-- Olen saanut rohkeuteni takaisin, sanoi E 23 asemasillan melun
turvissa. -- Nälkä ja pelko panevat miehen pään pyörälle; muutoin
olisin keksinyt tämän tempun aikaisemmin. Olin oikeassa. He tulevat
minua etsimään. Sinä olet pelastanut pääni.
Joukko keltahousuisia punjabilaispoliiseja, joita johti kiireinen
ja hikinen nuori englantilainen, hajoitti väkijoukon rautatievaunun
ympäriltä. Heidän takanaan hiipi kuin kissa muuan lihava mies, joka
näytti lakimiehen kirjurilta.
-- Katso, tuo nuori herra lukee paperista. Minun tuntomerkkini ovat
hänen käsissään, sanoi E 23. -- He kulkevat vaunusta vaunuun, niinkuin
katiskoitaan kokeva kalastaja.
Kun joukkue saapui heidän vaunullensa, istui E 23 hypistelemässä
rukousnauhaansa tasaisesti nytkäytellen ranteitaan, ja Kim pilkkasi
häntä niin opiumin huumaamaksi, että oli menettänyt tulipihtinsä, jotka
ovat saddhun erikoinen tuntomerkki. Laama tuijotti syvissä mietteissä
suoraan eteensä, ja maamies kokoili kapineitaan levottomasti vilkuillen.
-- Täällä on vain muutamia pyhiä houkkoja, sanoi englantilainen
ääneen ja kulki edelleen, kansan levottomasti liikehtiessä, sillä
alkuasukaspoliisin ilmestyminen merkitsee kaikkialla Intiassa
alkuasukkaiden kiskomista.
-- Nyt on jäljellä vain se vaikeus, kuiskasi E 23, -- kuinka lähettää
sähkeellä tieto, mihin kirjeen kätkin. En voi tässä puvussa mennä
lennätinkonttoriin.
-- Eikö siinä kyllin, että olen pelastanut henkesi?
-- Ei, jos työ on keskeneräiseksi jäänyt. Eikö jalokivien parantaja
milloinkaan sanonut sentapaista sinulle? Tässä tulee toinen sahib! Ah!
Tällä kertaa tuli pitkä keltanaamainen piiritarkastaja puettuna
kypärään, vyö vyöllä ja kiiltävät kannukset saappaissa. Hän kierti ja
suki tummia viiksiään.
-- Kylläpä ovat nuo poliisisahibit narreja! sanoi Kim naureskellen.
E 23 vilkaisi häneen. -- Se oli hyvin sanottu, mutisi hän muuttuneella
äänellä. -- Minä menen juomaan vettä. Pidä huolta paikastani.
Hän kompuroi vaunusta melkein englantilaisen syliin, joka noitui häntä
kankealla urdunkielellä.
-- _Tum mut?_ Oletko juovuksissa? Älä hoipertele siinä, kuin koko
Delhin asema olisi omaisuuttasi.
Muuttamatta vähääkään kasvonpiirteitään vastasi E 23 likaisimmilla
herjauksilla, joka Kimiä tietenkin peräti huvitti, sillä se muistutti
hänelle rumpalipoikia ja parakkilakaisijoita Umballassa hänen
ensimmäisen koulunkäyntinsä kauhealta ajalta.
-- Hullu mies, huusi englantilainen. -- _Nickle-jao_! mene takaisin
vaunuusi.
Keltainen saddhu vetäytyi askel askeleelta taaksepäin ja alentaen
ääntänsä kirosi piiritarkastajan elämän loppuun saakka -- tässä Kim
todella hätkähti -- Kuningattaren kiven, sen alla olevan kirjoituksen
kautta ja sellaisen jumalavalikoiman nimessä, jossa jumalilla oli aivan
uudet nimitykset.
-- En ymmärrä, mitä sanot, ärjyi englantilainen kiukusta punastuen,
mutta jotakin hävyttömyyttä se on. Tule ulos sieltä.
Tekeytyen tietämättömäksi ojensi E 23 vakavana lippunsa, jonka
englantilainen vihaisesti tempasi hänen kädestään.
-- _Oh zoolum_! minkälaista sortoa, voivotteli jat nurkastaan. --
Ja kaikki vain pilapuheen vuoksi. -- Hän oli naureskellut saddhun
röyhkeälle puheelle. -- Loitsusi eivät tänään oikein tehoa, pyhä mies!
Saddhu seurasi piiripäällikköä madellen ja pyydellen. Matkustajien
joukko ei ollut, lapsineen ja tavaroineen puuhaillessaan, huomannut
koko tapausta. Kim pujahti ulos miehen jäljessä, sillä hänen mieleensä
oli juolahtanut kuulleensa tuon vihaisen tuhman sahibin ääneensä
keskustelevan "sukulaisuussuhteista" erään vanhan naisen kanssa
Umballan läheisyydessä kolme vuotta sitten.
-- Kaikki käy hyvin, kuiskasi saddhu huutavan, kirkuvan, levottoman
väkijoukon suojassa, persialainen vinttikoira jalkojensa välissä
ja häkillinen kirkuvia, erään rajputilaisen pyyntimiehen haukkoja
niskassaan. -- Hän on mennyt sähköttämään piilottamastani kirjeestä.
Minulle sanottiin, että hän oli Peshawurissa. Olisihan minun pitänyt
tietää, että hän on kuin krokotiili, aina toisessa kahluupaikassa
kuin luulisi. Hän on pelastanut minut nykyisestä vaikeudestani, mutta
sinulle olen henkeni velkaa.
-- Onko hänkin meikäläisiä? Kim pujahti muutaman mewarilaisen
kameelinajajan rasvaisen kainalon alitse ja törmäsi lörpöttelevään
parveen sikhiläisiä vaimoja.
-- Ei sen vähempi kuin suurin joukosta. Olemme molemmat onnenpoikia!
Minä ilmoitan hänelle, mitä olet tehnyt. Olen turvassa hänen suojassaan.
Hän tunkeutui vaunuja piirittävän väkijoukon lävitse ja kyyristyi
lennätinkonttorin läheisyyteen penkille.
-- Mene vaunuun, muuten ottavat paikkasi! Älä huolehdi asioista,
veli ... enempää kuin hengestänikään. Sinä olet hankkinut minulle vähän
hengähtämisaikaa ja Strickland sahib on vetänyt minut maalle. Ehkä vielä
saamme yhdessä työskennellä "pelissä". Jää hyvästi.
Kim riensi vaunuunsa iloisena, vaikka hölmistyneenä, mutta
samalla vähän suutuksissaan siitä, ettei päässyt perille kaikista
salaisuuksista ympärillään.
-- Minä olen vasta-alkaja pelissä, se on varma. Minä en olisi voinut
livahtaa turvaan niinkuin saddhu. Hän tiesi, että lyhdyn alla oli
pimeintä. Minä en olisi huomannut ilmoittaa tietojani kiroillen...
Kuinka terävä oli tuo sahib! No eipä sillä väliä! Minä pelastin miehen
hengen -- Minne kamboo meni, pyhä mies? kuiskasi hän istuutuen laaman
viereen, tällä kertaa täyteen ahdetussa vaunussa.
-- Pelko tyrmistytti hänet, vastasi laama lempeän ivallisella
äänenpainolla. -- Hän näki maratin muuttuvan saddhuksi aivan
silmänräpäyksessä, suojaksi pahaa vastaan. Se hämmästytti häntä. Sitten
hän näki saddhun joutuvan aivan suoraan poliisin kynsiin -- ja juuri
sinun taitosi seurauksesta. Silloinpa hän otti poikansa ja pakeni,
sillä hänen mielestään sinä muutit rauhallisen kauppiaan hävyttömäksi
lurjukseksi, joka riiteli sahibin kanssa, ja hän pelkäsi samanlaista
kohtaloa. Missä saddhu on?
-- Poliisien seurassa, vastasi Kim. -- Mutta pelastinhan minä kamboon
lapsen.
Laama otti nuuskaa hajamielisenä.
-- Ah, _chelani_! Katsos, kuinka olet saanut rangaistuksen! Sinä
paransit lapsen vain saadaksesi ansiota. Mutta sinä loihdit
maratin ylpein elein, pidin sinua silmällä, -- katselit sivullesi
hämmentääksesi vanhan miehen ja tuhman talonpojan. Siitäpä epäluulo ja
onnettomuus.
Kim hillitsi itsensä ikäisekseen erinomaisen kylmäverisenä. Ei hän,
enempää kuin kukaan muukaan nuorukainen, tyytynyt nöyrtymään ja
sietämään väärää arvostelua, mutta hän huomasi olevansa vaikeassa
asemassa. Juna vyöryi Delhin asemalta pimeään yöhön.
-- Se on totta, mutisi hän. -- Jos olen loukannut sinua, olen tehnyt
väärin.
-- Olet tehnyt enemmänkin, _chela_. Sinä olet päästänyt valloilleen
teon, ja niinkuin lammikkoon heitetty kivi levittää renkaita ympärinsä,
niin et sinäkään voi arvostella seurausten laajuutta.
Tämä kykenemättömyys näkemään tulevaisuuteen oli hyvä sekä Kimin
turhamielisyydelle että laaman mielenrauhalle, kun ajattelemme, että
samassa silmänräpäyksessä Simlaan saapui sähkeilmoitus, että E 23 oli
saapunut Delhiin ja mikä vielä tärkeämpää, tieto minne oli joutunut
kirje, jonka sieppaaminen oli annettu hänen tehtäväkseen.
Sillä välin oli muuan liian innokas poliisimies vanginnut eräässä
kaukaisessa etelän kaupungissa tehdystä murhasta syytettynä hirmuisesti
suuttuneen ajmirilaisen puuvillakauppiaan, joka koetti selittää
asioitaan herra Stricklandille Delhin asemalla, sillä aikaa kun E
23 riensi sivukatuja Delhin kaupungin sisimpiin osiin. Parin tunnin
kuluttua oli useita sähkeitä saapunut suututtavina eteläisen valtion
ministerille, joissa ilmoitettiin, että hieman rusikoitu maratti oli
hävinnyt jäljettömiin. Ja siihen aikaan, kun hitaasti kulkeva juna
pysähtyi Saharunporeen, oli Kimin liikkeellepaneman kiven viimeinen
vaikutus ehtinyt kaukaisen Roumin moskeijan porteille, häiriten siinä
hurskaan miehen rukouksia.
Laama toimitti rukouksensa laajassa muodossa aseman lähellä
olevassa puistikossa auringon säteitten ja oppilaansa läsnäolon
ilahduttamana. -- Nyt jätämme nuo asiat taaksemme, sanoi hän,
viitaten messinkikoristeiseen veturiin ja kiiltäviin raiteisiin. --
Rautatievaunun tärinä, vaikka se muuten onkin ihmeellinen asia, on
sulattanut luuni vedeksi. Täst'edes saamme hengittää puhdasta ilmaa.
-- Lähtekäämme Kulun naisen asuntoon!
Kim astui iloisesti kantamuksineen. Näin varhain aamulla oli
Saharunporen tie puhdas ja hyvältä tuoksuva. Hän muisteli Xavierissa
vietettyjä aamuja, ja se lisäsi huippuunsa hänen jo ennestään
täydellistä tyytyväisyyttään.
-- Mistä tämä uusi kiire on kotoisin? Viisaat miehet eivät juoksentele
niinkuin kananpoikaset auringonpaisteessa. Me olemme jo matkustaneet
satoja _kosia_, ja tähän asti olen saanut olla tuskin hetkeäkään
kahdenkesken sinun kanssasi. Mitenkä voisin sinua opettaa, kun
väkijoukot alinomaa meitä tuuppivat? Ja kuinka minä voisin alituisen
puheentulvan huuhtomana syventyä mietiskelyyn?
-- Sen naisen kieli ei lyhene vuosienkaan vieriessä, oppilas hymyili.
-- Eikä liioin hänen intonsa taikakeinoihin. Muistan, että kun kerran
puhuin Elämän pyörästä (laama etsi povestaan viimeistä jäljennöstään),
hän uteli vain paholaisista, jotka ahdistavat lapsia. Hän kyllä
saavuttaa ansiota vieraanvaraisuudellaan meitä kohtaan, mutta ei
aivan pian -- joskus myöhemmin -- vähitellen. Nyt kuljemme hiljalleen
tarkastellen tapausten ketjua. Onnistumisemme on varma.
Niin he vaeltelivat hiljalleen laajojen kukkivien hedelmäpuutarhojen
lävitse. Heidän pitkään ja makeasti nukuttuaan tähtien alla seurasi
ihana hidas kulku heräävän kylän läpi. Kim ojensi kerjuumaljan
sanaakaan puhumatta, mutta vastoin Lakia hänen silmänsä vilkuivat
taivaan rannasta toiseen.
Sitten hän palasi kevein askelin pehmeän tomun yli mestarinsa luo, joka
istui mangopuun tai Doonin _siris_-puun ohuemmassa varjossa, ja sitten
he yhdessä söivät ja joivat rauhassa. Puolenpäivän aikaan kuljettuaan
keskustellen jonkin matkaa he nukkuivat, ja kun ilma viileni, heräsivät
he virkistyneinä. Ilta tapasi heidät seikkailemassa uudella seudulla
jossakin kylässä, jonka he aikaa ennen olivat keksineet lakeuden
toisella puolen ja josta he matkan varrella olivat keskustelleet.
Päästyään kylään he kertoivat tarinansa, ja se oli joka ilta uusi,
ainakin mitä Kimiin tulee. Heidät vastaanotti vieraanvaraisen itämaisen
tavan mukaan joko kylän pappi tai vanhin.
Kun varjot lyhenivät ja laama nojautui raskaammin Kimiin, oli aina
Elämän pyörä tarjolla; se levitettiin siistitylle kivelle, ja
oljenkorrella osoittaen sitä selitettiin kierros kierrokselta. Siinä
istuivat jumalat korkeudessaan, ja täällä olivat unelmien unelmat.
Tuossa oli taivaamme ja puolijumalien maailma: ratsumiehiä vuorilla
taistellen. Alempana olivat tuskat petoeläinten muodossa, sieluja
tikapuita ylös tai alaspäin kulkemassa, jonka vuoksi niihin ei
saa kajota. Alempana olivat helvetit, sekä kylmät että kuumat, ja
kidutettujen henkien olinpaikat.
Laama kehotti _chelaansa_ tutkimaan niitä vaivoja, jotka johtuvat
ylensyömisestä: turmeltunut vatsa ja polttavat sisälmykset. Noudattaen
kehotusta oppilas katseli perin innokkaasti päätänsä taivuttaen
ja ruskealla sormellansa seuraten puikkoa, mutta kun he pääsivät
levottomaan, turhamaiseen inhimilliseen maailmaan, joka sijaitsee juuri
helvetin yläpuolella, tuli hän hajamieliseksi. Sillä tien varrella
kieppui tuo pyörä itse todellisena. Siinä syötiin, juotiin, tehtiin
kauppaa ja riideltiin -- ja kaikki oli lämpimän elävää.
Usein laama käytti noita eläviä kuvia tekstinsä aiheena kehottaen
Kimiä, joka oli siihen liiankin valmis, panemaan merkille, kuinka
liha pukeutuu tuhansiin milloin epämieluisiin, milloin miellyttäviin
muotoihin, miten ihmiset kulloinkin niitä arvostelevat, niiden
kuitenkin todellisuudessa ollessa perin mitättömiä. Ja edelleen laama
osoitti, kuinka tietämättömän hengen, jouduttuaan sian, kyyhkysen ja
käärmeen orjuuteen, himoiten betel-pähkinää, uutta härkäparia tai
kuningasten suosiota ja naisten seuraa, on pakko pysyä ruumiiseen
kytkettynä koko matkallansa taivaitten ja manalan läpi ja jälleen
joutua uuteen kiertokulkuun.
Joskus joku ohikulkeva nainen tai köyhä mies, pysähtyen tarkkaamaan
hartausmenoa, sillä muuta se ei ollut, kun leveä keltainen piirros
oli avattuna, heitti siihen kukkia tai kourallisen raakunkuoria.
Tällaisille vaatimattomille ihmisille riitti se, että olivat tavanneet
pyhän miehen, joka saattaisi ehkä muistaa heitä rukouksissaan.
-- Paranna heitä, jos ovat sairaita, sanoi laama, huomatessaan Kimin
toimintahalun heräävän. -- Anna heille lääkettä, jos heillä on kuume,
mutta älä millään muotoa tee taikoja. Muista, miten maratille kävi.
-- Onko kaikki työ siis pahaa? kysyi Kim heittäytyen maahan suuren puun
alle ja syventyen tarkkaamaan pieniä muurahaisia, jotka juoksentelivat
hänen kädellään.
-- Työstä pidättyminen on hyvä ... lukuunottamatta sitä työtä, jolla
saavutetaan korkeampaa ansiota.
-- Tiedon lähteillä meille opetettiin, että toimettomuus on sahibeille
sopimatonta. Ja minä olen sahib.
-- Koko maailman ystävä, sanoi laama, katsoen suoraan Kimiin, --
minä olen vanha mies, ja minua ihastuttaa kaikki näkemäni niinkuin
pientä lasta. Niille, jotka seuraavat Tietä, ei ole erotusta mustan
ja valkoihoisen, ei Intian eikä Bhotijalin välillä. Me olemme kaikki
pelastusta etsiviä sieluja. Kaikesta siitä viisaudesta huolimatta,
jota opit sahibin koulussa, pääset, kun ehdimme virrallemme, vapaaksi
kaikista harhakuvista -- yhdessä minun kanssani. Oi! luitani pakottaa
sen virran kaipuu, niinkuin niitä pakotti junassa, mutta henkeni on
korkeampi ruumistani, ja se odottaa. Etsintäni onnistuu!
-- Olen saanut vastauksen. Saanko tehdä kysymyksen?
Laama nyökäytti kunnianarvoisaa päätänsä.
-- Minä söin sinun leipääsi kolme vuotta, niinkuin tiedät. Pyhä mies,
mistä tuli...?
-- Bhotijalissa on paljon sellaista, mitä ihmiset sanovat rikkaudeksi,
vastasi laama tyynesti. -- Kotiseudullani joudun sen harhaluulon
esineeksi, mitä sanotaan kunnioitukseksi. Minä pyydän, mitä tarvitsen.
Minun ei tarvitse tehdä tiliä. Siitä pitää luostarini huolen. Oi,
ajattelen luostarini mustia korkeita penkkejä ja kaikkia noviiseja!
Ja hän kertoi hiekkaan piirrellen avarassa lumivyöryiltä suojellussa
temppelissä toimitetuista suurista, loistavista jumalanpalveluksista,
henkitansseista ja kulkueista, munkkien ja nunnien sioiksi
muuttumisesta ja pyhistä kaupungeista viidentoistatuhannen jalan
korkeudessa; luostarien keskeisistä juonista ja vehkeilyistä, vuoriston
salaperäisistä äänistä ja merkillisistä heijastuksista vuoriston
lumipinnalla. Hän jutteli myöskin Lhassasta ja dalai-Laamasta, jota hän
oli käynyt katsomassa ja kunnioittamassa.
Jok'ikinen noista pitkistä mielenkiintoisista päivistä kohosi kuin
muuri Kimin ja hänen oman heimonsa ja äidinkielensä välille. Hän
tottui vähitellen taas ajattelemaan ja uneksimaan kansankielellä, ja
vaistomaisesti hän noudatti laaman menettelyä syömisessä, juomisessa ja
muussa senkaltaisessa. Vanhan miehen mieli kääntyi enemmän ja enemmän
omaan luostariin samalla kuin hänen silmänsä suuntautuivat vuoriston
ikilumille päin. Jokensa löytäminen ei häntä enää huolettanut. Tosin
hän silloin tällöin tarkasteli pitkän aikaa jotakin mätästä tai oksaa,
odottaen maan aukeavan ja vuodattavan siunauksensa hänelle, mutta hän
oli tyytyväinen saadessaan olla oppilaansa seurassa ja tuntiessaan
Doonvuoriston lauhkean tuulen hyväilyä.
Se oli toista kuin Ceylonissa tai Buddh-Gayassa tai Bombayssa ja aivan
toista kuin muutamassa pensaita kasvavassa rauniokaupungissa, jollaisia
hän näytti tavanneen pari vuotta sitten.
Hän puheli noista paikoista niinkuin turhamielisyydestä vapautunut
tutkija tai nöyrä etsijä, viisas ja tasamielinen vanhus, jonka tietoja
valistaa täydellinen ymmärrys. Askel askeleelta ja katkonaisesti,
liittäen jokaisen uuden opetuksen johonkin matkalla tavattuun ilmiöön,
hän jutteli kaikista retkistänsä läpi laajan Intian, kunnes Kim, joka
ennen oli jo rakastanut häntä tietämättä syytä siihen, tunsi nyt
rakastavansa häntä ainakin viidenkymmenen hyvän syyn takia.
Näin he yhdessä nauttivat suuresta onnestansa ja välttivät, niinkuin
Laki vaatii, pahoja sanoja ja sopimattomia haluja, eivät syöneet
ylenmäärin, eivät loikoilleet mukavilla vuoteilla eivätkä olleet
puettuina kalliisiin vaatteisiin. Vatsa ilmoitti heille aterian ajan,
ja kansa toi heille ruokaa, niinkuin sananlasku sanoo.
Mutta uutiset kulkevat Intiassa nopeasti, ja ennen pitkää tuli heidän
luoksensa viljavien maiden kautta valkopartainen palvelija, laiha ja
kuiva Urya, tuoden vasullisen kabulilaisia rypäleitä ja kultaisia
appelsiineja ja kutsuen heitä läsnäolollansa kunnioittamaan hänen
emäntäänsä, joka oli huolissaan siitä, että laama oli niin kauan lyönyt
hänet laimin.
-- Nyt muistan, puhui laama aivan kuin tuo ehdotus olisi ollut ihan
odottamaton. -- Hän on hyvä ihminen, mutta kohtuuttoman puhelias.
Kim istui par'aikaa lehmän purtilon laidalla kertoellen juttuja
kyläsepän lapsille.
-- Hän pyytää vain toista poikaa tyttärelleen. En minä ole häntä
unohtanut, sanoi hän. -- Salli hänen saavuttaa ansiota. Ilmoita että
tulemme.
He kulkivat vainioiden poikki yksitoista mailia kahdessa päivässä ja
saivat ylen määrin huomiota osakseen perille päästessään, sillä vanha
nainen piti yllä vieraanvaraisuuden perintätapaa ja pakotti vävynsäkin
sitä noudattamaan, tämä kun oli kokonaan anoppinsa johdettavana ja
säilytti kotirauhan lainaamalla rahoja koronkiskureilta.
Ikä ei ollut heikontanut puheliaan naisen kieltä enempää kuin
muistiakaan, ja hyvin kaihditun yläkerran ikkunan takaa, ainakin
tusinan palvelijan kuullen, tervehti hän Kimiä kohteliaisuuksilla,
jotka olisivat saaneet eurooppalaisen kuulijan epämiellyttävästi
kauhistumaan.
-- Mutta sinä olet yhä edelleen sama julkea kerjäläinen kuin
_paraossakin_, hän huusi. -- En ole sinua unohtanut. Mene peseytymään
ja syömään. Tyttäreni pojan isä on mennyt ulos vähäksi aikaa. Me
naisparat olemme siis aivan mykkiä ja hyödyttömiä.
Aivan kuin puhettansa todistaakseen hän riiteli armottomasti koko
perheväkensä kanssa, kunnes tuotiin ruokaa ja juomaa. Ja illalla,
nuotiosavujen tuoksuessa, hän suvaitsi määrätä kantotuolinsa tuotavaksi
epäsiistille etupihalle savuavien tulisoihtujen valossa, ja hänen
istuessaan siinä sangen hatarain uutimien takana hänen kielensä kävi
kerkeästi.
-- Jos pyhä mies olisi tullut yksinään, olisin hänet toisella tavalla
vastaanottanut, mutta kuka voi tuon lurjuksen seurassa olla tarpeeksi
huolellinen?
-- Maharanee, sanoi Kim, valiten tapansa mukaan ylhäisimmän nimityksen,
-- minunko on syyni, ettei kukaan muu kuin sahib -- poliisi-sahib --
sanonut maharaneeta, jonka kasvoja hän...
-- Ole vaiti! Se tapahtui pyhiinvaellusretkellä. Kun matkustamme --
sinä tunnet sananparren.
-- ... nimittänyt maharaneeta sydänten särkijäksi ja ihastuksen
antajaksi?
-- Muistatko sen! Niin se oli. Se tapahtui kauneuteni kukoistuksen
aikana. -- Nainen naureskeli tyytyväisenä kuin papukaija sokeripalan
ääressä. -- Kerroppa nyt töistäsi ja toimistasi -- sen verran kuin voit
häpäisemättä itseäsi. Te tulette Benaresista? Olisin mennyt sinne näinä
vuosina, mutta tyttäreni -- meillä on vain kaksi poikaa. Se on näiden
alamaitten vaikutusta. Kulussa miehet ovat norsuja, mutta tahtoisin
kysyä pyhältä mieheltä -- väistyhän syrjään sinä kelvoton -- eikö hän
voisi antaa jotakin taikakeinoa perin vaikeata vatsatautia vastaan,
joka mango-hedelmäin aikaan vaivaa tyttäreni vanhinta poikaa. Kaksi
vuotta sitten hän antoi minulle voimakkaan taikalääkkeen.
-- Kuuletko, pyhä mies, sanoi Kim naureskellen, nähdessään laaman
alakuloisen ilmeen.
-- Se on totta. Annoin hänelle kerran lääkkeen vatsapöhöön.
-- Hampaita ... hampaita ... hampaita, tiuskui vanha nainen.
-- Paranna heidät, jos ovat sairaita, muistutteli Kim mielihyvällä, --
mutta älä tee taikoja. Muista miten maratille kävi.
-- Siitä on jo kaksi sadekautta kulunut. Hän väsytti minut
iankaikkisella puhelullaan. -- Laama valitti niinkuin kelvoton tuomari
olisi hänen edessään valittanut. -- Niin sitä sattuu -- pane se
mieleesi, chelani -- että toimettomat naiset saattavat nekin, jotka
haluaisivat seurata Tietä, harhaan astumaan. Hän puheli minulle lapsen
sairauden aikana kolme päivää yhtämittaa.
-- Arree! Ja kellepä muulle olisin puhunut? Pojan äiti ei tiennyt
mitään, ja pojan isä sanoi; "Se tapahtui kylmän aikakauden öinä,
rukoile jumalia", ja sitten hän huolettomana heittäysi nukkumaan ja
kuorsasi.
-- Minä annoin hänelle taikalääkkeen. Mitäpä vanha mies voi muuta tehdä?
-- Toiminnasta pidättäytyminen on hyvin hyvä ... paitsi jos toimii
korkeamman ansion vuoksi.
-- Ah, _chela_, jos luovut minusta, jään aivan yksin.
-- Hän sai sittenkin maitohampaansa helposti, sanoi vanha nainen, --
mutta kaikki papit ovat samanlaisia.
Kim yski ankarasti. Ollen nuori hän ei hyväksynyt naisen lörpöttelevää
tapaa. -- Jos viisasta vaivaa sopimattomaan aikaan, voi siitä koitua
onnettomuutta.
-- Tuolla tallissa on puhuva _mynah_, sanoi nainen kerkeästi, samalla
näpsäyttäen jalokivikoristeista sormeansa, -- joka on oppinut kotipapin
äänen. Saatan ehkä laiminlyödä kunnioituksen osoittamisen vieraitani
kohtaan, mutta jos olisitte nähnyt _hänen_ lyövän nyrkeillään
vatsaansa, joka oli kuin keskenkasvuinen kurpitsa, ja huutavan: "Tässä
on kipu", olisitte antaneet minulle anteeksi. Olen melkein päättänyt
ottaa _hakimin_ lääkettä. Hän myy sitä huokealla ja siitä kaupasta hän
lihoo kuin Shivan oma härkä. H ä n ei kieltäydy antamasta lääkkeitä,
mutta epäilin antaa niitä lapselle hänen lääkepullojensa onnettomuutta
tuottavan värin vuoksi.
Laama oli tuon pitkän yksinpuhelun suojassa hävinnyt pimeyteen, hänelle
varustettua huonetta kohti.
-- Sinä olet varmasti suututtanut hänet, sanoi Kim.
-- Enpä suinkaan. Hän on väsynyt, ja unohdin sen, sillä olen isoäiti.
(Vain isoäitien pitäisi saada hoitaa lapsia. Äidit kykenevät vain
synnyttämään niitä.) Kun laama huomenna näkee tyttäreni pojan ja kuinka
isoksi hän on kasvanut, kirjoittaa hän taikalääkkeen. Silloin hän
myöskin voi arvostella uuden _hakimin_ rohtoja.
-- Kuka on tuo _hakim_, maharanee?
-- Vaeltaja niinkuin sinäkin, mutta hän on hyvin ymmärtäväinen
bengalilainen Daccasta, mestari lääkkeiden tuntijaksi. Hän paransi
minut vaikeasta vatsakivusta syömisen jälkeen, antamalla pienen
lääkemarjan, joka vaikutti kuin irti päästetty paholainen. Hän
matkustelee ja myy kallisarvoisia lääkkeitä. Hänellä on myöskin
englannin kielellä painetuita papereita, joista nähdään, mitä hän
on tehnyt heikkoselkäisille miehille ja vähäverisille naisille. Hän
on ollut täällä neljä päivää, mutta kuultuaan, että olitte tulossa
_(hakimit_ ja papit ovat kuin käärme ja tiikeri kaikkialla maailmassa)
hän on luullakseni vetäytynyt syrjään.
Naisen vähän hengähtäessä tuon sanatulvan perästä mutisi vanha
suorapuheinen palvelija istuen tulisoihduista loitompana: -- Tämä talo
on kuin lantakasa, tänne kokoontuvat kaikki puoskarit ja papit. Älkää
antako pojan syödä mangoa. -- Mutta kukapa voi puhua järkeä isoäidille?
Sitten korostaen ääntään sanoi hän kunnioittavasti: -- Sahiba, _hakim_
lepää ateriansa perästä. Hän on huoneessaan kyyhkyslakan takana.
Kim oli jännittynyt niinkuin kettua odottava luolakoira. Olisi hyvin
huvittavaa nolata ja väitellä Kalkuttassa opin saaneen bengalilaisen
kanssa. Ei ollut sopivaa, että laama enempää kuin hän itsekään joutuisi
syrjään sellaisen tieltä. Hän hyvin tunsi omituiset englanninkieliset
ilmoitukset hindulaisten sanomalehtien takasivuilla. Xavierin pojat
joskus ostivat niitä salaa nauraakseen niille tovereittensa kanssa,
sillä kiitollisten potilaitten kieli heidän kuvaillessaan tautejaan oli
hyvin yksinkertaista ja kuvaavaa. Urya, joka näki mielellänsä loisen
karkottavan toisen, lähti pois kyyhkyslakkaa kohti.
-- Kyllä tunnen, sanoi Kim paraiksi hilliten pilkkansa. -- Heidän
lääkkeensä ovat pelkkää värjättyä vettä, johon liittyy suurta
hävyttömyyttä. Ja heidän uhrejansa ovat rappiolle joutuneet kuninkaat
ja ylen määrin lihavat bengalilaiset. Ja suurimman voittonsa he saavat
lapsista, jotka -- eivät olet syntyneet.
Vanha nainen nauroi käheästi. -- Älä ole kateellinen. Ovatko
taikakeinot mielestäsi parempia, vai? Enhän minä ole sitä kieltänyt.
Pidä huolta, että pyhä mies kirjoittaa minulle hyvän amuletin
huomiseksi.
-- Vain tietämättömät kieltävät, kuului käheä ääni pimeydestä, ja joku
olento asettui istumaan vähän loitommaksi. -- Vain tietämättömät voivat
kieltää taikakeinojen arvon. Ja vain tietämättömät kieltävät lääkkeiden
arvon.
-- Muuan rotta löysi palan inkivääriä. "Avaanpa maustekaupan", se
sanoi, -- tokaisi Kim.
Väittely syntyi oitis, ja he saattoivat kuulla vanhan naisen
jännittyneenä valmistautuvan huvitukseen.
-- Papin poika tuntee hoitajansa ja kolmen jumalan nimet. Hän sanoo:
"Kuule minua tai kiroan sinut kolmen miljoonan suuren jumalan nimeen."
Olihan tuolla näkymättömällä tulokkaalla nuoli tai pari varalla
viinessään. Hän jatkoi: -- Minä olen vain aakkosten opettaja, minä olen
oppinut kaiken sahibin viisauden.
-- Sahibit eivät milloinkaan vanhene. He tanssivat ja leikkivät
niinkuin lapset vielä isoisinä ollessaan. Ne ovat lujaa sukua, piipitti
nainen kantotuolissaan.
-- Minulla on myöskin lääkkeitä, jotka taltuttavat kiivaita ja vihaisia
ihmisiä. _Sinaa_, joka on valmistettu silloin, kun kuu on soveliaassa
kohdassa taivaalla; ja keltaista maaväriä, _arplania_, Kiinasta, joka
nuorentaa miehen, niin että hänen perheensä hämmästyy; Kashmirin
sahramia ja Tabulin parasta saleppia. Monet ihmiset ovat kuolleet
ennenkuin...
-- Sen kyllä uskon, sanoi Kim.
-- ... oppivat tuntemaan lääkkeeni. Minä en anna sairailleni vain
mustetta, jolla taika on kirjoitettu, vaan kuumia tepsiviä lääkkeitä,
jotka laskeutuvat alas ja kukistavat taudin.
-- Niin ne juuri tekevät, huokasi vanha nainen.
Pimeästä kuuluva ääni rupesi laveasti kertomaan onnettomuuksista ja
vararikoista, joihin liittyi aika joukko anomuksia hallitukselle.
-- Jollei kohtaloni olisi toisin johtanut, olisin nyt hallituksen
palveluksessa. Minulla on Kalkuttan suuressa koulussa saavutettu
oppiarvo ... ja sinnehän ehkä tämänkin talon poika pannaan oppimaan.
-- Sinne hänet pannaan. Jos naapurin poika muutamassa vuodessa
saavuttaa ensimmäisen oppiarvon, niin totta kai meidän lapset, jotka
ovat niin teräväpäisiä, ansaitsevat palkintoja Kalkuttan koulussa.
-- En milloinkaan ole nähnyt sellaista lasta, sanoi ääni. -- Se on
syntynyt onnellisella hetkellä, ja jollei vatsatauti, joka voisi
muuttua mustaksi koleraksi, vie häntä kuin kyyhkystä, saavuttaa hän
pitkän iän ja on kerrassaan kadehdittava.
-- _Hai mai_! sanoi vanha nainen. -- Ei ole hyvä ylistää lapsia, muuten
kyllä kuuntelisin tätä puhetta. Mutta talon pihapuoli on suojaton,
ja tällaisenakin suloisena iltana ihmiset pitävät itseään miehinä ja
naisina. Lapsen isäkin on poissa, ja minun täytyy olla vielä vanhoilla
päivilläni _chowkedarina_ (vartijana). Siirtäkää pois kantotuoli.
Väitelkööt _hakim_ ja nuori pappi lääkkeistä ja taikakeinoista, miten
haluavat. Tuokaa tupakkaa vieraille, kelvottomat orjat, ja sitten
lähden katsastukselle.
Kantotuoli siirtyi pois heiluvien tulisoihtujen ja koirajoukon
seuraamana. Kaksikymmentä lähikylää tunsi tarkoin sahiban ...
virheineen, lörpöttelevine kielineen, samoin kuin hänen suuren
armeliaisuutensakin. Kaksikymmentä kylää petkutti häntä ikivanhan
tavan mukaan, mutta kukaan ei olisi tahtonut varastaa tai ryöstää
hänen alueeltaan mistään taivaan lahjasta. Siitä huolimatta hän piti
suurta melua pintapuolisista tarkastuksistaan, joista hälinä kuului
puoliväliin Mussoorieta.
Kimin ankara ilme hälveni niin kuin ennustajan kohdatessaan toverin.
_Hakim_ työnsi yhä istuallaan vesipiippunsa hänelle ystävällisellä
jalan liikkeellä, ja Kim tuprutti hyvää tupakkaa. Ympärillä olevat
odottivat vakavaa ammatillista väittelyä ja ehkäpä vähän ilmaista
lääkärinapuakin.
-- Tietämättömien kuullen lääketieteestä keskusteleminen on samaa kuin
papukaijan opettaminen laulamaan, sanoi _hakim_.
-- Oikea kohteliaisuus, vastasi Kim, -- on sangen usein
huomaamattomuutta.
Tämäntapaiset lauseet olivat tietysti aiotut vaikuttamaan kuulijoihin.
-- Kuulkaas. Minulla on ajos sääressäni, huusi muuan keittiöpoika. --
Katsokaahan sitä!
-- Mene tiehesi, huusi _hakim. --_ Näinkö tässä talossa kohdellaan
kunnioitettuja vieraita? Niinhän te kokoonnutte kuin puhvelihärät.
-- Jos vain sahiba tietäisi..., sanoi Kim.
-- _Ai, ai!_ Tulkaa pois. He palvelevat vain emäntäämme. Kun nuoren
shaitanin vatsatauti on parannettu, ehkäpä meidänkin raukkojen
sallitaan...
-- Emäntäsi elätti vaimosi silloin kun olit vankilassa, lyötyäsi
rahanlainaajan pään puhki. Kuka uskaltaa puhua pahaa hänestä! -- Vanha
palvelija kierteli hurjasti valkeita viiksiään kuun valossa. -- Minä
olen vastuussa tämän talon kunniasta. Menkää, sanoi hän, työntäen
käskyläisiään edellä.
Silloin sanoi _hakim_ niin että huulet tuskin liikkuivat puhuessa: --
Mitenkä voitte, herra O'Hara? Olen iloinen saadessani taas tavata teitä.
Kimin käsi puristautui piipunvarren ympärille. Jossakin avoimella
tiellä ollessaan hän ei ehkä olisi hämmästynyt, mutta tässä hiljaisessa
suvannossa hän ei ollut odottanut tapaavansa Hurree babua. Sekin
suututti häntä, että oli antanut pettää itsensä.
-- Hah haa, hah haa. Minähän sanoin sinulle Lucknowissa ...
_resurgam_ ... että nousen ylös uudessa muodossa etkä sinä tunne minua.
Kuinka paljosta löimmekään vetoa?
Hän pureskeli rauhallisesti kardemummansiemeniä, mutta hengitti
rauhattomasti.
-- Mutta miksi olet tullut tänne, babuji?
-- Kas, siinä pulma, niinkuin Shakespeare olisi sanonut. Tulin
onnittelemaan sinua erinomaisesta teostasi Delhissä. Sanon sinulle,
että olemme suorastaan ylpeitä sinusta. Se oli erinomaisen sukkelasti
ja taitavasti tehty. Yhteinen ystävämme on minun vanha ystäväni. Hän
on ollut monessa ahdingossa ja joutuu vielä moneen sellaiseen. Hän
kertoi minulle asian. Ja minä kerroin sen herra Lurganille. Hän oli
tyytyväinen siitä, että alotit työsi niin taitavasti. Koko osastomme on
hyvillään.
Ensimmäisen kerran elämässään Kim värähti ylevästä
virkakuntaylpeydestä. Se voi kuitenkin olla paha loukkauskivi, jota
tuntee sielussaan, kun työtoverit antavat arvoa sille, mitä on tehnyt.
Maailmassa ei ole mitään siihen verrattavaa. Mutta samassa itämaalainen
hänessä ilmaisi, etteivät babut suorita pitkiä matkoja lausuakseen
kohteliaisuuksia.
-- Kerrohan sinäkin juttusi, babu, sanoi hän käskevästi.
-- Oh, se ei ole mitään. Minä olin vain Simlassa, kun saapui sähke,
kertoen mitä yhteinen ystävämme sanoi kätkeneensä, ja vanha
Creighton ... (hän katseli miten Kim arvosteli sellaista rohkeuden
näytettä).
-- Eversti sahib, oikaisi Xavierin koulun oppilas.
-- Tietysti. Hän tapasi minut joutilaana ja määräsi minut Chitoriin
tuomaan sen kirjepahasen. Minä en pidä etelästä: liian pitkä
rautatiematka, mutta saanhan runsaat matkarahat. Hah haa! Takaisin
tullessani tapasin yhteisen ystävämme Delhissä. Hän on siellä rauhassa
juuri nyt ja sanoo saddhupukunsa soveltuvan erinomaisen hyvin. No
niin, siellä kuulin, mitä olit tehnyt, niin hyvin ja nopeasti, vain
hetken äkillisten vaatimusten mukaisesti. Minä kerroin yhteiselle
ystävällemme, että olet mainio mestari, hitto vie! Se oli loistavaa, ja
nyt tulin ilmaisemaan sen.
-- Hm!
Sammakot kurnuttivat ahkerasti ojassa, ja kuu oli vaipumassa
taivaanrannalle. Joku hyväntuulinen palvelija oli mennyt nauttimaan
yön kauneudesta ja päristeli hiljalleen rumpua. Kim lausui seuraavan
lauseensa kansankielellä.
-- Mistä tiesit seurata meitä?
-- Oh, eihän se ollut vaikeata. Sain ystävältämme tietää, että lähditte
Saharunporeen, ja siitä syystä tulin tänne. Punaiset laamat eivät ole
näkymättömiä henkilöitä. Ostin itselleni lääkelaatikon, enkä suinkaan
ole huono lääkäri. Menin Akrolaan kahluupaikan kautta, sain kuulla
teistä, juttelin siellä, juttelin täällä. Kaikki rahvas tiesi, mitä
te puuhailitte. Sain tietää, milloin vieraanvarainen vanha nainen
oli lähettänyt _doolinsa_. Heillä on paljon muistelmia vanhan laaman
käynneistä täällä. Sitten tiesin, etteivät vanhat naiset voi pysyä
lääkkeistä erillään. Niinpä siis olen tohtori ja ... kuulithan puheeni.
_Minusta_ on tämä aika hyvää. Usko minua, herra O'Hara, näillä seuduin
tuntee kaikki rahvas laaman ja sinut. Ethän ole pahoillasi että tulin?
-- Babuji, sanoi Kim, katsahtaen hänen leveään irvistävään naamaansa,
-- minä olen sahib!
-- Rakas herra O'Hara...
-- Ja toivon saavani olla mukana suuressa pelissä.
-- Sinä olet nyt minun käskettävänäni virassa.
-- Mistä syystä sitten puhut niinkuin puussa istuva apina? Eihän
kannata tulla Simlasta tänne valepuvussa makeita sanoja latelemaan.
Enhän minä ole lapsi. Puhu hindun kieltä ja sano suoraan asiasi. Sinä
et puhu yhtäkään sanaa kymmenestä totta. Miksi tulit tänne? Anna suora
vastaus.
-- Sepä se juuri on niin harmillista, kun on tekemisissä eurooppalaisen
kanssa, herra O'Hara. _Sinullahan_ pitäisi olla parempi selko näistä
asioista.
-- Mutta minä haluan tietää, sanoi Kim nauraen. -- Jos se koskee
peliä, niin voinenhan auttaa. Kuinka minä voisin toimia, kun sinä vain
lörpöttelet!
Hurree babu tarttui piipun varteen ja imi, kunnes se taas solisi.
-- No, minä puhun nyt kansankielellä. Siirryhän lähemmäksi, herra
O'Hara, se koskee erään valkoisen oriin sukutaulua.
-- Yhäkö vielä? Sehän tuli valmiiksi jo aikoja sitten.
-- Sittenkun jok'ainoa on kuollut, on suuri pelikin loppunut. Mutta
ei ennemmin. Kuuntelehan loppuun asti. Oli viisi kuningasta, jotka
valmistivat äkillistä hyökkäystä kolme vuotta sitten, jolloin Mahbub
Ali antoi sinulle oriin sukutaulun. Saatuaan tuon tiedon ja ennenkuin
he ehtivät valmistua hyökkäsi armeijamme heidän kimppuunsa.
-- Niinpä kyllä, kahdeksantuhatta miestä ja kanuunoita. Minä muistan
sen yön.
-- Mutta sotaa ei käyty loppuun. Se on hallituksen tapa. Joukot
kutsuttiin takaisin, koska hallitus uskoi, että nuo viisi kuningasta
olivat masennetut. Eipä ole helppoa ylläpitää joukkoja korkeissa
vuorisolissa. Hilas ja Bunar -- pari rajahia tykkeineen -- ottivat
määrätystä palkkiosta suojellakseen vuorisolia kaikkia pohjoisesta
tulevia hyökkäyksiä vastaan. He vakuuttivat ystävyyttään ja pelkoaankin.
Babu naureskeli ja jatkoi englanninkielellä: -- Ymmärräthän, että tämä
on vain yksityistä valaistusta, tämä poliittisen aseman selvittäminen.
Virallisesti en saa mitenkään arvostella esimiesten toimia. No, nyt
jatkan! Tämä miellytti hallitusta, joka tahtoi välttää kuluja, ja
tehtiin sopimus, että niin ja niin monesta rupeesta kuussa Hilas ja
Bunar suojelevat vuorisolia, kun hallituksen joukot ovat poistetut.
Siihen aikaan, sen jälkeen kun me tapasimme toisemme, pääsin minä,
oltuani teekauppiaana Lehissä, armeijan tiliosastoon. Kun joukot
vietiin pois, jäin vuoristoon suorittamaan palkkoja työmiehille, jotka
rakensivat uusia teitä kukkuloilla. Tämä työ oli hallituksen ja noiden
kahden rajahin välisen sopimuksen osa.
-- Vai niin. Entä sitten?
-- Siellä oli hirmuisen kylmä, siellä ylhäällä syksyn tullen, sanoi
Hurree babu tuttavallisesti. -- Pelkäsin että nuo Bunarin miehet
leikkaisivat kaulani joka yö rahakirstun takia. Sepoy-vartijani
nauroivat minulle. Mutta minä olen niin arkaluontoinen. Olkoon se
sinään... Minä lähetin monta kertaa ilmoituksen, että nuo kaksi
kuningasta olivat myyneet itsensä vihollisille, ja Mahbub Ali, joka
oleskeli vieläkin pohjoisemmassa, vahvisti useita kertoja tiedonantoni.
Mutta mitään ei tehty. Minä vain palellutin jalkani, niin että yksi
varvas leikattiin. Ilmoitin, että ne tiet, joiden rakentajille maksoin
palkan, tehtiin vieraita ja vihollisia varten.
-- Ketä varten?
-- Venäläisiä varten. Siitä työmiehet avoimesti leikkiä laskivat.
Sitten minut kutsuttiin etelään suullisesti kertomaan mitä tiesin.
Mahbub tuli myöskin. Ja katso, mitä tapahtui. Vuorisolien kautta tuli
tänä vuonna, lumen sulattua (hän värisi vieläkin) kaksi muukalaista,
muka ampumaan vuorivuohia. Heillä oli pyssyt, mutta samalla oli
ketjuja, mittauskojeita ja kompassit.
-- Ohoh! Nytpä alan ymmärtää.
-- Hilas ja Bunar ottivat heidät hyvin vastaan. He antoivat suuria
lupauksia ja puhuivat kuin anteliaan keisarin lähettiläät konsanaan.
He kulkivat ristiin rastiin laaksoissa sanoen: "Tähän voi rakentaa
varustuksen, tuonne voi asettaa linnakkeen." Tässä voi puolustaa tietä
kokonaista armeijaa vastaan ... juuri sitä tietä, jonka rakentamisesta
kuukausittain suoritin maksun. Hallitus tiesi tämän, mutta ei tehnyt
mitään. Kolme muuta kuningasta, joille ei ollut maksettu mitään solien
vartioimisesta, lähettivät lähettilään hallitukselle ilmoittamaan
Bunarin ja Hilasin petollisuudesta. Sitten kun kaikki paha oli
tehty, näetkös, kun ne kaksi muukalaista olivat saaneet kaikki viisi
kuningasta uskomaan, että suuri armeija hyökkää vuorisolien kautta
huomispäivänä taikka sitä seuraavana -- vuoristolaiset ovat kaikki
hupakolta -- silloin tulee minulle, Hurree babulle, määräys: "Mene
pohjoiseen ja ota selvää, mitä vieraat tekevät." Minä vastasin
Creighton sahibille: "Eihän tämä ole mikään lakiasia, jota varten
minun tulisi mennä todistuksia keräilemään." Hurree käänsi taas
puheensa englanniksi. "Miksette anna puolivirallista määräystä jollekin
rohkealle miehelle mennä esimerkiksi myrkyttämään heidät? Tämä on jos
suotte huomautuksen anteeksi, hyvin valitettavaa huolimattomuutta
teidän puoleltanne." Ja eversti Creighton nauroi minulle. Sehän on
teidän typerää englantilaista ylpeyttänne. Luulette, ettei kukaan
uskalla vehkeillä teitä vastaan. Sehän on päätöntä.
Kim poltteli hiljalleen, miettien älykkäässä päässään asiaa niin
pitkälle kuin ymmärsi.
-- No, menet siis pitämään silmällä noita muukalaisia?
-- En, menen heitä vastaan. He tulevat Simlaan lähettämään otuksien
päät ja sarvet Kalkuttaan täytettäviksi. Ovat muka vain urheilijoita ja
hallitus on myöntänyt heille erikoisia vapautuksia. Niinhän tietenkin
aina tehdään. Sekin on meidän brittiläistä ylpeyttämme.
-- No miksikä heitä siis pelkäsit?
-- Hitto vieköön, hehän eivät ole tummaihoisia! Minä voin tehdä mitä
hyvänsä tummaihoisille. Mutta nämä ovat venäläisiä ja perin tunnottomia
lurjuksia. Minä, minä en halua tavata heitä todistajitta.
-- Tappaisivatko he sinut?
-- No, sehän ei olisi mitään. Olenhan minä kylliksi filosofi,
luullakseni, uhmaillakseni sellaista pikkuasiaa kuin kuolemaa, joka on
kunkin kohtalo ... mutta ... mutta he voisivat pieksää minua.
-- No miksi?
Hurree Babu näpsäytti kärsimättömänä sormiaan. -- Minä _tietenkin_
koetan tunkeutua heidän leiriinsä esimerkiksi tulkkina, heikkomielisenä
tai kerjäläisenä ja niin poispäin. Ja silloin minun täytyy koettaa
siepata mitä voin. Eikä se ole vaikeampaa kuin tämä tohtorin
näytteleminen vanhan naisen luona. Mutta se vain -- näetkös, herra
O'Hara -- minä olen onnettomuudekseni aasialainen, ja siitä on paljon
harmia monessa suhteessa. Ja _lisäksi_ olen bengalilainen, pelkuri mies.
-- Jumala loi jänikset ja bengalilaiset. Mitä siis häpeät? sanoi Kim
käyttäen sananpartta.
-- Sehän on luomistyön tulos ehkäpä välttämättömyyden pakosta, mutta
kaikesta huolimatta jää kysymys, mitä siitä on hyötyä. Minä olen
tosiaan aika pelkuri! Muistan kerran kun he aikoivat ottaa henkeni
jossakin Lhassan tiellä (en minä koskaan Lhassaan asti ehtinyt). Minä
istuin ja itkin, herra O'Hara, odottaen kiinalaista kidutusta. En
luule, että nuo kaksi miestä minua kiduttaisivat, mutta haluaisin joka
tapauksessa hankkia eurooppalaista apua tarvittaessa. -- Hän yski ja
sylkäisi kardemumman suustansa. -- Tämä on vain yksityinen ehdotus,
johon voit sanoa: "Ei babu." Jollet ole aivan tärkeissä toimissa tuon
vanhan miehen seurassa, niin voisit ehkä jollakin tavoin vapautua
hänestä; ehkä minä saisin muutetuksi hänen aikeensa. Mielelläni
näkisin, että olisit virkakosketuksessa kanssani, kunnes löydän nuo
urheilevat vakoojat. Minulla on suuret käsitykset sinusta sen jälkeen
kun tapasin ystäväni Delhissä. Ja sitten mainitsen sinun nimesi
virallisessa selostuksessani, kun asia on valmis. Siitä tulee melkoinen
töyhtö hattuusi. Ja siinä syy, miksi tulin.
-- Hm! Juttusi loppuosa saattaa olla totta, mutta miten sen alkupään
lienee?
-- Noistako viidestä kuninkaasta? Kyllä siinä on totta. Paljon enemmän
kuin voit aavistaakaan, sanoi Hurree vakavasti. -- Tuletko siis,
vai?... Minä lähden täältä suoraan Dooniin. Siellä on hyvin reheviä
vainioita ja kukkaisia niittyjä. Sitten lähden Mussooriin, vanhaan
hyvään Mussoorie Pahariin, kuten herrat ja naiset sanovat, ja sieltä
Ramporin kautta Chiniin. Se on ainoa tie, jota myöten he voivat tulla.
En haluaisi odotella kylmässä, mutta siitä huolimatta täytyy. Tahdon
seurata heitä Simlaan. Näetkös, toinen heistä on ranskalainen, ja minä
osaan ranskaa vielä sangen hyvin. Chandernagoressa on senkielisiä
ystäviäni.
-- _Hän_ olisi hyvin iloinen saadessaan nähdä vuoriston jälleen, sanoi
Kim mietiskellen. -- Kaikki hänen puhelunsa näinä kymmenenä päivänä on
enimmiten koskenut sitä. Jos lähtisimme yhdessä...
-- Sekin käy laatuun. Me voimme olla aivan tuntemattomia matkalla, jos
laama pitää sitä parempana. Minä menen neljä tai viisi mailia edellä,
hiljalleen, Hurreella ei ole mitään kiirettä, ja te tulette jäljessä.
Meillä on runsaasti aikaa. Nuo miehet vehkeilevät, tarkastelevat ja
tekevät tietenkin karttoja. Minä lähden huomenna, ja te voitte lähteä
seuraavana aamuna, jos tahdotte. Saatte ajatella asiaa aamuun saakka,
vaikka nythän on melkein aamu.
Hän haukotteli mahtavasti ja lähti kompuroimaan makuupaikallensa. Mutta
Kim nukkui vähän, ja hänen ajatuksensa liikkuivat tähän tapaan, koko
ajan hindukielellä:
-- Syystäpä kyllä on peliä sanottu suureksi. Olin neljä päivää
keittiöpoikana Quettassa ja palvelin sen miehen vaimoa, jonka kirjan
sitten varastin. Ja sekin kuului suureen peliin! Etelästä, Jumala
tietää kuinka kaukaa, tuli maratti, pelaten suurta peliä henkensä
kaupalla. Nyt minun on mentävä samoilla asioilla kauas pohjoiseen
pelaten suurta peliä. Sehän sujuu kuin sukkula koko Intian läpi, ja
minun osani ja huvitukseni (hän hymyili pimeässä) on kaikki laaman
ansiota. Onhan siinä tosin Mahbub Alin ja Creighton sahibinkin ansiota,
mutta etupäässä kuitenkin pyhän miehen. Hän on oikeassa. Tämä on
suuri ja ihmeellinen maailma, ja minä olen Kim ... Kim ... Kim ...
yksinäni ... ihan yksin kaiken sen keskellä. Mutta minä haluan nähdä
noita muukalaisia mittauskojeineen ja ketjuineen...
-- Mikä oli tulos eilisillan väittelystä? kysyi laama aamurukouksensa
perästä.
-- Tapasin vaeltavan lääkkeiden myyjän, sahiban seuralaisen. Hänet
sain lähtemään sekä pyynnöillä että järkisyillä ja näytin toteen, että
meidän taikakeinomme ovat arvokkaampia kuin hänen pelkät värjätyt
vesilääkkeensä.
-- Voi, minun taikakeinoni! Vieläkö tuo hurskas nainen vaatii uutta?
-- Hyvin hartaasti.
-- Sellainen täytyy sitten kirjoittaa, muuten hän särkee korvani
valituksillaan. Laama etsi kynäkotelonsa.
-- Täällä tasangolla, sanoi Kim, -- on aina liian paljon ihmisiä.
Siellä vuoristossa on luullakseni vähemmän.
-- Oi sitä vuoristoa ja vuoriston lunta! -- Laama repäisi pienen
paperiliuskan, joka sopi panna amulettiin. -- Mutta mitä sinä tiedät
vuoristosta?
-- Sehän on sangen lähellä. -- Kim avasi oven ja katseli Himalajan
pitkää sulavapiirteistä selännettä, jota aamuaurinko kultasi. -- Paitsi
sahibin puvussa en ole jalallanikaan astunut sinne.
Laama haisteli tuulta mietteissään.
-- Jos lähdemme pohjoiseen päin, Kim asetti näin kysymyksensä
nousevalle auringolle, -- eikö keskipäivän kuumuutta voisi välttää
kulkemalla ainakin alemmilla kukkuloilla?... Onko taika valmis, pyhä
mies?
-- Olen kirjoittanut seitsemän tuhman paholaisen nimeä, joista yksikään
ei ole edes tomuhiukkasen arvoinen. Siten hullut naiset viettelevät
meitä Tieltä!
Hurree babu tuli esiin kyyhkyslakan takaa, puhdistaen hampaitansa
erityisen huomattavilla eleillä. Seistessään siinä lihavana,
suurivatsaisena, paksuniskaisena ja puhuen syvällä äänellä hän ei
tosiaankaan näyttänyt "pelkurilta". Kim viittasi melkein huomaamatta,
että asiat kävivät hyvään suuntaan. Ja suoritettuaan siistimisensä
tuli Hurree babu mairittelevalla kielellä osoittamaan kunnioitustaan
laamalle.
He aterioivat tietenkin erikseen, ja sen jälkeen vanha nainen, enemmän
tai vähemmän pysytellen ikkunan uutimen takana, huomautti jälleen
tuosta tärkeästä pienen pojan vatsataudista, joka oli aiheutunut
raa'asta mangosta. Laaman tiedot lääketieteessä olivat pääasiassa
sympateettista laatua. Hän uskoi, että mustan hevosen lanta tulikivellä
sekoitettuna ja käärmeen nahassa säilytettynä oli hyvä lääke koleraa
vastaan, mutta siinäkin innostutti häntä enemmän vertauskuva kuin tiede.
Hurree babu kannatti näitä mielipiteitä ihastuttavalla
kohteliaisuudella, niin että laama nimitti häntä sivistyneeksi
lääkäriksi. Hurree babu vastasi olevansa vain kokematon alottelija
salatieteitten alalla, mutta ainakin hän tiesi, ja kiitti jumalia
siitä, milloin hän oli mestarin läheisyydessä. Hänkin oli saanut
käydä sahibien koulua, joissa eivät tule kysymykseen kustannukset,
vieläpä Kalkuttan ylhäisissä saleissa. Hän oli kuitenkin ensimmäinen
myöntämään, että maallisen viisauden yläpuolella oli suurempi viisaus
-- ylevä ja itsenäinen mietiskelyn taito.
Kim katsoi häntä kadehtien. Hurree babu, rasvainen, töykeä ja
hermostunut, oli hävinnyt; poissa oli eilisillan rohdoskauppias.
Sensijaan oli tässä sivistynyt, kohtelias, huomaavainen, kokenut ja
oppinut mies, joka ammensi viisautta laaman huulilta.
Vanha nainen uskoi Kimille, että nämä oppineet puheet olivat hänelle
käsittämättömiä. Hän halusi sellaisia taikakirjoituksia, joissa oli
paljon mustetta, jonka voi liottaa veteen ja niellä ja siten päästä
taudista. Mitäpä muuten jumalista olisi hyötyä? Hän piti naisista
ja miehistä ja hän puhui heistä, pikku kuninkaistakin, joita oli
ennen kohdannut, omasta nuoruudestaan ja kauneudestaan, pantterien
hävityksistä ja aasialaisen rakkauden omituisuuksista, veronkannosta,
vuokrankiskonnasta, hautajaisista, vävystänsä, viittauksilla, joita
oli helppo seurata ... lapsenhoidosta ja nykyisestä häveliäisyyden
puutteesta. Ja Kim, jota yhtä paljon huvitti tämän maailman elämä kuin
vanhusta sen jättäminen, istui permannolla jalat pukunsa alla ristissä
ja kuunteli kaikkea, jolla aikaa laama kumosi Hurree babun esittämät
ruumiinparannusteoriat yhden toisensa perästä.
Puolen päivän aikaan babu sitoi selkäänsä messinkihelaisen
lääkearkkunsa, otti kiiltonahkaiset juhlakenkänsä toiseen käteensä,
sinivalkoisen kirjavan päivänvarjonsa toiseen ja lähti matkalle
pohjoiseen päin, Dooniin, jossa hän sanoi eräiden sen paikkakunnan
pikkukuninkaiden häntä odottavan.
-- Me lähdemme sitten, kun ilta käy viileäksi, _chela_, sanoi
laama. -- Tuo tohtori, joka on oppinut sekä lääketieteessä että
käyttäytymistavoissa, vakuuttaa, että ihmiset alempana vuoristossa ovat
hurskaita ja anteliaita sekä hyvin halukkaita saamaan opettajan. Hyvin
lyhyen matkan perästä vakuuttaa _hakim_ meidän tulevan seutuun, jossa
on raitista ilmaa ja havupuiden tuoksua.
-- Menettekö vuoristoon? Ja Kulun tietäkö? Vai kuinka onnelliset!
huudahti vanha nainen. -- Jollen minä olisi niin kiinni tämän talouden
hoidossa, ottaisin kantotuolini... Mutta se olisi häpeämätöntä, ja
minun hyvä maineeni turmeltuisi. Hohoo, kyllähän minä sen tien tunnen
-- tunnen joka askeleen. Siellä tapaatte kaikkialla armeliaita ihmisiä
-- ei kielletä mitään hyvännäköisiltä ihmisiltä. Minä käsken varustaa
teille evästä. Tarvitsetteko palvelijan saattamaan teitä matkalla?
Eikö? No, ainakin annan keittää teille hyvää ruokaa.
-- Kuinka jalo nainen onkaan tämä sahiba, sanoi valkopartainen urya,
kun keittiön puolella nousi aika melu. -- Hän ei milloinkaan ole
unohtanut ystäviään enempää kuin vihamiehiäänkään. Ja kuinka hän
osaakaan keittää ruokaa. -- Hän silitteli ohutta vatsaansa.
Heille pantiin matkaan leipää, makeisia, kylmää lintupaistia ynnä
riisiä ja luumuja, niin että Kim oli kuormitettu kuin muuli.
-- Minä olen vanha ja raihnainen, sanoi vanha nainen. -- Ei kukaan
rakasta minua enää. Eipä edes kunnioitakaan -- mutta harvoja on minun
vertaisiani, kun jumalien avulla käyn keittoastioihini käsiksi. Tulkaa
pian jälleen, te hyvät ihmiset. Sinä pyhä mies ja oppilas, tulkaa
jälleen. Huone on aina valmis. Olette tervetulleet... Naiset seuraavat
sinun _chelaasi_ liian julkisesti. Minä tunnen Kulun naiset. Pidä
varasi, _chela_, ettei hän jätä sinua, kun tuntee vuoristonsa tuoksut
jälleen... _Hai_! Älä kaada riisiastiaa... Jätä siunauksesi meidän
taloomme, pyhä mies, ja anna anteeksi palvelijallesi hänen typeryytensä.
Hän pyyhki punottavia silmiään huntunsa liepeellä ja imeskeli itkuaan.
-- Naiset lörpöttelevät, sanoi laama lopuksi, -- mutta sehän on naisten
heikkous. Minä annoin hänelle taikakalun. Hänkin on Elämän pyörään
kytketty, kokonaan tämän elämän asioihin antautunut, mutta siitä
huolimatta, _chela_, hän on hyvä, ystävällinen ja vieraanvarainen --
koko alttiista sydämestään. Kuka voi kieltää, etteikö sillä saavuttaisi
ansiota?
-- En ainakaan minä, pyhä mies, sanoi Kim, heittäen täyteläisen
evässäkin selkäänsä. -- Olen koettanut mielessäni, silmieni takana,
kuvitella sellaista, joka olisi kokonaan vapaa tuosta pyörästä --
joka ei haluaisi mitään eikä toimisi mitään. Ehkäpä joku nunna olisi
sellainen.
-- Entä sitten, veitikka? Laama oli melkein ääneen nauramaisillaan.
-- En voi kuvitella, minkälainen se olisi.
-- En minäkään. Mutta hänen edessänsä on monta miljoonaa uutta elämää.
Hän saavuttaa ehkä vähän viisautta niiden jokaisen avulla.
-- Mutta tuleeko hän sillä tiellä unohtamaan, miten valmistetaan
sahramilla maustettuja paisteja?
-- Sinä ajattelet arvottomia asioita. Mutta hän on taitava. Minä olen
oikein virkistynyt. Kun saavumme vuoriston juurelle, tulen olemaan
vieläkin väkevämpi. _Hakim_ puhui aivan totta sanoessaan tänä aamuna,
että lumivuorten tuuli puhaltaa pois kaksikymmentä ihmisen vuosista. Me
menemme vuoristoon, korkeille kukkuloille, aina ylemmäksi vuoristoon,
sinne, missä lumipurot kohisevat ja puut suhisevat -- joksikin aikaa.
_Hakim_ sanoi, että voimme palata sieltä milloin hyvänsä tasangolle,
sillä pistäydymme vain noissa mieluisissa paikoissa. _Hakim_ on kovin
oppinut, mutta hän ei ole ylpeä. Puhuin hänen kanssaan, sillä aikaa
kun sinä keskustelit sahiban kanssa, muutamanlaisesta huumaavasta
tunteesta, joka tuntui niskassani iltaisin, ja hän sanoi sen tulevan
liiallisesta kuumuudesta ja että se paranee, kun päästään raittiiseen
ilmaan. Ihmettelin, etten ollut itse ajatellut niin yksinkertaista
lääkettä.
-- Kerroitko hänelle etsinnästäsi? kysyi Kim vähän kateellisesti. Hän
tahtoi itse ohjata laamaa eikä sallia Hurree babun vehkeilevän.
-- Puhuin kyllä. Kerroin hänelle unestani ja siitä, miten saavutin
ansiota toimittamalla sinut saamaan oppia.
-- Ethän sanonut, että minä olin sahib?
-- Mitäpä sitä olisi tarvinnut sanoa? Olen sanonut sinulle monta
kertaa, että me olemme vain kaksi sielua etsimässä pelastusta. Hän
sanoi, ja siinä hän on oikeassa, että pelastuksen virta puhkeaa juuri
niinkuin olen uneksinut -- jalkojeni juuressa, jos tarvitaan. Kun olen
löytänyt Tien, näetkös, joka vapauttaa minut Olevaisuuden pyörästä,
tarvitseeko minun vaivata itseäni etsimällä tietä maailman lakeuksilta
-- jotka ovat vain harhanäkyjä? Sehän olisi järjetöntä. Minulla ovat
uneni, jotka uudistuvat joka yö; minulla on _Jataka_, ja sitten minulla
on sinut, sinä koko maailman ystävä. Sinun horoskoopissasi oli punainen
härkä vihreällä niityllä -- minä en ole unohtanut -- ja se oli tuova
sinulle kunniaa. Ja minähän näin ennustuksen toteutuvan. Minäpä olin
vielä välikappaleenakin. Sinä olet löytävä minulle virtani ja saat olla
siinä välikappaleena puolestasi. Etsintämme onnistuu varmasti.
Hän käänsi norsunluunkeltaiset, vakavat ja rauhalliset kasvonsa
kutsuvaan vuoristoon päin, ja hänen varjonsa lankesi pitkälle hänen
eteensä tielle.