Kesä on nyt taaskin tullut: maa ja taivas heijastaa,
Lämmin liekkuu lounahasta, meri irti aaltoaa;
Tuskin päivä luotehell' on lopettanut pitkän työn,
Kuin jo Koi taas nostattaapi nukkumasta nuoren yön.
Leht' on puussa, ruoho maassa: uusi turve juurraksen,
Leveten se lempeästi hautain päälle veresten
Viherjätä vaippaa alkaa niille katteeks' kutoa --
-- Oi, jos alkais sydäntenkin haavat arpeutua!
Leivon riemu taivahalta kaiken päivää helisee,
Yön taas yksin kerttu hellä halujansa haastelee,
Silloin tällöin, illoin aamuin kuusikossa kukahtaa
Käkönenkin, jok' on, Suomi, sulla lempilintuisna!
Kyntömies se mieluisasti katselee nyt alojaan,
Vaivannäön vainiolla näyttää kasvu korvaavan;
Viherjöiden viljan kaiken laiho siellä lainehtii:
Mikä taimii, mikä kukkii, putkellenkin puhkeepi.
Näin kuin tämä luonnon riemu linnunlauluin, kukkasin,
Näin on, nuoret ystäväni, tuntehenne teidänkin:
Voitettu on ensi voitto, ensi voiton saalisna
Seppele nyt kulmianne kunnialla varjostaa.
Vaivansa ja valvontansa palkituksi tunteepi
Äiti armas, voittoanne viettäin ilokyynelin;
Toivoa ja rakkautta, tulevaista onnea
Tuikkaa Teille vastahanne immen silmä suloisa.
Elämä nyt etehenne antinensa aukenee,
Mikä ennen kaukaa koitti, lähemmäksi lähenee;
Rientonne nyt runsahasti rupeavat loistamaan,
Rientehenne loistamahan, toivehenne tointumaan.
Sitehillä suloisilla sydämien-liittonne
Ikuiseksi, onnelliseks', kiinteäksi kiinnätte;
Vuodet vieree, perhe kasvaa, lapset Herran lahjana
Juur' kuin runsas ruusutarha talossanne kukoistaa.
Kaikenlainen muukin kasvu lasten kanssa karttuupi:
Virka nousee, leipä paisuu, kunniata koituupi,
Kansalaisten rakkauden, ruhtinanne suosion
Voitatte kuin voimaustenne arvollisen ansion.
Kunnes Teille, kyllältänne nauttineille kunniaa,
Iloa ja ystävyyttä, onnellista oloa,
Tulee Tuonelt' armas airut, hiljaa korvaan kuiskahtaa,
Hellin sormin sitehistä maallisista irtauttaa!
* * *
Näin Te itse toivoksitte, ruusuilla ja kullalla
Kuvaellen onnen aikaa, edessänne olevaa.
Vaan ei aina, armaat veljet, käy se niinkuin kuvaillaan:
Jumalat, jo lausui vanhat, katehet on lahjoistaan!
Niinpä Suomellenkin Sampo suotiin kerran onneksi,
Vaan ei saa sit' ihmisraukat kauan käytettäviksi;
Sampo suistui aaltoihin ja heille jäi vaan muruja:
Muruja on elon onni, suurin osa suruja!
Katsos tuota kyntömiestä, joka vasta riemuiten
Kynnöllensä, kylvöllensä, kevähälle kauniillen,
Hyvin mielin hedelmätä toimestansa toivotti:
Kuink' on riemu, syksyn tullen, muuttunut nyt murheeksi?
Paikoin kylvi peltonsa hän vierahasen siemeneen;
Vieras petti, pelto kasvoi onnettoman ohdakkeen!
Toisin paikoin tarvittihin taivahalta sadetta;
Vaan ei Ukko vettä anna, antaa rankkaa raetta!
Eräsn' yönä sitten nousi notkelmasta norotar,
Talven tyttö rautanäppi, harmaavaippa Hallatar:
Maanalaisen maalle huokui hyyn ja härmän niinkuin jään;
Loput riisti: korren kylmi, jääti tähkän täytelään!
Näinpä, näin käy elämässä, ennenkuin sen luuletkaan:
Kylvät kyllä, toivot touoks' kiitosta ja kunniaa;
Konna kylvää siihen salaa Syöjättären siementä,
Pahat kielet, nurjat mielet, vihan, vainon niität sä.
Taikka aina takellut sä, eteenpäin et päästä voi,
Toivees aina tyhjäks' käyvät, vaikka kuinka ahkeroi;
Syyttäs kärsit vääryyttä, ja kova onni sua lyö,
Lapses joutuu mieron tielle taikka armoleipää syö;
Tahi Tuoni huoneheses astuu äkki-vieraaksi,
Sylistäsi, rinnoiltasi rakkahasi raastaapi,
Kattaa kukkas mustaan multaan, tupas täys' jää autioks'
Mielestäsi maailma käy kolkoks', kylmäks' raunioks'.
Tällöin, veljet, tarvitahan miehenkunto, kestävyys;
Eikäpä ne omat avut autakaan, ei ystävyys;
Turvauminen tällöin onpi ylähämpään ystävään,
Lohdutusta, lievitystä muualta ei mistäkään!
Niinkuin laivur' laskiessaan merta aavaa, aaltoisaa
Pohjantähden tuikkavaisen myrskyisellä matkallaan
Ainoaksi auttavaksi, varmaks' ottaa ohjeekseen,
Ja näin tietää joutuvansa lahteen tyyneen, rauhaiseen;
Ijäisyyden Toivon tähti olkoon johde Teillä näin
Matkallanne maailmassa Tuonen tyyneen maahan päin!
Jos se joskus peitäksenkin, se Teit' ei voi kauhistaa.
Onhan silloin toinen turva: Uskon ankkur' laskekaa!
Toivon tähti johtehenas, Usko laivan turvanais!
Mikä yö, jos kuinkin synkkä, laivamiestä kamottais,
Mikä tuul', jos kuinkin tuima, mikä myrsky puustoineen
Voisi Teitä väärään viedä, saada laivan irralleen!
Kaikki' ennen, kaiken kanssa pyhä, hurskas Rakkaus
Sydämissä, töissä Teillä vahv' ain' olkohon ja uus',
Rakkaus, jok' anteeks' antaa toisen virheet ijäkseen,
Rakkaus, jok' aina antaa, vaan ei vaadi itselleen!
Nämät kolme kappaletta: Usko, Toivo, Rakkaus
Kell' on kanssaan elämässä, sill' on tosi tointumus;
Menestys ja onni eivät taida häntä turmella,
Eikä vaiva, vastoinkäynti, viha, vaino runnella.