eritavalla, niin kirjuttakaamme myös eritavalla; sillä niin kuin kieli
on piiros meijän ajatuksellemme, niin on kirjutos piiros meijän
kielellemme_. Jos meijän ajatus ja hänen piirokset ovat monellaiset,
niin täytyy myös meijän kirjutos (kirjuttamiset) ja hänen piirokset
olla monellaiset; ja elkeä antako vietellä teitä niiltä, jotka puhuuvat
yhestä yhteisestä kielestä; sillä vasta silloin se on yhteinen, kuin se
sisällänsä sulkee kaikkia meijän kielen-murteitamme. -- Moni on
sanonut mulle, ettei _Ruohtalaiset, eikä muut kansat ouk ottaneet
kirjoitus-kieleksensä kaikkia heijän puheen-murteitansa_. Mitäs myö
Ruohtalaisista tahi muista! Seneistäpä heijän kieli on itestään köyhä
ja puuttuvainen, että ovat poisheittäneet monta hänen piiroksistaan. Se
on vierastanut omoo luontoansa, ja lainanut rikkauttansa muista
kielistä. Mutta kahotkepas Greekankieltä! Se oli somin ja rikkain
kaikista, jotka ovat tulleet kirjutetuiksi. Minkätähen? Sentähen, että
hyö ottivat kaikkia puheen mutkiansa kirjaasek, ja harjoittivat kaikkia
puheen-murteitansa. Mitäs siitten kerskatten minua, että olen
kirjassain noutanut tätä Savon puhetta, joka on kaikista rikkahin
ja kaunin? Moni on sanonut mullen (kuin on tullut tästä puheeksi)
että "_meijän pitää nouattoo sitä vanhoo kirjoitus-tapoo (!?)
ja siihän ainoastaan lisätä niitä sanoja ja sanantaivotuksia, jotka
löytyy Savolaisten puheessa, ja jotka puuttuu meijän nykyisessä
kirjakielessämme_." Syntyispä siitä hyvä sanan-höllötös, jos tähän Turun
tai Hämeen Suomeen sevotettaisiin Savolaisten sanan-taivutoksia,
kirjutettuna vieraalla puheen-murrella. Se oisi yhtä, kuin että pukea
tyttölapsi aika-miehen voatteihin.
[78] Minä oun kuullut monen, joka aina ottaa Ruotin kielen
esimerkiksensä, koska kysymys tuloo kielen-kirjuttamisesta (ehkeivät
muita kieliä tuntenek) -- siinäkin kirjutetaan monella tavalla yksi
sana, e.m. _Johan, John, Jonas, Jönis, Jöns, Jusse, Jösse, Jutte,
Janne, Jan, Jankus, Johannes_; eikä se meitä siksi villitä.
[79] Se on mahollinen että minä olen näissä joskus erehtynyt, voan
toivon että tulla ymmärtäväisimmiltä valaistetuksi ja oijaistetuksi --
ei pikaisuuella, eikä irvistelemisellä, mutta mielen tyyneyellä. Sillä
tavoin tahon minä juuri mielelläin ottoo niitä muistutuksia vastaan,
jotka mullen annettaneen, olkoon siitten suullisesti tahi
kirjallisesti. Kuitenkin tahtoisin minä tehä yhtä välipuhetta, joka
oisi että kaikki tutkimiset, moittimiset, ja muistuttamiset tästä
kirjastain, _tehteisiin Suomeksi_ -- ei Ruotiksi. Sillä tavoin ylös
harjoittaisimme näillä meijän keskenäisillä juttelemisillamme tätä
meijän omoo puhettamme, ja hakisimme kahellaisen voiton, sekä _kielen_
että _asian_ puolesta. Ainoasti sillä eholla, tahon minä annaita
jonkuun vastaukseen; muita Ruohtalaisia moitti-puheita mänöövät minun
korviain sivuihten, ja jeävät multa vastoamatak.
[80] Asian valistukseksi tahon minä nimittää, että minä olen syntynyt
_Pyhteen_ pappilassa Uuvellamoalla, varsin Ruohtalaisessa kylässä,
josta minä yhen vuuen vanhana muutin vanhemmain kanssa _Porvon_
kaupunkiin, kussa minun Isäini oli Pitäjä-pappina. Tässä minua
kasvatettiin peri-Ruohtalaiseksi, (sillä Porvo on niitä Ruohtalaisia
pitäjäitä Uuellamoalla). Minun Isäin, joka oli lähtenyt Talonpojan
seävystä, ja ollut nuoruutessaan ummikko Suomalainen, koetteli kyllä jo
lapsuutessain harjoittoo minussa Suomenkieltä. Hään otti täks-vuoksi
Askolan kappelista yhen peri-Suomalaisen pojan, jonka hään anto mullen
leikki-toveriksein. Minä olin silloin 6 tahi 7 vuotinen. Mutta mitenkä
se kävi? Ensin ujostelimme toisiamme, ja kuin oltiin jonkun ajan
yksissä ollut, niin tuli Mikko Ruohtalaiseksi ennenkuin ykskään luuli,
ja minä olin ainoastaan tarkoittannut muutaman sanan peähäin, hänen
Suomalaisesta puheestaan. Minä olin 9:sän vuuen vanha, kuin minun Isäin
muutti Savoon, varsin Suomalaiseen pitäjäseen, mutta siinäkin elimmö
kauan tietämättömyytessä tästä meijän kielestämme; sillä minun
Vanhemmat oli ottaneet myötensä, kaikki palvellus-väkeänsä,
Uuvelta-moalta, ja keskenänsä hoastelivat aina Ruohtia, niin kuin on
tapa valloissa -- erinomattain, koska minun Äiti oli Suomen kielessä
heikko. Koska minua jo silloin kaiket päivät Ruotiksi luettiin ja
kirjaan taivutettiin, niin ei annettu mulle tilaisuutta oleskelemaan
orjiin ja alusväen joukossa, kussa kuultiin tätä Suomen puhetta. Sillä
josma jollonkullon lupa-aikoina pistimme pereentupaan, niin en
malttanut siinä kauan, ennen kuin piti jo joutua pois ruuallen tahi
läksyillen. Näinnä aikoina puhkistui viimeinen Suomen-sota, joka
vaikutti muutosta sekä siinä kansallisessa että yksinnässessä elämässä.
Silloin ei ollut eneän aikoo istua kirjan eäreen. Kuin muut olivat
huoleessaan heijän henkistään ja omaisuutestaan, niin myö lapset olimme
varsin ilman huoletak, ja heitettynnä omin valloillemme. Se oli näinnä
vallattominna aikoina, kuinma muihen Poikiin kanssa riehuisin metessä,
milloin marjoja poimimassa, milloin linnun-pesiä pelmuttamassa, milloin
toas eksieroomassa ja sotoa pitämässä, toisinaan leikin vuoksi,
toisinaan täyvessä toessa, kuin minä, tolppariloihen ja alusväen lasten
seassa, opettelin tätä Suomalaista puhetta, jota mun kohta piti toas
heittee. Sillä rauha oli tuskin tehtynnä ennen kuin minua jo laitettiin
pois Kaupunkiloihin; ja siitä päivästä, on minun täytynyt iteksein,
ikään kuin salakähmässä, harjoittoo tätä kieltä. Minä tiiän, että moni
ehkä moittii näitä lausumisia omista käytöksistäin; mutta _toinen aika,
toinen mieli_! Eiköö myö nyt mielellämme kuuneltaisi millä lailla
_Ganander, Porthan, Lencquist_, m.m. ovat ensin tulleet oppimaan ja
rakastamaan tätä Suomenkieltä, jota ne miellen toimittivat. Sillä ne
pienimmätkin asiat, heijän elämästään, kahotaan nyt kalliiksi, koska
arvataan heijän ansioita, meijän kielen ylösharjoittamisessa.
[81] Yhtä selvempätä toistusta, tästä heikkoutestain Suomalaisessa
puheessa, ei tarvitak, kuin 1:nen paino näistä _Pienistä Suomalaista
Runoista_, jotka ovat niin tuhratut kielen ja kirjoitus-virheillä,
ett'en tiiäk itekkään hävästääkö hyö minua, vai naurattaa; ja jotka,
elleivät oisik minua innoittelleet oppimaan tätä kieltä paremmaksi,
niin oisivat kokonaan poistaivuttaneet minun mielein häneen pystymästä.
Se oli tämä äkkinäisyys ja hoiperoittelemus kielessä, joka, vielä
aloitellessain tätä _Otavoa_, teki häntä kymmenesti työläisemmeksi,
kuin muuten oisi ehkä ollut.
[82] Minä olen kyllä ottanut monta Suomalaista kirjoa lukeaksein, voan
en ole tavannut yhtäkään, joka oisi oikeen toimittanut meijän kielen
henkitärtä, sillä hänen muka omalla elävällä valollansa ja
luonnollansa. Minä olen meijän Suomalaisissa kirjoissamme kyllä tavanut
Suomalaisia sanoja, mutta pujotetut Ruohtalaisiin kirjoitusneniin
(bokstäfwer) ja sovitetut vieraisiin ajatusjuotoksiin, eli outoin ja
kielemme vastaan sopimattomiin sanan-tapoin; sanottu sanalla, heissä on
kyllä ollut ulkonainen suomalaisuus, mutta sisältä ovat haisuneet
vieraasta olennosta. (Liekö siitten vika minussa, vai heijän
puheen-murteissa.) Seneistäpä minä myös olen heistä luopuna, eikä
tahtonut heitä ies lukea, etten sillä soastuttaisi omoo puhettaini,
jota minä tahtoisin juuri varjella tästä vieraasta mausta. Ainoasti
Roamattu on minusta ollut se paras kirja, kussa kielemme on käsitetty,
mutta oisko se paljon -- se, joka jo niin montaa kertaa, ja niin
monella miehellä, on tullut korjatuksi? -- eikä sekkään ouk ilman isoja
virheitä ja puutoksia.
[83] Myö luemmo sitäkin kauneuteksi kielessämmä, että hänessä löytyy
monta näitä tointuvaisia kaks-eännellisiä eäniä, e.m. _ai, au, ei, eu,
eä, oa, oi, ou, ua, ui, yö, äy, öy, ia, iu, ie_, m.m. jota muut
kuhtuuvat puheen-leveyteksi ja kielen-roakauteksi; mutta jota myös
pitämme täyellisyyteksi ja kieli-somaisuuteksi; sillä jos ne
_eänelliset puustavit_ (vokalerna) arvataan eli verroitetaan niin kuin
_eänet_ (tonerna) kanteleessa, niin nämät _kaks-eänelliset_
(diftongerne) ovat ikeän kuin _sointumiset_ soittelossa (ackorderne på
ett instrument.)
[84] Minä uskoisin, että jos puhuttaisiin Hämeen Suomea niin heikosti
kuin suinkin mahollinen, niin siitä tulisi selvee Turun Suomea.
[85] Se on aina tapa, että kaikki uusi ja äkkinäinen tuloo mainituksi
ja merkkitetyksi; jokainen mittuuttaa sitä omalla voaksallansa,
peukaloillansa ja ymmärryksellänsä. Niin on tehty tästä minun
kirjastainkin, josta puheet on kuullut monellaiset, sekä tällä että
toisella puolella meren. Tässä Ruotsissa puhutaan, että meijän Hallitus
kustentaa minut ja minun kirjaini, soahaksensa Ruotsin kieltä häviämään
Suomesta, että sillä enemmin eroittoo näitä kansoja toinen toisestaan.
Minua on tehty ainoasti palkkamieheksi toisen työssä. Tätä on sanottu
minulle suullisesti isommiltakin virkamiehiltä. Minä en tarvihekkaan
toeksi näyttää näihen puhein valetta; se on jo hyvin näytetty
niistä laitoksista, jotka ovat voarin-otetut Suomessa, hänen
vastaan ottamiseksi, ja jotka toistaavat siellä käyneen toisia
_kontti-puheita_.
[86] Tämä on varsin selvä; sillä meijän kokonainen _Ymmärrys ja Tieto_
on vihtoinkin perustettu _Keksimuksen_ piällä (på sinlig åskådning,
contemplation); ja koska nyt keksimiseen vuaitaan muallisia ja silmiltä
(tahi muilta ihmisen aistimilta) käsittäväisiä asioita, niin on
arvattava, että myöskin _henkellisiä_, täytyy näiltä tulla kuvailtuksi,
ennen kuin heitä ajattelemuksen tarkoittamisella (_genom tankeförmågans
reflection, inre riktning_) selitetään Ymmärrykseltä; joka heiltä
poisriisuu (abstraherar) ne mualliset ja puutoksen alaiset kuvaukset,
ja ainoastansa tarkoittaa ja paljastaa tätä heijän henkellistä tietoa
ja totuutta.
[87] Wid deras trosbekännelse, Religionsbegrepp.
[88] Se on tämä _sokia usko_, joka yksinkertaisessa ihmisessä on
yhtä vaikuttava, kuin ymmärryksen _valo_ ja visseyten _tieto_,
valaistuneissa.
[89] Heitä kuhutaan silloin meijän pyhässä Raamatussa
_epäjumalan-palvelioiksi_.
[90] Se on mainittava, ja varsin merkilliseksi luettava, että kansoihen
vanhoissa puheissa ja tarinoissa, ei millonkaan lykätä Jumalan syyksi,
meijän tulleen luotuiksi näin heikoiksi ja vihelliäisiksi, vuan
sanotaan aina Hänen luonneen meitä hyviksi ja onnellisiksi; mutta että
myö ite varoittamattomuuellamme (_genom wår oförsiktighet_) ja
tottelemattomuuellamme oommo kavottanna meijän onnemme. Ruamatussa
puhutaan jo mitenkä Eeva oli pikainen puremaan siitä kielletystä
hetelmästä, ja sillä suatti turmelluksen muailmaan. Greekkalaisten
tarinoissa puhutaan mitenkä Proteys pikaisuuellansa ei malttanut olla
Pandoran kielettyä vakkoa ilman avoomata, ja sillä kavotti ihmiskunnan
onnelisuutta. Sanotaan että kaikki hyvät onnet lensivät silloin
taivaiseen, ainoastansa toivoit saivat kannen pohjalla seisahtuneeksi.
Suomalaisilla on samat tarinat, hyö lausuvat Runoissansa että oisivat
muka olleet onnelliset, jos Jompainen ja Väinämöinen olisi pohjan
vesillä Samman käsittänneet; mutta kovin hätäiset, kajottivat hyö
lauluillansa häntä pakoon, ja sillä hävitti meijän onnea. Tästä Samman
pavosta, luetaan näin:... "_Lensipä Sammas pilveen. Löi nuori Jompainen
miekalla kaksi varvasta Sammalta poikki. Yksi lensi mereen, toinen
suatiin muallen. Joka lensi mereen, siitä tuli suolat mereen; joka
suatiin mualle, siitä tuli heinät muallen; kuin ois useemmat suanut,
niin ois vilja tullut ilman kylvämätä_." (Lue tästä: _Dissert. de
Proverb. Fenn_. p. 10. Not. 6, ja Topeliuksen _Suomen kansan vanhoja
Runoja_. II. Osaa, 15 p.).
[91] Tämä heijän luotu onnellisuus, oli se onnisto (paradis) josta
Raamattu puhuu; jota ihminen turhuuvellansa kavotti, ja johon hään nyt
palaja piästäksensä.
[92] _Tarinamus_, historie.
[93] _Jäänöksiä_, Ruiner, ålderdomssmärken.
[94] Eikä myö muuta tarvitak, kuin ainoastansa verroitella näitä meijän
viimeisiä aikojamme, ja tiiustella niitä Runoja joita vanhat
laulelivat, ja niitä huonoja pahapäiväisiä remputoksia jotka nyt
lauletaan, liioitenkin Hämeen ja Turun läänissä, niin nähään kyllä
mihinpäin Viisaus vaipuu.
[95] e.m. Jaapan ja Kiinan asujammet, muita mainihtemata.
[96] Ruohtalaiset, Ruijalaiset ja Juutilaiset ovat jo puolestansa
kokenut käsittää ja ilmiksi suattaa heijän esivanhemmien opin-keinoja;
mutta ei ouk ykskään vielä uskaltanna puuttua meijän Suomalaisten.
Jos päivä paisto Ruotin rannoilla, mikä se siitten meijän maita
pimitti? Oisiha se uskomatoin luulla olleen silloin yötä toisella
puolla järven.
[97] Ruomalaisten rikkautta, ylpäyttä ja hekkumata vastaan hänelle oli
ehkä syytä kyllä, pitämään meitä puutteen allaaissa.
[98] _Vanhuukset_, Häfder.
[99] Tästä heijän _Taikausopista_ tuloo enemmin puhuttavaksi
kirjassamme kuin mainitaan: _Försök att förklara Taciti omdömen öfwer
Finnarne_, m.m.
[100] _Tietomus_, wettenskap.
[101] Tämä heijän _taikaus-oppi_ piettiin niinnä aikoinna muissakin
valtakunnissa suurimmassa arvossa -- ei niin kuin nyt nauron allaaissa.
Silloin laittoivat muilta mailta lapsiansa Suomeen, näitä oppimaan, ja
kuninkaat ite harjoittelivat näitä opin-keinoja. _Odin_ joka oli
kaikista Ruotin Uroista viisahin ja enin oppinut -- hänen viisaus oli
taikauksissansa, jotka hänen sanotaan oppineen _Gylfeltä_ Juottalaisten
(tahi Suomalaisten) kuninkaalta. Tästäkin jo nähään että tämä
taikaus-oppi, silloin luettiin _isoimmaksi viisauveksi_, ja että se
_harjoitettiin Suomalaisilta_.
[102] _Velhoimisen_ ymmärtämys (_sjelfwa begreppet af charlataneri_)
osottaa (_förutsätter_) jo yhtä tietoa (_kunskap_) jota Noijat muka
ovat osavoinaan. Että muut kansat ovat tulleet siihen uskoon, että
_Suomalaisilla oli yksi iso viisaus_, totistaa että _näillä mahto ennen
aikana olla jota kuta erinäistä tietoa_, jota ei muut käsittäneet. Jos
meijän Poppamiehet ei eneä piäsö sen perillen vaan ovat petturia, niin
siitä nähään että tämä tieto on _kansasta kavona_, ja sevoittu ja
sotkettu turhuuvella ja hulluuvella.
[103] Yksi selvä tieto tästä heijän taikaus-opista, on paljon valaiseva
meijän vanhoja aikojamme, ja meijän esivanhempiamme. Meillä oisi
mielessämme että tuonempana ottoa tätäkin toimittaaksemme.
[104] _Piiros_, form, begränsning.
[105] Selvemmän tiion näistä, suamme selityksessämme Tacituksesta.
[106] _Ruohtalaisessa Oppimus-Tievustuksessa_ (i Swenska
Litteratur-Tidningen). Lue näitä Tiiustuksia v. 1817, p. 371-382.
Tätäkin oisi jo moni mielellään moittinut jos oisi vuan käsi käynyt
parempoa pannakseen. Luepas v. Schröterin _Finnische Runen_,
esipuheessa IX. p. ja _Oskyldigt Ingenting_, Åbo 1821, p. 68 & 76.
Tässä sanotaan minua pois kieltäneen Suomalaisille olleen _Salauksia_
(Myther), ehkä se oli minä joka _ensin tätä ilmoitin_. Sillä _Salaus_
merkitsee minun mielestään yhen _luonnollisen tavan (ett sinligt sätt)
että selittää, tahi salata henkellisiä asioita, taivaallisia toteita,
ja käsittämättömiä tapauksia_ -- ei että palvella epäjumaloita, uskoa
heitä, ja rukoilla joutavia kuvia, nimiä, ihmisiä, tahi muita
seittyisiä; niin kuin muut tätä pitäävät. (Lue Gananderia, m.m.)
[107] V:sä Osassa, p. 43-66. Tästä oli muutamat sipaleet otettu, ja
Ruotiksi toimitettu Sanomien _Åbo Underrättelser_ ensimäisissä
numeroissa, v. 1824.
[108] Tätä nähään siitä, ettei tämä niin kuin muihen kansoihen
Viisaus-Opit ilmisty muallisella tavalla tahrattu ja sotkettu
pimeyvellä ja mieli-sokeuvella, vaan osoittaiksen ymmärrykseltä
käsitetty, ja toimitettu opetuksissa ja neuvomisissa. Senpä tautta
suomalaisilla ei vanhuutessakaan löyvätty _Jumalan kuvia_, eikä
_huoneita_, eikä _uhria_, eikä _palvellusta_, eikä _uskomusta_
(_troslära, religionsbekännelse_). Sillä kaikki suljettiin heijän
viisauven opissa; ja se toimitti kaikkia.
[109] _Ymmärtämys_, begrepp.
[110] _Sanantapa_, konstruktion. Se on merkillistä että Suomen kielessä
ei löyvy sitä sanoa: _jag äger_; joka toimitetaan puheella: _minulla
on_ (jag har); vaan näissä vanhoissa sananlaskuissa, niin ei aina
löyvy tätäkään. Sillä, tahi se on poisheitetty lyhyyvän ja someuven
tautta, tahi sitä ei tarvittu eikä tahottu, e.m. _Tekeminen, luotut
lapset; syöminen, tehtyt evähät_.
[111] E.m. Suomalaiset sanoovat: _Pouta pilvien perästä, suvi suuresta
lumesta_, Ovidius: _Nube solet pulsa, candidus ire dies_; Suomalaiset:
_Joka syytäk suuttuu, se lahjoitak leppyy_; Publius: _Bonum ad virum
cito moritur iracundia_, etc. Muita tällaisia välitöksiä löyvät jos
lueskentelet _Diss. de Prov. Fenn_. p. 29-40. Muistettava on myös, että
nämät Suomalaiset Sananlaskut ei oukkaan seittyisiä kuin monen muihen
kansan, e.m. Ruohtalaisten. Sillä heijän ovat ainoastaan joutavat sanat
jotka pistetään puheissa, irvistelemiseksi (på ironi, skämt), vaan ei
opetukseksi; eikä heissä löyvy sitä jaloa aatosta, (den höga idée)
eikä sitä suloista juohtumusta (den sköna poesi) kuin meijän
vertauksissa, jotka osottaavat sivistys-puheita (moraliska sentenser,
sedespråk) ja muita oivallisia opetuksia. Sen eistä se on myös
mahotoin että Ruohtalaisten sananlaskuista valmistella jota kuta
kokonaista tahi varsinaista, joka toimittais heijän Opinkeinoja. Ne
ovat suurin osa niin harjattomat ja roakat, että käypi karvasti heitä
kuunnella valaistuneilla korvilla, niin kuin, e.m.: _Den som ger så att
han tigger, han skall slås så han ligger_ (?) -- _Hårdt mot hårdt, sa'
käringen då hon bet i sten_ (!) -- _När tranan går i dans med
stod-hästen, får hon brutna ben_ (?) Semmoisia suat koko kontillisen,
jos tahot lukea Grubbin _Penu proverbiale_.
[112] Että hyö oisivat kukin, eri paikallansa, tahi erinäiseltä
Suomenkansalta harjoitettu, -- siihen uskoon ei o mikä meitä
vuatimassa.
[113] Se ensimäinen kootus jota tunnemme, on Laurentius Petri _Liber
Proverbiorum Fennicorum_, lisätty hänen pojalta Gabriel Tammelinilta,
ja vihtoin Henric Florinin toimituksen kautta Turusa painettu v. 1702.
8:o, tällä nimityksellä (_under denna tittel_) _Vanhain Suomalaisten
Tavaliset ja Suloiset Sanan Laskut, mahdollisuden jälken monilda
cootut, ja Nyt vastudest ahkerudella enätyt_. Näistä mahtaa suurin osa
olla koottu Turun ja Porin liänissä, koska heillen ei ouk ollenkaan se
luonto ja tarkoittamus kuin niissä peri vanhoissa. Siitten painattimmo
myö sitä jo mainittua Juttelemustamme, Upsalassa v. 1818. Samanna
Vuonna toimitti Judén Viipurissa yhtä isoa koottusta, nimellä:
_Valittuja Suomalaisten Sanan laskuja_. Mutta näihenkin joukossa oli
veitty äijän paljo Ruohin kielestä suomenettuita, jotka ei paljon
toimita mitään. Mutta se on meistä lystin, että hään v. 1816 painatti
Viipurissa _Uusia Sanan Laskuja_ (?) jotka kaikki ovat (jos ei
erehtymme) hänen omia tekemiä. Myö olemme jo osottanut että se sana
Sanalasku toimittaa vanhuutta ja jota kuta kansasta vajunutta (l. Diss.
de Prov. Fenn. p. 22). Ehkä näihen joukossa muutamat saattaa olla
toiset vanhempia, toiset nuorempia, niin täytyyvät kuitenkin kaikki
vanhuueltansa olla ikään kuin vahvistettu. Että kirjuttoo yhöllen
kansallen Sananlaskuja, oisi yhtä kuin että tarjota housujansa
Väinämöisellen; ja että nimittää heitä _uusia_, on yhtä sopimatoin kuin
sanoa näitä olevan Seppä Ilmarisen ompelemia.
[114] Koska suurin osa näistä sanalaskuista, on vertauksia, ja
vertaukseen tarvitaan kahta asiata (jotka välillänsä verroitetaan),
niin ovat hyö myöskin kaheltapäin otettavat.
[115] Ne toiset Toimittajat ovat ainoastansa heitä koonneet, mutta ei
mikskään tarkoittelleet.
[116] M. merkihtee muistuttamuksessa (i noten, anmärkningen).
[117] Se on merkittäväksi, että ehkä minä olen jo kuullut kolmatta
tuhatta näitä vertauksia ja sananlaskuja, niin en ole vielä yhessäkään
kuulut _Perkelen_ nimeä ies mainittavan -- hään joka taikaus-opissamme
on piettävä peäparraaina. Tämäkin jo totistaa, että nämät molemmat opit
ovat toinen toistansa vasta-kälkäiset (_hwarandra alldeles motsatta_).
Silläpä tämä osottaaksen Jumalisuuellansa, ja tavataan pian joka
sanassa valastusta, viisautta, ja totista jumalisuutta. Muistettava on
myöskin, ettei näissä puhuta _Moariasta_ (joka osottais Poavilaisten
oppia) harvoin _Kristuksesta_ (joka tarkoittaisi meijän Lutheruksen
oppia), sillä nämätkin opit ei oukkaan, niin kuin vanhoin opin-keinot,
sananlaskuissa suljetut, mutta ainoastansa kirjoissamme toimitetut.
[118] _Alii_: riistan.
[119] Tällä sanalla osottaavat meijän esivanhemmat, ettei Jumala ole
luonut ihmistä pahaksi, vaan että hään ite tavattomuuellansa (_genom
sin osedlighet, odygd_) on joutunut turmellukseen.
[120] _Miehellä_ tässä merkitään _ihminen_, koska miehet ovat meijän
sukukunnassamme, ensimäiset. Tällä sananlaskulla toimittivat hyö että
ihmiskunta (_menniskoslägtet_) ei oo kovin paha, vaan ei varsin
hyväkään.
[121] M. tyytymättömyyttä ja mielen huikentelevaisuutta.
[122] _Om dess lifstid_.
[123] Tämä ja jälkimäinen vertaus osottaa tietämättömällä tavalla yhtä
toista elämätä, yhtä tulevaista; tahi että ihmisen henkellinen luonto
ei ouk luotu kuolevaksi.
[124] _Om Själsgodheten, det moraliskt Goda, Dygden_.
[125] "Sika salmen uineeksi", yks somea puheenparsi, jota merkihtee
jota kuta kehnoa käytöstä.
[126] Tässä on puhet _syvämmellisestä_ rakkautesta (_etherisk kärlek_)
ei _Luonnollisesta_ (_fysisk kärlek_) jota _haluksi ja himoksi_
kututaan. Luontokappaleitten rakkautesta, sanotaan puheenparressa:
_Himo on Hirvelläkin, halu Huavalinnullakin_.
[127] _Om Sinnes-ilskan, det moraliskt Onda, Synden, Lasten_.
Että Suomalaiset näillä ajoilla mahto olla viisaammat ja enemmin
valaistut, nähään siitä ettei heijän juohtumiset (_inbillning,
föreställning, fantasi_) ollut niin roakat ja moahan vaipuvaiset, kuin
monen muihen kansan. Sillä puhuttaissa synnistä ja pahuutesta, hyö
eivät tarvihtanna kuvaella ja vertaukseksi vetää tulisia kekäleitä,
hiiltyvä helvettiä, ja sarvipäitä perkeleitä. Hyö juttelivat niin kuin
vanhanaikuiset oppineet ainoastaan pahuuvesta itekseen puhuttu, ilman
mitään kiihkousta, (_exentricité, pathetisk ytterlighet_).
[128] _Moittimisesta_ (_Om kritiker_) sanotaan: "Joka vanhoja kiittää,
se nykyistä moittii."
[129] D.w.s. _Tiden är det äldsta och Rymden det största_.
(Detta innehåller deras lära om Tid och Rum).
[130] D.w.s. _Ex nihilo nihil fit_. (Detta innehåller
kausalitets-begreppet -- att allt måste hafwa sin orsak.)
[131] D.w.s. _In nihilum nihil revertitur_. (Detta innehåller
annihilations-begreppet -- att ingenting kan egentligen förswinna,
utan blott till former upplösas).
[132] D.w.s. _Omne vivum ex Ovo_. De trodde således icke på någon
_generatio aequivoca_. (Detta innehåller deras begrepp om
propagations-läran). Alii: "Touko."
[133] D.w.s. _att djuren handla utan att kunna reflektera deröfwer
utan att deraf formera ett begrepp, eller derpå grunda ett annat_.
(Detta innehåller deras karakters skillnad emellan förnuftiga warelser
och blotta djur).
[134] D.w.s. att Planeterne och Stejrnorne hafwa sina bestämda banor
och omlopps-tider. (Detta innehåller deras begrepp i Uranografin, eller
läran om de himmelska Kropparne). Minä kuulin Norin Suomalaisissa yhen
toisen vertauksen, joka tarkeemmin osotteloo _Otavaista_; nimittäin:
_Seihtemän tähtiä Otavassa, kaheksan vannetta olt'-tynnärissä_.
Merkillistä on että vanhoilla Suomalaisilla oli monet omat nimet
isoimmillen tähti-sikerillen.
[135] Sanotaan myös: "_kuumeeksi kuu kehässä, sateheksi päivä-sappi_."
[136] Sanotaan myös "Rinnassa on Särellä sappi" j.n.e.
[137] _Hänen puvusta_: "Tuntoohan Kuninkaan kyperästä, herrasmiehen,
hatusta."
[138] Tässä on puhe vanhoista ajoista, silloin koska hyö matkusti
isolla joukollansa, ja sillä rasitti moata.
[139] _Uhkaus_ merkihtee tässä, stränghet; _armo_, mildhet.
[140] _Om dess principer_.
[141] Tässä tarkoitetaan tyttölöitä, kuin hyö kutjailleeksen,
kurmaelleeksen tahi ketkasteleeksen (_kokettera, wisa sig behagsjuka_).
[142] Vanhoin aikoina ei ollut vaimoilla muuta arvoa, kuin sen
vähän minkän saivat miehiltänsä, joka usein oli varsin hiukka.
Miten halvassa arvossa muinon pitivät piikojansa nähään monestakin
paikasta, vaan liioitenkin siitä, että sanoivat: "Ei ole Vuohi eläin;
Piika, ihminen; Harakka, lintu; eikä tuohinen, astia."
[143] Muutamat sanoovat _pikaisuus_; kumminkin saattaa olla oikeen
sanottu.