiin seurauksiin. Tässä astuu näkyviin se omituinen

seikka, että vihollisemme vastoin tarkoitustaan ovat olleet

pakoitetut palvelemaan Jumalan asiaa, kun näet heidän esiintuomiensa

todistajien kautta on selvään näytetty toteen, että kokoukset ovat

saaneet aikaan suuren ja huomattavan tapojen parannuksen sekä

niin voimallisesti ovat vaikuttaneet yhteiskunnalliseen elämään,

että törkeisiin paheisiin sortunut kansa on luopunut koti- ja

yhteiskuntaelämää hävittävistä häpeällisistä tavoista ja alkanut

elää Jumalan sanan ja tahdon mukaan. Ja jos tutkimuksen kestäessä

jotkut todistajat katkeruuden ja persoonallisen koston vaikutuksen

alaisina muutamissa kohden ovatkin esittäneet kertomuksia, joita voi

tulkita eri tavalla, niin ovat nämäkin totuuden voittamina olleet

pakoitetut myöntämään, että syytettyjen ulkonainen elämä on ollut

puhdasta, hiljaista ja nuhteetonta. Itse vastustajien toimesta

on siis näytetty toteen, että hartaushetkemme ovat tuottaneet

siunauksesta rikkaita seurauksia, jos kohta näistä seurauksista eivät

aina muut olekaan tietäneet, kuin Jumalan enkelit, jotka iloitsevat

syntisen kääntymisestä. Kuinka moni, jonka elämä on ollut kurjaa

juopumista, kiroilemista, varastelemista, tappelua, yönjuoksua

y.m. onkaan, saatuaan enemmän valoa Jumalan sanasta, muuttunut

aivan toiseksi ihmiseksi. Paheisiin sortuneesta ja jumalattomasta

on tullut jumalinen ja kelvollinen yhteiskunnan jäsen. Moni, joka

ennen juopumisella on tuhlannut oman, vaimonsa ja lapsensa ajallisen

onnen ja päihtyneenä on piessyt kotiväkeään, ei enää käy kapakassa,

vaan kirkossa ja niissä paikoissa, joissa opetetaan Jumalan sanaa

ja joista hän, hyvän tukemana, palajaa omaistensa luo, joiden ei

enään tarvitse hämmästyneinä ja tuskan valtaamina pelätä hänen

kotiin tuloaan, vaan iloisina ja tyytyväisinä saavat vastaanottaa

rakkaan puolison ja isän. Miten oudolta tuo näyttäneekin tulevan

ajan silmissä, on kuitenkin todistettu ja tunnustettu totuus, että

moni näistä kirkkaamman evankeliumin valon parantamista yhteiskunnan

jäsenistä yli vuoden ajan oikeuden edessä ovat olleet kanteen

alaisina heissä tapahtuneesta parannuksesta, niinkuin sekin, että

meitä on pidetty rikoksellisina siitä syystä, että olemme olleet

välikappaleina Jumalan kädessä johtamaan syntiin eksynyttä kansaa

malttiin ja parannukseen. Jos tätä, jota kumminkaan emme voi uskoa,

maan päällä pidetään rikoksena, niin emme pelkää hänen tuomiotaan,

joka on antanut meille evankeliumin opin syntisille julistettavaksi.

Kun pahantekijät täyttävät vankilat, niin lienee jo aika, että

maan papisto uskollisesti ja vakaasti käyttää evankeliumin oppia

syntisten parannukseksi ja autuudeksi. Eikö se evankeliumi, joka

nyt asettaa itse kannibaalin raivon, voisi olla voimallinen meidän

isänmaassamme? Tämän evankeliumin julistamisesta tahdotaan nyt

rangaista sen sanansaattajia, sentähden että se on kantanut hedelmää.

Kun kristillisen kirkon historia, joka on tottunut näkemään verta ja

kyyneleitä vuotavan Kristuksen nimen tunnustamisen tähden, kerran

tarkkuudella kertoo näistä tapahtumista, on se niistä löytävä

sisaruksia niille aikuisemmille tapahtumille, joita aikakirjat

sisältävät. Se on huomaava, että valkeus ja pimeys nyt, niinkuin

aina ennenkin, taistelevat herruudesta, sekä että missä jumalallinen

totuus alkaa esiintyä, siellä hengellisen valon viholliset vastustaen

ja vainoten asettuvat vastarintaan.

Mitä säästölaatikkoihin tulee, ilmaantuu itse kanteessa

ristiriitaisuus, joka tässäkin kohden ilmaisee, miten perusteeton

ja ajattelematon syytös on. Siinä sanotaan nim. että "köyhimmät

talonpojista meidän säästölaatikkoihimme ovat antaneet kultaa,

hopeaa ja silkkitavaraa". Tuo yhdistys "köyhimmät talonpojat"

ja "kultaa, hopeaa y.m." pistää jokaisen silmään. Olisi syytä

onnitella Pohjois-Pohjanmaan köyhyydestään tunnettuja asukkaita,

jos köyhimmät heistä omistaisivat kultaa, hopeaa ja silkkitavaraa.

Vaikka tuhansiin kysymyksiin on vaadittu vastausta tarkkaan

kuulustetuilta todistajilta, ei ole voitu näyttää toteen, että kukaan

köyhä säästölaatikkoihin olisi pannut ainoankaan rahasen, vielä

vähemmin, että "köyhimmät" talonpojista tässä kohden olisivat tehneet

minkäänlaisia uhrauksia. Tämä ilmiantajamme väärä ja liioiteltu

kuvaus on valmistettu siinä tarkoituksessa, että lempeä ja isällinen

hallitus sen kautta saisi aihetta pitämään tointamme rikoksellisena

sekä yleiselle menestykselle ja vaurastumiselle vaarallisena.

Ilmiantajamme eivät ahkerimmillakaan toimillaan ole voineet todistaa,

että olisi syntynyt eripuraisuutta ja muuta semmoista.

Säästölaatikkojemme laita on, jos asiaa todenmukaisesti arvostellaan,

seuraava: Useimmissa Euroopan maissa on pakanalähetyksen edistäminen

tullut jokseenkin yleiseksi. Kristitty maailma on luonut huomionsa

pakanamaailman kääntämiseen. Joko ovat hallitukset alamaistensa

kanssa ryhtyneet yhteistoimintaan tämän ajatuksen toteuttamiseksi

tahi ovat yksityiset henkilöt ja perheet tehneet säästöönpanoja ja

perhejuhlissa tahi sitävarten hankituilla laatikoilla valmistaneet

perheen jäsenille tilaisuutta vapaasti ja muiden tietämättä

muutamalla roposella edistämään tarkoitusta, jota koko Eurooppa ja

muu sivistynyt maailma hartaasti kannattaa. Ruotsin lähetyssanomain

tili tämän vuosisatamme tärkeimmän työn hyväksi tehdyistä

lahjoituksista osoittaa, että Suomessakin on koottu varoja tähän

tarkoitukseen, säästölaatikoilla ja perhejuhlissa pääkaupungissa ja

muualla sekä talonpoikaispiireissä sopivissa tilaisuuksissa. Jos on

väärin, että Suomessa kootaan varoja pakanamaailman hyväksi, niin

tämä on hyvää tarkoittava erehdys, kun monessa paikoin on käsitetty

Tukholman lähetysseuran toimittamia kirjasia siten, että niitä on

luettu saarnatuolista kirkossa, kehotettu kansaa rahankeräyksiin

sekä Tukholmaan lähetetty sillä tavoin hankitut varat. Tämän

olemme maininneet ainoastaan näyttääksemme, miten vähän meidän

maassamme on aavistettukaan, että näissä toimenpiteissä olisi mitään

rikoksellista, ennenkuin nykyinen uskonnonvaino syntyi. Moititut

säästölaatikkomme eivät ole olleet julkisia laitoksia, vielä vähemmin

paavillisia uhriarkkuja, joihin kateellinen viha on tahtonut niitä

verrata, vaan pieniä säiliöitä lukituissa porstuissamme perheen

lahjoituksia varten. Ruotsin lähetyssanomat ovat tämän vuoden

helmikuun lisälehdessä tehneet selkoa siitä, miten pieni täten koottu

summa kaikkiaan oli. Olemme luetteloihin merkinneet sanankuulijamme

lahjoitukset, ja pöytäkirjoista selvinnee, että koko keräyksen

tulos on vähäpätöinen sekä ettei se sinnepäinkään vastaa syyttäjän

fiskaalisia toivomuksia.

Selitystä kaipaa vielä yksi seikka, joka on herättänyt yleistä

huomiota, paljon katkeruutta ja vihaa Jumalan täällä vaikuttamaa

uskonnollista liikettä vastaan. Valitetaan sitä eripuraisuutta,

joka on syntynyt yksityisissä perheissä, kun joku eli jotkut

perheenjäsenet ovat eronneet muista eivätkä enää ole tahtoneet

ottaa osaa niihin turhamaisiin ja syntisiin ajanviettoihin, joissa

ennen ovat löytäneet ilonsa. Asianlaita on ollut seuraava. Kun joku

perheenjäsen Jumalan armon kautta on alkanut vakavasti huolehtia

sielunsa pelastusta, ruvennut rakkaudella tutkimaan Jumalan sanaa,

pitäen sitä turhamaista ajanviettoa parempana, niin ovat jumalattomat

vanhemmat, jotka aivan vastoin Kristuksen käskyä ovat vaatineet, että

lapsen tulisi rakastaa heitä enemmän kuin Kristusta, sekä hyvällä

että pahalla koettaneet estää tätä rakkautta sanaan kasvamasta heidän

sydämmissään, ja ne perheenisät, jotka eivät ole kieltäneet lapsiaan

lukemasta romaaneja ja muita nuorisolle vahingollisia kirjoja, ovat

monesti suoraan kieltäneet heitä uutta testamenttia viljelemästä.

Kun nyt lapset kyyneleet silmissä monesti ovat vakuuttaneet, että

he tässä ainoassa tapauksessa eivät voi noudattaa vanhempiensa

toivomusta, niin huudetaan koko maassa lasten suvaitsemattomuudesta,

eripuraisuudesta, ykspuolisuudesta y.m. ja syytetään kristinuskoa

riitojen syntymisestä. Huudetaan meidän suvaitsemattomuudestamme

juuri nyt, kun vastustajamme suvaitsevaisuus on vetänyt oikeuteen

noin 80 henkilöä siitä syystä, että ovat lukeneet Jumalan sanaa ja

veisanneet! Tämä on hämmästyttävää sokeutta ja tietämättömyyttä,

joka hurjuudessaan ei tiedä, mitä sanookaan. Ei olisi kummallista,

jos niin kävisi Juutalaisten ja Turkkilaisten keskellä, mutta että

semmoista tapahtuu kristikunnassa, kansan keskuudessa, joka tunnustaa

raamatun Jumalan omaksi sanaksi, kasteessa on vastaanottanut uskon

maailman Vapahtajaan ja julkisesti luvannut rakastaa häntä enemmän,

kuin mitään muuta maailmassa, tuo varmaankin herättäisi evankeliumin

valaisemassa pakanassa mitä suurinta kummastusta. Ei tarvita parempaa

todistusta siihen, miten hämmästyttävällä tavalla meidän aikamme

menneitten sukupolvien epäuskon vaikutuksesta on unohtanut kaikki,

joka maailmassa on pyhintä ja tärkeintä. Täytyykö pitää meidän

aikamme kristillisyyttä kauniina laululintuna, jonka ääntä kaukaa

ihaillaan Grönlannissa ja Etelämeren saarilla, vaan jota tahdotaan

vangita ja sulkea häkkiin, kun se lähestyy kaupunkeja ja asuttuja

seutuja. Tietääkö syyttäjä, tietävätkö varsinaiset ilmiantajamme

ja vainoojamme, Kalajoen pitäjän nimismiehet, että ovat ryhtyneet

asiaan, jonka ajaminen ilmaisee miltei kuulumatonta rohkeutta.

Ruotsin entisten kuningasten myöntämän, hänen majesteettinsa,

siunatun keisari Aleksanterin, vahvistaman ja nykyisen armollisen

keisarimme papistolle vakuuttaman oikeuden saada vapaasti opettaa

sanankuulijoitaan, joka oikeus monesti on ostettu verellä ja

kyyneleillä ja näihin asti horjumatta on ollut voimassa -- tämän

oikeuden tahtovat nyt yksi maafiskaali ja kaksi nimismiestä

jaloillaan tallata, sekoittaen sitä mitä väkivaltaisimmalla tavalla

hurjiin hurmahenkisiin vehkeisiin. Koko evankelis-lutherilaisen

kirkon nimessä lausumme jyrkän vastalauseen tämmöistä väkivaltaa

vastaan, emmekä tahdo kuulua niiden joukkoon, jotka, pelkurein tavoin

myöntyen, antavat pois oikeuden, jonka olemme isiltämme perineet.

"Pyydämme siis nöyrimmästi loukkaamatta saada nauttia näitä oikeuksia

sekä vapautusta kaikesta edesvastauksesta virkatoimistamme, joihin

selvä laki meitä velvoittaa".

Kirjallisesti esittivät myöskin maanmittari Hårdh ja

tervahovinhoitaja Roos ne perusteet, joiden nojalla he pyysivät

vapautusta kaikesta edesvastauksesta. Edellinen huomautti muun ohessa

kirjoituksessaan, miten paljon pahaa tämä oikeudenkäynti siihenkin

nähden oli vaikuttanut, että "suruttomien ihmisten" viha Jumalan

sanaa ja elävää kristillisyyttä vastaan sen kautta silminnähtävästi

oli kasvanut, sekä pyysi oikeutta kieltämään syyttäjää "valheellisten

huhujen ja väärien ilmiantojen nojalla vasta sekaantumasta

uskonnonasioihin". Roos puhui pääasiallisesti säästölaatikostaan.

Täydellä syyllä huomautti hän Sandmanin "hävyttömästä ja halvasta

kertomuksesta", jossa oli viitattu siihenkin, että säästölaatikkojen

omistajat niillä olisivat koonneet rahoja omaan kukkaroonsa.

"Surkeata on" -- niin lausuu hän kirjoituksensa lopussa -- "että

virkamiehet, joiden tulisi edistää jumalanpelkoa maassa, ovat

kaikista innokkaimmat sitä vastustamaan sekä eksyttämään armollista

ja alamaistensa parasta tarkoittavaa esivaltaa vainoomaan niitä,

jotka eivät tee pahaa kenellekään ja joita kaikki sortavat".

Myöskin syytetyt talonpojat antoivat oikeudelle kirjallisen

loppulausunnon. Sen kirjoittajaksi ilmoitti itsensä ennen mainittu

Matti Niemi. Tiedetään kyllä että papit, varsinkin Laurin, olivat

häntä auttaneet, mutta miltei kaikki kirjoituksessa julkilausutut

mietteet olivat allekirjoittajien omia ajatuksia. [Kert.

(1896) J. Hemming.] Koska tämäkin kirjoitus sisältää Kalajoen

herännäisyysliikkeen historiaa, lainaamme siitä pääkohdat:

"Nimismies Sundströmin valituskirja on niin kirjoitettu, että luulisi

häneltä puuttuvan enemmän kuin toinen puoli tavallisen ihmisen

järjestä, mutta vaikka sen kokoonpano on aivan järjetön, niin

näkyy siitä kuitenkin selvästi kirjoittajan perin ilkeä tarkoitus

häväistä Jumalan asiaa ja syyttömien kunniaa". -- -- -- "Jos

nimismiestemme ja monen muun senkaltaisen henkilön oppi ja elämä

olisi se ohje, jonka mukaan tulisi opettaa ja elää, niin olisimme

kyllä harhaoppisia ja lahkolaisia, mutta jos Jumalan sana on se

ojennusnuora, jonka mukaan tulee ja vielä nytkin saa elää, niin ei

meissä ole pienintäkään tahallista erehdystä oppiin nähden". -- -- --

"Ei pitäisi kruununmiesten puhua semmoista. Jos jumalisuus heille

tuottaakin sen vahingon, että juoppous ja sakot vähenevät, niin

pitäisi heidän koettaa tuota kärsiä". -- -- -- "Sitä pukua, josta

kirjoituksessa puhutaan, on nimismies joko ymmärtämättömyydestä

taikka ilkeydestä kuvannut niin naurettavaksi, että se lukija, joka

ei asiaa likemmin tunne, voisi pitää meitä harakanpelottimiksi

sopivina kummituksina. Jos nimismiehellä olisi ollut totuuden tuntoa

ja hän olisi tahtonut asiaa korkealle esivallalle oikein esittää,

niin hän olisi sanonut, että, olemme luopuneet silkki- ja muista

talonpojan säädylle sopimattomista vaatteista sekä alkaneet käyttää

sitä pukua, joka vanhoista ajoista on ollut maassa tavallinen ja

jota isämme vieläkin käyttävät sekä melkein yleisesti myöskin Savon,

Hämeen ja Karjalan kansa, ne nim. joilla vielä on vähän järkeä

eivätkä tässäkään suhteessa ole ehtineet niissä määrin vieraantua

yksinkertaisuudelle, kuin rantamaan asukkaat. Nykyisen pukumme voimme

hankkia itsellemme halvasta hinnasta kotona kasvaneista aineksista

ja se on sitäpaitsi työmiehille paljon sopivampi, kuin tuo toinen.

Ei se semmoisenaan kuulu kristinuskoon, vaikka vihollisemme tahtovat

asian siksi kääntää". -- -- -- "Emme myöskään vaadi ketään, jolla

on halu koreilla yli varojensa ja säätynsä, sitä käyttämään, emmekä

pilkkaa niitä, jotka käyttävät toisenlaisia vaatteita. Jos muut

tahtovat meitä pilkata, niin eihän se ole meidän syy. Oikea nimismies

moittisi pikemmin niitä, jotka koreilevat ulkomaalta hankituilla

vaatteilla ja siten köyhdyttävät maata, kuin niitä, jotka käyttävät

talonpojan vaatimatonta pukua". -- -- -- "Jos me luemme 'Huutavan

ääntä' ja veisaamme Siionin virsiä, niin ei siinäkään pitäisi

olla mitään pahaa, koska nämä kirjat ovat painetut konsistoriumin

suostumuksella." -- -- -- "Jos nimismies jättäisi rauhaan ne, jotka

näidenkin kirjojen kautta ovat heränneet autuuttaan huolehtimaan,

eikä alituisesti korkean esivallan edessä heitä häväisisi, sanoen

heitä valtakunnan vaarallisimmiksi alamaisiksi, ja jos papit

oikein neuvoisivat niitä, jotka ovat päässeet autuuden tielle,

niin olisivat nämä kirjat niin hyviä talonpojille, ettei parempia

tarvittaisi". -- -- -- "Kolmannessa kohdassa sanoo nimismies,

että me lauvantai-iltana kokoonnumme pappilaan ja siellä viivymme

niin kauan, että eväämme loppuvat ja sitten kerjuullamme olemme

rasitukseksi muille. Mikä kurja vale! Ja sen on nimismies rohjennut

toimittaa korkean esivallan tietoon! On kyllä totta, että ne, joilla

on pitkä matka kirkolle, jo lauantaina jälkeen puolisen ovat tulleet

kirkkomajaan pappilaan, missä ovat lukeneet ja veisanneet Jumalan

sanaa, kunnes ovat panneet levolle. Ennen sitä aikaa, josta meitä

nyt on syytetty, majailimme kirkkomatkoillamme muissa paikoissa,

joissa joimme, tanssimme, tappelimme, löimme korttia ja harjoitimme

muuta jumalattomuutta, valmistuen tietämättömyydessämme sillä tavoin

juhlaa vastaanottamaan, mutta vaikka syytä kyllä olisi ollut, ei

nimismies siitä milloinkaan esivallalle valittanut", -- "Se syytös

että olisimme viipyneet pappilassa niin kauan, että olisimme olleet

pakoitetut kerjäämään, on hävittömin vale, mikä tällä vuosisadalla

vielä on laskettu liikkeelle. Ja ketä sitten olisimme rasittaneet?

Ei yksikään todistaja ole todistanut, että olisimme kerjänneet. Ei

ainakaan nimismieheltä kukaan ole mitään kerjännyt. Hänen luoksensa

ei uskaltaisi muutkaan kerjäläiset mennä, vielä vähemmin kukaan

meistä". -- -- -- "Me kummastelemme, että nimismiehet ovat syyttäneet

pappeja heidän säästölaatikoistaan, joilla eivät ole vahingoittaneet

eivätkä rasittaneet ketään, sekä haastattaneet heidän sanankuulijansa

oikeuteen ja vaatineet tuomaria näiltä kysymään: 'oletko sinä pannut

mitään säästölaatikkoihin?' Eivät papit säästölaatikoillaan ole meitä

rasittaneet, vaan yllinkyllin nimismiehet, sillä nämä ovat itse

säästölaatikkoja, joihin monen usein täytyy uhrata. Me takaamme,

että jos nimismiehiä niin kohdeltaisiin, kuin nyt pappejamme, niin

täytyisi hyvin monen valallaan todistaa niille kantaneensa yhtä ja

toista". -- -- -- "Niinkuin moni muu nimismiesten kirjoituksissa

löytyvä syytös, on sekin törkeä vale, että kukaan meistä olisi

pitänyt itseään heränneenä ja uudestisyntyneenä sentähden, että hän

on käynyt seuroissa". -- -- -- "Meitä vastaan on todistettu, että

olemme antaneet pappimme itseämme neuvoa jumalisuuteen, kätkeneet

heidän opetuksensa ja parantaneet elämäämme. Ei kai tässäkään mitään

pahaa ole?" -- -- "Jos olemme niin ymmärtämättömät, ettemme tyydy

heidän kirkossa meille antamiin opetuksiin, onko väärin että he

muuallakin opettavat meitä? Mitä me papeilla teemme ja miksi tulee

meidän palkata heitä, jolleivät saa meitä opettaa". -- -- -- "Onhan

kummallista, jos pappi, joka aamupäivällä saa kirkossa opettaa,

sanankuulijainsa kera vedetään oikeuteen ja tuomitaan kauheisiin

sakkoihin, jos hän iltapäivällä uskaltaa kodissaan heitä neuvoa. Kun

me Pidisjärveläiset entisten pappiemme kera viinapäissä ja parannusta

tekemättä veisasimme esim. hautajaisissa ja kuuntelimme heidän tyhjiä

lorujaan, ei meitä silloin veisaamisesta oikeuteen vedetty, vaan

kun selväpäisinä, syntejämme surevalla ja Jumalan sanaa ikävöivällä

sydämmellä kuuntelemme pappimme opetuksia ja yksissä hänen kanssaan

veisaamme, niin meidät vedetään oikeuteen ja meitä koetetaan kaikin

tavoin saada sakoitetuiksi. Tämä on varsin kummallista!"

Kirjoitus päättyy seuraavilla sanoilla: "Kuten toivomme, on hyvin

luvallinen kihlakunnanoikeus nyt selvään huomaava syyttäjämme

kavaluuden ja meidän syyttömyytemme, jonka vuoksi toivomme pääsevämme

vapaiksi kaikesta edesvastauksesta. Mutta jos kuitenkin niin kävisi,

että meidät syyttömästi tuomittaisiin, niin tahdomme lohdutukseksemme

muistaa Lutherin sanat virsikirjan 56 virren 4:ssä värsyssä:

"Rauhan he meille pitää suoman,

Vaikk' ovat kiukuss' ja hullun';

Sillä Kristus on meidän voimam'

Hän on meitä auttamaan tullut.

Jos he meilt' pois tempaavat

Hengen ja tavarat,

Olkoon ne heillä,

Jää kuitenkin meille

Jumalan valtakunta."

Oli lauantai-ilta. Oikeus oli julistava päätöksensä maanantaina,

syyskuun 2 p:nä. Paljon heränneitä, vaan vielä suurempi joukko

pilkkaajia ja uteliaita oli kokoontunut käräjätalon pihalle. Oli

satanut vettä koko päivän; vasta illalla selkeni taivas. Hiljaa ja

mitään keskenään puhumatta astuivat syytetyt ulos käräjätuvasta. He

otaksuivat varmuudella, että kihlakunnanoikeus ainakin pääasiassa

oli julistava tuomionsa vastustajain ja vainoojain toivomusten

mukaan. Tämä ei kuitenkaan heitä eikä heidän ystäviään masentanut.

Lujempi kuin milloinkaan ennen oli Kalajoen heränneitten usko, ja

entistä voimallisempana kaikui nyt käräjätalon pihalla syysillan

hämärässä heidän huuliltaan Lutherin virsi "Meidän linnamm' on Jumala

taivaast'". Ei kukaan heitä sinä hetkenä rohjennut häiritä. Ja kun

virren päätyttyä Paavo Ruotsalainen laski polvilleen ja alkoi Jumalan

armoa ääneen ylistää, polvistui heränneitten joukon kanssa siellä

täällä joku syrjäinenkin. [Kert. (1896) J. Hemming sekä muutamat muut

tilaisuudessa saapuvilla olleet vanhat heränneet.]

Myöskin maanantaina oli käräjätalon piha tungokseen asti täynnä

ihmisiä. Etenkin tahdottiin tietää, miten pappien tuomio tulisi

kuulumaan. [Kert. J. Hemming y.m.] Näistä ei oikeus kuitenkaan muuta

päätöstä antanut, kuin että rangaistus heitä vastaan tehdyistä

syytöksistä tulisi lykättäväksi tuomiokapitulin harkittavaksi ja

päätettäväksi. Bergin oikeuteen jättämä lasku, joka teki 162 rupl. 60

kop., määrättiin pappien sekä Roosin, Hårdhin ja maanmittausoppilas

Högmanin maksettavaksi. Tämän lisäksi tuomittiin Laurin syyttäjää

vastaan käyttämästään "loukkaavasta kirjoitustavasta" vetämään sakkoa

9 rupl. 60 kop. Pakanalähetyksen hyväksi koottu, Laguksen hallussa

vielä oleva omaisuus määrättiin luovutettavaksi Bergille, jonka

julkisella huutokaupalla tulisi se myydä Kalajoen pitäjän köyhien

hyväksi.

Seurainpidosta ja seuroissa käymisestä tuomittiin 64 henkilöä.

Edellisestä rikoksesta määräsi oikeus 96 rupl., viimemainitusta 4

rupl. 80 kop. sakon. Jos seurat olivat pidetyt sunnuntaina, tuli

tämän lisäksi kullekin osanottajalle sapatin rikkomisesta 4 rupl.

80 kop. Sitäpaitsi tuomittiin Roos, Hårdh sekä kaikki, jotka olivat

kirjoittaneet nimensä Matti Niemen ennen mainitun loppulausunnon

alle, "loukkaavasta kirjoitustavasta" vetämään sakkoa 9 rupl. 60 kop.

Eri henkilöille määrätyt sakot nousivat seuraaviin summiin: _Matti

Takalo_ ja _Pietari Ahola_, kumpikin 124 rupl. 80 kop., _Jaafet

Mustola, Antti Isokääntä, Juho Rahkola_ ja _Israel Haapala_, kukin

120 rupl., _D. J. Roos, Pietari Kiuru, Paavo Ruotsalainen, Matti

Pirttiperä, Erkki Keskikotila, Juho Malila, Kaarle Nikula, Heikki

Kivijaakkola, Erkki Niskala, Antti Salmenius_ ja _Greeta Stiina

Haggren_, kukin 115 rupl. 20 kop., _Matti Kolmare, Juho Juusola, Juho

Nauha, Kustaa Kourijärvi, Matti Kääntä_ ja _Matti Maliniemi_, kukin

no rupl. 40 kop., _Matti Karvola, Heikki Ylikotila, Erkki Alakotila_

ja _Matti Niemi_, kukin 108 rupl. 60 kop., _Jaakko Marttila, Saara

Greeta Puskala, Pietari Poukula_ ja _Aaron Juola_, kukin 100 rupl.

80 kp., _Matti Hauru_ 28 rupl. 80 kop., _K. H. Hårdh_ ja _Simona

Alakotila_, kumpikin 24 rupl., _Amanda Sofia Hårdh, V. Högman, Antti

Niemi, Antti Ylikotila, Matti Alakotila, Maija Liisa Vihelä, Juho

Kuhlman_ ja _Matti Lyly_, kukin 19 rupl. 20 kop., _Maria Niskala_

ja _Beata Niskala_, kumpikin 14 rupl. 40 kop., sekä _Elisabet Roos,

Katarina Sovelius, Eskil Sorvari, Heikki Keskikotila, Mikko Vahtola,

Jaakko Kantola, Emanuel Perhe, Anna Radin, Maria Saastamoinen, Joosef

Koivistoaho, Anna Koivisto, Liisa Ylikotila, Stiina Sofia Achrenius,

Antti Poukula, Antti Karvosenoja, Liisa Juola, Jaakko Juola, Susanna

Puskala, Kaisa Puskala_ ja _Jaakko Kääntä_, kukin 9 rupl. 60 kop.

Yhteensä nousivat tuomitut sakot, syyttäjän ja tuomarien laskut

niihin luettuina, 4546 rupl. 60 kop. Silloisiin oloihin nähden oli

summa suuri. Seitsemissä käräjissä oli asiaa tutkittu, yhteensä 25

päivää. Puhumattakaan Laurinin, Malmbergin, Durchmanin ja Paavo

Ruotsalaisen pitkistä matkoista, kysyivät matkat käräjiin useimmilta

tuntuvaa ajanhukkaa ja suuria lisämenoja. Eivät huomauttaneet

talonpojat syyttä oikeudelle jättämässään loppulausunnossa, miten

paljon kallista työaikaa heiltä tämän oikeudenkäynnin takia

oli mennyt hukkaan. Muistettava on sitäpaitsi, että kaikkiaan

kuulusteltiin 144 todistajaa, joista suurin osa oli kotoisin Kalajoen

emäseurakunnan ulkopuolelta. Maanmittari Hårdhin loppulausunnossa

löytyvää väitettä, että näiden käräjien tähden 2500 työpäivää oli

mennyt hukkaan, ei kukaan voi sanoa liioitetuksi. Päinvastoin

on luku liika pieni. Jos hovioikeus, kuten vasta saamme nähdä,

tuntuvasti laskikin kihlakunnanoikeuden tuomitsemia sakkoja, edustaa

syytettyjen rahallinen tappio sittenkin suurta pääomaa. Ja ken laskee

kaikki huolet, kiusaukset ja kärsimykset, joiden alaisina Kalajoen

käräjissä syytetyt ja tuomitut huokailivat oikeusjutun kestäessä

ja vielä monta vuotta myöhemmin. Se pääoma oli paljon suurempi.

Mutta se ei mennyt hukkaan, se kasvoi suurta korkoa ei ainoastaan

Kalajoen varren heränneille, jotka sen murheella kokosivat, vaan koko

Suomen Siionille. [Kalajoen käräjien pöytäkirjat sekä; kaikki tähän

oikeusjuttuun kuuluvat myöhemmät asiakirjat on Frans Oskar Durchman

koonnut. Tämän kokoelman, jota tässä ja muissa paikoissa olen

lähteenä käyttänyt, omistaa arkkiaatteri Otto Hjelt.]