Saksaksi, ja heijän muistutuksiansa kirjuttamisessaan, mutta
painuttivat hänelle myös (hänen kustennuksella) koko kirjan; sillä ite
hään ei tainut painon-ojennustakaan (korrekturen) lukea. Se on
merkillinen mitenkä kiitämättömyys myös osoittaiksen oppineissakin. Ei
siinä ainoastaan, ettei hään mullen, eikä heillenkään antanut yhtään
kirja-kappaletta (exemplar) kostoksi meijän vaivastamme, jota toinen
oisi jo tehnyt varsin mielellään (myö saimmo rahallammo ostoo omia
käsitekojamme) mutta hään moittii vielä minua kirjassansa p. 138, minun
kirjuttaneen Suomea _tavattomasti_, ja ymmärtäväisten mieltä myöten
varsin _pysyymättömästi_. Se näyttää ehkä kuin minä kertoisin tätä
pahuuellain, tahi tätä paheksissain -- voan vielä vainen! Sillä vähä
kyllä minä hänen puheitansa suren, vielä vähemmin näiten
"_ymmärtäväisten_ mieltä"; se on se vähin, jota hyö taitaavat sanoa
minusta, minun moittamiseksi. Mutta totuus pitäis kerran
paljastettaman: eikä ainoasti kiitämättömyys yhellä puolella; mutta
myös turha-kiittäminen toisella. Sillä kun luetaan kaikkia niitä
joutavia kiitoksia, jotka annetaan tällen _Schröterillen_ sekä _Upsala
Litter. Tidningissa_ v. 1820, N:o 14, että _Mnemosynessä_
v. 1820, N:o 18, m.m. paihti monessa kohin Saksalaisissa
Tietosanomissa, kussa tämä kirja on tuottanut hänelle kuuluisan nimen,
-- niin en taija olla mainihtematak, ettei hään, mutta kahet meijän
moamiehet, Herrat A. ja P. (jotka silloinkin olivat Upsalan Opistossa)
ovat tästä ansaineet meijän kiitoksiamme. Ja kuin kiittelivät näitä
hänen _vanhoja Runojansa_, niin eivät lie arvelleet heijän olleen
monessa paikoin _minun tekemiä_ -- yksi kunnia, joka ei millään tavalla
ouk minullen tuleva, ja jotama tämän kautta sanon pois luotaan.
[31] Minä matkustin sillon niinikkään ilman toveritak, ja paljasta
jalka-tietä, _Vermlannin_ ja _Norin_ syvämmaita; kussa minä puhuttelin
ensin ne Suomalaiset, jotka asuuvat _Stáfnäsin, Gilbergan, Långserúdin
ja Glávan_ pitäjissä (_Gilbergan_ kihlakunnassa), ynnä ne jotka asui
_Sillerúdin, Silbodálin, Karlandan ja Järnskógin_ pitäjissä,
_Nórdmarkin_ kihlakunnassa. Siitten kävin minä myös kuulustamassa
niitäkin Suomalaisia, jotka asuuvat varsin rajan-varrella; nimittäin
_Kölan, Edan, Gunnarskógin ja Mangskógin_ pitäjässä, _Jössin_
Kihlakunnassa; _Gräsmarkin, Fryksin ja Ostmarkin_ pitäjässä,
_Fryxdálin_ kihlakunnassa, ja _Exhäradin, Nyin ja Dálbyin_ pitäjässä,
_Elfdálin_ kihlakunnassa. Siitten läksin minä näistä Vermlannin
Suomen-mehistä Noriin tahi Norjaan, kuulustamaan heitäkin, jotka sielä
löytyi; jossa tapaisin paljon näitä Suomalaisia, erinomattain _Meskóin,
Vingerin, Brandvaalan, Grúin, Hovin ja Aasnäsin_ pitäjissä _Sollöerin
ja Oudálin_ Vouti-kunnassa; ja _Vaalan Elverumin ja Tryssildin_
pitäjissä _Öster-Dálin_ Voutikunnassa, _Hédemarkin_ Amtista,
_Aggerhúsin_ Moakunnassa. Näistä kaikistakin tullaan vastapäin enemmin
puhumaan.
[32] Heitä painettiin nimellä: _Pieniä Runoja, Suomen pojillen ratoksi.
Toinen Vihko. Upsalassa annettu Em. Bruzéliuksen kirjan-pajasta,
vuonna_ 1821, 1 1/2 Arkkia 12:o.
[33] Minä olin jo ensimäisenä vuonna tuottanut heillen Suomesta 2074
monen-loatuista kirjoo, joista 1425 jaettiin heillen ilman rahatak ja
mitään maksutak, ja 649 kohtuullisella hinnalla (lue tästä minun
Lokakuussa v. 1822 Upsalassa painettua kirjutosta "_Niillen Norin
rajoilla asuvillen Suomalaisillen_", joka löytyy liitettynnä niihin
kirjakappaleihin, minun Isän vainajan keännöksistä _Apostoleitten
kirjoista_, joitama tuotin tänne Ruotsiin, ja joista minä niinikkään
lahjoitin suurin osan näillen Suomalaisillen). Heijän hyväksi annoin
minä vielä Marraskuussa samana vuonna painuttoo Upsalassa yhtä
Suomalaista kirjan-luetosta (Bok-katalog) kaikkiin niiten Suomalaisten
kirjoin peälle, joita olin sinne kaupaksi lähättänyt, ja kussa hinta
oli ulospantu Ruotin rahoissa. Tämä _luetos_, jota jaettiin ympärin
koko Suomalais-mehän kannatti tämmöisen nimitöksen: "_Suomalaisia
kirjoja, jotka kaupaksi löytyy Talonmiehen Poavo Räisäisen luonna
Oijerin kylässä, Bergon (t. Brandvaalan) Suomalaisissa, Norissa_."
Siittenkin ovat hyö monestin soaneet kirjoja Suomesta, yksinkin _Turun
Viikko-Sanomia_, joita hyö kahtena vuonna nouattivat postin kautta,
kolmet kappaletta. Näihen Suomalaisten puolella, tuloo minun tässä
kiitoksella mainita sekä Keis. _Suomen Biblatoimitus-kuntoo_ (K. Finska
Bibel-Sällskapet) joka heillen lahjoitti 100 kokonaista Suomalaista
Roamatusta, ja 100 Suomal. Uusitestamenttilöitä, että _K. Suomen
Evankéljumintoimitus-kuntoo_ (K. Finska Evangelie-Sällskapet) joka
lahjoitti heillen 1000 kappaletta heijän kirjuitoksistaan; kuin myös
_K. Suomen Talontoimitus-kuntoo_ (K. Finska Hushållnings=Sällskapet)
joka niinikkään lahjoitti heillen 300 kirjankappaletta heijän
kirjoistaan.
[34] Tämmöinen avonnainen (in blanko) ja vapa-valtainen lupa, että
heijän nimessänsä tehä ja vaikuttoo mieltäin myöten, oli annettu mulle
6:lta 100:lta Suomalaiselta Talonpojalta, rajan varrella, jotka asuivat
yhtä 12 peninkuorman pitkeä ja 3 ja 4 penink. läveä mehteä, joihen
perät teki 8,000 henkee. Mutta ettei Ruohtalaiset pitänneet närkästyä
siitä, että minä, joka olin vieraasta moasta, olin soanut niin monen
tuhannen heijän moamiesten parasta hakeaksein, niin en pannut
millonkaan oman nimein heijän kirjoin alle, muuten kuin kirja-tekiänä,
voan pistin mieltäin myöten näihen joukosta 12 niiten nimiä, joitama
tunsin rehellisinnä ja ymmärtäväisimminnä miehinnä.
[35] Tätä olen minä myös pitänyt, ja tehnyt tässä tarkoituksessa
enemminen kuin ykskään muu. Sillä jos ei kaikkia heijän anomuksia ouk
tulleet myötistetyksi, niin on kuitenkin jotaik jo tehty heillen
hyväksi, ja on uskottava että aikoa myöten muutkin heijän puutokset
tuloo autetuiksi.
[36] Nämä heijän pyytökset oli erinomattain, että Norjan-puolen
Suomalaiset piti soaha sisään-lunastoo tilojansa ja maitansa, ja panna
heitä Ruunun-veroillen, että myös mehissänsä ylös-ottoo uusia taloja.
Ruohin-puolen Suomalaiset, jokta myös pyysivät soahaksensa
mehän-juuresta synnyttää uusia tiloja, rukoilivat soahaksensa veronsa
alenetuksi niiltä kehnoimilta tiloiltaan. Yhessä pyysivät hyö
molemmis-puolin rajan, että saisivat yhistää ihtesäk vissiin pitäjäisiin,
ja omaan kihlakuntaan, kussa saisivat toimiittoo Jumalanpalveluksensa
omalla kielellään. Ja koska heijän Ruohtalaiset riita-toverit ovat
tathoneet varsin tehä näitä heijän kanteitansa tyhjiksi, niin pyysivät
että ensin yksi Tiiustamus-Toimitus (_Undersöknings-komité_)
rehellisiltä, kunniallisilta ja Suomea ymmärtäväisiltä miehiltä piti
heijän kotonaan tästä asiasta istutettaman. Tästä asian juttelemisesta
luetaan 1823 vuotisessa Herroin-päivin toimituksissa, joista yksi osa
on painettu _Mnemosynessäkin_ Eloo-kuussa v. 1823.
[37] Se oli arvattava, että niin monessa pitäjässä, niin monessa
erinnäisessä kihlakunnassa, ja vielä erinnäisissäkin valtakunnissa,
piti asian laita olla erilläinen; tästä tuli että jos nämät
kirjoitukset piti olla täyelliset, niin nämä monenkalttaiset selitökset
nousi äijän paljoks, ja kohoisi kokonaiseksi kirjaksi. Tämä joka oisi
pitänyt olla kevennökseksi sillen tulevallen Tiiustamus-Toimituksellen,
luettiin hänen Peä-istujalta, Koarloistahan Moaherralta, varsin
suureksi vaivaksi näitä läviten lukeaksensa (lue hänen _Betänkande_
tässä asiassa. Painettu Koarloistaassa v. 1824 p. 5). "_Ain on aikaa
vireällä, kiire laiskalla kotona, jos ei muutoin-niin makuullen_."
[38] Sanottiin muka että myö juoksutettiin valeh-puheita, (vaikka
kakkia näytettiin toteen) ja että nämä asiat oli tulleet nostetuiksi
yhen nuorukkaisen syvämmen-hillittämättömyytestä (_entusiasm,
excentricitét_) tahi rakkautesta Suomen kieleen. Sillä tavalla hyö tätä
sevoittivat ja sotkivat. Ja sanoivat vielä minun tehneen tätä ainoasti
oma-hyötymiseksi, (vaik en tähän päiväänkään ouk ottanut heiltä niin
tenkoo, kaikesta minun monesta vaivastain ja kirjutoksistain). Ja kuin
eivät muuten soaneet tätä asiata moahan-tallatuksi, niin valehtelivat
että nämä menot ei olleet minun omiain, voan vieraita tarkoittamuksia
jonkun toisen hallituksen. Tätä sanottiin salaisesti että julkisesti,
suullisesti että kirjallisesti, kunnekka saivat heitä siihen uskoon; ja
kaikki vikain oli siinä, että minä olin _vieraasta moasta_.
[39] Kaikissa näissä vastauksissa niin oli mulla Hänen Kuninkaallisessa
Korkeuvessa Peä-Prinsissä yksi vahva turva. Ilman hänetäk, niin tiesi
hänet mitenkä oisi käynyt.
[40] Hänen tarkoitus oli monessa paikoin soveltuva meijänkin kanssa.
Häänkin rupeis jo kirjuttamaan _Savon puhetta_, mutta nouatti kuitenkin
_vanhoja kirjoitus-tapoja_; voan -- _"ei ouk puolesta, kuin ei
kokonaisesta_!" Siinäkin eroitti hään ihtesek, että hään kirjutti
ainoasti sille _roa'alle_ kansalle; myö, sille valaistummalle. Hään
tahtoi aloittoo valaistamisensa kansan _juuresta_, mutta siinä hään
pettiin; sillä kaikki valaistus tuloo _ylältäpäin_, ei _altapäin_.
Seneistä jos tahomme valaistoo kansakuntoamme, niin ruetkamme ensin
valaisemaan heitä, joill' on enemp' mieltä; tuosta soavat siitten
toisetkin, joill' on vähämp'. Ne monet moittimiset, jotka tehtiin hänen
kielestään (ja jota nyt tehtäneen minunkin puheestain) ja ne monet
nuhtelemukset ja varoitukset, jotka tuolta teältä annettiin hänen
kirjutoksestaan, teki häntä yhtätyytyväiseksi (_liknöjd_) koko
asiastaan; että hään heitti sitä sipo-sillään. Hänen kaunis aivotus,
että valaista meijän mieltämme, ja harjoittaa meijän kieltämme,
käytetään nyt toisilta, yhellä tavalla, joka häpäisee meitä kaikkia.
[41] Kuitenkin olen minä outtanut heiltä tätä kirjallista apua (bidrag)
aina loppuun asti tästä kirjan-painamisesta, soahaksein heiltä ies
muutaman sanan tähän pistetyksi; ja olen sen tautta nimelläin
merkittänyt omia tekojain, että eroittoo heitä muista; yksi neuo, jota
ei oisi tarvittu. Mutta sitä-vastoin olen minä tässä olevassa
Kuninkaallisessa Moalamus-Opistossa (Målare-Akademin) tavannut monta
nuorta Suomalaista, jotka ovat olleet varsin hyvätahtoisat auttamaan
minua näihen kuviin kuvittamisella ja kivellen piirruttamisella. Tästä
heijän vaivastaan ja toimestaan, jolla ovat merkillisella tavalla tämän
kirjan kaunistaneet, soan minä heitä tässä julkisesti kostella, ja
kiitoksella mainita veljekset _Magn. ja Wilh. von Wright_ Kuopiosta,
_Henr. Joh. Strömmer_ Pieleksestä, _Rob. Ekman_ Uuesta-kaupunnista, ja
_Ad. Hård_ Kuopiosta.
[42] Minä oisin kyllä välttänyt moittimuksia, jos oisin kirjuttanut
tavattomasti vanhalla tavalla, ja oisin ehkä käsittänyt rahallista
voittoa, jos oisin painuttanut tavallisilla kirjoitus-nenillä
(bokstäfwer) talonpojiltakin luettavaksi. Mutta mikä oisi ollut voitto
minun puolesta, oisi kielen puolesta ollut kavotus.
[43] Se on moni joka lukoo minun _nuoruuttain_ mullen viaksi, ja sanoo,
että minun oisi pitänyt seästää näihen asioin toimittamista vanhoillen
ajoillen, jollon mulla oisi enemp' mieltä ja ymmärrystä. Toiset, jotka
ovat olleet vielä enemmin yksi-pintaiset, ovat sanonneet, että se on
juuri hävittömästi ja oma-rakkautesti (egenkärt) multa tehty, rueta
näin vanhoja kielen-piiroksia musertamaan, ja niskoittelemaan vasten
kaikkia vanhoja kirja-tapoja; ja ovat peättäneet minun tehneen tätä
ainoastaan halataksein sillä _kuuluisan nimen_. Mutta hyö eivät ehkä
tuntenek että se joka ainoasti tahtoo _kunnioitetun nimen_, niin hänen
pitäis nouattaman kaikkein mieltä; hänen pitäis keänteä ihtesek, niin
kuin kaislat, tuulen mukaan, voan ei tuulen vastaan; eli hänellä ei
piek olla mitään omoo oatosta, mutta hänen pitäis olla yksi
mielen-noutaja muihen oatoksista ja tahosta. Se ei ouk seneistä mikään
_nimen-kuuliaisuus_, eikä mikään _oma-rakkaus_, joka on minua tähän
yllyttänyt, kussa minua moititaan, voan ei kiitetäk. Minä olen jo
itekkin arvellut, käypkö minun poika-miessä näin rueta nutustelemaan
sekä vanhoja että nykyisiä kirja-seppiä, ja pujottaa meijän kielemme
uusiin pauloin? Sillä yhellä puolella nähessäin kuuluisia ja ylhäisiä
Suomalaisia kielenkirjuttajoita, joihen etessä kansa kumartaiksen,
ikeän kuin näillen heijän vanhoillen kirjoitus-tavoillen -- niin minua
hirvittää; ja nähessäin, toisella puolla, minua iho-yksinään,
ilman minkään-laisetak turvatak, ja takanain Suomen Kielitär
(_Språk-gudinnan_) istuavan surussain suu-kahleissaan -- niin minua
peloittaa: pitäiskö minun tähän pulmaan rueta, vai oisiko paras ehkä
olla hänestä pois järkiään. Mutta jos minun omain paras oisi voattinut
multa tätä viimeistä, niin meijän kielen paras voatiipi sitä
ensimäistä. Ja koska yksi hyvä aikomus ei millonkaan piek lykättämän
huomeseksi (sillä tavalla on jo moni hyvä asia jeännyt tekämätäk), ja
koska se on multa tietämätöin kuinka pitkä ikä mulle on luotu, tahi
kuinka kauan minun piti varttuman tätä päiviäin vanhenemista, niin se
oisi ollut tyhmästi tätä outtamaan. Ja koska minä olen havainnut, että
ne kauniimmat, isommat ja voimallisemmat työt ovat usseemmittain tehty
ihmisiltä heijän nuoruutessaan, vaikka vasta vanhana ovat siitä tulleet
kuultuiksi ja kunnioitetuiksi, niin aattelin ettei ouk vikoo
nuoruutessa, eikä vanhuuen varttumista. Ja kuin kahotaan näitä omia
vanhojamme, ja kysytään, missä ne työt ja vehkeet, joita ovat
aikoinsoaneet, missä ne viisauen ja vanhuuen hetelmät, joista aina
puhutaan, ja jotka meillen kypsyttäisivät? niin löyetään, että ne
joilla on ansioita näyttää, ovat jo nuoruutesaan heitä hakena (sillä:
"_joka on nuorra nopia, se on virkku vanhanakin_"), toiset toas,
jotka ovat seästäneet ihtesek vanhuuteen, heillä ei ouk muuta kuin
vanhuus ja huonous jälellä, sillä heijän suurin viisaus on ollut
puuttumattomuutessa. (Ilmankos sanotaan, "joka jeäpi terältä, niin se
jeäpikin hamaralta"). Ja koska se vielä käynnöön minunkin kanssain
samalla tavalla, että tultua vanhaksi, soaha omoo parasta
valvoataksein, jollen yhteistä uhrataan (jota nykyisin _viisauteksi_
mainitaan) tahi keäntyä huonoksi ja heikoksi, kussa puuttuu uskallusta,
koska voima on vajoolla, niin minä olen ei ainoasti kiiruhtanut näihen
toimittamista, mutta paheksin että olen jo näin kauan näitä laimin
lyönyt.
[44] Ja ilman tätä kaikkia -- kuka meistä ei tunnek niitä luulioita ja
korvan-kuiskuttajoita, niitä sala-kuuntelioita ja sanan-juoksuttajoita,
jotka vihalla ja kateuella lukoo viattomiakin paikkoja viaksensa,
ainoasti että toisen vahinkoittamisella hyötyttää ihtesek; ja jotka
ovat ehkä jo varoissaan minuakin tavoittamassa.
[45] Minä en puhuk kaupuntiloista eikä meijän isommista virkamiehistä,
kussa tavataan ymmärrystä, joka painaa paljon; mutta tässä on puhe
moa-kylistä ja kokonaisesta kansasta. Jos tutkistelemme meijän
Moisi-miehiämme monessa paikoin, eli moa-junkkarimme, kuin heitä ennen
kuhuttiin (ja joks saisimme heitä vielä kuhtua) -- kuinka monta heistä
nouattaa kirjallisia harjoituksia ja mielen-valaistusta? Minä tunnen
pitäjäitä, kussa löytyy toista ja kolmatta kymmentä hoviloita tahi
moisioita, ja kussa ei 10:nessä vuuessa ostetak yhtä uutta kirjoo --
sitä vähemmin luetaan. Määppäs heitä puhuttelemaan? Hoasteloovatko hyö
muuta kuin Hevoisistaan ja Koiristaan, tahi pelloloistaan ja Sioistaan,
eli korttiloistaan ja juominkiloistaan? (Tätä ymmärtää kaikki
Talonpojatkin). Ja meijän nais-väki -- eihän heilläkään ouk (monessa
paikoin) muuta puhetta, kuin toisten voatteista ja puheista, jota ne
välillään kertoavat ja juoksuttaavat. Eikä se ouk heijän syy, se on
meijän, jotka ei ouk tuottaneet heillen mielullisempia huvituksia,
emmekä itäk näihin suostuk. Niin se oli muutamia vuosi-kausia siitten,
ellei asiat nyt lie muuttuneet. Sanotaan ehkä, ettei meill' ouk varoo
hukuttoo rahojamme kirjoin. Vai ei! Mutta jos tulisi puhe juomisesta ja
pelistä -- kyllä siitten rahoja löytyis, ikään kuin muihin joutaviin
laitoksiin, jotka huvittaavat meijän turhaisuutta (fåfänga). Se oisi
toivottava jos toimelliset miehet, moalla, asettaisivat isoimmissa
moa-pitäjissä laina-kirjastoja (Lån-bibliothek) joilla huvittais ja
hyövyttäis moa-miehiänsä.
[46] Tätä on sanottu heillen kunniaksi, voan ei häpeeksi; sillä se
vältää meistä kävytmielisyyttä ja huikentelevaisuutta. Mutta jos tämä
mielen-jäykkäys ainoasti vajuisi paljaasta valaistamattomuutesta, niin
ei ouk meillen mitään kehumista.
[47] Muutamia vuosia siitten, ei löytynyt Suomessa kuin yks ainua
kirjanpaja Turussa (sillä se joka oli Voasassa, ei painant paljon), nyt
jo löytyy 9; nimittäin 3 Helsinkissä, 2 Turussa, 1 Porvossa, 1
Viipurissa, 1 Oulussa, ja 1 Voasassa. Niin että kyllä ois Painajoita,
jos ois kirjuttajoita ja lukioita. Mutta jos toas kahotaan mitä on
painettu, niin se on enemp kyllä kokouestaan, kuin eesmännäinnä
aikoina, miten liennöö sisällä-pioistaan.
[48] Ennen annettiin Suomessa ainoasti yhet Viikko-sanomat, nimittäin
_Åbo Tidning_; mutta näinnä vuosinna on jo annettu 7; nimittäin
_Finlands Allmänna Tidning, Mnemosyne_ (jota on lopetettu) _Åbo
Morgonblad_ (jota pois-kielettiin) _Åbo Underrättelser, Åbo Tidning,
Turun Viikko-sanomat, ja Wiburgische Wochenblatt_. Ja se on uskottava,
että näistä uusista kirjanpajoista ilmistyy vielä muitakin.
[49] Tätä selitetään e.m. siitä, että kuin v. 1776 aloitettiin Turussa
toimittoo yhet Suomalaiset Sanoma-lehet nimellä "_Suomen-kieliset
Tieto-sanomat_"; niin nämät aikomukset kohtais niin paljon vastusta, ja
niin vähä osto-miehiä, että kuin olivat painaneet 4 Numerota, niin
herkäisivät pois koko laitoksesta. Sitä vastoin kuin _Becker_ v. 1820
painutti Sanomiansa, niin hään sai toista tuhatta peällen-tarjojoita,
ja sanotaan, että ainoasti Ilmolan pitäjässä oisi talonpojat
nouattaneet 120 kappaletta näitä lehtiä. Pahuus, että yksi asia, joka
sai niin hyvän alun, piti soaha niin kunnottoman lopun!
[50] Näistä esteistä ja vastuksista ovat ne isoimmat, niinkuin tässä
seuraa: Koska minä Lokakuussa v. 1826 aloitin painuttoo tätä _Otavoain
Ecksteinin_ kirjanpajassa Tukhulmissa, niin siinä oli niin vähä näitä
paino-neniä (stil, typer) koska siinä painuttiin muitakin kirjoja
niillä samoilla, ett'en tainut soaha kuin puolen Arkia kerrallaan
pujotetuksi. Ja koska Suomenkieli oli heistä äkkinäinen, ja varsin
vaikia painonojennuksistaan, niin eivät yks'kään tahtoneet siihen
mielellään ruveta; voan heittivät minun työni muita jälemmäksi. Minun
täyty juoma-rahoilla läpyyttää heitä, ilman en oisik tullut
mihinikkään. Tällä tavoin en tainut soaha jos puolen Arkin viikossa
painetuksi niin että koko ensimmäisenä vuonna ei painettu muuta kuin 30
kokonaista Arkkia. Jos sehik oisi kaikki ollut I:stä osoo, niin oisi
ollut hyvä, mutta minä alotin toistakin osoo yht' aikoo (heitä
painettiin vuorotellen) koska olin sitäkin luvanut aikaisin valmiiksi.
Syksyllä v. 1827 loppui multa paperit, jota olin ite ostanut
(luulessain sillä soavain sitä helpommalla hinnalla) ja koska nyt piti
samalta Paperin-kauppialta ostoo enemmän, niin ei ollutkaan hänellä
eneän sellaista. Hään oli sillä välillä pois-myönyt kaikki tätä
loatuista paperia, eikä löytynyt sellaista (sinistä) koko kaupunnissa
ostoksi. Minä sain nyt vasta tietäksein, että se oli tuotettu
_Lesseboin_ paperin-pajasta (Pappersbruk) lähes _Vixionin_ kaupuntia
_Skånassa_, ja ettei sellaista ol't soaha ennen kuin ens' keväellä,
mertä myöten. Mitäs minun nyt piti tekemän! Pitikö minun varttuman
siihen, vai pitikö mun ottoo tois-loatusta valkoista paperia, joka
yksissä kirjoissa näyttää varsin rumallen? Minä outin aina Touko-kuuhun
(v. 1828) toivoissain ennen syksyä kuitenkin soavain kirjain
painetuksi. Sillä tavalla mäni multa kaiken talvi hukkaan. Kuin tuli
uutta paperia, niin silloin olin toas ilman rahatak, eikä tässä
rahatoin piäsek mihinikkään. Ne rahat, jotka minun piti Suomesta soaha,
viipyivät ylin aikaasek; ja oisin seisonut siinä, ellei minä oisik
soanut lainaksi muutamilta teällä asuvilta Moamiehiltä. Sillä tavalla
rupeis toas Otavan painaminen. Ettei pitännyt käyä näin hitaisesti,
voan jotta piti joutua, painutin minä häntä nyt kahessa kirja-pajassa,
nimittäin toisen Osan vanhalla paikalla ja tätä ensimmäistä
_Norstedtin_ luonna, Poikineen (Norstedt & Söner). Tässä painaminen
kävi muutamia viikkoja oikeen uhosti (riskisti) voan tämä paino oli
asetettu varsin K. Tietomus-Opiston (K. Wetenskap Akademins) varaksi
(sitä sain vasta silloin tietä). Opistolle tuli siitten niin paljon
Allakkoita ja muita tarpeellisia kirjoituksia painettavaksi, jotka oisi
pitännyt jo Juhannukseksi joutua valmiiksi, että kaikkein muihen täytyi
jeähä sipo-sillään. Sillä lailla seisautettiin minua toas aina
Elo-kuuhun, jolloin toas aloitin. Siit päivästä se on käynyt solkenaan,
ilman esteitäk. Mutta ei siinä kyllä! Vähäkös mulla oli tekemistä
näihen kuviin, piirustoksiin ja soittamuksiin kanssa, jotka ovat
antaneet mullen paljon toimittamista. Ja ilman sitä niin minun on vielä
sillä välillä täytynyt kaiket päivät istua K. Kirjastossa (Kongl.
Bibliotheket) ja K. Valta-Säilyksessä (K. Riks Arkifwet) tahi K.
Vanhain-Säilyksessä (K. Antiqwitets Arkifwet) ja K. Vapa-Huoneen
Säilyksessä (K. Riddarhus Arkifwet) luskuttella ja tiiustella meijän
Vanhojamme (Häfder) joka työ ei miestä lihoitak. Iltaisilla ja
yö-kausilla on ollut tekämistä kyllä että kirjuttoo valmiiks Suomeksi,
ja luskuttella painon-ojennuksia. Koska minä nyt jo epäillen jos Otavat
joutuuvat tänä syyssä Suomeen, niin olen minä vielä lisäksi ruvennut
painuttamaan _Väinämöiset_ ja _Valaistajata_, jotta lähättäisin heitä
eiltäpäin. Kuin tähän vielä pannaan, ett'en ouk soanut olla huoletoin
omasta henkestäin ja aikoin-tulemisestain, niin löyätten veikkoiset,
että mulla on ollut työtä kyllä, ja huolta monellaista. Mutta ei
nämätkään ouk olleet ne ainokkaiset vastukset! Sekin on ollut vaikia
mullen, että minun on täytynyt vieraassa moassa, eroitettu pois
omiltamme, synnyttää tämän Otavan. Sillä kuinka ussein eikös mulla oisi
ollut tarvista keskustella moamiehiämme meijän kielestämme ja hänen
tavoistaan, sekä uusiin sanojen synnyttämisessä, että vanhoin
tarkoittamisessa, kuin että muutenkin neuoitella muissa asianlaitoissa.
Kuin muut vanhemmatkin kirjantoimittajat aina ensin antaavat
kirjoituksiansa muillen heijän tuttavillen ja ystävillen, lukeaksensa
ja oijaistaksensa, ennen kuin hyö heitä julistaavat, niin mulla ei ouk
ollut ykskään, joka ois ies ottanut heitä kahtoaksein, eli joka oisi
neuoillansa minua jossa kussa oijaistannut. Heijän neuonsa oli
ainoastaan: "ettei puuttua koko työhön"; ja kuin en ottanut tätä
totellaksein, niin heillä ei ollut muuta mullen antoa. Se ei ouk
minulle ainoasti, mutta Moamiehillemme karsas kahtoa, että yksi kirja,
joka on kokonansa omistettu heijän kieleensä ja Tarinamukseensa, on
painettu vieraassa moassa. Mutta se ei ouk minun syyni! Minä olen
ehtinyt kirjankustentajata Suomessa, soahaksensa tätä siellä
painetuksi; mutta en ole soanut. Minun on seneistä täytynyt painuttoo
sitä Ruotissa, omilla kustennoksillain ja rahan-neuoilla. Tok ei ouk
mikään niin paha, kussa ei löyvyk toisella puolella hyvyyttäkin. Jos
oisin painuttanut tätä kirjoo Turussa, tahi jos oisi joutunut valmiiksi
siihen meärättyyn aikaan, ja lähätetyksi Turkuun, niin se oisik nyt
kaikki porona ja tuulen nojalla.
[51] Minä olen itekkin jo niin kyllistynyt niihin moniin pieniin
juoksu-kirjoin (strö-skrifter) jotka ovat näillä ajoilla ruvenneet
mielyttämään yhteistä kansoo, ja joilla ovat ikään kuin jo
pois-taivunneet meijän mielemme vaikkeimmista ja isoimmista
harjoituksista -- ja jotka, jos eivät paljon maksak, eivätkään myös
paljon hyövytäk -- niin ett'en minä mitenkään tahtoisi tulla luetuksi
heijän joukkoon, jotka kirjuttaavat ainoasti rahoin tarkoitukseksi, ei
valaistuksen harjoittamiseksi. Sillä hyö tavoittaavat niitä aineita,
jotka tänä päivänä meitä mielyttäävät, voan jotka huomena jo
unoutetaan, koska heillä ei ollut muuta arvoa kuin hetkellistä.
[52] Minä olen kuullut monen nauravan ja sanoavan Suomalaisten kielen
ei kelpoavan mihinikkään, eikä auttavan heitä opillisissa aineissa.
Semmoiset puheet on aina pistänyt minun vihaksein, sillä hyö ikään kuin
tarkoittaa, että Suomalaiset ovat muita kehnompia, ja silloin vasta
tuloovat kunnollisiksi, kuin rupeevat muihin kieliin pauloin. Kuin olen
nähnyt mitenkä muista vieraista kielistä ammenetaan oppimuksia, niin
olen aina oatellut, eiköshään Suomen kielestä millonkaan haettaisik
jotaik tietäksennä.
[53] Näistä, niin ne varakkaammat ja rikkaammat aina ovat saijimmat,
sillä hyö piteävät rahastaan enemmin kuin mielen-henkellisyytestään; ja
ne toas jotka halaajavat ymmärryksen valaistamista, ovat ehkä vielä
meijän moassa kovin harvat.