pränttiä maksaa vähinnik Arkki 5 killinkiä Pankossa; se tekisi jo
40:nestä arkista 4 Riksiä 8 killinkiä Pankoossa. Siitten näitä kuvia
maksais vähinnik kappale 16 killinkiä, se tekisi 13:stä, 4 Riks. 16
kill; näitä vanhoin-piirutoksia ei otetak jos 6 kill. Kappale, se
tulisi 3 Riksiä; ja soittamus-lähet 40 kill., -- ei sekkään ouk paljo.
Sitomisesta ja niomisesta 6 kill. Niin se tekisi tästä I:stä Osasta 12
Riksiä 14 kill. Pankkoa -- neätse mihinkä se jo ampuu? Ja se oisi
siittenkin kohtuullinen hinta. Kahoppas e.m. niin Ruotsissa maksetaan 3
R. Pankkoa kirjasta "Ett år i Swerige", kussa on ainoasti 6 tällaista
kuvoo (ei ollenkaan parempoa) ja yks painettu Arkki; eikä se ouk
kahottu kalliiksi, koska sillä on toista tuhatta Peällentarjojoita. Jos
kahotaan toisella puolella meren, niin maksetaan Vironmoalla 5 Ruploo
kustaik osasta Rosenplänterin Viron kielisistä kirjoista (_Beiträge zur
genauern Kenntniss der ehstnischen Sprache_) jotka ovat painettu paljon
karkeammalla ja huonommalla sekä paperilla että painolla, ja joka on
ainoasti 10 arkkia ilman mitään kuvitak; joka teköö 50 kopeekkoo joka
Arkista, eli 10 kill. Pank., joka on kahta kalliimmaksi, kuin Otavasta.
[55] Koska minä pitän kaikkia Peällentarjojoitaini niinnä miehinnä,
jotka ovat tahtoneet ei ainoasti etees-auttaa tätä meijän kielen
harjoittamista ja mänestymistä, mutta jotka minuakin kohtaan ovat
osottaneet uskallisuutensa ja luottamuksensa, niin minäkin, omasta
puolestain, tahon osottoo heillen kiitollisuutta ja kostoa, sillä, että
kirjuttelisin heijän mielekseen, ja alennan heillen tätä kirjan-hintoo
niin paljon kuin suinkin on mahollinen. Eikä siinä ainostaan, mutta
tahon vielä vastakinpäin pitää paljon heijän ystävyytestään, ja heillen
halventoo muitakin Suomalaisista kirjoistain, niin kauan kuin ovat
ahkeraat lunastamaan tahi ostamaan tätä _Otavataini_. Sitävastoin niin
Peällen-kirjuttajat (Subskribenterne) tämä kirja ei oukkaan tarjottu
peällen-kirjuttamiseksi, eli oikeemmittain, ne Peällentarjojat, jotk'
eivät ouk peällentarjottamus-rahaansa sisään-lähättänyt ovat kieltä
ehkä rakastaneet, ehkei kuitenkaan niin paljon, että oisivat
uskaltaneet rahansa (yhen Riksin) eiltä-käsin -- vai lie minua ehkä
luulleet? Sekin on luonnollinen, sillä _vahinkosta viisaaksi tullaan;
ja kerran viisas petetään, voan ei toista_. Mutta heitä, jotk' eivät
ouk niin paljon uskaltanneet äiti-kielensä suhteen, eikä enemmäksi
arvanneet isä-moatansa kuin tätä pientä rahan-tarjomusta, heitä emme
myökään taija mikskään lukea; voan mielisimme kallistoo heille hinnan
vielä isommaksi kuin Ostajoillen, ja sitä moar' tekisimme, ellei
saattais olla mahollinen, jotta toimittajoissa oisi viheliäisyyttä.
Muut Osto-miehet, jotka tahtoovat ensin kahtoa, _haisooko hyvällen_,
ennen kuin rupeevat tuota ostamaan -- heijän tuloo minua kiittää, voan
en minä heitä, sillä hyö tarkoittaavat omoo hyötymistä, voan ei toisen
auttamista. Sekin on luvallinen, vaikk' ei kiitollinen; sillä _parempi
kahtoa, kuin katoa_. Mutta sillä tavalla niin moni väikkylä, (niin kuin
minäki) jäisi kehoittamatak, ja kielen-asia harjoittamatak. Sillä
_alussa apua tarvitaan, lopulla kiitos seisoo; auta miestä mäessä, elä
mäen alla, ja auta sitä joka avun tuntoo_!
[56] Vaikka se on näin rikas luonnostaan, niin se on kuitenkin varsin
köyhä ja puuttuva opillisessa aineissa, koska sitä ei ouk vielä siihen
käytetty. Minun olen seneistä täytynyt ei ainoasti antoo monellen
sanallen lavempata tarkoitusta, kuin ennen, mutta olen täytynyt myös
sepittää monta satoo uusia sanoja ja puheen-mutkia. Minä olen
ymmärtämyksein myöten hakenut heitä ei vieraasta puheesta, mutta
omasta, niin että heitä mälkeen ymmärtäisimme ilman selittämätäk;
kuitenkin olen minä, huojennukseksi lukemisessa, ensin selittänyt heitä
Ruotiksi, että sillä paremmin peähän tarkoittoo heijän merkitystä. Että
nämät sanat ovat monestin tulleet pitkiksi, ei pie teitä närkästee, se
on meijän Suomenkielen luonto, että rakastaa pitkäisyyttä. Meijän
vanhat Roamatun suomentajat ovat ne ensimmäiset ja viimeiset, jotka
ovat niinikkään omasta kielestämme sepittäneet uusia sanoja, kussa
heitä puuttui puheessamme, erinomattain henkellisissä asioissa (niin
kuin e.m. _voanhurskas, pitkämielinen, kaikkivaltias_, m.m.).
Seneistäpä heijän keännökset ei haisek vieraalta, niinkuin monen muun,
voan kiitetään hyviksi ja kunnollisiksi. Siitä ajasta ovat kaikki
meijän Suomenkieliset kirjantoimittajat (joista ei ouk yks'kään varsin
mainittava) synnyttäneet sanojansa näistä vieraista kielistä, sillä
että ovat suomentaneet, ei heijän merkitystä, ainoasti paljaat sanat
(niin kuin e.m. _ojennus-nuora, ylös-rakennus, peäläkatsannos,
ylönluonnollisesti_, m.m. _rättesnöre, uppbyggelse, åsigt,
öfwernaturligt_) tahi sillä, että ovat ainoasti antaneet näillen
vieraillen sanoillen Suomalaisen taivotuksen (niin kuin e.m.
_bookstavi, breivi, tyyris, falski, flikka, förklaaran, groovi, gongi_,
m.m.). Tällä tavoin ovat hyö ei harjoittaneet kielemme, mutta ainoasti
tärvänneet häntä, ja tuottaneet sisään näitä muukalaisia sanoja, jotka
paikka-paikoin ovat jo ruvenneet poistunkemaan omia vanhojamme.
Seneistä on syntynyt meillen uusi työ, syseä heitä ulos kielestämme, ja
jälleen-omistaa näitä omiamme, joka monellen ehkä näyttää ouoksi, jotka
ovat jo kerran heihin tottuneet. Mutta erittäin on pois-sysätä näitä
vieraita, erittäin on synnyttää näitä uusia; yks on keviä tehä, toinen
vaikia. Mitä niihin meiltä tehtyin sanoin tuloo, niin meijän aivotus ei
ouk sunkaan, asettaa heitä mainittavina (klassiska) sanoina, myö oumme
ottaneet heitä ikään kuin hätä-varaksi, koska emmö ouk soana
sen-parempia; ja olemme heittäneet heitä jälleen, kuin on löyetty uusia
parempia: toistukseksi, ettemme piek heistä mitään mahtia, voan
heitämme kullenkin oikeutta hakeaksensa parempia, jos löytää; joka aina
oisi voitoksi ja lisännökseksi meijän kielessämme.
[57] Tätä olemme erinomattain osottaneet, sekä koettelemuksessamme että
selittää _vanhoin Suomalaisten viisautta_, e.m.p. 15, 151, 161, 163,
173, m.m. että myös meijän oatoksessamme _Uskomuksesta_ ja
_Valaistuksesta_, e.m.p. 193, 195-197, 455, m.m. Vaikka tätä on vielä
tehty varsin vähä, ettei väsyttäisimme lukioitamme kovin paljon
ymmärtämyksen tarkoittamisella opillisissa asioissa, niin olemme
kuitenkin näyttäneet että sitä käypi tekeminen, kunkin asian-laitoa
myöten.
[58] Niin olemme e.m. suomentanneet yhen kappalen _Homeruksen_ 4:stä
_Iliadin_ versyn-kootuksesta (p. 241-249), yhen ison joukon _Anakreonin
Lauluista_ (II. Osa, p. 131-161); niin myös _Sapphon Runomuksia_ (II O.
p. 169-180) ja _Nossin Sanauksia_ (I O. p. 326; II O. p. 162) m.m. Myö
olemme myös tavoittanut toimittoo Moa-miehillemme Ruohtalaisten
Runomusta, ei tyhmällä sanan-keännöksellä (niin kuin tapamme on ollut)
mutta hänen henkensä ja luonnonsa tavoittamisella; joka enin
osoittaiksen _Bellmannissa_, heijän kuuluisammassa ja kansallisemmassa
Runojassa (mest nationella _Skald_).
[59] Myö olemme ottaneet tavaksemme (tagit för princip) että eleä
suosiossa ja tyyvennössä muihen Suomalaisten kielen-kirjuttajoihen
kanssa, jos kohta erilläiset mielet ja oatokset meitä eroittaisi; ja
peättäneet ettei moittia eikä soimata ketään heistä -- ei sen-puolesta,
niin kuin ei heijänkin töissä löytyisi mitään moitittavata; mutta
sen-eistä ett'emme tahok tora-sanoilla häväistä ja alentoo ne ainoat
jotka ovat uskaltanneet puuttua meijän-kieleemme, eikä sytyttää vihaa
ja vainoa välillemme, kussa yksi yhteinen rakkaus pitäis meitä
yhistämän. Että rueta niin kuivilla sanoilla syyttää ja nuhtella, niin
kuin tehtiin _Strahlmannin, Beckerin ja Fellmannin_ kanssa, oisi
ainoastaan että peloittoo heitä rupeemmasta yhteen työhön, kusssa
heillä ei oisi muuta kuin pilkkoamista viljelläksensä. Niin
rauhallisesti kuin elämme kansallisessa elämässä, niin rauhallisesti
tahomme myös eleä opillisissa aineissa, ja sallia kunkin piteä omat
luulonsa ja arvonsa. Mutta jos meitä ensin tavoitettaneen ja sormella
tarkoitettaneen, eli jos meitä tahotaan tappeluhun kielen-kankahalle,
niin silloin ei eneän autak rauhassa istuminen; silloin meijänkin
pitäis paljaistaa miekkojamme -- "_mies se joka puolensa piteä_!"
Meijän on seneistä jo täytynyt vasten tahtoamme (2:sessa Osassa p. 226.
j.s.) veteä tuima tupestamme, ja rueta miekkoin-kapinaan; voan se ei
ouk meijän syy -- se on heijän, jotka ovat meitä tähän nostanneet,
moittimisellaan meijän kirjoitus-tapojamme.
[60] Minä olen kuullut oppineita miehiä, sekä Upsalassa että tässä
Tukhulmissa, ja muissakin Ruotin kaupuntiloissa, jotka kummiksii kuin
kuuloovat minun puhuvan Ruohtia (_koska olen Suomesta_); minä olen
nähnyt heitäkin, ylhäisemmistä kansan seävystä, jotka ovat pitänneet
ihmeksi että Suomessa soitetaan, ja tansitaan, ja heitetään
korttiloita; tahi, että meillä eletään, niin kuin muuallakin
moailmassa. Semmoisia hulluja luuloja heill' on (jo vanhuuesta) ollut
Suomesta ja Suomalaisista. Jokainen tuntoo ne monet tarinat
_Suomalaisista Ryökinöistä ja Mamsellilöistä_, jotka ovat tässä tehtynä
heijän nauroksi ja pilkaksi, ja joita moni irvihammas, joka on siellä
käynyt ja hyvännä pietty, siitten tässä lasketteloo ja valehteloo.
Mutta mitäsmä näistä! Se on vielä ouvompi ettei löyvyk ykskään Oppiva
Upsalassa jok'ei muuta tiiä, kuin että Suomalaisessa Opistossa luetaan
ja opetetaan kaikkia Suomeksi, ja että tämä kieli kirjutetaan kaikissa
meijän lain-asioissa (enkä minä sano sitä ouoksi, että näin uskoovat;
se on ouompi ettei ouk näin tehty). Tämä heijän tietämättömyys ei ouk
ainoasti kansastamme, mutta myös moastamme. Kuin lähetään Viipuriin,
niin laittaavat terveyksiä Ouluun. Mistä tämä tuloo ellei siitä, että
olemme ite laimin-lyöneet valaista meitä, että muita, meijän omistamme.
Ruohtalaiset ovat tottuneet ettei Suomesta kuulla muuta kuin
kaikkumista (ett echo) heijän omasta viisautestaan; ja kusta kaikku
kuuluu, siinä on aina tyhjyys ja onto.
[61] Ja kuitenkin eivät tahtonneet hänestä luopua, vaikk'ei häntä
ymmärtänneet. Jokainen muistaa niitä kauheita sota-kapinoita, jotka
nousi uskon-muutoksestamme (reformation). Ei ainoasti Poavilaiset ja
Pappiset paniivat tätä vasten, mutta tuhmat talonpojatkin valittivat
itkulla, että messua laulettiin Ruotiksi; sanoivat: "ennen sitä tok
piettiin isonna pyhyytennä (helgedom) mutta nyt lauleloo tätä joka mies
mehtään männessään." Ja minkälaiset heillä siitten oli messut ja
rukoukset? Ne oli sian-saksoo. Niin e.m. oli yksi, tämmöinen: "_Arje
Maje, Domer i dike, Buller i amen, Maja i more, Meckel i brore, Messe
ree, Böcker bree, Guds ord, Amen_"! joka lie ollut rumennettu näistä
Latinalaisista sanoista: _Ave Maria! Gratias Domino dico. Mariam oro,
mecum labora, misere_. (lue: _Fernows Beskr. öfwer Wermland_).
[62] Jos vähänkään oivaltaisitten, niin ymmärtäisitten, ettei ilman
muutoksetak soahak mitään parempata aikaan, sillä ilman vanhoin rajoin
levittämisellä, ja vanhoin tavoin hävittämisellä, seisoisitten aina
yhellä kohalla, kunnekka ruettaisiin verkaisillaan vajenemaan
taakseppäin. Jos vähänkään siirtämme silmämme ympärillemme
moailmassa -- miten isoja muutoksia eikös ouk tapahtunut siitä
uskon-uuistamustamme (efter Reformationen)! Miten monta uusia kansoja
ja kieliä eikö ouk, kussakin moailman kolkassa jo ilmistynneet, jossa
ennen oli onttoja syvämmaita, tahi juuri kesyttömiä (wilda) ihmisiä; ja
miten paljo eikö meijän omat oatoksemme, monessa asiassa, ovat jo siitä
päivästä muuttuneet! Koska Poavin valta kerran laukeis, eli koska
katkeis ne kahleet, jotka sulki tätä henkellistä viisautta tyhmiin
ulkonaisiin menoin, ja myö tulimmo tuntemaan ettei kaikki autuus ouk
uskoa Poavin peälle, eikä Latinan kielessä kaikki meijän viisaus; eli
koska havaihtimme että kävi Jumalata rukoellemaan kaikilla kielillä,
eikä ainoastaan pappiloin kautta, mutta myös omalla suulla että
syämmellä -- niin mitä tapahtui? Ei ainoastaan ihmisten _henkellisyys_
ja _Jumalanpalvellus_ toimitettiin nyt kullakin kielellä (joka tapahtui
300 vuotta siitten) mutta koska elämmö yhessä moailmassa, kussa myös
tarvitaan _moallista viisautta_, niin rupeisivat nyt kukin tätäkin
toimittamaan omalla puheellansa. Greekan ja Latinan kielet, jotka muita
vanhempia, jo kauan oli yksinään loistaneet Opillisissa aineissa,
heijän täytyi nyt heittee tätä kunniatansa, muillenkin nuoremmillen. Ne
isommat kansat ylös-harjoittivat ensin kieltänsä, jossa asiassa
kirjanpainamisen-ilmistys autto heitä merkillisella tavalla.
Sillä lailla tuli _Franskan, Saksan ja Englannin_ kielet muita
kuuluisammaksi; ja milt' eivät jo tahtoneet oppimuksiin seurasta ikeän
kuin pois-tunkeita niitä pienempiä kieliä. Niin että moni luki
viisauteksi, oppia ainoasti näitä kieliä, joilla itekseen ei ouk mitään
ansiota, ellei heistä jotaik viljelläk. Mutta kuta enemmin valaistus
leveni, sitä enemmin tuli ihmiset tuntemaan, ettei yksi kieli ouk
paremp kuin toinenkaan, voan että ovat kaikki soveliat toimittamaan
ihmisillen sekä henkellistä että moallista viisautta. Ja nyt nähtiin,
joka hoaralta, niitä pienempiäkin kansoja, kuhik ottavan kielestänsä
voarin. Se on meijän ajalla kuin tämmöinen yhteinen kieliin
ylös-harjoittaminen moailmassa on levinyt, ja oisi meille häpiäksi,
jos myö aina oisimme muita myöhäisempiä, hyvissä harjoituksissa.
Se on Englannin Biblan-Toimitokset (Bibelkomitéer) jotka
erinomattain, ja enin, ovat tähän tarkoitukseen vaikuttaneet. Heijän
Biblan-levittämisellä ja kirjapajoin-asettamisella, ovat hyö
levittäneet moailmassa ei ainoastaan tätä _Jumalista sanoo_, mutta ovat
sillä myös sytyttäneet ihmisten _ymmärrystä ja ajatusta_, ja antaneet
tällen ymmärryksellen tilaisuutta kirjallisesti toimittaaksensa, ja
tulla muilta käsitetyksi. Myö neämmö vaikutoksen tästä, heijän omissa
kansan-istuttamuksissa (kolonier) sekä Pohjos-Amerikassa että Indiassa,
jotka ovat paisuneet ja vointuneet, ei ainoasti rikkautessa ja
avaruutessa, enemmin kuin moni muu vanha valtakunta, mutta myös
tievollisissa aineissa jättänyt monta heistä jälellensä. Ei ouk missään
moailmassa Tietomukset tulleet niin nopeen levitetyiksi, kuin näissä
maissa. Siinä kussa ei ollut ennen yhtä Kirjanmerkkiä, siinä
kirjutetaan nyt monella kielellä, ja monelta kansalta. Kuin kuullaan
mitenkä ne kesyttömät (wildbarne) Indian ja Kanadan maissa, jo
ylös-harjoittaavat omoo puhettansa, niin se oisi häpiä jos myö
Suomalaiset, jotka jo niin kauan olemme virkistyneet vieraalla
valaistuksella, vielä viivyttelisimme harjoittoo omoamme. Johan meijän
heimolaiset _Ungerilaiset_ (joihen kieli niinikkään on ollut moahan
poljettu aina tähän astikka) ovat heijän viimeisissä Herroin-päivissä
peättäneet, että 5:en vuuen sisällä toimittoo kaikkia heijän
lain-asioitansa omalla kielellään; ja myö -- myö vielä kainustelemme
tätä, ja luulemme mahottomaksi käyttää meijän kieltä kirjallisesti.
[63] Moni soattaa ehkä luulla, että vaikka olemme laimin lyöneet
harjoittoo Suomea, niin olemme kuitenkin harjoittaneet Ruohtia, josta
ansioista meille on kosto tuleva Ruohtalaisilta; mutta, niin kuin
Latinan kieli ei ouk viljellyt mitään hyövytystä eikä mitään hyvyyttä
siitä, että sitä käytettiin tietollisissa aineissa ympäri koko
moailmata (nopeemmin se oli hänellen vahinkoksi ja tärvämiseksi) niin
on Ruotinkin kieli ei viljellyt mitään etua siitä, että sitä on
Suomessa käytetty -- kylläpä sitä arvataan palkastamme! Niin kuin
nauretaan meijän Ruohtalaisesta puheesta, niin nauretaan myös meijän
Ruohtalaisista kirjoista ja kirjuttamisesta. Lue e.m. Tutkimus
_Aurasta; Sw. Litter. Tidning_ 1817, p. 331, 332 m.m. heijän Tutkimus
Terpsichoresta; lue Kometen 1827, N:o 17, 23, m.m.
[64] Lue Pappiloihen ja Porvaliloihen juttelemuksia, viimeisissä
Herroin-päivissä (v. 1823) niistä Vermlannin Suomalaisten pyytöksistä,
soahaksensa Suomalaista Jumalanpalvelusta; jotka löytyy painettunna
kirjassa _Preste-Ståndets Protokoller wid Riksdagen_ 1823 (för d. 3
Martii) p. 567-584; samt (för d. 23 Maj) III B. p. 319-329.
_Borgerskapets Protok_ II B. P. 1098-1108. _Bih. Till samtl. Stånd.
Prot. 8:de Saml_. P. 303-309, m.m.
[65] Lue meijän oatoksiamme Uskomuksesta ja Valaistuksesta, ynnä heijän
vaikuttamisesta kansakunnissamme e.m. p. 202, 209, m.m.
[66] Tätä huuetaan joka paikassa, kussa voan tuloo puheh hänen
harjoittamisesta.
[67] Mitähään, jos tulisi käsky, että _kaikki pitäis kirjutettaman
Suomeksi_! Minun mielein ihastuu paljaasta tästä oatoksesta.
Mutta niihin aikoin taitaa vielä olla kauka, eikä nähtävät
tään-ikäisiltä. Kuitenkin toivotamme, että oisivat lähestymässä, ja
pitäisimmö sitä isommaksi iloksemme, jos oisimmo tällä kirjallamme
heitä jouvuttaneet, tahi ehkä jo aloittanneet.
[68] Tällä henkellisellä viljalla on sama luonto kuin sillä
moallisella: kuta enemmin sitä kylvetään ja karhitaan, (harjoitetaan)
sitä enemmin siitä viljellään ja ravitetaan. Kirjuttajat ovat
kyntö-miehet, lukiat ovat viljellys-miehet, ja Tietomukset on tämä
henkellinen siemen, jota kylvetään, ja josta siitten viljellään
viisautta ja valaistusta. Se on harva meistä joka levittää tätä
pelto-moatamme, tahi enentää meijän ymmärrystämme uusilla tiejoilla; ne
muut käyttäävät ainoasti tätä vanhoo siementä, joka aina muuttuu uueksi
eloksi, kylvettyänsä.
[69] Niin kauan kuin eivät valtamiehet itek maltak olla ryyppeämätäk,
tahi kirjoin puuttumatak, niin elkööt kielteäk tätä nauttimista
alimmaisillensa! Se on luonnotoin ja mahotoin. Sillä kussa viljaa
löytyy, siinä löytyy myös viinoo, ja kussa ymmärrystä tavataan, siinä
tavataan myös tietoa (Tietomuksiin tarkoittamista). Kumpainen
virvoittaa meitä, ja on terveellinen; mutta kumpainenkin meitä
juovuttaa, ja on voarallinen. Kielolla hyö meitä himoittaa, mutta
luvallisella nauttimisella, huvittaa.
[70] Eikös se oisi parempi että painaisimme ite kirjojamme, kuin että
ostoo heitä rahallamme toisilta? Eikös olisi luonnollisempi harjuttoo
omoo kieltämme, kuin että harjoittoo yhtä _vierasta_.
[71] Mistä se tulee, että monesti käytämme viisautemme hullusti,
ja villittelemme meitä joutavilla juoneilla? Vika on meijän
yksinpuolisessa ylös-kasvattamisessa. Meissä tarkoitetaan (yhellä
puolla) kyllä _ymmärrystä_ ja moninnaista _viisautta_; mutta ei
harjoitetak kyllä tätä _mielellistä valaistusta_ (henkellistä
viisautta) jotta tietäisimme oikeen käyttää tietojamme. Ja koska
sen-eistä käytetään heitä pahoin, niin lykätään Tietomuksiin syyksi.
Toisella puolla: niin uskomus tarjoo meille toas tätä _henkellistä
viisautta_ (henkellisyyttä) mutta laimin lyö että harjoittoo meissä
sitä _moallista_, joka moallisillen on yhtä tarpeellinen -- sillä ilman
sitä ei tullak aikaan. Kuin käyttivät henkellisyytensä ymärtämättömästi
14 ja 15 saan vuosluvun hurjuuttelemisessa, niin eipä tätä sillon
luettu uskomuksen viaksi; mutta vika luettiin hänen veärässä
käyttämisessä.
[72] Moni on seneistä neuonut minua, ett'ei puhua mitään _oma-kielen
rakkautesta_, voan sanoa minun ainoasti tehneen tätä _leikiksi_, ja
ikään kuin lystin vuoksi, kielen-koitteeksi. Mutta minä tunnustan
vilpittömästi (sillä minun suussain ei piek kahta kieltä löytyä) ettei
mikään muu, kuin tämä _palava Suomenkielen rakkaus_ on minua tähän
kehoittanut, sillä kukapa leikin vuoksi rupeisi tällaisiin
kustennoksiin.
[73] Jopa on mullenkin moni sanonut: "mikä nyt rupee vielä
uutta opettelemaan, ja vaivata ihtemme äkkinäisillä sanoilla?"
(_Laiskat aina töitänsä luetteloo_). Mutta hyö eivät muistanek, ettei
opetetak mitään vaivatak! Sillä _ei kauhalla mieltä peähän ajetak, voan
vaivalla_; ja tämä on yksi vaiva, joka ajallansa tuottaa huvituksensa.
[74] Koska valaistus ensin leveni ranta-mailla ja _Turun_ ympärillä,
niin se oli arvattava, että heijänkin kieli ensin tehtiin
_kirjakieleksemme_; mutta koska se nyt on levinyt aina _Savoon,
Karjalaan ja Pohjanmoahan_, niin on uskottava että heijänkin puheet
tuloo aikoa myöten käytetyiksi kirjoissamme. Tämä on yksi varsin
luonnollinen asia, ja se oisi luonnotoin, ellei niin tapahtuis.
[75] Se on kyllä tosi, että kussakin kielessä löytyy vissiä piiroksia,
joita se nouattaa, ja joita ovat asettaneet _Lakiloiksi_. Mutta näihen
Lakiin pitäis sovitettaman kielemme mukaan; voan ei kieli näitä Lakia
mukaan. Sillä vaikka Laki pitäis olla kuollut ja muuttumatoin, mutta
koska kielet ovat elävät ja muuttuvaiset, niin täytyy näihen
Lakiloihenkin olla muutoksen alaiset.
[76] Viimeksi minä vielä kerran kysyn teiltä: onkos siitten
Suomen nykyinen kirjakieli _yksi tahi yhteinen_? (tässä muka
tarkoituksessa). Ei ikeän! Eri Suome on Roamatussa, eri on
Virsikirjoissamme, eri on toas Runoissamme; toista puheen-murretta
nouvattaa Ganander, toista Judén; toisellaista kirjuttaa Strahlman ja
Hornborg, toisellaista toas v. Becker ja Rénvall; eri Suomea luetaan
Turun Viikko-Sanomissa, eri toas Oulun Viikko-sanomissa. Mitä
siitten teköö heijän kielet yhteiseksi? Se on heijän _tavattomuus
kirjuttamisessaan_; hyö noutaavat kaikki (vähämpi toinen, toinen
enämpi) sitä vanhoa kirjoitus-tapoa, ja kirjuttaavat näitä muukalaisia
puustaavia, jotka ei ikeän löyvyk meijän kielessämme (puhtautessaan)
voan joihin olemme jo niin tottuneet, että luulemme meijän kielen
luontomme varsin seisoavan heissä. Tämä heijän yhteinen virhe luetten
heijän ansiokseksi, ja minun ansioini, että olen heistä puhistannut
kieleini, luetten mullen viakseni.
[77] Minä olen kuullut monen, muuten ymmärtävän miehen, sanovan, että
_puhua soattaa monella tavalla; mutta ainoasti kirjuttaa yhellä_ (?);
ja pian kaikki ovat peättäneet, että _olkoon kirjakieli yksi_ (joka
oisi yhteinen kaikillen) _mutta puhutkoon ja luetkoon kukiin omalla
tavallaan_. Tämä kuuluupi kyllä kaunisti korvillemme, mutta on
ymmärryksellemme kamala. Sillä tämmöinen käytös ei synnytäk niistä
moneista kielen murreistamme yhtä _yhtenäistä kieltä_, mutta se siittää
ja synnyttää tästä yhtänäisestä kielestämme monta _erinnäistä_
kielen-loatua. Eikös se aseta meillen ensin yhtä eri kieltä, jolla
_kirjutetaan_, jos meillä on kirjakieli itekseen (ja jota saattaisi
kuhtua _kirjakieleksi_); toinen, jolla _lauletaan_, koska meijän Runot
lauletaan toisella kielen-murrella (ja jota soattaisi kuhtua
_Runo-kieleksi_). Kolmaas, jolla luetaan tätä meijän kirjutettua
kieltämme, jos sitä muka luetaan toisella tavalla kuin kirjutetaan (se
oisi _luku-kieli_). Neljäs oisi jota _puhutaan_, ja jota ei
sovitettaisik kirjoin, koska se erkanee kirjakielestä (se oisi
_puhe-kieli_) -- ja oisi erillainen kussa moakunnassa.