Kuun noustua lähtivät varovaiset kantajat liikkeelle. Nukkumisesta
ja lääkkeestä vahvistunut laama ei tarvinnut enää muuta kuin Kimin
olkapään tuen astuessaan äänettömästi ja nopeasti eteenpäin. He
seurasivat täplikästä ruohikkoa noin tunnin verran, kiersivät kallion
kielekkeen ja kiipesivät sitten aivan uuteen vyöhykkeeseen, joka ei
lainkaan näkynyt Chini-laaksoon.
Avara vuoristolaidun levisi viuhkan muotoisesti lumirajalle asti. Sen
alasyrjässä oli pieni täplä tasaista maata, jossa oli muutamia mullasta
ja hirsistä kyhättyjä majoja. Heti niiden takana, sillä ne olivat
vuoristolaistapaan asetetut jyrkänteen äärimmäiselle reunalle, avautui
kaksituhatta jalkaa syvä Shamlegh-kuilu, minne ei vielä yhdenkään
ihmisen jalka ollut astunut.
Miehet eivät ryhtyneet saalista jakamaan, ennenkuin laama oli saatettu
parhaaseen huoneeseen ja Kim oli hänen jalkansa pessyt muhamettilaiseen
tapaan.
-- Me lähetämme ruokaa, sanoi Ao-chungin mies, -- ja punaisen _kiltan_.
Aamunkoitteessa ei ole enää ketään, joka olisi todistamassa yhdeltä tai
toiselta puolen. Jos _kiltassa_ on jotakin, mitä ei tarvita ... katso
tänne!
Hän osoitti ikkunaa, joka antoi hangilta heijastavan kuunvalon
täyttämään tyhjyyteen, ja heitti sinne tyhjän pullon.
-- Ei tarvitse kuunnella sen putoamista. Siinä on maailman loppu, sanoi
hän ja pyörähti tiehensä.
Laama katseli ikkunasta, pitäen käsillään molemmista ikkunanpielistä,
ja hänen silmänsä loistivat kuin keltaiset opaalit. Suunnattomasta
syvyydestä hänen edessänsä kohosivat valkoiset huiput kuutamoiselle
taivaalle. Muu kaikki oli yhtä tummaa kuin tähtien lomissa oleva pimeä
taivas.
-- Nämä ovat todellakin minun vuoriani, sanoi hän hitaasti. --
Tällaisessa paikassa tulisi ihmisen asua nostettuna maailman
yläpuolelle, erotettuna turhista nautinnoista ja ajatellen suuria
asioita.
-- Niin, jos hänellä on _chela_ valmistamassa teetä hänelle ja
peittämässä häntä makuutilalleen ja karkottamassa pois tunkeilevat
lehmät.
Savuava lamppu paloi seinäkomerossa, mutta täysikuun valo himmensi sen.
Tuossa omituisessa valossa askarrellen eväskopan ääressä näytti Kim
pitkältä aaveelta.
-- Ai! Vieläkin on päässäni, huolimatta vereni rauhoittumisesta, ääniä
ja jyskytystä, ja niskassani kuin puristava nuora.
-- Se ei ole ihme. Isku oli kova. Saakoon hän, joka sen antoi...
-- Mutta ilman omia intohimojani ei olisi tullut mitään onnettomuutta.
-- Mitä onnettomuutta? Sinä olet pelastanut nuo sahibit kuolemasta,
jonka he satakertaisesti ansaitsevat.
-- Sinä et ole hyvin tarkannut saamaasi opetusta, _chela_. --
Laama paneutui lepäämään levitetylle villamatolle, ja Kim jatkoi
ilta-askareitaan. -- Isku oli vain varjo, joka sattui varjoon. Paha
itsessään -- jäseneni ovat viime aikoina väsyneet! -- kohtasi minussa
olevan pahan, suuttumisen, vihan ja halun kostaa pahaa pahalla. Se
kuohutti vereni, sai sisuni kapinoimaan ja korvani soimaan.
Laama nautti tulikuumaa teetä juhlallisella arvokkuudella, ottaen
polttavan kupin Kimin kädestä. -- Jos olisin pysynyt kiihkottomana,
olisi paha isku aiheuttanut vain ruumiillista vahinkoa, naarmun tai
mustelman, mikä on vain harhanäkyä. Mutta mieleni ei ollut suunnattu
yleviin asioihin, sillä heti syttyi minussa himo antaa spitiläisille
tilaisuus tappaa. Sen vastustamisesta tuli sieluni runnelluksi enemmän
kuin tuhannesta iskusta. Vasta sitten, kun olin lausunut siunauksia
(hän tarkoitti buddhalaisten autuuksia), saavutin rauhan. Mutta se
paha, joka tuon silmänräpäyksen varomattomuudesta pääsi alkuun minussa,
tuottaa seurauksensa loppuun asti. Elämän pyörä kulkee järkähtämättä,
rahtuistakaan hievahtamatta oikealta tieltä. Pane mieleesi opetus,
_chela_.
-- Se on liian korkeata minulle, mutisi Kim. -- Minä olen vieläkin
järkkynyt. Mutta iloinen olen, että kuritin tuota miestä.
-- Minä tunsin sen nukkuessani polvellasi siellä metsässä. Se häiritsi
minua unissani. Sinun sielussasi oleva paha vaikutti minun sieluuni.
Toiselta puolen, -- hän irrotti rukousnauhansa, -- olen saavuttanut
ansiota pelastamalla kaksi ihmishenkeä ... niiden hengen, jotka tekivät
minulle vääryyttä. Nyt minun täytyy muistaa asioiden alkusyytä. Sieluni
pursi on vaarassa haaksirikkoutua.
-- Nuku, että saat voimia, se on viisainta.
-- Minun täytyy mietiskellä. Tarvitsen sitä enemmän kuin tiedätkään.
Päivän koittoon asti, tunnin toisensa perästä, kuun valon vaalentuessa
korkeilla huipuilla ja komeilla vuorenrinteillä kiertelevän synkän
vyön vähitellen näyttäytyessä hennon vihertäväksi metsäksi laama
tuijotti kiinteästi seinään. Silloin tällöin hän valitteli. Lukitun
oven ulkopuolella, suojatta jääneen karjan kokoontuessa pyrkimään
vanhaan omettaansa, rupesivat Shamleghin miehet ja kantajat saalistansa
jakamaan ja hurjastelemaan. Ao-chungin mies oli heidän johtajansa, ja
kun he kerran olivat avanneet sahibien säilykeruuat ja huomanneet ne
hyviksi, eivät he enää keskeyttäneet herkutteluansa. Shamleghin kuilu
sai osakseen hylkytavaran.
Kun Kim levottomasti nukuttuaan, pahoja unia nähtyään, pistäytyi ulos
hampaitaan puhdistamaan aamukylmässä, puhutteli häntä verevä nainen,
puettuna turkooseilla koristettuun päähineeseen.
-- Toiset ovat menneet. He jättivät sinulle tämän _kiltan_, niinkuin
lupasivat. Minä en rakasta sahibeja. Mutta sinä annat meille
taikakeinon vastalahjaksi. Me emme tahtoisi tämän pienen Shamleghimme
joutuvan huonoon huutoon -- tapaturman vuoksi. Minä olen Shamleghin
nainen. -- Hän katsoi Kimiin rohkeasti ja kirkkain silmin, toisella
tavoin kuin muut vuoriston naiset.
-- Varmasti teen sen. Mutta se täytyy tehdä salaisuudessa.
Nainen kohotti raskaan _kiltan_ niinkuin lelun ja heitti sen omaan
majaansa.
-- Nyt ulos ja sulje ovi! Älä anna kenenkään lähestyäkään sitä
ennenkuin olen saanut kaiken valmiiksi.
-- Mutta jäljestäpäin saanemme kai puhua?
Kim tyhjensi _kiltan_ lattialle -- siinä oli koko ryöppy
maanmittauskojeita, kirjoja, päiväkirjoja, kirjeitä, karttoja ja
omituisen hajuisia alkuasukkaitten ilmoituksia. Pohjimmaisena oli
koristeltu kotelo, jonka sisässä oli sinetillä suljettu, kullalla
ja kuvilla koristettu asiakirja, jollaisia kuninkaat lähettävät
toisilleen. Kim pidätti ihastuksesta henkeänsä ja katseli tavaroita
sahibin kannalta.
-- Näitä kirjoja en tarvitse. Sitäpaitsi niissä on logaritmeja
luullakseni. -- Hän pani ne syrjään. -- Kirjeitä en ymmärrä,
mutta eversti Creighton saa niistä kyllä selvän. Ne täytyy kaikki
säilyttää. Kartat, tietysti -- he piirtävät paremmin kuin minä. Kaikki
alkuasukkaitten tiedonannot, totta kai! Ja varsinkin _murasla_, -- hän
haisteli kirjailtua koteloa. -- Tämän on antanut joko Hilas tai Bunar,
ja Hurree babu puhui totta. Tämä on hyvä saalis. Toivoisinpa että
Hurree tietäisi... Kaikki muu täytyy heittää ikkunasta.
Hän käänteli hienoa prismakompassia ja teodoliitin (mittauskojeen)
kirkasta huippua. Mutta eihän sahib oikeastaan voi varastaa, ja näistä
voisi tulla myöhemmin epämukavia ilmiantajia. Hän erotti erilleen
kaikki käsikirjoitukset, kartat ja alkuasukkaitten kirjeet. Niistä
syntyi pehmeä kimppu. Kolme isoa kirjaa samoinkuin viisi kulunutta
taskukirjaakin hän pani syrjään.
-- Kirjeet ja _murasla_ täytyy minun panna nuttuni sisäpuolelle vyöhön
ja nuo käsinkirjoitetut kirjat eväskoppaan. Se tulee olemaan painava.
Muutapa en luule tarvitsevani. Jos sellaisia olikin, ovat kantajat
heittäneet ne kuiluun, niin että siitä ei sen enempää. Nyt on teidänkin
vuoronne.
Hän asetti vasuun kaikki, mitä aikoi heittää pois, ja kohotti sen
ikkunalaudalle. Tuhatkunta jalkaa alempana lepäsi pehmeä väikkyvä usva,
johon aamuaurinko ei vielä ollut säteitään luonut. Ja siitäkin vielä
tuhannen jalkaa alempana oli satavuotias männikkö. Hän saattoi nähdä
viheriät latvat niinkuin pehmeän sammalkerroksen, kun tuulenpuuska
ohensi usvaa.
-- En luule kenenkään lähtevän etsimään _teitä_.
Nurinpyörähtävä vasu tyhjensi sisällyksensä pudotessaan. Teodoliitti
sattui ulospistävän kallion syrjään ja pamahti kuin pommi. Kirjat,
mustepullot, värilaatikot, kompassit ja viivoittimet näyttivät muutaman
silmänräpäyksen mehiläisparvelta. Sitten ne hävisivät, ja vaikka
Kim kurottautuen ikkunasta ulospäin heristi nuoria korviansa, ei
minkäänlaista ääntä tullut kuilun pohjasta.
-- Viidelläsadalla, tuhannellakaan rupeella ei voisi niitä ostaa,
ajatteli hän apeamielisenä. -- Sääli oli niitä hukata, mutta minulla
on kaikki muu, kaikki mitä he tekivät, luullakseni. Mutta miten saisin
sanan Hurree babulle ja _mitä_ olisi tehtävä? Ja vanhukseni on sairas.
Nämä kirjeet täytyy kääriä öljykankaaseen. Se on tehtävä kaikkein
ensiksi. Muutoin ne hikeentyvät... Ja minä olen aivan yksin.
Hän kääri ne sievään kääryyn taivuttaen kankean tahmean öljykankaan
kulmista, sillä hän oli jo tottunut toimimaan täsmällisesti kuin
vanha metsästäjä pyyntiretkillään. Ja sitten hän latoi kirjat hyvin
huolellisesti eväsvasunsa pohjalle.
Nainen koputti ovelle.
-- Mutta ethän sinä ole tehnyt mitään taikaa, -- sanoi hän katsellen
ympärilleen.
-- Ei sellaista tarvitakaan. -- Kim oli kokonaan unohtanut pikkuisen
puhelun tarpeellisuuden. Nainen nauroi hänen hämmennyksekseen
epäkunnioittavasti.
-- Niin, ei suinkaan sinua varten. Sinähän voit pelkällä silmäniskulla
lumota. Mutta ajattelepa meitä ihmisparkoja sinun mentyäsi. Kaikki
olivat illalla liiaksi juovuksissa kuunnellakseen naisen puhetta. Mutta
ethän sinä ollut juovuksissa?
-- Minä olen pappi. -- Kim oli saavuttanut rauhallisuutensa, ja
koska nainen ei suinkaan ollut ruma, hän päätti säilyttää papillisen
arvokkuutensa.
-- Minä varoitin noita miehiä siitä, että sahibit ovat vihaisia,
panevat toimeen tutkimuksen, ilmoittavat kaikki rajahille. Heidän
joukossaan on myöskin eräs babu. Kirjureilla on kerkeä kieli.
-- Siinäkö sinun huolesi syy? -- Hänen mielessään syntyi täysin valmis
tuuma, ja hän hymyili iloisesti.
-- Ei kaikki, sanoi nainen, ojentaen kättänsä, joka oli peitetty
hopeaan kiinnitetyillä turkooseilla.
-- Siitä voin sinut vapauttaa hyvin pian, jatkoi Kim nopeasti. -- Tuo
babu on juuri sama _hakim_, joka matkaili vuoristossa Ziglaurin kautta.
Kuulit kai hänestä? Minä tunnen hänet.
-- Hän kyllä kielii palkinnon toivossa. Sahibit eivät voi erottaa
vuoristolaisia toisistaan, mutta babuilla on tarkat silmät sekä miehiin
että naisiin nähden.
-- Haluaisitko viedä minulta sanan hänelle?
-- Ei ole mitään, jota en tekisi puolestasi.
Kim kuuli kohteliaisuuden tyynesti, repäisi lehden muistikirjasta ja
kirjoitti kulumattomalla lyijykynätuherruksella ... melkein samaan
tapaan kuin pikku pojat piirrellessään seinille: "Hallussani on kaikki
mitä he ovat kirjoittaneet, piirustukset seudusta ja monta kirjettä.
Varsinkin _murasla_. Ilmoita mitä on tehtävä. Olen Shamleghissa
lumirajalla. Vanhus on sairaana."
-- Vie tämä hänelle. Tämä tukkii hänen suunsa. Hän ei ole voinut ehtiä
pitkälle.
-- Ei suinkaan. He ovat vieläkin tuolla metsässä. Meidän lapsemme
menivät heitä katsomaan aamun koittaessa ja ovat huudolla ilmoittaneet,
kun he lähtivät liikkeelle.
Kim näytti hämmästyneeltä. Samassa kuului lammaslaitumelta kimakka
ääni. Paimentava lapsi oli toistanut sen kuultuaan toisen lapsen
päästävän samanlaisen äänen laakson alemmalla rinteellä.
-- Mieheni ovat myöskin siellä puita kokoamassa. -- Hän otti pähkinöitä
povestaan, halkaisi sievästi yhden ja rupesi syömään. Kim ei ollut
tietävinään mistään.
-- Etkö tiedä, mitä pähkinä merkitsee, pappi? -- kysyi nainen ja ojensi
hänelle kuorenpuoliskot.
-- Sepä oli oivallisesti ajateltu. -- Kim taittoi paperipalan
pähkinänkuorten väliin. -- Onko sinulla vahaa, jolla voisi nämä
kiinnittää?
Nainen huokasi syvään, ja Kim heltyi.
-- Ei maksua ennenkuin asia on toimitettu. Vie tämä babulle ja sano,
että sen lähetti loitsun poika.
-- Niinpä todellakin, noita, joka on sahibin näköinen.
-- Ei, vaan loitsun poika. Ja kysy tuleeko vastausta.
-- Mutta jos hän kohtelee minua karkeasti? Minä ... minä pelkään.
Kim nauroi. -- Hän on luullakseni hyvin väsynyt ja hyvin nälkäinen.
Vuoret ovat huonoja makuutovereita. Ja olethan sinä -- hänen kielellään
oli sana äiti, mutta hän sanoikin: sisar -- viisas ja kekseliäs nainen.
Nyt kaikki kylät tietävät, mitä on tapahtunut sahibeille. Eikö niin?
-- Tietävät kyllä. Ziglaurissa tiedettiin jo puolenyön aikaan ja
huomenna tiedetään jo Kotgarhissa. Kaikkialla ovat asukkaat sekä
pelossaan että vihoissaan.
-- Siihen ei ole mitään syytä. Kehota heitä antamaan ruokaa sahibeille
ja päästämään heidät rauhassa menemään. Heidät täytyy saada
hiljaisuudessa pois laaksoistamme. Varastaminen on toista ja tappaminen
toista. Babu kyllä ymmärtää asian, eikä mitään jälkiseurauksia tule.
Mutta joudu, minun täytyy hoitaa opettajaani, kun hän herää.
-- Olkoon niin. Kun asia on toimitettu, sanoit, tulee palkka. Minä
olen Shamleghin nainen, ja rajahin alamainen. En ole tavallinen lasten
synnyttäjä. Shamlegh on sinun kavioineen, sarvineen, vuotineen,
maitoineen ja voineen. Käytä hyväksi.
Nainen lähti, hopeisten kaulanauhain kilahdellessa leveällä povella,
kohti puolentoistatuhannen jalan korkeudessa loistavaa aamuauringon
valoa. Nyt Kim taas ajatteli kansankielellä kiinnittäessään vahalla
öljykankaan kulmia kääryssään: -- Kuinka voi mies seurata suuren
pelin tietä, kun naiset ainaisesti kiusaavat häntä? Kahluupaikalla
oli Akrolan tyttö; kyyhkyslakan takana oli keittäjän vaimo, muita
lukuunottamattakaan, ja nyt tuli tämä! Kun olin lapsi, oli se kyllä
paikallaan, mutta nyt olen mies, eivätkä he tahdo pitää minua miehenä.
Pähkinöitä tosiaankin! Hoh, hoh. Tasangolla puhutaan manteleista!
Sitten hän lähti hankkimaan ruokaa kylästä. Ei enää kerjuumaljalla,
kuten kävisi laatuun tasangolla, vaan niinkuin ruhtinas. Shamleghin
kesäasukkaina oli vain kolme perhettä: neljä naista ja kahdeksan tai
yhdeksän miestä. Kaikilla oli runsaasti ruokasäilykkeitä ja erilaisia
juomia kiinaseoksesta valkoiseen venäläiseen paloviinaan asti, sillä
kaikki olivat saaneet osansa edellisen illan saaliista. Sievät
eurooppalaiset teltat oli jo leikelty ja jaettu, ja aluminikattiloita
näkyi liesillä.
Kaikki pitivät laaman sielläoloa riittävänä suojana kaikkia seurauksia
vastaan ja toivat Kimille auliisti parastansa, vieläpä astiallisen
_changia_, ohraolutta, jota saadaan Ladakhista. Sitten he asettuivat
lämmittelemään auringonpaisteeseen, istuen jalat riippuvina
äkkijyrkänteiden partaalla, lörpötellen, nauraen ja tupakoiden. He
arvostelivat Intiaa ja sen hallitusta yksinomaan sen kokemuksen
nojalla, minkä olivat saaneet matkailevista sahibeista, jotka olivat
käyttäneet heitä ja heidän ystäviänsä _shikarrinansa_. Kim sai kuulla
juttuja, kuinka muutamat sahibit, jotka jo parikymmentä vuotta olivat
maanneet haudoissaan, olivat ampuneet harhaan pyydystäessään karhuja,
vuorikauriita ja muita eläimiä, ja jokainen yksityiskohta kerrottiin
niin tarkkapiirteisesti kuin puunlatva salaman iskiessä kuvastuu
taivasta vasten.
Vielä kerrottiin heidän pienistä kivuistaan ja, mikä vielä tärkeämpää,
pienoiskokoisten, varmajalkaisten lehmien taudeista, sekä retkistä
Kotgarhiin saakka, jossa merkilliset lähetyssaarnaajat asuvat, ja
vielä edemmäksi ihmeelliseen Simlaan asti, jossa kadut ovat lasketut
hopealla ja kuka hyvänsä voi päästä sahibien palvelukseen, jotka
ajavat kaksipyöräisillä rattailla ja tuhlaavat rahaa lapiollisittain.
Samassapa jo saapui laamakin vakavana ja ylväänä astellen hyvin
raskaasti ja liittyi lörpöttelijöihin, jotka tekivät hänelle runsaasti
tilaa. Keveä ilma virkisti häntä, ja hänkin istahti jyrkänteen reunalle
niinkuin paras joukosta. Ja kun keskustelu vähän pysähtyi, heitteli
hän pikkukiviä syvyyteen. Kolmenkymmenen mailin päässä kotkan tietä
oli seuraava vuorijono pienten pensastäplien kuvioittamana -- joista
jokainen täplä oli metsä, hyvän päivänmatkan laajuinen. Kylän takana
peitti Shamleghvuori näköalan etelään. He istuivat kuin pääskynen
pesässä maailman katon räystään alla.
Silloin tällöin laama ojensi kätensä ja kiiruhtaen heikolla matalalla
äänellä lähtöön osoitti tietä Spitiin ja pohjoiseen päin Parunglan
poikki.
-- Tuolla taempana, missä kukkuloita on tiheimmin, on De-ch'en (hän
tarkoitti Han-léta), suuri luostari, s'Tagstan-ras-ch'en rakensi sen,
ja hänestä tiedetään tällainen tarina. -- Ja hän kertoi satumaisen
tarun ihmeistä ja taioista, jota kaikki hämmästyneinä kuuntelivat.
Kääntyen sitten länteenpäin hän tähysteli Kulun vihreitä kukkuloita
ja etsi Kailungia jäätiköiden alapuolelta. -- Tuonne tulin entisinä
aikoina. Lehistä tulin, Baralachin yli.
-- Niin, me tunnemme sen, sanoivat Shamleghin kauas kulkeneet ihmiset.
-- Ja minä nukuin kaksi yötä Kailungin pappien luona. Niitä vuoria
minä ihailen. Ja niitä muitten pimenteiden edellä siunattuja varjoja
siellä! Sieltä silmäni avautuivat näkemään tätä maailmaa, sieltä löysin
valistuksen ja siellä vyötin kupeeni lähteäkseni etsimääni. Sieltä
vuorilta läksin -- korkeilta vuorilta ja väkevien tuulten mailta.
Oi, Elämän pyörä on täsmällinen! -- Hän siunasi kaikkia erikseen:
mahtavia jäätiköitä, kaljuja kallioita, kasaantuneita soramuodostumia
ja kiviröykkiöitä, kuivaa ylätasankoa, piilossa olevaa suolajärveä,
ikivanhoja puita ja hedelmällisiä vesirikkaita laaksoja toista toisensa
perästä, aivan kuin kuoleva mies siunaa kansansa, ja Kim ihmetteli
hänen intoansa.
-- Niin, niin. Ei tosiaankaan ole toista vuoriemme veroista paikkaa,
sanoivat Shamleghin asukkaat. Ja he ihmettelivät, kuinka kukaan voi
elää hirvittävän kuumilla tasangoilla, missä on norsujen kokoista
karjaa, joka ei kelpaisi kyntöjuhdiksi vuorenrinteillä; siellä on
kylä kylän vieressä satojen mailien matkalla, olivat kuulleet; sieltä
ihmiset kuljeskelevat joukottain varastamassa, ja mitä rosvot jättävät,
sen poliisit kuljettavat pois.
Niin kului hiljainen aamupäivä, ja vihdoin Kimin lähetti laskeutui
jyrkältä rinteeltä yhtä hengästymättömänä kuin lähtikin.
-- Minä lähetin sanan _hakimille_, selitti Kim, kun nainen lähestyi
kunnioittavasti.
-- Jäikö hän noiden jumalattomien joukkoon? Nyt muistan, hän paransi
toisen heistä. Hän on saavuttanut ansiota, vaikka tuo parannettu mies
käyttikin pahoin voimiansa. Oikea on Elämän pyörä! Mitä _hakimista_
tiedetään?
-- __Minä pelkäsin, että sinä olit pahoin runneltunut, ja minä tiesin
hänet viisaaksi. -- Kim avasi pähkinän kuoren ja luki oman kirjeensä
takapuolelta englanniksi kirjoitettuna: Saanut kirjeesi. En voi tällä
hetkellä päästä seurasta, mutta opastan heidät Simlaan. Sen perästä
toivon voivani yhtyä joukkoonne. On tukalaa oleilla suuttuneiden
herrojen parissa. Menkää takaisin samaa tietä kuin tulitte, niin
saavutan teidät. Olen hyvin tyytyväinen asiapapereiden talteen
ottamiseen, niinkuin olin suunnitellutkin.
-- Hän sanoo, pyhä mies, aikovansa paeta epäjumalan palvelijain luota
ja palata meidän luoksemme. Odotammeko siis vähän aikaa Shamleghissa?
Laama katseli kauan ja kaipaavasti vuoristoon ja pudisti päätänsä.
-- Se ei käy laatuun, _chela_. Koko ruumiini toivoisi sitä, mutta se on
kielletty. Minä olen nähnyt asioiden alkusyyn.
-- Miksi? Saavutithan täällä vuoristossa päivä päivältä enemmän voimia.
Muistappa, kuinka olimme heikkoja ja nääntyneitä siellä alhaalla.
-- Minä tulin samalla väkeväksi tekemään pahaa ja unohtamaan. Minä
olin jo riitainen ja lörpöttelijä täällä rinteillä. -- Kim koetti
peittää hymyänsä. -- Mutta Elämän pyörä kulkee vakavasti, hievahtamatta
hiuskarvaakaan sivulle. Kun olin miehuuden voimissa, kauan aikaa
sitten, tein toivioretken Guru Ch'wanin poppelimetsiin, missä on Pyhä
Hevonen.
-- Pysykää hiljaa, sanoivat ympärillä olevat jännittyneinä. -- Hän
puhuu Jam-lin-nin-k'orista, hevosesta, joka voi kulkea maailman ympäri
yhdessä päivässä.
-- Minä puhun vain _chelalleni_, sanoi laama lempeästi nuhdellen, ja
kaikki hajaantuivat niinkuin härmä sulaa eteläiseltä katonrinteeltä
aamuauringon lämmössä. -- Silloin en etsinyt totuutta, vaan tietoa
opista. Kaikki harhanäkyä! Join olutta ja söin leipää Guru Ch'wanissa.
Seuraavana päivänä joku sanoi: "Lähdemme taistelemaan Sangor Gutokia
vastaan alas laaksoon, saadaksemme selville (huomaa taas, kuinka himo
liittyy vihaan!) kumpi luostarin esimies saa vallita täällä laaksossa
ja ottaa haltuunsa tulot niistä rukouksista, joita painetaan Sangor
Gutokissa." Minä lähdin mukaan, ja me taistelimme päivän.
-- Mutta kuinka, pyhä mies?
-- Pitkillä rautaisilla kynäkoteloillamme, niinkuin olisin voinut
nytkin näyttää -- no niin, me taistelimme poppelien alla, johtajat
ja kaikki munkit. Yksi iski otsani puhki luuhun asti. Katso! -- Hän
siirsi syrjään päähineensä ja näytti ryhmyisen valkoisen arven. --
Mutta oikea ja täydellinen on Elämän pyörä. Eilen tuota arpea syyhytti,
ja niin viidenkymmenen vuoden perästäkin muistin, kuinka sen sain, ja
sen miehen kasvot, joka sen iski, ja viivyin siten hetken harhanäyssä.
Ja sitä seurasi se, minkä näit: riita ja hullutus. Oikea on Elämän
pyörä! Tuon epäjumalan palvelijan isku sattui arpeen. Silloin sieluni
tuli järkytetyksi ja pimeni, ja sieluni haaksi ajelehti harhanäkyjen
merellä. Vasta päästyäni Shamleghiin saatoin taas miettiä asioiden
alkusyytä ja saada selville pahan jatkuvat juuret. Koko pitkän yön tein
sitä.
-- Mutta, pyhä mies, sinä olet syytön kaikkeen pahaan. Muutoin minut
uhrattakoon.
Kim oli todellakin huolissaan vanhan miehen surusta, ja Mahbub Alin
lause pääsi huomaamatta hänen suustansa.
-- Päivän koittaessa, jatkoi laama vielä vakavammin, hypistellen
rukousnauhaansa hitaitten lauselmien lomassa, -- sain valaistusta.
Tällainen se on... Minä olen vanha mies... Vuorilla syntynyt, vuorilla
kasvanut, mutta en enää milloinkaan saa asettua vuoristoon. Kolme
vuotta matkustelin Intian halki, mutta -- voiko maasta otettu tulla
väkevämmäksi kuin itse maaemo? Järjetön ruumiini kaipasi vuoristoon
ja vuoriston lumille sieltä alhaalta. Siellä sanoin, niinkuin totta
onkin, että etsintäni on onnistuva. Ja niinpä siis käännyin tuon
Kulun naisen talosta vuoristoon päin taivutettuani itseni siihen. Ei
_hakimissa_ ole mitään syytä. Hän ennusti, seuraten haluansa, että
vuoristo tekisi minut väkeväksi. Mutta minä tulin väkeväksi pahaan
ja unohtamaan etsintäni. Minä iloitsin elämästä ja elämän halusta.
Halusin jyrkkiä rinteitä kiivetäkseni. Poikkesin syrjään löytääkseni
niitä. Mittasin voimiani korkeita vuoria vastaan. Ivasin sinua, kun
hengästyit Jamnotrin luona, ja laskin leikkiä, kun et tahtonut uskaltaa
vuorisolien lumelle.
-- Mutta mitä pahaa siinä oli? Minä pelkäsin. Ja olihan se oikein,
sillä en ole vuoristolainen, mutta minä rakastin sinua nähdessäni sinut
voimakkaana.
-- Useammasti kuin kerran muistan etsineeni sinun ja _hakimin_ kiitosta
jalkojeni voiman tähden, sanoi laama nojaten leukaansa kättänsä vasten.
-- Siten paha seurasi pahaa, kunnes malja oli täysi. Mutta oikea on
Elämän pyörä. Koko Intia kunnioitti minua kolmen vuoden aikana aina
viisauden lähteestä Ihmeitten talossa (hän hymyili) pieneen poikaan
asti, joka leikki kanuunan luona -- kaikki valmistivat tietäni, ja
miksi?
-- Koska rakastimme sinua. Tuo on vain iskun aiheuttamaa kuumetta.
Minäkin olen vielä järkkynyt ja sairas.
-- Ei, se tapahtui sen vuoksi, että olin Tiellä ... viritettynä kuin
_si-nen_ (symbaalit) lain täyttämistä varten. Luovuin siitä käskystä.
Sävel särkyi ja siitä seurasi rangaistus. Omassa vuoristossani, oman
maani rajalla, juuri pahan haluni paikassa tulee isku... Tänne!
(Hän koetti otsaansa.) Samoin kuin luostarikokelas saa rangaistusta
asettaessaan maljat väärin, samoin minuakin lyötiin, vaikka olin
Such-zenin luostarin esimies. Katsos, rangaistus ei tullut sanoina,
vaan iskuna, _chela_.
-- Mutta sahibit eivät tunteneet sinua, pyhä mies.
-- Me sovimme hyvin vastakkain. Tietämättömyys ja himo tapasivat
tietämättömyyden ja himon tiellä, ja ne synnyttivät vihan. Isku oli
viittauksena minulle, joka en ole eksynyttä härkää parempi, ettei
paikkani ole täällä. Se joka voi löytää jonkun teon syyn, on jo
puolimatkassa vapauteen. "Palaa tielle", sanoi isku. "Vuoristo ei ole
sinua varten. Et voi valita pelastusta ja samalla vaeltaa elämän ilojen
orjuudessa."
-- Kunpa emme olisi milloinkaan kohdanneet tuota kolminkertaisesti
kirottua venäläistä!
-- Ei edes mestarimme voi saada pyörää takaperin pyörimään. Ennen
saavuttamani ansion nojalla olen saanut toisenkin merkin. Hän pisti
kätensä poveensa ja veti esiin Elämän pyörän kuvan. -- Katso!
Tarkastelin tätä sen jälkeen kun olin päässyt selvyyteen. Epäjumalan
palvelija ei jättänyt eheäksi muuta kuin kynnen leveyden.
-- Minä näen...
-- Sen verran on siis jäljellä elämääni tässä ruumiissa. Minä olen
noudattanut pyörän liikettä koko elämäni ajan. Nyt se palvelee minua.
Mutta sen ansion vuoksi, että olen johtanut sinut Tielle, vapauduin
elämästä vielä uutta elämää, ennenkuin olisin löytävä virtani.
Ymmärrätkö, _chela?_
Kim tuijotti törkeästi revittyyn kuvaan. Repeämä kulki kulmasta
kulmaan, yhdennestätoista osastosta, jossa halu on synnyttäjänä
(niinkuin tiibettiläiset sen käsittävät), ihmisten ja eläinten maailman
halki viidenteen osastoon, aistien tyhjään osastoon. Johdonmukaisuus
oli silmäänpistävä.
-- Ennenkuin herramme sai valistusta, sanoi laama kääriessään kaikki
hartaasti kokoon, -- hän joutui kiusaukseen. Minuakin on kiusattu,
mutta nyt se on ohi. Nuoli lensi tasankomaalle -- eikä vuoristoon. Mitä
siis täällä tekisimme?
-- Emmekö ainakin odota _hakimia?_
-- Minä tiedän, kuinka kauan elän tässä ruumiissa. Mitä _hakim_ tässä
voisi?
-- Mutta sinä olet sairas ja järkkynyt. Sinä et voi kävellä.
-- Kuinka voisin olla sairas, jos näen pelastuksen? -- Hän nousi
hoiperrellen seisomaan.
-- Sitten minun täytyy etsiä ruokaa kylästä. Oh, kuinka tie on
väsyttävä. -- Kim tunsi, että hänkin tarvitsi lepoa.
-- Sen Laki kyllä myöntää. Syökäämme ja lähtekäämme. Nuoli putosi
tasangolle... Mutta minä taivuin halun houkutuksiin. Laita itsesi
valmiiksi, _chela_.
Kim kääntyi naisen puoleen, jonka päähine oli turkooseilla koristettu
ja joka oli joutilaana heitellyt kiviä syvänteeseen. Tämä hymyili hyvin
ystävällisesti.
-- Tapasin hänet kuin eksyneen puhvelin pellolla ... babun kylmästä
viluisena ja tuhisevana. Hän oli niin nälkäinen, että unohti kokonaan
arvokkuutensa ja puhutteli minua lämpimästi. Sahibeilla ei ole mitään.
(Hän ojensi tyhjää kämmentänsä.) Toisen vatsa on hyvin sairas. Onko se
sinun työtäsi?
Kim nyökäytti myöntävästi silmät kirkkaina.
-- Puhuttelin bengalilaista, ja sitten läheisen kylän asukkaita.
Sahibeille annetaan ruokaa sen mukaan kuin he tarvitsevat -- eikä
kukaan vaadi rahaa. Saalis on jo jaettu. Babu valehtelee sahibeille.
Miksei hän jätä heitä?
-- Sydämensä hyvyyden vuoksi.
-- Onko milloinkaan tavattu bengalilaista, jolla olisi kuivunutta
pähkinää suurempi sydän? Mutta olkoon sillään. Puhutaanpa pähkinästä...
Työn tehtyään saa palkkansa. Kylämme on sinun, olen sanonut.
-- Vahinko on minun, alkoi Kim. -- Olin ajatellut monia miellyttäviä
seikkoja sydämessäni, jotka -- mutta meidän ei tarvitse toistaa kaikkia
kohteliaisuuksia, mitä näissä tilaisuuksissa käytetään. -- Hän huokasi
syvään. -- Mutta mestarini, näyn johtamana...
-- Huh, mitä voivat vanhat silmät nähdä muuta kuin täyteläisen
kerjuumaljan.
-- ... palaa tästä kylästä tasangoille.
-- Pyydä häntä jäämään.
Kim pudisti päätään. -- Minä tunnen pyhän miehen ja hänen vihansa, jos
häntä vastustetaan, vastasi hän. -- Hänen kirouksensa vapisuttavat
vuoria.
-- Sääli, etteivät ne pelastaneet häntä saamasta iskua päähänsä! Minä
kuulin, että sinä olit se tiikerin kaltainen urho, joka löi sahibia.
Anna hänen uneksia vielä vähän. Jääkää tänne!
-- Sinä vuoriston nainen, vastasi Kim vakavasti, -- nämä asiat ovat
liian korkeita sinulle.
-- Jumalat meitä armahtakoot! Milloin me miehet ja naiset olemme olleet
muuta kuin tavallisia ihmisiä?
-- Pappi on pappi. Hän sanoi aikovansa lähteä tuossa paikassa.
Minä olen hänen oppilaansa ja seuraan häntä. Me tarvitsemme ruokaa
matkalle. Hän on kunnioitettu vieras joka kylässä, mutta (hän irvisteli
poikamaisesti) täällä on ruoka hyvää. Anna sitä minulle.
-- Mitä jos en antaisikaan sitä sinulle? Minä olen tämän kylän
käskijätär.
-- Silloin minä kiroon sinua ... vähäisen, en paljoa, mutta parahiksi
muistaaksesi. -- Hän ei voinut olla hymyilemättä.
-- Sinä olet jo kironnut minua alaslasketuilla silmäluomillasi
ja ylpeästi ylöskohotetulla leuallasi. Kirouksiako? Mitäpä minä
välittäisin pelkistä sanoista? Hän puristi kätensä nyrkkiin rintaansa
vasten. Mutta en tahtoisi, että lähtisit vihoissasi, ajattelisit pahaa
minusta, lehmänlannan ja ruohon kokoilijasta Shamleghissa, mutta
kuitenkin merkittävästä naisesta.
-- En ajattele mitään, sanoi Kim, -- paitsi että olen haluton
lähtemään, sillä olen väsynyt ja me tarvitsemme ruokaa. Tässä on
eväsvasu.
Nainen tempasi sen äkäisenä. -- Minä olin hupsu, sanoi hän. -- Kuka on
sinun naisesi tasangolla? Tumma vai vaalea? Minä olin kerran vaalea.
Nauratko? Kerran, kauan aikaa sitten, jos uskot, katseli muuan sahib
minua mieltymyksellä. Kerran, kauan sitten, oli minulla eurooppalainen
puku ollessani tuolla lähetystalossa. -- Hän viittasi Kotgarhiin päin.
-- Kerran, kauan sitten, olin _ker-lis-ti-an_ (kristitty) ja puhuin
englanninkieltä niinkuin sahibitkin. Minun sahibini sanoi palaavansa
ja naivansa minut. Hän meni pois, olin hoitanut häntä hänen sairaana
ollessaan, mutta hän ei milloinkaan palannut. Silloin näin, että heidän
jumalansa valehtelivat, ja saavuin takaisin oman kansani luokse... Sen
perästä en ole enää luonut silmiänikään sahibiin. Sinä muistutit minua
hänestä, vaikka oletkin vain vaeltava kerjäläinen, jolle annan almun.
Kiroisitko minut? Sinä et voi kirota etkä siunata!
Hän pani kätensä vyötärölleen ja nauroi katkerasti. -- Sinun jumalasi
ovat valhetta, sinun tekosi ja sanasi ovat valhetta. Ei olekaan mitään
jumalia taivaan alla. Minä tiedän sen... Mutta vähän aikaa olin siinä
luulossa, että sahibini oli tullut takaisin, ja hänpä oli jumalani.
Niin, kerran soitin _piannoa_, Kotgarhin lähetysasemalla, ja nyt annan
almuja pakanallisille papeille. -- Hän sitoi kukkuralleen täytetyn
vasun kantta kiinni.
-- Minä odotan sinua, _chela_, sanoi laama nojaten oven pieleen.
Nainen katsoi kookasta vanhusta. -- Hänkö kävelisi? Hänhän ei pysty
puoltakaan mailia kulkemaan. Minne vanhus aikoisi?
Kim, jota jo huoletti laaman väsähtyminen ja joka ymmärsi eväsvasun
painavan tuntuvasti, menetti tämän kuullessaan kärsivällisyytensä.
-- Mitä sinä, pahaenteinen nainen, välität siitä, mihin hän menee?
-- Ei se minua koskekaan, mutta sensijaan sinua, sahibkasvoinen pappi.
Aiotko kantaa hänet selässäsi?
-- Aion lähteä takaisin tasangolle. Kukaan ei saa estää paluutani. Olen
taistellut sielussani niin, että olen aivan voimaton. Raihnainen ruumis
on nääntynyt, ja me olemme kaukana tasangolta.
-- Katsos, sanoi nainen ja vetäysi syrjään antaakseen Kimin nähdä
täydellisen avuttomuutensa. -- Kiroo nyt minua. Ehkäpä se antaa hänelle
voimia. Tee joku taikatemppu! Kutsu avuksesi suuri jumalasi. Sinähän
olet pappi.
-- Näin sanoen hän kääntyi menemään.
Laama oli vaipunut istumaan yhä vielä pidellen ovipielestä. Eihän
voi ajatellakaan, että iskun saanut vanhus olisi nuoren pojan tavoin
toipunut yhdessä yössä. Heikkous painoi hänet maahan, mutta hänen
silmänsä katselivat eloisasti ja pyytävästi Kimiin.
-- Kaikki kääntyy kyllä hyväksi, sanoi Kim. -- Tämä ohut ilma vain
heikentää sinua. Hetken perästä lähdemme. Se on vuoritautia. Minunkin
vatsani on vähän kipeä...
-- Ja hän polvistui lohduttamaan vanhusta miten taisi. Siiloin nainen
palasi pystypäisempänä kuin ennen.
-- Ovatko jumalasi hyödyttömät? Koetteleppa minun jumaliani. Minä
olen Shamleghin nainen. -- Hän huudahti kimeästi, ja silloin tuli
hänen kaksi puolisoansa ja kolme muuta miestä kantaen _doolia_,
kantovuodetta, jota he käyttävät kuljettaessaan sairaita tai
lähtiessään arvokkaalle vierailulle. -- Nämä naudat, sanoi nainen,
alentumatta edes katsomaan heihin, -- ovat käytettävissäsi niin kauan
kuin tarvitset.
-- Mutta emme me lähde Simlaan. Me emme halua sahibien läheisyyteen, --
huusi toinen aviomies.
-- Nämä eivät karkaa niinkuin ne toiset, eivätkä he liioin varasta
tavaroita. Kaksi heistä tunnen pelkureiksi. Asettukaa jälkipäähän,
Sonoo ja Taree. -- Miehet tottelivat vikkelästi. -- Ei, laskekaa paarit
maahan ja nostakaa pyhä mies sisään. Minä pidän huolta kylästä ja
siveistä vaimoistanne, kunnes palaatte.
-- Milloinka se tapahtuu?
-- Kysykää papeiltanne. Mitä te minua vaivaatte. Aseta eväsvasu
jalkapäähän, niin tulee parempi tasapaino.
-- Oi pyhä mies, sinun vuoristosi on vierasvaraisempi kuin tasanko, --
huudahti Kim helpotuksesta, kun laama horjui kantovuoteelle. -- Sehän
on aivan kuninkaallinen vuode. Kunniapaikka, mukava, ja meidän on
kiittäminen siitä...
-- Pahaenteistä naista. Minä tarvitsen siunaustasi yhtä vähän kuin
kirouksiasikin. Tämän olen _minä_ järjestänyt etkä suinkaan sinä.
Lähtekää menemään. Kuules! Onko sinulla rahaa matkalle?
Hän viittasi Kimiä majaansa ja otti esiin kuhmuisen rahalippaan.
-- En tarvitse mitään, sanoi Kim äkäisenä, vaikka olisi pitänyt olla
kiitollinen. -- Olen jo saanut liiaksikin suosiota osakseni.
Nainen nosti päänsä viekkaasti hymyillen ja laski kätensä hänen
olkapäälleen. -- No, kiitä ainakin minua. Minähän olen ruma vuoriston
nainen, mutta sinun puhetapasi mukaan olen saavuttanut ansiota. --
Tuleeko minun näyttää sinulle, kuinka sahibit kiittävät? -- Hänen tuima
katseensa pehmeni.
-- Olen vain vaeltava pappi, sanoi Kim, jonka silmät loistivat
vastaukseksi. -- Sinä et tarvinnut kirouksiani etkä siunauksiani.
-- En, mutta viivy muutama hetki ... sinä tavoitat _doolin_ kymmenellä
askelella. _Jos_ sinä olisit sahib, näyttäisin sinulle, kuinka sinun
pitäisi tehdä.
-- Mutta jos minä kuitenkin arvaisin sen? sanoi Kim ja kietoen
kätensä hänen vartalonsa ympärille suuteli naista poskelle lisäten
englanninkielellä: -- Kiitoksia hyvin paljon, rakas ystävä!
Suuteleminen on todellisuudessa aivan outoa aasialaisten keskuudessa,
ja siitä kai johtui, että nainen peräytyi, silmät aivan auki ja
kauhistus kasvoillaan.
-- Ensi kerralla, jatkoi Kim, -- älä ole niin varma pakanallisista
papeistasi. Nyt sanon hyvästi. -- Hän ojensi kätensä englantilaiseen
tapaan. Nainen tarttui siihen koneellisesti. -- Hyvästi, hyvä ystävä!
-- Hyvästi ja ... ja -- nainen muisteli yksitellen englantilaisia
sanojaan, -- tuletteko taas takaisin? Hyvästi, ja ... ja ... jumalasi
sinua siunatkoon!
Puoli tuntia myöhemmin, miesten kantaessa natisevaa kantovuodetta
vuoripolkua kaakkoon päin Shamleghista, näki Kim majan ovella pienen
olennon, joka heilutti valkoista vaatetta.
-- Hän on saavuttanut enemmän ansiota kuin kukaan muu, sanoi laama.
-- Sillä auttaessaan toista ihmistä vapautuksen tielle hän on tehnyt
ainakin puoleksi niin arvokkaan työn kuin jos itse olisi löytänyt sen.
-- Hm, tuumi Kim ajatellen menneisyyttä. -- Olenhan minäkin ehkä
saavuttanut ansiota. Hän ei siis ainakaan olisi saanut kohdella
minua kuin lasta. -- Hän kosketti viittansa poimua, jossa olivat
asiakirjat ja kartat. Sitten hän asetti kallisarvoisen eväsvasun laaman
jalkapäähän, pani kätensä kantovuoteen reunalle ja rupesi astumaan
ähkyvien kantajien harvaa tahtia.
-- Nämä myöskin saavuttavat ansiota, sanoi laama, kun oli kuljettu noin
kolme mailia.
-- Vieläpä enemmänkin, he saavat maksunsa hopeassa, virkkoi Kim.
Shamleghin nainen oli hänelle sitä antanut, ja hänen mielestään oli
kohtuullista, että hänen puolisonsa ansaitsivat sen takaisin.