vanhempi veli. Hänestäkin on jo ennen puhuttu. Häänki oli muinon,
Kuninkaan Kustav I:sen hallituksen-aikana, yksi kuuluisa Peämies
Suomessa. Häntä tehtiin v. 1542, s. 17 p. Syysk. Linnanvouviksi sekä
Tukhulmin linnassa että kaupunnissa, -- v. 1545 s. 29 p. Kesäk. (?)
tehtiin häntä jo toisen kerran Linnanvouviksi tässä peäkau-punnissa. --
v. 1545 s. 29 p. Kesäk. Linnanvouviksi ja Selvittäjäksi (Hjelpredare)
Viipurissa, eli niinkuin häntä myös silloin kuhuttiin: "Luutnantiksi",
-- v. 1547 Piämieheksi (Höfwidsman) Savonlinnassa, jossa hänellä ensin
oli _Ture Persson_ (Bjelke) viran-kumppalina, vuoteen 1557. Tätä virkoo
piti hään vuoteen 1559, -- v. 1559, s. 3 p. Syysk. sai hään ylimmäisen
käskyn (högsta befallningen) tahi toimituksen ja hallituksen kaiken
Suomenmoan ylitten, Herttua Juhon pois-ollessa Englannissa, -- v. 1561,
s. 29 p. Kesäk. tehtiin häntä veljesek kanssa Tähti-niekaksi. Samanna
vuonna s. 16 p. Syysk. Peä-Linnanisännäksi (Öfwer-Ståthållare)
Reävälissä tahi Tallinan kaupunnissa, -- v. 1562, Holhottajaksi
Suomessa, ja Ruotsin Valta-Neuoksi, -- v. 1563 Lähettämäksi (Såndebud)
Venäjään, kussa hään peätti kahen vuotisen vara-rauhan (stillestånd).
Tultua sieltä takaisin, toimitti hään vielä tätä holhottamisen virkaa
Suomessa v. 1564, 1565 ja 1566, jollon häntä nimitettiin
Linnanisännäksi Suomenmoan, Pohjan-moan, ja Ahvenanmoan ylitten, ja
joinna vuosinna hänellä oli paljon tekemistä sota-aluksien
varustamisella ja Saltpetterin valmistamisella Suomessa.
Hään oli v. 1545 nainut _Mätta[549] Sténsdotteria Ille_, joka kanto
kilvessänsä yhen varustetun käsivarren, jonka käissä oli yksi
kielikukka (Lilja ), ja jollen se oli huomenlahjaksi antanut Pernon
kartanota. Hänellä oli hänen kanssaan 7 lasta, 4 poikoo ja 3 tytärtä;
nimittäin 1) _Anna Fincke_,[550] -- 2) _Gödik Fincke_ Sonnäsiin, josta
kohta hoastetaan enemmin, 3) -- _Jöran Fincke_, josta ei mitään
tunnetak, -- 4) _Sten Fincke_, josta kohtakin mainitaan[551]. -- 5)
_Olof Fincke_, Porkkalaan, ei hänestäkään mitään tiiätäk, -- 6)
_Elisabeth Fincke_[552], -- ja 7) _Ingeborg Fincke_[553].
Ehkä se on ikään kuin asiaan kuulumatoin, luettoo kaikkia niitä
kirjoituksia, jotka ovat Kuninkaalta ja Vallan-Hallitukselta lähätetyt
tällen _Kustav Finkillen_, niin tahomme kuitenkin tehä tätä
poikkennosta eli erkanemusta meijän aikeistamme, koska hyö ei
ainoastaan toista tämän miehen isoa tointa, mutta myöskin joksi osaksi
valaisee meijän tarinamustamme näillen ajoillen,[554] ja viittoopi
tietä muillen, mistä soannoovat tiiustuksia näistä aikuisista asioista.
Milloin tämä Kyösti Fincke kuoli, on tietämätöin, vaan uskottava on,
että se tapahtui vuuen 1566:en lopulla, tahi v. 1567:en alussa, koska
siitä päivästä hänestä ei mainitak niin mitään. Sillä että se oli jo
kuollut v. 1569, selitetään siitä kuitti-kirjasta, jota Juho kuninkas
anto mainittuna vuonna s. 20 p. Heinäk. hänen leskellensä, niistä
hopeista joita hään oli lahjaksi antanut Kuninkattarellen (lue Åbo Tid.
1784 n. 11).[555]
5) _Gödrik Kustanpoika Fincke_ Porkkalaan, tais olla Kustav Finkin
vanhin poika.[556] Stjernman, joka kuhtuu häntä Herra Sonnäsiin, sanoo
(Höfd. Minne II. D. p. 333, 422) että hään oli _Jöran Finkin ja Málin
Pérsdotterin_ poika; mutta tässä hään toas erehtyy. Sillä ilman sitä,
että Jöran Finckiä kuhuttiin Herra Pernoon (josta on arvattava, että
hänen poikansakkin oisi pitänyt tulla näin kuhutuksi) ja Kustav
Finckiä, Herra Sonnäsiin ja Porkkalaan, ja ilman sitäkkin että tämän
Gödrikin kirstun hopeet löyettiin Sonniläisten suku-hauvassa, joka myös
osittain toistaa hänen olleen Sonniläisten suku-polvesta, niin luetaan
aivan selvästi niissä tiijustuksissa, jotka löytyy K. Vapa-Huoneessa,
että myös siinä Suomal. Sukukirjassa K. Vallan-Säilyksessä, että
"se oli Kustanpoika." Häänki oli yksi kuuluisa mies Suomessa.
Nuoruutessaan oli hään palvellut Sota-väessä, ja oli tullut Loden
tappeluksessa Viron-moassa niin pahoin ammutuksi, että se keänty
elinaikaasek roajanrikoksi eli vaivaiseksi.[557]. v. 1575 oli hään jo
Sota-Evesti, ja tais jo silloin olla Viipurissa Kuninkaan
Käskynkäyttäjä. -- v. 1583 oli hään Linnanisäntä Savonlinnassa, jota
virkoo hään piti 16 vuotta perätyksin, eli aina syksyyn v. 1599 jollon
häntä kuhuttiin Tukhulmiin, -- v. 1595 oli hään laitettu Kuninkaalta
raja-panoon Ruotin ja Venäjän välillen, -- v. 1598, sanoopi Stjernman
hänen olleen Peä-Linnanisäntänä (General-Ståthållare) Suomessa, kussa
hänellä oli paljon tekemistä Ruunun vero-rahoin kanssa. Hään eli vielä
Maalis kuussa v. 1616, koska Kuninkaan viimeinen kirja on annettu
hänellen sillä kuulla. Hään tais kuolla v. 1617[558] niinkuin oli
kirjutettu niihin kirstu-hopeihin, joita hänen hauassa löyettiin, ja
joissa luetaan nämät sanat: _"O Jesu min lass dir mien Sele dir bifolen
sien."_
Hään oli kahiste naitu, ensin _Ingeborg Boijin_ kanssa Gennäsiin, joka
oli _Hannu Laurinpojan_ leski Isnäsiin, ja sen jo ennen (p. 417)
mainitun Valta Neuon ja Lainjulistajan, m.m. _Niiles Eerikinpoika
Boijin_ tytär: ja siitten _Eilin Flemingin_ kanssa, Sota-Evestin
_Herman Pekanpoika Flemingin_ tytär, Lahtiseen, joka siitten sai
mieheksensä Linnanisännän ja Sota-Evestin _Arvid Eerikinpoikaa Stålarm_
Syvämmoahan ja Grabbackaan. Muita ijällisiä lapsia ei mahtant olla
tällä Gödik Finkillä, kuin yksi tytär, nimeltä _Margréta_, joka hänellä
oli ensimmäisen vaimonsa kanssa, ja joka, niin kuin on jo ennen
sanottu, tuli naituksi _Evert Koarlenpoika Hornin_ kanssa
Kankkaan,[559] jonka kanssa hänellä oli yksi poika, _Kustav Horn_.
Näin sammui jo toisen kerran, miehen puolella, tämä Finkin suku
Suomessa, joka jo v. 1380 ensin tuli koroitetuksi Vapasukulliseen
seätyyn, Valta-Ruhtinaalta _Bo Jönsson Grípiltä_, ja joka kanto
kilvessänsä kahta paria valkoisia malkoja tahi orsi-puita (eli
nytteitä) punaisessa vainiossa, ja yhtä valkoista Peippuista
kummallakin puolella niihen peällimmäisten malkoin (kaho kuvaukseen,
sekä näistä hänen kirstun hopeista, että Brennerin piirutoksia X. Taul.
N. 2).[560]
_Sten Fincke_ Pepotiin oli Kustav Finkin toinen poika, ja Götrikin
veli. Hänestä ei tunnetak muuta, kuin että häntä v. 1594, s. 13 p.
Heinä-kuussa tehtiin Linnanisännäksi Hämeenlinnaan. Hään mahto _Claës
Flemingin_ ja niihen muihen Suomalaisten Herroin kanssa piteä
Kuninkaansa Sigismundin puolta, koska Herttu _Koarle_ tultua Elo-kuussa
v. 1597 Suomeen, manaisi häntä tulemaan Turkuun hänen puheellensa s. 18
p. Marras-kuussa, soahaksensa häntä sillä tavalla kynsihisek. Jos hään
tuli tahi ei, on tietämätöin; mutta arvattava on, ettei hään ottanut
korvihinsa hänen käskyänsä, koska Herttu tultua toisen kerran Turkuun,
v. 1599, hakkuutti häntä ja monta muuta Suomen herroista, jotka hänen
sanansa peälle uskalsivat ihtensä hänellen. Sillä koska tämä
julma-luontoinen Herra Syys-kuussa mainittuna vuonna ollessaan Turussa,
Helsinkissä ja Viipurissa, oli antanut kussakin paikassa poikk-hakata
niiten isoimmiin Suomen Herroin päitä, niin hään tultua takaisin
Turkuun, lupaisi armonsa niillen Turun linnassa olevillen
Suomalaisillen, jos hyö muka hyvällän antaisivat hänellen linnansa.
_Arvid Eerikinpoika (Stålarm)_, joka oli linnassa Peä-isäntänä, uskoi
siihen, koska Herttu Koarle oli kirjallisesti vahvistanut tämän
lupauksensa, jott' ei yksikään heistä, jotka linnassa olivat, pitänyt
niin millään tavalla tulla mihin vastaukseen, ei henkensä eikä
tavaroinsa puolesta. Mutta hään oli tuskin laskettu linnaan, ennen kuin
hään viskaisi heijät kaikki vankeuteen, ja rupeisi heijän päitä
tasoittamaan. Hään hakkuutti silloin yhtenä päivänä ilman tätä
_Finckiä_, 10 muita Vapasukullisia Suomalaisia herroja,[561] ja
naulatti toissa pänä heijän päitä Turun Neuo-Huoneen tahi Raastupan
muurillen, että sillä muka peloittoo niitä jotka vielä pitivät
Kuninkaansa puolta.
Tämä _Sten Fincke_ oli naitu _Brita Flemingin_ kanssa Pepotiin, joka
oli Turun Linnanisännän _Péder Johansson Flemingin_ tytär Friskalaan,
synnytetty Ture Pédersonin leskeltä, Pepotiin.[562] Merkillinen on,
ettei tästä _Stén Finkista_ mainitak niin mitään siinä Suomal.
sukukirjassa, ehkä siitä syystä että häntä näinä aikoina piettiin
moapetturina (såsom en landsförrädare).[563]
Näitäk löytyi vielä muita _Finckilöita_, vaan kennen poikia olivat, on
tietämätöin. Heistä oli yksi nimeltä _Eerik Fincke_, joka oli
Sotaherra, ja jollen Kuninkas v. 1571 laitto kirjan, että hänen piti
kulettaman Smålannin sotamiehiä Suomeen.[564] Toinen oli _Jaakko
Fincke_, joka oli Kauppias Flensburgissa, ja joka mahto olla yksi rikas
mies, koska Kuninkas v. 1594 kirjutti hänellen, että hänen piti soaha
viljoja niistä kaloista, jotka hään oli jo eiltä-käsin antanut
Ruunullen.[565] Kolmas oli _Lyder Fincke_, joka v. 1526 oli Peämiessä
ja Voutina kaiken Ölannin ylitten;[566] ja neljäs oli _Jeppe Fincke_,
joka eli v. 1440, ja josta vastapäin enemmin. Palmsköld mainihtee myös
yhtä _Henrik Finckiä_, jolla ois ollut yks tytär, nimeltä _Kristina
Heikintytär_, jonka oisi nainut yksi _Hans Lydeke_. Tästä nähään että
tämä ennen aikana meijän moassa kuuluisa _Finkin_ suku mahtoi myöskin
olla väkirikas (talrik), ehkä sitä nyt tuskin tunnetaan nimeltään.
Vexionius Gyllenstolpe luki v. 1650 tätä sukua niihen sekaan, jotka
olivat jo pois-sammuneet.[567] Jos se vapasukullinen suku
_Finckenberg_[568] lie millään tavalla lähtenyt tästä Finkin
sukukunnasta ei tunnetak.[569]
Näillä sanoilla olemme tahtoneet yhteen-hakea, valaista ja lisätä niitä
vähiä tietoja, jotka jo ennen löytyy meillä tästä vanhasta Finkin
suvusta, ja joita Gagnerus vähä kyllä on meillen toimittanut.[570] Että
nämät tiiustukset ovat tulleet meiltä sokaisesti toimitetuksi, eli
ikään kuin viskoitetuksi hujan-hajan, on tullut siitä, että aloitimme
ensin selittää ja toimittoo Valdénin ja Gagneruksen kirjutokset, josta
tulimme jo ikään kuin eiltäkäsin puhumaan muutamista näistä
sukullisista. Että meijän tutkistelemiset monellen ehkä näyttää
laveammat kuin oisi tarvittu, on mahollinen; mutta vanhoja selittäissä,
on parempi kaks sanoo peällen, kuin yks vajoollen.
G--nd.
TIIUSTUKSIA MUUTAMISTA SUOMALAISISTA VANHOIN-JÄÄNNÖKSISTÄ PIIRITETTYNNÄ
v. 1671 ja 1672. ELIAS BRENNERILTÄ.
Kukiin valaistu kansa on aina osottanut yhtä isoa huolta, että
säilyttää ja kunnioittoo niitä vanhoja jäännöksiä ja muistomerkkiä
jotka ovat jäänneet jälellen heijän esi-vanhemmista. Ne ovat ikeän kuin
rakkineet ja alustimet heijän tarinamukseen, jotka nioitteloo vanhuuen
ajat nykyisiin, ja sioitteloo tätä uutta kansoo siihen vanhaan; ne ovat
meillen puhuvaiset pylvet, jotka toimittaavat sitä eismännyttä, ja
muistuttaa meijän lapsillemme meijän moavanhemmien töitä ja tapoja.
Koska _Omamoan-Tarinamus_ kansakunnissamme on yhtä verrattava kuin
_koti-muistaminen_ yksinäisissä ihmisissä, niin pitäisi näihen
vanhoin-jäännösten olla (meillen yhteisillen) yhtä suloiset, kuin nuo
vanhat kotonaiset paikka-kunnat (niillen yksisillen) jotka, ehkei
heissä ouk itessään suurempata arvoa, kuin muuissa moan-paikoissa, niin
soavat kuitenkin meijän silmissämme monen suuremman, koska ne juohuttaa
meijän mieleemme niitä muinoisia nuoruuen aikoja, -- sitä onnelista ja
viatointa lapsuuen ikeä. Tällä tavoin on kukiin rapakivi ja
kataja-pensas meijän koti-kylässämme varsin suloinen mielessämme, ja
meijän muistossamme kallis, koska sillä on ikeän kuin jokuu korkeampi
merkitys meijän syvämmellemme niistä moneista pienistä lapsen
kokkaisista ja kujeeista, joista hyö meitä muistuttaavat. Samalla
tavalla on meijän _Vanhoin-Jäännösten_ kanssa, eivät sunkaan hyökään
ouk verrattavina Egyptiläisten tahi Greekkalaisten muisto-merkkilöihin;
mutta heissä on kuitenkin, meillen Suomalaisillen, yksi isompi ja
erinomainen arvo, jos heihin voan oikeen ymmärtäisimme. Sillä ne ovat
ne naulat ja vaarnat joihen ympärillä meijän Tarinamus viritetään,
ja joihen päällä riippuu se tieto kuin löytyy Suomalaisista
kansoista[571]. Niin kuin meijän Tarinamus ei ylety vanhoin kansoin
tasallen, niin eivät myöskään meijän Vanhoin-Jäännökset ouk varsin
vanhat ja harmoo-päiset. Hyö ovat kaikki lähteneet ehkä siitä ajasta
kuin keäntymme Ruotsin vallan-alaisiksi, ja suurin osa on vasta siitä
Poavilaisesta ajasta luettavia.
Niin yhtä-tyytyväiset kuin olemme olleet meijän Tarinamuksestamme, niin
huolimattomat olemme myöskin olleet niistä Vanhoista Jäännöksistä,
jotka ovat ennen löytyneet, ja vielä ehkä löytynnöön meijän
moassamme.[572] Mutta myö toivoomme että mielet muuttuisi, ja että
meijän moamiehet kerrankin tarkoittaisi ajatuksiansa näihinkin
asioihin, ja isommalla huolella ja paremmalla toimella kuin tähän
asti suojelisi ja arvossa pitäisi näitä heijan moa-vanhimmien
jättöksiä.[573] Mutta siihen astikka, ja ennenkuin tämä tapahtuu, niin
tahomme kostella ja kunnioittoo niitä meijän yksinäisiä moa-ystäviämme,
jotka omalla kustenoksella ja omalla mielen-älyllä ovat ikeän kuin jo
eiltäpain pitänneet tästä huolta, ja joita meijän tuloo kiittää, ettei
kuitenki kaikkia ouk jo pimeyteen ja uneukseen peitettynnä. Näistä
miehistä on se jo ennen nimitetty Lain-istuja Kuninkaallisessa
Vanhain-Säilyksessä, _Elias Brenner_, erinomattain mainittava. Myö
olemme jo ennen 344:nellä puoliskolla hoastaneet mitenkä hään v. 1671
ja 1672 läksi Suomeen ylöshakeaksensa ja ylöskuvaillaaksensa niitä
Jäännöksiä, jotka vielä silloin oli meijän moassamme jälellä; ja
mitenkä häntä, kostoksi tästä, heitettiin palkattomaksi ja
virattomaksi. Myö olemme myös 330:nellä ja 333:nellä p:lla
muistuttaneet, että se on usseen (ellei aina) ansion totisen tapa,
tulla näin kateuvelta ja kiitämättömyyeltä kohtatuksi, ja vasta
kuoltuansa kosteltuksi. Myö oumme jo koittaneet tehä oikeutta
_Brennerin_ nimelle, ja juurittoo hänen muistonsa meijän mielehemme,
myö tahomme tässä myös kokea että soattaa näitä häneltä pelastetuita
piirutoksia isompaan ilmiin, että sillä kavahtoo heitä hukkumasta, ja
levittää heitä kansalliseen hyötytykseen.[574]
Se on jo sanottu, että hään tullessaan Suomesta, toi sieltä myötensä
yhtä isoa joukkoo Kuvituksia, käsi-kirjoituksia ja nahkakirjoja, jotka
kaikki hään lahjoitti Kuninkaallisellen Vanhain-Kootuksellen. Näistä ei
eneän löyvyk yhtään sipaletta K. Vanhain-Säilyksessä, eikä myös K.
Vallan-Säilyksessä [575]. Ne ovat hajotetut ympäriseen hujan hajan,
mikä mihin, kuka kuhun. Kuninkaallisessa Kirjankoossa olen minä jo
löytänyt suurin osan näistä hänen piirutoksistaan, mutta ei niin sanoo
heijän selittämiseksi;[576] ainoastaan paikka, kussa kukiin on löyetty,
on häneltä heihin alakirjutettunna.[577] Mihin ne kuvat lie joutuneet,
jotka näistä puuttuu, on tietämätöin. Sanotaan ettei niinnä
aikoinna pietty niin tarkasti lukua näistä julkisista (publika)
Kirjoin-säilyksistä; ja että ikeän kuin hiiret syövät elon
Ruunun vilja-hinkaloista, niin sanotaan myös olleen vissiä
paperin-paraita,[578] jotka veivät kirjoja Ruunun kirjastoista,
ja kantoivat heitä toisten lukon taakse. Miten liennöön?
Mutta se näyttää kuin suuri osa näistä vanhoista kopioista ja
nahka-kirjoituksista, joita _Brenner_ toi Suomesta mu'assaan, nyt
löytyisi Peä-Peräänkahtojan[579] _Dan. G. Nescherin_ kirjoissa,
kussa hyö huuto-kaupalla kohta tulloon pois-myötettäväksi.[580]
Mitä nyt tuloo muistettavaksi näihin piirutoksiin vanhoista
Suomalaisista Jäännöksistä, jotka löytyy K. Kirjankoossa, ja joita
meiltä tässä nyt toimitetaan,[581] niin meillä on ollut heistä suurin
vastuus, ensinnik että ite heihin ymmärtää, ja siitten selittää heitä
muillen. Meijän on täksi tarpeheksi täytynyt lävitten luskutella monta
monuista kirjan-paikkoa, ja tiiustella ja välillensä verroitella
kaikki niitä vanhoja kootuksia, joita olemme käsittänyt; ja kuitenkin
on monta paikkoo jäänyt meiltä käsittämätäk ja selittämätäk.
Vanhoin-valaistaminen on ehkä yksi niistä vaikkeimmista ja
kiitämättömistä opin-aineista; ei ainoastaan siitä, että hukuttaavat
paljon aikoo, ja että se vähinkin tieto ja valistus, jota heitä ehkä
soataisiin, ussein tuloo maksamaan meillen paljon työtä ja vaivoo,
mutta siitä, että kaikki meijän vaivamme ja työmme monestin keäntyy
tyhjäksi, ja kahotaan ehkä vielä monelta irvi-hampaalta nauron
alaiseksi.[582] Moni mies pitää ehkä tällaisia tiiustelemisia
joutavoina ja lukioita väsyttävöinä, moni ehkä kahtoo heitä
peällen-luotettavattominna eikä mihin kelpoavaisinna; mitenkäpä hyö
muuten taitaavat, jotka mittuuttaavat kaikkia meijän hyötymisiä rahalla
tahi puntarilla? Ja kosk ei aina vanhuuen ajat hyvin sovitetak näihiin
nykyisiin, niin ovat myös vanhuuen toimittajat[583] tulleet muista
kajotetuiksi, erinomattain niiltä joihenka huinkentelevaisuus aina
halajaa tätä uutta.[584]. Suottakos siitten sanotaan: "joka yöllä käyp,
luullaan varastavan; joka vanhoja puhuu, luullaan valehtelevan."
_Vanhuus ja pimäys_ on monessa yhteen verrattavat. Myö hoiperoimme
kummassakin -- harva selittää tien ja totuuen; kuitenkin meijän pitäis
heitä hakea, jos mielimme johon-kuhun yhtyä.
Meijän aikomuksemme ei ouk että asettaa meijän ajatuksiamme muillen
uskon-kappaleiksi, myö tahomme ainoastaan, puhuissamme Suomalaisista
Jäännöksistä, visseyten puuttehessa, sovittoo meijän selityksiämme --
ikeän kuin hätä-varaksi, kunnekka soataneen toisia parempia. Sillä myö
uskoomme että paljaat kuvat, ilman toimittamatak, ovat ikeän kuin
sian-saksoo heillen, jotka eivät heihin ymmärräk; ja että lukiamme
ennen soisivat jonkun tievon heistä, jos kohta puuttuvaisenkin, kuin
että oisivat varsin ilman niin minkäänlaisetak.
Nämät muistomerkit, jotka tässä kuvaillaan, ovat erinomattain vanhoja
hautakiviä, asetettuja merkillisten moamiesten muistoksi, vanhoja
vapa-merkkiä[585] ja muita kuvituksia kirkkoloista ja linnoin
muuriloista, vanhoja rahoja muinon Suomessa tehtyjä, ja muita
sellaisia, jotka muistuttaa meitä meijän vanhuutestamme, ja jotka,
tarkoittamisellansa Tarinamuksehemme, taitaisivat jossa-kussa enentää
meijän tietojamme näistä ajoista. Ne johtatukset ja apu-keinot,
jotka meillä ovat olleet näitä selittäissä, ovat erinomattain ne
kirjotus-sanat, joita meijän Poavilaiset vanhimmat ovat heihin
kirjuttanneet,[586] ja ne vapa-merkit, jotka löytyy heihin
piiritettynnä.[587] Paikasta, kussa heitä on tavattunna, ei ouk ollut
meillen mitään apua näitä tiiustellessamme, koska meillä ei ou ollut
tilaisuutta, että ite heissä kuulustella, jos heistä mitään
tietäisivät;[588] mutta sitä vastoin olemme vanhoista kootuksista
ja suku-johtauksista selittäneet vähä yhtä ja toista; ja mikä on
jäännyt meiltä selittämätäk, sitä olemme heittäneet muillen
selitettäväksi, ja ainoasti jollon-kullon uskaltaneet, että nuon
arvolta eteen-asettaa meijän _luuloamme_.
Turun Papis-miehen Niiles Antin-pojan hauta-kivi
Turun Peä-Kirkossa.[589]
Tämä hauta-varjo[590] näyttää olevan kaikkiin vanhin, niistä
hauta-kivistä, jotka v. 1671 löytyi Turun Peä-Kirkossa.[591]
Ei ainoastaan ne hänessä jo pois-kuluneet kirjoitukset, mutta myös
hänen yksinkertaisuus teoltan, toistaa tätä. Ja vaikka ei hänessä
tavatak mitään vuos-lukua, joka ylös-valaistais meitä hänen ijästään,
niin se näyttää kuitenkin kuin se oisi asetettunna nuon arvolta
14-- saan luvulla.
Mitä niihin häneen kirjutettuihin sanoin tuloo, niin emme ouk varsin
hyvät selittämään niitä kaikkia, eikä Brennerkään mahtanut heihin
ymmärtää, koska se piirutti heitä niin selittämättömästi. Alkusanat
kuuluupi näin: "lapis nicolai andreae presbyteris aboensis" (_Turun
Papis-miehen Niiles Antinpojan hautakivi_); vaan jos siitten
luettaisiin: "et[592] filius ejus sepultus" (_ynnä hänen poikansa
hauattunna_) on tietämätöin. Tässä tarkoituksessa kahomme ouoksi, että
niinnä aikoina julettiin niin julkisesti puhua yhen Poavilaisen papin
lapsista; josta arvelemme tämän miehen ehkä elänneen ennen vuotta 1248,
tahi ennen Skenningin papin-kokousta, kussa kielettiin kovasti pappia
olemasta pois akkoin puuttumasta.[593]
Myö olemme keli-paljon haenneet, jos oisi niinnä aikoina löytynnä
Turussa yhtä Pappia sillä nimellä; voan emme ouk sellaista missäkään
käsittännyt.[594] Ja koskei hänen nimeensäkkään löyvyk ylös-pistettynnä
siinä papillisessa veli-kunnassa,[595] jota Piispa Magnus Olai asetti
Turussa v. 1449, ja kussa kaikki Turun sen-aikuiset papit lie olleet
osallisia, niin on arvattava, että tämä _Niiles Antinpoika_ mahto eleä
näitä aikoja ennen, liioitenkin koska siitä päivästä jo ruetaan soamaan
tarkempia tiijustuksia meijän Kirkko-Tarinamuksessamme.[596]
Mitä toas siihen vapamerkkiin tuloo, joka nähään keskellä kiveä, niin
ei sekkään paljon valaise tätä asiata. Että se on yksi niistä
yksinkertaisemmista ja vanhemmista vapa-merkkilöistä näkööpi jokainen;
voan kennen sukukunnan -- en saata varsin sanoa.[597] Kyllä se on
kaikitekkin näöltään, semmoinen kuin sen peri-vanhan[598] suku-kunnan,
jota kuhumme _Natt och Dág i längden_, jonka vapamerkki oli toinen
puoli musta, toinen valkee, pitkinpuolin; ja joka meijän pitännöön
eroittoo siitä nykyisestä sukukunnasta, jota vielä kuhutaan _Natt och
Dág_. Sillä se vanha vapamerkki ei ollenkaan löyvyk Ruohtalaisissa
vapa-kirjoissa, koska tämä suku, joka oli paljon Suomessakin
ulos-siirtynyt, ja joka vasta 300 vuotta myohämpänä tuli Kuninkaallisen
Ruohtalaiseen Vapa-Huonehesen sisään-kirjutetuksi,[599] oli jo sitä
ennen poismuuttanut tätä vanhoo vapamerkkiänsä yheksi poikki-teloin
jaetuks kilveksi, jonka ylä-puoli oli valkoinen, ja alapuoli
sininen (?) (kaho p. 87, _Olai Magni Historia_).[600] Tämä heijän
Vapamerkki tuli siittenkin kerran vielä muutetuksi, nimittäin ylä-puol
keltaiseksi, ja ala-puoli siniseksi, sinertävillä ristiin-juotetuilla
juovilla (kaho p. 1. _Carlsköldin_ vapa-kirjassa). Mutta ei sillä hyvä,
että muuttivat vapamerkkilöitänsä, hyö muuttelivat myös nimensä. Yksi
tästä suku-kunnasta, nimeltä _Nils Bóson Natt och Dág_ Eksjöiin ja
Penningebyiin,[601] oli jo v. 1459 pois-muuttanut vanhan sukunimensäk,
ja ottanut ihellesäk Stúriloihen nimen, joihen kanssa se oli suvussa
emän-puolesta;[602] mutta piti kuitenkin omoo vapamerkkiänsä vielä
hyvänä, kunnekka yksi toinen samasta suvusta, nimeltä _Sten Arvidsson
Natt och Dág_, sai v. 1720 luvan, Valtakunnan vapa-suvulliselta
seävyltä, ylös-ottoaksensa niiten vanhoin Ruotissa jo ulos-sammuneihen
Stúriloihen nimeä ja vapamerkkiä (joihen kanssa hänenkin luultiin
olleen sukuisin emän-puolesta), ja pois-sevoitti sillä tavoin suvunsa
heihin.[603]
Mitä nyt tuloo näistä Suomalaisista _Natt och Dágiloista_ sanottavaksi,
niin heitä on mahtanut ennen olla paljon meijänkin moassa, koska heitä
rajuutettiin siitä Ruohtalaisesta Suku-polvesta. Schönefelt[604]
eroittaa heitä oikeen eri-nimellä ja kuhtuu heitä "Natt och Dag i
Finland", mutta ei häänkään puhuk heistä sen koommin, ei heijän
Vapamerkkilöistään eikä heijän polvi-laskuistaan. Lie hään siitten
tällä nimellä tarkoittannut niitä _vanhempia_ vai _nuorempia_. Hään
nimittää myöskin erittäin sitä sukua "Natt och Dag i längden;" mutta ei
hään siitäkään, jos ainoastaan nimen nimittää. Että nämät _nuoremmatkin
Natt och Dágit_ oli jo 14:nellä saan luvulla löytynyt Suomessa,
selitetään Olli Maunuksenpojan Tarinamuksesta niistä pohjoisessapäin
löytyvistä kansoista.[605]