_Kanoista_.
805. Takaperin Kana työn teköö, herroillen veron vetää.
Mitä Kukko noukahtaa, se Kanaan kajahtaa.
_Kukosta_.
Kukko on piällä kurjanahi, Kana alla armossahi.
Ei tohi torpan Kukko tassia talon Kanoja.
XXXIX. Orjista ja Palkkaväestä.
_Orjiin töistä_.
Ajakseen orja aitoa panoovi, poika[157] polvi-päiväksehen.
_Heijän mielestä_.
810. Vatsassa on Orjan mieli, vuan ei vierahan varassa,
eikä pellon siemenessä.
_Heijän aatoksia_.
Yksi talon työ, joko syö tahi makaa.
_Heijän levosta_.
Otavass' on Orjan merkki, ei kuussa eikä Kukossa.
Ei Sika sikihissä makoo, sian toisen tonkihissa;
eipä Orja toinenkana, Orjan toisen kenkihissä.
_Heijän palkkaamisesta_.
Raukea rahatoin Orja, paha palkata kasakka.
815. Paha palkatoin kasakka, ruuatoin sitä rumempi.
_Työn tiettäjöistä_.
Siinä leipä syyvään, jossa työ tehhään.
Kennen ruoka sen ruoska, kennen rokka sen tupakka.
_Palkkamiehistä_.
Miestä päiväksi, Hevoista kylän väliksi.
_Vieraasta, ja omasta työstä_.
Liikkuu tuppi linnan työssä, olkapiä omassa työssä.
_Työ-rahvahasta_.
820. Rahvas ruuan syöpi, rauta heinän leikkaa.
XL. Taiturista ja Kaluntekiöistä [158].
_Rautioista ja Sepistä_.
Sentähen Seppä pihit pitää, ettei sormet palais.
_Hänen töistä_.
Taloja myöten Seppäkin takoo, miesten myöten meikuttaa.
_Hänen palkihtemisesta_.
Paha on Seppä palkata, paha suuren palkan kanssa.
_Puu-sepistä_.
Jo teki kieron kirves-varren, värttänän viärän vanutti.
_Suutarista_.
825. Tyhjä neuvo neulan tiestä, nälkä naskalin siasta,
riutuvassa kaupunnissa.
_Ompelioista_.[159]
Kyllä sen neula syö, jonka neula sua.
_Kankuriloista_.
Kyllä rukki ruokaa tuop' kehrä-varsi keittämistä.
_Palkkaan tyytymisestä_.
Saaneella sia on, ei ansaineella.
XLI. Työstä ja työn tiettämisestä.
_Töistä_.
Ei työ miestä häväise, taito tapoja pahennak.
_Työn alkamisesta_.
830. Piästä pinoa aletaan, hyvä asia alusta.
Tehty työ on aljettunna, aivotessa aika mänöö.
_Työn lopettamisesta_.
Alku työn kaunistaa, lopussa kiitos seisoo.
_Kuhnustelemisesta_.
Aika mänöö arvellessa, päivä piätä kiännellessä.
(Ei se katellen paremmaks tule, eikä kuiva kurkistellen).
_Työn loppumattomuutesta_.
835. Kyll' on moata kyntävälle, vettä viljoin soutavalle.
Ei työt tehen lopuk, virrat vuotain vähene.
Tehten työt leviäävät, tekemätä soukistuuvat.
Maassa on työ matala, ei o puussa pitkäkään.
Pian pitkää lyhennetään, kauvan lyhyttä jatketaan.
840. (Missä hoikka, siitä poikki).
_Mahottomista ja mahollisista töistä_.
Ennen lyhyt rikan maasta ottaa,
ennen kuin pitkä tähen taivaasta.
(Paremp ojaa tukkia kuin jokea).
Pieni pitkällä ulottuu.
(Siinä pieni pisteleiksen, jossa suuri kiänteleiksen).
_Hitaisista töistä_.
845. Hiljain tehty, hyvin tehty.
Joka hiljemmin hiiltyy, se paremmin palaa.
_Kiireistä töistä_.
Ei Jumala kiirettä ouk luonnut,
sen on pahat ihmiset suonnut.
(Ei kiireellä kauvas mennä).
_Hätäisistä töistä_.
Väleen Koira pennut teki, sokeetpa hyö syntyik.
850. Ei juosten jauheta, eikä kannuksessa kynnetä.
_Työhön tottumattomuutesta_.
Tottunut työn teköö, tottumatoin tuskantuu.
XLII. Työ-ajasta.
_Ajasta_.
Ei aika miestä otota, jos ei mies aikaa.
_Kyntö-ajasta_.
Aseessa työn teko, ajallansa pellon kyntö.
_Heinä-ajasta_.
Ajallansa työnteko, hetkellänsä heinän niittö.
_Puhteen-ajasta_.[160]
855. Ilta-virkku, uamu-torkku, se tapa talon hävittää.
_Amun-ajasta_.
Arki uamulla tuloovi, talon työhön tarvitahan.
_Ehto-ajasta_.
Ehto karjan, yö perehen kokoo.
_Yön-ajasta_.
Ei yöltä silmä puhkiak, hämärältä jalka taitu.
XLIII. Työ-kaluista ja Talontarpeista.
_Aseista_.
Aseessa työn tientö, miehessä pellon kyntö.
_Aurasta_.
860. Aura arpoja parahin, kirnun-mäntä tarpomia.
_Kirveestä_.
Kirves hyvä kierteestä, veihti hieno-karkeesta,
viikahte murenevasta.
Kuhun miekkansa Kuninkas, siihen köyhä kirvehensä.
_Nyrhistä_.
Nilkis nalkis Naisen kirves, milloin puuhun,
milloin muahan, milloin keskellen kiveä.
(Ei kirves kiveen pysty, napakairo kalliohon).
_Veihtestä_.
865. Miestä myöten miekka vyöllä, kilpi kantajan mukahan.
Tylsä veisi tyhmän miehen, terävä tekevän ase.
Paha laiskan partaveihti, vein vie, karvan jättää.
_Viikahtesta_.
Viitake karvan katkaisoo, harava kaks koapaisoo.
_Rautalapioista_.
Kirkon kirves ja Rauta-lapio, köyhän velan maksaa.
_Päreistä_.
870. Viikahte varteen, ohra piälle ja päret orteen.
_Muista kaluista ja töistä_.
Sitä myöten vyö kuin nuttu, tie kuin talo,
vars' kuin lapia, virs' kuin laulaja.
Niin on, niin on niitun aijat, kuin on niitun niittäjäkin,
niin on niitun veräjät, kuin on tylsä kirveheni,
kovin koski koivun kuori, pahoin potkaisi petäjä.
_Heijän korjoomisesta_.
Kalua kahtoa pitää, ennen suatua säilytellä.
Ei kalua suaten rikkaaksi tulla, vaan siästäin.
875. Joka siästää suatuansa, sill on tarpeissa tavara.
XLIV. Talon teistä.
_Kylän-teistä_.
Tiet kulkoo kylien myöten, ihmiset tietä myöten.
_Talon-teistä_.
Sitä myöten tie kuin talo, vars' kuin lapia.
_Talvi- ja kesä-teistä_.
Talon kautta tie talvella, nauris-halmeen kesällä.
_Suorista ja koukku-teistä_ [161].
Paremmin virsta viärää kuin voaksa voaroo.
_Mäkisistä teistä_.
880. Kyllä mäki velkansa maksaa.
XLV. Matkoista ja kulkemisista.
_Matkaan mänemisestä_.
Suap tiellen olla lähtemätä, vuan ei viikon viipymätä.
(Yksi tie, kaks asiaa).
_Matkan jouvuttamisesta_.
Juosten matka joutusampi, ehkä käyven keveämpi.
Käyven kylään kerkiää, juosten tielle jäähään.
_Yö-majasta_.
885. Kylä siellä kussa Kukko, haukkuu Koira korvessakin.
Pitkä on yö kylässä.
_Matkan käyneistä_.
Jo on turpa tuulta nähnyt, parta päiviä pahoja.
Käynyt matkaase sanoo, käymätöin ajattelee.
_Tieltä eksyneistä_.
Jälki jäänneen neuvoo, umpi eksyttää hyvänkin.
890. Tietä eellinen tekööpi, jälki jäänneen vetäävi.
(Yhtäälle on yhen jälki, kahtaalle kahen polku).
_Tietä kysymisestä_.
Ei se eksy joka kysyy, eikä katu, joka katsoo.
(Käypä johonkin yhtyy).
_Kulkevaisista_.
Ei vierävä kivi sammaloitu, mies kulkeva rikastu.
895. (Aina kulkevalta kuluu).
_Heijän toivotuksia_.
Ompa muata muuallakin, ilmoa etämpänäkin.
_Kuormista_.
Köytetyn kotihin suap', köyttämätöin tielle jääpi.
Sen Hepo kotihin tuopi, joka pannahan pajuillen,
liistehillen liitetähän.
_Heijän raskauntumisesta_.
900. Kyllä matka kuormaa lisää, tuska vaivoja valoa.
_Heijän koatamisesta_.
Kyllä matalakin kanto kuorman koataa.
_Evääistä_.
Tasan naiset taipaleella, tasan matkoissa eväät.
Tekeminen luotut lapset, syöminen tehtyt evähät.
_Tiellä tuttavista_.
Hyvä tiessä ystävä, reppu reessä parempi.
(Ei ole tätiä tiellä).
_Kohtaamisesta, tahi vastatuksin tulemisesta_.
905. Kyll' on tiellä tiloo, jos on vartta virsullaik.
XLVI. Kotosta, ja koti-rakkautesta.
_Koton suloisuutesta_.
Ah, kullaista kotoa, jos on ruoka niukemmalta,
niin on unta viljemmalta.
Aika autuas kotona, Ukko kurja kulkemassa.
Kaikki kauniit kotona, ihana isän majassa.
_Koton ansiosta_.
Moni muualla mulko-silmä, kotonansa kyynö-silmä.
_Kotin kaipoamisesta_.
910. Muut kotihins mänöövät, majohinsa matkustaavat,
mull' ei kurjalla kotia, kataloll' ei kartanota.
_Koton heittämisestä_.
Vie Jumala mihin viet; kuin et kotiin vie.
Suo siellä, vetelä teällä, ei kuivoo kussaan.
_Koton muistamisesta_.
Kylä hyvä jätettävä, koto huono muistettava.
_Koton heittäjöistä_.
915. Nyt on Matti muansa myönyt, konna heitänyt kotonsa.
(Antaa menevän mennä, kyllä jääpä neuvonsa pitää).
Ei huolta hävyttömällä, työtä muansa myöneellä.
Rata maansa myyneelle, tienvieri väsyneelle.
Suru sian siirtäjällä, murhe majan muuttajalla.
_Koton asettamisesta_.
920. Onni uuteen tupaan, hyvä vuos vieraiks'.
_Oman muan makeutesta_.
Muu mua mustikka, oma mua mansikka.
Omat muat makuammat, omat mehät mieluammat.
Paremp omalla mualla, juua vettä tuohisesta;
kuin on mualla vierahalla, juota tuopista olutta.
Paremp on oma olkinen, kuin vieras villainen.
_Taipumuksista vanhoin tapoin_.
925. Tapa entinen taluu, virka entinen vetää.
Aina uusi hempiämpi, ehkä entinen parempi.
f) IHMISEN ERINÄISISTÄ ELÄMÄN-KEINOISTA
XLVII. Linnustamisesta ja Peton-pyytämisestä.
_Mehtämiehistä_.
Minä mies metän käviä, Uros korven kolkuttaja.
Kuljenma Kuren teitä, käynmä Kären uroja.
_Heijän vaikeutesta_.
Suapi hiihtäjä hikensä, riihen-puija lämpymänsä.
_Heijän pyytö-päivistä_.
930. Hyvä olo, laiskat päivät, niitä lintuja ampuu.
(Mäne Pyytä pyytämään, Koppelo kotona katoisi).
_Heijän mehän-käynnöstä_.
Hiis on mehän käymättömän, Korppi käyneen uron.
Ei tule lintu liikkumata, kala jalan kastamata.
_Heijän sualiistansa_.
Mikä miehissä suahaan, se miehissä syyvään.
935. (Ei luutointa lihaa, eikä piätöintä kalaa).
_Heijän tyhjään käymisestä_.
Ikävä iloton ilta, päivä pitkä sualihiton.
Paha syyvä suamatointa, ajoo näkemätöintä.
Jos lie pyytäjä typerä, niin on antaja[162] itara.
_Vähään tyytymisestä_.
Hyvä on jalkakin jänistä Suen suusta suatuvaase.
_Linnuista_.
940. Liukas lintu lentäissä, liukkahampi linnustaja.
Sitä lintu linnullen, jota linnulla itelläkin.
_Heijän soitimesta_.
Vuotta myöten lintu soipi, kevättä kala kuteepi.
Aika siitten ansoja punoja, kuin on Hanhet soitimella.[163]
_Heijän pojillisuutesta_.
Silloin lintu laihimmallansa, kuin on pojat pienimmällänsä.
945. Laiha lintu lapsillinen, lapsitoin lihava lintu.
_Heijän emäks joutumisesta_.
Kuin kynä katoo, niin silloin kynsi kasvaa.
Ei sikiä siipi-lintu, päivän Perttulin perästä.
_Kyyhkyisistä_.
Syvän kylmä Kyyhkyisellä, syyvessä kylän kekoja.
_Pyistä_.
Koska pilli pienestäns pirisee, Pyyn pienen pettääpi poveensa.
950. Paremp Pyy käissä, kuin kaks' oksalla.
Ei ole Pyystä kahen jakoo, Oravassa kolmen osaa.
_Teuristä_.
Sen teki Tetren poika, appo aholta marjat.
_Pienistä linnuista_.
Ilonna Käki mehässä, lammas laiho-halmeessa.
_Vesi-linnuista_.
Lokki luotohon munii, Kajova kivi-karihin.
955. Telkkä poikia teköövi, Tavi lapsia latoovi,
niitä Hauvit hajottaavi, Veenkoirat viettelöövi.
_Karhusta_.
Karhu ou karkia mehässä, minä oun Karhua karkiampi.
Lähen Karhun kuatamaani, metän onnen ottamaani.
_Suesta_.
Kyllä Susi syytä sua Lammas-lauman ruatellansa.
Toisin on Hukalla huoli, toista ampuja ajatteloo.
_Ketusta_.
960. Ketull' on keviät jalat, jotk' ei pauka pakkaisella,
eikä kolka kovalla siällä.
Ruskia on Repo kuoltuakin.
_Jäniksestä_.
Jänis jäppä juppa-niska, juokse kohti lankojaini.
Juokse vintura vipuun, kantura kahain, pyörä silmä pyyvyksein.
_Oravasta_.
Osais se Orava juosta, salon halki, toisen poikki,
kolmannen vähä vitäisin.
965. Ammun ohtaan Oravan, kärsään kävyn-purian.
_Ampumisesta_.
Ei auta ampuminen, kuin ei ole nuolen-noutajata.
Hätä opettaa Lappalaisen ampumaan.
_Jousesta_.
Janhus jousessa pitäävi, koivun-kylki kirves-varressa.
_Suksista_.
Pihlaja ylös pitäävi, huapa hankellen vetäävi,
petäiä perätin viepi.
970. Hyvä on suksi suunnallinen, sivon piällinen sivakka.
XLVI. Kalastamisesta.
_Kalan pyyvöstä_.
Kalan-pyyntö kansallisen, mehän-käyntö miehellisen.
Kalalle kala käskee, lintu linnun pyyvykselle.
_Kalamiehistä_.
Joka on nuotalle nopia, käsiverkoillen käpeä,
se on laiska muullen työllen.
_Heijän elämän-kerrasta_.
Kaita on kalamiehen pöytä, leviämpi leipä-pöytä.
975. (Pitä kaipoin kala eräsi, levittellen Lehmän anti).
_Kalastamisesta_.
Ei tule ilo ehtimätä, kala jalan kastamata.
("On niitä syöty, ehk ei suatu";
sanoi Hämäläinen Silakkoista).
_Kaloista_.
Ahven armas tuorehelta, Särki siästössä parempi.
Uipi Hauki harjullenkin, kyntömiehen vakoja myöten.[164]
_Heijän kuvusta_.
980. Tyyneessä kalat kutoovat, hyvät tavat hiljaisella.
Ahven kuvun alkaa, ahven kuvun lopettaa.
_Heijän kuvun-taukkoamisesta_.
Loppuu Lohta piä-kaloa, päivän Perttulin perästä.
(Jo mäni mäti kalalta, muna Muikulta putoisi).
_Kala-vesistä_.
Aina kala vetessä, ehk' ei aina apajalla.
985. Jos ei tärpä tästä lammista, kyllähään tärppää toisesta.
_Kalan-pyyvyksistä_.
Tihjä verkko miehen onni, surma kaikillen kaloillen.
Harvoin harva syöttelee, senkin suurilla kaloilla.
_Kalan sualihista_.
Sen mies omana pitää, minkän merrasta löytää.
_Veneestä_.
Aika tuopi tyynen meren, aika vuotavan venehen.
990. Vie veneisi vesillen, kyllä tuuli tuuvittaapi.
_Purjeesta_.
Ei olek siitä purjeesta, joll' ei ole airoillen apua.
(Soisi soutaja veneensä soutamata juoksevaksi).
_Soutajoista_.
Joka tyynellä makoo, se tuulella soutaa.
Laiska moallen soutaa, veltto vesillen heittää.
_Vesillen mänemisestä_.
995. Ei uhalla uimaan, eikä vetjulla vesillen.
Ei vesi hullua hukuta, ennen viepi viisahamman.
_Kosken-laskioista_.
Se kosken tavat tietää, joka kosken korvalla asuu.
_Koskesta, eli joesta_.
Kyllä juonia joella, joka mutkan soutamista.
On joissa jotaik', haukia hakojaik'.
_Kosken-laskennosta_.
1000. Honka ota uraisi, kivi pitä varaisi.[165]
_Laskioihen uskalluksesta_.
Kuin olin miessä nuorempana, osaisinma Ouluun soutaa,
kivirannan kiikutella, piipun suussaini pitää,
tousan toisessa käessä.
En kiitä meristä miestä, kovan kosken laskiata,
meri silt' on mielen viennyt, koski korvat särkenynnä.
XLVII. Muan viljelemisestä.
_Moan isännistä_.
Ei muata markatointa, eikä ilma isännätöintä.
_Tietämättömistä maista_.
Kyllämä tiiän tilkun-maata, syömätöintä, lyömätöintä,
miehen miekan käymätöintä, tapparan talloomatointa.
_Mehtä-maista_.
1005. Korpi kasvaa komean kuusen, kankas kaunimman petäjän.
Mustikka ei mäkee muutak, puola polto-kankaita,
maita mansikka pahennak.
(Ajan vietto, marjan syöntö).
_Pelto maista_.
Sakoisampi savi kuin santa hiekka-pellolla.
Mua kavottaa kivinen pelto-siemenen.
1010. Kiitä kivistä muata, laita lanta-savea.
Kasvaa kivinen pelto, vaan ei kasvak kakkarainen.
_Kyntö-miehistä_.
Ei salli savinen pelto sukan-vartta valkeata,
miestä verkaista vaolla, piikoin pitkee hametta.
Paremp kyntäjän kyperä, kuin rahat rannan kiertolaisen.
_Kyntämisestä_.
Hyvä kyllä hullu kyntää, jättää kyynärän vaon väliä,
puoli-toista toisinahan.
_Kaskesta_.
1015. Kaikill' on kaskessa työtä, ei yhelle kyntäjälle.
_Palon kynnöstä_.
Eessäpäin on pitkä kanto kaskessa.
_Ahon kynnöstä_.
Apuna ahonkin kyntö, lisänä mahonkin maito.
_Mullostamisesta_.
Toisin tonkia pitäävi, muutoin muata mullostella.
_Kylvämisestä_.
Joka taajan kylvää, se loajan leikkaa.
1020. Joka puolelta pivon kylvää, se puolelta leikkaa.[166]
_Myöhäk kylvöstä_.
Halla hiljain kylväneellä, nälkä siemenen syöjällä.
Halla myöhäisen panoo, sika syöpi aijattoman.
Nälkä varhain syöneen, halla myöhään kylväneen.
_Herneen ja pavun kylvöstä_.
Jos ei o' Vappuna vaossa, ei se puoha puohtimessa.
_Kauran kylvöstä_.
1025. Kauroja Kakarin suuhun, Käen suuhun herneitä.
_Tattarista_.
Tattari talon tuottaa, tattari talottomaksi.
_Nauriista_.
Navat syöpi nauritoin, kuoret kuopatoin puroo.
_Kasvon joutumisesta_.
Ei tähätöintä Helluntaina, eikä jyvätöintä Juhannusta.
Harvoin Helluntai tähätöin, harvoin Juhannus jyvätöin.[167]
_Muan kasvuista_.
1030. Ei seula satoja kasva, kylvy-vakka kymmeniä.
_Muan hetelmästä_.
Muasta leipä kynnetään, vaimosta väki tuloo.
_Muamiesten elämän-kerrasta_.
Kyllä kyntäjät elää, aatranpainajat asuu,
koska me meriset miehet aina aikoin tulemme.
Mualla muatonnik elää, vesillä venehetönnik.[168]
XLVIII. Laiskuutesta ja Ahkeruutesta.
_Ahkeruuesta_.
Ahkeruus kovankin onnen voittaa.
_Nöyryytestä_.
1035. Siitä tunsin nöyrän miehen: pian joi, pian söi,
pian pistihin pihalle.
_Viriäisyytestä_.
Viiesti viriä käypi, kerran laiska katkaseikse.
_Teräväisyytestä_.
Joka on rutto ruuvillensa, se on töillensä terävä.
_Kiiruutesta_.
Ei hätä hävetä anna, kiire kauan kiinitellä.
_Unisuutesta ja makoomisesta_.
Ain' on aikaa vireällä, kiire laiskalla kotona,
jos ei muutoin niin makuulle.
1040. Eipä maaten markat, eikä istuin iku-hopeat.
Ei unta verosta viiä, makuutta maan otoista.
Ei uni maaten lopuk, nälkä nauriita syöten.
Unta täynnä makavan vatsa, viljaa vireän vatsa.
Makoo laiska syötyään, istuu ilman oltuaan.
_Laiskuutesta_.
1045. Siitä tunsin laiskan miehen: viikon istui virsu-käissä,
kauvan housu-kainalossa, milloin siltä rätti räiskähti,
milloin paula paukahti.
Hiki laiskan syyvessa, vilu työtä tehessä.
Laiska työtäns luetteloo.
Rakko työttömän käissä, rupi laiskan p--hessä.
Sikiävät työn tekiät, laiskat ite lakastuuvat.
1050. Jok' on laiska lauantaina, se on musta sunnuntaina.
Kurki laiskan pellon sonnittaa.
XLIX. Syömisestä ja ruuan neuvoista.
_Vatsasta_.
Vatsa vanhin pyyvyksistä, pata vanhin astioista.
_Syömättömyytestä_.
Ei vatsa velkaa salli, nälkä niänyttää hyvänkin.
Nälkä syömätäk tulee, vilu päivän paistamatak.
_Kyllin syömisestä_.
1055. Kyllin syönyt röyhtelöövi, nälkähistä p--rettäävi.
Joka kyllin kylässä syö, se huolen kotiinsa tuo.
_Kohtuullisesta syömisestä_.
Ei ole nälkä eikä jano, eikä kuitti kummastakaan.
Siäli huttuu, siäli vatsaa, vähä elättää, tyhjä kuolettaa.
_Ruuasta_.
Ei ruoka syöten lopu, mutta saamattomuuten.
_Talon ruuasta_.
1060. Liha, leipä, miehen ruoka; puuro, piimä, piian ruoka;
vellinki vasikan ruoka.
Savolainen pullo-poski, syöpi puuron leivän kanssa;
meriläinen mekko-takki, syöpi liemen leivätäkkin.
_Perhen ruuasta_.
Ei perhe sakeata soimaa, eikä paksua pakene.
Suolainen ja sakea, se on köyhän makea.
_Vieraan ruuvasta_.
Kylkeen on kyläinen syönti, vasta kova kuin kotona syöpi.
1065. Ennen vettä veljeltä, kuin vellinkiä vieraalta.
_Ruuan laittamisesta_.
Kypsynyt hyvä, kauvan kiehunut makee.
Se kypsen syö, joka keitetyn paistaa.
_Ruoka-laijista_.
Liha uusi lihoittaa, kala uusi kuolettaa.
Puuro hyvä ruoka, kunnia hyvä tapa.
1070. Koali kolkka koiran ruoka, vellinki vasikan juoma,
puuro vasta miehen ruoka.
Hupa huttu, viepä velli, rieska kaikkiin kavalin.
Kuka uskoi, kenpä luuli, Kiiskistä kalan tulevan,
Ahvenista aimon ruuvan.
Sian kieli ja Mateen maksa, voille verttaa vetää.
_Ruuan siästämisestä_.
Joka siästää suatuansa, sill' on ottaa tarvittaissa.
1075. Ei hyvin syöten seästetä, eikä siästäin hyvin eletä.
Vanhassa vara parempi.
Ei vanhasta seästäinkään ole.
Ei syötyssä, syömistä; nahkaa, ennen nyljetyssä.
Aina syötävä kuluu, piettävä pahenee.
_Vähään tyytymisestä_.
1080. Vähä elättä, tyhjä kuolettaa.
Ei liika lihoita, jos ei kohtuus elätä.
Ei mies miehen ruokaan kuole.
Ei ole aittaan asiata, kuin on suossa suurus-pala,
leipä männyssä mäellä.
_Ruuan moittimisesta_.
Suu makian maistaa, kieli kypsen koittelee.
1085. Joka kaikki makeet maistaa, kyllä se karvaat kakaisee.
Joka hylkee hyvän vellin, syöp se kualin syljetynkin.
(Vellinki velan tekee, koali kartanon pitää).
_Syömisestä_.
Syöminen piätynyttä, jyystäminen jäätynyttä.
Kalvetaan luu lihavankin, syyvään liha laihemmankin.
1090. Muunoin lientä leivän kanssa, muunoin leivätä lihaa.
_Juomisesta_.
Kaljalla työt tehään, oluella piot pietään.
Juuvaan joki-veitkin, kosk' ei läsnä lähe-vettä.
Suapi Sammakolta sahtia, ottaa Oravalta otria.
_Ruoka-ajasta_.
Paremp varhain suurustella, kuin kaiken päivän syömätöinnä.
1095. Varhainen vanhan syyäk, aikainen anoa lapsen.
Paremp on pala suussa, kuin on aivan annitoinna.
Murkina kuin syötään, puoli päivä kuin pietään, ehto itestään tulee.
Suurus-pala silloin tällöin, murkina kuin muistetaan,
ilta ilmankin tuloo.
_Ruuallen kuhtumisesta_.
Käskemätäk työllen, lusikata ruuallen.
1100. Väkisin työllen, ei ruuallen.
_Ruuan leikkaamisesta_.
Syöty leikattu pala, annettu luvattu lahja.
Ansaittu anottu ruoka, syöty leikattu pala.
_Ruuan ottamisesta_.
Rohkia ruuvan suapi,[169] kainu ei sua kualiakaan.
_Ruuan syötyänsä_.
Suurus suuhun, mieli piähän, talon työhön taitavasti.
L. Tauvista ja Kuolemasta.
_Tauvista_.
1105. Ei kaikki tauvit ole kuolemaksi.
Ei tauvin kovuuteen kuolla.
_Paranemisesta_.
Kyllä tervekkin kuolee, sairaskin paranee.
Kyllä hyvästäkin kuollaan, pahastakin parataan.
_Potevaisista_.
Rupi rikkaassa, paise pajarissaik.
_Vaivasta_.
1110. Ei se ole vaivata, jok' ei ole syntymätä.
_Vammasta_.
Kuin on vampa varpahassa, syväntäkin syytelööpi.
_Liäkäristä tahi Parantajoista_.
Itse Liäkärit läsiivät, itse Puoskarit potoovat.
Lumoja lumelle kuoli, Noita nevon notkelmalle.
_Neuvo pitkällisen iän nouvattamisesta_.
Piä tapais, niin elät kauvan.
_Kauvan sairaistuneista_.
1115. Kuatuu kerran kitua puu, kuolee kauvan sairastanut!
_Kuolevaisuutesta; om dödligheten_.
Ei se peäse kuolemata, jok' ei peäsnyt syntymätä.
Kuoloovat Kuninkaatkin, vaipuuvat valtiatkin,
sati minä poloinen poika.
_Kuolevista; om de dödlige_.
Sian tiiän kussa synnyin, paikan kaiken kussa kasvoin,
vaan en tiiä sitä siaa, kuhun kuoleman pitää.
_Kuolevaisista; om de döende (de som dö)_.
Ei syntyvä siaa etsi, paikkaa kuoleva valihte.
_Kuolleista; om de döde (i anseende till kroppen)_.
1120. Näkyy elävän silmät, ei kuolleen koskaan.
Tuloo mies meren takoo, vuan ei tule turpeen alta.
Täi elävässä, mato kuolleessa.
_Männeheistä; om de afledne (i anseende till själen)_.
Hyvä kuollut, kaunis kavonnut, ehkä elävä parempi.
Jäämän hyvästäkin pitää, aikoin tulla pahoinkin kanssa.
1125. (Armu kuolee, yrmy elää).
Ei ole miestä männehestä, urosta uponnehesta.
Piäsnyt kuolut vuorostansa.
_Kuollosta; om döden (objective betraktad)_.
Kovat kourat kuolemalla, pihit Sepällä pitemmät.
_Kuolemisesta; om till att dö (tiden att dö)_.
Suloinen suella kuolla, lämmin lähteä kesällä.
1130. Ei käiten kuolla, eikä uhaten eletä.
_Kuolemaan pyrkimisestä; om åtrån att dö_.
Ei suotta kuolla, ehkä suotta sairastetaan.
(Joka uhalla kuolee, se p--rulla hauvataan).
_Kuolemasta; om döden (subjective betraktad)_.
Surkea surma silmin nähen, kuolema käsin pitellen.
Eloon on elävän mieli, ehkä surma suun ovella.
_Muahan laskemisesta_.
1135. Lehti puuhun, ruoho muahan, minä rauka muan rakoon,
minä Toukka turpeeseen.
(Mua omansa perii).
Muantie höyhtyneen, kirkon-nurkka nukkuneen.
_Meijän elämäkerrastamme_.
Hyvä hyvästi elää, kaunis kuolla kunnialla.
_Loppu-sanat_.
Rauha elävillen, lepo kuoleillen.
Koettelemus että näistä meijän vanhoista sanalaskuista tiiustella
meijän esivanhempien mielenluontoa,[170] heijän tapoja, käytöksiä ja
ajatuksia, niin henkellisissä kuin moallisissa asioissa.
Meijän vanhoin Jumalan tuntemuksesta ja Jumalanpalveluksesta on varsin
vähä sanottavoo, sillä se on jo tykkänään poiskavonna kansastamme.
Kuitenkin löyvämme myö näistä jälellen jäänneistä sanantavoista, että
hyö uskovat yhtä Jumalata, jonka hyö kuhtuivat "taivaan ja moan
Luojaksi" (1, 5, 11),[171] ja puhuvat hänestä, että hään oli taivaan ja
moan sepittänyt. Häntä kuhuttiin myöskin sen tautta "taivahan
takojaksi, kaiken luonnon kalkuttajaksi" (2, 3); ja koska hänestä
puhuttiin, sanottiin myös: "Jumala ylhäll' Taivoissesa", koska hänen
istumensa luultiin olevan taivahassa.
Olennonsa puolesta, hyö pitivät häntä yhtenä henkenä, koska ei
missäkään löyvy merkkiä, että hyö oisivat kuvaillut häntä moallisella
tavalla, tahi tehneet häntä luonnollisella tavalla silmissämme
nähtäväksi. Heijän juohtumuksetkin, jotka muuten oli kyllä paisuvaiset
ja pöyhisteleväiset luonnostansa, eivät kuitenkaan uskaltanna kuvaella
häntä luonnollisessa tahi silmin-nähtäväisessä hoamussa, joka osottaa
että heijän juohtumukset hänestä ei ollut moalliset ja roaat, mutta
henkelliset, koska hyö ajatuksillansa käsittivät yhtä henkee, ilman
että pukea häntä moallisilla piiroksilla.