piti miehet heijän mielestänsä olla, jos heitä Uroiksi mainittiin. Että
hyö ovat myöskin semmoiset olleet, totistaa muutkin kansat, koska ne
vertoovat heijän olleen so'issa urholliset,[212] hallituksensa ja
kuninkaansa uskolliset,[213] toimessansa rehelliset ja ilman
vilpistelemätä,[214] töissänsä hartaat ja kiivaat,[215] ruumiiltansa
kovaluontoiset, ja tottuneet sekä kovuuteen että köyhyyteen,[216]
mielestänsä pikaiset ja ruttoluontoiset,[217] syvämmestä
hyvätahtoiset,[218] vierain joukossa harva-puheiset,[219] vaan
keskenänsä rattoisat ja iloisat,[220] j.n.e.
Olkoon tämä sanottu heijän miehistä, mutta meijän tuloo myöskin jotaik
puhua heijän vaimoväistä, ja toimittoo mitenkä heijän oil laita.[221]
Niin kuin muutkin itäiset kansat, niin myös Suomalaisetkin pitivät
vaimojansa aivan halpoina ja varsin vähästä arvosta.[222] Vanhoinna
aikoina heitä muissakin kansoissa ei pietty parempana; ja vasta
valaistuksen vajenemisella, annettiin sillen vaimollisellen henkellen
sitä arvoa ja kunniata joka on hänellen tuleva. Sillä kuin ennen
pitivät heitä miehen orjuutessa, ja kaikissa hänen käskynsä alaissa,
niin kuin muka vaimot oisi luotut miesten tähen, ja ei vaimot ja miehet
toinen-toisensa tähen -- niin piämme heitä nyt meijän elämän
kumppalinna ja toverinna, joihen toimituksia luetaan: että
suosioisuuellansa ja suloisuuellansa poisvietellä meistä meijän
murheemme, että likistämisellänsä ja kuiskuttamisellansa mielyttää
meijän mieltämme koska olemme työstämme väsynneet tahi surun-alaiset,
että sillä tavoin onnistaa meitä meijän vaimoissamme, meijän
lapsissamme ja meijän koti-majoissamme; eli toisella sanalla: että
keventää ja huojentaa meijän huoltamme ja vaivojamme, tahi että
puoleksi kantaa meijän vastuksiamme ja myötyyksiämme. Sen eistäpä myö
kuhumme heitä myöskin meijän puolisoksemme ja toveriksemme, sillä ilman
heitä meijän elämä ainoastaan oisi puoli, vajoo ja kolkko.
Miten halpana Suomalaiset muinon pitivät vaimojansa, nähään siitä, että
pientä poika-lasta, kuin hänessä oli vaan väheekään Uron uhkeutta,
piettiin heitä paljoa parempana (292, 807). Hyö vertaisivat
naisväkeensä Vuohiksi elävistä (409, 317, 398). Harakoiksi linnuista,
ja, tuohisiksi astioista,[223] eikä nämätkään ollut ne pahimmat sanat,
joihen heitä verrattiin (352). Ainoastaan talon-emännät ja äitit saivat
jonkuun ansion (196, 761, 625), jota annettiin heillen heijän miehensä
tahi lapsensa tautta (316, 317); mutta piikoja ja naisia ei kahottu
mikskään, sillä heitä luettiin kaikista kehnommiksi (352, 417), ja
tuskin että heitä ihmisiksi arvaeltiin.[224] Senpä tähen lukivatten
vaimot piikaisuuensa ikeä kaikkiin vaikiammaksi ja onnettomaksi (344).
Vanhemmat myöskentelivät ite piikojansa ja tyttäriänsä sillen joka
heistä enin maksoi (395, 396, 353),[225] ja Lappalaiset kuuluu vielä
nytkin näin kaupoitella lapsiansa. Ne nuoret vaimot vaivattiin
työstä työhön (359), ja peästyä ämmiksi, heitettiin heitä kotiin
pirtin-vartioiksi (297, 298).[226] Pitopaikoissa ja isoimmissa
väin-kokouksissa hyö saivat palvella ja mielen-nouvattoo miehiänsä, ja
hyvä oli jos saivatten siitten jälestäpäin syyvä ala-peässä pöyvän
niitä tähteitä jotk' olivat jäänneet jälellen uroiltansa. Karhuin
peijaisissa ja muissa semmoisissa jaloimmissa juhla-paikoissa, ei
laskettu vaimoja ollenkaan tiloillen, eikä suvaittu heitä ies
näkyvillen;[227] ja Lappalaiset pakottaavat heitä vielä nytkin, ettei
milloinkaan pistäitä heijän kotahan siitä pienemmästä sulusta, jota
kuhtuvat _pohjan-reijäksi_, ja jota ne rajuuttavat. Jos naisten elämä
kahottiin halvaksi, niin heijän kuolemansa kahottiin vielä halvemmaksi.
Sitä ei verrattu sen suuremmaksi, kuin jos oisi nauha talossa katkenna;
ja miehet jotka pitivät ansionsa alla että nauroo toisillensa, heillen
oli lupa nauroo naisten kuolemalle[228] että naimiselle.
Kuin pitivät piikojansa tällä tavoin pilkan alaissa, niin oli arvattava
että heijän viattomuus,[229] se vaimollinen puhtaus ja kunniallisuus ei
suureksi luettu (348-350), eivätkä sakoillen panneet heitä vietellä ja
villitellä (345-347). Harva tyttö uskottiin sen eistä miehistä varsin
vapa (365, 366), ja se näyttää kuin oisivat vaimon puuttehessa panneet
heitä tasan välillänsä (901). Niillä, jotka ne pietyiksi nimittivät,
ymmärrettiin semmoisia joilla oli tietyt miehet, tahi joillen oli oma
mielitietonsa. Näistä eroittivat heitä joita ne portoiksi tahi huoriksi
mainihtivat, ja joita hyö muista vaimoista välittivät (367, 368, 101).
_Kosiomisessa_ se oli puhemiehen asia että kuulustella ja tiiustella
morsianta (394). Sulhainen ei ollut ussein häntä nähnytkään, sitä
vähämmin kokenut (577). Että paljon valita vaimoisia luultiin
tihuvaksi työksi (385); ja varoitettiin erinomattain ettei ollenkaan
juhla-iltoinna ollut paljon karvoin kahtomista, koska silloin oli siviä
kukin, niin häijy kuin hyväkin naisi (376-379). Kukin piti heijän
mieltänsä myöten naija vertaisiansa, eikä juosta sivuihten omiansa
(373-375). Kaukoa-naiminen[230] ja koto-naiminen luettiin kumpaisetkin
yhtä ouvoksi (386, 388); sen eistä piettiin noapurista naiminen
onnellisinna (386), ja paraiksi talon toisen tyttäriä (387), (koska
heitä muka tunnettiin tavoistaan että käytöiksistään). Että naija
nuorena pitivätten parempana (295, 294); mutta että hätäillä
naiman-kaupoissansa lukivatten katumukseksi (380-383). Kaunukkaisiksi
kahottiin hoikkaisia ja pienoisia (313),[231] kuitenkin oli miesten
mielet monellaiset (314-316). Ehkä kasvot oli piioillen parraat
puhemmiehet (354), niin heijän rikkauetkin oli heillen hyvät naittajat
(355), ehkei kaikki heistä pitäneet (398, 399).
Se näyttää kuin Suomalaiset vanhuuestakin ainoastaan oisivat männeet
yksin-naimiseen; ei sentautta että se oli heillen kielty pitää
usseempia akkoja, vaan koska nämät eivät sopineet välillänsä (401),
vaan olivatten miehellensä sekä vaivaksi että vastuukseksi (368); ja
vielä siittenkin koska näkivät, että kalat meressä (403), linnut
ilmassa, ja kaikki luonnossa olivatten kahen-kasken (402), niin
arvaisivat tuosta, että kaksittain oli kaikkiin paras (393, 404).
Muutoin näyttää kuin ei oisi ollut kielletty luopua pahasta ja
kelvottomasta akasta, ja että pitivät hyvän eron parempana kuin pahan
yhteyven (391).
Akkoin asia oli ainoastaan että synnyttää ja ruokkia lapsiansa (424,
428, 448), -- ei että heitä kasvattaa. Poikiin yläs-kasvattaminen
tehtiin miesten mukaan; sillä akkoin joukossa heitä ei tehty uroiksi
(462). Lapset eivät soana kauan lasna olla (433), heitä taivutettiin jo
aikaseen työhön (433) ja totutettiin pois-luopua hekkumista ja muista
herkuista (467, 468). Heitä ylöskasvatettiin kurituksessa (436-444), ja
kuuliaisuutessa (445). Heijän vanhemmat kokivat kaikella tavalla soaha
heitä miehiksi (460, 462); eikä laimin lyöneet että oijaista heitä
opetuksillansa ja neuomisellansa (473, 453, 449). Tästä tapahtui
myöskin, että ehkä isän tavat ussein nähtiin pojissa, ja äijin eljet
tyttärissä (455, 456), niin taisi kuitenkin (kunnollisen kasvattamisen
kautta) huonommistakin vanhemmista selvitä hyviä lapsia (409, 457); ja
hyvistä vanhemmista (kehnon kasvattamisen tautta) virua kelvottomia
lapsia (285); joita ei eneä opetuksillakaan saatu oijaistuksi
(463, 465).
* * * * *
Tässä lopetamme myö meijän tiiustelemisia meijän esivanhemmistamme.
Myö olemme ehkä tehnyt heitä kovin lyhykäisesti ja viheliäisesti, mutta
että toas enemmin johtata näitä vanhoin elämän-laitoksia, oisi ehkä
että liian pitkäksi venyttää tätä meijän koittelemustamme, joka jo ehkä
monen silmissä mahtaa tuntua pitkäksi. Myö heitämmö tätä sen eistä
toisillen, ja tyytymme siihen, että myö olemme kerran jo alun tehneet
-- tehköön muut lopun.[232] Myö olemme jo ilmin saattanut, että oisi
muka mahollista, näistä meijän omista vanhoistamme tutkistella vanhoja
aikojamme, ja tarkoittaa tietoja meijän Suomalaiseen tarinamukseen
kuuluvia. Myö olemme jo näyttänyt että näissä meijän vanhoissa sanan
laskuissamme[233] löytyy yksi iso viisaus suljettunna,[234] ja että myö
näihen tarkoittamisella taijamme joksikuksi vielä käsittää ja selittää
meijän esivanhemmien tapoja ja opin-keinoja. --
G--nd.
PUHEEN-PULMA.[235]
Ite olenma _Kala_,
Vaan peätönnä _Lakka_;
Ilman niskata, _Akka_,
Ja ilman ruumiita, _Sika_.
G--nd.
MUUTAMA SANA USKOMUKSESTA JA VALISTUKSESTA
(ynnä heijän vaikuttamista kansakunnissamme).[236]
Myö olemme jo ennen kertoineet, ettei yhtään kansaa maha löytyä, jok ei
usko yhtä Jumalata, ehkä hyö nimittäävät ja kunnioittaavat Häntä kukiin
eri-tavallansa.
Usseemmat kansat luottaavat yhteen Jumalaan, ja selittäävät hänen
olemisellansa (tillwarelse) kaikki ne monet tapaukset, kussa luonnossa
yksi luonnotoin voima osottaiksen.[237] Toiset taas jotka kyllä
selittäävät että luovuissa monestin löytyy yksi heissä vaikuttavainen
käsittämätöin henki tahi voima (joka erinnäisissä olennoissa
osottaiksen eritavalla) vaan eivät kuitenkaan havaihte että se on
tuleva yhestä yhteisestä ikuisesta alku-voimallisuuvesta (en gemensam
ursprungelig Urkraft) -- hyö ovat pitänneet näitä luonnossa löytyviä
voimia, tykkenään erinnäisinä ja itekseen olevina voimallisina ja
henkellisinä olentoina, ilman että heijän olemisella tarkoittoo yhtä
yhteistä ja yksinäistä alku-voimallisuutta, joka heissä vaikuttaa ja
osottaa voimansa. Hyö ovat sen eistä soaneet monta tällaista
henkellistä olentoa, tahi monta Jumalata; eli oikeemmittain,
Jumalatansa säveiltyksi moneen olentoon. Tällä tavalla on Päivä, Kuu,
Ukkoinen, Tuli, m.m. soaneet kukiin palvelioitansa, ja tullut
Jumaloinna pietyiksi. Tahi oikeemmittain ehkä sanoa, niin hyö ovat
rukoilleet Jumalatansa näihen kuviin alla. Sillä ne ymmärtäväiset
oivaltaavat kyllä, ettei aurinko ouk Jumala, vaan että Jumala
aurinkossa osottaa voimansa; ainoastaan ne ymmärtämättömät, jotk eivät
ouk hyvät ajatuksiansa niin paljon karkaisemaan tahi tarkoittamaan,
että älyväisivät kullakin asialla olevan perustuksen -- hyö ehkä
seisahtaavat ajattuksillansa tähän, ja pitäävät päiväsäk Jumalana.
Koska ihmiset ovat luonnollisia, tahi koska heillä on vähemp ymmärrystä
ja henkellisyyttä kuin luonnollista älyä, (sillä heijän aistimet ovat
aina olleet tarkemmat kuin heijän mielensä), niin ovat myöskin aina
tahtoneet mielusasti käsittää Jumalatansa muulla kuin ymmärryksellänsä;
tahi hyö ovat tällen hänen henkellensä myöskin tahtoneet yhtä ruumista,
jotta ne sillä saisivat häntä jollakulla luonnollisella tavalla
nähtäväksi. Ja kuin eivät löytänneet sitä missään, niin ovat hyö ite
tehneet hänellen ihmisen muotoisen kuvan.[238] Näitä kuvia ovat hyö
kussakin uskomuksessa löytänneet tarpeellisiksi, että niillä ikään kuin
johtattaa kansan luonnollista ymmärrystä henkellisyyteen, ja että
niillä muka muistuttoo ja vakuuttoo yksintoikoisia, kunnioittamaan ja
kumartamaan heijän Jumalatansa. Näissä hänen kuvissa kunnioittaavat
häntä nyt ne yksinkertaiset, niin kuin ne viisaat ja valaistut
ylistäävät häntä luomisessa ja luonnon erinnäisissä luotuissa.[239]
Meijänkin uskomuksessamme kunnioitamme Jumalatamme kolmella nimellä, ja
sanomme, että se kolmella tavalla meillen ilmoittaa ihtiänsä;
nimittäin, 1) kuin Luoja ja kaiken luonnon holhooja (Jumala Isä), 2)
niin kuin ihmiskunnan onnistaja ja lunastaja (Jumala Poika), ja 3) niin
kuin meijän mielen-valaisia, ja uskonvahvistaja ja henken-herättäjä
(Jumala Pyhä-Henki), kuitenkin ei ouk kolmee Jumalata, vaan kolmet
henkee yhessä Jumaluutessa; tahi hyö toimittaavat meillen yhtä olentoa,
joka osoittaiksen meillen, kuin ikuinen Viisaus, ikuinen Rakkaus, ja
ikuinen Pyhyys.[240]
Myö eime ouk suinkaan piirittänyt Jumalatamme luonnollisissa kuvissa,
tahi moallisella tavalla tehnyt häntä meijän silmillemme
nähtäväksi;[241] mutta myö oommo kuitenkin antana Jumalalle
luonnollisia nimiä,[242] että sillä muka selittäisimme häntä
yksinkertaisillen; ehkä myö näillä nimillä oommo tehnyt häntä kovin
luonnolliseksi (sinlig) ja käsittämättömäksi ymmärryksellemme
(obegriplig för förnuftet -- det mensliga).[243] Sillä näillen nimillen
Jumaluutessamme ej saata antaa samoja merkityksiä, ymmärtämyksiä, ja
torkoittamuksia, kuin heillen annetaan, koska puhe on moallisista.
Ne monet errinnäiset Uskomukset moailmassa, ovat ainoastaan erilläisiä
piiroksia, joilla ihmiset tapaileevat Jumalatansa, ja osottaa hännellen
heijän uskonsa ja palveluksensa. Näistä piiroksista saattaa toiset olla
paremmat, toiset pahemmat. Monet heistä ovat ehkä ouvot ja turhat,
monet myöskin viisaat ja avulliset.[244] Sitä myöten kuin kukiin kansa
on vaeltanut valistuksen tiellä, sitä myöten ovat hyö myöskin
vuoroltansa heittäneet ja poishyljänneet ne entiset eksyttäväiset uskot
ja opit, ja ottaneet toisia heillen soveliampia ja kunnollisempia, tahi
tarpeensa myöten puhistanneet, oijasseet ja tarkoittaneet tätä vanhoo
entistä.[245]
Ne erinnäiset ymmärtämykset meijän Jumalan uskomuksessa, joita moni
pitää heijän juurin kallihinna ja sisällisinnä osana -- nekin ovat
ussein ulkonaisia piiroksia, joilla myö ymmärtämyksessämme koemme
tarkoittoo ja käsittää tätä Jumalista olentoa, ja jotka ei kiellä
toisia, toisilla ymmärtämyksillä, häntä käsittämästä.
Mikä on siitten se sisimäinen henkellinen ja eläväinen osa meijän
uskomuksestamme -- ellei se ouk nämät peä-ymmärtämykset meijän
uskomuksessamme? Se on jokaisen ihmisen oma sisimäinen usko, hänen
henkellinen mielenvalaistus, hänen Jumalallisuus, pyhyys ja
vaanhurskaus, joka osoittaiksen ei sanoissa eikä puheissa, mutta hänen
käytöksissänsä ja tavoissansa, hänen teoissa ja töissä, eli koko hänen
täänaikuisessa (timmeliga) elämässä. Uskomus on ulkopuoleltansa
ainoastaan se piiros kussa tämä meijän syvämmellinen usko
toimittaaksen. Mutta koska se ulkonainen uskomus ei ainoastans ensin
sytytä ja herätä tätä meijän sisällistä henkellisyyttä, vaan
yksin-kertaisissa syvämmissä ottaapi kokonaan hänen siansa, ja sillä
tavalla on myöskin sisälliseksi luettava -- niin se ei eneä ouk
ainoastansa yksi tyhjä piiros meijän henkellisyyelle, mutta yhtaikoo
myöskin tämä meissä virvottavainen sisällinen, henkellinen ja eläväinen
usko.
Että toivoo, että kaikki ihmiset moailmassa seuraisi yhtä uskoa, tahi
nouattaisi yhtä ulkonaista Jumalan-palvelusta, oisi yksi lakia (from)
mutta yksi lapsellinen toivo, ikään kuin se että ne puhuisivat yhtä
kieltä, tahi pukeisi ihtiänsä yksiin voattein pariin. Sillä jos kohta
se olisi mahollinen ja saattaisi tapahtua että kaikki ihmiset tulisivat
e.m. ristityiksi, niin ne kyllä ehkä tavottaisi kaikki yhtä yhtäläistä
ulkonaista Jumalan-palvelusta, tahi uskomuksen piirosta, mutta heissä
löytyisi ehkä vielä siittenkin moni pakana, ei nimelliseksi -- vaan
syvämmelliseksi. Mutta että toivoa, jotta kaikki ihmiset tulisi
mielessänsä valaistunneeksi, syvämmissänsä henkellisiksi, ja
elämissänsä onnellisiksi, se on yksi Jumalallinen toivo, jota ei
ainoastaan ne monet hallitokset ja Valtiat, ne monet uskomukset ja
viisauen opit ovat tavoittavoinaan, mutta jota myöskin joka ihmisen
pitäis puolestansa harjoittoo ja kaikesta voimasta ahkeroittaa.[246]
Kuin toas tarkoittamme näitä erinnäisiä Uskomuksia, niin löyvämme myö,
että ne, jotka eivät kovin harjoita näitä ulkonaisia piiroksia, vaan
antaavat sillen luonnollisellen ymmärryksellen myöskin vallan, että
ynnä sen henkellisen uskon kanssa, ja ikään kuin hänen rinnalla,
tiiustella ja vaikuttoo, ovat aina olleet ihmisillen onnellisemmat.
Näistä on erinomattain se Lutherin-Evangeliumillinen, se
vastaanpeätätty ja se uuistettu,[247] ne enin taipuvaiset.
Sillä hyö salliivat kunkin pitämään oman uskonsa henkellisissä
asioissa, ainoastaan hyö eivät levitä tätä muillen, tahi julkisesti
rupia soarnaamaan, vasten sitä laillista esivallalta jo hyväksi
kahottua Jumalanpalvelusta. Hyö eivät polje eikä soimaa muita
uskovaisia, vaan saarnaavat rakkautta ja hyvyyttä kaikkia vastaan, ja
kärsivällisyyttä myöskin vihamiehiämme kohtaan. Sillä näihen
uskomuksien luonto on, että harjoittoo rakkautta ja hyvyyttä
moailmassa, ynnä henkellistä yhtäläisyyttä;[248] josta siitten myös
seuraa yksi laillinen yhtäläisyys. Tästä tuloo että asujammet niissä
valtakunnissa kussa näitä uskomuksia harjoitetaan, ovat ne
onnellisemmat ja enin valaistut, niin kuin e.m. Englannissa, pohjos
Frankriikissa, Saksan maalla, Schveitsissä, Ruotissa, Norissa,
Danmarkissa ja Suomessa.
Sitä vastoin ne uskomukset jotka ainoastansa harjoittaavat ulkonaisia
tapoja, ja jotka usseemittain heittäävät ne sisälliset sillään, niin
kuin e.m. Poavin uskomus,[249] jossa luetaan rikokseksi kuunnella muita
Jumalanpalveluksia, auttaa muita uskovaisia, tutkistella ja perustella
näitä heijän uskomuksen toteita; jossa luonnollinen ymmärrys suljetaan
näihin ulkonaisiin menoin, jossa mielen valaisemus luetaan ihmisillen
vaaralliseksi ja vahinkolliseksi, (sillä se kajottaa pimeyttä ja mielen
sokeutta) ja sen eistä alas-poljetaan ja moahan sotketaan;[250] jossa
ruokitaan ja syötetään yksi iso joukko, pappia laiskuutessa ja
mielen-valaistamattomuutessa, jotka juonillansa enemmin harjoittaavat
maallisia asioita, kuin henkellisiä, niin kuin nyt liioitenkin nähään
Spaniassa ja Frankriikissa -- siinä ompi myös, kansa aina varsin
valaistamatoin, roaka ja onnetoin.
Missä taas hallitus ja uskomus on niin yhteen-juurtunneet ettei
kummaistakaan heistä eroitetak ilman toiseta, tahi missä niillen
moallisillen toimitoksillen aina annetaan henkellistäkin
tarkoittamusta, niin kuin e.m. Muhametin tahi Islamin opissa, kussa
muita uskovaisia tuskin luetaan ihmisiksi, vaan maallisissakin
asioissa alenetaan koiriksi; kussa luetaan rikoksi muuta oppia, kuin
mitä heillen heijän uskomus opettaa, ja joka on sen tapainen, että hään
miekalla vaan ei mielenvalaistuksella vahvistaa valtaansa, niin kuin
e.m. Turkin ja Villiturkin[251] maissa -- siinä ovat ihmiset ja heijän
mielet, yhtaikoo sekä henkellisessä että moallisessa orjuutessa.
Sentähen nähään, että ne viisahimmat hallitukset eivät ouk milloinkaan
sevoittaneet henkellisiä toimituksia moallisihin, eli moallisia
henkellisihin, vaan tykkenään heijän moallisista asioista
pois-eroittaneet ne henkelliset toimitokset, ja sallineet kansan
henkellisyyttä, yhellen erinnäisellen holhotuksellen, asetettu
pappiloista ja Jumalisen sanan toimittajoista, joihen asia on että
valvoa kansan henkellisyyttä ja pitää tuosta huolta; kuitenkin niin
että hyö kaikissa ovat hallituksen lain-alaiset ja hänen
käskyn-kuuliaat.[252]
Ne monet erinäiset vapavaltaiset hallitukset[253] pohjospeässä
Amerikkaa,[254] joista nyt ympärin moailmata mainitaan, ja joihen
äkkinäisessä loistamisessa ja vointumisessa ei yksikään kansa taija
vertaita, osottaa meillen kyllä mitä yks laillinen vapaus (en lagbunden
frihet) aikaan soattaa; kussa ei eroitus kielissä ja uskomuksissa
vaikuta mitään moallisissa asioissa,[255] ja kussa alamaisten parasta
ja valtakunnan vakausta perustetaan keskinäisen velvollisuuen ja
vapauen peälle -- ei ulkonaisella uskomuksella,[256] eikä (välillensä)
miekkoin terillä; kussa tarkoitetaan yhteistä hyvyyttä ja yhteistä
henkellisyyttä, ei ainoastaan yhtäläistä Jumalan-palvelusta ja
puheen-lausumista.[257]
Ei ouk mikään moa moailmassa, niin lyhyvellä ajalla koroittannut
ihtiänsä rinnallen muihen kansoihen, niin kuin nämät yhteenliitetyt
vapavaltaiset hallitokset pohjospeässä Amerikkaa.[258] Sillä siinä
missä 60 vuotta siitten ei ollut muuta kuin paljasta syvämmaata, jossa
Karhut ja mehän pevot ronkuisivat toisiaan ruuaksensa, ja jonka
korvissa tuskin nähtiin jälkiä meijän sukullisten, siinä on nyt
ilmistynyt kolmatta kymmentä hallitusta ja valtakuntoo, ja monta satoo
kaupunkia ja kylee.[259] Ne suuret salot ovat jo aikojaan muuttainnaan
pelto- ja puisto-maiksi,[260] ne suuret selät ja veet kantaavat nyt
kaupan- kaluja ja aluksia joka moailman kolkasta.[261] Tähän on jo
viisaus vajonut muista maista, kussa häntä tyhmästi käytettiin,[262]
tässä on taijot ja tievot toisiansa tavaineet, ja tässä on jo moni uusi
ja iso ilmoitus [263] tehty voitoksi ihmisillen.
Kuin itäänpäin kahomme niin neämmö siinäkin yhen aivan ison ja jalon
hallituksen, joka vähemmällä ajalla kuin 120 aastaikoa, kohotti
ihtiänsä yhestä vallattomasta (ostadgadt, oregleradt) valtakunnasta,
kaikkein muiten yliten, ja joka nyt jo syläillöö pohjan ja etelän
moakaaret.[264] Kuin Zaari Pietari perusti Venäjän valtakunnan, niin
hään arvaisi saman asian, ettei yhtäläinen uskomus ja lausuminen, mutta
yhteinen paras (yhteinen laki, velvollisuus ja oikeus) perusti
valtakunnan vakautta. Hään kuhtui luoksensa kaikkia kielellisiä ja
kaikellaisia uskovaisia, ja antoi heillen samat oikeuvet ja vapauvet,
kuin oli jo vanhuuesta annettu omilleen.[265] Taituria ja
tieturia,[266] oppineita ja viisaita haki hään juuri halun-mielin, ja
antoi heillen suuret-summatot rahat, ja lahjoitti heitä hyvyyvellänsä,
ainoastaan heitä soahaksensa.
Piammin kusta maan-loukkaasta kiiruhti miehiä sinne yläsauttamaan ja
vahvistamaan tätä vielä aivan roakoa kansakuntoa, eririomattain Saksan
ja Frankriikin maista. Se on heijän kautta kuin valistus on tähän
valtakuntaan sisään-tuotettu ja levitetty, ja joihen kautta se on
tiioissa ja taijoissa koroittanut ihtiänsä muihen kansoin tasallen.
Se oli hyö jotka kuletti ja opetti heijän sotajoukkoja asettaita
tappeluhun, ja sotakeinoja käyskentällä. Jos hään oisi kaikissa
ainoastansa nouvattanut Greekkaan-uskoisia jä Venäjätä puhuvaisia, niin
minnek hään oisi joutunut aivotuksillansa? Venäläiset oisivat silloin
ehkä vielä tänä päivänäkin samalla kannallansa kuin olivat 100 vuotta
siitten, tahi ennen häntä; eli hyö olisivat varsin roa'at ja
valaistamattomat. Se oli tämä heijän roakaus, joka pakotti häntä
käyttämään roakoja keinoja heitä kesyyttellä, ja kohtata kovuutta
kovalla. Mutta ajat ja kansat ovat siitten jo paljon muuttuneet, ja
sitä myöten myöskin tämä kovuus muuttainnaan helleyteen. Hänen
perilliset ovat nouvattaneet samat viisaat hallitus-menot[267] ja
seuraneet hänen askelia. Eikös tässä valtakunnassa löyvyk toista satoo
erinnäistä kieltä ja kansoo? pian kaikellaisia uskoisia -- yksinkin
pakanoita. Eikös tässä Mahometilaisia ja Poavilaisia pietäk samassa
arvossa kuin Greekkalaisia ja Lutherilaisia? Kullenkin heistä
uskalletaan isoimmia virkoja ja toimituksia, sekä henkellisissä että
moallisissa, ainoastaan hyö ovat lain alaisia ja kuuliaisia. Kaikki ne
monet kansat, niin pienoiset kuin suuremmatkin, ovat soanneet pitää
omat kielensä ja uskonsa, omat vanhat tavansa ja käytöksensä, ja monet
heistä myöskin oman hallituksensa ja lainsa. Hyö ovat toinen toisesek
kanssa yhistetyt ja välillänsä vahvistetut yhteisellä velvollisuutella
ja liitoksella, ja yhteisellä valtialla.
Tästä tulee että tämä iso valtakunta ei ouk ainoastaan seisonut jo
kauvan, ja näillä viimeisilläkin ajoilla jäänyt seisalleen kuin kaikki
muut olivat kumoon koatumassa, vaan lisäyy vielä päivä päivältä, ja
ouvoksi monen silmässä ei painu sillä isoutellansa. Tästä heijän
uskomus-rauhallisuuesta[268] tulee, että tässä laveassa valtakunnassa,
kussa löytyy niin monta eri-uskoista, ei kuitenkaan ouk kuultu
sellaisia henkellisiä mainittavia riitauksia, kuin muualla on kuultu
e.m. Irlannissa ja Englannissa; tästä tulee, ettei tähän asti ouk tässä
moassa löytynyt niin monta metelin ja kapinan nostajaa, niin monta
moan-petturia ja uskottomaa kuin muualla, ja kuin oisi ehkä ollut, jos
kaikkia tunkettaisiin yhteen piirokseen.