veljen palvelija
Sv. Kling."
— Voi sinua tomppelia, olisitpa tuon pusertanut itsestäsi puoli vuotta
sitten, niin olisi hän nyt sinun vaimonasi! — mutisi ylijahtimestari...
— Oma tahto — niin, saadaanpa nähdä: tuollainen pikku heilakka ja oma
_tahto_. Mutta minä tiedän myös mitä _minä_ tahdon ja mikä on parasta
ja viisainta. Onkohan vaan raunioiden ritari lähtenyt Hevossaaresta?
Minun täytyy lähettää tiedustaja sinne. Jos sala-ampujia on
läheisyydessä, niin täytyy pitää silmänsä auki.
Samana iltana ylijahtimestarin päähän pisti soutaa kalastamaan —
mikä urheilu ei suinkaan ollut hänen lempihuvejaan. Kulkiessaan
Hevossaaren ohi hän poikkesi maihin, noustakseen ylös ja katsoakseen
veneenrakentamista, jota luotsivanhin johti. Majatalon isäntä itse oli
ulkona ja seisoi hattu kädessä kumartaen.
Ylijahtimestari tervehti. — No, onko paljon matkustavaisia? — kysyi hän.
— Eipä kovinkaan paljoa. Minulla on kuitenkin ollut muuan herra, joka
on virunut täällä kokonaisen viikon.
— Ja viruu vieläkin?
— Ei, hän matkusti juuri nyt — vene näkyy kaukana tuolla lännessä. Hän
aikoo mennä Hjo'hon, josta tulikin.
Sydän keventyneenä ylijahtimestari palasi kotiinsa. Ja koska hän nyt
piti asiansa varmana, päätti hän itse matkustaa Svanvikiin, saadakseen
majurin itsensä kirjoittamaan Almalle, ja rohkaistukseksi siihen
antaakseen oman suostumuksensa.