Läpi koko historian vuosisadasta vuosisataan on kuitenkin huomattava
selvä nouseminen naisen tilassa kaikilla aloilla perheessä,
yhteiskunnassa, valtiossa, lakkaamatta etenevä työ vapauttaa naista
holhouksen tilasta ja nostaa häntä miehen vertaiseksi. Tämä on toki
niin silmiinpistävä tosiasia, ettei ole tarvis siitä kuin muistuttaa. —
Kuinka on ymmärrettävä että nainen on voinut vapautua yhteiskunnassa,
jossa sielutieteen oppineet ovat olleet sitä mieltä, että naisen
vapauttaminen sotii hänen luontoansa vastaan ja kääntää ylösalasin
kaiken luonnonmukaisen järjestyksen; jossa uskon oppineilta on
kuultu että kaikellainen vapautuksen liike naisen suhteen on Jumalan
asettamain rajojen rikkomista ja niin muodoin kapina Jumalaa vastaan;
jossa valtiomiehet ja julkisen elämän johtajat ovat selvittäneet että
naisen _täytyy_ olla holhouksen alainen, että itsenäisyys on hänelle
haitaksi? Nainen on luotu miellyttämään, olemme kuulleet opetettavan
ja tämä "luonnon" panema ominaisuus häviää hänessä, jos hän lasketaan
itsenäiseksi, päästetään virkoihin, ammatteihin, yhteiskunnan toimiin
ja julkisen elämän kilpailuun miehen kanssa. Kuinka on ymmärrettävä
että kaiken tämän sivulla vapautus, tosin hitaasti mutta järkähtämättä,
on voinut käydä päinsä? Kuinka on se ymmärrettävä ja ollut mahdollista
vaikka on huudettu ja vielä huudetaan että perhe häviää, että kaikki
sulo elämästä katoaa, että luonto mullistuu, jos nainen annetaan
alttiiksi elämän jokapäiväisyydelle ja lasketaan maailman myrskyyn?
Kuinka voidaan käsittää että vaikka etevimpien johtavien miestemme
joukossa löytyy niitä, jotka uhaten julki varoittavat naisia tahtomasta
väkeviksi tulla ja peloittavat heitä surkealla tappiolla "taistelussa,
jossa he puuttuvat kaikkia aseita;" kuinka on käsitettävä että vastoin
näiden mahtavien ääniä — hiljainen ja vakaa liike on käynyt ja yhä
käypi, joka tahtoo tehdä naisen väkevämmäksi ja antaa hänellekin aseita
käsiin elämään ja etsimään onneansa?
Syy lienee se että tuon personattoman naisen, tuon ihanne-vaimon
rinnalla, jolle sielutieteilijät ja runoilijat ovat muodon rakentaneet,
on ollut ihmiskunnassa _toinen_ nainen, lihasta ja verestä luotu
ihmiseksi niinkuin mieskin. Tämä on se nainen, joka tuntee ja kärsii,
joka tahtoo elää ja työtä tekee, joka tarvitsee ruokaa ja juomaa,
vaatetta ja lämmintä, joka ikävöitsee vapautta ja onnea, joka kaipaa
kehitystä ruumiilleen ja sielulleen. Hän ei ole enkeli eikä hirviö
eikä kukkanen, hän on ihminen, ei muuta. Tämä on se olento, joka on
saanut toimeen naisen vapautustyön ja kumoamistaan kumonnut vanhoja
valtoja. Ei ole auttanut että ihmisille yhä uudestaan on näytetty tuota
hallitsevain käsitysten ja teoriain ihanne-naista ja koreilla sanoilla
selitetty sitä _todelliseksi naiseksi._ Väkistenkin on yhä ilmaantunut
toisellaisia naisia, jotka heittävät oppineiden systeemit ylösalasin.
Pelkän olemassa olonsa kautta ovat he niinmuodoin tekeytyneet vanhojen
käsitystapojen pahimmiksi vihollisiksi.
Systeemien laatijoissa tavataan nimittäin eräs suuri puute, jonka he
itse ovat unohtaneet. He ovat verrattain helposti, vaikka tosin kauan
kestäneen työn kautta, rakentaneet kehälle tuon mitä he naiseksi
kutsuvat. He ovat tehneet enemmänkin: he ovat pukeuttaneet sen
inhimilliseen haamuun, jopa vielä puhaltaneet sen sieramiin elävää
henkeä. Mutta he eivät ole osanneet valmistaa sitä ilmaa, jossa tuo
konstrueerattu nainen olisi viihtynyt, maailmaa, jossa se olisi tullut
toimeen. Ottaa tämä yhteinen maailma, jonka Jumala loi ihmisten
tarpeeksi, ja siihen asettaa sepitetty ihanne-olento, se ei ole voinut
onnistua. Aina on näkynyt ja näkyy yhäti selvemmästi että tämä ilma,
joka täällä meidän proosallisella maanpallollamme on, ei ole sopinut
tuolle naiselle. Todellinen elämä ei ole taitanut korjata häntä
suojaansa.
Mistä siis ristiriita on syntynyt? Siitä että täällä on olemassa
naisia; jotka eivät ole vastanneet tuota ihannetta ja joiden tarpeet
ja vaatimukset siis myöskään eivät ole löytäneet tyydytystä laeissa
ja säännöissä, laaditut systeemin mukaista olentoa varten. Siitä
tämä etenevä pyrintö vapauttamaan toista sukupuolta luonnottomasta
tilasta ja kohottaa sitä miehen rinnalle lain ja yleisen arvostuksen
edessä. Jos naiset todella luonnosta olisivat sitä, miksi heitä ajan
käsitykset ovat selittäneet; jos ne todella vastaisivat sitä naista,
jonka runoilijain lauluissa ja psykoloogien järjestelmissä tapaamme,
niin silloin kenties ei mitään liikettä sukupuolen aseman muuttamiseksi
nähtäisi eikä olisi olemassa ollut. Jos naiset todella olisivat
olennoita ilman omaa sielun elämää, ilman luotua kykyä ja taipumusta
inhimilliseen kehitykseen ja henkisten lahjain viljelemiseen, niin
eivät he olisi koskaan semmoista havainneet. Jos naiset todella
olisivat luodut miehen tahdon alle annettaviksi, niin ei heissä
milloinkaan olisi herännyt ikävöimistä tämän tahdon alta pois. Jos he
olisivat luodut vaan miehen tähden, eikä laisinkaan itsensä vuoksi,
niin ei heissä voisi ilmaantua mitään tarvetta elää itsensä tähden.
Toiselta puolen ei heillä myöskään silloin olisi mitään vaatimusta
miesten suhteen, että nämäkin puolestaan eläisivät enemmän naisen
tähden.
Käsitykset naisesta, hänen tarkoituksestaan ja asemastansa ovat
välttämättömästi painaneet leimansa tytön kasvatukseen. Sen on täytynyt
asettua näiden käsityksien, tapain ja yhteiskunnallisten lakien
palvelukseen. Senvuoksi taidamme juuri kasvatuksessa paraiten huomata
mitä katsantotapoja yleisessä mielipiteessä on liikkunut. Saamme
nähdä miten meidän aikammekin, joka kuitenkin jo luulee vapautuneensa
monissa kohdissa käsityksissään naisesta, vielä on kytketty vanhoihin
perintöihin. Ja nämä perinnöt istuvat meissä lujemmasti kuin
tiedämmekään. Teoriassa — saattavat monet olla hyvinkin muuttuneita ja
vastarinnassa menneiden aikain oppeja vastaan. Mutta katsele heidän
menettelyänsä kasvatuksessa, niin näet hämmästykseksesi kuinka se
nais-ihanne, jota he siinä kannattavat, on toisellainen kuin se, minkä
heidän kielellänsä tapaat. Ei missään vanhain käsitysten ja totuttujen
tapain jäljet niin selvästi näy kuin kasvatuksessa. Siinä löydämme sen
suuren säiliön, joka kauemmin kuin mikään muu kätkee ja elossa pitää
katsantotapoja ja määrääviä sääntöjä, joita vastaan jo on ryntäys
alkanut. Jos mielitään perusteellisia parannuksia naisen kohtalossa
ja siten koko yhteiskunnallisessa elämässä, täytyy siis varsinkin
kasvatuksen joutua keskustelun ja tarkastuksen alaiseksi.