kuin on jo ennen sanottu. Nimittäin ensinnik, että _sytyttää
meissä rakkautta_ tätä meijän omoo _puhettamme vastaan_, ja että tällä
meijän omalla kielen-harjoittamisella, _koroittoo häntä muihen kieliin
rinnallen Tietomuksiin tiellä_, jotta taitaisimmo aikoa myöten asettaa
sitä yheksi _yhteiseksi kansalliseksi kirjoituskieleksi_. Tämä on ollut
meijän peä-tarkoittamus. Ja että näyttää, jotta se ei ouk ainoastaan
mahollinen mutta myös keviä tehäksemme niin olemme koetellut tässä
osottoo hänen merkillista rikkauttansa ja äväriäisyyttänsä, niin
taivotuksissaan kuin merkityksissään[56] hänen kauneuttansa ja
somauttansa sekä sanoissaan että tavoissaan, josta löyetään että se on
niin hyvin sopiva kuin muutkin kielet, käsittämään kaikellaisia
opillisia aineita, ja vielä paljon soveliampi toimittamaan ne
tarkemmatkin asiat, yksinkin varsin puhtaat ymmärtämykset (abstrakta
begrepp) ilman että heijän tavalla lainata merkitys-sanojansa muista
vieraista kielistä.[57] Mutta ei siinä kyllä, että se on hyvä
nouattamaan heijän _Tietomusta_ ja ajattelevaista mieli-henkellisyyttä;
se on myös toisellen puolellen hyvä käsittämään heijän _Runomusta_,
tahi heijän henkellistä mielen-juohutosta ja kielen-suloisuutta.
Toistukseksi olemme uskaltanneet suomentoo niitä kauniimpia
Runon-kappaleita muista kielistä, e.m. Greekan-kielestä,[58] joka,
niistä vanhoista, luetaan kaikkiin suloisin. Ja luulemme tätä tehneen
melkeen mieleksenne, _uskollisesti_ ehkei _orjallisesti_. Uskomme muka
meijän nouattanneen hänen henkellisyyttä ja suloisuutta, ilman että
kavottoo oman kielen kauneutta ja somaisuutta.
Asian puolesta, olemme toas tarkoittaneet sellaisia aineita, jotka
jolla-kulla tavalla valaisoo meitä meijän esi-vanhemmistamme, heijän
mielestä ja luonnosta, heijän töistä ja tavoista, heijän kielestä
ja runomuksesta, heijän juohtumuksesta ja soittamuksesta,
heijän viisautesta ja opin-laitoksesta, heijän yksinnäisestä
että kansallisesta elämän-käytöksestä, heijän jättöksistä ja
vanhoin-jeännöksistä, m.m. eli myö olemme tavoittaneet sellaisia
aineita, jotka valaisoo meijän tarinamuksemme, ja meitä ihtemme. Meijän
aivotus on ollut kahellainen, että _harjoittoo meijän kielemme_, ja
että _valaista meijän mielemme_; tahi, että yhellä puolella _huvittaa_;
toisella, _hyövyttää_. Myö olemme tahtonut huvittoo teitä -- ei toisten
irvistelemisellä eikä pilkkoamisella, ei sillä että tässä ketään
soimataan, häväistään ja alas-nauretaan[59] (vähin meitä ihtiämme);
mutta sillä, että käytetään teijän kielenne kunniaksenne ja
mieleeksenne. Puhuissamme meijän asioistamme, olemme toisellakin
puolella välttäneet joutavata kehuimista ja pöyhistelemistä, turhoa
ylistystä, tyhmiä kiitos-virsiä. Tarinamus voatii totuutta, ja sitä
olemme harjoittanneet. Jos olemme missään erehtynneet, niin se on
tapahtunut tapaturmaisuutessa ja tietämättömyytessä -- antanettahan työ
meille anteeksi!
Koska meijän aivotuksemme on ollut, huvittamaan kaikkia meijän
Moamiehiämme, joilla löytyy miel' oppia ja lukea, eikä ainoastaan
vissiä siätyjä tahi mieli-noutajoita (liebhabrar), niin meijän
tarkoituksemme on myös ollut, että mahollisuuemme myöten kokoella ja
toimittoo sellaisia yhteisiä (allmänna) aineita, jotka oisi
soveltuvaiset niin yhöllen kuin toisellenkin; mutta jotka yhtä
hyvin oisi eriluontoisia ja moni-tapaisia, että mielyttelisivät
moni-mukaisuutellansa, yksi yhtä, toinen toista. Sillä tavalla
luulisimme että myö parhaittain meijän vallasväessä tahi siinä
valaistetussa kansan-seävyssä, sytyttäisimme rakkautta tähän heijän
kieleensä, ja sillä lailla vähittäin pois-tunketa sitä Ruohtalaista
puhetta, joka meijän kielemme vahinkoksi on soastuttanut ja ryvettänyt
meijän suutamme. Mitä on sanottu Ruotin kielestä, niin on myös
sanottava mistä vieraasta kielestä tahaan, jota meillen tunkettaisiin
omamme siaan. Sillä kuka on kuullut kummempata kuin, että koko moan
täytyy opettoo yhtä äkkinäistä muukalaista kieltä, käsittämiseksi niitä
opinaineita, jotka ovat kussakin kansakunnassa ne tarpeellisimmat? Että
koko Suomenkansan täytyy kumartaman ihtesek Ruohtalaisessa puheessa,
vaikka häillä on itellä yksi kieli, joka on suloisempi ja monta
parempi? Kukapa uskoisi -- ettei koko Suomen moassa löyvyk yhtään
ainuata Koulua, Lukistoa, tahi Opistoa, kussa opetetaan (eli kussa ies
harjoitetaan) Suomen-kieltä? Että kaikki meijän lailliset ja moalliset
kirjat ja asiat toimitetaan Ruotiksi -- se on niin outo, että
Ruohtalaisten ite täytyy sanoa sitä kummaksi, eivätkä tahok sitä uskoa,
mutta nauraavat kuin kuuloovat tätä [60]. Myö ouoistumme, että meijän
muinoisat esivanhemmat piti Jumalanpalveluksensa ja kirkko-menonsa
Latinaksi, jota eivät ymmärtänneet,[61] ja meijän jälkeen-tulevaisemme
ovat ihmettelevinnä, että myö vielä 19:nellä sa'an luvulla, tästä
ihmisen mielen-valaistamisesta, noutamme vieraita kieliä meijän omissa
moan-asioissamme. Myö oumme vakuutetut siitä, että jos Hallitus
oikeen tuntisi ne monet esteet ja puutokset siinä kansallisessa
ylöskasvattamisessa, ne monet vastukset ja rasitukset sekä yksinäisessä
että yhteisessä elämässä, jotka vajuuvat tästä meijän kielen moahan
talloamisesta, -- jos se kuulisi kaikkein rehellisten Moamiesten
hartaimpia toivotuksia, niin se ei malttais kauan täyttämästä yhtä
asiata, joka on se ensimmäinen kussakin hyvin harjoitetussa
kansakunnassa.
Minä tunnen myös, toisella puolella, niitä puheita, jotka aina
nostetaan tätä asiata vastaan, tiiän itekkin että tässä, niin kuin
monissa muissa asioissa, on monta estettä ja vastusta voitettavinna; ja
että kuta jalompi yksi asia on, sitä jalommat ovat myös olleet ne
esteet, jotka makoovat rikki-murrettunna ja voitettunna hänen
ympärillänsä. Se on aina heikkoin ja pelkur-mielisten tapa että pauhata
näistä esteistä, jotka nousoovat heijän silmissä kahta suuremmaksi,
kuin ovat, ja sillä heitä juuri hirvittää ja peloittaa. Hyö
seisahtuuvat usseemmittain heihin, ja painatteleksen hiljan takaisin
vanhoillen poluillensa. Sitä-vastoin niin jalot miehet voittaavat näitä
esteitä, tahi astuuvat heitä ylitten; sillä hyö näyttäiksen heijän
silmissä aivan vähäisiksi, sitä yhteistä hyvyyttä vastaan, jota heijän
voittamisella tarkoitetaan. Sillä kussa yhteistä parasta haetaan, siinä
täytyy meijän uhrata yksinäisiä etuja ja hyötymisiä.
Niistä monesta esteistä, joita kannetaan sitä asiata vastaan että
koroittoo meijän Suomenkielemme peä-kieleksemme, luetaan:
1:siksi. "_Että uuella kielen-noutamisella moahan revittäisimme
ja hävittäisimme meijän vanhat Ruohtalaiset kielen-tavat ja
kirjan-laitokset._" -- Aivan niin! Sen-eistä meillä on mieli ja
ymmärrys, käyttää sitä hyväksemme. Kuka hullu lainaa kylästä vanhoja
huonoja housuja, kuin hänellä on itellä uusia parempia. Kaikki
moailmassa muuttuu, uusi tuloo vanhaksi, ja vanha tuloo huonoksi;
mitäsme siitten muutosta pelkeämme, jotka ite oumme muutoksen alaiset.
Muutoksia tapahtuu joka päivä meijän ympärillä, juuri meijän silmiin
etessämme[62] -- mikä hulluus se oisi siitten, tavoittamaan moailmassa
mitä muuttumatointa. Kukin asia on ainoastaan aikaasek pitävä, että
piteä sitä yli aikansa, on luonnotoin; sillä muutosta soahaan
viivytellä, voan ei estellä; kuin se tapahtuu ajallansa, niin se on
otollinen; mutta kuin se tapahtuu ennen aikaasek, tahi jälkeen, niin se
on voaran-alainen. Minkä tautta myö tässä asiassa oisimme niin tarkat
noutamaan vanhuuttamme, kuin olemme muissa asioissa jo aikoa siitten
heittänyt meijän vanhojamme uneukseen? Johan se Ruomin kieli, joka
ajallansa kukisti ja moahan-tallais kaikkia muita, nyt lakastuu
itestään, mitäs siitten luuletten, että tämä Ruotin kieli oisi hyvä
iäksi sotkia meijän Suomalaista puhettamme?[63]
2:seksi sanotaan, että "_Suomen rantamaissa puhutaan monessa kohin
Ruottia, ja että se oisi näillen yksi iso hämmennös ja vastuus, jos
heijän nyt täytyis oppia Suomea_." Sekin on yksi turha puhe! Pitäiskö
koko kylä opeitteleman Ruohtia, jos sitä puhutaan yhessä talossa?
Eiköhään osa pitäis sovitettaman kokonaisuutensa mukaan, voan ei
kokonaisuus osansa mukaan. Minun oatos oisi, että Ruohtalaisissa
pitäjissä saisi harjoittoo Ruohtia, ja Suomalaisissa, Suomea; siitten
ei oisi kumpaisellakaan syytä valittoo. Se on yksi vanha, mutta yksi
tyhmä luulo, että "kaikki on suletettavana yhteen malliin"; mutta se on
yksi uusi ja viisas sana, että "pitäköön kukiin omat muotonsa". Ennen
uskottiin ettei yksi valtakunta oisi mahollinen, ellei hänessä ollut
_yksi uskomus_ (Religion) ja vielä uskotaan ettei se ouk pysyvä, ellei
hänessä ou yksi puhe.[64] Pohjos-Amerika ja Venäjän moa, jotka ovat ne
voimakkaammat hallitukset moailmassa, osottaavat ettei voaitak
kummaistakaan; ja että ne valtakunnat ovat kaikkiin vahvimmat, kussa ne
erinnäiset osat soavat kukiin piteä omat _luontonsa_, ja kussa heitä
_nioitaan_ yhteen, vaan ei _sevoitetak_ tahi _sulatak_.[65]
3:neksi, syytetään "_meijän kielen olevan niin köyhän ja oppineihen
töihin taipumattoman, että se oisi muka mahotoin hänestä harjoittoo
jotakuta hyveä_".[66] Mutta mistä se tulee, ellei meijän omasta
huolimattomuutesta? Kaikki valittaavat meijän kielen puutoksista, mutta
harvat ovat hoastaneet hänen suloisuutesta, hänen sisällisestä
rikkautesta ja kauneutesta, ei ainoastaan ymmärtämysten
tarkoittamisessa ja sanoin taivuttamisessa, mutta myös hänen
ylös-harjoittamisessa ja ulos-venymisessä. Meijän kielemme on ikeän
kuin yksi lihava peltomoa, jota pietään kesantonna, ja kussa kasvaa
vahvast heiniä ja ruohoja, mutt' ei ruista eikä vehnee. Onko se siitten
pellon syy, vai viljellys-miehiin? Minä olen nyt ruvennut kyntämään,
viskatkoon muut siemenet, niin soahaanpas kahtoa ellei meijän
Suomalainen pelto rupeisi hetelmöittämään, ja ellei ajan takoo
kiitettäisik meitä, jotka ensin tähän työhön repeisimme.[67] Mutta niin
kuin on kieliin kanssa, niin on myös Oppimuksiin ja Tietomuksiin
kanssa, jotka kielissä toimitetaan; nekin ovat verrattavat yhteen
vainioon, kussa kynnetään ja kylvetään, ja josta siitten viljellään ja
eletään -- ei moallisesti, voan henkellisesti. Tietomukset on yksi
henkellinen vilja; kuta enempi sitä käytetään (hyväksemme) ja
korjataan, sitä enempi se meitä hyövyttää ja huvittaa.[68] Mutta niin
kuin se moallinen vilja ymmärtämättömällä käytöksellä tahi
nauttimisella, ussein keäntyy vahinkoksemme, niin saattaa myös tämä
Tietomuksen elo keäntyä turmioksemme, jos myö sitä veärin käytämme.
Voan onkos se siitten viljan vika -- vai eikös lie vika meissä? Moni
Hallitus on koettanut, että viinan-kielolla varoittoo ja esteä
juopumista ja viljan tuhlamista -- sanokoot hyö, jos heijän alimmaiset
ovat muita onnellisempia, rikkaampia tahi muuten siistimpiä? Moni on
myös (e.m. Poavilaiset) koettellut että kirjoin- ja painon-kielolla
vastuuttoo Tietomuksiin liian levittämistä -- sanokoot hyö, jos ovat
sillä onnistanneet omiansa, tahi varjelleet heijän mieltänsä
ymmärtämästä?[69] Ei ikeän! Ainoastaan ymmärryksen valaistamisessa, ja
syvämmen hyvistymisessä, löytyy se ainua ja paras välikappale
ihmiskunnan onnistumiseksi; silloin ei ou pelättäveä, että juomme
ihtemme juovuksiin, tahi hulluttelemme mielemme joutavilla ja turhilla
ajatuksilla. Ja jos se joskus tapahtuis, että myö tuttavien joukossa
oisimme leikkipuheliaiset, tahi ajatus-juohtumuksissamme vapaalliset ja
vallolliset, eihän meitä tuosta sakoitettanek, tahi kuritukseen
kuletettanek, kuin emme tappelek välilämme, eikä toistamme häväise.
Ainoastaan lasten ja sen roa'an kansan täytyy olla holhotuksen alla,
mutta ymmärtäväiset ja täysi-mieliset holhoovat parhaitten ihtesek.
Yksi kansa, joka osottaa lain-kuuliaisuutta, ja kuuliaisuutta laillisen
esivallansa vastaan, joka uskollisesti täyttää kaikkia yhen alimmaisen
velvollisuusia, on jo niin paljon mielistynnyt, ettei sitä eneä
tarvitak hoitella mielen- eikä kielen-kahleilla.
4:neksi, olen minä myös kuullut sanottavan, "_Suomenmoan olevan niin
pienen, ja Suomalaisen kansan niin vähäisen, ettei se ouk hyvä yksinään
kustentamaan ja voimassaan piteä yhtä omaa Oppimusta_" (en egen
Litteratur). Niin kuin se oisi meille muka huokiampi, kustentoo yhtä
vierasta, äkkinäistä.[70] Tämä puhe on minusta niin tyhmä, kuin että
sanoa, ettei pieni mies ole hyvä oppimaan niin paljon, kuin suuri mies.
Tätä vastoin neämmö, että ne pienet ja voimattomat miehet usseemmittain
ovat monta viisaammat ja oppisemmat kuin toiset, jotka ovat isommat
ruumiiltaan. Mistä se tulee, ellei siitä, että kuin nämät harjoittaavat
_ruumillisyyttänsä ja voimoansa_, niin toiset harjoittaavat
_järjellisyyttänsä_ ja ymmärrystänsä. Samaten on myös valtakuntien
ja kansoin välissä! Eikös ne isommat heistä aina tarkoitak
_ulkonnaisuutta_, ja ne heikommat _sisällisyyttä_. Niin on Luoja
antanut luovuillensa kullenkin omat osansa: Härälle suuret sarvet,
Ketulle hyvä ymmärrys. Koska Suomalaisille on luotu, ettei rehvastoo
joukkoon muihen kansoin kapinoissa; mutta koska soamme olla rauhassa ja
tyyvennössä kotonamme, yhen viisaan ja jalon Hallituksen suojassa,
niin tarkoittakaamme että käyttää tätä onneamme hyväksemme, ja
harjoittakaamme niitä viisauen hetelmiä, jotka rauhan alla kypsyisivät
meijän moassamme! Siivistäkämme meijän tapojamme (siinä on meillä
kyllä!) ja valaistakaamme meijän mielemme -- ei muihen ansiolla, voan
omalla -- omalla kielen ja mielen harjoittamisella! Se oisi yksi voitto
ihmisyyellen, ja meillen Suomalaisillen yksi kunnia, monta suurempi
kuin että (niin kuin nyt tehään) matkittaa muihen puheita, tahi kehua
ja pöyhistellä muihen opinpauloissa. -- Sillä eihään myö ollak mitkään
Jätkyttäjöitä (Papegojor) joihen suuhuun sovitetaan mitä vajuu muihen
suusta, ja jotka Harakoina kertoavat ja märehtiivät muihen purtuja ja
syljyksiä.
Seneistä kuin sanoovat meijän kansan vielä olevan vähäisen
harjoittamaan omoo Oppimusta, niin eivät ymmärräk mitä Oppimukseen
voaitaan: "ruumiillista heikkoutta, ja henkellistä mieli-vakautta." Se
on koko kansan kanssa, niin kuin yksinäisen ihmisen kanssa; että
pienuutessamme ja nuoruutessamme oomme sopivaiset mieltämme
taivuttamaan, ja oppimaan mutta vanhuutessamme ja voimuutessamme
tahomme jo muita opettoo, ja taivuttoo mieltämme myöten; ja kahomme
monestin halpoiksi vanhoja opettajoitamme ja opetuksiamme. Mutta se on
viisas, joka oppii vielä vanhanakin; sillä vanhuus huonistuu ja nuoruus
vahvistuu, mutta viisaus on aina vihertävä ja viheriäinen. Mitä on
sanottu ihmisistä yksinäisesti, on sanottavaksi heitä yhteisesti. Ne
pienet kansat ovat soveliat oppimaan, ja harjoittamaan Tietomuksia; ne
suuret tahtoovat jo opettoo muita. Ja eikös se lie niin luotu
luomisessa, suurien olevan niiten pienein Herroja.
Sen-eistä kuin luetten mitenkä ne pienet Greekkalaiset hallitukset oli
hyvät muinon harjoittamaan kukiin omoo puhettansa ja oppimustansa,
kussa olivat monta kuuluisemmat, kuin isommat valtakunnat; ja kuin
kuuletten mitenkä pohjoisessakin-päin yksi pieni kansatus (befolkning)
yhöllä soarella, kaukana Rutjan-meressä, oli hyvä yksinään harjoittoo
ja voimassaan piteä yhtä omoo Oppimusta, yhellä ajalla, jollon
Tietomukset olivat jo ikeän kuin pois-sammuneet koko tästä moailmasta
-- mitäs siitten sanotten tämän Suomen moan olevan köyhän ja
kykenemättömän harjoittoo omoo puhettansa ja oppimustansa, kussa jo 200
vuotta on löytynyt 1 oma Opisto, 2 Lukistoa, toista satoo koulua; kussa
löytyy 30 kaupuntia, kolmatta satoo pitäjätä, ja toista miljuonia
ihmisiä; ja kussa jo tavataan 8 kirjan-pajoa.
Mikäs siitten meissä puuttuu, ellei toimi ja työ? Syy on siinä, ei että
meitä on vähä työmiehiä, ei että kajoomme työtä; mutta että tiemmö
turhaan työtämme, että kylväämme tätä vierasta viljoo, joka ei ikeän
loista meijän moassamme; ja että meijän omat pellot seisoovat autionna
ja kesantonna. Mikä kaunis keto eikös avauntuis meillen ja meijän
työ-taitavaisuuellemme (wår arbetsförmåga) jos ruettaisiin viljelemään
omia ruoka-maita -- ei vieraalla viljalla, voan omalla. Siitä viruisi
meillen yksi riista, joka täyttäis meijän hinkaloitamme, ja turvaisi
meitä tästä henkellisestä ruuan-puutoksesta, jonka nälkästymisessä myö
neännymme ja lauhtumme, ikeän kuin siitä moallisesta ruuan-puutoksesta.
5:neksi, olen minä kuullut monen sanovan: "_Meijän nykyinen Hallitus
ehkä ei suvaihtek, että ruettaisiin harjoittoo kielemme, tahi valaistoo
mielemme, koska valaistuksen sanotaan olevan kansa-kunnassa
vahinkollinen_." Missä sitä luetaan, että valaistus on voarallinen,
tahi että ymmärrys on luotu meillen vahinkoksemme? Eikös se ouk
_ymmärryksen_ luonto, että harjoittoo _tietoa_? Eikös se ouk
peä-tarkoittamus meijän Ristillisessä Uskomuksessa (Religion) että
levittää ihmisissä _henkellistä mielen-valaistusta_? Se ei olluna
ihmisen käsky, mutta se oli käsky Jumalalta; "_Mänkee ulos moailmaan,
ja opettakaa kaikkia kansoja_!" Mitäs siitten pelkeämme tätä
henkellistä viisautta? Ei ouk vielä valaistus ketään häväisynyt, eikä
ymmärrys kennen mieltä pilanut; sill'ei "raha ratki kukkarota, mieli
säre miehen peätä" tiesivät jo esivanhemmamme. Se on hulluus että
luettaa sitä valaistuksen syyksi, mikä seuraa tämän ymmärryksen
veärästä käyttämisestä, tahi veärästä valaistamisesta. Yksi veärä ja
ymmärtämätöin käytös, yksi tyhmä mielen-harjoittamus, jos kohta
ymmärrykselläkin tarkoitettu, on kuitenkin ymmärtämättömyys, eikä
kuhuttava puol'-valaistukseksi; sillä yhtä semmoista ei löyvyk.
Sillä valaistus saattaa olla vähäinen, ja soattaa olla isompi,
mutta valaistus se on kuitenkin. Yksi puol'valaistamus on jo
valaistamattomuus, voan ei valaistus, sillä hyö erkanoovat tästä, kuin
yö erkanee päivästä, veärä-tie oikeasta. Niin kuin rahat ovat ilman
arvotak, elleimme ymmärräk heitä oikeen käyttää, niin ompi myös
_oppimus ja viisaus_ (itekseen) ilman ansiotak, ellemme heitä oikeen
ymmärräk keänyttää hyväksemme ja sivistymiseksemme. Yksi rikas saattaa
olle _kelvotoin_, ja yksi oppinut, _kunnotoin_; taitaa olla
_mielettömät_ kumpainenkin; voan ei se ouk _rahan_ syy enemmän
kuin _oppimuksen_; syy on heijän veärässä käyttämisessä, s.o.
ymmärtämättömyytessä, joka syntyy valaistumattomuutesta. Valaistus
kuhutaan _mielen-valaistukseksi_, sillä se harjoittaa ei ainoasti
ymmärryksen viisautta, mutta myös mielen _hyvyyttä_; se tarkoittaa
hyvyyttä yhellä puolella, ja _viisautta_, toisella; nimittäin
_viisautta hyvyyteen_ -- ei pahuuteen. Viisaus pahuuteen, on
peä-pahuus. Ei löyvyk vielä sitä miestä, joka katoo eli paheksii
tietoansa, vaikka kuinka vähäinen; mutta monella on ollut syytä ehkä
valittoo hänen _veärästä käyttämisestä_[71] eikä löyvyk sitä
valtakuntoo, kussa tietomukset ja valaistus ovat tehneet hämmennöstä ja
villitöstä; mutta monta, kussa tyhmyys ja mielettömyys ovat
kumouttaneet toisiaan, ja heittäneet härän-pyllyä. Että seneistä sanoa,
jotta valaistus on kansassa voarallinen, on mielettömästi puhuttu;
eikä sitä muut sanokkaan, kuin tyhmät ja tylsäyntyneet miehet.
Ja että uskoa, jotta meijän Esivalta tahtoisi vastuuttoo tätä
totuullista mielen-valaistusta, tahi poistaivuttoo meistä tätä omoo
kielen-harjoittamista,[72] oisi että tahalla ja pahuuella häntä soimata
ja alentoo, tahi panetella häntä ymmärtämättömyytestä. Yksi semmoinen
oatos oisi luonnotoin ja mahotoin, eikä pie löytyä yhölläkään
Suomalaisella. Sillä oottenkos millonkaan kuullut yhtä isää, joka
tahallaan kasvattaa lapsissansa _tuhmuutta ja mielen-tyhmyyttä_?
Nopeemmin hään heissä harjoittaa viisautta ja ymmärrystä. Niin
tarkoittaa myös Esivalta, että levittää valaistusta ja _tietomusta_
alimmaisissansa; että hakea heijän parasta ei ainoasti _moallisissa_,
mutta myös henkellisissä. Eikös meijän muinonenkin Keisarimme osottan't
tätä mieltä Suomalaisiakin vastaan, sekä hyvyyvellänsä Turun muinosta
Opistoa kohtaan, kuin hänen moneilla muillakin armollisilla
toimistuksilla, harjoittaksensa meijän mielen-valaistamista? -- Mitäs
siitten epäiletten että tämä nykyinenkin Keisarimme harjoittaisi tätä
meissä? Joka on jo monesti ottanut turvataksensa näitä meijän
henkellisiä tarpeitamme.
Moni on myös sanona: "_Hallitus tahtoo ehkä että ruettaisiin Venäjän
kieltä harjoittamaan_!" Aivan niin, "ei työ miestä häväise, taito
tapoja pahennak!" Voan erittäin on yhtä, erittäin on toas toista.
Sillä eihään Suomenkielen-harjoittaminen kieläk meitä Venäjänkieltä
oppimasta; eikä toas Venäjänkielen-oppiminen kiellek meitä
Suomenkielen-harjoittamisesta. Meijän pitää rakastoo omoa kieltä, ja
kunnioittoo muihenkin kieltä: vasta silloin kuin rupeavat meijän
puhettamme polkeamaan, silloin vasta kuuntelemme heitä vihalla.
Se oisi luonnotoin voatia meitä rakastamaan sitä, joka meitä alentaa ja
polkee, ja se oisi mahotoin sytyttää meissä rakkautta Venäjän kieleen,
Suomen kielen polkemisella. Se on tarpeellinen ehkä meille että,
yhistettyä Venäjän kanssa, oppia Venäjätä, mutta se on tarpeellisempi
meille, osata Suomea. Se on mahotoin että Hallitus vieraan kielen
opettamisella tarkoittais alas-tallata omamme. Eihään Virolaisetkaan,
eikä vanhat Suomalaiset, eikä monet muut kansat Venäjässä ouk tulleet
pakoitetuiksi ottoo Venäjätä kirjakieleksensä! Ja sanotaan että se
avullinen Keisari _Aleksanderi_ vainaa oli Porvon Herroin-päivissä
kahtonut kummaksi, että harjoitimmo Ruottia kirjakieleksemme, ja
tarjonut meille Suomeammo, mutta että silloin olevaiset kunnioitettavat
Herroinpäivämiehet piti tätä vierasta parempana. Minä luulisin, että
jos nyt oisi semmoiset asiat meillen tarjoilla, niin oatokset oisivat
ehkä toiseppäin.
Koska nyt olemme toistanneet, että _oma-kielen harjoitus_ ei ouk
ainoastaan _otollinen ja tarpeellinen_, mutta myöskin _mahollinen ja
luonnollinen_, niin kysytään sitten: "_minkälainen se Suomenkieli
pitäis olla, jota harjoittettaisiin kirjakieleksi_?" Että sen pitäis
olla se _parraaimman ja suloisemman_ peättelöö jokainen. Mutta _mikä
puhe on heistä paras ja suloisin_? Siinä on kysymys! Tämän sanan peälle
-- kuuleppas mitenkä huutaavat, yksi yhtä, toinen toista; Hämäläiset,
Pohjalaiset, Turkulaiset ja Karjalaiset -- kaikki nyt avaavat suutansa
tästä juttelemaan, ja milt' eivät tappele välillänsä, siitä, kennen
muka puhe oisi heistä paras. Minä annan heijän pauhata ja riehua, ja
kuin kerran väsyyvät sohisemasta, niin silloin minäkin tahon puhua.
Mutta ensin tahon minä kuulla mitä ne viisaammat heistä sanoovat, jotka
lausuuvat: "_meillä on jo kerran yksi kirja-kieli, joka on
ylösharjoitettu ja hyväksi kahottu, ja jota kaikki ymmärtää -- mitäs
siitten ruvemme nyt joutavia juonittelemaan, ja ottoo yhtä uutta
puhetta kirjan-puheeksemme, jot' eivät moni meistä ymmärräk_?"