II

He saapuivat linnoituksen tapaiselle rautatieasemalle, joka synkkänä

kohosi aamuyön pimeydessä. Tavarapihalta kuului sähkövintturien

vinkunaa niiden siirrellessä raskaita viljakuormia, joita pohjoisesta

tuodaan.

-- Tämä on pahojen henkien työtä, sanoi laama, peräytyen säikähtäneenä

ontolta kumajavaa pimeyttä, muurattujen penkereitten välissä

välähteleviä ratakiskoja ja ylhäällä häämöttävää katonkannattimien

sekavaa verkkoa. He olivat jättimäisessä kiviseinäisessä hallissa,

jonka permanto näytti olevan laskettu liinoihin käärityillä kuolleitten

ruumiilla ... kolmannen luokan matkustajilla, jotka olivat ostaneet

lippunsa edellisenä iltana ja nukkuivat odotussalissa. Vuorokauden

jokainen tunti on itämaalaisesta samanlainen, ja matkustajaliikennekin

on järjestetty sen mukaisesti.

-- Tänne tulevat tulivaunut. Joku on tuolla aukon takana, Kim osoitti

lippuluukkua. -- Hän antaa sinulle paperin, jolla pääset Umballaan.

-- Mutta mehän menemme Benaresiin, vastasi vanhus.

-- Samantekevää. Otetaan Benaresiin sitten. Pian! Juna tulee jo!

-- Ota sinä rahat!

Laama, joka ei ollutkaan niin hyvin tottunut juniin kuin oli

luulotellut, säikähti, kun 3,25 aamulla etelään menevä juna syöksyi

jyristen sisään asemalle. Nukkujat hyppäsivät pystyyn, ja asemahuone

kajahteli huutoja ja melua. Huudeltiin veden ja makeisten kauppiaita,

alkuasukaspoliisit komentelivat, ja naiset kirkuivat kootessaan

kapineitaan, lapsiaan ja aviomiehiään.

-- Se on juna ... vain juna. Ei se tänne tule. Odotahan!

Ihmetellen laaman yksinkertaista luottavaisuutta (tämä oli antanut

hänelle pienen pussin täynnä rupeita) Kim osti lipun Umballaan. Uninen

myyjä murisi ja heitti pöytään matkalipun seuraavalle asemalle, noin

kuuden mailin päähän.

-- Ei, sanoi Kim, tutkien sitä ja irvistellen. -- Se kelpaisi

farmareille, mutta minä asun Lahoren kaupungissa. Olihan se kuitenkin

näppärä temppu, babu. Antakaa nyt lippu Umballaan.

Babu antoi äkäisenä oikean matkalipun.

-- Ja toinen sitten Amritsariin, sanoi Kim, jolla ei ollut lainkaan

halua kuluttaa Mahbub Alin rahoja mihinkään niin jonninjoutavaan kuin

maksuun Umballaan asti.

-- Matka maksoi noin paljon. Vaihtorahat sain takaisin. Minä tiedän,

miten junissa kuljetaan. Tuskinpa milloinkaan _yogi_ on tarvinnut

_chelaa_ niinkuin sinä tarvitset, laverteli hän iloisena hölmistyneelle

laamalle. -- He olisivat jättäneet sinut Mian Mir-asemalle ilman minua.

Tätä tietä, tule. -- Hän antoi takaisin pikkurahat pidättäen yhden

annan rupeeta kohti Umballan lipusta vaivansa palkkiona ... jota tapaa

Aasiassa aina käytetään.

Laama kurkisti täyteen ahdetun rautatievaunun ovesta sisälle. -- Eikö

olisi parempi kävellä? sanoi hän arasti.

Tukeva sikhiläinen käsityöläinen pisti esiin parrakkaan päänsä. --

Pelkääkö hän? Älä pelkää. Minä muistan ajan, jolloin pelkäsin junia.

Tule vain sisään! Tämä on hallituksen työtä.

-- En minä pelkää, sanoi laama. -- Onko siellä tilaa kahdelle?

-- Ei täällä ole edes hiirelle tilaa, kirkui hyvinvoivan maanviljelijän

vaimo, hindulainen jat äveriäästä Jullundurista. Yöjunissa ei pidetä

niin tarkkaa vaaria kuin päiväjunissa, joissa eri sukupuolet tarkoin

pannaan eri vaunuihin.

-- Oh, poikani äiti, voimmehan tehdä tilaa, sanoi hänen siniturbaaninen

miehensä. -- Ota lapsi syliisi. Sehän on pyhä mies, etkö näe?

-- Ja sylissäni on seitsemänkymmentä kertaa seitsemän myttyä! Miksi

et pyydä häntä istumaan syliini, häpeämätön? Sellaisiahan miehet aina

ovat! -- Hän katseli ympärilleen saadakseen kannatusta. Ikkunan lähellä

istuva amritsarilainen naikkonen tuhahti harsonsa takaa.

-- Sisään, sisään! huusi lihava hindulainen koronkiskuri puristaen

vaatteeseen käärittyä tilikirjaa kainaloonsa. Viekkaasti hymyillen

lisäsi hän: -- On hyvä olla ystävällinen köyhiä kohtaan.

-- Kyllä kai, kun saa seitsemän prosenttia kuukaudessa ja vielä

syntymättömänkin vasikan pantiksi, sanoi nuori dogralainen sotilas,

joka oli menossa kotiin lomalle; kaikki yhtyivät nauruun.

-- Meneekö juna Benaresiin? kysyi laama.

-- Tietysti. Miksi muutoin olisimme tänne tulleet? Mene sisään, muutoin

jäämme tänne, huusi Kim.

-- Katsos! kirkui Amritsarin tyttö. -- Hän ei ole koskaan ennen ollut

junassa. Katsos vain!

-- No, autetaan, sanoi maalainen ojentaen suuren ruskean kätensä ja

vetäen hänet sisään. -- Näin se käy, isä.

-- Mutta ... mutta ... minä istun permannolla. On vastoin Sääntöä istua

penkillä, sanoi laama. -- Sitäpaitsi jalkani kangistuisivat.

-- Eipä ole yhtäkään oikean elämän sääntöä, jota näissä junissa ei

rikottaisi, sanoi koronkiskuri huuliaan muikistaen.

-- Me istumme esimerkiksi kaikenkarvaisten kastilaisten ja kansojen

vieressä.

-- Niin ja vieläpä häpeämättömimpäin rinnalla, sanoi äskeinen vaimo

katsellen vihaisesti Amritsarin tyttöä, joka taas puolestaan ihaili

nuorta sotilasta.

-- Sanoinhan, että meidän olisi pitänyt mennä rattailla, sanoi hänen

miehensä, -- ja siten olisimme säästäneet rahaakin.

-- Niin ... ja sitten kuluttaneet kaksi vertaa ruokaa matkan varrella.

Siitähän on jo puhuttu kymmenentuhatta kertaa.

-- Niinpä kyllä, ja kymmenellätuhannella kielellä, -- mutisi mies.

-- Jumalat auttakoot meitä vaimo-parkoja, jollemme saisi puhuakaan.

Ohhoh! Hän on niitä, jotka eivät saa katsoa eikä puhutella naista. --

Sillä laama, jota hänen Sääntönsä kielsi, ei ollut kiinnittänyt naiseen

vähintäkään huomiota. -- Ja hänen oppilaansa lienee samanlainen?

-- Eipä suinkaan, äiti, sanoi Kim reippaasti. -- Ei ainakaan, jos

nainen on hyvän näköinen ja armelias nälkäistä kohtaan.

-- Se oli kerjäläisen vastaus, sanoi sikhiläinen nauraen. -- Siitä

sait, sisar! -- Kim oli ojentanut kätensä pyytääkseen.

-- Entä minne aiot mennä? kysyi nainen antaen hänelle puolikkaan leipää

likaisesta kääröstä.

-- Benaresiin asti, sisar.

-- Olette kai temppujentekijöitä? kysyi nuori sotilas. -- Onko mitään

temppuja ajan kuluksi? Miksi ei tuo keltainen mies vastaa?

-- Sen vuoksi, sanoi Kim lujasti, -- että hän on pyhä ja ajattelee

asioita, jotka ovat sinulta salatut.

-- Saattaa olla. Mutta me Loodhianan sikhit emme välitä

opinkappaleista, virkkoi toinen sointuvasti. -- Me taistelemme.

-- Minun sisareni veljenpoika on _naik_ (korpraali) siinä rykmentissä,

sanoi sikhiläinen käsityöläinen hiljaa. -- On siellä dogralaisia

komppanioitakin.

Sotilas katseli tuijottaen häntä, sillä dogralaiset ovat toista kastia

kuin sikhiläiset, ja sitten pankkiiri nauroi.

-- Kaikki ne ovat samanarvoisia minulle, sanoi amritsarilainen tyttö.

-- Sen kyllä uskomme, tokaisi talonpojan vaimo ilkeästi.

-- Niin, mutta kaikki, jotka ase kädessä maatansa palvelevat, kuuluvat

kuin yhteen veljeskuntaan. Kastin veljeskunta on erikseen, mutta sen

yläpuolella taas -- tyttö katseli ympärilleen vähän varovasti -- on

_Pultonin_ yhdistävä side ... rykmentti ... eikö niin?

-- Veljeni on eräässä rykmentissä, sanoi talonpoika. -- Dograt ovat

hyviä miehiä.

-- Sinun sikhisi ainakin olivat sitä mieltä, sanoi sotamies katsoen

vihaisesti äänettömään ukkoon, joka istui nurkassa. -- _Sinun_ sikhisi

ainakin niin ajattelivat, kun kaksi meidän komppaniaamme tuli auttamaan

heitä Pirzai Kotalissa kahdeksaa afridein komppaniaa vastaan ei täyttä

kolmea kuukautta sitten.

Hän kertoi sitten eräästä rajakahakasta, jossa Loodhiana-sikhien

dogra-komppaniat olivat kunnostautuneet. Amritsarin tyttö hymyili,

sillä hän tiesi, että tuo juttu oli hänen suosionsa voittamista varten.

-- Voi, voi, sanoi talonpojan vaimo lopuksi, -- heidän kylänsä siis

poltettiin ja pikkulapset joutuivat kodittomiksi?

-- He olivat ryöstäneet meidän kuolleemme. He saivat maksaa suuret

rahat, kun olimme heitä kurittaneet; niin se oli. Onko tämä Amritsar?

-- On, ja tässä merkitään lippumme, sanoi rahakauppias kopeloiden

vyötänsä.

Lamppujen valo rupesi jo kalpenemaan aamun vaaletessa, kun sekarotuinen

konduktööri tuli sisään. Matkalippujen tarkastus on verrattain hidasta

idässä, jossa ihmiset kätkevät ne kaikenlaisiin piilopaikkoihin. Kim

otti omansa, ja hänen käskettiin poistua.

-- Mutta minä menen Umballaan, väitti hän vastaan. -- Minä olen tämän

pyhän miehen seurassa.

-- Voit mennä Jehannumiin saakka minun puolestani. Tämä lippu on

kuitenkin vain Amritsariin. Ulos!

Kim puhkesi itkuun ja selitti, että laama oli hänen isänsä ja äitinsä,

että hän oli laaman ainoa vanhuuden turva ja että laama kuolisi ilman

hänen hoitoaan. Kaikki matkustajat pyysivät konduktööriä olemaan

armollinen, rahakauppias varsinkin oli siinä suhteessa kaunopuheinen,

mutta mies vei kuin veikin Kimin asemasillalle. Laama oli aivan

neuvotonna eikä voinut saada selvää koko asiasta. Kim korotti äänensä

ja itki vaunun ikkunan ulkopuolella.

-- Minä olen aivan köyhä, isäni on kuollut ... äitini on kuollut. Oh,

armeliaat ihmiset, jos minut heitetään tänne, kuka hoitaa tuota vanhaa

miestä?

-- Mitä ... mitä tämä on? kysyi laama. -- Hänhän on menossa Benaresiin,

hänen täytyy tulla minun kanssani. Hän on minun _chelani_. Jos rahaa on

maksettava...

-- Oh, ole hiljaa, kuiskasi Kim; -- olemmeko me ruhtinaita

heittääksemme rahaa hukkaan, kun koko maailma on niin armelias?

Amritsarin tyttö astui vaunusta myttyineen, ja häntäpä juuri Kim oli

odottanutkin. Hän tiesi, että tuontapaiset naiset olivat armeliaita.

-- Matkalippu ... pieni matkalippu Umballaan ... oi sinä sydänten

murtaja!

Tyttö nauroi.

-- Etkö ole lainkaan armelias?

-- Tuleeko tuo pyhä mies pohjoisesta?

-- Hyvin kaukaa pohjoisesta, huusi Kim. -- Vuoristosta asti.

-- Siellä Pohjolassa on lunta mäntyjen välissä ... vuoristossa on

lunta. -- Äitini on Kulusta. Osta itsellesi lippu. Pyydä vanhan miehen

siunausta minulle.

-- Kymmenentuhatta siunausta, kirkui Kim. -- Oh, pyhä mies, nainen on

ollut armelias, niin että voin tulla kanssasi ... nainen, jolla on

kultainen sydän. Minä juoksen ostamaan matkalipun.

Tyttö katseli laamaa, joka oli vaistomaisesti seurannut Kimiä

asemasillalle. Vanhus kumartui, jottei näkisi tyttöä, ja mutisi jotakin

tiibetinkielellä hänen mennessään ohitse väkijoukon mukana.

-- Helposti saatu, helposti menee, sanoi talonpojan vaimo terävästi.

-- Hän on saanut ansiota itselleen, vastasi laama. -- Epäilemättä se

oli nunna.

-- Sellaisia on kymmenentuhatta yksin Amritsarissa. Tule takaisin,

vanha mies, tai juna jättää sinut, huusi rahanlainaaja.

-- Se riitti sekä matkalippuun että ruokaankin, sanoi Kim rientäen

paikalleen. -- Syö nyt, pyhä mies. Katsos, päivä koittaa!

Aamu-usvat haihtuivat kohoten kultaisina, punaisina, kellertävinä

viheriältä tasangolta. Koko rikas Punjabin alue oli pian näkyvissä

täydessä loistossaan päivänpaisteessa. Laama säpsähteli vähän, kun

sähkölankapylväät vilahtelivat ohitse.

-- Junan nopeus on suuri, sanoi rahanvaihtaja vähän isällisesti

hymyillen. -- Me olemme joutuneet kauemmaksi Lahoresta kuin mitä olisit

kahdessa päivässä kävellyt. Illalla olemme Umballassa.

-- Ja siitä on vielä pitkälti Benaresiin, sanoi laama väsyneesti,

pureskellen Kimin tarjoamaa leipää. Kaikki avasivat käärönsä ja

rupesivat syömään aamiaista. Sitten rahanlainaaja, talonpoika ja

sotilas täyttivät piippunsa, ja pian täyttyi koko vaunu katkeralla

savulla, jonka keskeltä kuului yskintää ja syljeskelyä kaikkialta.

Sikhiläinen ja talonpojan vaimo pureskelivat kuivaa pan-juurta; laama

otti nuuskaa ja hypisteli rukousnauhaansa. Kim istui jalat ristissä

tyytyväisenä, kun vatsa oli täysi.

-- Mitä jokia onkaan Benaresissa? kysyi laama äkkiä kaikilta.

-- Siellä on Gunga (Ganges), vastasi rahakauppias, kun tirskumiset

olivat lakanneet.

-- Mitä muita?

-- Mitä muita pitäisi sitten olla paitsi Gunga?

-- Minun muistini mukaan piti olla eräs terveeksitekevä virta.

-- Se on juuri Gunga. Se, joka siinä kylpee, puhdistuu ja pääsee

jumalien luo. Kolmasti olen vaeltanut sinne. Hän katseli ympärilleen

ylpeänä.

-- Kylläpä se oli jo tarpeenkin, sanoi nuori sotilas kuivasti, ja

matkailijain nauru kääntyi tälläkertaa rahanlainaajaa kohtaan.

-- Puhdistuu ... pääsee takaisin jumalien luo, mutisi laama. -- Ja saa

taas jatkaa elämän kiertokulkua ... yhä sidottuna ajan pyörään. -- Hän

pudisti päätänsä. -- Mutta ehkäpä siinä on erehdys. Kuka sitten on

pannut Gungan alulle?

-- Jumalat. Mihinkä uskontokuntaan sinä kuulut? kysyi rahanvaihtaja

hämmästyneenä.

-- Minä seuraan Lakia ... ylevintä Lakia. Jumalat siis tekivät Gungan.

Minkälaisia jumalia ne olivat?

Kaikki katselivat häneen hämmästyneinä. Oli käsittämätöntä, että joku

voisi olla tietämätön Gungasta.

-- Mikä ... mikä on sinun jumalasi? kysyi rahanlainaaja lopuksi.

-- Kuulehan! sanoi laama ottaen rukousnauhansa toiseen käteensä. --

Kuulkaa, sillä nyt puhun Hänestä! Hindin kansa, kuulkaa!

Hän alkoi ensin urdun-kielellä puhua Buddhasta, mutta omien

ajatuksiensa viehättämänä siirtyikin pian tiibetinkieleen ja

luki pitkiä kiinankielisiä otteita Buddhan elämästä. Lempeät ja

kärsivälliset ihmiset kuuntelivat kunnioittavasti. Koko Intia on täynnä

pyhiä miehiä, jotka mutisevat vierailla kielillä oman intonsa tulen

kuluttamina, uneksijoita ja näkijöitä, niinkuin on alusta ollut ja aina

on.

-- Hm, sanoi Loodhianan sikhi-sotilas. -- Lähimpänä naapurinamme

Pirzai Kotalissa oli muhamettilainen rykmentti, ja heidän pappinsa ...

hän oli, mikäli muistan, _naik_ ... kun häneen tuli se henki, osasi

ennustaa. Mutta hullut ovat kaikki Jumalan huomassa, hänen päällikkönsä

antoivat paljon anteeksi hänelle.

Laama jatkoi taas urdun-kielellä muistaen, että hän oli vieraassa

maassa. -- Kuulkaa kertomusta nuolesta, jonka Mestarimme lähetti

jousestaan, sanoi hän.

Se sopi paljon paremmin kuulijoille, ja he kuuntelivat uteliaina,

kun hän kertoi. -- Nyt, Hindin kansa, menen etsimään tuota jokea.

Tiedättekö mitään, mikä voisi opastaa minua? Sillä me olemme kaikki ...

miehet ja naiset ... pahan vallassa.

-- Onhan Gunga ... ja Gunga yksin ... se pesee pois synnit, kuului

mutinana kaikkialta vaunusta.

-- Vaikka kieltämättä meillä on hyviä jumalia Jullundurin seudullakin,

sanoi talonpojan vaimo katsellen ikkunasta. -- Katso, kuinka ne ovat

siunanneet viljavainiot.

-- Tutkia kaikki Punjabin virrat ei ole mikään pieni asia, sanoi hänen

miehensä. -- Minulle riittää semmoinen virta, joka jättää runsaasti

mutaa pelloilleni, ja minä kiitän Bhumiaa, kodin jumalaa. -- Hän

kohautti pronssinvärisiä olkapäitään.

-- Luuletko Mestarimme tulleen niin pitkälle pohjoiseen? kysyi laama,

kääntyen Kimin puoleen.

-- Saattoi kyllä tulla, vastasi Kim sovittavasti, sylkäistessään

punaista _pan_-juuren mehua lattialle.

-- Viimeinen suurista miehistä, sanoi sikhiläinen varmasti, -- oli

Sikander Julkarn (Aleksanteri Suuri). Hän kivesi Jullundurin tiet ja

rakensi suuren vesisäiliön Umballan lähelle. Se kiveys on kestänyt

tähän päivään saakka, ja myöskin vesisäiliö on vielä jäljellä. En ole

milloinkaan kuullut sinun jumalastasi.

-- Anna hiustesi kasvaa pitkiksi ja puhu Punjabin murretta, sanoi

nuori sotilas leikillään Kimille käyttäen erästä sananpartta. -- Siinä

kaikki, mitä tarvitaan tullakseen sikhiksi. -- Mutta hän ei sanonut

sitä kovinkaan äänekkäästi.

Laama huokasi ja vaipui mietteisiinsä, kyyristyneenä vähäpätöiseksi

muodottomaksi kääröksi. Puheittensa lomassa saattoivat ympärillä olevat

kuulla hänen matalaa puheluansa: "_Om mani padme hum! Om mani padme

hum_!" ... ja rukousnauhan helmien hiljaista kalinaa.

-- Minua väsyttää, sanoi hän vihdoin, -- junan kiivas vauhti ja kolina

väsyttää minua. Sitäpaitsi luulen, että olemme kulkeneet jo sen virran

ohi.

-- Ollaan rauhassa, sanoi Kim, -- sillä eikö virta ollut lähellä

Benaresia? Me olemme vielä kaukana siitä paikasta.

-- Mutta ... jos Mestarimme kulki pohjoiseen, saattaisi se olla jokin

näistä pienistä virroista, joiden yli olemme tulleet.

-- En tiedä.

-- Mutta sinuthan lähetettiin minulle -- eikö lähetettykin? -- sen

ansion vuoksi, minkä olin saavuttanut Suchzenissa. Sinähän tulit

kanuunan luota siellä kaupungissa ... ja sinulla oli kahdet kasvot ja

kahdet vaatteet.

-- Ollaan hiljaa. Niistä asioista ei saa puhua täällä, kuiskasi Kim. --

Minähän olin vain yksin, kun tarkemmin ajattelet, hindupoika ... suuren

vihreän kanuunan luona.

-- Mutta eikö siellä ollut myöskin englantilainen, jolla oli valkoinen

parta -- pyhä mies kuviensa seurassa -- joka itse yhä varmemmaksi

varmisti vakuutukseni, että on olemassa vasaman synnyttämä virta?

-- Hän -- me -- menimme Lahoren Ihmeitten taloon rukoilemaan siellä

olevien jumalien edessä, selitti Kim ympärillä oleville. -- Ja talon

sahib puheli hänelle -- tämä on aivan totta -- kuten veli. Hän oli

hyvin pyhä mies, kaukaisten vuorten takaa. Lepää sinä vain. Aikanaan

tulemme Umballaan.

-- Mutta minun virtani -- minun parantava virtani?

-- Ja sitten, jos haluat, lähdemme etsimään sitä virtaa jalkaisin.

Siten emme sivuuta mitään ... emme edes pientä purosta metsän reunassa.

-- Mutta etsithän sinä jotakin itsekin? -- Laama nousi istumaan

hyvillään siitä, että muisti niin hyvin.

-- Niinpä kyllä, sanoi Kim ilahduttaakseen häntä. Poika oli erittäin

tyytyväinen saadessaan näin olla matkalla, pureskella _pan_-juurta ja

nähdä uusia ihmisiä suuressa hyväntahtoisessa maailmassa.

-- Sinähän etsit härkää ... punaista härkää, joka tulisi auttamaan

sinua ... ja viemään sinua ... minnekä se olikaan? Minä olen unohtanut.

Eikö se ollut punainen härkä viheriällä niityllä?

-- Ei se minua minnekään vie, sanoi Kim. -- Minä vain kerroin sinulle

tarinan.

-- Mitä te juttelette? kysyi talonpojan vaimo kumartuen eteenpäin ja

helistellen rannerenkaitaan. -- Tehän molemmat näette unia? Viheriällä

niityllä punainen härkä, joka vie sinut taivaaseen. Vai minne? Näitkö

näyn? Ennustiko joku sinulle? Meillä on punainen härkä kylässämme

Jullundurin kaupungin luona, ja siellä se on laitumella vehmaimmalla

niityllämme.

-- Anna naiselle vanhan naisen satu ja kutojalinnulle lehti ja

lankaa, niin siitä syntyy ihmeellisiä asioita, sanoi sikhiläinen. --

Kaikki pyhät miehet näkevät unia, ja seuraamalla heitä saavat heidän

oppilaansakin saman kyvyn.

-- Eikö se ollut punainen härkä viheriällä niityllä? toisti laama. --

Jossakin edellisessä elämässä olet saattanut hankkia ansioita, ja härkä

tulee sinua palkitsemaan.

-- Ei, ei ... se oli vain taru, jonka joku minulle kertoi ... ehkä

piloillaan. Mutta minä etsin härkää Umballasta, ja sinä voit etsiä

virtaasi ja levähtää junan jyrinästä.

-- Saattaisihan olla, että se härkä tietäisi ... että se olisi

lähetetty opastamaan meitä molempia, sanoi laama lapsellisen

toiveikkaasti. Sitten hän puhui muille, viitaten Kimiin: -- Tämä poika

lähetettiin minulle eilen. Hän ei ole arveluni mukaan tästä maailmasta.

-- Olen tavannut runsaasti kerjäläisiä ja runsaasti pyhiä miehiä, mutta

en milloinkaan sellaista _yogia_ enkä sellaista oppilasta, sanoi vaimo.

Hänen miehensä kosketti sormella otsaansa ja hymyili. Mutta kun

seuraavalla kerralla ruvettiin syömään, annettiin laamalle parhainta.

Ja vihdoin, väsyneinä, unisina ja tomuisina he saapuivat Umballan

asemalle.

-- Me jäämme tänne erään oikeusasian vuoksi, sanoi talonpojan vaimo

Kimille. -- Me asumme mieheni serkun nuoremman veljen luona. Siellä

on tilaa _yogillekin_, samoin sinullekin. Antaisiko hän minulle

siunauksensa?

-- Kuule, pyhä mies! Tämä nainen, jolla on kultainen sydän, antaa

meille yösijan. Tämä etelän maa on ystävällinen maa. Ajatteles, kuinka

paljon apua olemme saaneet aamun koitteesta asti!

Laama taivutti päätänsä siunaukseen.

-- Täytät minun serkkuni nuoremman veljen talon kuljeksivilla, murisi

mies nostaen olkapäälleen bambusauvaan kiinnitetyn myttynsä.

-- Sinun serkkusi nuorempi veli on isäni serkulle vielä velkaa

tyttärensä hääjuhlasta, sanoi nainen terävästi. -- Antakoot siihen

tarkoitukseen näille ruokaa. Tämä _yogihan_ kerjää, eikö niin?

-- Minä kerjään hänen puolestaan, sanoi Kim, joka vain halusi saada

laaman yöksi suojaan voidakseen itse etsiä Mahbub Alin englantilaista

ja jättää hänelle valkoisen oriin sukutaulun.

-- No, sanoi hän, kun he olivat päässeet turvaan siistin hindulaistalon

pihaan, -- minä menen vähän ulos ... ostamaan ruokaa basaarista. Älä

mene minnekään, kunnes palaan.

-- Palaatko sinä? Palaatko varmasti? -- Vanhus tarttui hänen

ranteeseensa. -- Ja palaatko tässä samassa asussa? Onko tänään liian

myöhä etsiä virtaa?

-- Liian myöhä ja liian pimeä. Ole rauhassa. Ajattele kuinka kaukana

olet jo ... sata _kosia_ Lahoresta.

-- Niin ... ja yhä kauempana luostaristani. Voi! Tämä on suuri ja

kauhistava maailma.

Kim livahti ulos, ja tuskinpa milloinkaan on vähemmän huomiota

herättävä pieni olento kuljettanut omaa ja vielä tuhansien ihmisten

kohtaloa pienessä kotelossa kaulassaan.

Mahbub Alin neuvot viittasivat hänelle kylläkin selvästi sen talon,

missä englantilainen asui, ja tallirenki, joka ajoi pieniä rattaita

kerhosta kotiin, varmisti häntä yhä enemmän. Jäljellä oli vain

löytää itse isäntä, ja sitä varten Kim pujahti pensasaidan lävitse

ja piiloutui kuistin luona korkeiden kukkapensaiden taa. Talossa oli

kirkas valaistus, ja palvelijat liikkuivat kattaen pöytiä, joilla oli

kukkia, laseja ja hopeita. Äkkiä tuli esille mustaan ja valkoiseen

puettu englantilainen, hyräillen jotakin laulua. Oli liian pimeä

voidakseen nähdä hänen kasvojaan, jonka vuoksi Kim koetti vanhaa

kerjäläistemppua.

-- Köyhien auttaja!

Mies kääntyi ja astui ääntä kohti.

-- Mahbub Ali sanoo...

-- Haa! Mitä sanoo Mahbub Ali?

Hän ei yrittänytkään saada nähdä tarkemmin puhujaa, ja siitä Kim

ymmärsi hänen tietävän, mitä asia koski.

-- Valkoisen oriin sukutaulu on aivan selvä.

-- Mitä todistuksia sinulla on siitä? -- Englantilainen poikkesi

ruusupensaan luo tiepuoleen.

-- Mahbub Ali on antanut minulle tämän todistuksen. -- Kim heitti

paperikäärön ilmaan niin että se putosi polulle miehen viereen,

joka pani jalkansa sen päälle, samalla näet lähestyi eräs puutarhan

rengeistä. Kun tämä oli mennyt, poimi hän paperin maasta ja heitti

rupeen -- Kim saattoi kuulla sen kilahduksen -- ja meni taloon

kääntymättä enää. Nopeasti Kim otti rahan, mutta huolimatta

tottumuksestaan hän oli syntyperältään tarpeeksi irlantilainen

arvellakseen, että hopea merkitsi vähimmin joka leikissä. Mitä hän

tahtoi, oli saada nähdä millainen vaikutus hänen ilmoituksellaan oli;

senvuoksi hän jäikin makaamaan ruohikkoon ja ryömi lähemmäksi taloa.

Hän näki, -- sillä Intian bungalow-talot ovat avoimia päästä päähän --

että englantilainen meni kuistin kulmassa olevaan pieneen huoneeseen,

joka näytti olevan jonkinlainen virkahuone, pöytä täynnä papereita

ja kirjekoteloita. Sinne hän istuutui tutkiakseen Mahbub Alin

viestiä. Hänen kasvonsa, joita lamppu täysin valaisi, muuttuivat ja

synkistyivät, ja Kim, joka oli hyvin terävä sellaiseen, pani kaiken

tarkoin merkille.

-- Will, rakas Will, kuului naisen ääni. -- Sinun pitäisi mennä

vierashuoneeseen ... he tulevat tuossa paikassa.

Mies vain luki kiinteästi.

-- Will! sanoi ääni taas hetkistä myöhemmin. --_Hän_ on tullut. Minä

kuulen ratsujen kavionkopseen tieltä.

Mies riensi ulos avopäin, samassa kun suuret vaunut neljän

hindusotilaan saattamina pysähtyivät kuistin eteen ja pitkä

mustatukkainen mies, suora kuin seiväs, hypähti ulos mukanaan nuori

upseeri, joka herttaisesti nauroi.

Kim makasi litteänä vatsallaan melkein ulottuen koskettamaan isoihin

pyöriin. Isäntä ja mustatukkainen vieras vaihtoivat pari sanaa

keskenään.

-- Tietysti, sir, sanoi nuori upseeri reippaasti, -- kaikki muu saa

odottaa, kun on kysymys hevosesta.

-- Me emme viivy enempää kuin parikymmentä minuuttia, sanoi talon

isäntä; -- voittehan pitää seuraa ja huvittaa heitä sillä välin.

-- Käskekää jonkun miehistä odottaa, sanoi pitkä muukalainen mennessään

isännän kanssa pieneen huoneeseen, vaunujen samalla poistuessa. Kim

näki heidän kumartuvan Mahbub Alin viestiä tutkimaan ja kuuli heidän

äänensä: toinen puhui matalalla ja kunnioittavalla äänellä, toinen

terävästi ja päättävästi.

-- Ei ole kysymys viikoista, vaan päivistä ... melkeinpä tunneista,

sanoi vanhempi. -- Olen odottanut sitä jo jonkin aikaa, mutta tämä --

hän viittasi Mahbub Alin paperiin -- ratkaisee sen. Grogan tulee tänne

illallisille, eikö niin?

-- Kyllä, sir, ja samoin Macklin.

-- Hyvä on. Minä puhuttelen heitä. Asia esitetään neuvostolle,

mutta tässä tapauksessa olemme oikeutettuja ryhtymään heti toimeen.

Ilmoittakaa Pindin ja Peshawurin prikaateille. Tämä tärvelee kesälomat,

mutta sitä ei voi auttaa. Sen olemme saaneet siitä, ettemme kukistaneet

heitä perinpohjin jo alussa. Kahdeksantuhatta riittänee.

-- Minkä verran tykistöä, sir?

-- Siitä täytyy neuvotella Macklinin kanssa.

-- Onko siis sota kysymyksessä?

-- Ei. Rangaistusretkikunta. Kun on sidottu edeltäjänsä toimista...

-- Mutta C 25 on saattanut valehdella.

-- Hän varmistaa toisen ilmoituksen. Itse asiassa he ovat näyttäneet

aikomuksensa jo puoli vuotta sitten. Mutta Devenish tahtoi säilyttää

rauhan, ja sitä he tietysti käyttivät voimistuakseen. Lähettäkää

sähkeet heti -- uusin salakirjaimin, ei vanhoin -- minun ja Whartonin

käyttämin. Luulen, ettei meidän tarvitse antaa naisten odottaa enempää.

Voimme loput järjestää sikaareja poltellessamme. Arvelinkin tällaista

olevan tulossa. Se on vain rangaistusretkikunta -- eikä sota.

Kun saattomies poistui, ryömi Kim huoneen taakse, mistä hän

Lahoren-aikuisten kokemustensa nojalla toivoi saavansa ruokaa -- ja

tietoja. Keittiö oli täynnä touhukkaita palveluspoikia, joista yksi

potkaisi häntä.

-- Ai, sanoi Kim ollen itkevinään. -- Minä vain aioin pestä astioita,

jos saisin ruokaa.

-- Koko Umballa on samalla asialla. Mene tiehesi. Nyt viedään liemi

sisään. Luuletko, että me, jotka palvelemme Creighton sahibia,

tarvitsemme vieraita keittiöpoikia avuksemme aterioita valmistamaan?

-- Mutta onhan nyt oikein suuret illalliset, -- sanoi Kim, katsellen

lautasia.

-- Kummakos se on. Illan kunniavieras ei olekaan kukaan muu kuin itse

Jang-i-Lat sahib (ylipäällikkö).

-- Hoo! sanoi Kim, aivan täsmällisesti ääntäen hindulaisten

ihmetyshuudahduksen. Hän oli saanut tietää, mitä halusikin, ja kun

keittiöpoika kääntyi poispäin, livahti hän tiehensä.

-- Ja kaikki touhu, sanoi hän itsekseen, ajatellen tapansa mukaan

hindukielellä, -- muka hevosen sukutaulun vuoksi! Mahbub Alin

olisi pitänyt tulla minulta oppimaan hiukan valehtelemisen taitoa.

Kun ennen kuljetin sanaa, koski se aina naisia. Nyt ovat miehet

kysymyksessä. Sitä parempi. Se pitkä mies sanoi lähettävänsä suuren

armeijan rankaisemaan jotakuta ... jossakin ... sähke siitä lähetetään

Pindiin ja Peshawuriin. Puhuttiin tykeistäkin. Jospa olisin ryöminyt

lähemmäksi. Suuria uutisia!

Palattuaan yömajaansa hän tapasi maanviljelijän serkun nuoremman

veljen keskustelemassa tämän vaimon ja jonkun ystävän kanssa perheen

yhteisestä oikeudenkäyntiasiasta ja siihen kuuluvista seikoista, laaman

nuokkuen istuessa vieressä. Illallisen jälkeen joku antoi hänelle

vesipiipun, ja Kim oli aika mies mielestään imeskellessään sileätä

kokospähkinän kuorta istuessaan siinä hajasäärin kuutamossa, silloin

tällöin pistäen keskustelun lomaan jonkin huomautuksen.

Isäntäväki oli erittäin kohteliasta, sillä maanviljelijän emäntä

oli kertonut talonväelle hänen punaisesta härästään ja että hän

mahdollisesti oli lähtöisin toisesta, korkeammasta maailmasta.

Sitäpaitsi laama oli suuren ja kunnioittavan huomion esineenä.

Perheen pappi, vanha suvaitseva sarsutilainen bramiini, pistäysi

talossa myöhemmin illalla ja tietysti pani toimeen jumaluusopillisen

keskustelun, kohottaakseen arvoansa perheen silmissä. Uskonasioissa

nämä olivat tietenkin hänen puolellaan, mutta olihan laama joka

tapauksessa heidän vieraansa ja uutuutensa puolesta mielenkiintoinen.

Hänen lempeä ystävällisyytensä ja merkilliset kiinankieliset lauseensa,

jotka tuntuivat loitsuluvuilta, ihastuttivat heitä suunnattomasti.

Tuossa hyväntahtoisessa, yksinkertaisessa seurapiirissä hän innostui

ja aukeni kuten Bodhisatin oma lootus, puhuen Suchzenin mahtavilla

vuorilla viettämästään elämästä, ennenkuin, kuten hän sanoi, -- "nousin

ja lähdin etsimään valistusta".

Kävipä siinä kertomuksen kuluessa selville, että hän noina elämänsä

maallisina päivinä oli ollut aika mestari laatimaan horoskooppeja ja

syntymäkaavoja, ja perhebramiini houkutteli hänet ilmaisemaan hänen

siinä käyttämiään menettelytapoja. Kumpikin käytti kiertotähdistä

sellaisia nimiä, joita toinen ei voinut ymmärtää, ja viittaili vain

taivaalle, jossa suuret tähdet pimeässä tuikkivat. Talon lapset saivat

moittimatta hypistellä laaman rukousnauhaa, ja tämä, aina muutoin

tarkka puhtauden sääntöjen noudattaja unohti kokonaan Säännön, joka

kieltää katsomasta naisiin ... niin innossaan hän kertoi vuorten

ikilumesta, maanvieremistä, tukkeutuneista tunturisolista, kaukaisista

kallioista, joista löytää safiireja ja turkooseja, ja vihdoin

ihmeellisestä ylänkötiestä, joka vie itse suureen Kiinaan.

-- Mitä sinä hänestä ajattelet? kysyi maamies salavihkaa papilta.

-- Pyhä mies ... todella pyhä mies. Hänen jumalansa eivät ole oikeita

jumalia, mutta hänen jalkansa kulkevat Tietä, oli vastaus. -- Ja hänen

ennustusmenetelmänsä, joita sinä et tosin pysty tajuamaan, ovat viisaat

ja luotettavat.

-- Sanoppa minulle, pyysi Kim laiskasti, löydänkö punaisen härkäni

viheriältä kedolta, kuten minulle on luvattu.

-- Mitä tiedät syntymähetkestäsi? kysyi pappi, ollen olevinaan hyvinkin

mahtava.

-- Olen syntynyt ensimmäisen ja toisen kukonlaulun välillä toukokuun

ensimmäisenä yönä.

-- Minä vuonna?

-- En tiedä; samana hetkenä kun ensi kerran huusin, tapahtui

Srinagurin suuri maanjäristys Kashmirissa. -- Kim oli kuullut

tämän hoitajattareltaan ja tämä taas puolestaan Kimball O'Haralta.

Maanjäristys oli tuntunut Intiassakin, ja sitä pidettiin Punjabissa

kauan aikaa ajanlaskun lähtökohtana.

-- Ai! sanoi eräs naisista innostuen. Sehän näytti yhä vahvistavan

Kimin yliluonnollista sukuperää. -- Eikö silloin syntynyt se tyttökin...

-- Ja hänen äitinsä lahjoitti miehellensä neljä poikaa yhtä monena

vuonna ... kaikki kelpo poikia, huudahti maanviljelijän vaimo istuen

syrjässä varjossa.

-- Eipä kukaan tietoihin syventynyt unohda, missä asennoissa

kiertotähdet tuona yönä olivat; sanoi perheen pappi. Hän rupesi

piirtelemään kuvioita pihan hiekkaan. -- Ainakin sinulla on oikeus

saada osallesi puolet Härän tähtialasta. Miten ennustus kuuluu?

-- Eräänä päivänä, sanoi Kim ihastuneena aiheuttamastaan jännittävästä

mielenkiinnosta, -- minusta tulee suuri mies, ja sen saa aikaan

viheriän niityn punainen härkä, mutta sitä ennen tulee kaksi miestä

tekemään kaikki valmiiksi.

-- Niin, siten on aina laita ilmestyksissä. Synkkä pimeys, joka

vähitellen hälvenee; sitten joku saapuu lakaisten paikan puhtaaksi.

Sitten tulee Näky. Kaksiko miestä tulee, sanot? Niin, niin. Aurinko,

lähtien Härän tähdistä, menee Kaksosten piiriin. Siitä ennustuksen

kaksi miestä. Miettikäämme nyt asiaa. Tuoppas minulle jokin pieni oksa.

Hän rypisti kulmiaan ja piirsi hiekkaan, välillä pois pyyhkien,

salaperäisiä kuvioita ... kaikkien suureksi kummastukseksi,

lukuunottamatta laamaa, joka, älykkäästi kyllä, ei puuttunut asiaan.

Noin puolen tunnin kuluttua pappi heitti oksan pois tyytyväisesti

murahtaen.

-- Näin tähdet sanovat. Kolmen päivän kuluessa tulevat nuo kolme

miestä valmistamaan asioita. Heidän perästään tulee Härkä, mutta sen

yhteydessä näkyy sodan ja aseellisten miesten merkki.

-- Lahoresta lähtevässä junassa oli todella loodhianalainen

sikhi-sotilas, sanoi talonpojan vaimo.

-- Vaiti! Aseellisia miehiä ... useita satoja. Mitä tekemistä sinulla

on sota-asioissa? kysyi pappi Kimiltä. -- Sinun merkkisi on punainen ja

pian puhkeavan sodan ankara merkki.

-- Eipä mitään ... ei kerrassaan mitään, sanoi laama vakavasti. -- Me

etsimme vain rauhaa ja jokeamme.

Kim hymyili muistaessaan, mitä oli kuullut upseerin talossa. Varmasti

hän oli tähtien suosikki.

Pappi pyyhkäisi jalallaan ennustusmerkit hiekasta. -- Tätä enempää en

voi nähdä. Kolmen päivän kuluessa tulee Härkä luoksesi, poikani.

-- Entä minun jokeni? valitteli laama. -- Olen toivonut, että hänen

härkänsä johtaisi meidät molemmat joellemme.

-- Eipä tuon ihmeellisen joen löytäminen ole mikään helppo asia,

veljeni, sanoi pappi. -- Sellaiset virrat eivät ole tavallisia.

Seuraavana aamuna oli laama estelyistä huolimatta innokas jatkamaan

matkaa. Talonväki antoi Kimille suuren mytyn ruokatavaroita ja melkein

kolme annaa kuparirahaa matkaa varten, saatellen heitä monin siunauksin

etelään päin johtavalle tielle päivän koittaessa.

-- Sääli, etteivät nuo ihmiset ja heidän kaltaisensa pääse vapaiksi

Olevaisuuden Pyörästä, sanoi laama.

-- Silloinpa jäisi maan päälle vain pahoja ihmisiä, ja kuka sitten

antaisi meille ruokaa ja suojaa? tuumi Kim, iloisesti taakkaansa

kantaen.

-- Tuolla on pieni joki. Katsokaamme sitä, sanoi laama, poiketen

valkealta tieltä niitylle päin ja joutuen suoraan pariah-koirien

parveen.