Kaksisataa mailia Chinin pohjoispuolella, Ladakhin sinisellä rinteellä,
lojuu Yankling sahib, iloinen mies, kiikarilla kiukkuisena tähystäen,
eikö näkyisi hänen vakinaista kantajaansa, Ao-chungin miestä. Mutta tuo
karkulainen on tällä kertaa muualla, mukanaan uusi mannlicherkivääri
ja kaksisataa patruunaa, ampuen myskieläimiä omaksi hyödykseen, ja
Yankling sahib saa seuraavana vuonna kuulla, kuinka huonona sairaana
mies on ollut.
Ylös Bushahrin laaksoja rientää bengalilainen, muinoin lihava ja
hyvinvoipa, nyt laiha ja päivettynyt. Kaukonäköiset Himalajan kotkat
väistelevät hänen sinivalkoraitaista päivänvarjoansa. Hän on saanut
kiitokset kahdelta muukalaiselta, jotka hän taitavasti opasteli
Mashobratunneliin, mistä lähtee tie Intian suureen ja iloiseen
pääkaupunkiin.
Eihän ollut hänen syynsä, että he sumun vuoksi joutuivat kulkemaan
Kotgarhin lennätinaseman ja eurooppalaisen siirtolan ohi. Eikä ollut
liioin hänen vikansa, vaan pikemminkin jumalien, joista hän niin
ahkerasti puhui, että hän johti heidät Nahanin rajoille, jossa tuon
valtion rajah luuli heitä karanneiksi englantilaisiksi sotilaiksi.
Hurree babu selitti, kuinka korkeassa arvoasemassa matkatoverinsa
olivat omassa maassaan, kunnes unelias pikku kuningas lopuksi hymyili.
Sen hän muuten selitti kenelle kysyjälle hyvänsä ... monta kertaa ja
monella tavoin.
Hän kerjäili ruokaa, järjesteli majapaikat, osoittautui taitavaksi
lääkäriksi esimerkiksi sellaisia vammoja korjatessaan, joita saa
pimeässä pudottautuessaan rinteeltä alas ... ja monissa muissakin
asioissa hän osoitti olevansa hyödyllinen.
Hänen ystävällisyytensä syykin oli omiaan lisäämään hänen ansioitaan.
Samoinkuin miljoonat toverinsa orjuudessa oli hänkin oppinut pitämään
Venäjää pohjoisten seutujen suurena vapauttajana. Hän oli pelkuri
mies. Hän oli pelännyt, ettei voisi pelastaa kuuluisia isäntiänsä
kiihtyneitten vuoristolaisten vihalta. Omasta puolestaan hän ei
juuri epäröisi lyödä pyhää miestä, mutta ... Hän itse oli syvästi
kiitollinen, alttiisti iloinen, että oli voinut tehdä jotakin
saattaakseen heidän matkansa tähänkin loppuun. Hän oli unohtanut
saamansa lyönnit, eipä edes myöntänyt tuona ensimmäisenä yönä petäjien
alla mitään iskuja annetunkaan. Hän ei pyytänyt palkkiota, mutta jos
he pitäisivät häntä sen arvoisena, ehkäpä he kirjoittaisivat hänelle
todistuksen? Se saattaisi olla hänelle hyödyksi myöhemmin, jos toisia
heidän ystäviänsä tulisi vuoriston yli. Hän pyysi heitä muistamaan
häntä tulevan suuruutensa aikana, sillä hän toivoi vaatimattomasti,
että hänkin, Mohendro Lal Dutt, Kalkuttan akatemian kansalainen, oli
tehnyt valtiolle jonkin palveluksen.
He antoivat hänelle todistuksen, jossa ylistivät hänen
kohteliaisuuttaan, avuliaisuuttaan ja suurta kykyään olla oppaana. Hän
pisti todistuksen vyöhönsä ja nyyhkytti liikutuksesta. Hehän olivat
niin monta vaaraa yhdessä kokeneet. Hän johti heidät keskellä päivää
vilkasta Simlan valtakatua Liittopankkiin, missä he tahtoivat näyttää
toteen, keitä olivat. Siitä hän hävisi yhtä nopeasti kuin aamusumu
Jakkon huipulta.
Nyt hänet nähdään rientämässä ylös Shamleghin rinnettä, liian
laihtuneena hikoillakseen ja liian kiireissään ehtiäkseen tarjota
lääkkeitä messinkihelaisesta rasiastaan. Hetken perästä hän istuu
muina miehinä, kaikki babumaisuus pois jätettynä, tupakoimassa majan
kynnyksellä, ja turkoosipäähineeseen puettu nainen viittaa kaakkoon
päin. Kantovuode, sanoi nainen, ei toki kulje niin nopeasti kuin
kantamusta vailla kulkevat jalkamiehet. Mutta kyllä kai hänen hakemansa
miehet jo olivat tasangolla. Pyhä mies ei tahtonut jäädä, vaikka
Lispeth häntä pyysikin.
Babu murisi ääneen, vyötti vyönsä kiinteämmin paksun lantionsa
ympärille ja lähti jälleen jatkamaan matkaa. Hän ei halunnut
kulkea hämärän tultua, mutta hänen päivänmatkansa, josta ei tosin
kirjaa pidetty, hämmästyttäisivät ihmisiä, jotka tekevät pilaa
hänen rodustaan. Ystävälliset vuoristolaiset, jotka muistivat
lääkkeidenmyyjää pari kuukautta sitten, antoivat hänelle suojaa metsän
pahoja henkiä vastaan. Hän uneksi bengalilaisista jumalista, yliopiston
kurssikirjoista, Lontoon kuninkaallisesta tiedeseurasta, ja seuraavana
päivänä hänen sinivalkoinen päivänvarjonsa oli taas menossa eteenpäin.
Doonin rajalla, Mussoorien ohi mentyä ja tasangon häämöttäessä
kultaisena usvana edessäpäin levähtää ränsistynyt kantovuode, jossa,
kuten koko vuoristo tietää, lepää sairas laama, matkalla etsimään
parannuksen virtaa. Kyläkunnat ovat melkein tapelleet saadakseen
kunnian kantaa sitä, sillä laama ei ainoastaan ole antanut heille
siunaustaan, vaan hänen oppilaansa on maksanut siitä hyvät rahat,
täyden kolmannen osan sahibien hinnoista. Kaksitoista mailia päivässä
on _dooli_ taivaltanut, niinkuin rasvaiset, kuluneet sauvojen päät
osoittavat, ja sellaisia teitä, joita myöten harvat sahibit kulkevat.
Mentiin Nilangsolan kautta myrskyssä, jolloin hieno lumipyry tunkeutui
liikkumattoman laaman vaatteiden joka poimuun, sitten Raiengin mustien
kukkulain välitse, missä he kuulivat villivuohien huutoja pilvien läpi,
ylös jyrkkiä seinämiä ja loivia rinteitä, laaksojen ja vuorisolien
yli, kun tiellä Vesilaaksoon kierrettiin ainaista hiljaista hölkkää
Bhagiratin polun kamalia mutkia, paarien kieppuessa ja narskuessa.
Ja sitten taas ylös ja alas, kunnes pysähdyttiin puolenpäivän aikaan
johonkin viileään tammimetsikköön, ja usein aamuhämärissä, jolloin
hurskaillekin saattaa antaa anteeksi kärsimättömän pyhän miehen
noitumisen, siirryttiin kylästä toiseen tai sitten tulisoihdun valossa
kulkien, jolloin rohkeinkin ajattelee aaveita ... näin _dooli_ päätyi
loppuasemallensa. Pienikasvuiset vuoristolaiset hikoilivat jo täällä
Sewalikvuoriston alempien rinteiden kohtuullisessa lämmössä ja
kertyivät pappien ympärille saadakseen siunauksensa ja palkkionsa.
-- Te olette saavuttaneet ansiota, sanoo laama, -- enemmän kuin osaatte
aavistaakaan. Ja palaatte vuoristoon, lisää hän huoaten.
-- Tietysti. Korkealle vuoristoon, niin pian kuin suinkin.
-- Kantajat hierovat olkapäitään, ottavat vettä suuhunsa, sylkevät
sen pois jälleen ja nauhovat uudelleen olkivirsunsa. Kim maksaa
heille väsyneen näköisenä pikku hopearahoilla, nostaa eväsvasun
kantovuoteesta, puristaa povessaan olevaa öljykangaskääryä -- ne
ovat pyhiä kirjoituksia -- ja auttaa laamaa nousemaan jaloilleen.
Vanha mies on jälleen saavuttanut rauhansa, eikä hän enää odota, että
vuoret musertavat hänet kuten hän arveli eräänä kauheana yönä, jolloin
tulvehtinut joki pidätti heitä.
Miehet nostavat kantovuoteen olallensa ja rientävät pian näkymättömiin
pensaikkojen väliin.
Laama kohottaa kätensä Himalajan vuorijonoa päin. -- Teidän piiriinne,
oi te siunatut vuoret, ei mestarimme vasama pudonnut! Enkä milloinkaan
enää saa hengittää teidän ilmaanne.
-- Mutta sinä olet kymmenen kertaa väkevämpi tässä puhtaassa ilmassa,
sanoi Kim, sillä hänen väsyneelle mielellensä teki hyvää ajatella
viljavia hymyileviä tasankoja. -- Näille paikoille mahtoi vasama
pudota. Me tahdomme kulkea hyvin hiljakseen, ehkäpä _kosin_ päivässä,
sillä etsintämme on onnistuva. Mutta tämä vasu painaa paljon.
-- Niin, etsintämme on onnistuva. Minä olen päässyt suuresta
kiusauksesta.
* * * * *
He kulkivat vain muutaman mailin päivässä tästä lähtien, ja Kimin
piti sekä tukea laamaa että kantaa raskasta eväsvasua, jossa oli
kirjoja, ja lisäksi papereita povellansa ja hoitaa jokapäiväisen
elämän yksityiskohtia. Hän kerjäili aamusilla, levitti vaipan, missä
laama saisi mietiskellä, piti hänen väsynyttä päätänsä polvellansa
keskipäivän kuumuuden aikana, karkotellen kärpäsiä, niin että
käsivartta pakotti, kerjäsi taas illalla ja pesi laaman jalat, ja
palkinnoksi tämä lupasi hänelle vapautuksen -- tänään, huomenna tai
viimeistään kolmantena päivänä.
-- Eipä milloinkaan ole sellaista oppilasta ollut. Ihmettelen silloin
tällöin, hoitiko Ananda uskollisemmin mestariamme. Ja sinäkö olet
sahib? Kun minä olin mies, kauan aikaa sitten, unohdin sen. Nyt
katselen sinua usein, ja aina muistan, että sinä olet sahib. Se on
merkillistä.
-- Sinähän olet sanonut, ettei ole eroa mustan eikä valkoisen välillä.
Miksi kiusaat minua tällä puheella, pyhä mies? Anna minun hieroa
toistakin jalkaasi. Sellainen puhe vaivaa minua. Minä e n ole sahib.
Minä olen vain _chelasi_, ja pääni on raskas hartioillani.
-- Olehan kärsivällinen! Me saavutamme pian vapautuksen. Sitten sinä ja
minä tuon virran toisella rannalla katsomme entistä elämäämme niinkuin
vuoristossa näimme päivänmatkat jäljessämme. Ehkäpä minäkin kerran olin
sahib.
-- Ei mikään sahib milloinkaan ole ollut sinun kaltaisesi, sen vannon.
-- Olen varma siitä, että Ihmeitten talon kuvien hoitaja oli entisessä
elämässään ollut hyvin viisas luostarinjohtaja. Mutta eivät hänenkään
silmälasinsa enää auta silmiäni näkemään. Varjot kaihtivat niitä, kun
tahdon tarkasti katsella. No, ei sillä väliä, mehän tunnemme raihnaisen
ruumiimme vehkeet, varjo vaihtuu toiseen. Minä olen vielä ajan ja
paikallisuuden harhanäyn vallassa. Kuinka pitkän matkan olemme tänään
ruumiillisesti kulkeneet?
-- Ehkäpä puoli _kosia_. -- Kolmeneljännestä mailia oli ehditty, ja
sekin hyvin työläästi.
-- Puoli _kosia_, ja minä kuljin kymmenentuhatta hengessäni. Kuinka
nämä hyödyttömät asiat meitä vaivaavatkaan ja kiusaavat. -- Hän katseli
läpikuultavaa kättänsä, jossa rukousnauhakin tuntui painavalta. --
_Chela_, etkö milloinkaan toivo saavasi luopua minusta?
Kim ajatteli öljykangaskääryä ja eväsvasussa olevia kirjoja. Jospa
joku luotettava henkilö ottaisi vain ne, saisi tuo suuri peli jatkua
hänen puolestaan miten tahansa. Hän tunsi väsymystä, ja hänen päätänsä
pakotti, ja syvältä aiheutuva yskä painosti häntä.
-- En, sanoi hän melkein ankarasti. -- Enhän minä ole koira enkä
käärme, jotta purisin, kun olen oppinut rakastamaan.
-- Sinä ole liian lempeä minulle.
-- Enpä sitäkään. Olen toimittanut yhden asian kysymättä sinulta. Olen
lähettänyt sanan Kulun naiselle sen naisen välityksellä, joka antoi
tänä aamuna vuohenmaitoa, ja ilmoitin, että olet vähän väsynyt ja
tarvitsisit kantovuoteen. Minua pahoittaa, etten lähettänyt sanaa jo
Dooniin saapuessamme. Me odotamme tässä, kunnes kantovuode saapuu.
-- Minä olen tyytyväinen. Sillä naisella on kultainen sydän, niinkuin
sanoit, mutta hän on lörpöttelijä -- aikamoinen lörpöttelijä.
-- Hän ei väsytä sinua, siitä olen pitänyt huolta. Pyhä mies, minun
sydämeni on hyvin raskas monien huolimattomuuksien vuoksi sinua
kohtaan. -- Hysteerinen nyyhkytys nousi hänen kurkkuunsa. -- Minä
olen vienyt sinua liian pitkälle enkä aina ole hankkinut sinulle
hyvää ruokaa. En ole myöskään välittänyt kuumuudesta ja olen puhellut
ihmisten kanssa tien varrella jättäen sinut yksiksesi... Minä olen ...
minä olen ... _Hai mai_! Mutta minä rakastan sinua... Ja nyt se on
liian myöhäistä... Minä olin vain lapsi... Oi miksi en ollut mies! --
Väsymyksen ja ponnistuksen näännyttämänä vaipui Kim laaman jalkoihin ja
nyyhkytti siinä.
-- Mitä tämä puhe on? sanoi vanha mies lempeästi. -- Sinä et
ole milloinkaan rahtuistakaan poikennut kuuliaisuuden tieltä.
Laiminlyönytkö minut? Lapsi parka, olen nojannut sinun voimiisi
niinkuin vanha puu nojautuu muuriin. Ja päivä päivältä, aina
Shamleghista alkaen, olen sinusta voimaa imenyt. _Siitä syystä_, eikä
minkään sinun oman syntisi vuoksi, olet sinä väsynyt. Nyt viheliäinen
ja tuhma ruumis ilmaisee itsensä. Se ei ole voitokas sielu. Älä ole
milläsikään! Ainakin voit lopulta tuntea ne pahat henget, joita vastaan
sinun on taisteltava. Ne ovat kaikki maasta kotoisin ... harhanäyn
aiheuttamia. Me palaamme Kulun naisen luo. Hän saavuttaa ansiota
antaessaan suojaa meille ja varsinkin hoitaessaan minua. Sinä saat olla
vapaana, kunnes voimasi palaavat. Olin aivan unohtanut tyhmän ruumiin.
Jos jotakin on moitittava, niin minua juuri. Mutta me olemme liian
lähellä vapautuksen porttia välittääksemme sellaisesta. Minä voisin
sinua ylistää, mutta mitäpä siitäkään olisi? Pienen ajan kuluttua me
olemme jo kaikkien tarpeitten ulkopuolella.
Ja niin hän hyväili ja lohdutti Kimiä puhellen viisaita sanoja ja
vakavia opetuksia vähän ymmärtämästämme eläimestä, aineellisesta
ruumiistamme, joka, ollen vain harhanäky, on olevinaan yhtä tärkeä kuin
sielukin ja siten pimittää Tietä sekä suunnattomasti lisää tarpeettomia
vaivoja.
-- Hai hai! Puhukaamme Kulun naisesta. Luuletko hänen vielä pyytävän
jotakin taikaa tyttärensä pojille? Kun minä olin nuori mies, hyvin
kauan aikaa sitten, vaivasivat minua sentapaiset harhanäyt ja eräät
muut, ja minä menin luostarin johtajan luokse, joka oli pyhä mies ja
totuuden etsijä, vaikka en sitä tiennyt. Istuhan ja kuuntele, sinä
sieluni ystävä. Näin hän puhui: _"Chela_, pane mieleesi, maailmassa
on paljon valheita ja monta valehtelijaa. Mutta sen suurempia
valehtelijoita ei ole kuin meidän ruumiimme, lukuunottamatta ruumiimme
haluja." Ajatellen näitä olin tyydytetty, ja suuresti ystävällisenä hän
tarjosi minulle teetä. Salli minun nytkin saada teetä, sillä minä olen
janoinen.
Nauraen kyyneliensäkin välissä Kim suuteli laaman jalkoja ja ryhtyi
valmistamaan teetä.
-- Sinä nojaat minuun, pyhä mies, mutta minä nojaan sinuun muissa
asioissa. Tiedätkö siitä?
-- Olen ehkä arvannut sen..., ja laaman silmät rävähtivät. -- Se asia
täytyy muuttaa.
Jonkin ajan kuluttua saapui melulla ja jyrinällä ei mikään vähempi kuin
sahiban oma paras kantotuoli kahdenkymmenen mailin päästä, vieläpä sama
harmaapäinen vanha uryalainen palvelija saattamassa, ja kun he vihdoin
saapuivat valkoiseen pitkään taloon Saharunporen luona, ryhtyi laama
omiin toimenpiteisiinsä.
Talon emäntä sanoi iloisesti tavallisten tervehdyksien perästä ylemmän
kerroksen ikkunasta: -- Mitäpä hyötyä oli vanhan naisen neuvoista
vanhalle miehelle? Minähän sanoin sinulle, muistapa että sanoin, pyhä
mies, että pitäisit silmällä oppilastasi. Kuinka noudatit neuvoani?
Älä huoli vastata minulle. Minä _tiedän_. Hän on juoksennellut naisten
parissa. Katso hänen silmiänsä. Ihan syvälle painuneet, ja kavaltava
viiva nenästä alaspäin. Hän on joutunut hunningolle. Hyi, hyi, ja
hänkin on pappi!
Kim oli liian väsynyt edes hymyilläkseen. Puistipahan vain kieltävästi
päätänsä.
-- Älä puhu pilaa, sanoi laama. -- Se aika on ollut ja mennyt. Me
olemme nyt täällä suurissa asioissa. Minä sairastuin sielullisesti
vuoristossa, mutta hän ruumiillisesti. Ja siitä asti olen elänyt hänen
voimiensa varassa ... näännyttäen häntä.
-- Molemmat lapsia -- nuori ja vanha..., tokaisi nainen, mutta jätti
enemmät pilapuheet. -- Toivottavasti saatte nyt täällä voimanne
takaisin. Odottakaahan vähän, niin tulen juttelemaan kanssanne noista
rakkaista vuorista.
Iltapäivällä, jolloin hänen vävynsä oli palannut eikä hänen itsensä
tarvinnut tehdä tarkastuskierrosta talossa, palasi nainen taas asian
ytimeen, ja laama selitteli hänelle matalalla äänellä kaikki. Molemmat
vanhukset nyökyttivät viisaasti päätänsä. Kim oli pistäytynyt muutamaan
huoneeseen, jossa oli vuode, ja lepäsi kuin horroksissa. Laama oli
kieltänyt Kimiä levittämästä hänelle peitteitä sekä hankkimasta
ruokaakin.
-- Minä tiedän, minä tiedän. Kukapa muu tietäisi? kaakatti nainen. --
Me, jotka olemme menossa hautaan, tartumme niiden käsiin, jotka tulevat
elämän lähteiltä vesiastiansa kukkuroillaan täynnä. Minä tein vääryyttä
pojalle. Hän kulutti voimansa sinulle? Tottahan on, että vanhat
kuluttavat nuoria joka päivä. Nyt meidän täytyy pitää huolta, että hän
saa voimansa takaisin.
-- Sinä olet monta kertaa saavuttanut ansiota...
-- _Minäkö_ ansiota. Mitä se on? Vanha raihnainen ihminen, joka laittaa
ruokaa miehille, jotka eivät edes kysy: "Kuka tämän keitti?" Jospa
ansioni tulisivat tyttäreni pojan hyväksi...
-- Hänenkö, jolla oli vatsatauti?
-- Ja pyhä mies muistaa _senkin_. Täytyy kertoa se hänen äidillensä.
"Hänenkö, jolla oli vatsatauti", tarkalleen pyhä mies muisti. Sehän on
erinomainen kunnia! Hän on ylpeä siitä.
-- Oppilaani on minulle saman arvoinen kuin jollekin valistumattomalle
on hänen poikansa.
-- Sano mieluummin tyttären poika. Äideillä ei ole meidän ikämme
viisautta. Jos lapsi huutaa, luulevat he jo taivaan päähänsä
putoavan. Isoäiti on jo tarpeeksi kaukana äidin tuskista, huolista
ja imettämisiloista, ymmärtääkseen milloin lapsen huuto johtuu
todellisesta syystä tai pahuudesta. Ja sinä muistutat minua nyt, että
viime kerralla täällä ollessasi saatoin ehkä loukata sinua vaatiessani
taikaa.
-- Sisar, sanoi laama käyttäen nimitystä, jolla buddhalainen munkki
nimittää nunnaa, -- jos sellainen taika saattaa lohduttaa sinua...
-- Se on parempi kuin kymmenentuhatta lääkäriä.
-- No niin, jos ne lohduttavat sinua, tahdon minä, joka oli Such-zenin
luostarin johtaja, tehdä sinulle niin monta kuin haluat. En ole nähnyt
kasvojasi.
-- _Sitä_ apinatkin, jotka varastavat hedelmiämme, pitävät voittonaan.
He, hee!
-- Mutta kuten hän sanoi, joka tuolla nukkuu, jatkoi laama viitaten
pihan yli vierashuoneen suljettuun oveen päin, -- sinullahan on
kultainen sydän... Ja hän on hengessä minun todellinen "pojanpoikani".
-- Hyvä on, minä olen pyhän miehen lehmä. -- Tämä oli puhtaasti
hindulainen sananparsi, mutta laama ei siitä välittänyt. -- Minä
olen vanha, olen kantanut poikia sydämeni alla. Ennen saatoin
miellyttää miehiä, nyt minä voin heitä parantaa. -- Laama kuuli naisen
rannerenkaitten samassa kilahtelevan, aivan kuin hän olisi paljastanut
käsivartensa käydäkseen asiaan. -- Minä pidän huolta pojasta ja teen
hänet terveeksi. Kyllä me vanhat vielä jotakin ymmärrämme.
Niinpä siis Kimiä, kun hän kaikki jäsenet kipeinä avasi silmänsä ja
aikoi mennä keittiöön hankkimaan opettajalleen ruokaa, kohtasikin
ankara vastustus, ja hän huomasi ovellansa huntuun puetun naisen ja
harmaapäisen miespalvelijan, joka selitti hänelle, mitä hän ei missään
tapauksessa saisi tehdä.
-- Sinä et saa etkä tarvitse mitään. Mitä? Suljettu laatikkoko
pyhiä kirjojasi varten? No, se on eri asia. Taivas varjelkoon, että
häiritsisin pappia rukouksissaan. Se tuodaan kyllä ja sinä saat pitää
avaimen.
Kannellinen laatikko tuotiin ja asetettiin hänen sänkynsä alle, ja
sinne Kim pisti Mahbubin pistoolin, öljykankaaseen käärityn kirjemytyn
ja kirjat sekä muistiinpanot, huoahtaen helpotuksesta. Jostakin
käsittämättömästä syystä tunsi hän niiden painon mielessään paljoa
raskaampana kuin niiden todellisen painon olkapäillään. Hänen päätänsä
suorastaan pakotti niiden ajatteleminen öisin.
-- Sinun sairautesi on aivan tavaton nykypäivien nuorissa siitä alkaen
kuin nuoret ovat jättäneet vanhempiensa huoltamisen. Sille on parasta
uni ja eräät lääkkeet, sanoi sahiba, ja Kim oli iloinen saadessaan
jättäytyä tuohon puoleksi tiedottomaan tilaan, vaikka se osittain häntä
pelotti, jos viehättikin.
Nainen keitti jonkinlaisessa aasialaisessa puhdistamossa juomia,
jotka tuoksuivat inhottavilta ja maistuivat sitäkin pahemmilta.
Hän seisoi Kimin vieressä kunnes ne olivat menneet alas, ja kyseli
tarkoin, miltä tuntui, kun ne taas olivat tulleet takaisin ylös. Hän
kielsi ketään astumasta esipihalle ja vahvisti kiellon asettamalla
sinne aseistetun miehen. Tosin vartija oli yli seitsemänkymmenen ja
hänen kelvoton miekkansa loppui kädensijaan, mutta hän edusti sahiban
arvovaltaa, ja kuormatut kärryt, lörpöttelevät palvelijat, vasikat,
koirat, kanat ja sellaiset tekivät pitkän kierroksen sen paikan
ympäri. Ja parasta kaikesta, kun ruumis oli kunnossa, sahiba valitsi
köyhien sukulaisten joukosta, joita tunkeili rakennusten takaosassa --
kotivieraiksi me niitä sanoisimme -- erään serkun lesken, joka osasi
sitä, mitä eurooppalaiset, vaikka heillä ei ole asiasta käsitystäkään,
sanovat hieronnaksi. Ja iltapäivän kuluessa, asetettuaan hänet idästä
länteen, niin että salaperäiset maavirrat, jotka vaikuttavat ruumiimme
tomuaineksiin, auttaisivat eivätkä estäisi, kaksi heistä alkoi poimia
häntä kappaleiksi -- luu luulta, lihas lihakselta, jänne jänteeltä,
ja lopuksi hermo hermolta. Vatvottuna tahdottomaksi ainejoukoksi,
epämukavien, heidän silmiään verhoavien huntujen korjailemisen ja
järjestelemisen puoleksi hypnotisoimana, Kim luisui kymmenentuhannen
penikulman syvyyteen unen maille ja nukkui kuusineljättä tuntia
yhtämittaa unta, joka virkisti häntä kuin sade vainiota kuivuuden
jälkeen.
Sitten sahiba alkoi lihottaa häntä, ja koko talo joutui liikkeelle
hänen huudoistaan. Hän valitsi lintuja teurastettaviksi, hän hankki
kasviksia, ja harras hidasajatuksinen puutarhuri, joka oli miltei yhtä
vanha kuin hän, hikoili niitten takia. Hän hankki mausteita ja maitoa
ja sipulia ja pieniä purokaloja, sitruunia juomiin, peltopyitä ja
lopuksi vartaalla paistettua kananpojan maksaa inkiväärilevyjä välissä.
-- Olen nähnyt jonkin verran maailmaa, sanoi nainen puuhaillessaan
kasaantuvain tarjotinten parissa. -- Ja siinä on vain kahta lajia
naisia: toisia, jotka vievät mieheltä voiman, ja toisia, jotka antavat
sen heille takaisin. Kerran olin edellinen, nyt olen jälkimmäinen.
Älä ole olevinasi pappi minuun nähden. Minä vain puhun leikkiä. Tämä
kaikki tulee hyväksesi, jahka jälleen lähdet tielle. Serkku, -- tämän
hän sanoi köyhälle sukulaiselle, joka ei koskaan väsynyt kehumaan
suojelijansa armeliaisuutta, -- hänhän alkaa kiiltää kuin äsken
suitun hevosen karva. Työmmehän on kuin tanssijattarelle heitettävien
jalokivien kiillottamista, eikö olekin?
Kim nousi istumaan ja hymyili. Hirvittävä väsymys oli hänen
ruumiistansa pudonnut niinkuin vanha kenkä. Hänen kielensä halusi taas
puhua kyllikseen, vaikka viikko sitten pieninkin sana tahmasi sitä
kuin tuhka. Niskan pakotus, jonka hän luuli laaman kannattamisesta
saaneensa, oli mennyt samalla kuin ankarat säjötykset ja paha maku
suustakin. Molemmat vanhat naiset, jotka eivät enää olleet perin
varovaisia huntuineen, luksuttivat yhtä tyytyväisinä kuin kanat, jotka
siemeniä nokkien olivat tulleet sisään avoimesta ovesta.
-- Missä on pyhä mies? kysyi hän.
-- Kuulehan häntä! Pyhä mies voi hyvin, kivahti nainen muka
kiukkuisesti. -- Vaikka se ei ole _hänen_ ansiotansa. Jos saisin tietää
jonkin taikakeinon, millä saada hänet viisaaksi, möisin jalokiveni ja
ostaisin sen. Ajatella, että hän hylkäsi hyvän ruuan, jonka olin itse
keittänyt. Ja sitten hän lähti kahdeksi yöksi vainioille tyhjin vatsoin
ja lopuksi kompastui muutamaan puroon ... onko se sinun mielestäsi
pyhyyttä? Vihdoin, kun hän oli huolellisesti hävittänyt sydämestäni
kaiken rauhan, minkä sinä olit jättänyt, selittää hän minulle
hankkineensa paljon ansiota. Sellaisiahan kaikki miehet ovat! Ei, niin
se ei ollut ... hän sanoo minulle olevansa vapaa kaikesta synnistä.
Mutta sen olisin minä voinut sanoa hänelle ennenkuin hän kasteli
itsensä läpimäräksi.
-- Nyt hän kyllä voi hyvin -- tämä tapahtui viikko sitten -- mutta
en voi ymmärtää sellaista pyhyyttä! Kolmen vuoden vanha lapsi olisi
ymmärtäväisempi. Älä sinä murehdi pyhän miehen vuoksi, hän puolestaan
seuraa sinua molemmin silmin, milloin ei kahlaile puroissamme, lopetti
puhuja.
-- En muista nähneeni häntä. Minusta päivät ja yöt menivät ohi kuin
jotkin mustat ja valkoiset verhot, jotka avautuivat ja sulkeutuivat.
Minä en ollut sairas; olin vain väsynyt.
-- Sellainen väsymys tulee luonnostaan muutamia vuosikymmeniä
myöhemmin. Mutta olethan siitä nyt päässyt.
-- Maharanee, aloitti Kim, mutta nähtyään katseen naisen silmissä
muutti sen hellimmäksi puhuttelumuodoksi, -- äiti, saan kiittää sinua
hengestäni. Kuinka voin sen ilmaista? Kymmenentuhatta siunausta
talollesi ja...
-- Olkoon taloni siunaamaton. -- (On mahdotonta tarkalleen toistaa
vanhuksen sanaa). -- Kiitä jumalia niinkuin pappi, jos tahdot,
mutta kiitä minua niinkuin poika, jos minusta välität. Olenko sinua
nostellut, hieronut ja hoitanut sitä varten, että paiskaat minulle vain
kaikenlaisia sanoja kasvoja vasten? Äitisi on kai synnyttänyt sinut,
että särkisit hänen sydämensä. Miten sinä häntä kohtelit -- poikani?
-- Minulla ei ollut äitiä, sanoi Kim. -- Hän kuoli, niinkuin sanovat,
minun ollessani aivan pieni.
-- _Hai mai_! Sittenhän ei kukaan voi sanoa, että olen häneltä
mitään oikeutta ryöstänyt, jos -- kun lähdet jälleen ja tämäkin
talo on yksi monista, joita käytit majapaikkanasi ja jotka unohdat
kevyesti lausuttuasi siunauksen. Mutta eipä sillä väliä. Enhän
tarvitse siunauksia, mutta ... mutta... Hän polki jalkaansa köyhälle
sukulaiselle: -- Vie pois vadit. Mitä hyötyä on siitä, että antaa
kylmän ruuan seistä huoneessa, sinä onnettomuuden nainen!
-- Minäkin olen ... olen kerran synnyttänyt pojan; mutta hän kuoli,
vastasi kumara olentoparka, harson takaa. -- Sinä tiedät, että hän
kuoli! Odotin vain käskyäsi viedäkseni astiat pois.
-- Minäpä olen onnettomuuden nainen, -- huudahti vanha sahiba
katuvasti. -- Me, jotka laskeudumme alas _chattrien_ luo (suuret
päivänvarjot polttorovioiden yläpuolella, missä papit ottavat
vastaan viimeiset saatavansa), takerrumme yhäti kiinni _chattien_
(vesiruukkujen) kantajiin (nuoriin, jotka uhkuvat elämän ylpeyttä,
hän tarkoitti; mutta sanaleikki oli ontuva). -- Jollei saata tanssia
juhlassa, saa katsoa ulos ikkunasta, ja lastenlasten hoitaminen vie
naiselta kaiken ajan. Sinun opettajasi antaa nyt minulle kaikki
toivomani taikakeinot tyttäreni vanhimman pojan hyväksi, luultavasti
siksi, että hän nyt on aivan vapaa synnistä. Mutta _hakim_ on nyt ollut
hyvin alakuloinen näinä päivinä. Hän myrkyttää palvelijoitani, kun ei
parempia ole saatavissa.
-- Mikä _hakim_, äiti?
-- Sama daccalainen, joka antoi lääkemarjan, mikä repi minut kolmeksi
kappaleeksi. Hän tuli tänne niinkuin eksynyt kameeli viikko sitten,
vannoen että sinä ja hän olitte olleet veriveljiä siellä Kulun tiellä
ja ollen olevinaan hyvin huolissaan sinun terveydestäsi. Hän oli hyvin
laiha ja nälkäinen, jonka vuoksi annoin toimittaa hänellekin ruokaa.
-- Tahtoisin nähdä hänet, jos hän on täällä.
-- Hän syö viisi kertaa päivässä ja puhkoo palvelijoitteni paiseita
suojellakseen itseänsä halvaukselta. Hän on niin huolissaan sinun
puolestasi, että hän alituisesti oleskelee keittiön ovella ja pitää
henkeään yllä kaikenlaisilla jäännöksillä, ja hän aikoo jäädä tänne.
Pääsemmeköhän milloinkaan hänestä eroon?
-- Lähetä hänet tänne, äiti, veitikkamaisuus palasi hetkeksi hänen
silmiinsä. -- Minä koetan.
-- Lähetän hänet kyllä, mutta paha olisi ajaa hänet poiskin. Ainakin
oli hänellä ymmärrystä vetää pyhä mies pois purosta, ansaiten siten
ansiota, vaikka pyhä mies ei tällä kertaa niin sanonutkaan.
-- Hän on hyvin viisas _hakim_, lähetä hänet tänne, äiti.
-- Pappiko ylistää pappia? Sepä ihmettä! Jos hän on ystäväsi, vaikka
riitelitte viimeksi, tuon hänet tänne vaikka väkisin ja tarjoan
juhla-aterian jäljestäpäin, poikani. Nouse ylös näkemään maailmaa!
Tällainen vuoteessa loikominen on seitsemänkymmenen pahan aiheuttaja --
poikani!
Nainen riensi pois pannakseen toimeen hirmumyrskyn keittiön
puolella, ja melkein ennenkuin hänen varjonsa oli hävinnyt, pujahti
babu huoneeseen puettuna niinkuin roomalainen keisari, avopäin,
kiiltonahkakengissä ja loistavana lihavuuttaan ja iloisena tervehtien.
-- Hiisi vieköön, herra O'Hara, _olenpa_ iloinen nähdessäni sinut. Minä
kyllä ystävällisesti suljen oven, mutta sääli on, että olet sairas.
Oletko oikein sairas?
-- Paperit ... paperit sieltä _kiltasta_. Kartat ja _murasla_! -- Hän
ojensi avainta kärsimättömänä, koko ajan oli hän murehtinut, miten
pääsisi noista papereista eroon.
-- Olet oikeassa. Sillä tavalla meidän tulee menetellä. Saitko kaikki?
-- Kaikki, mitä käsin kirjoitettua löysin _kiltasta_, otin mukaan.
Loput heitin rotkoon.
Kim kuuli, kuinka avain kiertyi lukossa ja kuinka babu avasi
öljykankaisen kääryn ja selaili nopeasti papereita. Häntä oli vaivannut
ajatus, että ne olivat siellä vuoteen alla hyödyttöminä noina
toimettomuuden päivinä, ja nyt hänen mielensä oli keventynyt, kun
Hurree tarttui häntä käteen puristaen sitä innokkaasti, hypellen kuin
norsu.
-- Tämäpä oli erinomaista! Kaikista parasta, herra O'Hara. Sinä olet,
hah-hah-haa, saanut kaikki mitä voi ajatella. He selittivät kahdeksan
kuukauden työn menneen hukkaan! Ja kuinka he minua löivätkään!...
Katsoppas, täällä on Hilasin kirje.
Hän hymisi pari riviä persialaista runokieltä, joka on valtuutetun ja
vakuuttamattoman valtiotaidon kieltä. -- Herra rajah-sahib on joutunut
aika pulaan. Hänen täytyy virallisesti selittää, kuinka on mahdollista,
että hän kirjoittaa rakkauskirjeitä tsaarille. Ja nämä kartat ovat
vasta mainioita. Ja useat täkäläiset pääministerit ovat joutuneet
näiden kirjeiden vuoksi epäluulon alaisiksi... Kylläpä onnistuit.
Hallitus tulee muuttamaan ja nimittämään uudet Hilasin ja Bunarin
kruununperimyksen perilliset. "Törkeää kavallusta"... Mutta sinähän et
ymmärräkään, vai mitä?
-- Ovatko kaikki sinun käsissäsi? kysyi Kim. Siitä hän vain piti huolta.
-- Siitä saat olla varma, vastasi babu työntäen kasan vaatteittensa
poimuihin niinkuin vain itämaalaiset osaavat. -- Ja nyt vien ne
virastoon. Tuo vanha nainen luulee minun jäävän ikipäiviksi tänne,
mutta nyt lähden tieheni ja oitis. Herra Lurgan on tunteva itsensä
ylpeäksi. Sinä olet virallisesti minun käskyläiseni, mutta minä tulen
mainitsemaan sinut suullisessa selostuksessani. Sääli, ettemme saa
antaa kirjallisia selityksiä. Me hengelliset olemme mielellämme hyvin
tarkkoja. -- Hän työnsi pojalle avaimen ja näytti, että laatikko oli
tyhjä.
-- Hyvä on. Se on hyvä. Minä olin hyvin väsynyt. Ja pyhä mieskin oli
sairas. Ja putosiko hän...
-- Kyllä niin kävi. Minä olen hänen ystävänsä, tiedätkö. Hän käyttäytyi
sangen omituisesti tänne tullessani, ja aluksi luulin, että paperit
olivat ehkä hänellä. Tarkkailin häntä hänen mietiskellessään ja
keskustelin kansatieteellisistä kysymyksistä. Näethän, että olen
hyvin vähäpätöinen henkilö täällä, verrattuna hänen mainioihin
taikakeinoihinsa. Mutta tiedätkös, O'Hara, hänellä on kaikenlaisia
kohtauksia. Niin, sanon minä. Ehkäpä jonkinlaisia kouristuksia, jollei
kaatumatauti. Tapasin hänet semmoisessa tilassa _in articulo mortem_
muutaman puun alla, josta hän hypähti ylös ja meni suoraa päätä puroon,
jonne olisi hukkunut ilman minua. Minä vedin hänet ylös.
-- Siksi, että minä en ollut siinä, sanoi Kim. -- Hän olisi voinut
kuolla.
-- Niin, hän olisi voinut kuolla. Mutta nyt hän on kuiva ja väittää
kokonaan muuttuneensa. -- Babu viittasi merkitsevästi otsaansa.
-- Panin muistiin hänen kertomuksiansa kuninkaallista tiedeseuraa
varten ... _in posse_. Mutta sinun täytyy joutua ja päästä takaisin
Simlaan, ja Lurganin luona kerron sinulle sitten omat seikkailuni.
Siitä tulee verraton juttu. Noiden miesten housujen lahkeet olivat
aivan repaleiset, niin että vanha Nahan rajah luuli heitä karanneiksi
eurooppalaisiksi sotilaiksi.
-- Niin, nuo venäläiset ... kuinka kauan olit heidän parissaan?
-- Toinen oli ranskalainen. Oh, päiviä ja taas päiviä! Nyt kaikki
vuoristolaiset luulevat, että venäläiset ovat kerjäläisiä. Heillä
ei ollut pienintäkään esinettä, mitä en olisi heille kerjännyt, ja
sitten juttelin rahvaalle kaikenmoisia juttuja ja tarinoita! Mutta
siitä kerron sinulle, kun tulet Lurganin luo. Siitä tulee hauska ilta!
Saanemme siitä kumpikin "sulan hattuumme"... Niin, he antoivat sitten
minulle todistuksen, ja se on vasta huvittava. Olisitpa nähnyt heidät
Simlan pankissa, kun he tahtoivat näyttää toteen keitä he olivat! Ja
kiitä jumalia, että sait heidän paperinsa niin hyvin! Sinä et nyt osaa
nauraa, mutta sen kyllä teet, kun oikein paranet. Nyt lähden suoraan
rautatielle ja siitä matkalle. Sinä saat paljon ansiota osuudestasi
peliin. Milloin tulet? Me kaikki ylpeilemme sinusta, vaikka pelotitkin
meitä kovin. Ja varsinkin Mahbub.
-- Niin, Mahbub. Missä hän on?
-- Hevosia kauppaamassa näillä seuduin tietysti.
-- Täällä! Niinkö? Puhuhan hitaammin. Pääni on vielä paksu.
Babu katseli arasti pitkin nenänvarttaan. -- No niin, näetkös, olen
pelkuri enkä halua suurta vastuunalaisuutta. Sinä olit sairas, näetkös,
enkä tiennyt, missä paperit olivat ja kuinka paljon niitä oli. Senpä
vuoksi tänne tultuani sähkötin yksityisesti Mahbubille -- hän oli
Meerutin kilpa-ajoissa -- ja selitin hänelle asianlaidan. Hän tuli
tänne miehinensä ja seurusteli laaman kanssa ja sanoi minua houkaksi,
kohdellen ankarasti.
-- Mutta miksi ... miksi?
-- Sitä minäkin kysyin. Selitin hänelle, että jos joku on vienytkin
paperit, täytyisi saada joku rohkea mies hankkimaan ne takaisin. Nehän
olivat niin tärkeitä. Ja Mahbub, hän ei tiennyt, missä sinä olit.
-- Mahbubko ryöstämään sahiban talon? Sinähän olet hullu, babu, sanoi
Kim suutuksissaan.
-- Minä tarvitsin paperit. Oletapa, että tämä nainen olisi ne vienyt?
Sehän oli ainoa käytännöllinen neuvo, luullakseni. Etkö sinä hyväksy
sitä? Hindulainen sananlasku, jota ei voi toistaa, osoitti, että Kim ei
suinkaan voinut sitä hyväksyä.
-- No niin, sanoi Hurree olkapäitään kohauttaen. -- Kukapa toisen
maun tietää! Mahbubkin oli vihoissaan. Hän oli myynyt hevosia näillä
seuduin ja sanoi tuntevansa, että tämä nainen on _pukka_ (kelpo
ihminen), joka ei suostuisi sellaiseen huonoon tekoon. Minä en pidä
väliä. Minä olen saanut paperit ja olin iloinen saadessani moraalista
tukea Mahbubilta. Niinkuin tiedät, olen pelkuri mies, mutta miten
lieneekään, kuta enemmän pelkään, sitä vaikeampiin puliin joudun. Olin
hyvin iloinen sen johdosta, että tulit mukaani Chiniin ja että Mahbub
oli läheisyydessä. Tämä vanha nainen on joskus hyvin töykeä minua ja
mainioita lääkemarjojani kohtaan.
-- Olkoon Allah sinulle armollinen! sanoi Kim, nojaten kyynärpäähänsä.
Mikä merkillinen otus babu onkaan! -- Ja sinä kuljit yksin ryöstettyjen
ja vihaisten muukalaisten kanssa!
-- No, eihän se ollut mitään, vaikka he löivätkin minua. Mutta jos
olisin menettänyt paperit, se olisi ollut paljon vakavampi asia.
Mahbubkin melkein löi minua ja neuvotteli kauan laaman kanssa. Minä
rupeankin tästä puoleen toimittamaan kansatieteellisiä tutkimuksia. No
hyvästi nyt, herra O'Hara. Joudun junaan, joka lähtee 4,25 Umballaan,
jos pidän kiirettä. Sitten tulee hauskaa, kun juttelen kaikki sinulle
Lurganin luona. Minä kyllä virallisesti kerron sinusta. Hyvästi,
hyvästi! Ja seuraavan kerran kun olet kiukkuisella päällä, älä käytä
muhamettilaisia puhetapoja ollessasi tiibettiläisessä puvussa.
Hän pudisti kahdesti Kimin kättä ja avasi oven. Auringon paisteen
loistaessa hänen voitonriemullisilla kasvoillaan kääntyi hän menemään,
tekeytyen jälleen vaatimattomaksi puoskariksi.
-- Hän ryösti ne, ajatteli Kim unohtaen oman osansa pelissä. -- Hän
petkutti heitä ja valehteli niinkuin bengalilainen ainakin. Ja he ovat
hänelle antaneet _chitin_ (todistuksen). Hän saattoi heidät pilkan
alaisiksi henkensä kaupalla -- minä en olisi mennyt heidän luoksensa,
sen jälkeen kun he ampuivat -- ja sitten hän sanoo olevansa pelkuri
mies... Ja hän on pelkuri mies. Minun täytyy lähteä taas maailmalle.
Aluksi hänen säärensä hoippuivat niinkuin huonot piipunvarret, ja
auringonpaisteinen ilma häikäisi häntä. Hän istuutui valkoisen seinän
viereen ja muisteli pitkää matkaa kantotuolin vierellä ja laaman
heikkoutta, ja nyt, kun puhelun kiihotin oli poissa, omaa itsesääliään,
jota hänellä kuten sairailla ainakin oli suuri varasto. Hänen väsyneet
aivonsa säikkyivät kaikkea ulkoa tulevaa, niinkuin villihevonen
kannuksen piston tuntiessaan.
-- Minä olen Kim. Minä olen Kim. Ja mikä on Kim? tätä hän toisteli
mielessään alinomaa.
Ei hän halunnut itkeä, sillä milloinkaan elämässään hän ei ollut
tuntenut vähemmän itkun tarvetta. Mutta äkkiä vieri suuria, tyhmiä
kyyneliä hänen silmistään. Hän pudistelihe kuin koira, jolla on kirppu
korvassa, ja lähti kulkemaan ulos portista. Kun talon emäntä sai
kuulla siitä, lausui hän: -- Antakaa hänen mennä. Minä olen tehnyt
osani, toimittakoon nyt maaemo osansa. Kun pyhä mies tulee takaisin
mietiskelyiltään, ilmoittakaa se hänelle.
Tyhjät härkävankkurit olivat pienellä kummulla puolen mailin päässä
aivan kuin tarkastuspaikka äsken kynnettyjen tasankojen keskellä, ja
kun hän sitä lähestyi, tunsi hän silmiensä käyvän raskaiksi lauhkean
ilman hyväileminä. Maaperä oli hyvää ja puhdasta multaa ... ei nuorta
ruohoa, joka elävänä on jo puoleksi kuollutta, vaan toivorikasta
multaa, joka pitää siemeniä elossa. Hän tunnusteli sitä varpaillansa,
taputteli käsillänsä ja vähitellen, tyytyväisenä huokaisten, hän
laskeutui pitkälleen vankkurien varjoon. Ja maaemo oli uskollinen kuin
sahibakin. Sillä se hengitti hänen levätessään hänen olentoonsa voimaa,
jota hän oli menettänyt niin kauan maatessaan vuoteella erotettuna sen
hyvistä virtauksista. Tuuhea monijuurinen puu kumartui hänen ylitsensä.
Vieläpä tuo eloton puinen ihmiskäsien tekemä esine tiesi, mitä hän
etsi, vaikkei hän sitä itse tietänyt. Ja tuntikausia hän lepäsi siinä,
tilassa, joka oli syvempää lepoa kuin uni.
Iltapuolella, kun kotiinpalaavien karjalaumojen kaviot peittivät
tomupilvillä koko näköpiirin, tulivat laama ja Mahbub Ali, molemmat
jalkaisin, varovaisesti sinnepäin, sillä heille oli kerrottu minne
poika läksi.
-- Allah! Se oli melkein hullun työ näin avoimilla mailla, mutisi
hevoskauppias. -- Hänet olisi voitu ampua satakin kertaa ... mutta
eiväthän nämä ole rajaseutuja.
-- Eikä milloinkaan ole sellaista oppilasta ollut, sanoi laama toistaen
moneen kertaan lausutut sanansa. -- Lempeä, ystävällinen, viisas,
kärsivällinen ja aina iloinen matkalla, aina kaikki muistava, oppinut,
vilpitön ja kohtelias. Suuri on hänen palkkansa oleva.
-- Minä tunnen pojan, niinkuin olen sanonut.
-- Ja eikö hän ollutkin kaikkea tuota?
-- Ainakin jotkut niistä ominaisuuksista hänellä oli, mutta en ole
vielä löytänyt punahatun taikoja tehdäkseni hänet liiaksi totuutta
rakastavaksi. Häntä on tosiaan hyvin hoidettu.
-- Sahiballa on kultainen sydän, sanoi laama vakavasti. -- Hän hoitaa
poikaa niinkuin omaansa.
-- Hm, puoli Intiaa näyttää olevan taipuvainen siihen. Toivoisinpa
vain, ettei poika olisi kärsinyt mitään vahinkoa ja saisi toimia
vapaasti. Niinkuin tiedät, olimme vanhoja ystäviä teidän yhteisen
toivioretkenne alussa.
-- Se on siteenä välillämme. -- Laama istuutui. -- Nyt olemme
toivioretkemme lopussa.
-- Eipä ollut ansiotasi, ettei retkeäsi katkaistu kokonaan noin viikko
sitten. Kuulin, mitä sahiba sanoi sinulle, kun sinut kannettiin
vuoteellesi. -- Mahbub nauroi.
-- Minä mietiskelin siihen aikaan muuta, ehkä vuorovettä. Tuo
daccalainen _hakim_ keskeytti mietiskelyni.
-- Muuten olisitkin päättänyt mietiskelysi helvetissä, kun
olet uskoton ja epäjumalan palvelija, huolimatta lapsellisesta
yksinkertaisuudestasi, Mahbub ajatteli itsekseen. -- Mutta sanoppa nyt,
punahattu, mitä nyt on tehtävä?
-- Tänä iltana, sanoi laama hitaasti, mutta äänessä värisi
voitonvarmuus, -- tänä iltana hän tulee vapautumaan kaikesta synnistä
niinkuin minäkin, sillä hänen ruumiinsa pääsee vapaaksi Elämän
pyörästä. Minä olen saanut merkin -- Hän pani kätensä povessaan olevan
rikkirevityn kuvan päälle --, että aikani on lyhyt, mutta tahdon
hankkia hänelle turvan tulevienkin vuosien varalle. Muista, että olen
saavuttanut tietoa, niinkuin ilmoitin sinulle kolme yötä sitten.
-- Sen täytyy olla totta, mitä muuan tirahilainen pappi sanoi,
kun varastin hänen serkkunsa vaimon, että minä olen _sufi_
(vapaa-ajattelija), sanoi Mahbub itseksensä, paatuen herjauksestaan.
-- Muistan kyllä jutun. Hän siis menee Jannatu l'Adniin (Eedenin
puistoon), mutta miten? Aiotko surmata hänet vai hukuttaa hänet tuohon
ihmeelliseen puroon, josta babu veti sinut?
-- Ei minua mistään purosta vedetty, sanoi laama yksinkertaisesti. --
Sinä olet unohtanut mitä tapahtui. Löysin sen Tiedon avulla.
-- Niinhän se olikin, sanoi Mahbub epäröiden, suuttuako vai laskea
pilaa. -- Olin unohtanut tosiaankin mitä tapahtui. Sinä löysit sen
aivan tietesi.
-- Ja kun sanot, että ottaisin hänen henkensä, ei se ole syntiä, vaan
suorastaan hulluutta. _Chelani_ auttoi minut sille virralle. Hänelläkin
on oikeus päästä synnistä ... minun kanssani.
-- Niin, hän tarvitsee kyllä puhdistusta. Mutta entä sitten, vanha
mies ... entä sitten?
-- Mitäpä hänellä on väliä tässä maailmassa? Hän on varma Nibbanista,
saanut valistuksen niinkuin minäkin.
-- Se on oikein sanottu. Pelkäsin, että hän nousisi Muhammedin ratsulle
ja karauttaisi tiehensä.
-- Ei ... hänen täytyy lähteä opettamaan.
-- Ahaa, nytpä ymmärrän. Se onkin oikea ala tuolle varsalle. Tietysti
hänen täytyy lähteä opettajaksi. Valtio esimerkiksi tarvitsee häntä
kirjuriksi.
-- Sitä varten hänet on kasvatettukin. Minä saavutin ansiota antaessani
varoja häntä varten. Hyvä teko ei milloinkaan kuole. Hän auttoi minua
etsinnässäni. Minä autoin häntä taas puolestani. Oikea on Elämän pyörä.
Tiedä se, sinä pohjolan hevoskauppias! Tulkoon hänestä opettaja tai
kirjuri, ei sillä väliä. Hän kuitenkin saavuttaa vapauden lopuksi.
Kaikki muu on harhanäkyä.
-- Mitäkö väliä? Kun minun täytyy saada hänet kanssani Balkhiin kuuden
kuukauden kuluessa! Tulin tänne mukanani kymmenen hevosta ja kolme
väkevää miestä tuon babu-jänishousun vuoksi, vapauttaakseni sairaan
pojan väkivallalla vanhan noidan talosta. Ja nyt näyttää siltä, että
täällä ollessani vanha epäjumalanpalvelija korottaa nuoren sahibin ties
mihinkä taivaaseen ja minäkin olen jonkinlainen osakas siinä pelissä!
Mutta hullu mies on mielistynyt poikaan, ja luultavasti minäkin olen
melko lailla hullu.
-- Mitä sinä rukoilet? kysyi laama, hevoskauppiaan mutistessa omalla
kielellään punaiseen partaansa.
-- En mitään, mutta nyt ymmärrän, että poika, varmana paratiisiin
pääsystään, saattaa toistaiseksi jäädä hallituksen palvelukseen, joten
mieleni on levollisempi. Minun täytyy lähteä hevosteni luokse. Minä en
kuulu sinun uskokuntaasi, punahattu, jos välität niin vähäpätöisestä
seikasta...
-- Ei se mitään merkitse, sanoi laama.
-- Niinpä minäkin luulin. Senpä vuoksi ei sinua, synnitöntä, vasta
pestyä ja melkein kokonaan hukutettua miestä liikutakaan, vaikka
sanon sinua hyväksi mieheksi, oikein hyväksi mieheksi. Me olemme
nyt keskustelleet neljänä tai viitenä iltana, ja vaikka olenkin
hevoshuijari, voin sittenkin nähdä pyhyyttä hevosten jalkojen
ulkopuolellakin. Niin, voinpa vielä nähdä, kuinka tämä koko maailman
pikku ystävä tarttui aluksi käteesi. Kohtele häntä hyvin ja salli hänen
palata muiden ihmisten luo opettajaksi, kun olet ... viruttanut hänen
raajojansa, jos se nyt on soveliain lääke varsalle.
-- Miksi et itsekin lähde Tielle ja seuraa poikaa? Mahbub tuijotti
hämmästyneenä tuon kysymyksen suurenmoisesta hävyttömyydestä, jonka hän
olisi rajan tuolla puolen maksanut jollakin vielä tuntuvammalla kuin
käden isku on. Mutta samassa ehdotuksen huvittavaisuus selvisi hänen
maailmalliselle sielulleen.
-- Hiljaa, hiljaa, askel kerrallaan, niinkuin rampa valakka Umballan
kuoppaseuduilla. Minä saatan tulla paratiisiin myöhemminkin --
siihen suuntaan pyrin -- ja siitä olen velassa sinun suurelle
viattomuudellesi. Oletko milloinkaan valehdellut?
-- Miksi hyväksi?
-- Oi Allah, kuule häntä! Miksi hyväksi, sanoo hän... Etkä milloinkaan
ole vahingoittanut ketään?
-- Kyllä, yhden kerran -- kynäkotelollani -- ennenkuin sain viisautta.
-- Vai niin. Luulen saavani yhä parempia ajatuksia sinusta. Sinun
opetuksesi ovat hyviä. Sinä olet ainakin yhden miehen käännyttänyt
väkivallan tieltä. -- Hän nauroi hillittömästi. -- Hän tuli tänne,
aikoen ryöstää talon. Hän aikoi lyödä, tappaa ja ryöstää ja sitten
viedä pois mitä halusi.
-- Se olisi ollut suurta tyhmyyttä!
-- Niin, ja suuri häpeäkin. Mutta hän mietti, nähtyään sinut ja
muutamia muita ihmisiä, ja luopui siitä, ja nyt hän tyytyy lyömään
suurta lihavaa babua.
-- En ymmärrä.
-- Allah estäköön sen! Muutamat ovat väkeviä tietojensa puolesta. Mutta
sinun voimasi on suurempi.
Kiristettyään vähän vyötänsä hevoskauppias lähti taloon päin, ja laama
palasi ainakin sen verran todellisuuteen, että katseli miehen leveätä
selkää.
-- Tuolta mieheltä puuttuu kohteliaisuutta, ja häntä pettävät
harhanäyt. Mutta hän puhui hyvää oppilaastani, joka nyt saa
palkintonsa. Minun täytyy nyt suorittaa rukoukseni... Herää sinä,
onnellisin kaikista! Herää! Se on löytynyt!
-- Olen nukkunut sata vuotta. Missä...? Pyhä mies, oletko _sinä_ ollut
täällä kauan? Minä lähdin katsomaan sinua, mutta (hän nauroi unisena)
nukuin matkalla. Nyt voin hyvin. Oletko syönyt? Lähdetään taloon.
Siitä on monta päivää, kun palvelin sinua. Onko sahiba antanut
sinulle riittävästi ruokaa? Kuka on hieronut jalkojasi? Mitenkä on
terveytesi ... miten vatsa ja niska ja korvien suhina?
-- Kaikki on mennyt. Etkö sinä tiedä?
-- En tiedä mitään, paitsi etten ole nähnyt sinua hirveän pitkään
aikaan. Mitä minun pitäisi tietää?
-- Onpa ihmeellistä, ettet saanut tietoa siitä, vaikka ajatukseni koko
ajan suuntautuivat sinuun.
Pitkä keltainen käsi ojentui käskevästi. Kim veti jalkansa kuuliaisena
viittansa peittoon.
-- Kuule minua! Minä tuon uutisia! Etsiminen on päättynyt. Nyt tulee
palkinto... Näin. Kun olimme vuoristossa, turvauduin sinun voimaasi,
kunnes nuori oksa taipui ja melkein taittui. Palattuamme vuoristosta
olin huolissani sinun puolestasi ja murehdin muitakin asioita
sydämessäni. Sieluni haaksi kulki ilman päämäärää. En voinut nähdä
Olevaisuuden syytä. Senvuoksi annoin sinut tuon hyvän naisen hoitoon.
En nauttinut mitään ruokaa enkä juonut vettä. Mutta vieläkään en nähnyt
Tietä. He tahtoivat pakottaa minut ottamaan ruokaa ja huusivat oveni
takana. Senpä vuoksi muutin asumaan puun onkaloon. En vieläkään ottanut
ruokaa enkä vettä. Istuin mietiskellen kaksi päivää ja kaksi yötä
irrottaen mieleni kaikesta ja hengittäen säädetyllä tavalla... Toisena
yönä -- niin, suuri oli palkintoni -- vapautui viisas sieluni tyhmästä
ruumiista. Tätä en ollut milloinkaan ennen saavuttanut, vaikka olin
ollut sitä lähellä. Ajatteleppa, mikä ihme.
-- Tosiaankin ihme! Kaksi päivää ja kaksi yötä ruuatta. Missä sahiba
oli? jupisi Kim.
-- Niin, sieluni vapautui ja liitäen kuin kotka ei nähnyt enää Teshoo
laamaa eikä ketään muutakaan. Niinkuin vesipisara kiertää takaisin
veteen, niin minunkin sieluni liihotti takaisin Suuren Sielun
yhteyteen, joka on kaiken yläpuolella. Sillä hetkellä näin sisäiseen
katseluun vaipuneena koko Intian Ceylonista vuoristoon ja omaan
Such-zenin vuoristooni saakka, näin kylät kaikki yht'aikaa ja yhdessä
paikassa, sillä ne olivat sielussani. Silloin tiesin, että sieluni oli
päässyt ajan ja paikan ja asioiden harhanäystä vapaaksi, ja silloin
tiesin olevani vapaa.
-- Näin sinun makaavan vuoteellasi ja näin myöskin sinun putoavan
vuoren rinnettä epäjumalan palvelijan kanssa, kaikki yhdellä kertaa
yhdessä paikassa, sielussani, joka oli tullut, kuten sanoin,
kosketukseen Suuren Sielun kanssa. Näin myöskin Teshoo laaman ruumiin
maassa ja daccalaisen _hakimin_ polvistuvan hänen vieressään huutaen
hänen korvaansa. Sitten sieluni oli aivan yksin enkä nähnyt mitään,
sillä kaikki asiat olivat minun, kun olin saavuttanut Suuren Sielun. Ja
minä mietin tuhannen tuhatta vuotta, ilman intohimoa ja täydellisesti
ymmärtäen asioiden alkusyyn. Sitten kuului ääni: "Mitä pojalle
tapahtuu, jos olet kuollut?" Ja silloin sääli sinua kohtaan horjutti
minut jälleen ja sanoin: "Minä palaan vielä _chelani_ luo, jottei hän
kadottaisi Tietä."
Ja silloin sieluni, joka on Teshoo laaman sielu, jälleen irrottautui
Suuresta Sielusta. Ja silloin ääni huusi: "Virta! Käy virralle!" Ja
minä katselin maailmaa, joka oli entisensä kaltainen, ja selvästi
näin Vasaman virran jalkojeni juuressa, ja niinkuin kotka vapaaksi
päästyään riensin virralle. Minä panin syrjään kaikki maailman asiat
sinun tähtesi. Näin virran allani, ja astuessani siihen sen vedet
peittivät minut, ja katso, olin jälleen Teshoo laaman ruumiissa, mutta
vapaana synnistä, ja Daccan _hakim_ nosti pääni virran vedestä. Virta
on täällä! Se on tuon mango-lehdon takana -- juuri täällä!
-- Allah Kerim! Olipa hyvä, että babu oli saapuvilla! Kastuitko aivan
likomäräksi?
-- Mitäpä siitä olisin välittänyt? Muistan, että _hakim_ huolehti
Teshoo laaman ruumiista. Hän veti sen pyhästä vedestä, ja sen perästä
tuli hevoskauppias mukanaan paarit ja miehiä; he panivat ruumiin
paareille ja kantoivat sahiban taloon.
-- Mitä sanoi sahiba?
-- Minä mietiskelin tuossa ruumiissa enkä kuullut. Ja nyt etsiminen on
lopussa. Sen ansion vuoksi, jonka olen saavuttanut, on Vasaman virta
täällä. Se puhkesi maasta esiin jalkojemme juuressa, niinkuin olen
sanonut. Olen sen löytänyt. Sinä sieluni poika, olen temmannut sieluni
takaisin vapauden kynnykseltä, vapauttaakseni sinut kaikesta synnistä
-- niinkuin itsekin olen vapaa ja synnitön. Oikea on Elämän pyörä! Ja
varma on vapahduksemme. Tule!
Hän pani kätensä ristiin syliinsä ja hymyili niinkuin sellainen
hymyilee, joka on saavuttanut pelastuksen itselleen ja rakkaalleen.