Kohtapa siitten hän tulikin kultaisen kotinsa luokse, 370.
Vaan hän ej kotona löynyt Andrómache, valitun vaimon;
Sillä hän lapsensa kans, kans kauniisti hametun orjan,
Tornin nastalla seisoi, ja haikiast itki ja huokais.
Hektor, kuin hän ej huoneessa löynyt tuot' vilpitöint' vaimoo,
Kävi hän kynnykseen ast, siin seisoi, ja piijoilta kysyi: 375.
"Kuulkopas, Tyttäret hoi! puhukaa totuutta mullen:
Mihin on talosta tullut, Andrómache valittu vaimo?
Liekköhän kälysten luonn', tahik kauniisti hametuin natoin,
Vaan lie hän männyt Atheneijaan, kussa ne muutkin
Troijan ihanat Tyttäret lepyttää suuttuneen Luojan"? 380.
Vastaisi hänelle silloin, se nöyrä ja joutuva neitsy:
"Hektor, koskassa kiivaasti käsket mun puhumaan totta,
Ei hään ouk kälysten luonna, eik' kauniisti hametuin natoin,
Eik hään o Atheneijaan männyt, kussa ne muutkin
Troijan ihanat Tyttäret, mielyttää suuttuneen Luojan; 385.
Mutta hän Ilion torniin on nousut, koska hän kuuli, ett
Troijaiset hätässä oli, ja Danait voittonsa puolla.
Sillä hän muuriinpäin juokseva, juosten jo jouvuttiin sinne,
Ikään kuin hurja; ja myötensä piijalla kannatti lasta".
Neitopa niin: ja Hektor hän pian pois huoneesta läksi, 390.
Samoa tultua tietä, kauniita katuja myöten.
Skaijan porttiin piästyä kaupunkin kauhihan kautta
(Tästäpä kulki se tie, joka ketoillen käyttävä oli)
Juosten sen vastahan tuli, se rikkaasti naitettu vaimo,
Andrómache, joka oli sen ylpiän Eetion tytär. 395.
Eetios, hään joka asui Plákoisten jynkällä mäillä,
Hypoplakoisten Thébesse, Kilikeisten piämies;
Tyttären tämän oil nainut, se kuparilt-suljettu Hektor.
Sepä sen vastaan nyt tuli, ja myötens oil piikansa myöskin,
Kantain sylissäns pojan, viel' aivan nuoren ja pienen, 400.
Ainua Hektorin poika, kaunis kuin taivaan tähti;
Jonkapa Hektor Skamandrioks nimitt', vaan muut Astyanaks;
Silläpä Hektori hään -- hään suojeli Ilion yksin.
Eänetä, kahtoi hän poikansa peälle, ja hiljasti nauroi;
Mutta Andrómache ite, hän vieressä seisoi ja itki, 405.
Tarttui sen käteen kiin, ja hänelle puhui ja sanoi:
"Mokoma mies, sun urhollisuuteis sun hautahan viepi --
Lausuvoo lastais ett siäli, eik' minua vaivaista vaimoo,
Jokapa kohta on leskekseis jääpä, sill' Daneit sun tappaa;
Kaikki ne käyp sinun peälleis. -- Ehk' olisi mullenkin paremp, 410.
Että sinulta hyljätty, vaipua muahan; sill muuta
Turvoa mulla ei ouk, kuin sinä oot Manalaan männyt,
Kuin murheet mustat; sill' ei o mull iseä eik' äitikään kultaa.
Sillä se tuima Achilleys hän minunkin isäini tappoi,
Koska hän hävitti Kilikeisten kultaista kotoo, 415.
Thében, portiltans korkein, ja Eetion hakkaisi moahan,
Kuitenk' hän häntä ei roatellut, (sillä hän kunnioit' häntä);
Vaan hän poltti sen ruumiin, ja somasti laitetut aseet.
Hauvall' hän mukkulan teki, jonk ympärin istuttvat puita,
Vuoressa asuvat neijot, Aegidinkantajan piijat. 420.
Seihtemät veljeini myös, jotka olivat kotona silloin,
Kaikki ne yhtenä päivänä muuttivat Manalan moahan;
Kaikki hän tappoi, se jaloistaan ketterä julma Achilleys,
Roavain kouk-sorkkaisten keskell', ja valkia-villaisten lampain.
Mutta mun äitin, kuin hallihti Plákoisten synkiä maita, 425.
Koska hän häntä ja kaluja muita oil sualiksi suanut,
Hään häntä vapaaksi antoi, vaan ottipa mainion maksun;
Kuitenkin nuolet Dianan myös häntäkin kotona tappoi.
Hektor, sie yksinäns olet mun isäin, ja ainua äiti,
Olet mun veljeini myös, ja olet mun toveri kultain. 430.
Ole nyt armahtavainen, ja jääpäs nyt tornihin tänne!
Älä sun poikoisi orvoksi tie, eik leskeksi vaimois.
Silläpä joukkoisi kokoo fiikunanmäille, sill' siinä
Kaupunkin salpaus on, ja yliten piästävät muurit.
Kolmast' jo koitteliit tässä, ne kohta tänn tulevat Urot, 435.
Molemmat Ajacet, ja se kuuluisa Idominéus,
Ja ne molemmat Atreidit, ja Týdeon uhkia poika;
Lienekkö heitä siitt' neuvoinut yksi tietävä Noita,
Vaan lie heit' kehoittaneet ja yllyttäneet omaat mielet".
Hänelle vastais ja sanoi, se rautlakinloistava Hektor: 440.
"Tämäkin kaikki huolen mull tekööpi, vaimo; mutt enemp'
Ma pelkään Troijan miehii, ja hamehenkantavii vaimoi,
Josma kuin pelkuri painuisin poisi tappelluksesta:
Luontoinkaan tätä ei suvaihte, sillämä Uroksi aina
Opin, ja Troijan ensimmäisissä miehissä käymään; 445.
Suahaksein kuultuksi isäini kuuluisan nimen ja omain.
Mutta hyvinma tuotakin tiijän ja mielessäin arvaan,
Että lähestyy päivä, kuin pyhäkin Ilios vaipuu,
Priamos ite, ja Priamon keihiin käytetty kansa;
Kuitenk en sure niin koivin tuot' Troijaisten tulevaa surmaa, 450.
Ei Hekaben, eikä myöskään Kuninkaan Priamon omoo,
Eikä myös minun veljeisten, jotka kyll' moneet ja uhkeet,
Muahan vaipuvat ovat, vihamiestensä alla,
Niinkuinma sinua suren, kosk' joku vask-vyötetty Dane
Viep' sinun itkevän pois, ja lopettaa vapaus-päiväis; 455.
Ja kuinsa Argossa asuva, kankaista toisellen kuvot,
Ja kuinsa vettäkin kannat Hyperejast tahi Messejast,
Tahtoais vasten; tok pakko kova sun tuohoonkin käskee.
Sanova kerran on joku, kuin hän sinun itkevän näkee:
Tämä on Hektorin vaimo, jok' soass' oil kaikista julmin 460.
Troijaisten hevoisväist, jotk' tappeli Ilion ympäir.
Näin, joku lausuupi kerran: ja murheisi muuttuupi uuveks,
Kaivaten tällaista miestä, ett orjeutestais piästä.
Peittäköön minua kuoltuain peälleini viskattu multa,
Ennen kuin kuulen sun huutois, kosk' sinua vankina viijään"! 465.
Puhuttu näin, niin pojan ois ottanut, paistava Hektor.
Mutta lapsipa sylihin soreast vyötetyn orjan
Kiänsiin parkuin, peljäten kasvoja rakkaimman isän,
Peljäten paistavaa vaskee, ja jouhista hirmuista huiskuu,
Jonka hän rautlakin harjasta kauheesti riippuvan näki: 470.
-- Nytpä tuo nauroi isäkin rakas, ja äitikin rukka.
Sievest nyt lakkinsa piästänsä puotti, se paistava Hektor,
Pantua muahan sen kirkkaasti kiiltävän vasken; ja siitten
Antoi hän lapsellen suuta, ja hiljasti sylissään souvatt',
Rukoillen Zeustä, ja Jumaloit muitkin, hän rupeis ja puhui: 475.
"Jupiter ja työ muutkin Jumalat, suvaitkoo sitä! ett
Poikaini kuuluisaks tulis kuin itekkin Troijaisten joukoss';
Väkeväks voipaaksi myös, ja Ilion voimakkaaks Uroks!
Että sanottais kerran, uhkiamp' on hän kuin isäns;
Tultua tappeluksesta, tuokoon hän verisen eineen 480.
Viha-miestänsä voitettuu; iloitkoon mielestään äiti!"
Niin hään puhui; ja poikansa pani taas sylihin äiti-
Rukan: joka sen otti, ja painoi poveensa vasten
Itkein naurava. Mies tuon näki, ja siälitti häntä,
Hyväili käillänsä häntä, ja hänellen puhui ja lausui: 485.
"Kultaini, elä sie sure mun eistäin niin varsin ja paljon,
Luojan tahtoa vasten, ei minua liikutak ykskään.
Eihään löyvy sit' miest', joka omansa onnensa välttää,
Lie hän pelkur' vai tuima, kuin kerran on moailmaan tullut.
Kiännä siitt' kultainen kotiis, ja omat askareis laitak, 490.
Kaiteis kuin värttänäis myöskin, ja sinun piikojais käske
Toimittaa totella työnsä; sill soast' on miehillen murhe;
Kaikista, liioitenk' mull', jotk' Ilioss' syntyneet ovat."
Puhuttu: Hektor, moasta, rautalakkinsa otti
Jouhilla pujotun: kotiinsa kulki nyt vaimokin rukka, 495.
Katteli monaisten taakseen, ja vuotatti kyyneleit' kyllä.
Kohta hän siittenkin tuli myös kohten kultaista kotoo
Miesi-murhajan Hektorin; löysipä sisässä monta
Piikoa, jotkapa kaikki hän surullisiksi myös soatti.
Elävän vielä, omassa kotossa, itkivät häntä; 500.
Sillä hyö piättivät kaikki, ettei hän soasta eneä
Palaisi takaisin, piästyä käsist' ja kynsist' Achaijoin.
MUISTUTUKSIA JA SELITYKSIÄ.
v. 369. _Puhuttu_; Niissä eillimäisissä versyissä (joista tässä on
kysymys) kerroitaan, että Héktor veljensä Párin luonna, kiiruhtamassa
häntä sotaan. Sillä ajalla kuin hään tähään valmisteliin, sanoi Héktor
pikimältäns juoksevansa kotiinsa, taloansa kahtomaan, ja jäähyväisiä
ottamaan vaimoltansa ja pojaltansa, sillä se oli hänellen aivan
tietämötöin, jos hään tästä tappeluksesta eneä palautuis jälleen. --
_Raut'lakin-loistava_ (hjelmblänkande); _Rautalakki e. Rautakypärä_
(hjelm). Tällaisia pitivät ne vanhanaikaiset, heijän peänsä peittona
tahi varjona. Meijän esivanhemmat tiettivät niitä rauvasta, josta hyö
myös meijän kielellä ovat _Rautalakkiloiksi_ tullut kuhutuksi; vaan
Greekkalaiset valmistivat heitä vaskesta eli kuparista. -- _Héktor_ oli
Kuninkaan Priámon poika, yks kauhia sota-sankari: ja kaikista Troijan
sota-uroista se uljin ja tuimin, joista Homerus lauleloopi. Hään kuhtuu
häntä aina _koksythaiolos_ (Rautalakilla loistava) jolla sanalla hään
ymmärtää _yksi löyhkyvillä höyhenillä loistava rautalakilla varuistettu
sotia_; yks Greekkalainen sananparsi, joka ej merkihte mitään muuta,
kuin että hään oli _uljas ja jalo_, tahi _jalosti sotiva_.[296]
v. 371. _Andrómache_ oli Kuninkaan Eetíon tytär, ja Héktorin vaimo,
kaikista Homeruksen naisista, parraain ja sivein. Homeros antaapi
hänellen sen liikanimen (_epithét_) _Leukoleios_ (_kyynäspiästänsä
valkoinen_), joka puhe meijän kielellämme parhaittain tulkitaan sillä
sanalla: _valittu_.
v. 372. _Kans kauniisti hametun orjan_, tahi _kans pulskisti puetun
piijan_; sillä tässä on puhe semmoisesta piika-orjasta, joka oli
lapsen-kahtoja, t. korjaja, -- _hamettu_ t. pitkällä hameella vaatettu;
sillä Greekkalaisten vaimoväki piti yhtä aivan pitkee hameen-laijaa,
jota ne kuhtuivat _péplos_, ja jolla hyö kokonansa peittivät ihtensä.
v. 373. _Nasta_ (altan, balkon, öfwersta tornkransen); sillä Andrómache
nousi ylimmäiseen tornin nokkaan, että hään sieltä sotaväin joukossa
oisi miehensä nähnyt. Sillä hään tahtoi kuolemankin hetkellä ej olla
kaukana hänestä, ja jos ej muuten, niin ies silmillänsä seurata häntä,
josko hään koatui tahi voitti?
v. 374. _Kotona_ e. "huoneessa".
v. 375. _Seisoi_ e. "seisahti"; -- _Piijoilta_ merk.
palvellus-piijoiltansa.
v. 376. _Hoi!_ Tässä kolmanessa nivelässä ei piek olla muuta, kuin tämä
yksi sana, jonka perästä yksi _Pyrrhikon_[297] pituinen huokaus
(_paus_) on piettävä, koska tällä sanalla matkitetaan yhtä huutamista
tahi hojottamista.
v. 377. _Mihin on talosta tullut_, merk. "mihinkäs täst' on männyt".
v. 378. _Liekköhään_ t. "lienekköhään". -- _Luonn'_, (katkaistu -- _per
apocopen_) t. "luonna". -- _Käly_ plural. _Kälyt_, dimin. _kälyiset_ ja
_kälykset_, kuhutaan veljeisten vaimot keskenänsä (_Swägerskor,
derigenom att deras männer äro bröder_) -- _Nato_ plur. _Natot_, ovat
sisar ja hänen veljensä vaimo (_Swägerskor, derigenom att endera af dem
är gift med den andras broder_).
v. 379. _Athenéija_, oli Athénen tahi Minervan temppeli; eli yks
hänellen pyhitetty tylväkkö (puistikko paikka) jossa hänellen uhrattiin
ja lahjoitettiin. Nuoria soreita neitoja, jotka olivat miehistä vapaat
toimittivat tässä hänen palveluksensa; yks näihen joukossa oli se
kaunis ja hyvänäköinen _Kassándra_, josta meijän vastapäin tuloo puhua.
v. 380. _Ihanat tyttäret_, Homerus kuhtuu heitä _éuplókamoi_, joka
merkihtee _hiuks-ihanat t. ihana-hiuksiset_, skönlockiga, joill oli
koreet kähärät. Vaan koska ei meijän maassa pietäk hiuksistä niin
suurta lukua, kuin eteläisemmissä maissa, tyttölöihen kaunistukseksi;
niin luulemme myö, ettei hyö meihin suutuk, jos heitämme heijän karvat
kauniit kahtomatak, kuin myö vaan muuten kiitämme heijän kauneuttansa.
-- _Suuttuneen Luojan_: Tässä ymmärretään ite Pallasta Athéne eli
Minervaa, joka oli viisauen, ja myöskin soan Suojatar, ja jonka nyt
luultiin olevan suutuksissa Troijaisten piälle, koska hään salli että
heitä näin ahistettiin.
v. 381. _Neitsy_ (hus-jungfru) oli Greekkalaisissa yks aivan kunniassa
pietty palkollinen, joka oli talon kahtoja, ja piikoisten emäntä.
v. 382. _koskassa_ t. "koskas sie"; _kiivasti_ t. "kovasti."
v. 385. _Mielyttää_ t. "lepyttää", nimittäin uhramisella ja
rukouksilla.
v. 386. _Ilion t. Troija_, oli yksi aivan suuri, voimakas ja
ihtensä-hallihteva kaupunki vähässä Aasiassa, joka oli soanut nimensä
_Tróesta_, hänen ensimmäisestä kuninkaastansa. Hänen poikansa ja
jälkeen hallihteva oli _Ilos_, jonka muistoksi, tämä kaupunki on
myöskin _Ilioksi_ tullut kuhuttu. -- Tämä värsy on _liian-täyteläinen_
(hypercatalecticus), ja yhteen-lovistettava (concatenatus) seuravaisen
kanssa, sillä tavalla, että se viimeinen sana _ett_, jatketaan yhteen
alimmaisen versyn kanssa.
v. 387. _Danáit_, m. Greekkalaiset; Hyö ovat näin tulleet nimitetyiksi
_Danaon_, Argoisten muinon entisen peä-ruhtinan jälestä.
v. 389. _Hurja_, ursinnig, utom sig.
v. 391. _Katuja_ m. kaupunkin raiteita.
v. 392. _Skaija_ kuhuttiin yksi kaupunkin porttiloista eli tulliloista,
jonka tienoilla Kuninkas Laomédon oli hauvattu, joka oli ollut Héktorin
Ukko vainoo. -- Kaupunkin kauhian kautta: Troija kuhutaan näin, koska
se oli kauhian suuri. Muutoin oisi ehkä soveliampi sanoa "kaupunkin
kauniimman kautta".
v. 394. _Andrómache_, oli itestänsä aivan varakas, sillä se oli sen
rikkaan Eetion tytär, josta myös kohtakin puhutaan. Muutoin ovat sanat
tässä, _jälkeen-eilimmäiset_ (hysteron proteron), sillä se oisi pitänä
olla, että sen rikkaasti naitettu vaimo Andrómache tuli juosten sen
vastaan.[298]
v. 395. _Eetíos_, Kilikéisten kuninkas, oli Héktorin appi -- hänen
istumensa oli Thébessä, niin kuin kohta suahaan kuulla.
v. 396. _Plákoisten jynkällä mäillä. Plákos eli Plákios_ oli yksi
suuri vaara-moa tahi vuoreinen maa-kappale Kilikían maassa, Lykian
moa-rajoilla Aasiassa, jonka alammaisempia maita kuhuttiin _Hypoplákos
tahi Ala-plákos_. Nämät loitto-moat olivat aivan viljakkaisia ja hyviä
syönnemaita. _Eetíos_ joka oli kaikkein näihen valtias, piti istumensa
Thében kaupunnissa, joka oil pyvätty _Hypoplákoisten_ vainiolla. --
_Jynkä_ e. jylhäkkö, puistikko, mehtänen, (skogrik)
v. 397. Tämä _Thében_ kaupunki Aasiassa, kuhuttiin jo Pliniuksen ja
Aristotileksen aikana _Andromytteon_, ja sanottiin hänen ensimmäisen
perustajan olleen Herkules. -- _Kilikéisten_ e. niin kuin Ruomalaiset
kirjuttivat heitä _Ciliceisten_. Niin kuhuttiin ne asukkaat, jotka
asuivat Kilikian maan iärellä vähässä Aasiassa, ja joista myös yks osa
kuului Eetion ala. Heijän suurin piäkaupunki oli _Tarsos_ (Apostoli
Paavalin syntymä-paikka). Hyökin olivat silloin niin kuin nämät muutkin
vähä-Aasialaisten kansat, pienissä valtakunnissa ihtensä-hallihtevia;
vaan joutuivat viimeisellä kaikki Persan vallan ala, josta hyö siitten
ovat vuorotellen tulleet -- ensin Greekkalaisten, siitten taas
Ruomalaisten, ja nyt viimein Turkkilaisten alamaisiksi. Heijän moakunta
kuhutaan nykyisin _Karamania_, siitä Turkin sankarista _Karamanista_,
joka ensin kukisti ja taivutti heitä Turkkilaisten ala.
v. 398. _Kuparilt'-suljettu_ e. "vaskelta varjeltu", varuistettu.
Héktoria kuhutaan niin, koska ej ainoastaan hänen rautalakkinsa mutta
myös hänen rautapaitansa (pantzar) oli kuparista tietetyt. Niin myös
oli hänen kilvensä ja keihäänsä, kuin että myös kaikki hänen
sotakalunsa, sekä miehen että hevoisen, vaskella vaihettu; josta hään
muihen joukossa loisti ja hohtaisi kuin aurinko. Muutoin ovat sanat,
tässä, niin kuin monessa muussakin paikassa, pantu (Greekkalaisten
tavalla) jäikeeneilimmäisiks, johon värsyn mittaus on meitäkin
vuatinut.
v. 402. Héktor kuhtui ite poikoansa _Skamándrioksi_. Muutamat ovat
luulleet, että hään otti hänelle nimen, _Skámandron_ virrasta, joka
Idan vuoresta, Troijan kautta laskeiksen mereen. Muutoin löytyi myöskin
Troijan suapuvilla, yksi pieni kaupunki, kuhuttu _Skamandria_. Vaan
Troijalaiset taas puolestansa nimittivät tätä hänen poikoansa
_Astyánaksi_, joka sana heijän kielellä merkihti: _heijän Herransa ja
Varjeliansa_; osottain sillä sen rakkauven, toivon ja mielisuosion,
kuin Héktor ja Andrómache oli heijän syvämmiin saattanut.
v. 403. Tässäpä nyt Homerus selittää minkän eistä panivat pojan
_Astyánaksi_. Sillä ehkä kyllä Héktor ei ollut heijän kuninkaansa, niin
se oli kuitenkin hään joka heitä yksin oli hyvä suojelemaan.
v. 407. _Mokoma mies_ e. "kumma mies". Andrómache kuhtui miestänsä
näin, koska hänen ihtesäkkiin täytyi kunnioittoo ja ylistää hänen
Urhollisuuttansa isämmuatansa varjellessa; joka yhellä puolella oli
vaimonkin mielestä kiitettävä; vaan toisin puolin, oli toas hänen
huolimattomuutensa ihtiänsä ja omaisiansa vasten, hänen muka mielestä
moitittava. -- _Sun hautaan viepi_ e. "surman sull tuottaa". Sillä
vaimo näki jo eiltäpäin, että Héktorin urhollisuus piti viimeinkin
suattaman häntä kuoleman pauloin.
v. 408. _Lausuva_, jollrande. -- _Siäliä_ (hafva medlidande öfer någon,
warkunna sig). Tällä sanalla on tässä paikassa kahellainen merkitys,
nimittäin ensin, että olla raukkailleva ja surkutteleva; ja sitten,
että olla armahteleva ja lohtuttava. -- _Vaivainen_ t. "onnetoin".
v. 410. _Kaikki ne käyp sinun piälleis_. Greekkalaiset kyllä tiesivät,
että jos hyö kerran saisivat Héktorin henkettömäksi, niin heillä ei
eneä oisi vaikia Troijaan peästäksensä, silläpä hyö häntä aina
keihäillänsä tavoittelivat.
v. 411. _Vaipua muahan_ (sjunka i stoftet) eli "kuolla".
v. 413. Tällä värsyllä on jo ensimmäisessä nivelässä yks _Anapaestos_,
jonka myös sillä tavalla saisi muuttaneeksi, että kuin, joka on hänessä
ensimmäinen polvi, pantaisiin loppuun eillimäisen värsyn, josta se toas
tulisi liian-täyteläiseksi. -- _Äiti kulta_; Homeruksella on _potnia
maeter_, joka oisi "kunnioitettava äiti", joka puheenparsi on meijän
sanoin kanssa yhtä muka pitävä.
v. 414. _Achilleys_, Myrmidóneisten Kuninkaan _Peléon_ poika, oli
kaikista Achaíjoisten sota-uroista, se suurin ja jaloin.
Homerus kehuupi häntä erinomattain väkeväksi, urholliseksi ja
jaloiltaan ketteräksi. Koska hään on Homeruksen _peä-sankari_, niin
tahoimme myö tässä lyhykäisesti kerroita hänen elämäkertansa. _Thétis_
hänen äitinsä, joka ei oisi suvainut että tämä hänen poikansa, piti
niin kuin ne muut suurimmat soturit sota-tiellä katoamaan, pisti häntä
nuorena Stygin virtaan, tahi kasteli häntä Tuonelan kovassa koskessa,
että sillä lumoja hänen ruumiista kuolemata vasten, ja vasten
vihollisten nuolia ja keihäitä. Häntä koulutettiin ensin Chíron luonna,
ja siitten Phoeniksen luonna; mutta sillä välillä ilmistyi Troijan
sota, joka soatto häntä pois opin tieltä. Sillä koska yksi ennustaja
nimellä _Proteys_ oli äitille ilmoittanut, että ehkä hänen poikansa
piti tässä soassa tuleman muita kuuluisammaksi, urhollisuutensa
suhteen; niin piti hään kuitenkin tässä tulla tapetuksi. Äiti joka
oisi mielestänsä suvainnut pojallensa yhen pitkän, jos kohta
kuulumattomankin iän, kuin suuren kunnian ja lyhyven iän, vei häntä
salaissa Kuninkaan _Lykomédin_ luokse Skyron suarella, jossa häntä
vaimoväin voatteissa piilotettiin Kuninkaan tyttärien ja vaimoväin
seassa. Tässä annettiin hänelle toinen nimi, ja kuhuttiin muka
_Pyrrhaksi_, että sillä tehäkseen häntä vielä siittenkin
tuntemattomaksi. Vaan Achilleys oli yksi ihanainen ja hilpiä
nuorukainen, jos häntä sen eistä tyttölöihen joukossa piettiin tyttönä,
niin tulivat hyö sillä välillä kuitenkin tuntemaan hänen miehen
luontoa. Sillä _Deidamia_ joka oli vanhin Kuninkaan tyttäristä -- tuli
äkkiä kuormilliseksi. Greekkalaiset, jotka tietäjän _Kálchan_ puheen
kautta olivat kuulleet Jumaloiltansa, ettei heijän ilman Achilleysta
ollut Troijaan pyrkimistä, ehtivät häntä joka paikasta. _Odysseys_ joka
vihtoin sai tästä hänen piilopaikastansa tietäkseen, kiiruhti kohta
sinne häntä hakemaan. Tämä oli hänelle aivan vaikia, siitä, ettei hään
tietänä mitenkä hään muista vaimoväistä piti osata eroittoo tämän
tytöksi peitetyn pojan. Vaan sanotaan "ettei se eksy joka kysyy, eikä
katu joka katsoo." Hään läksi sinne niin kuin kauppias, ja otti
kansansa monellaisia kauppa-kaluja, jotka hään levitti sekä Kuninkaalle
että hänen tyttärille ja naisväille, ja käski heijän kunkiin mieltänsä
myöten ottamaan mitä hyö kahtoivat paraaksi. Näihin kaluin joukossa,
oli hään myös viekastelleksensa pannut yhen miekan, yhen kilven ja yhen
rautalakin. Achilleys kuin hään sai näitä nähäksensä, niin hään
samassa heihin mieltyi, ja tällä tavalla ilmoitti luontoansa aivan
tietämättömästi. Odysseys joka asian arvaisi, rupeis kohta poikoa
houkuttelemaan kansansa. Sotaan tultua oli hään kaikista sotioista
tuimin ja urhollisin, hään oli jo ilman monta muuta tappanut Héktorin
apen ja lankot, ja tehnyt vihollisillensa monta muuta rauhattomuutta.
Mutta koska _Agamemnon_ oli ottanut häneltä _Brisein_, yhen
Phrygiläisen tytön, jota Achilleys soatuansa hyväili, suutui hään
häneen niin, että hään kiänsiin soasta pois, eikä ykskään eneä ollut
hyvä soaha häntä tappelukseen. Mutta koska hään sai kuultakseen, että
_Patroklos_ hänen paras ystävänsä, oli tappeluksessa tullut Héktorilta
murhatuksi, palaisi hään takaisin sotaan, eikä lakkanut teurastamasta,
ennen kuin hään sai Héktorinkin henkettömäksi. Vaan koska hään Troíjan
hävitessä oli männyt Apollo-Tymbrein temppeliin, toivottain soahaksensa
_Polyksénan_, Priámon oman tyttären, avioksensa, tuli häänkin vihtoin
vuorostansa surmatuksi _Párikselta_, Héktorin veljeltä, joka
keihällänsä osaisi hänen kantapeähän, josta hänelle oli kuolema
sallittu; koska Thétis oli pistäissänsä häntä Stygin virtaan, pitänyt
häntä kiini kantäpäistä, ja sillä tavalla jättänyt näitä Stygin veillä
kastamatak, ja kuolemata vasten lumoamatak.
v. 416. _Thébe, portiltains korkein_; on yks puheenparsi, joka
merkihtee, että hään oli "ylpiä ja rikkauttansa pöyhisteleväinen".
v. 417. _Sillä hään kunniotti häntä_. Tätä kunniata hään osotti sillä,
ettei hään ryöstänä häneltä hänen aseitansa, vaan poltti heitä hänen
ruumiinsa kanssa, niin kuin tapa oli suuriin miesten peijaisissa eli
moahan paniaisissa. Sillä näillä ajoilla ihmiset eivät hauanneet heijän
kuolleitansa, vaan polttivat heitä, ja panivat heijän palaneet luut
hautaan, tahi pitivät heitä tallella, ystäviensä muistoksi.
v. 418. _Somasti laitetut aseet_, t. jotka olivat sekä kauniisti että
myös viisaasti tehtyt.
v. 419. _Kukkula_, t. "mukkula" (grafhög) merkihtee yhtä multa-kokoa,
jonka ne kuollein muistoksi panettivat hauvallen. -- _Istuttvat_
lyhennetty (_per syncopen_) pitäis olla, _istuittivat_. Ne _puut_,
joita hyö kasvattivat hänen hauvalla, oli _jalavia_, (almar) jotka ovat
lehmuksen- eli niini-puun suvusta.
v. 420. _Aegídi_, kuhuttiin se kilpi, jonka Vulkanus sepitti Zeukselle
eli Jupiterille, ja josta häntä myöskin kuhuttiin _aigiokhos_ tahi
aegidinkantajaksi. Hänen _piijoillansa_, joista tässä puhutaan,
ymmärretään _Oreadit_, jotka olivat henkenluontoisia neitoja, joihen
luultiin asuvan vuorien sisessä, ja jotka seuraisivat Diánaa, mehillen
mäntyä.
v. 423. _Jaloistaan ketterä_, t. "jalo juoksulleen, salvakas,
jaloillans jättävä", joka muata salvaa. Greekkalaiset pitivät sitä
yhtenä suurimmana kunniana, että voittaa toista juoksemassa; ja hyö
palkihtivat aivan julkisesti, ja kunnioittivat niitä, jotka Olympin
juhlilla, olivat hilpiämmät juoksulleen.
v. 424. _Roavain kouksorkaisten keskellä_ t. "Härkäin viärsiäristen",
joilla on _koukuissa potkat_. _Eilipes_ (käyrä-jalka) on myös ehkä
merkihtevä, "lupsittava, kavioistava, putkoava"; jostapa Tranér on
Ruohtiksi kiäntänyt nämät sanat, meijän mielestämme kyllä rumasti,
sanoissaan: "den fotuppswängande fänad".
v. 425. _Synkiä maita_, t. "mehtäsiä maita", e. saloja ja syvämmaita.
v. 426. _Saaliksi soanut_; sanasta sanaan se oisi "tähänkin (vankina)
tuonut", nimittäin, Troijan piiritoksellen; joka puhe on piammin yhtä
merkihtevä.
v. 428. Ruomalaisten _Diána_, eli Greekkalaisten _Artemis_, oli
petonpyytämisen, eli mehtolan ja tapiolan Emäntä. Mutta häntä piettiin
myös niin kuin Tuonelan tyttöä, kuoleman neitona, joka toi kuoleman
ihmisillen. Ja koska tässä ei nimitetäk mitä erinomaista kuolemaa, niin
on uskottava, että Andrómachin äiti kuoli kotonansa, luonnollisella
tavalla, kuoleman vuotellansa.