Majuri saapui jokseenkin myöhään lauantai-iltana.
Alma oli huoneessaan, josta hän, varsinaista kieltoakaan saamatta, ei
ollut lähtenyt isänsä ja Kari Augustin kesken tapahtuneen kohtauksen
jälkeen.
Nyt hän kuuli isänsä askeleet, mutta avatessaan oven hän säpsähti:
sellaista käskevän vakavuuden ilmettä ei tyttö ollut koskaan nähnyt
hänen kasvoillaan.
— Olen sanonut sinulle, lapseni, — lausui isä tarttuen tyttärensä
käteen, — olen sanonut sinulle antavani sinulle riittävästi aikaa
myöntävän vastauksesi oppimiseen, ja nyt jätän sinulle vielä puoli
tuntia siihen. Minun päätökseni olet jo kauan tiennyt, ja vielä
kauemmin olet tuntenut, etten koskaan muuta päätöstäni.
— Mutta, isä, — sanoi Alma koettaen rohkaista mieltään, — en saata
antaa uskollisuuttani kahdelle!
— Et ole antanut mitään tuolle nokkaviisaalle pojalle! Sillä sen mitä
olet lorunnut hänen kanssaan, tekee tyhjäksi isäsi tahto, aivan kuin
et koskaan olisi mitään lorunnutkaan. Tänä iltana sinä annat majurille
myöntymyksesi: huomenna juomme kihlajaisesi — ja sillä hyvä!
—: Kuolen surusta, isä, jos pakoitat minua!
— Älä ärsytä minua enempää, tyttö! — Näin sanoen ylijahtimestari
kohotti kättään ja näytti niin kauhistavalta, että Alma tuskissaan
käänsi pois kasvonsa.
— Helkkarin rakkaudenloruja! — mutisi hän astuessaan takaisin kaikkein
pyhimpäänsä...
— Pelkään, ettei veli ole antanut minulle oikeata selvyyttä? — sanoi
majuri tutkivaisena. — Almassa on varmaan joku vastahakoisuuden tunne,
jota veli koettaa lannistaa ja salata minulta.
— Vastahakoisuuden tunne, vastahakoisuuden tunne, — toisti
ylijahtimestari kasvot tulipunaisina, toivon ettei hänellä sitä ole,
silloin kun _minä_ olen myöntyväinen.
— Mutta, — huomautti majuri Kling, — minä en ole tyytyväinen veljen
myötätuntoon: tässä on kysymys Alman vapaasta valinnasta!
— Hitto vieköön, — huudahti ylijahtimestari, jonka oli mahdoton enää
pysyä levollisena, — luulenpa aivan, että veli peruuttaa kosimisensa!
Jollei veli tahdo tytärtäni muutoin kuin että hänen pitää seistä ja
niiata ja huutaa niin että Jumala ja koko maailma sen kuulee: "minä
tahdon tulla arvoisan ja oivallisen majuri Klingin vaimoksi", niin
antaa koko asian olla. Sillä sen kai veli tiennee, ettei se kana
itsestään tule sanomaan: "ota minut!"
— Aina niin kiivaana, veli hyvä! — vastasi majuri. — Suo kuitenkin
anteeksi, etten voi tyytyä muuhun kuin Alman omilta huulilta
tulevaan ratkaisuun, ja jos ne antavat kieltävän vastauksen, niin ei
kihlauksesta tule mitään.
— Silloin annan palttua sinulle ja tyhmyyksillesi! Saattaako nyt
siivo tyttö antaa myöntävän vastauksen heti ensi hengenvedossa? Minun
vaimoni, Maria-vainaja, kieltäysi kymmeneen kertaan. Olisinko silti
menettänyt rohkeuteni — hitto vieköön: se vain ärsytti minua suurempiin
ponnistuksiin; ja uskoopa veli minua tahi on uskomatta, niin minä
kuukaudessa syrjäytin neljä kilpakosijaa — ja veli ei katso pätevänsä
voittamaan _yhtä_ kieltävää vastausta ja _yhtä_ kilpakosijaa!
— Mitä tuo merkitsee? — kysyi majuri ilmaisten jonkunlaista
mielenliikutusta. — Onko minulla kilpakosija?
— Mitä veli ajattelee? — lausui ylijahtimestari ja suoristausi
ylpeänä; — eikö minun tyttärelläni olisi enempää kuin yksi kosija!
Alma on kaunis, ja vaikka itse sen sanon, kyllin rikas saadakseen yhtä
monta kuin äiti-vainajansakin — ja sen verran hänellä varmasti olisi
ollutkin, ja kenties kaksin verroin lisää, jollen minä olisi sulkenut
porttejani kaikilta nuorilta herroilta!
— Ja mistä hän sitten on tullut?
— Luulen itse paholaisen lähettäneen hänet salaman keralla, joka oli
osua Almaan Alvastrassa. Nuori tehtaanpatruuna, kiitokseksi siitä
kepposesta, jonka tein hänelle päivälliskutsuillani, teki vielä
pahemman kolttosen minulle salaa tapaamalla ja kosimalla tyttöä.
— Entä tytön vastaus?
— Ei minkään arvoinen! Veljen kai täytyy ymmärtää, että hän ei ilmoisna
ikänä saisi tulla veljen vaimoksi, jollen olisi vakuutettu siitä,
että hänen korkein onnensa perustuu siihen. Alma on pieni, ylen hento
lapsonen, joka tarvitsee sydämellisen ja voimakkaan miehen hoivaa. Veli
on sellainen mies, veli on oleva hänelle hyvä ilman heikkoutta, ei
koskaan kova. Hänen onnettomuutensa olisi, jos hän saisi jonkun noita
nuoria veitikoita, jotka ensimäisinä kuukausina jumaloivat vaimoaan
antaakseen hänen koko lopun elämänsä asteettain alentua, kunnes hän
viimein on ainoastaan vähäpätöisyys, jonka arvo riippuu pelkästään
siitä halusta, millä hän hoitaa taloutensa ja lapsensa. Sellaiseksi
en tahdo Alman tulevaisuutta. Tyttö on jalokivi: sen, joka saa hänet,
tulee myöskin osata antaa hänelle arvonsa.
Tämän keskustelun tapahtuessa ylijahtimestarin huoneessa, jolloin hän
innoissaankaan ei unohtanut katsoa kellonosoitinta, istui Alma myöskin
kelloon tuijottaen ja laskien minuutit, jotka hän vielä saattoi sanoa
omikseen. Koko hänen olemuksensa nousi sitä kuvittelua vastaan, että
hänen pitäisi majurille siirtää Karl Augustille antamansa lupaus. Mutta
mistä ottaa rohkeus isänsä läsnäollessa selittää se majurille?
Juuri hänen istuessaan ja miettiessään naputettiin hiljaa
ikkunaruutuun, ja iso, musta pää kohottausi näkyviin. Luotsivanhus
siinä seisoi nyökytellen ja kysyen, pitikö neiti luolasta.
Alma tuli esille; ja tuskin oli hän avannut ikkunasäpin ja virkkanut
vanhukselle ystävällisen sanan, kun jo pieni kirjelippu oli hänen
kädessään, jonka jälkeen ukko levollisena katosi.
Tyttö telkesi oven, mursi sinetin ja luki ensimäiset rakastetun käden
kirjoittamat rivit:
"Oma Almani!
Uskon sinuun kuin Jumalan sanaan. Taistele rakkautemme puolesta,
vetoa majurin kunniaan! Mutta jos vastarinta nousee sinun voimiasi
suuremmaksi ja sinä tavan voimasta alistut isäsi tahtoon, niin luota
kuitenkin minun sanoihini, että sinä et tule kenenkään muun vaimoksi
kuin minun, vaikkakin minun täytyisi vedota majuriin itseensä.
Hän ei kenties tiedä mitään ja ehkä loukkaantuu paljoa vähemmän,
jos kuulee avoimen totuuden sinulta kuin jos minä sen lausuisin.
Luoja sinua suojelkoon, sieluni rakastettu, _minun_ kihlattuni. Mitä
vahvemmaksi sinä nyt jäät, mitä innokkaammin taistelet tulevaisuutemme
puolesta, sitä korkeammin ja pyhemmin sinua jumaloi sinun