tahommo sen eistä ainoastaan nimittää, että ne ovat siitäkin
merkilliset, että heitä lauletaan viis-neljännessä nivelessä[322] jota
muuten harvoin tavataan. Heitä lauletaan nyt kahella vaihoksella,[323]
vaan koska se toinen vaihos ainoastaan on yks lähtämä tahi
vaihtaus[324] siitä ensimmäisestä, ikään kuin toinen sana[325]
useemmittain on yksi kertaus tahi selitys siitä ensimmäisestä, niin on
uskottava että heitä vanhuutessa ainoastaan laulettiin yhellä
vaihoksella. Tätä teköö moni vielä nytkin, ja näin heitä tänäkin
päivänä vielä lauletaan Viron-moassa, ehkä heijän soitto siellä on vähä
toisellainen. Kussakin vaihoksessa (eli koko vanhassa Runon-laulussa)
ei löyvyk muuta kuin kaks niveltä,[326] joista se toinen näyttää niin
kuin sekin muka ois ainoastaan yksi vaihtaus siitä ensimmäisestä. Että
asia mahtaa olla tällainen, tuloo meillen ikään kuin selvemmäksi jos
tarkemmin tutkistellaan mitenkä heitä laulettiin. Myö havaamme silloin,
että ne vanhat laulelivat nämät runot _säistämisellä_, tahi
vuorotellen, sillä tavalla että kuin laulaja oli ensimmäisen sanan
laulanut (joka oli soitossa, ensimmäinen niveli), niin silloin puoltaja
jo kerroitti samoo sanoa, vähällä eänen viskottamisella, ja siitä
syntyi nyt toinen niveli, joka lopettaa ensimmäisen vaihoksen. Kuin
laulaja siitten toas alkoi laulella toista sanoo, niin se (meijän
nykyisessä Runon-soitossa) alensi eäntänsä ikään kuin vastatakseen muka
puoltajan puhetta, jota toas puoltaja vuorostaan kerroitteli; sillä
tavalla on uskottava että toinen vaihos on ilmauntunna. Tällä tavalla
nähään että tämä Runon-laulu on varsin yksinkertainen, ja että hänessä
juurin-jahkain ei löyvyk muuta kuin yks ainua niveli, jota neljästi
kerroitaan eli vaihetaan. Kuin nyt taas tutkistellaan tätä yhteistä
niveltä, niin havaimme että hänessä juuri löytyy ne samat viijet eänet,
jotka soahaan taipumaan heijän sarvellansa ja kantelellansa. Myö
havaimme sen eistä, että koko meijän Runo-soitto ei ouk muuta kuin
ainoastaan yks sointu näillä viijellä kielellä.[327] Olkoon tämä yksi
varma toistus hänen vanhuuestansa. Ettei se ouk ajan-kululla tullut
paljon muutetuksi, on siitä arvattava, että näillä viiellä eänellä
ei synny monta vaihtausta, ja että se on mahotoin tehä sitä
yksinkertaisemmaksi, jos tahtoisimmekin. Koska pitkät Runot ja laulut
ovat monessa vuossaassa pysyneet kansan mielessä ja muistossa, kuinka
kauvan eikös siitten tämä viis-eäninen sarven-soitto ouk tainut hänessä
pysyä.
Nämät Runon-soitot lauletaan Suomessa monen-vaihtauksilla,[328] vaan
hyö ovat kuitenkin kaikki niin yksin-luontoiset, että heissä jokaisessa
hyvin tunnetaan sitä vanhoa peä-nivältä. Virossakin jossa hyö ovat
nimensäkkin jo kavottaneet, ja jossa heitä nyt lauletaan muuinna
lauluinna toisella nimellä, siinäkin heissä vielä tunnetan sitä heissä
olevaa vanhaa niveltä.
Se _toinen loatu_ näistä meijän _vanhoista lauluistamme_, on toas
luonnostaan kahellainen, nimittäin _vanhempia ja uuvempia_. Ne
vanhemmat ovat usein Runoin ja paimen-soittoin tapaisia, ikään kuin
oisivat ainoastaan sävältynneet heistä. Heijän vanhuutta selitetään
siitäkin, että moni heistä ei ouk sen pitempi kuin kaksi niveltä
kaikkiaan, ikään semmoiset pian kuin Hottentottilaisten laulut Afrikan
eteläisemmässä peässä.[329] Mutta heijän nykyiset sanat ovat
myöhäisempinnä aikoinna heihin sovitettunna; ussein varsin näinnä
viimäisinnä vuosinna, josta hyö myöskin useemmittain ovat varsin tyhmät
ja ilman arvotak. Ne toiset _nykyisemmät laulut_, jotka ovat
luonnostaan toisia tykkänään kuin ne vanhat, ovat monesti aivan
kauniit ja soreet eänestään, ehkä ei heissä löyvyk sitä vanhoa
yksinkertaisuutta, jota tavataan toisissa, ja joka on heillen ansioksi
luettava. Heissä tavataan jo yksi toinen soitto-johtaus,[330] kuin
niissä vanhoissa lauluissa; heissäkin jo löytyy sekä usseemmat eänet
että puol-eäniä. Meillä oisi mielessämme että aikoa myöten,
maamiehillemme toimittoo nämät meijän nykyisemmätkin laulamukset,
joista olemme jo koonnut hyvän joukon. Kuitenkin tahomme myö ensin
harjoittoo ne vanhat; tämä oisi siitäkin tarpeellinen; että ne rupeavat
jo päivä päivältä katoamaan ja hälviämään, niin että jos ei heitä nyt
pysytettäis mieleemme, niin häviäisivät kuin monet muut, jotka ovat jo
joutuneet hukkaan.
Moni ehkä luuloo että nämät ovat huonoja remputoksia, jotka ainoastaan
huvittaa talonpojallista kansoo, ja jotka on heillen vaan ei muillen
sopivaisia, ja irvistelekset ehkä näillen meijän loilotuksillen, niin
kuin ovat jo ennen muka pilkaneet meijän runojamme ja meijän
puhettamme. Kussakin kansassa löytyy aina tyhmiä miehiä, jotka eivät
ymmärräk, että kansoin tarkempi tiiusteleminen on meijän isoin viisaus.
Heijän, jotka eivät ouk tahtoneet ryvetellä suutansa Suomalaisilla
sanoilla, antakaamme klaverilöillänsä koputtoo Saksalaisia ja
Franskalaisia soittoja, tahi miäkitköön mieltänsä myöten muita
muukalaisia veisuja. Ja kuin hyö Harakkoinna ovat sikärtävöinnään
pieniin Sirkuisten tavalla, niin tahomme myö ikään kuin peipuiset
meijän puistikossa lauleskella omalla kielellämme. Ne jotka paremmin
arvaavat asian, ymmärtäävät kyllä, että jos ei meijän soitossa ouk niin
monet ja kauniit visärrökset,[331] niin konstilliset ja komeet
heläjämiset[332] kuin eteläisemmissä kansoissa, niin se on kuitenkin
soma yksinkertaisuuestaan, ja synkiä sanoistaan. Ja paiti sitä, jos
sillä ei oisi muuta arvoa, kuin ainoastaan että on omat, niin siinä
oisi syytä kyllä häntä harjoittellaksemme: _paremp oma olkinen, kuin
vieras villainen_.
(Vastapäin enempi.)
PAIMEN-LAULUJA.
I.
PÄIVÄN NOUSTESSA.
Päivä nousoo, päivä nousoo,
Nouske nauat vuotehelta,
Tasa-turvat turpehelta!
Makoomasta, torkumasta,
Parkumasta, porkumasta.
Nouske, nouske, nouske, nouske!
Havujaini hautomasta,
Tunkiolta tunkemasta,
Etkös nousek karhun-pala,
Etkös kuulek korvettava!
Jouvu, jouvu, jouvu, jouvu!
Jouvuk Juovik joutuisasti,
Nouse Neitur' nopiasti!
Kylän-karjat jo mänöövät,
Muut hyö einensä jo syövät.
Juotan teitä, uotan teitä,
Hautehilla haljaisilla,
Kaljoihilla kauraisilla,
Joita annan sormellaini,
Joita kannan korvollaini.
Ulos tuosta, -- etkös mänek
Poisi! paha potkimasta,
Soahviaini sotkemasta;
Kolautan korennalla,
Paukautan patukalla.
Puskeppas Punikki lehmäin!
Taukoa härkä härnymästä,
Karva-silmä karjumasta!
Mitäs viivytteleit vielä,
Etkös pyrik kumma, tielle!
II.
LEHMIÄNSÄ LUVETELLESSAAN.
Tulkaa, tulkaa Lehmäini tänne! :,:
Petäkköhön, lepikkohon, lehtohon jo männään. :,:
Jok' on kaikki Lehmäini tiellä, :,:
Vaanko liene vasikoita navetassa vielä? :,:
Kuinma huuan sarvet ja sorkat, :,:
Patukat ja putikat, ja pukihit ja porsaat. :,:
Tiistik', Torstik', Perjaka, Lauker'! :,:
Ilturi ja Neituri ja Sunteri ja Anter'! :,:
Peästik', Petrik', Kukkainen kulta! :,:
Heluna ja Haluna ja Juhlikki, jo tulkaa! :,:
Vallik', Vyötik', Lastik' ja Karjo! :,:
Tähikki ja Tuomikki ja Ristikki ja Kirjo! :,:
Moatik', Mansik', Mustik' ja muita! :,:
Punikki ja Pulmikki, ja päiviä ja kuita! :,:[333]
Juolik', Juovik', suuret ja pienet! :,:
Verkunat ja Omenat, ja kutka kaikki lieneet. :,:
III.
MEHTÄÄN MÄNTYVÄ.
Lehmät, lähtekee näillen maillen! :,:
Teäl' on ruoka kaikellainen. :,:
Neituri, Naituri, Lehik' lehmäin, :,:
Tule tänne Punik' lehmäin! :,:
Teäl' on heinät hienoisemmat, :,:
Teäl' on mehät mieluisemmat. :,:
"Kortteet on korkeet korvessamme," :,:
(Niin se soittaa torvessamme). :,:
Sarat ne kasvaa salossamme, :,:
Maito-heinät talossamme. :,:
IV.
KEOLLA.
Kosket pauhaavat,
Linnut laulaavat
Kauniilla eänellä keväillä;
Kaikk' on somat,
Kaikk' on koriat,
Mitäpä keolla käveillä.
Lähet leikkyyvät,
Lehet leikkiivät,
Kukiin on iloinen itestään.
Kukat kullassa,
Maot mullassa,
Tuntoovat tulen jo sisästään.
Tulkaa veikoiset!
Suomen Neitoiset
Kauniiksi peätäns jo kauristaa,
Kukkiin sankoilla,
Ruusun pannoilla
Tahtoovat teijätkin kaunistaa.
Kukat väilyvät,
Helmet heilyvät
Heijän kauniilla kauloillaan,
Tyttöin parvessa,
Soitan sarvessa,
Alotan päiväini lauluilla.
V.
SYVÄN-MOAN NAVOILLA.
Yksin käynmä korvessaini,
Soitan suolla sarvellaini.
Eik' ou toista toveria,
Eik' ou kutaan kumppanina,
-- Minun kultain Lehmäin -- hoi!
Vajun näihin jynkiöihin,
Syvämmaihin synkiöihin;
Jossa hoamut hoamuavat,
Mehän-varjot vaeltaavat,
-- Ite Hiisi hiiskuttaa.
Metän kultainen kuninkas,
Kulta-helma, vaski-renkas,
Vaeltaapi varhain näihin
Tapiolan suuriin häihin,
-- Pitelemään piikojaan.
Mihin jouvun paimen-rukka,
Jos mun soapi vuoren-Ukko,
Joka sieppaa nuoret neijot,
Joka viepi vuoreen heijät,
-- Vieressänsä makuuttaa.
Paha tulla paimenillen
Halla-parran laitumillen,
Metän miniät mänöövät,
Kesä-öinä kävelöövät
Mieluisahan mehtolaan.
Hiljan Hiijet hiiskuttaavat,
Pillillöinsä piiskuttaavat
Kuin hyö kupistansa syövät,
Tahi kuin hyö leikkii lyövät
Tapiolan tarhoissa.
Minä tyttö-riepu juoksen
Kotihin, emäntäin luoksen,
Joka kehoittaa ja kiittää,
Etten pelkeis eneä niitä
-- Niitä metän peikkoja.
VI.
NEIJON VALITUS.
Tule tänn' poika-rukka,
Tule tänn' luoksein!
Kuulet sen ketoin kukka,
Jouvu tänn', juokse!
Missä sinä viivytteleit,
Kuin et ou siellä!
Missä sinä viilettelet,
Kuin et ouk tiellä!
Paha on mulla,
Enemmän uottaa;
Paha on tulla
Emäntäin luota.
Empä minä luule
Vissiinkään vielä,
Ettäpä ne kuulee
Missä mä liene;
Muttama pelkeän, ett
Jos hyö tietäis.
Niin saisin
Pahat sanat.
Tule pois poika-kulta,
Tule pois vuonnain!
Minä sois'n sitä sulta,
Että ois't luonnain.
Kussa sinä kuljeskelet,
Kuin et tule tänne?
Kussa sinä kuhnustelet,
Kuin et tule ennen?
Ethään lie männy!
(Monipa pettää)
Ethään sie henny
Minua jättää.
Kuitenkinma soisin
Sinua tänne,
Olisin ja oisin
Niini kuin ennen.
Kuules mun kultaini,
Tule mun tuttuini
Tyköini toas.
VII.
POIKA.
Maija parka, Maija parka,
Teäll' on paras marja-paikka;
Tule heitä
Noutamaani,
Tule näitä
Noukkimaani!
Kuin et kuule,
En ouk millään;
Kuin et tule,
Ole sillään.
Minäpä sinusta väliä huolin,
Kuhunma muitakin muksia[334] tänne.
VIII.
VAROITUS.
Viel' on vanhemmat tässä,
Viel' on siskotkin lässä;
Elä tule, mun kultain!
Elä tule, mun kultain!
Kuin hyö mänöövät mehtään,
Kuin hyö lähtöövät lehtoon,
Pistäit tyttöisi tyköön,
Pistäit tyttöisi tyköön!
Ei ouk emoini tiällä,
Eik' ou siskot mun peälläin,
Tule pois minun poikain!
Tule pois minun poikain!
Jos ois viekurit vielä,
Jos ois tieturit tiellä,
Pistäit piiloon, ja outa,
Pistäit piiloon, ja outa.
Kuinma sarvella soitan,
Kuinma torvella koitan,
Tule silloin mun luoksein!
Tule silloin mun luoksein!
IX.
VASTAUS.
Jopama kuulen,
Jopama luulen,
Että hyö mäni pois,
Mänivät muullen.
Neitoisein!
Veikkaisein,
Kohtama tulen.
X.
KAIPAUS.
Missä liene
Neitoiseeni,
Tyttö-rukka, kaunoiseeni!
Kuin ei kuulu
Lehmän luulla
Tuolla suolla pullittavan.
Eikä tässä
Metähässä
Pukin sarvella ouk lässä;
Jolla soitti,
Jolla voitti,
Minun syväntäini koitti.
Kuules kultain,
Hyvä Tyttö!
Tyttö-rukka, kaunis Tyttö!
Mielen hauto,
Mielen kautto,
Mielen vietto, nuori Neito!
Etkös ennee
Tule tänne,
Sinun poikais poveen lennä?
Etkös juoksen
Tule luoksein,
Kuinma huuan nimeis vuoksen?
Muistan muilon
Kuin mun huiluin
Käissäin soitti: luilun, luilun.
Kuin myö äsken
Kahenkesken
Istuittimme kukkiin keskell'.
Neitoiseini
Sylissäini
Pitelin, ja vieressäini;
Kuiskuttelin,
Huiskuttelin,
Muinoisia muistuttelin.
Pientarilla
Pienoisilla,
Usein oltiin leikkisillä;
Lepikossa,
Lehikossa,
Usein käytiin karpalossa;
Mutta marjat,
Että karjat
Saivat piteä omat rauhat.
Meill' oil muuta
Suloisuutta,
Annoim' toisillemme suuta.
Talvisella
Tanterella
Lennättimmö hevoisella,
Mäkilöillä,
Rekilöillä,
Päivihillä että öillä.
Syksy-seällä,
Luikuin peällä
Kirjuttelin nimeis jälle.
Kuin ma luistin,
Kättäis puistin,
Kaikki vielä juohuu muistiin.
Niinpä vielä
Juohuu mielein,
Kuin ma mänin munnain[335] kieiltäin
Sinun luokseis,
Sinun vuokseis
Viivyn monta kertaa tiellä.
Kovan toran,
Pahan loran,
Viimein vihan sain, ja porun;
Toisin' itkin
Päivän pitkän
Kyyneleitä kyllä kitkin.
Vaan kuin ilmiin
Sain sun silmät,
Niin ne pyyhkäis murheen pilvet;
Huolet heitin,
Murheet päitin,
Juoksin luokseis, nuori neitin!
Vaan ei ennee
Sinne männä,
Kaikki uneuhtuu jo häneen!
Ajat muuttuu,
Päivät puuttuu,
Miehen mieli yksin juuttuu.
Nyt ma tuolla
Karjan suolla
Hiihän Hirviä, mun luolain;
Nytmä tässä
Metähässä
Koatan Karhuja pesässä;
Jossa muilon
Minun huiluin
Soitti somast luilun, luilun.
Jossa ennen
Ilman kennen
Tietämätäk, tulin tänne.
Nyt ma laitan
Laivat, taitan
Roso-honkia salossa;
Nytmä kaivan
Suot, ja raivaan
Ruma-murtoja palossa.
Pellot, huuhat,
Niityt, luhat,
Mielein turmeloo jo tuhat';
Yöt ja päivät,
Ruuat, leivät,
Kaikk' ne rakkautein veivät.
(yks eäni, kaukana)
"Kahet kuitenk' rakkaat jäivät."
Mitäs kuulen?
(eäni, matkan peästä)
"Tulen, tulen!"
(Poika, toas)
Täss on taikaus ma luulen. --
Kuka siellä?
(eäni, lähempänä)
"Vielä! vielä!
Yksi ystävä on tiellä."
Poika:
Korvat että
Silmät pettää,
Peloittaapi koko mettä!
Tyttö:
"Tuo on multa"
Poika:
Tuo on sulta!
Tyttö: Poika:
"Poika-rukka"! -- Tyttö kulta!
XI.
TOIVOTUS.
Kuules mun kultaini,
Ainua armaini,
Nyt on Maikki marjassa,
Lehmäin on karjassa,
Yksin nyt uotan,
Ja toivon ja luotan,
Ettei mun sormeini soittaisi suotta.
Voi minun kultain
Kuin katoisit kauvaks,
Viivyt niin viikon, kuin oisit hauvass';
Keännä siitt' jälleen,
Ja jouvuppas välleen,
Tule mun tuttuini tyköini jälleen!
Halata soisin, ja
Antava oisin
Suloista suuta, niin
Paljon kuin voisin.
Antaisin suuta,
Ja antaisin muuta,
Kuin sa tulet tänne kuin huiluini huutaa;
Mansikat marjain,
Ja koirain ja karjain
Kaikki ma annan, ja sinullen tarjoon.
Juustot ma annan,
Ja kannulla kannan
Makiamman maijon, kuin pöyvälle pannaan.
XII.
LAMPAAN PAIMENET
Laulan minä Lammastaini,
Huikkaan vähän verran;
Vuonistakin vuohistakin luilottelen.
Lausun minä laumastaini,
Pukistakin kerran;
Kauristakin kaunihisti pulloittelen.
Vuonnaat on villaiset, moatiaiset,
Pukit ei milloinkaan! Vaan kaikki karvahaiset.
XIII.
Minä laulan laumastaini,
Minä lausun lammastaini:
Niit' on monta karjassaini,
Niit' on monta parvessaini
Valkoiset on Vuohet meijän,
Valkoiset on vuonnat heijän;
Mutta muihen halpaisemmat,
Mustat, muihen valkoisemmat,
Meijän ovat villaisemmat,
Meijän ovat viljaisemmat,
Kuin on muihen tarhoissansa,
Kuin on kuihen karjoissansa.
Vielä muistan, muikiasti,
Hukka huusi huikiasti:
"Suolla käyvät paistit meijän
Tuolla käyvät kaitset heijän.
"Peästa paimen lampaan-vuonna
Kävelemään korven luonna,
Anna käyvä vuohet tuolla
Mieltens' myöten rahka-suolla.
"Kyllä myö heit' suojelemme,
Huoleheisi huojelemme:
Ettei sull' ouk huolta heistä,
Muillen muka murhe näistä."
Paimen lausui: "Roito-rukka,
Elä tuosta huoli Hukka!
Sull' on suru suuhustaisi,
Murhe muusta ruuastaisi.
"Etkös lähek poisi, ennen
Kuin ma käsken Koirain tänne,
Kyllä Musti opettaapi,
Lausujaisi lopettaapi."
Susi juosta kiiätteli,
Viitoi myöten viiletteli,
Tuonek toisten karjan-maillen,
Kuin ei käynyt tässä laillen.
XIV.
ILTA-LAULU.
Soittelen suolla,
Tojotan tuolla;
Lehmät ne lepäävät lehossa,
Viikonpa viipyyvät mehässä. --
Maillen päiväni mänööpi,
Ilta ilmankin tuloopi;
Missä lempo, lie nyt lehmät!
Kussa käynöön kulta-kynnet,
Kuin ei kuuluk karjaini. --
Kellot jo kuuluu,
Lehmäini tulee!
Tulkaa tunne roavas-raiskat,
Lehmäini lähtekee kotiini!
Kylpy jättääpi kotona, --
Jos etten jo jouvuk junnoon
Niinmä heitän teijät tänne,
Enkä huoli teistä ennee,
-- Mänkee siitten, mihin määt'n! --
Torstik jo tulee --
Kukkainen, kuule!
Mutta Mustik -- kurko tiennöön!
Entäs Lehik -- missä liennöön!
Kirjo kiiruhteles tänne!
Tiistikki jo tuli ennen. --
Neiturii ei nävyk vielä --
Jop' on karjain kaikki tiellä!
-- Härkä mullika on pois.
XV.
PÄIVÄN-LASKUSSA.
Päivä mänöö maillen,
Päivä mänöö maillen,
Keäntäkete kotiin jo!
Keäntäkete kotiin jo!
Käki lensi kuuseen,
Käki lensi kuuseen,
Minä lähen kylään jo!
Minä lähen kylään jo!
Kalat uivat rantaan,
Kalat uivat rantaan,
Minä lähen kotiin jo!
Minä lähen kotiin jo!
XVI.
LEHMIÄNSÄ HUUTAISSA.
Se Kirjo! se Karjo!
Se Kirjo! se Karjo!
Se viisas Viikunaani!
Se harmoo Halunaani!
Tulkoo vasat varvikosta,
Haja-sarvet hoavikosta,
Metästä metiset kynnet,
Jotk' on joukost' erehtynneet!
Se Mansik! se Mustik!
Se Mansik! se Mustik!
Se oma Omenaani!
Se vieras Verkunaani!
Paimenet jo koitteloovat,
Sarviansa soitteloovat,
Soahakseen karjan kotiini
Kulta-kahleisihin kiini.
XVII.
KOTIIN TULLESSA.
Jo tuleni kotiini,
Jo tuleni kotiini,
Onko mutti[336] keitettynnä?
Onko huttu heitettynnä?
Jo tuleni kotiini :,:
Onko kyrsät kypsettynnä?
Voita silmään pistettynnä?
Jo tuleni kotiini :,:
Onko leivät laitettunna?
Lampaan lihat paistettunna?
Jo tuleni kotiini :,:
Onko sauna joutumassa?
Onko vastat hautumassa?
Jo tuleni kotiini :,:
Onko mulle vuue tehty?
Makuu-paikka valmistettu?
-- -- --
Tupahani tultuani,
Emäntäini kultahani
Paipattaapi paimenillen:
"Viikon viivyit laitumillen!
"Jop' on huttu suuhun syöty,
Voit ja maijot yhteen-lyöty:
Lapset soaneet kakkaroita,
Tuos on sullen kannikoita!" --
Lampaastaan on lihan vieneet,
Ite paistihinsa syneet;
Mullen tuotiin -- ilman muita
Kalan muruja ja luita.
Niinpä kävi paimen rukka,
Tulin kotiin varsin hukkaan,
Nälässä ja uuvuksissa
Nukuin viimen uunihissa.
XVIII.
KOTIIN TULTUA.
Avoappas oveaisi muorini kulta, :,:
Nyt on karjain kaikki tässä, emäini kulta.
Missä liene piijat? kuin ej lypsetäk karjoin. :,:
Missä lienöön lapset? joillen antaisin marjain.
Minä olen kaiken päivän mehässä moanut, :,:
Leheksiä leikellut, ja sarojakin soanut.
Vastoja on viisi kuusi, jotk' olen tehnyt, :,:
Tuonek panin pankon peälle, jokos olet nähnyt?
Viis' oil mulla virsua, ja tuoht' ois'n tuonnut :,:
Mutta kaikki katoisi, ja konttikin on puonnut.
XIX.
LOPPU-SANAT.
Kiitos olkoon, kiitos olkoon!
Jumalallen kiitos olkoon!
Ett' on karjain kaikki tässä,
Eikä ykskään metehässä.
(Paimenetpa niin.)
G--nd.
TAPPELUS-LAULU.[337]
Sota on syttynynnä,
Linnat on piirittynnä;
Rauhat on purettunna,
Rajat on murettunna;
Miehet mänkee sinn', johon teitä tarvitaan!
Joutuke pojat välleen,
Noutake maitanne jälleen;
Miesten miekoja myöten,
Viha-miestänne lyöten,
Miehet, mänkee sinn'! -- jopa teitä tarvitaan.
Pyssyt jo laukiavat,
Tykit jo paukahtaavat,
Kassarat heiluu käissä,
Rauvatut lakit päissä;
Miehet tehkee työ, mitä teiltä voaitaan!
Viholliset tuolla,
Rypäilöövät suolla;
Pelkeävät meitä,
Mutta emme heitä.
Miehet, malttakaa -- vielä heitä tavataan!
Hakkaa hyväst' heitä!
Nakkaa poikki päitä!
Jotta suonet rippuu,
Jotta suolet tippuu,
Miehet muistakee mitä teiltä voaitaan!
Lyö! niin kaulat katkii,
Lyö! niin kalvat ratkii,
Lyö, ett' luut ne luskaa!
Lyö, ett' rustot ruskaa!
Miehet, seälii heit' jotk' on teijän armossa!
Jopa ne karkoavat,
Huutaa ja parkuavat,
Juoksoovat kaikki korpeen,
Saroihin ja kortteih'n;
Miehet, tulkaa tänn', että teitä kostellaan!
Urot ootten uljaat,
Suomen parhat sulhat!
Autuas ja ankar',
Suomen suurin sankar'
Tule sinä tänn', että sua siunataan!
Tulkee meijän syliin!
Tulkee meijän kyliin!
Tulke vaimoin kuohmiin!
Tulke lasten suojiin!
Suomalaiset kaikk', työpä meijän kunnia!
G--nd.
JUOMA-LAULUJA.
Yöllä, päivät jatketaan;
Virsillä, vähät oluet.
(Suom. sanal.)
Se on merkillinen, että ehkei mikään moailmassa ouk tullut niin paljon
lauletuksi, kuin _viina ja rakkaus_, niin häistä ei mainitak niin
mitään meijän vanhoissa Suomalaisissa Runoissamme. Niistä monesta,
jotka olen jo käsittänyt, en ole löytänyt yhtään, joka puhuisi varsin
rakkautesta tahi viinasta.[338] Mika lie syy siihen? Totta hyö eivät
tunteneet sitä korkeampata henkellistä rakkautta,[339] ainoastaan sitä
luonnollista; (heijän käytös vaimojansa kohti, on tätä toistava).
Ainoastansa henkellinen rakkaus sytyttää juohtumuksemme ja ajatuksemme;
se luonnollinen nosteloo vaan luontoamme ja himojamme. Samaten
rakastivat hyö viinoa hänen luonnollisen mavunsa tähen (niin kuin on
roa'an kansan tapa), vaan ei että sen lepyttämisellä soveltua
ystävälliseen joukkoon. Hyö halaisivat sitä juuaksensa, vaan ei
nautitaksensa. Tästä tuloo, että Suomalaiset vielä nytkin heijän
juominkiloissa nouvattaavat sen tavan, että innolla ja kiivauksella
juua, ikään kuin joisivat uhalla. Heijän mieli ja luonto eroittaa heitä
tässäkin monesta muusta. Hyö ovat pikaisia ja ruttoluontoisia,
Ruohtalaiset taas tyyni-tapaisia ja vähään tyytyväisiä. Ne taitaavat
puolen tunnin istua ja iloitella yhtä lasia lipittäissään,
kastellessaan noukkansa usein, vaan vähäisen kerrallaan; sillä välillä
toas pakinoivat ja lauleloovat. Suomalaiset juovat harvoin, vaan
silloinkin -- täysiä lasia. Ruohtalaisissa kuullan rauhallista puhetta
ja lausuamista; Suomalaisissa ussein reuhoamista ja telmämistä, milt'
ei riitoja ja tappeluksia. Ei että harjoittaa juomista (sitä
harjotetaan jo liiaksikin) mutta että tarkoittoo yhtä hiljaisempata ja
rauhallisempata huvitusta meijän juominkiloissamme, olen minä viinan
varaksi kirjuttanut näitä juoma-lauluja, toivoissain tehnein sitä
hyväksemme, vaan ei pahaksemme.
I.
VIINA-VIRSI.[340]
(Isäntä.)
Pieppäs pikar' pivossais,
Puhuk pullois luokse!
Viina kiehuu kiassais,
Vuahi muahan juoksee;
Kaho, kuin tuo juoma-härkä
Viteloopi viinan märkeä;
Juokam', Juokam',
Minun veljet -- juokam'!
(Vieras.)
Nyt on pulloin tyhjä toas,
Ei ou mitä juuaan;
Nyt on kulkkuin kuiva toas,
Kunnek' toista tuuaan.
Paha olla tässä hiässä!
Ei ouk suussain, eik' ou piässä --
Juokam', juokam',
Minun veljet juokam'!
(Isäntä toas, toisellen.)
Ota kuppi kätteheis,
Elä häntä heitä;
Olet seuran-pettäjä,
Jos et seuraa meitä.
Juoppas, juoppas juoma-ratti,
Huuhteleppas huuleis, matti!
Juokam', juokam',
Minun veljet, juokam'!
(Toinen.)
Sep' on mulle vaikia,
(Elä eneä anna)!
Kuka jaksaa kaikkia
Pulloi suuhun panna.
Kaikki yhteisesti:
Et ouk poika, jos et koita
Että pulloaisi voittaa!
Juokam', juokam',
Minun veljet juokam!
(Vieraat, yhessä.)
Ite ompi isäntä
Hunaja ja mettä,
Joka lyö ja lisentää
Viinoa kuin vettä.
Kiitos olkoon monin kerran.
Tuhatta tuhannen verran!
(Isäntä.)
Eip' ouk vieraassakaan syytä
Joka juop', ja toista pyytää.
(yhteisesti.)
Juokam', juokam',
Hyvät veljet -- juokam!
II.
JUOMA-LAULU.
(Lauletaan kuin: _Kära Doctor kom, mamseln har ondt i magen_.)
No sinä uljas miesi -- joka istut siinä,
Mikä sinun nimeis? sano mullen sen!
-- Tuos on sinun lasis -- tartuk siihen kiini!
Pane sitä pohjaan, hyvä kultainen.
Elä seästäk sit', vaan tyhjennäppäs pois!
Kyll' toista välleen
Saisit jälleen,
Jos tuon jois't.
kertaus:
Elä seästäk sit', vaan tyhjennäppäs pois!
Kyll' toista välleen
Saisit jälleen,
Jos tuon jois't.
No puhuk pullois luokse, laula lasin eäreen!
Juo sun tyttöis muistiin! -- hyväillä sit' soat,
Jos sa panet pohjaan, jos sa täytät meärän;
Jos sa tuota hyljäät -- hyljää hään sun toas,
Sillä tiijät sen, ett pettur' petetään --
Ja jok' ei ryyppää,
Se on syy-pää;
-- Se on hään!
kertaus:
Sillä tiijät sen, ett pettur' petetään --
Ja jok' ei ryyppää,
Se on syy-pää;
-- Se on hään! juo! juo! juo! juo! juo!
(toinen) auks'! auks'! auks'!
No nyt on viina suussais, nyt on mieli peässäis,
Nyt oot sinä soanut viisautta kyll'!
Muista sinä vaan, ett toisill' annetaan;
Ja jok' ei sitä
Puolta pitä,
Hään ei soa. --
kertaus:
Muista sinä vaan, ett toisill' annetaan;
Ja jok' ei sitä
Puolta pitä,
Hään ei soa. --
III.
JUOMARIN LAULU.[341]
(Tapaillemus[342] Frédmannin 58:sta kirjuttamuksesta.)
Musta on mielein,
Kylmä on kielein,
Surussa ompi suu, -- pling, plang!
Tuskain on tuima,
Kulkuin on kuiva,
Murhe on vielä muu, -- pling, plang!
Joka tahtoo kunniansa näyttää,
Niin hään hyvin ihtiänsä käyttää,
Jos hään minun pulloin pienen täyttää, -- plingeli, plingeli,
plingeli, plang!
Viritän virttäin,
Ihtiäin hirtän,
Itkus' on ilo suur', -- pl. pl.
Vaikia vaiva
Kalloini kaivaa,
Peätäin se serköö juur', -- pl. pl.
Voi, mun veljet, veikkaiset ja veikot,
Huonot ollettekin työ, ja heikot,
Kuin ei löyvyk soitot eikä seikot, -- pl. pl. pl. pl.
Povessain polttaa
Viina, ja oltta
Halajaa minun pään, -- pl. pl.
Keijuiset riehuu,
Lentää ja liehuu,
Minnekkäs minä mään? -- pl. pl.
Voi mun sytäin, voi mun sieluin rukka!
Olit muinon niin kuin Vuohenkukka;
Nyt on viina saattanut sun hukkaan, -- pl. pl. pl. pl.