_Rauhallinen_, (tolerant); _rauhatoin_, (intolerant).
[269] _Taranko_ (Taganrog) on yks kaupunki musta-meren rannoilla.
[270] _Sanaus_, (epigram). Tämä ja ne jälkimäiset sanaukset ovat ne
iho-ensinmäiset koettelemukset, että Greekkallaisten tavalla, Suomeksi
kirjuttaa lyhyväitä somia ajatuksia.
[271] Se tyytymys _siveyteen ja hyvyyteen_ joka ilmauntui kokonaan
tämän Nuorukaisen olennossa, ja jolla hään mielytteli ja suosioitteli
kaikkia ympärillänsä, on vakuuttanut minua, että hään suosiolla ja
leppeellä silmällä on vastaan-ottava näitä pieniä heinän-heikkaleita,
joita minä hänen muistoksi olen uskaltannut asettaa hänen hauvallensa.
Neito _Agnes Louise Godenhjelm_ oli syntynyt v. 1803 Gröndalin hovissa,
Mäntyharjun pitäjässä Savossa, ja kuoli 19 vuuen vanhana, yhestä
veri-paiseesta hänen rinnassansa (_bröstböld_) joka lopetti hänen
päivänsä sinä 5:enä päivänä Marras-kuussa v. 1822 Tyllilän moisiossa
samassa pitäjässä, suureksi suruksi ja mielikarvaksi kaikillen jotka
tunsivat hänen kauneutta, siveyttä, ja mielen-tyyneyttä.
[272] Oppiva Turun Opistossa (_Studeranden wid Åbo Universitet_) _Ulrik
Wilhelm Hasselblatt_, syntynyt Sortavalan kaupunnissa Karjalassa,
tuli kesällä vuonna 1825 veljensä kanssa Tukhulmiin, jalkaansa
poikki-leikkuuttamaan, koska yksi liha-keäpä (_whit-swelling_) oli
polven kohalla tärvänyt koko jalan. Otettua meiltä jää-hyväiset,
pois-sahattiin häneltä reisi polven ylä-puolelta, suapuvilla
ollessaini. Ilman pitelemätä, ilman järähtämätä, ja varsin ilman
minkäänlaisetak kujerokseta kahteli hään ite vilpittömästi tätä
ruumiinsa raatelemista, ja ouvoksi kaikkein lässä-olevaisten kannatteli
kärsimistänsä, ei lapsen tyhmeyellä, mutta Uron uhkeuella. Perästä
tämän toimituksen hään ei väikistynnä siihen tavalliseen jälkitautiin,
mutta virkistyi päivä-päivältä, niin että kaikki -- yksin Leäkäritkin
pitivät häntä kohta terveksi tulevana. Mutta pari viikon peästä niin
hänen korjajan varottamattomuuella valmistettiin tapaturmauksen kautta
(_genom en olyckshändelse_) kuolema hänellen uuvesta, josta ei eneä
ollut pelastusta. Hään kuoli s. 23 p. Loka-kuussa Kuninkaallisessa
Seraphimin poto-huoneessa (_Lasaretissä_), ja hauvattiin s. 26 p.
samassa kuussa Klaran kirkolla, 19:nellä vuuellansa. -- Siihen
katkistuivat kaiket meijän hyvät liitoksemme! Hään oli muka luvanut
että terveeks tultuansa, tulla mun luoksein Upsalahan, että siinä
yhessä työskentellä Suomen kielen harjoittamisessa. Suomalaiset,
jokainen meistä jok on kielessämme rakas, se on rakas mielessämme,
vuotakaamme yhen veljellisen kyynelen hauvalla tämän nuoren
Karjaleisen!
[273] Oppiva Upsalan Opistossa _Pehr Reinhold von Törne_ oli syntynyt
Poason hovissa, Heinolan pitäjässä Savossa s. 16:nä p. Touko-kuussa
vuonna 1803. Hänen isänsä oli muinonen Savon Jalkaväin-Rykmentin Majori
_Johan Reinholdt von Törne_, ja hänen äitinsä _Hedvig Sophia von
Essen_. Jos luettaisiin hänen vanhojansa (_hans anor_) niin hään isänsä
puolesta oli suvussa sen kuuluisan Suomalaisen sankarin _Carl
Armfeltin_ kanssa, joka ikusti ihtensä (_förewigade sig_) Kyron
tappeluksessa, ja joka oli hänen isän-äitin-isä.
Törnen nuorra ollessa kuoli häneltä vanhemmat, josta hänen täytyi ite
pitää huolta ihestään. Hään tuli v. 1821 Upsalan Akademiaan tietomuksia
harjoittaaksensa, ja tässä juurtuvat hänessä ne taivut (_de anlag_)
jotka oisivat aikoa myöten soattaneet hänestä miehen, johon ei ollut
moni verrattava. Mutta ehkä hään ei ennettänä siihen lailliseen ikään,
niin hään oli kuitenkin elänyt kyllä, että rakkautensa tautta totuuteen
ja hyvyyteen, tulla meiltä mainituksi ja kaivatuksi. Kesällä vuonna
1825 keäntyi hään keuhko-tautiin, josta hään peäsi Tukhulmissa s. 12:nä
p. Tammikuussa v. 1827. Häntä kannettiin ystäviltänsä Johannin
kirkolle, jossa lepo-kammio oli hänellen asetettu, ja johon häntä
pantiin s. 15:nä p. samassa kuussa 24:nellä vuuellansa. Suomen-niemi,
jokainen nuorukainen joll on syvämmen-lämpeyttä ja isämmaan-rakkautta,
ja jota näin ennen aikanansa lasketetaan hautaan, on yksi toivo joka
katoa, yksi nuori tähti joka sammuu sinun taivaallais -- Ole
murheessais ja istuta yksi kaipo-kukkainen hänen muistiksensa!
[274] _Sanan-vaihetus_, Ordbyte, (anagramma).
[275] Nämät olivat _Smyrna, Kolophon, Chios, Argos, Athén, Rhodos ja
Salamis_.
[276] _Voitto-runo_, segersång, hjeltedikt, epos.
[277] _Suojatar_, skyddarinna, Patronessa.
[278] _Emoinen t. Jumalatar_, Gudinna. Vanhanaikuisia vaimoja, joita
vanhat pitivät Jumaloinaan.
[279] _Iliadi_, kuhutaan sitä kirjoa, jossa Homerus lausuupi _Ilion_
kaupunkin kymmenvuotisesta piirittämisestä, ja hänen viimeisestä
hävittämisestä.
[280] _Rapsodia_ eli _Kokous_. Homeruksen laulut ovat jaetut vissiin
kokouksiin; joissa kussakin puhutaan erinomaisia merkillisiä tapauksia.
Iliadissa niin hyvin kuin Odysseassakin löytyypi 24 tällaisia
erinnäisiä _versyn-kootuksia_, joista kukiin sisällänsä pitää nuon
viiesta saasta -- aina yheksään sataan värsyyn.
[281] _Episodi_ eli _Poikennos_, on Greekan kielestä sepitetty sana,
jolla ymmärretään sellaista puhetta, joka ej o piäasiaan puuttuva,
mutta ainoastans siihen kuuluva niin kuin yks erinäinen, hänestä kyllä
lähtevä, vaan itekseen kuitenkin luettava, pakina; jokapa näin
erilläns, on piä-asiaan sovitettava, koska se jolla kulla tavalla on
hänestä puhuva. Niin ovat tässäkin, Hektorin ja hänen vaimonsa
keskinäiset lausumiset, ei suinkaan sotaan koskevia, vaan omaan
elämänkeinoon, kuitenkin heitä siihen liitetään, koska ne ovat soasta
mainihtevia.
[282] _Mittaaminen_, metrisk indelning; _mittamus_, Metrik, läran om
meter; _mittaus_, meter.
[283] _Karaistus_, rytm;
[284] E.m. _hyvyys, pataan_, näissä on _into_ ensimmäisessä polvessa,
mutta _paino_ toisessa. _Painon_ sais ottoo heistä pois, ja heitä
ymmärretään kuitenkin; vaan jos _into_ otetaan, niin heitä ei ymmärek
ykskään.
[285] _Into_, en kort, skarp accent, (_acutus_).
[286] _Paino_, en lång accent utan aspiration, (_gravis_).
[287] _Kuus-niveliset värsyt_, hexametrar, kuhutaan ne värsyt, kussa
löytyy kuus niveltä. Yks _niveli_, wersled, takt (_pes_), kuhutaan ne
erinnäiset meärätyt osat värsyssä. Kussakin nivelessä löytyy taas
vissiä _polvia_, noter (i takten), stafwelser (i ordet), jotka ovat
yksinäisiä puheen tahi soiton eäniä.
[288] _Leikkaus_, cäsur, taktstreck, wersafmätning.
[289] Kuitenkin olemme myö koitteeksi leikanna yhen värsyn
sanoin-jakaamisella, nimittäin:
Vaan lie heit | kehoitta- | -neet ja yl- | -lyttänyt |
omahat mielet.
[290] Dactylus, kuhutaan yksi kolm-polvinen niveli, kussa ensimäinen
polvi on pitkä, vaan toiset molemmat lyhyvet, e.m. juoksulla,
syömäri.
[291] Spondeus, kuhutan yksi kaks-polvinen niveli, kussa molemmat
polvet ovat pitkät, e. m. moahaan, juoksoo.
[292] _Lovistan_, skandera, efter metrikens reglor prononcera.
[293] Koiton vuoksi olemme heittänyt 4 _spondeusta_ yhessä värsyssä:
e.m.
Pùhuttu | Hektor | maasta | rauta | làkinsa | òtti.
[294] _Anapaestos_, kuhutaan yks kolm-polvinen niveli, kussa ne
molemmat ensimmäiset polvet ovat lyhyvet, ja se viimeinen pitkä, e.m.
kuninkaan, kirjuttaa.
[295] Ainoastaan 493 versyssä löytyy neljä näin katkaistuita sanoja,
vaan hyö ovat kielessämme jo kaikki tavalliset. -- Koska Suomen
kielessä ei pietäk _painosta_, niin suurta lukua kuin _innosta_, sillä
se tapahtuu ussein että samat polvet, toisinaan painetaan, toisinaan
puhutaan painamatak, niin kuin myös vanhimmissakin Runoissa ussein
lyhyviä pitkistetään, ussein taas pitkiä lyhenetään, niin on meijänkin
toisinaan täytynyt asettaa pitkiä polvia lyhyvien paikoillen, niin kuin
tässäkin, kussa _syntyneet ja syntynyt_ ovat yhtä muka lovistettavat.
[296] Homeruksen Ruohtalaiset kiäntäjät, ovat Ruotiksi toimittaneet
tämän sanan, puheella: _hjelmbuskwinkande_ (Tranér ja Ingelgrén), tahi:
_med fladdrande buske på hjelmen_ (Wallenberg).
[297] _Pyrrhichius_, merkihtee yhtä kakspolvista niveltä, kussa
molemmat polvet ovat lyhyvet.
[298] Se on varsin mahotoin että meijän kielellä käsittää muihen
vierain kansoin Runomuksia ja Opin-keinoja, ellei me vähä taivutak
meijän kieltämme heijän mukaan tahi helpoitak ne meijän vanhat
piirokset. Niin ovat myös Ruohtalaisten ja muihenkin kansoin täytynyt
tehä.
[299] _Runomus_, poesi, skaldekonst.
[300] _Vanhat kansalliset laulamukset_, gamla folk-melodier.
[301] _Soittamus_, musik. _Kansallinen soittamus_, national-musik.
[302] _Plinius_ sanoo Hyperboræiloista: _Apollinen praecipue colunt_;
ja _Saxo Grammaticus_, nimittää meistä: _incantationum studiis
incumbunt_; joka toistaa että meijän vanha _Runomus_ oli jo silloin
muuttunut _Loihtumiseksi_.
[303] _Puhe_, merk. tässä kohassa _puhumus_, _lukemus_, prosa.
[304] _Puhkaus_, uttryck.
[305] _Sointu_, ackord. _Sointua_, ackordera, stämma tillsammam.
[306] _Viulu_, fiol. Ikään kuin hyö ovat hyljänneet heijän
kantelettansa, niin ovat myös hyljänneet heijän vanhoja kauniita
runojansa, ja lauleloovat nyt ruokottomia ja hävittömiä lorpotuksia,
kuissa ei löyvyk kielessä eikä laulussa miitän kunnollisuutta.
[307] _Soitikas, t. soittelo_, Musikaliskt instrument.
[308] Se on piiroksestaan melkeen yhen-näköinen kuin _Dávidin harppu_,
jota luetaan yheksi niistä vanhimmista soitteloista joita tunnemme.
[309] Yksi yksinkertaisempi soitikas on tuskin aateltava.
Ei naulattu eikä liimattu, vaan yksi koppa koverrettu puusta, johon
pohja tuohella kuvotaan kiini. Ne vaskiset kielet näyttää olevan
myöhäisemmän ajan (lue _Swensk Litter. Tidn_. 1817, p. 340).
Kuitenkin se on niin soma-eäninen, ettei parempia eikä syvämpiä
sointuja soahak mistään, se on ainoastaan siinä puuttuvainen, ettei se
annak muuta kuin 5 eäntä kaikkiaan. Se joka tässä nähään kuvailtu, sen
ostin minä talon-mieheltä _Tuomas Teitiseltä_ Taipalen kylässä Juvalla,
joka oli ite sitä tehnyt. Enkä minä saata sitä kovan kalliiksi sanoa,
sillä se tahtoi tuosta _kuus markkoo_ (4 kill. riksel.). Tään-näköiset
ovat kaikki ne kantelet jotka minä olen Savossa nähnyt, ilman niitä
jotka ovat moninkieliset, ja joita ainoastaan herroissa tavataan.
Savossa löytyy harva kylä kussa ei ouk kantele talossa. Turunmaassa,
Uuvellamaalla ja Hämeessä eivät eneä tunnek hänen nimensäkkään.
[310] Lue _Swensk Litter. Tidn_. l.c.
[311] _Ala-uloinen_, melankolisk,
[312] _Lauhkia-eäni_, moll-ton.
[313] Ainoastaan kahet olen minä näistä kuulut laulettavia, nimittäin
N:o 2 ja 3. Siihen ensimmäiseen soitoon laulettiin: Jo _tuleni kotiin_,
etc; ja siihen toiseen: _Kulu päivä kuusikolle_, etc; (lue _Schröterin
Finnische Runen_, p. 90. n. 5, 6).
[314] _Meärätöin eäni_, partikulieradt ljud.
[315] Meillä löytyy kahellaiset paimenen sarvet, yks on tehty
_Pukin-sarvesta_ ilman pulikata, (utan propp) ja toinen on
_Lehmän-sarvesta_, jossa on ylä-peässä puusta tehty pulikka.
Kumpaisessa on 5 reikee tahi lävee, eivätkä anna usempoa eäntää, jos
tuskin 5 kaikkiaan, eikä nekään ouk aina yhteläiset, tahi meärätyt.
Samaten ei löyvyk meijän vanhemmissa kanteleissamme muta kuin 5 kieltä
kaikkiaan, ja 5 eänteä. Ne ovat tehyt varsin sarvein mukaan, joka
osoitta että hyökin ovat aivan vanhat. Sen eistä mitä soitetaan
sarvella pullittamisella, sitä soitetaan Kantelella sormittamisella; ja
_koska kumpaiset_ ovat ainoastaan viiskielelliset (pentachordos) niin
ovat myöskin kaikki nämät laulut ainoastaan viis-eäniset.
[316] _Karjan-kaitsia_, herde, boskaps-idkare.
[317] Merkillinen on, että muutamat Schveitziläisten (e.m. heijän
Kuh-Ränzen) ja Tyrollilaisten vanhoista laulamuksista jotka ovat
tulleet meijän tietyviksi, ovat melkeen yhtäläiset luonnostaan, kuin
meijän paimenen-soitot.
[318] Sen ensimmäisen näistä, kirjutin minä tässä Tukhulmissa,
Oululalaisilta merimiehiltä. Ja muistan kuullein samanlaisen soiton
Norjan Suomalaisissa (på Norrska finskogarna).
[319] Yksi meijän tolpparista, vanha _Hanno Laitinen_
Syvänmaan-Hännilästä, jota piettiin isona tietäjänä, soitteli heitä
kantelellansa. Häneltä ja kirkkomäin tyttölöiltä olen minä saannut
viiettä kymmäntä tällaisia vanhoja soittoja, osittain paimenen
loilotuksia, osittain muita vanhoja laulamuksia. Erinomattain saan minä
tästä kostella _Liisaa Puraista, Anna Kaisa Leinoista, Maija ja Anna
Liisaa Kiukasta_, ynnä heijän veljensä _Aato Kiukasta_, joka niin ikään
soitti heitä kantelellansa. Siitten ovat Herrat _Dráke ja Barkenbóm_
tässä Tukhulmissa heitä leviten kahtona ja oikoina, sitä myöten kuin
minun renki-poika _Tahvo-Immoinen_ (niinikkään Juvalta kotoisin)
lauleli heitä, heijän kuulla.
[320] Tästä tuloo että nämät laulut näyttäiksen monellen ehkä
yksin-mukaisiksi (enformiga); niin kuin moni ehkä kahtoopi heijän
soittamusta yhtä-eänelliseksi (monotonisk).
[321] Merkillinen on, että kaikki meijän vanhemmat laulut olivat
runot, ja että _runo ja laulu_ on vielä nytkin usein merkihtevä yhtä.
Sana _raunen, runen t. rynen_ merkihtee Saksan kilellä yhtä
puoskaroittamista, tahi yhtä sellaista sanoin-sopottamista, jota
Egyptin muinoiset papit, Persan tietäjät, ja Gymnosophistat Indiassa
ennen ruukkaisivat heijän rukouksissansa ja kahtouksissansa. (Zedlerin
Universal-Lexicon, T. XXX. p. 1133. T. XXXII, p. 1821).
[322] _Viis-neljäinen niveli, t. viis-polvinen niveli_, fem fjerdedels,
fem-noters-takt.
[323] _Vaihos_, repris, stroph, ombyte af takt (i musiken).
[324] _Vaihtaus_, variation; _vaihtama_, varietet.
[325] _Sana_, vers, stroph, ombyte af rad (i poesien).
[326] Samalla tavalla tavataan sanoissakin useemmittain ainoastaan
_kaksi sanaa_ kussakin värsyssä. Mainittava on myös, että kuin kahet
sanat eli värsyt (jotka aina ikään kuin seuraavat yhessä) lovistetaan
yhteen, niin synnyttäävät _kuusnivelöksen_ (en hexameter).
[327] Nimittäin sillä tavalla, että kukiin kieli kahesti koputetaan;
niin kuin olemme soitto-lehessämme osattanut.
[328] Kolmet näistä tavallisista Runon vaihtauksista luetaan Rühsin
_Finland och dess inwånare_, viimeisessä osassa, soitto-lehessä (_å
musik-bilagan_). Se joka tavataan v. Schröterin kirjassa, kuhuttu
_Finnische Runen_, ei ouk kansallinen.
[329] Sparrmanin _Resa i Afrika_.
[330] _Soitto-johtaus_, musikalisk skala.
[331] _Viserrös_, drill.
[332] _Heläjäminen_, rulad, passage.
[333] Suomalaiset nimittäävät useen Lehmiänsä sillä päivällä jollon
syntyyvät; niin e.m. (viikauven-päivistä) _Moatik', Tiistik', Kestik',
Torstik', Perjaka, Lauker'; Sunter'_ (nimi-päivistä) _Aner', Petrik',
Tuomik', Ristik'_ m.m. (juhla-pävistä) _Peästik', Heluna, Juhlik'_,
j.n.e.
[334] _Muksa_, merkihtee Tyttöä Norjan Suomalaisissa.
[335] Äitiä kuhutaan _munnaksi_, Norjan Suomalaisissa.
[336] _Mutti_, on yks hutun (puuro) laji, joka keitetään Ruotin ja
Norjan Suomalaisissa. Lue Swensk. Litter. Tidn. 1817. p. 800.
[337] Tämä soma soitto jotama muinon kuulin Moision ja Ilamäin tyttöin
soittavan sarvillansa, sanottiin olevan niistä vanhemmista paimenen
soitoista Juvalla. Mutta koska ainoastaan ensimmäinen vaihos on minusta
paimensoittoihin mukainen, niin olen minä heistä ikään kuin eroittanut
hänet, ja kirjuttanut sille sota-sanoja, koska muka ne ensimmäiset
nivelet käyvät niin ramakasti ja urhollisesti, kunnekka raukenoovat
niissä viimeisissä aivan laukeeksi.
[338] Minä en ole kuullut eläissäin muita kuin kaks suomalaista
Juoma-laulua; yksi oli Ruotista käätty ja alko: _Jos sull' on yksi
ystävä niin juo, ole ystävyyteis pysyvä ja juo!_ toinen oli yks runo,
vaan vasta näitä aikuisia, joka alkoi: _Viinast' on valitus-virsi, runo
ruoka kultaisesta_ (Pieniä Runoja I, osassa) joka siitten on tullut
lisätyksi ja kerroitetuksi. (Turun Viikko Sanomat, v. 1826).
[339] Henkellinen rakkaus suljetaan siinä luonnollisessa, ikään kuin
henki ruumiissa, kuitenkin heitä hyvin eroitetaan, sillä se
luonnollinen ei ouk henkellinen.
[340] Lauletan sillä tavalla kuin Ruohtalaisten laulu; _Här är ock en
fyllehund! Mina bröder -- Lambo_.
[341] Lauletaan kuin: _Hjertat mig klämmer, Sorligt jag stämmer_.
[342] _Tapaillemus_, Imitation. _Kirjuttamus_, Epistel.
[343] Lauletaan kuin: _Gubbarne satt sig att dricka_.
[344] Lauletaan kuin: _Så lunka wi så småningom_.
[345] Mitä tässä sanotaan Papista ja muista virka-miehistä, niin
se on sanottu heistä leikin-vuoksi, heijän muka juominkissa; --
ymmärtänöönhän hyö leikki-puhetta! -- _Tolho_, stoft.
[346] Nimittäin, punsi-maljaiseen.
[347] Nossis oli yksi kuuluisa Runotar (_Sångmö_) Greekalaisissa.
(Lue: Otava II Osaa, p. 162. m.) -- _Simo, t. mesi_, håning, nektar.
[348] _Elämys_, Biografi, lefwernesbeskrifning.
[349] _Hyvistyminen_, förädling, moralisk förbättring.
[350] _Halventaa_, förringa, förakta.
[351] Tämä kuuluu kyllä ouvollen; vaan niin se kuitenkin tapahtuu.
Seneistä, työ jotka tietten hyvyyttä ihmisillen, elkeeten ajatella
jotta hyö (aina) kostaavat teitä! Jos työ sitä luuletten, tahi, jos
toimitatten hyvyyttänne (ainoastaan) että tulla jollakulla paremmalla
palkatuiksi; niin työ, jotka tahoitten muita sillä hyvä-syvämmellänne
pettää, tuletten ite petetyiksi. Sillä hyvyyven palkinto on _omassa
tunnossamme_, vaan ei toisten puheissa eikä muihen arvoksissa.
Sen eistä ei sanotak ilman syytä, meijän _uhravan ihtiämme_ ihmisillen;
sillä kuin haemme heijän parasta, niin kavotamme usein omaamme. Tästä
tuloo, että ne parraammat, kunnollisemmat ja kunniallisimmat miehet
usein ovat vähässä varassa, sillä hyö kahtoovat sitä ouvoksi
ettei käyttää rahansa hyviin harjoittamuksiin, tahi ettei auta
lähimmäistänsä, hänen hätässänsä. Hyö pitäävät tavaransa ainoastaan
yhtenä välikappaleena (såsom ett medel) että sillä vaikuttaa moailmassa
hyvyyttä, eivätkä seneistä heitä pitele eikä kiinitä, vaan mänettäävät,
koska hyö taitaavat heillä muita hyötyttää. Sitävastoin ne toas, jotka
kaikissa ensin kahtoovat omaan kukkaroon, hyö eivät suinkaan toimitak
hyvyyttä muillen, ja jos jollon-kullon jotakin toimittaisivat, niin hyö
sillä kuitenkin tarkoittaavat _omoo voittoansa_, tahi teköövät sitä
ainoastaan _ulkokullaisuuteksensa_. Hyö pitäävät rahansa isoinna
peätarkoittamuksena, johon hyö pyrkiivät ajatuksillansa, ja jonka
käsittämisessä hyö ovat hyvät kaikkia muuta altiiksi antamaan
(uppoffra). Tästä myöskin tuloo, että ne saijimmat ja saastaisimmat
ihmiset, aina usein ovat varakkaammat ja rikkahimmat; tahi toisinpäin
sanottu, että ne rikkaat ja varakkaat aina useemmittain ovat ahnaat ja
itarat. Kuin kuulet seneistä ketään mainittavaksi mainion rikkaaksi,
niin elä aina ajattele hänen rahojaan, vaan muistappas myös niitä
monta, jotka ehkä hänen rikkautensa tautta ovat tulleet köyhytetyiksi
ja vaivatetuiksi, ja kiitä ihtiäis ettet sinä ole näitä niänyttänyt; ja
kuin toas kuulet ketään köyhtyneeksi, niin elä häntä alena:
kuulustappas perään, jos ei hään sinun tahi sinun veljeisi tähen ou
joutunut köyhyyteen, ja ole nöyrä häntä auttamaan, jos taijat! Myö
tavamme sentähen köyhäin ja alhaisten joukossa (usseen) usseempia hyviä
ja hyvä-tahtoisia ihmisiä, kuin rikkain, pajaristen ja äväriäisten
parvessa. (Lazaruksen ja sen rikkaan tarina opettaa meitä, että
ennenkin moalimassa on ollut niin). Kaikki _älyrit_ (snillen, genier)
_tietyrit ja taiturit_ ovat niin ikkään usein köyhät ja varattomat,
joka on luonollinen; sillä hyö arvoavat tietoansa ja taitoansa enemmin
kuin rahaansa, ja mänettäävät tätä heihin. Tästä seuraa, että niillä
joll ois varoo, ei ouk ymärrystä sitä käyttää; ja ne taas jotka
ymmärtäisivät sitä käyttää, niillä taas ei ouk varoa. Kuin kuulet
seneistä autuan ja rikkaan myöskin olevan muillenkin avullisen, niin
osota hänellen kahesti kunniataisi, sillä hään on voittanut
luontoansakin.
[352] _Ennustaja_, Prophet.
[353] Tämä meijän katumus, on meissä yksi hyvä merkki, ja osottaa että
se kansa, joka näin kunnioittaa heijän muinoisia hyväntekiöitä, on jo
vaeltanut yhtä askeletta etemmäksi valaistuksen tiellä, kuin olivatten
koska nämät heijän uro-vainaat heissä löytyivät. Tästä seuraa että
tällaiset miehet, missä hyö voan ilmistyyvät, niin _eläävät ennen
aikasek_, tahi ne käyvät heijän aikuisiansa eitten. Senpä tautta heijän
iälliset eivätkään heitä tunnek, vaan nauraavat heillen ja pitäävät
pilkka-puheita heijän käytöksistään.
[354] Se on tosi kyllä, että se _totinen hyvyys ja ansio_ harvoin
palkitaan, tuskin tunnetaan. Sillä se vaikuttaa usein salassa muihen
tietämätäk. Vasta kuin varsin voaitaan, silloin se uskalluksella astuu
eteen, ja viattomuuen suojelemisella, tahi pahuuen paljastamisella
ottaapi totuuen turvataksensa; josta hään ussein tuloo pahoilta
vihoitetuksi, ja viimäinkin ehkä vikuutetuksi. Sillä tavalla _uhraa
'hyvys' ihtensä hyväksi muillen_, ja niin se on tehnyt iankaiken. Kutka
siitten palkitaan ellei hyvät? Heitä (usseemmittain) jotka kaikkiin
näkyvillä luetteloovat töitänsä, ja lukoovat vielä muihenkin omiksi;
heitä, jotka ulko-kullaisuutella kaunistaavat ihtiänsä heijän silmissä
joilta palkka on muka tuleva; eli jotka teköövät hyvyyttä ei _hyvyyven
tautta_ (rakkautesta hyvyyteen) vaan _palkinnon tautta_; tahi niitä,
joita luullaan puolestamme taipuviksi, ja kelpooviksi joksi kuksi
omaksi voitoksemme. Sillä harvoin kyllä hyvyyttä palkitaan hyvyyven
tähen, ellei siinä sivussa ouk joku _toinenkin tarkoittamus_ joka
huvittaa meijän joutavaisuuttamme eli omaa hyötytystämme (som
tillfridsställer wår fåfänga eller egennytta). Millä heitä siitten
palkitaan? Ulko-kunniallisuuella, tahi semmoisilla aineilla, jotka
muihen moallisten silmissä antaavat heillen arvoa, vaan jotka eivät
kuitenkaan heijän omissa, tahi muihen ymmärtäväisten, (yksin) ouk hyvät
tuottamaan heillen mitään ansiota. Sen eistä jos nämät ulkonaiset
kunnia-merkit eivät katoa jo ennen heijän kuoltua, niin häviävät
silloin, ja poisriisutaan ikään kuin ne voatteet, joissa hyö ovat
koreillunnaan. Sitä vastoin, niin _totinen ansio ja kunnia_ vasta
silloin ilmistyy, kuin ne ulkonaiset piirokset katoovat. Tätä
_sisimmäistä kunniata_ ei annetak meillen (muilta) ellei me (ite) ouk
sitä ansainneet; ja jos ei sitä annetak _ennen_ kuolematamme, niin
annetahan _jälkeen_; ja ellei sitä annettaiskaan, niin se on kuitenkin
meihin tuleva; sillä totuus aina omaansa perii. Minkä tautta heitä
vasta kuoltuansa näin kunnioitetaan? mahtaa ehkä jokuu aatella. Sen
tautta etteivät ihmiset arvoo ansiota, ellei se ouk kullassa kuvattu,
eivätkään tahok tuntea sitä toisessa, koska se heissä muka puuttuu; sen
eistä, että silloin jo rikkainkin livistäjät (smickare) ja köyhäin
kielen-lakkarit (bak-dantare) homehtuuvat kukiin hauvassansa. Silloinpa
vasta totuus aukaisoo suutansa, ja silloin vasta kansankin mielet ja
silmät avauntuuvat.
[355] Se on näissä heijän voaroissa ja vastuksissa, kuin jaloja miehiä
vasta koitellaan ja tunnetaan; sillä myötäisissä taitaa ehkä jokainen
olla mies puolestansa.
[356] Ilman näitä varsin hyviä ja ylistettäviä ihmisiä, niin tahomme
myöskin puhua muista, jotka jonkun muun syyn tähen ovat olleet muita
merkillisempiä; tahi joihen ruummiillisessa eli henkellisessä luonnossa
tavataan jotakuta erinäistä ja äkkinäistä, eli joihen elämä jostakusta
tapauksesta tuottaa valaistusta meijän tarinamukseen.