myöskään saata salata niitä kehnompia, tahi luulla ettei meissäkin
löyvyk viheliäisyyttä. Suomalaisilla on ensinnik se paha tapa että hyö
_luuloovat ja soimaavat toisiansa_; kuitenkin eivät tiek sitä pahuuella
eikä pilkan vuoksi, (niin kuin on muualla nähty). Toinen paha tapa
löytyy meissä myös: _myö olemme harvoin yhtä-pitäväiset_. Tämä vika on
nähty muissakin muuten urhollisissa kansoissa. Greekkalaiset (vanhassa
tarinamuksessamme) ja Puolalaiset (tässä meijän nykyisessä) hyökin ovat
aina näin välillään juonittelleet ja riitauntuneet. Tämä tuloo ehkä
meijän eripuraisuutesta. Muut kansat ovat myös totistaneet meijän
olevan _pikaisia_ (häftiga, hastiga, snarstuckna) _iteppäisiä_ (envisa,
egensinniga) ja _jäykkä-luontoista_ (buttra, trumpna). Eikä sitä saata
salata, että meillä on karkia luonto, jos sitä kerran nostetaan. Mutta
jos tällainen kiivas luonto taivutettaisiin hyviin tarkoituksiin, niin
se oisi pystyvä ja saattaisi paljon aikaan, ja oisi tämä into hyvä
soaha meistä vielä yhen mainittavan kansan. Mutta niin kuin tämä luonto
nyt usseen osottaiksen meissä, nimittäin taipumattomuuella joutavissa,
niin se on luettava meillen nauroksi vaan ei kunniaksi.
Kuitenkin niin kaikeista meijän virheistä meijän _yhtätyytyväisyys_
(liknöjdhet) ja _kehtoomattomuus_ (flegma) on suurin luettavaksi,
se on häijyn heistä kaikista, ja yksi sikiä laiskuutesta ja
mielenvalaistamattomuutesta; eikä sitä saata muuten hävittää, ellei
paremmalla toimella ja mielen valaistuksella.
[211] Tämä _hoivauttamisen tapa_ (vårdande egenskap) kuhutaan meijän
uskomuksessamme, _Jumalan edeskatzomus_ (Guds försyn), tahi _Jumalan
sormi_ (Guds finger).
[212] Rühs I D. p. 3, 187. III D. p. 133. Että nimittää niitä kaikkia
jotka kiittää meitä urhollisiksi, oisi että täyttää kirjan tykkenään;
myö tyytymme sen tähen ainoastaan tähän.
[213] Rühs, I D. p. 182, 187.
[214] l.c. II D. p, 38. III D. p. 133. Boëthii bref. lue Mnemosyne
1821. p. 272.
[215] Rühs, II D. p. 38. I D. p. 3. III D. p. 133, 134
[216] l.c. II D. s. 38. III D. p. 133. Mnemosyne 1821. s. 269, 270.
[217] Rühs, II D. s. 38. III D. s. 133.
[218] Rühs, II D. s. 38. III D. s. 133, 139.
[219] l.c. I D. s. 9. III D. s. 133, Eikä alunkaan utelevaiset
(nyfikne) Rühs II D. 38.
[220] l.c. II D. s. 38. III D. s. 140.
[221] Meijän Suomen vaimoväki on aina tullut kunnioitetuksi heijän
puhtautesta sekä voatteissansa että ruuissansa. (Rühs, III D. s. 134.
Mnemosyne 1821. s. 269). Yksi kiitettävä tapa joka juuri koroittaa
heitä meijän silmissämme. Erinomattain ovat Karjalaiset ja Pohjalaiset
tässä olleet kuuluisammat.
[222] Tätä Suomalaisten kovuutta vaimojansa vastaan, mahtaa ehkä moni
pitää to'istuksenna heijän ennen olleen varsin roakoja, koska se tapa
usseemmittain tahtoo nouvattaa raakoja kansoja, että alentaa
vaimojansa. Mutta myö piämme tätä (ikään kuin heijän kylpemistä, ja
monta muuta tapaa) to'istukseksi heijän tulleen iästäpäin, ja
nouvattaneen itäisten tapoja. Siinä vielä tänä päivänäkin vaimot
pietään varsin kovassa kurisa.
[223] Meijän täytyy tunnustoo, että ehkä nämät vertaukset eivät
suinkaan ihaillut heitä, mutta nopeemmittain alensivat ja häväisivät,
niin hyö eivät kuitenkaan olleet varsin ilman tarkoitusta.
[224] Eikä Suomalaiset olleet ne ainokkaiset, jotka näin vaimoissansa
polkeisivat ihtiänsä. Muut kansat ovat niinikkään ilkaistelleet, ja
ovat juuri tahtoneet totistuksilla vahvistaa näitä heijän lopsutoksia;
lue e.m. _Disp. qua probatur mulieres homines non esse_. Parisiae 1593.
12:o.
[225] Tästä on vielä nytkin se puheen-parsi meijän kielessämme: "_joko
hään on naiman-kaupoissa_?" Lue muuten tästä Paul. Juustenin Chronic.
Episc. Finl. p. 70; Rühs Finland och dess invånare, I:a Del. p. 16. --
Swensk Litter. Tidn. 1817, p. 343.
[226] Että sen eistä heillen uskaltaa talon hallitusta, luettiin vasten
huoneen-lakia, ja häpiäksi olla heijän kurituksen alla.
[227] _Pieniä Run_. II:ssa Osassa XI:nessä kappalessa.
[228] "_Naura hyvällä, naura pahalla, naura naisen kuolemalla_,"
(vertaus).
[229] _Viattomuus_, oskuld.
[230] Sillä se oli muka uskottava, että se joka _matkan peästä_ haki
itellensä vaimoa, ei soanut häntä likempänä, vaan oli kajottu (afskydd)
oman kylän tyttäriltä. _Koto-naimisesta_ lue viite 144.
[231] Tämä sananparsi ei ouk suinkaan Savolaisten mieltä myöten sopiva,
sillä hyö kahtoovat ihanaisiksi _suuria hilpeitä_ (riskiä) tyttölöitä,
jotka ovat hyvin työn-tekeväisiä, ja joista on hyviä työmiehiä toivoo.
Hyö halajaavat _valkee-verisiä_ (ljuslåtta, blonda) ja _punapintaisia_
(rödbrusiga); vaan kajoovat pieniä musta-kulmaisia (_brunetta_).
(Pieniä Run. I Osa, 11 k.)
[232] Myö olemme tällä koettelemuksella ainoastaan tahtonna näyttää
millä tavalla näitä vanhoja sananlaskuja pitää käytettämän jos heistä
tahomme hakea jonkun evun valaistokseksi meijän tarinamuksessamme. Ne
jotka tahtoovat tätä laveammasti nouvattoo, niin olemme heillen hyväksi
asettanneet yhen _sisälläpion_, josta hyö numeroijen osottamisella
aivan huokiasti taitaavat ihtiensä johtattaa.
[233] Mutta se ei ollut ainoastaan sananlaskuissa, jossa meijän
esivanhemmat säilyttivät meillen viisautensa, sillä niitä löytyy
kansassamme muitakin opin-puheita jotka ovat vajunneet meijän
vanhoistamme, ja joissa tavataan samoo tarkoitusta, nimittäin meijän
mielen-valaistusta. Nämät ovat pitempiä puheita, jotka ovat tehtyt
ikään kuin luvun tavalla, että hyö sillä pysyttelisivät heitä meijän
muistossamme. Näistä on e.m. yksi joka opettaa meitä miten monta kuuta
eläimet käyvät tiinehennä, ja joka on siitä merkkillinen, että se ikään
kuin asettaa elävät eäntänsä myöten vissiin joukoihin tahi sukukuntiin,
jonka (eänen) vaarin ottamista meijän nykyiset luonnon-tutkisteliat
ovat tykkenään laimin lyöneet. Se kuuluu näin:
_Kymmenen kuuta naurava_ (ymmärretään Ihminen).
_Kaksitoista-kymmentä kuuta hirnuva_, (Hevoinen).
_Kymmenen kuuta ammuva_, (Lehmä).
_Viisi kuuta vinkuva_, (Sika),
_Neljä kuuta popottaja_, (Jänis).
_Kolmet viikkoo kaakottaja_, (Kana).
_Neljä viikkoo kotkottaja_, (Hanhi).
_Seihtemän kuuta mököttävä_, (Vuohi).
_Kuusi kuuta meäkyvä_, (Lammas).
_Kuusi kuuta reäkkyvä_, (Kettu, Koira).
_Neljä kuuta naukuja_, (Kissa).
(Martini _Hodeg. Lingu. Fenn. & Petraei Brev. inst. Lingu. Finn_).
Mutta tämä luku mahtaa olla heiltä veärin kirjutettu. Minä on kuullut
tämän luvun Savossa toiseppäin, nimittäin: "_Kasi kaks; Koira kolm;
Neito (sika) neljä; Villur (lammas) viisi; kymmenen Lehmoinen
ementineen_."
Yksi toinen tällainen puheen-liitos joka niinikkään muistuttaa meitä
vähä yhtä ja toista, kuuluu näin:
Mikä yksi? Minä tässä.
Mikä kaksi? Kaks silmää peässä.
Mikä kolme? Kolmet jalkoo pa'alla.
Mikä neljä? Neljä nänneä Lehmällä.
Mikä viisi? Viis sormee käissä.
Mikä kuusi? Kuusi kaplasta reessä.
Mikä seihtemän? Seihtemän tähtiä otavassa.
Mikä kaheksan? Kaheksan vannetta tynnörissä.
Mikä yheksän? Yheksän reikee ihmisessä.
Mikä kymmenen? Kymmenen kynttä varpahissa.
Kolmas, on yks joka on jo tehtynnä Runon tavalla, ja näyttää kuin oisi
variten vasta rakettu Runon-piirokseksi (_till ett schema för runor_).
Se alkaa: _oli meillä olli-malli, olli-mallista matikka_ j.n.e. Tästä
olen minä kuullut monet erintapaiset luvut (_olika läsearter_). Niin se
kyllä ensimältä näyttää, kuin tämäkin oisi ainoastansa yksi tyhjä
lopsutos, mutta kuin tarkemmin ajatellaan, niin se osottaa meillen yhtä
aina-seuravaa järjestystä, (_serie_) joka juoksoo ikään kuin ihtensä
yhteen, tahi jolla ei ouk alkua eikä loppua. Eli se toimittaa meillen
ymmärtämystä _iankaikkisuutesta_.
[234] Moni mahtaa ehkä luulla, jos Suomalaisilla vanhuessa oli
tällainen luonnollinen viisaus ja mielen-valaistus niin, oisiha se tok
pitänyt olla jossa kussa paikassa mainittunna, ja tullut tietyksi
muilta äkkinäisiltäkin kansoilta. Myö vastoamme siihen mitä myö
22:nella puoliskolla (_pagina_) jo sanoimme, ja muistuttamme vielä
siitenkin, meijän aivotuksemme ei olleen muijen vieraisten puheita
meistä kerroitella (ehkä myö vastapäin tulemme tuostakin puhumaan)
mutta että meijän kielestämme ja meijän omista vanhoistamme tiiustella
meitä ihtiämme.
Vaan saisimme nuon arvolta sanoa, että Ruomalaistenkin vanhat
Tarintajat (_Historiker_) toimittivat kirjoissansa pohjossa päin
olleen kansoin joukossa niitä jotka elivät yhtä hiljasta ja
onnellista elamätä, ja jotka ovat tullut kuultuiksi muista heijän
_Rehellisyytestänsä_. Sillä paihti sitä mitä _Tacitus_ meistä puhuu
(joka eli 90 vuotta jälkeen Vapahtajan syntymistä) sanova meistä:
_illis voto quidem non opus sit_; niin näyttää kuin hään näillä
sanoilla oisi tarkoittannut sitä mitä _Plinius_ (joka eli 60 v.
jälkeen. Vap. synt.) kirjutti Hyperboræilöistä (peri-pohjalaisista),
koska hään sano, että Riphaein (Uralin) tunturiin tuolla puolla, aina
pohjoiseen hamaan, löytyi yksi _onnellinen_ kansa, aivan _kuuluisa_
heijän kummituksista: _Pone eos montes ultraque aquilonem gens felix
(si credimus) quos Hyperboræos appellavere, annoso degit ævo, fabulosis
celebrata miraculis_ (Hist. Nat. Lib. IV. c. XII). Se näyttää juuri
kuin Plinius oisi tällä puheella tavoittannut sitä mitä _Strabo_ (joka
eli 20 v. jälkeen Vap. synt.) lausui niistä Scythilöistä (_Scythit l.
Tschudit_, merkihti Suomalais-sukuiset kansat) jotka hään muista
rajutti siitä heijän _hyvyytestänsä_, josta hyö ovat tulleet muilta
_mainituksi_: _De iis loquor, qui moribus utuntur probissimis. Sunt
enim quidam de vagis seu nomadibus Scythis, qui.... justitia omnibus
hominibus sunt superiores, quorum et Poëtae meminerunt_. (Rer.
Geograph. Libr. Paris 1620. fol. p. 302). _Jornandes_ (joka eli 500 v.
jälkeen Vap. synt.) on se ensimäinen, joka ikään kuin kerroitessa
samoja sanoja, selittää Suomalaisista: _Finni Mitissimi_, Scanziæ
cultoribus _omnibus mitiores_ (De Gethis. Cap. 3).
[235] _Puheen-pulma_, Logogriphus (_ordgissning, charad_).
[236] Yhellä ajalla jolla pauhataan niin paljon valistusta vastaan,
kuin muinon sotivat uskomusta vastaan, oisi minusta luonotoin ettei
tästä jotaik puhua. Sillä se joka _hylkee valaistuksensa_, tahi sallii
sitä pimentymään, se on myöskin hyvä _luopumaan uskomuksestansa_ ja
antoo sitä muihen pilkan alle; sillä minä uskon puolestani, että ne
molemmat yhtä halullisesti tarkoittaavat ihmiskunnan _yhteistä
hyvyyttä_, ja ettei yks _totinen uskomus_ ouk aateltava ilman
_mielen valaistamiseta_, eikä toas yksi _totinen valaistus_ ilman
_henkellistä uskomusta_. -- Sillä ikään kuin yksi _yksinvaltainen
henkellisyys_ keäntyy _henkelliseksi hurjuuteksi_ (fanatism), tahi
_henkelliseksi orjuuteksi_, (hierarki), niin vaipuu myöskin yksi
_yksintoikoinen valaistus_ joutaviin _ajatus-juohtumuksiin_ (sophismer,
kabbalistiska spitsfundigheter, grillfängerier), tahi turhiin
_sanoinjuonittelemuksiin_ (logomakier, ordstrider). _Valaistus_ (sekä
se luonnollinen että henkellinen) osottaiksen sillä, että se kokee
hakea ihmisillen selkeyttä, ymmärrystä ja tietoa kaikissa asioissa,
jotka jollakulla tavalla enentää ja lisee meijän ymmärrystämme,
valaisee meijän mieltämme, sivistää meijän tapojamme ja onnistaa meijän
elämätämme. Sen _tarkoittamus_ on että tehä ihmisiä ymmärtäväisiksi,
hyviksi ja onnellisiksi, ja sen luonto että ihmisissä levittää
rakkautta, yhtäläisyyttä ja tietoa. Tästä hänen _sulasta luonnostansa_
hään ej kanna salavihoo kellenkään, sitävähemmin hään ketään soimoo ja
panettele, ei tyhmyyttä eikä turhuuttakaan, (ehkä hyö ovat hänen
pahimmat vihamiehensä), vaan nopeemmittain hään heitä seälii ja hyviksi
harjoittaa. Tästä hänen rehellisyytestä ja totuullisuutesta, hään ei
myöskään pelkeä muita joutavia oppia, eikä muihen kavaluutta ja
juonittelemista häntä vastaan; vaan vaeltaa sitä suoroo tietä, jota
hään on pantu vaeltamaan.
_Valistamattomuus_ taas on sen tapainen, että koska se ei itek ymmärrä
mitään, niin se ei myöskään salli muihenkaan mitään ymmärtämään. Sen
valta on perustettu pimeytessä, jossa hään on ite yksinvaltias ja siinä
hään pimeenpeässä luuloo ja pelkee kaikkia joihen kuvat ovat häntä
valkoisemmat, uskova muka heijän olevan outoja kapeita (_spöken_),
jotka tavottaavat häntä. Sen eistäpä hyö häntä peloittaa ja juuri
hirvittää ikään kuin valkoisia vaatteita, jotka yöllä peloittaa
pelkuria ja kehnosti opetettuita lapsia. Tästä tuloo että
valaisemattomuus ei ainoastaan _pelkää_, mutta myöskin _vihoo ja
vainoo_ kaikkia niitä opin-aineita, jotka tuottais hänellen valkeutta,
sillä ne silloin hävittäis hänen oman luontonsa, paljastais hänen
tyhmyyttä, ja pesisivät häntä valkoiseksi. Tästä tuloo että
valaistuksen levittäminen moailmassa on aina käynyt niin hitaisesti ja
voatinut monta vuos-satoja vaeltamiseksi, sillä valaisemattomuus on
aina sotina urhollisesti häntä vastaan; ja sitä hyvyyttä mitä muutamat
oli valaistuksellansa jo moailmassa matkaan saanneet, sitä ovat monta
olleet hävittämässä ja moahan sotkemassa. Sillä tavalla on aina hyvyys
ja pahuus, valaistus ja valaisemattomuus, valkeus ja pimeys olleet
vastatuksin, ja ovat aina näin olevat.
Kuin _Ristin usko_ ensin onneksi koko ihmiskunnan levitettiin
maailmahan, että sillä soaha sen vanhan pakanallisen pimeyven hänestä
häviämään, niin nähtiin kyllä mitenkä hyö silloin jo pelmuisivat tätä
vasten. Pitkälliset vihat ja vainot rasitti ne ensimmäiset kastetut, ja
monta tuhatta heistä tapettiin ja surmattiin heijän saarnansa ja
uskonsa tähen, jota hyö kaikki kärsivät tyynellä syvämmellä, heijän
uskomuksen uskollisuutensa kautta.
Samalla tavalla on myös se _luonnollinen mielen-valaistus_, tahi
tietomuksiin harjoittaminen ja levittäminen moailmassa, tullut
valaisemattomukselta vastuutetuksi ja vainotetuksi, sillä sekin oli
siitä luonnosta, että se tarkoitti hävittää tätä hänen tyhmyyttänsä ja
pimeyttänsä. Senkin harjoittajat täytyi sen eistä myöskin monestin
vuotattaa verensä, oppinsa ja opetuksensa suhteen; ja hyö kärsivät tätä
kärsivällisyytellä totuuen rakkautensa tautta.
Koska kesk-ajan mielen-sokeuvesta ihmiset taas rupesivat mieltymään,
niin nähtiin heissä vielä kauvan sekä se henkellinen että
luonnollinen valaistus vaipununna siihen ymmärtämättömyyteen, joka on
valistamattomuksen omainen. Hyö olivat jo kumpaisetkin soanet
hänen luontonsa, että _pelätäk ja vainota_ muita uskovaisia ja
opin-johtattajoita. Silloin muka kuin papit ja ne henkelliset
toimittajat juhlallisesti heijän uskon kunniaksi elävinä poltivat niitä
_petturiloiksi_ (kättare) mainittavia eri-uskoisia; silloin Tuomaritkin
ja lain-toimittajat poahtaisivat ja tulessa paistattivat niitä
_taikuriloiksi_ (trollkarlar) kuhuttavia villitettyjä ihmis-poloisia.
Vasta monen ajan peästä, ja miehen monen ansiolla, oli tietomukset taas
tullut niin paljon harjoitetuiksi, valaistus niin paljon levitetyksi,
ja uskomukset niin jälleen puhistetuiksi, ettei hyö eneä tuomihtineet
kuolemaan ja kavotukseen niitä, joihen aatokset ja uskomukset olivat
toiseppäin. Mutta nykyisinnä aikoinna ovat ihmiset toas ruvenneet
kuhisemaan ja sohisemaan. Hyö ovat nyt vuorostansa ruvenneet pelkeämään
varsin tätä valaistusta, joka teki heitä onnellisimmaksi ja
ymmärtäisimmiksi, ja ovat peättäneet tietomuksen ja valaistuksen olevan
kansakunnissamme varsin vaarallisen ja vahinkollisen. Hyö ovat sen
eistä nyt ruvenneet julkisesti poltamaan niitä kirjoja kussa näitä
opetuksia heillen johtatettiin, sanoten heijän olevan manatuita ja
kirotuita pahuuven sikiöitä -- ikään kuin muinon kalttaisivat pieniä
viattomia lapsia, joita syytettiin yhteyttä pitänneen perkelen kanssa.
Etteivätten ne ouk valkeutesta lähteneet jotka tätä saarnaavat, nähään
kyllä, mutta hyö ovat pimeyvestänsä nyt taas uskaltanneet lähteä
valkeuen kanssa sotaan. Näin on nyt toas valaisemattomuus ruvenna
ihmisiä vallottamaan ja tekemään heitä orjiksi pimeyven pauloin. Mutta
se on ainoastaan yksi yhteen-liitetty vallatoin joukko (_sekt_) joka
näitä juonia harjoittaa ja levittää omaksi mielen-nouteeksi
(_intresse_); ja se on jo myöskin havaittu, että hallitukset niissä
valtakunnissa joissa näitä suvaihtaan, ovat jo olleet, tahi heti
tulleet, rauhattomilta rasitetuiksi.
[237] Ne ymmärtäväisemmät pitäävät Jumalan kaiken luonnollisenkin
voiman ensimmäisenä alkuna. Tahi ne ymmärtämättömät äkkäävät ainoastaan
yhtä selittämätöintä voimallisuutta (jumalatansa) kussa se luonnollinen
järjestys moailmassa (_serien, kedjan af de skapade tingen_) on heijän
silmissä ikään kuin katkaistu; sitä vastoin ne ymmärtäväiset
selittäävät tätä voiman jaloutta ja viisautta (Jumalata) ite tässä
järjestyksessä ja joka jumalainuassa hänen pannoissa ja liitoksissa.
[238] Että ihmiset aina kuvailleevat Jumalansa oman muotoisensa, on
meijän mielestämme yksi merkillinen tapaus, joka ikään kuin saloapäin
toimittaa, että hyö lukoovat häntä kaltaisekseon, ikään kuin Jumala loi
heitä omaksi kuvaksensa.
[239] Oppineet ovat olleet kovin kiivaat ja mielettömät, kuin ovat
uskoneet yksintoikoisien rukoilleen ainoastaan paljaita kuvia, ja sen
tautta kuhtuneet heitä _luonottomiksi Jumalanpalvelioiksi_ (onaturliga
Gudsdyrkare, afgudadyrkare); samaten ovat myös ne vähemmin valaistut
puolestansa, olleet pikaisia ja ymmärtämättömiä, kuin ovat peättänneet,
Oppineitten, jotka luomisessa käsittäävät Jumalatansa, pitänneen
_kaiken luonnon Jumalana_, ja sen eistä (siinä tarkoituksessa)
nimittäneet heitä _luonnollisiksi Jumalanpalvelioiksi_ (naturliga
Gudsdyrkare, naturdyrkare, pantheister). Ne valaistut ja viisaat
vaeltavat keskellä sitä väliä, ja eroittaavat ne sisimäiset
ymmärtämykset heijän ulkonaisista piiroksista, sitä henkellistä
(_ideella, andeliga_) maallisista aineista (_materiella, sinliga_).
[240] Tahi kaikkein henkellisten (alla förnuftiga warelsers) _luoja,
rakastaja ja pyhittäjä_.
[241] Paitsi Jumalan Poika, joka on ilmoittana ihtensä meillen
luonollisella tavalla -- häntä olemme kuvaellut hänen ihmisen
haamussansa.
[242] E.m. _persona_ (henki), _Isä ja Poika_ (yhtaikoo).
[243] Se on aivan luonnollinen (_naturligt_), ettemme millonkaan taija
tulla varsin tuntemaan Jumalaamme, ja oisi muka hävittömästi vaatia,
että myö ihmisen ymmärryksellä käsittäisimme Jumalan henkellistä
luontoa, tahi hänen ymmärrystä. Eihään myö siitten oltaiskaan ihmisiä
jos saattaisimme luojamme näin peripohjin tutkistella. Mutta tästä ei
seuraa etteime hänestä pie tarkoittoo meijän ymmärrystämme; senpä
tautta se on meillen antanut ymmärryksen valoa, että myö sillä
mahtaisimme selittää hänen viisautta, hänen jaloutta, hänen tahtonsa ja
olentonsa, niin paljon kuin suinkiin on mahollista; vaan ei että pyrkiä
sinne jonn ei meijän ymmärrys ylty. Ikään kuin se on kuurollen mahotoin
että soiton soitumisesta (_klang, samljud_) tulla tietäväksi, tahi että
selittää sokeellen päivän valoa, niin se on myöskin mahotoin että ilman
henkellistä ymmärrystä (ymmärrystä henkellisistä) käsittää Jumalan
viisautta ja jaloutta. Ja tähän voaitaan luonnottomia ymmärtämyksiä
(_öfwersinnliga begrepp_), vaan ei luonnollisia nimiä.
[244] Ne uskomukset kuhumme _viisaat ja avulliset_ jotka onnistaavat
koko ihmiskunnan, jotka harjoittaavat hyvyyttä ja rakkautta moailmassa,
ja lähestyttää meitä meijän Luojaamme. Mutta _ouvoiksi ja turhiksi_
kuhumme niitä, jotka poistaavat meistä näitä tarkoittamuksia, tahi
eksyttelöövät meitä heijän käsittämisestä.
[245] Myö löyvämme näissä muutoksissa, että _ulkonaisuus ja turhuus_ on
tullut heitetyksi, ja _sisällisyys ja henkellisyys_ tarkoitetuksi.
Tahi toisinpäin, ne _ulkonaiset salvokset ja piirokset_ ovat itestään
lauenneet ja pois-vaipuneet, ja sen sisällisen ymmärryksen _vapaus_,
ynne sen hänen peällen luotettu uskon-vakaus, tullut vakuutetuksi ja
perustetuksi.
[246] Tämä on se korkein tarkoittamus kaikessa meijän elämässämme,
nimittäin että tehä meitä täyvellisemmiksi ja ymmärtävämmiksi. Tämän
tarkoittamuksen tautta, joka tarkoittaa että valaista ja onnistaa sitä
yhteistä ihmiskuntoo, on jo niin monet tuhanneet hyviä ihmisiä
vuottaneet verensä ja henkensä heittäneet, kärsinneet veäryyttä,
vaivoja ja rasitoksia, ja kuitenkin yhtä rakkaat, osottanneet hyvyyttä
vihamiehillensäkin. Tämän tarkoituksen tautta -- että harjoittoo
hyvyyttä ja rakkautta ihmisissä, että levittää moailmassa valaistusta
ja totista onnellisuutta -- pitäis vielä ihmiskunnan hyväksi, monta
tuhatta viattonta uhrattaman, ja ihtiänsä uhrata -- pitäis ihmisten
vielä elämiin monta-monuista aikaa ja ihmis-ikeä -- pitäis vietä
ihmisten monin kerroin lankiaman epä-uskoon, turhiin menoin, suuriin
syntiin, ja nouattaman isoja villityksiä. Miksi? -- Siksi, että
heijän joukko on vielä isompi, jotka harjoittaavat pahuutta, ja
jotka omaksi voitoksensa ettiskelevät että ihmisissä levittää
pimeyttä ja mielen-sokeutta, tehän tätä huikentelevaisuuellansa ja
mielettemättömyellänsä, tahi saastaisuuellansa ja saittaisuuellansa,
eläin sillä turmioksi itellen että muillen. Eikös myö luetak joka
päivä, mitenkä kussakin kansakunnassa, liioitenkin Europan
luoteisimmissa valtakunnissa, _pimeys ja valistus_ ovat olleet,
vastatuksin, ja kuinka hyö sielä ovat taas ruvenneet ihmisiä
innoittelemaan. Se on tämä henkellinen mielen-orjuus ja vapaus (josta
siitten myös seuraa laillinen orjuus ja vapaus: tästä toas seuraa
puheen ja painon orjuus ja vapaus) jotka kussakin hallituksessa ovat jo
väk-karttua vetänneet, ja jotka nyt toas Frankriikin, Spanjan ja
Portugalin maissa ovat tukka-nuotaisillaan.
[247] _Vastaan-peätetty uskomus, den protestantiska Religionen;
uuistettu, den reformerta_.