Rinteelän pirtti. Eveliina-emäntä kahvipuuhissa. Sake lojuu sängyllä ja
polttelee piippua. Eljas istua kyssöttää mietteissään penkillä.
_Kalle_ (tulee ostoksilta ja laskee pussit pöydälle, innostuksen
riuskuutta liikkeissään): Kylläpä kävi tuolla kaupalla taas eri sutina.
On se tyttö aika suka vetämään, ostajia ja tekemään kauppoja.
_Eveliina_ (hymyillen): Taitaapa siellä nyt todellakin moni poika
pyörähtää Hiljaa katsomassa. Sinäkin.
_Kalle_: Eipä ihme. Tyttö osaa vaikka mitä. On käynyt talouskoulun.
Valmis emäntä, joka vain tytön saa.
_Eveliina_ (naurahtaen): Etköhän sinä yrittäisi.
_Kalle_: Eipä tiedä...
_Sake_ (vääntäytyy istumaan): Anna sinä tytön vain palvella
osuustoimintaa. Sen se kyllä näkyy tekevän verrattomasti.
_Kalle_ (riehahtaa): No se tekee... Kohta ei käy Visuliinilla yhtään
ostajaa.
_Eljas_ (kohentautuu): Hm... älkää te joutavia...! Kyllä Visuliini
puolensa pitää ja saa pitääkin.
_Sake_: Miten niin?
_Eljas_: Minä näes kun en usko vieläkään siihen osuuskaupan
siunaukseen, josta sinä puhut.
_Sake_: Hm... vai et vieläkään. (Kallelle.) Annappa se säästökirja
tänne.
_Kalle_ (ojentaa säästökirjan isälleen): Siihen tuli kaksikymmentä
markkaa enemmän tänään, kun muutamat tavarlat ovat halvenneet.
Sake (silmää Eijasta): Hm... ovatko siellä Visuliinissa tavarat
halvenneet?
_Eljas_: Ovat kahvit ainakin... kolmella markalla kilolta.
_Sake_: Hm... kun nyt ostat niitä kilon; niin punnitseppa ne kivet ja
sora, mitä niistä jää.
_Eljas_ (itsekseen): Kivet... niin, sillä se meidän kahvimylly
peijakas...
_Sake_: Minä en oikein käsitä, miksi ihmiset ovat niin sokeita,
sinäkin, Eljas. Tässä ovat meidän kontumme vierekkäin. Sinulla on
isompi ja paremmat maat. Yht'aikaa aloitettiin ja minulla on ollut
suurempi perhe. Minä olen ollut lähes kymmenen vuotta osuustoiminnan
suosija ja sinä yksityisliikkeitten ja eron sinä kyllä huomaat näiden
meidän talouksien välillä.
_Eljas_: Hm... lieneekö se siitä...
_Sake_: Mistä se muusta olisi. Kun minä käyn omassa kaupassani, ei
se tyrkytä minulle tarpeetonta tavaraa eikä koeta kaikilla keinoilla
tyhjentää minun pussiani niinkuin esimerkiksi tuo Visuliini. Katsoppa
taas tätä säästökirjaa. Onko Visuliini puhunut sinulle milloinkaan
säästämisestä?
_Kalle_ (äidilleen): Hilja lupasi tulla käymään täällä tänä iltana.
(Katsoo kelloa.) Kas, nythän onkin pian ilta. Kai sinä äiti sitten
laitat kahvia?
_Eveliina_ (hymyillen): Totta kai nyt toki.
_Kalle_ (menee, pui sormea äidilleen mennessään).
_Sake_ (Eljakselle): Sinä et sanonut, kehoittaako Visuliini sinua
säästämään.
_Eljas_: Ole tuossa... mistä sitä säästää.
_Sake_: Kauppa se opetti minutkin säästämään. Tästä kirjasta näet,
miten pieniä olivat ensimäiset säästöni. Joko se kahvi, Eveliina,
joutuu?
_Eveliina_: Valmista on, mutta minun pitää mennä lypsylle.
_Eljas_ (raapii niskaansa, käy levottomaksi): Tuota, olisikohan siinä
tosiaankin taikaa, että tämä osuuskauppa...
_Sake_: On siinä, usko minua. Oma on aina omaa ja osuustoiminnan tie on
aina onnen tie.
_Eljas_: Mutta... sitä pitäisi kaiketi jäseneksi ja...
_Sake_: Voithan käydä muutenkin asioilla, nyt ensialuksi. Otetaanpas
tätä kahvia. Sitten pitää tästä lähteä tekemään yksi viljalaari lisää.
_Eljas_: Niin, annatko sinä siemenruista minulle? Sehän minulla oli
asiani?
_Sake_: Saa kai sitä. Kukas se tuolla veräjällä...? Kaupan Hiljapa se
näkyy olevan. No, oliko sulla säkkiä niille rukiille? (Menee Eijaan
kanssa.)
_Hilja_ (tulee Kallen kanssa): Onpa teillä soma tupa, (Jää katselemaan
ikkunasta ulos.)
_Kalle_: Tänne kamarin puolelle...!
_Hilja_: Ollaan täällä tuvassa. (Huomaa kangaspuut.) Kas, tässä on
kangaskin. Minäpä rupean kutomaan, tee sinä käämiä.
_Kalle_: Hörpätään kahvit ensin. Missä se äiti taas...?
_Hilja_: Jos minä laitan kupit. (Pesee, pyyhkii, järjestelee kuin
kotonaan. Kalle ihastuneena katselee. Hilja huomaa katselun ja
hymyilee.)
_Kalle_: Sinä olet...
_Hilja_: Mitä...?
_Kalle_: Yhtä ihmeellinen joka paikassa.
_Hilja_ (kaataa kahvia kuppeihin): Höpsis! Nyt karaistaan kahvi pian ja
sitten sinä poika käämimään. Osaatko sinä?
_Kalle_: Olenhan minä... joskus kääminyt äidille...
_Hilja_ (hymyilee): Nyt saat käämiä minulle. (Asettuu kangaspuihin.)
_Kalle_ (katselee hetken Hiljaa, alkaa sitten käämiä).
_Räähkä-Juuso_ (tulee toisten huomaamatta): Hää, täälläpäs se korea
lintu jo keikkuu... häh, häh, hää. Sille linnulle pitää laittaa
sellainen permi, että lakkaa lentelemästä. Kyllä Visuliinit maksaa.
Hää, ja Kalle polkee rukkia kuin paholainen, häh, häh, hää... Missä
lienee Sake... olisin sanonut että Visuliini myy apulantaa puolella
hintaa. Se rotestivale kaupanhoitajasta menestyy jo hyvin. Toinenkin
vale on jo keksitty, häh, häh, hää. (Kallelle.) Missä se isäsi on?
_Hilja_: Hui kun pelästyin.
_Kalle_: Kas, kun tuo huuhkaja... (Juusolle.) En minä tiedä... lie
siellä ulkona, menkää sinne. (Juuso menee, kääntyy katsomaan ja
naurahtaa ilkeästi.) On sen näköistä, kuin olisi noille onnen tie
alussa, mutta pitää raapia risuja. (Menee.)
_Hilja_: Mitä se puhui...
_Kalle_: Onhan sillä niitä... Kylläpä sinun käsissäsi kaide käy, ei
tahdo keritä käämiä...
_Hilja_: Kutoisin, lypsäisin, leipoisin, paistaisin mieluummin kuin
jauhoja ja sokeria mittaisin.
_Kalle_: Mutta sinähän olet niin verraton siinä ja autat meidän
kauppamme oikein hyvälle pohjalle.
_Hilja_: Höpsis! Et siis varaisi minun pystyvän muuhun.
_Kalle_: Taas kun sinä...! Tiedänhän minä sen, mutta kun nyt ensin...
Kai sinä tiedät, että meillä ollaan osuustoimintaihmisiä ja kaupan
menestys etenkin... mutta ei nyt puhuta siitä.
_Hilja_: Kyllä siitäkin. Minä teen ainakin parhaani.
_Kalle_: Niin minäkin. Meidän pitää vapauttaa tämä seutu kokonaan
Visuliineista.
_Hilja_ (purskahtaa nauramaan): Visuliinin pappa lähti eilen illalla
ulkomaille. Riika, Niko ja Räähkäs-Juuso olivat saattamassa.
_Kalle_: Kissanjalat! Jostain on mennyt taas etsimään pilaantunutta
tavaraa. (Katselee ulos ikkunasta.) Katso, isä antoi Räähkä-Juusolle
lähtimet. Se kyttäri on aina ihmisten vastuksina.
_Hilja_ (nauraen): Sehän kuuluu olevan Visuliinin kauppamatkustaja.
(Alkaa kutomaan.)
_Eveliina_ (tulee, lyö hämmästyneenä kämmenensä yhteen): No sillä
tavalla! Siitä se minijä taloon tulee!
_Hilja_ (nousee tervehtimään): Kelpaisinko minä sitten...
_Eveliina_: Vielä tuota kysyy! Ei taida olla tällaisiin vain tulijata.
_Kalle_: Noo...
_Hilja_: Eipä tiedä... jospa ei kysytäkään. (Naurahtaa Kallelle.)
_Kalle_ (totisena): Älähän ilveile... Leikin lähellä on aina tosi.
_Sake_ (tulee naurahdellen).
_Eveliina_: Mitäs lystiä ukolla on?
_Sake_: Onpahan vain... (Tervehtii muhoillen Hiljaa.) Mitä kuuluu?
_Hilja_: Mitäs sitä.
_Sake_: Kuuluupa kuitenkin... sinulle, kauppanne hoitajalle.
_Hilja_: No?
_Sake_: Kuulut käyneen tarjoamassa viidenkymmenentuhannen suuruista
vekseliä pankkiin kaupan puolesta, eikä oltu hyväksytty, (Nauraa
makeasti.)
_Hilja_ (on ensin hämillään, purskahtaa siiten nauramaan.)
_Kalle_: Voi perhana!
_Eveliina_: Missähän myllyssä tuo juttu on jauhettu.
_Kalle_: Visuliinillapa tietenkin.
_Hilja_: Kovin paksua. (Sakelle.) Mistä setä tiesi?
_Sake_: Saunaniemen naapuri, kauppamme jäsen, juuri tuolla ulkona
mainitsi.
_Kalle_: Onko hänkin nenästä vedettävä.
_Sake_: Montakin niitä on niin lyhytnenäisiä. Tuntuu niinkuin
Visuliinin sakki olisi ottanut oikein urakakseen kaataa osuuskaupan.
_Hilja_: Onpa liian luja urakka.
_Kalle_: Jos otettaisiin vastaurakaksi kaataa Visuliini.
_Sake_: Mikäpä sen kaataa, mutta voimmehan koettaa supistaa sen
toimintaa. Koetetaan saada vähitellen kaikki käsittämään omaa onneaan.
_Kalle_ (mietteissään): Niin, onnen tielle...
_Sake_ (Eveliinalle): Tuleppas vähän auttamaan minua vilja-aitassa.
_Kalle_: Jos minä tulisin.
_Eveliina_ (hymyillen): Kutokaa te vaan sitä kangasta.
_Hilja_: Minun täytyykin jo lähteä.
_Kalle_: Nytkö jo?
_Hilja_: Olenhan minä ollut kauan. Kauemmin kuin muissa kylissä.
_Kalle_: Lähtisitkö sinä soutelemaan... vähän myöhemmin... jos tulisin
noutamaan?
_Hilja_ (kallistaa päätään, hymyilee): Kyllä minä lähtisin, jos sinä
tulisit...
_Kalle_: Ny... nyt sinä taidat pilkata.
_Hilja_: Höpsis! (Sipaisee kädellään Kallen kasvoja mennessään.)
Näkemiin vain. Minä tulen sitten tuonne venhekodalle. (Menee.)
_Kalle_ (katselee hänen jälkeensä): Ihmeellinen tyttö... kuin ilmestys
minulle... »kyllä minä lähtisin, jos sinä tulisit... hän tosiaankin
sanoi niin... minä tulen, minä tulen... lähdenkin aivan heti. Illan
yhdeksäs tunti on kulumassa ja elokuun hiljainen hämy alkaa laskeutua
peltojen ylle. Onnen tie... kuka puhuikaan äsken onnen tiestä...
_Eveliina_ (tulee): Joko hän meni?
_Kalle_: Niin, hän meni, mutta tulee ja minä menen... hän tulee.
_Eveliina_ (koomillisesti): Sinä menet ja hän tulee, sinä tulet ja
hän menee... taisi tyttö huitaista jo pääsi pyörälle. No, menee se
vähemmästäkin.
_Kalle_ (mennessään): Sen sinä sanoit, äiti, aivan paikalleen. Menee se
väliin vähemmästäkin.
_Eveliina_ (katsoo Kallen jälkeen): Hm... me olemme päässeet
osuustoiminnalla onnen tielle ja nyt... taitaa samasta lähteestä koitua
pojallekin onnen tie... hm... (Menee ulos. Hetken perästä kähmii
Räähkä-Juuso ovesta sisään ja katselee varovasti ympärilleen.)
_Räähkä-Juuso_: Häh, häh, hää. Se koree lintu on jo hävinnyt. Se on
lähtenyt Kallen kanssa, vaikka Niko sitä pyysi lähtemään. Niko on oikea
Visuliini... antoi saappaat ja puolen kiloa kahvia ja käski väjymään
tuota koreata lintua. Häh, häh, hää. Se pitää ajaa Nikon satimeen,
vaikka sitten... hää... vaikka väkivalloin. Hää, se on mennyt Kallen
kanssa. Nyt Juuso keksii taas...! (Lyö näppiä.) Niko odottaa jossain
kaukana metsässä ja Juuso vie sanan, että Kalle odottaa... Häh, häh,
hää. Jos Kalle häärää niin... annetaan vaikka paukahtaa. Hsss... nyt
tulee Sake ja se antaa tähtäimet. (Menee.)
Esirippu,