niin eihään tuo mahtane olla toistus Suomalaisten ikäpäivinään olleen
roakoja ja ilman mitään valistusta. Kuinka monta kokonaisia kansoja
eivät ouk tykkänään meijän tarinamuksessamme uneutetut, eikä ies
nimitetyt, ja jotka myö vasta myöhäisimpinä aikoina oommo tullut
tuntemaan; ja täytymme väkisekkin totistaa että hyö monessa paikassa
ovat meitä monta viisaammat.[95] Se on uskottava että niillä ajoilla
kuin viisaus loisti Greekan ja Europan eteläisimmissä maissa, ihmiset
pohjoissimissa eivät varsin vaeltannut pimäyvessä.[96] Erinomattain
koska tämä viisauen valo oli jo loistanut siinä monta satoo aastaikoa.
Mistä tämä viisaus tuli Greekan muahan? Sanotaan vähästä Aasiasta.
Mutta mistä se siinä ilmauntui, -- sitä ei tiiä ykskään. Iästä on
kaikki tullut yksin ihmisetkin, "iästä talvi, iästä kesä, iästä ikuiset
tuulet" sanotaan vanhassa sananlaskussa; joka osottaa että Suomalaiset,
vielä nytkin, pyrkivät ajattuksillansa ja mielen-juohtumisellansa
itäiseenpäin, -- sieltä mistä ovat tulleet, päivän-nousun rannoilta.
Oisiha tämä koitto sieltä tainnut levittää valonsa niin hyvin pohjoisen
päin, kuin luoteeseen, se on valkeuven että valistuksen luonto, että
valaista ympärillensä ja joka puollellansa, ei ainoastansa yheppäin.
Ilman sitä jos Suomalaiset niinnä aikoina asuskelivat iässä niin kuin
on uskottava, niin olivat silloin vielä likemmin tätä taivaan ruskoa.
Että luulla tämän kansan aina olleen yhtä roaka kuin silloin koska se
1150 vuosien luvulla voitettiin Ruohtalaisilta, oisi yhtä kuin että
piättää muitakin kansoja aina olleen yhtä sovaistut, kuin heitä
tavattiin Poavin aikana, koska tämän ajan mieli-sokeus heitä pimitti.
Eikä Suomalaisia silloin _ruakoiksi_ mainittu ainoastansa _pakanoiksi_;
-- moni pakana on ollut ristittyä viisahampi. Sotivathaan hyö kauan
näitä vallattomia vieraita vasten, ehkä täytyivät viimein vaipua
voimastansa. Olihaan niillä aluksia ja merimiehiä, koska hyö v. 1187
tulivat yhessä Estiläisten kanssa, yliten meren ja tunkeiksivat Melari
järveen, tappoivat Piä-Piispan Juhanan omassa kartanossansa ja tulella
polttivat ja hävittivät Ruohtalaisten vanhoa piäkaupunkia, Sigtuna
mainittavata. Totistaahan ne vanhat soat jotka muinon piettiin
Biarmalaisten muassa, että siinä käsitettiin einettä, kultoa ja
rikkautta. Jos tämä ois tosi, niin eihään nämät kansat silloinkaan lie
olleet köyhät, armottomat ja valaistamattomat, koska heijän rikkaus
yllytti muita vieraita ja kaukaisia kansoja heitä ylösehtimään ja
köyhyttämään. -- Mitä toas Tacitus puhui meistä, niin ei sekään ole
tietoon verrattava, koska hään kirjutti sitämyöten mitenkä
juoksu-puheet tulivat hänen korviinsa. Jokainen tuntoo kuinka valheet
ja joutavat puheet juoksoovat likeimmistäkin nuapurista, satikka
semmoisen matkan takaisista. Lukekaamme ainoastansa heijän monet
joutavat tarinat _Hippopodiloista, Hellusiloista, Oxioniloista,
Arimaspiloista_, ja muista pohjoisessa asuvista kansoista kuka
mielellinen rupia heihin uskomaan? Myö ei taho sen eistä lykätä
Tacituksen puheita Suomalaisisista aivon valheiksi, sillä hyö taitavat
olla sopivaisia yhellen osallen meistä, vuan että uskoa, että koko
Suomalainen kansa on niiltä tullut selitetyksi ja tietyksi tehty, oisi
minusta melkeen yhölläistä, kuin että sanoa Suomalaisten ei ennen
olleen tilassakaan, ennen kuin heijän nimet tarinamuksessa mainittiin.
Se on kyllä tosi, että Tacitus piti meitä aivan ruakana ja köyhänä,
vaan millä hään on tätä totistanut,[97] sillä hänen suusanansa ei
toimita mitään? Myö tunnemme jo hyvin, mitenkä kansat toisiansa
soimaavat, mitenkä äkkinäisiä, erinomattain pohjoisessa asuvia kansoja,
alenetaan ja raukkoinna pietään. Moni luuloo vielä nytkin meijän asuvan
karhuin ja suttein luolissa, ja elävän melkeen kuin mehän pevot. Nämät
oatokset olivat vielä viimeisellä vuos-sa'alla omassa nuapurissa,
Ruotin muassa, tavalliset että varsin julkiset; ja ovat vielä nytkin
mielessä monen miehen. Myö olemme näihin tyytynyt, ja ite heihin
uskoinnut; että kuin huastamaan ruvemme meijän muanvanhimmista, niin
alotamme myö heijän puheilla kuhtua heitä ruakoiksi ja varsin
valaistamattomiksi. Se ei oisi aikaisin minun mielestäini, jos
ruveisimme kerran tutkimaan meijän omat vanhuukset,[98] ja kansan
omista käytöksistä ja opin laitoksista, tiiustella meijän esivanhempien
olentoa ja elämätä.
Kuin ruvetaan tutkistelemaan Suomalaisia kansoja, niin löyvämme myö,
että hyö monessa tarkoituksessa, ovat aivan merkilliset. Hyö ovat
ensinnik siitä mainittavat, ettei mikä kansa muailmassa, ouk tullut
niin ympärinkuultuiksi heijän _Taikauksista ja Noitumisistaan_, kuin
tämä Suomalainen kansa.[99] Nämät keinot ovat heissä kohottanneet
ihtiensä varsin yheksi Opiksi, eli Tietomukseksi[100] joka kyllä
ulkopuolellansa osoittaiksen, osittain ruakoilla ja ouvoilla kuvilla,
osittain merkillisillä tapauksilla, _joit' ei ykskään ole vielä
tutkinut._ Sisällensä osottaa tämä Oppi ynnä turhuutta, monta myöskin
isoa tietoa ja viisautta, joka selittää, että ehkä Suomalaiset silloin
elivät melkeen mielen pimäyvessä, niin oli heillä kuitenkin yks
luonnollinen ehkä erikummainen _Viisaus_, joka oli aivan iso, vaikka se
tehtiin luonnottomaksi; ja osotettiin ouvolla tavalla. Tällä heijän
viisauvellansa ja turhuuvellansa peloittivat hyö muita kansoja, ja
piettiin voimaallisimpina ja tietävämpinä muista ihmisistä[101].
Sanottiin kyllä että hyö olivat liitoksessa perkelen kanssa, ja siltä
saivat sekä viisauvensa että voimansa. Luonnottomalla tavalla ovat
ihmiset aina olleet nopiat selittemään käsittämättömiä tapauksia; ja
jos taikausten harjoittaminen osottaisi Suomalaisissa mielen
valistamattomuutta, niin eivät hyökään ollut heitä viisaammat, jotka
taisivat tätä uskoa, ja siihen luottivat. Tämä Suomalaisten
taikaus-oppi ei mitenkään toimita heijän olleen muita ruajempia ja
tuhmempia, mutta nopeemmin muka viisaampia, sillä ne jotka pettäävät
toisia, ovat aina heitä kavalammat joita petetään.[102] Sillä nimelle,
niin kuin _suuria velholoita ja Noitia_, Suomalaisia ensin mainitaan
Ruohtalaisten ja muihen kansoihen vanhimmassa tarinamuksessa. Sillä
tälläinen luonnon-tapainen oli meijän esivanhemmien _viimeinen oppi_,
ja jota vielä nytkin salassa Suomessa harjoitetaan.[103] Tämä heijän
Oppinsa jaettaisiin kolmeen erinäisiseen toimitukseen, nimittäin 1)
_Luvut_ tahi _loihtimiset_, 2) _Luonnolliset avunaineet_, 3)
_Puoskaroimiset_ tahi _taikaukset_, eli ne joutavat ja luonnottomat
käytökset, joilla luonnollisia asioita salaistaan ja peitetään. Nyt
ovat kaikki nämät Luvut ja loihtimiset runoinna luettavia, tahi Runon
tavalla laitettunna; eli hyö ovat ikään kuin valettu Runon
piiroksessa,[104] josta seuraa että _runot ovat vanhemmat kuin nämät
luvut ja loithtimiset_ tahi, että _runomisen aika oli Suomessa paljon
vanhempi kuin loihtimisen_.[105]
Kuin tarkemmin tutkistellaan heijän loihtimisia ja lumouksia, niin
löyvämme heissä monta sipaletta vanhoista Runoista, jotka tykkänänsä
puhuuvat muista asioista, niin kuin e.m. _Muailman luomisesta, Luonnon
moninaisista vaikutuksista, Ihmiskunnan onnellisuuven katoamisesta,
valistuksen maailmaan tulemisesta, Laulamisen luonnon laupeutesta_ ja
muita simmoisia jalompia aineita, jotk' ei ollenkaan juohtuisi mieleen
roa'an ihmisen; ja jotka ei millään tavalla ole taikauksihin ja
loihtimisihin puuttuvia. Se _Viisaus ja Oppi_ joka heissä suljetaan, on
luontonsa puolesta, kokonaan _erilläinen_, kuin se joka osoittaiksen
taikauksissamme. Myö täytymme sen eistä pitää tätä heijän Oppiansa,
_vanhempana ja tuonempana_, ja _toiseks tykkänään_, kuin tätä viimen
mainittua taikaus-oppia. Näitä vanhoja Runoja, joissa kansan Vanhimmat
ja Viisahimmat säilyttivät ja salaisivat niitä tietoja kuin heillen
muka oli, henkellisistä että muallisista asioista, ovat jo suurin osa
kavonneet ja hävinneet. Eikä se oukkaan ihmeteltävä, sillä se totistaa,
että ne mahtaa olla vanhempia kuin ne toiset, jotka vähä kussakin
kylässä vielä tavataan. Mutta tästä myös seuraa, että meijän tieto
tästä heijän opista on aivan vähäinen ja puuttuvainen. Niistä
repaleista jotka vielä ovat jälellä, nähään että hyö ovat tehty varsin
luonnollisilla, leikkilliisillä ja valaistuilla kuvauksilla. Hyö
osottaavat sillä että mielenjuohtumus oli silloin kirkkaampi ja
puhtaampi kuin Loihtimisissä; ja ettei kansan mieli ja ajatukset ollut
vielä vaipuneet siihen ruakauteen, kuin hyö taikauksissa ilmoittaiksen.
Myö taijamme sen eistä piättää, että niinnä aikoina kuin nämät
_valistus ja viisaus-Runot_ loistivat, ja harjoitettiin Suomessa, niin
mahtoivat Suomalaisetkin olla monta viisaampia, kuin olivat koska
rupeisivat harjoittamaan noitumisia ja taikauksia. Mutta muistettava on
myös, että koska heijän tievot ei ollut varsin selkiät, eikä ainoastaan
ymmärryksessä perustetut, mutta kuvailtu kuvauksilla, niin heijän
opetukset ei myöskään tainnut varsin selkiästi ilmistyä näissä heijän
Runoloissa. Heitä tavataan siinäkin salattu ja suljettu _muallisissa
kuvauksissa_. Se ensimäinen joka otti koitellaakseen että näistä
ulosvenyttää sen heissä olevan sisällisen Viisauven, oli Otavan
toimittaja, koska hään otti oijastaakseen Rühsin "_Finland och dess
Inwånare_".[106]. Siitten on myös opettaja F.I. Mone, Heidelbergissa,
kirjassansa _Symbolik und Mythologie der Alten Völker_, painettu
Leipzigissa 1825, 8:o koetellut käsittää tätä heijän sisällistä.[107]
Mutta näitä selityksiä ei ouk muuten arvattavia, kuin ainoastansa
ensimäiset kokeet, näitä käsittellä. Koska nyt kansasta katoisi tämä
vanha _luonnollinen Viisaus_, ja kansan vanhimmat rupeisivat puuttumaan
taikauksiin ja mualliseen turhuuteen, niin sovittivat mitkä taisivat
näistä vanhoista viisaus-runoista näihin loihteihin, syntyihin ja
sanoihin; ja sillä tavalla on selitettävä mitenkä hyö löytyy heissä
siseentunkeitut ja sovitetut toiseen tarkoitukseen. -- Tämä oli se
toinen _Suomalaisten Viisaus-oppi_.
Se _kolmas_, joka jo on tykkänänsä katonut, on mahtana ehkä olla
kaikista vanhin ja enin valaistu.[108] Minkälaiset ne viisahimmain
opetukset lie olleet, emmöö eneä tunne; ainoastansa niitä
pieniä sipaleita, jotka suljettu _vanhoissa sananlaskuissa ja
vertaus-puheissa_, oli hajotetut ja levitetyt ympäri koko muan, oommo
myö harjoittanneet kokoonhakea, että heistä suaha jota kuta tietoa
näistä Vanhoin Suomalaisten _ajatuksista ja Opinkeinoista_. Näistäkin
ovat jo suurin osa hävinneet, ja häviävät vielä päivä päivältä. Kuinka
harvoin eikös heitä nyt eneä puheissa mainitak? Ainoastansa vanhoin
suussa heitä ehkä vielä tavataan. Viisaat ja Tietäjät ovat myöskin
puolestansa kokenut heitä mielessänsä pitää, että niillä tietojansa
lisätä. Että hyö ovat kaikista Suomalaisten opinkeinoista ne
_vanhimmat_ ei maha ykskään epäillä. Sillä ilman sitä että Sananlaskun
_ymmärtämyksessä_[109] osotetaan että hyö ovat perin vanhat, niin tätä
nähään jo kielestäkin, jossa tavataan sanantapoja,[110] jotka
nykyisestä Suomenkielestä ovat pois heitetyt. Toiseksi siitäkin että
hyö ovat levitetyt ei ainoastansa ympäri koko Suomenmuan, mutta
myöskin, Aunuksessa, Ingerissä, Eestissä ja Virossa, ja missä vuan
Suomalaisia kansoja löytyy; kolmanneksi heijän _rikotusta ja murretusta
luonosta_, josta nähhään että ne ovat katkaistut ja otetut vanhoista
kavonneista Runoista; neljänneksi siitä _viisauesta ja mielen
valaistuksesta_ joka heissä ilmoittaiksen, ja joka näyttää, että se
kansa jossa heitä harjoitettiin ja arvossa piettiin, mahtoi olla yks
toinen kansa, kuin se taikauksihin joutuneen. Myö taijamme vakavasti
piättää, että ne ovat hyvinkiin niin somaat ja soreet, kuin ne kauniit
Opetukset, jotka Greekalaisten ja Ruomalaisten Oppineet toimittivat
heijän kirjoissansa, ja joista hyö ovat tulleet muailmassa mainituksi.
Meijän Suomalaiset vertaukset, ei ainoastansa ole rinnallen veittäviä,
vaan monesti myös jalompia näitä heijän ajatus-juohtumuksia ja
puhenparsia.[111]
Myö ja'amme sen eistä _Vanhoin Suomalaisten Viisauen ja Opinkeinon_
kolmeen erinäiseen ja erilaiseen luatuun; ja pitämme uskottavaksi että
kukin opetusluatu on vuorollansa loistanut meijän muassa. Nimittäin
ensin se _Viisaus_, kuin _vanhoissa sananlaskuissa_ on suljettu;
toiseksi se _Viisaus_ kuin toimitetaan _vanhoissa luonnollisissa
Viisaus-runoissa_, ja tarinoissa; ja kolmanneksi se _Viisaus_ kuin
heijän _taikauksissa ja loihtimisissa_ on salaistu. Ne jotka eivät
suostu tähään jakamiseen, niin tehköön toisen paremman! Ne jotka tuas
luuloovat että kaikki nämät opetuskeinot ovat yhellä ajalla suattaneet
sopia Suomalaisten suuhun, niin pitäköön luulonsa. Piäasiassa se on
yhtä, jos olivat yhellä tahi eri ajalla, ainoastansa ne ovat siinä
olleet. Mutta tällä tavoin minä luulisin parraittain taitavan näitä
selittää; ja pi'än mahotoinna että kaksi eli kolmet erinäistä uskomusta
ja oppimusta yhellä ajalla oisi yhessa kansassa yhtä toimittavaiset;
sillä yksi heistä oisi aina painava niitä toisia alaasak, niin kuin
sanalaskussa sanotaan: "_ei kahta kuninkasta yhteen linnaan sovi_."
Sillä se näyttäisi minusta ikään kuin mahotoin, että sama kansa joka
seuraisi sen Viisauven kuin säilytettiin vertauksissa, taisi nouattaa
joutavia ja turhia Poppamiehiä ja taikaus-tekiöitä, tämä ei ouk
suinkaan mahollista muuten, kuin että nämät tietämykset harjoitettiin
eri ajoilla.[112] Tämä ilmoittaaksen vielä selvemmin, kuin molemmat
nämät opit veitään rinnallen, selitetään, selvitetään, ja välillänsä
verroitetaan.
Myö aivomme jo v. 1818 tarkemmin selittää tätä Suomalaisten vanhoa
viisautta yhessä Juttelemuksessa, nimitty: _Dissertatio de Proverbiis
Fennicis_, josta ensimäinen Osa mainittunna vuonna painettiin
Upsalassa. Tämä _Yritys_, jota tässä olemme uskaltannut, on arvattava
niin kuin yks jatkamus tästä meijän juttelemuksestamme, kuitenkin sillä
tavalla otettavaksi, että se itekseen on arvolta kokonaiseksi luettava.
Ne jotka tahtonoon näistä meijän Sananlaskuista selvämmin tietoa, niin
osotamme myö siihen.
Viimeiksi tahomme muistutella ettei näistä ouk aivan kaikki luettava
peri vanhoiksi; sillä muutamat ovat ehkä syntyneet myöhäisempinnä
aikoinna.
Sitä myöten kuin uuet elämänkeinot, laitokset ja asetukset, muuttaavat
kansan vanhoa elämän-kertoa, sitä myöten ehkä myös syntyy joita kuita
uusia sananparsia ja mielen tarkoittamuksia. Mutta kansan mieli ej
hopussa luovu, eikä erkane vanhoista tavoistansa, sen eistä ovat myös
hänen vanhat aatokset ja sananlaskut hänessä pysyväiset ja
juurtuvaiset. Jos muutamat ovat muka muuttuneetkin, niin se on
ainoastansa ulkonaisessa puvussa ja piiroksessa, vuan sisellensä
toimittaavat hyö kuitenkin kansan vanhoja aatoksia. Sillä jos myö
tarkemmin tutkistelemme ihmiskunnan nykyisiä että entisiä aikoja, niin
löyvämme myö, että hyö jo niissä kaikkin vanhimmissakin, osottaavat
samat mielet, samat halut ja himot, samat avut ja hyvyyvet, samat
tunnot ja taijot, samat teot ja työt, kuin nytkin. Sanalla sanottu, myö
havaimme että ihmisen luonto on aina ollut yhellainen, ilman
muuttumata, että hyö ovat olleet hyvät ja pahat, pahat ja hyvät,
kummaistakin, molemmiss' ja vuorotellen. Mikä on siitten muuttuna --
ellei luonto? Se on ne erinäiset tavat ja käytökset, joilla tämä luonto
on ihmisissä ilmoittainnaan ja vaikuttainnaan; ne erilaiset
tarkoittamukset (åsigter) ja mielen hoivauttamiset, jotka koroittaavat
tahi alentaavat meitä meijän mielessämme, meijän luontoamme ja
olentoamme, Jumalallisiksi tahi luontokappaleiksi, henkellisiksi tahi
pahapäiväisiksi mua-eläiviksi. Meijän luonto on aina vihelliäinen ja
puuttuvainen, vaan se on viisaus ja mielen valaistus joka on häntä
hoivauttava, ja jotka ovat meillen oikian arvon ja kunnian antavat.
Sillä viisaus ja Opinkeinot ovat aina muailmassa ihmisiä hallinneet ja
onnistanneet; jotka ovat olevoinaan heijän piämiehiä ja suattajoita,
ovat ainoastansa tämän toimittajat ja palveliat, uskolliset -- jos ovat
oikeen tätä käsittänneet ja harjoittanneet, uskottomat -- jos ovat
käyttäneet sitä viärin. Hyö homehtuuvat ja katoovat toinen toisesa
perästä; ainoastansa viisaus ja Totuus elää iankaikkisesti, ja ovat
ikuiset niin kuin Luoja, josta ne ovat lähteneet. Käykämme sen eistä
muailman opinlaitoksia tutkistellen, työ jotka harjoittate viisautta,
ja levitätte ihmisillen mielenvalaisemusta! Myö Suomenpojat, meijän
tuloo meijän piävanhimpia tiiustella! Se on kauniin luettavaksi meijän
töistämme, oppia tuntemaan meitä ihtiämme ja meijän vanhempiamme. Sillä
kuin tiiustamme heitä, heijän tapoja, heijän käytöksiä, heijän
toimituksia ja opetuksia, ja piemme nämät heijän vanhat muistot arvossa
ja kunniassa, niin myö meijän Vanhoissamme kunnioitamme meitä ihtiämme,
ja suamme muiltakin sen arvon, kuin on niillen tuleva, jotka pitäävät
kunniastansa vaarin; mutta jos myö halpaaksi kahomme ja ouoistamme tätä
meijän omoo sukua, näitä meijän omia vanhempiamme, niin myö sillä
häpäisemme meitä ihtiemme, ja tulemme muiltakin ansion perästä pietyksi
pilkan ja nauron alaissa. Senpä tautta jokainen kansa tahtoo mieleen
johtattaa heijän esivanhempien elämätä, että sillä kohottaisivat
keskenänsä innon ja luonnon, nouvattamaan vanhoin jaloutta ja hylkemään
heijän turhuutta. Ainoastansa myö Suomalaiset, myö vieraistumme ja
kajoomme omoa kieltämme ja omoa sukuamme, tahi toisinpäin sanottu,
meitä ihtiämme. Ehkä jos oikeen tuntisimme meijän perujamme ja meijän
omia vanhuksiamme, jos oikeen käsittäisimme meijän vanhoin viisautta,
rehellisyyttä ja urhollisuutta, jos oikeen ymmärtäisimme, meijän omoa
hartautta ja vakautta, niin meillä oisi ehkä syytä kyllä kiittää ja
ylistää meijän isiämme, ja koroittaa meitä ihtiämme rinnallen muihen
kansoihen. Kuin nyt kuulemme tässä heijän aatoksia ja opetuksia, heijän
tapojansa ja neuojansa ikään kuin heijän omasta suusta, niin
tarkoittakaamme näitä heijän sanoja meijän mieleemme, ja muistakaamme
heitä meijän syvämessämme, että ne mahtaisi sytyttää meissä innon heitä
nouvattamaan, että ne mahtaisi kasvattaa meissä rakkautta hyvyyteen ja
visauteen, ja suattaisivat meistä miehiä heijän mokomia.
Mutta kiänäitkämme takaisin keskustelemaan heijän vertauksia. Että
näihen joukossa löytyyvät niin varsin harvat jotka toimittaavat heijän
opettuksia _henkellisissä asioissa_, on siitä selittävä, että ensin
Puavilaisen, ja siitten Lutheruksen Oppi, on heitä ulostunkena. Muissa
elämän käytyksissä ovat muka viljaisemmat. Nämät jotka nyt tässä
julistetaan, olen minä ulos valinnut niistä moneista kootuksista, jotka
minä jo nuorra kokoisin korvessamme, ja joihen kanssa minä olen
verranut muihenkin kootuksia.[113] Uskottava on, että vielä löytyy
meijän muassamme moni kaunis vertaus, joka oisi tähän soveltua, sen
tautta muamiehet! kehoittakaamme toinen toisiamme, näitä vastapäin
muistihimme kirjutella, että jos minä eli kuka toinen meistä ottaisimmo
näitä vasta selvittääksemme, että mahtaisimmo tehä sitä yhteiseksi
hyväksi, ja kansan kaiken kunniaksi.
Viho viimeiseksi, suan minä vielä mainita, etten ole tainnut asettaa
näitä Opinkeinoja niin lomattain kuin oisin tahtoina; se ei ouk
tilkuista tehä jota kuta ehyttä ja kokonaista. Käypi se muutenkin
vasten karvoja sovitella eriluatuisia ja vastenluontoisia aineita,
yhteen paikkaan tahi poukamaan. Mulla on ollut työtä kyllä tasoitella
heitä niin kuin nyt ovat vississä joukoissa ja lohkareissa;
erinomattain kosk' en ole tahtona omilla sanoillain heitä niotella ja
käsitellä. Että suaha heitä toinen toisesek tointumaan, olen minä
jollon kullon kahesti maininnut yhtä sanoa.[114]
Että muutoinkin tämä koittelemus on viheliäinen ja puutoksen alainen,
havaihtoo jokainen; mutta muistakaatte myös että se on ihan
ensimäinen,[115] ja minun alottamain!
VANHOIN SUOMALAISTEN VIISAUS,
SISÄLLENPITO.
Ensimäinen Lohko.
a) Jumalasta.
I. Luojasta, 1. Hänen luomisen töistä, 2. H. luovuista, 3. H.
Kaikkitietävyyestä, 4. H. Armollisuuesta, 5. H. Avullisuuesta,
H. Hoivauttamisesta.
II. Rukouksia Hänellen. Hyvästä vuos-tulosta, Hyvästä Ajan-kulusta,
Mielen-valaisemisesta, Ruumillisesta nautinnoksesta, Muusta
moallisesta lahjoittamisesta.
III. Jumalan-palveluksesta. Ulkonaisesta Jumalan-palveluksesta,
Jumalan siunauksesta, Peätös Jumalaan luottamisesta.
b) Ihmisestä.
IV. Inhimisestä. Hänen olennosta, H. luomisesta, H. luonnosta,
H. tavoista, H. mielestä, H. i'ästä, H. henkellisestä luonnosta,
H. eteensä aattelemisesta, H. elämän kerrasta, (H. elämisestä),
Peätös ihmisen sukukunnasta.
c) Iankaikkisuuesta.
V. Iankaikkisesta elämästä ja kuolemasta. Yhestä toisesta tulevasta
elämästä. Yhestä tiilin teosta tahi tutkimuksesta, meijän töistämme,
meijän kuoleman perästä. (Hyvyyven vihtoinkin kostamisesta,
ja pahuuven palkkaamisesta).
d) Hyvyyestä ja Pahuuesta.
VI. Hyvyyestä. Siveyestä, Rakkauesta, (Vaimon rakkauesta miestänsä
kohtaan, Hänen rakkauesta lapsiansa kohtaan, Miehen rakkauesta
vaimonsa kohtaan, Hänen rakkauesta lapsiansa kohtaan, Lasten
rakkauesta, Luonto-kappalein rakkauesta M,[116]. Totuuesta, Hyvistä
tavoista: Avullisuuesta, Antamisuuesta, Alentelemisuuesta,
Sovittamisuuesta, Anteeksi-antamisuuesta, (Armollisuuesta).
Suosioisuuesta, Ystäväisyyestä, Kohtulisuuesta, Kunniallisuuesta,
(Kunniasta), Hyvyyen harjoittamisesta, Hyvyyen arvosta, Hyvyyen
ansiosta, Hyvistä, Peätös hyvästä elämästä.
VII. Pahuuesta. Pahoista, Pahan teoista, P. luonnosta, P. tuntemisesta,
P. menestymisestä, P. iloitsemisesta, P. ilosta, P. mieli-suosiosta,
P. mielen-nouvattamisesta, (Pahoista sanomista), Pahoista
tavoista: Viisastelemisesta, Vilpistelemisestä, Puheen-pettämisestä,
Valehtelemisesta, Kielen-kantamisesta, Soimauksista, Panettelemisesta,
Reävämisestä, Haukkumisesta, Puheen-juoksuttamisesta, Puheen
nostamisesta, Pilkkoomisesta, Kiittelemättömyyestä, Turha-kiittämisestä,
Moailman-kunnioittamisesta, Kevyt-mielisyyestä, Huikentelevaisuuesta,
Sanan-syömisestä, Huoruuesta, Varastamisesta, (Varkahasta).
Luulemisesta, Katehtimisesta, Vihasta ja Vainosta, Syvämmen-kovuuesta,
Armahtamattomuuesta, Ylönmielisuuesta, Ylpeyestä, Tuhlaamisesta,
Pelistä, Veärin-hyötymisestä, Itaraisuuesta, Saitaisuuesta, Ahneuesta,
Kylän-juoksemisesta, Pahan liikkumisesta, P. Ilmistymisestä, P.
parantamattomuuesta, P. syyttämättömyyestä, P. katomuksesta, P.
surkuttelemisesta, P. palajamisesta, P. puhistelemisesta, (P. pelvosta,
P. palkasta), Peätös pahasta elämästä.
e) Muutamia opin Peä-toteita.
VIII. Ajasta ja Avaruuesta. Tyhjyyestä, Olemisesta, Sikiemisestä,
Ymmärtäväisyyestä, Tähtien tietämyksestä.
Toinen Lohko.
Seästä ja Vuoen-ajoista.
IX. Vuosista ja Vuuven ajoista. Keväästä, (Keväin niska, Keväiset
tuulet), Suvesta, Kesästä, (Kesä-teitä), Syksystä, (Syksyn niska,
Syksyiset yöt, Syksyiset tuulet), Talvesta, Talven jatko, Taka-talvi,
Talvi-teitä, Vuuven varasta, Vuosi-veroista.
X. Ilmasta. Pouvasta, Ruskosta, (Syksy R., Kevät R., Ilta R., Oamu R.),
Pilvisestä ja usma-ilmasta, (Pimiä Pilvi, Savinen P.), Sateista,
Kasteesta, Pakkaisesta, Vilusta, Kylmästä, Hallasta, Kovasta ilmasta,
Tuiskusta ja pyry-ilmasta, Lumesta, Suvesta, Lämmästä, Päivän sapesta,
Sään S., Kuusta, Pysty-K., Lauku K., Kuun kehästä, Otavasta, Tähistä.
XI. Tuulesta. (Vasta T. Myötä T.). Syksyisistä T. Keväisistä T. Pohjos
T. Itä T. (Iän ilmat, Iän pakkaiset), Länne T. Erinäisistä T. Pahasta
seästä.
Kolmas Lohko.
Ihmisten erinäisistä elämän kerroista.
a) Hallituksesta ja kansan Säävyistä.
XII. Hallituksesta. Kuninkaasta, (Hänen Puvusta, H. matkoista), H.
palvelemisesta, H. käskyn käyttelemisestä, Alamaisten käyttämisestä.
XIII. Moan-oikeuesta ja Laista. Lain laittajoilta oivaltettavaksi,
Riitoin karttamisesta, (R. Kasvamisesta), Riioista ja riitamiehistä,
Heijän asioista, Asian ajamisesta, A. ajajasta, A. tutkimisesta,
Luultuista, Voitettuista, Syyllisistä, (Pahan-tekiöistä),
Rauvotetuista, (Vierasmiehistä), Sovittamisesta, Joutavista
juttuloista, Lahjoista, Lain keäntelemisestä, Juttuin julkeuesta,
Rikkain ja köyhäin riioista, Tuomarista, Rankaisemisesta,
(Kurittamisesta l. Lapsista), Rankaistuksesta, Rankaistuksen
vaikuttamisesta, Rankaisioista, Rankaistuista.
XIV. Papista ja Papin seätystä (Hänen näöstä). H. kylään tulemisesta,
H. ravinnoksesta, H. puheista, H. soarnasta, H. otoista, H. talouesta,
H. viran arvosta, (H. lapsista), Lukkarista.
XV. Ruununmiehistä ja muista Herroista. Ruununmiehistä, Muista
virkamiehistä, Herroista, Heijän matkoista, H. kohtaamisesta, H.
käskyläisistä, H. veijoamisesta, Hoviloista tahi moisioista,
H. noapuristansa.
b) Ihmisen yksinäisestä elämästä.