OTAWA, OSA I
Eli Suomalaisia Huvituksia
C. A. Gottlundilta
Tukhulmissa.
Painettu M.G. Lundbergin Kirja-pajassa,
vuonna 1831.
ISÄMMOALLEINI JA VARJOLLEN ISÄ VAINOINI
_Omistan minä näitä alkeitani Suomenkielen harjoittamisesta!_
Koska en soata yhtä teistä oatella, ellen jo muistelek toista,
niin ottakaatten yhessä vastaan näitä _Nuoruuen Tarjoja_
siitä vilpittömästä rakkautesta, jolla olen aina muistava
_Isänmoataini ja Äitinkieltäini_.
Vade parve liber, locaque grata saluta!
_Ovidius_.
SISÄLLÄPITO:
Esipuhe.
Toivotus. (Runo).
Acrostichon.
Vanhoin Suomalaisten Viisaus ja Opin-keinot, Koottu heijän vanhoista
Sananlaskuista ja Vertaus-puheista:
Johtaus-sanat.
Sisälläpito.
Suomalaisia Sananlaskuja ja Vertaus-puheita.
Koittelemus, että näistä meijän vanhoista sananlaskuista tiiustella
meijän esivanhempiin mielen-luontoa, heijän tapoja, käytöksiä ja
ajatuksia, niin henkellisissä kuin moallisissa asioissa.
Puheen-pulma
Muutama Sana Uskomuksesta ja Valistuksesta, ynnä heijän vaikuttamista
kansakunnissamme.
Runon-ruikutos, koska tuli sana että meijän Armollisin Keisarimme oli
kuollut Tarankossa s. 1. p. Jouluk. v. 1825.
Sanauksia:
Agnes Louise Godenhjelm.
Ullrik Wilhelm Hasselblatt.
Petter Reinhold von Törne.
Tämän moailman katovaisuutesta (Runo).
Sananvaihetus (Anagramma).
Keännöksiä Homeruksesta:
Tiiustuksia Homeruksesta ja hänen kirjoista.
Hektorin ja Andromachin jää-hyväiset.
Muistutuksia ja Selityksiä.
Tyttöä kaunista kahellessain.
Muistutuksia meijän vanhoista kansallisista soitoistamme.
Paimen-Lauluja:
I. Päivän noustessa.
II. Lehmiänsä luettellessaan.
III. Mehtään mäntyä.
IV. Keolla.
V. Syvänmoan navoilla.
VI. Neijon Valitus.
VII. Poika.
VIII. Varoitus.
IX. Vastaus.
X. Kaipaus.
XI. Toivotus.
XII. & XIII. Lampaan Paimenet.
XIV. Ilta-laulu.
XV. Päivän-laskussa.
XVI. Lehmiänsä huutaissa.
XVII. Kotiin tullessa.
XVIII. Kotiin tultua.
XIX. Loppu-sanat.
Tappelus-Laulu.
Juoma-Lauluja:
Johtaus-sanat
I. Viina-virsi.
II. Juoma-laulu.
III. Juomarin laulu.
IV. Juoppumukset ja Juonittelemukset.
V. Tuonen turva.
Sanauksia Nossilta:
I. Rakkaus.
II. Thymareta.
Muutamien meijän moamiesten Elämyksiä:
Johtaus-sanat
I. Johannes Andreae Cajanus
II. Elias Brenner
III. Erik Slang
IV. Daniel Cajanus
V. Juosep Nivala
VI. Gustaf Levanus, ja sen Pietarissa olevan
Suomalaisen Seurakunnan ensimmäinen alku.
Bucharin Tarttarilaisten Kuninkaan Chan Zigan Areptanin
merkillinen Anomus Zaar Pietarilta.
Tiiustuksia Kuuston Linnasta.
Tiiustuksia siitä muinoisesta Suomalaisesta Suvusta
nimeltä Fincke.
Tiiustuksia muutamoista Suomalaisista Vanhoin-jeännöksistä,
piiritettynä vuonna 1671 ja 1672, Elias Brenneriltä.
Johtaus-sanat.
Tiiustuksia Turun Papismiehen Niiles Antinpojan hautakivestä
Turun Peä-kirkossa.
Tiiustuksia yhestä rauta-häkistä, jotka muinoin sulkivat Piispa
Maunus Ollinpojan hautakammiota Turun Peä-kirkossa.
Tiiustuksia Piispa Conrad Bitzin hauta-varjosta Turun peä-kirkossa.
Tiiustuksia Vapaallisen Herran Fredr. Frésen hauta-varjosta
Turun Peä-kirkossa.
Tiiustuksia Tähtimiehen ja Hämeenlinnan Linnanisännältä Olli Tavastin
hauta-poaesta Turun Peä-kirkossa.
Tiiustuksia Piispa Maunus Ollinpojan Tavastin hauta-varjosta
Turun Peä-kirkossa.
Anna María. Pakina. Suomennettu Walter Scotin Ivanhoesta.
Muistutus.
Prenumeranter.[1]
Viitteet.
Esipuhe.
Tiijustuksia Sekä Peälletarjojoillen, että Peällekirjuttajoillen
ja muillen Ostajoillen:
Tämä 1:nen Osa, joka sisällänsä pitää jo 40 painettua arkkia, 14 kuvoo,
22 Taulua ja 21 Soittoa, paihti monta piirutettua nimitös-lehtee, m.m.
ja joka tavallisessa kirjakaupassa olisi vähinnik 12 Riksiä Pankossa
maksavainen, ei tulek maksaman Peälletarjojoillen jos 4 Riksiä
Pankossa; mutta Peällekirjuttajoillen 7 Riksiä, ja Ostajoillen 8
Riksiä, samassa rahan-luvussa.
Mutta jos niin tapahtuisi, että se josta kusta syystä ei tulisik kyllä
ostetuksi, eikä Peällentarjojoilta lunastetuksi, tahi että vielä vuuen
peästä löytyisi tästä kirjoja jälellen myömätäk, niin tämän kautta
tievoksi annetaan että hinta tuloo silloin koroitettavaksi, niin että
vuotesta 1831 eteenpäin, niin maksaapi tämä kirja 10 Riksiä
Pankossa Ostajoillen, 8 Rks. Peällekirjuttajoillen, ja 6 Rks.
Peälletarjojoillen.
Sitä vastoin toas, jos niin olisi, että se tulisi paljon ostetuksi ja
peräänkysytyksi, niin tahon minä muistuttoo, ettei tästä ouk painettu
muuta, kuin vähä toista satoo kirjankappaletta Ostajoin varaksi, ja
että heistäkin on moni puuttuvainen, toinen yhtä, toinen toista, näistä
kuvista ja piirutoksista; ja heistä taas jotka löytyy, niin on moni
myös painin-panemisessa (wid färgläggningen) tullut turmelluksi ja
tärvätyksi. Minä soan seneistä vakuuttoo Peällentarjojoita, jos muka
tahtoovat kunnollisia kirjoja, että nopeemmittain lunastaa omansa,
jott'ei se ennettäisi tulla muillen pois-myötyksi. Samasta syystä
varoitan ostajoitani, että oston ajalla, jos mieliivät, ja
jos tahtoovat muka välttee soaha viallisia ja puuttuvaisia
kirja-kappaleita, jotka kuitenkin hinnansa puolesta ovat toisten kanssa
yhtä veroiset.
Noutoaksein selkeyttä ja visseyttä, molemmin puolin, sekä kirjoin että
rahoin laittamisessa, niin tahon minä, sekä omasta puolestain, että
Peälletarjojoihen ja Toimittajoihen hyväksi, muistuttoo, että ehkä
Peällentarjoihen oikeutta myöten tulisi lunastamaan kirjansa heiltä,
joihen kautta ovat peällentarjoneet, niin koska nämät toisinaan asuuvat
heistä kaukana, toisinaan kahtoovat ehkä vaikiaksi tälläista
kirjan-toimitusta, niin soapi jokainen, joka ite, tahi toisen kautta,
tahtoo noutoo näitä kirjoja -- tehä mieltänsä myöten, kummin tahaan.
Ensimäisessä aikomuksessa niin kirjuttakoon suorastaan minullen näistä
asioista, ja laittakoon kirjassa rahat, niin tahon minä pitee siitä
huolta, että kirjat tuloo jonkun luotettavan reissuvaisen kanssa
heillen lähätettäväksi; ja ellei se kohta tapahtuisi, niin olkaat
kuitenkin vakuutetut siitä, että minä pitän kirjat tallella heijän
varaksi. Mutta tuloo muistuttavaksi, että heijän täytyy silloin, paihti
hinnan meäree, lähättää 16 kill. pankossa, postikirjan lunastamiseksi
ja laittamiseksi, ja lähättämiseksi tamän Otavan.
Kuin ikeän tästä kirjasta kokountuu niin paljon rahoja, että soan
toisen Osan toimitetuksi, niin se tuloo teillen annettavaksi -- ehkä
vielä tänä syyssä; sillä siitä on jo suurin osa painettu. Että nyt
toimittoo sitä yht' aikoo, tulisi teillen ehkä kovin kalliiksi, ja
tuntuis vaikeeksi minullenkin, kustennoksiin puolesta. Teillä on
lukemista kyllä tässä, siihen kuin toinen kerkiää.
Syy minkätähen tämä ensimäinen Osa -- joka jo viimäisenä syksynä oisi
muuten ollut valmis (lue Esip. XXV p.) -- on viipynyt tähän asti, on
ollut se, että minun on ite täytynyt painilla kaunistella näitä kuvia,
soahaksein sillä tämän kirjan moamiehilleini niin huokiaksi kuin
suinkin mahollinen, jota, jos oisin toisella tiettänyt, oisi vielä
kohottanut hinnan, yhellä Riksillä. Sen eistä jos olette moittinut tätä
viipymistä, niin se on ollut varsin syyttömästi.
Tukhulmissa 24 p. Heinäk. vuonna 1829.
C. A. Gottlund.
* * * * *
Nescio qua natale solum dulcedine cunctos,
Ducit, et immemores non sinit esse sui.
_Ovidius_.
Rakkaat Moamieheini! -- Mitenkä minä alottelisin yhtä kirjoo, joka niin
monessa tarkoituksessa on puuttuvainen ja vian-alainen? Joka kullakin
puoliskolla (pagina) tarvihtoo selitöksiä minun puolesta, ja teijän
puolesta ystävällistä hyvyyttä ja mielen-suosiota. Puhunko minä minun
_nuoruutestain ja kokemattomuutestain_ (oerfarenhet) vai puhunko minä
näihen toimein _työläisyytestä ja vaikeutesta_, meijän kielen
_köyhyytestä ja harjoitamattomuutesta_, näihen vehkeihen
_kustennuksista ja maksuista_, eli niistä moneista muista
_vastuksista_, jotka joka hoaralta ovat kohtaneet minua näissä minun
aikeissani, -- vai mistä minä soannen sanoja, rukoilla teitä
altiksi-antamisuutestanne (skonsamhet) tätä kirjoa lukiissa ja
tutkitessa?
Jokainen _rehellinen ja valaistu_ isänmoatansa rakastava _Suomalainen_
havaihtee kyllä tämän ison vaikeuven; ja löytää ei ainoastaan
_viheliäisyyttä_ niin tässä kuin muissakin ihmisten töissä, mutta
myöskin, toisella puolella, jota-kuta _ansiollista ja hyveä
tarkoittavaista_. Heijän silmissä minä en tarvihte vetee verukkeita
(förebära ursäkter) tahi esteleitä (urskulda mig) näistä minun
virheistäin; sillä hyö ottaavat tarkoitukseksensa sitä _sisällistä ja
toellista_ (det werkliga, reella) ei ainoastaan sitä ulkonaista
puheen-pukemista. Ne toiset toas, jotk' eivät millonkaan puhuk
Toimittajan[2] ansiosta ja hyvästä tarkoituksesta; voan jotka ovat
aina, ikeän kuin Kärpäiset, soapuvilla toista alentamaan ja
ryvettelemään, jotka ei ainoasti ylöshaek virheitä muissa (ehkä ovat
ite enin virhen- ja puutteen-alaiset) mutta jotka keäntelöövät vielä
viattomiakin paikkoja viaksensa -- heijän silmissä minä en aattele
käyvä tilin-tekoon, tahi annaita (inlåta mig) johon-kuhun selitökseen.
Mutta se on teillen vaka-mielisillen, jotka seisotten ikeän kuin näihen
molemmien keskellä -- jotka, ehketten soimaa ketään, etten kuitenkaan
ouk hyvät omasta peästänne perustamaan tästä teijän oatoksenne --
joillen hyväksi, minä luulisin, että muutama sana, tästä kirjasta ja
hänen aikomuksesta, oisi ehkä _sopiva ja tarpeellinen_.
Kukiin kirja-toimittaja alkaa että esipuheessansa luettoo siitä _isosta
vaivasta_, joka on ollut hänellä kirjansa sepittäissä, ja ilmoitettua
sitä _uutta_ tietä, jolla hään on ikeän kuin auvaissunna viisauen
portit, lopettaa sillä, että sisään-sulkea ihtesäk ja kirjansa
Lukioihen muistiin ja mieli-hyvyyteen (ynnest). Mitäs siitten minä
sanoisin, joka, niin monestapäin kahottu, olen uskaltanut astua yhtä
aivan _äkkinäistä ja raivaamatonta tietä_; joka on ottanut
koittelaksein yhtä asiata, johon ei vielä yksikään ennen minua hirvinyt
puuttua; joka on yht-aikoa ruvenut että yhellä varsin roa'alla ja
harjoittamattomalla kielellä toimittoo _Tietomuksiin_[3] ja
_Taitomuksiin_[4] suloisuutta, ja että näissä aikeissa käyttää tätä
kieltä _toisella tavalla_, kuin on tähän asti käytetty; eli toisella
sanalla: joka on koettellut koroittoo tätä _Suomen kieltä_ muihen
oppineihen kieliin rinnallen, ja soattaa häntä siihen kunnollisuuteen,
jota tarvitaan ihmisten ymmärtämyksiin[5] ja oppimuksiin[6]
käsittämiseksi. Jos esi-puhe oisi millonkaan ollut tarpeessa, niin se
oisi tällaisissa tiloissa, kussa yhöllä puolella tarvitaan että
selittää tämän kirjan _aivotusta_ ja oikeata _käyttämistä_, ja
toisella, ilmoittamista _sitä syytä_, joka on minussa aikoin-soattanut
näitä aikeita. Tämä on ehkä tarpeellinen näillä ajoilla, jollon
_rehellisyys ja hyvyys_ on ussein tullut moailmassa _kateuelta_
soimatuksi, ja poljetuksi _pahoilta_; jollon ymmärtämättömät (sekä
alimmaisesta että ylimmäisestä seävystä) ovat olleet näpset luulemaan
jonkun _vieraan tarkoituksen_ olleen salaistunna opin ja viisauen
aineissa (lue p. 180) ja kahtoneet kummaksi, jos jokuu oatteleisi
asiassa toista, kuin hyö muka -- joill' ei ouk ollenkaan omoa oatosta,
voan jotka riippuuvat ymmärtämättömästi ainoasti niihin _vanhoin
luuloin_. Moni on minustakin jo arvellut, mistä minä olin ensin soanut
tämän rakkauen omaan kieleeni, ja minkä puolesta minä oun niin harras
tätä toimittamaan. Ehkä asia on itestään kyllä selvä (sillä omastaan
jokainen piteä), niin tahon minä kuitenkin alusta kerroita, mitenkä
minun mieli on ensin tullut näihin sytytetyksi, että sillä näyttää
mitenkä yhestä _pienestä asiasta_ monesti vajuu _isompiakin
vaikutoksia_, ja mitenkä koko meijän elämä-kerta ussein riippuu yhestä
tahi toisesta asian mutkasta. Ne monet vastukset (motgångar) ja
vaikeukset (beswärligheter) jotka ovat kohtaneet minua näissä
aikeissain, olkoon opiksi muillen, jotka mieliivät astua minun
polullein, että meijän täytyy usseen tulla vastuksissa koeteltuksi,
mutta ettei nämät ouk hyvät sammuamaan hyviä aikomuksia povessamme, jos
ainoasti karaistaavat heitä.
Se on moni joka piteä sitä _oma-rakkauteksi_[7] (egenkärlek) puhua
ihestään ja omista töistään -- ja soattaa ehkä niin olla! Mutta
on väli mitenkä puhutaan. Erittäin on puhua yhtä yksinkertaista
elämän-tarinamusta, erittäin on pöyhistellä ja kiitoksella kehoittoo
ihtiänsä. Myö soisimme mielellämme jos kukin kirjantoimittaja antaisi
meillen jo alussa jonkun tiion omasta olennostaan, sillä myö
tahtoisimme kernaasti ikeän kuin jo eiltäpäin _tuntea_ sitä miestä,
jonka kanssa meijän tuloo _rueta tutuksi_. Moni on siitä luulosta,
ettei meijän pie huolia Toimittajasta, ainoastaan hänen työnsä on
meillen _otollinen ja hyötyllinen_. Sekin soattaa olla oikeen oateltu!
Mieltänsä myöten kukiin ajatteloo. Meijän oatos on, että yksi työ aina
juohuttaa meijän mieleemme tekiätänsä; ja kuin ne yksinkertaisemmat
ihmitteleevät _paljaan työn_, ja jäävät siihen ällistelemään, niin ne
viisaammat ihmitteleevät niitä jotka ovat sen tehneet, ja kiittäävät
heijän tointa ja ymmärrystä. Sillä tavoin niin ne _isoimmat vehkeet_
moailmassa, ikeän kuin ne _kauniimmat käytökset_, ovat ainoastaan isoin
miesten _muisto-merkkiä_. Sillä heijän työt ja toimet ovat ikeän kuin
jeähmettynnä näissä kuolleissa teoissa (produkter) siitä heissä
löytyneestä _kuolemattomasta voimasta_; joka näissä osoittaiksen ja
levitteleiksen muillen, joita ne sytyttäävät samalla innolla ja
mieli-pakolla, _hyviä ja jaloja töitä_ nouattamaan.
Mutta jos (niin kuin sanottiin) nimittäisimme niitä aiheita, jotka ovat
minussa ensin sytyttänyt tämän rakkauen Suomen kieleen, joka on
riippunut minussa jo pienuuesta pitäin, niin se on merkillinen mitenkä
minä vasten omaa luontoain,[8] oun tullut nouattamaan tätä kieltä.
Minä olin lapsuutessain näpsä laskeimaan lauluin lavuillen,
sillä minä tein toisinaan Ruotiksi, toisinaan myös Suomeksi pieniä
laulun-sipaleita omista renkilöistämme ja piioistamme. Minkälaiset hyö
lie olleet, on arvattava, yhen lapsen loruja -- minä en ollut silloin
jos 12:llä vuuella. Kuitenkin eivät tainneet olla varsin ilman
oatoksetak, koska heitä laulatettiin ei ainoastaan kotona, mutta myös
noapurissa. Sillä tavalla juoksivat jo puheet kylään tästä pienestä
_virren-sepästä_. -- Niin tapahtuipa että Herra Lakimus-Kirjuttaja
(Magistrats Sekreteraren) _J. Judén_ asui silloin _Juvalla, Vehmaisen
hovissa_, kussa se oli Lasten-kouluttaja (Informator) ja jota jo
silloin mainittiin hänen rakkauesta Suomen kieleen.[9] Niin koska hän
oli soanut kuulla näistä minun lauluin-laitoksista, niin tuloo hään
yhtenä lauantai-iltana pappilaan (minä muistan tätä niin tarkasti kuin
oisi vasta öylöin tapahtunnut) ja pyytää minua ensin näitä laulamaan;
siitten tarttui hään minun käteen, ja sanoi: "Elä sinä veikkonen huolik
näistä Ruohtalaisista Runoista! Heillä on kyllä niitä, jotka runoillee
heijän kielellänsä, ja jotka ylös-harjoittaavat heijän puhettansa;
mutta meijän Suomalaisesta puheesta ei huolik ykskään. Sitä alenetaan
ja poljetaan, ehkä se on suloisempi kuin ykskään muu. Harjoita
kultainen ihtiäis ainoasti tästä omasta kielestäis, siitten sinusta
tuloo aikoa myöten aika mies, ja tulet moa-miehiltäisi siunatuksi."
Minun täytyi luata tätä hänellen, oikeen kättä-antamisella; ja tämä oli
minun _ensimäinen herätys_ tällen _Suomalaisellen tiellen_.[10]
Mikäpäs nyt oisi mulle sovelliampi, kuin että selittee näitä minun
_Suomalaisia harjoituksia_ tästä minun lupauksestain, jo lapsuutessain.
Mutta se ei ollut varsin niin! Kyllä minä jonkun ajan tarkoitin hänen
sanansa peähän, mutta se unehtui multa välleen, ikeän kuin kaikki minun
lauluin-laitokset, kunnekka tulivat jo toisen kerran ylös-sytytetyiksi.
Minä olin jo 14:nen vuuen vanhana, kuin minua pois-laitettiin, ensin
_Porvon_ Lukistoon (Gymnasium), ja sitten _Turun_ Opistoon (Akademi).
Siitä päivästä minä oun aina ollut pois kotoa, ja jos minua
jollon-kullon lupa-aikoina (under skol-ferierna) laskettiin kotiin,
pitämään Joulua tahi Juhannusta, niin unehtui multa kuitenkin,
kaupuntiloissa ollessain, sitä Suomen puhetta, jota olin jo joksikin
oppinut, ja oisi kokonaan multa pois-hävinnyt, ellei yksi toinen tapaus
oisi toas innoitellut minua, ja taivuttannut minun mieleini siihen
_Suomalaiseen kieleen_.
Se oli s. 9:nä päivänä Loka-kuussa v. 1815 koska minä kahen miehen
keralla[11] läksin soutamaan _Jukajärven_ selän poikki, panemaan
ketun-sankojaini _Kytöniemellen_, toisella puolella järven, jollon minä
uuestaan tulin muistutetuksi tästä Suomenkielen sointumisesta. Minä
pyysin heitä ajan-ratoksi laulamaan jotakuta minullen mielen-nouteeksi.
Silloin rupeisi _Torvelainen_ kokassa koroittamaan eäntäsek, ja laulo
vasta-tuuleen, jotta veneh vapisi, airot vetkistyit veneessä. Hään
runoilli vanhoja _mehtä-runoja_, joita muinoin laulettiin, kuin
lähettiin Karhua koatamaan.[12] Sekä ne _kauniit sanat_, että hänen
_heleä eäni_, jossa ei ollut lapsellista mutta _urhollista sointua_,
hällytti minun nuoren mieleni, että rupeisin juuri itkemään. Minä olin
jo ennen kuullut Suomea laulattavan, voan ei vielä yhtään tällaista
vanhan-aikuista Runoa. Nytpä minä vasta keksin tämän kielen _kauneutta_
ja _somaisuutta_, ja havaihtin syämmessäin yhtä liikutosta, joka ei ouk
sanoilla selitettävä.[13] Kuin tulimmo kotiin, niin oli ensimmäinen
teko, ylös-kirjuttamaan näitä hänen Runojansa, ja kuulustella ellei
hänellä ollut muita sellaisia. Minä kirjutin kaikki mitä hään taisi, ja
kuta usseemmin minä heitä lu'in, sitä enemmin minä heihin mielistyin;
nytkin juohtui minun muistiin mitä _Judén_ oli muinon puhunut tämän
kielen _suloisuutesta_, ja mitä minä olin jo silloin luvannut. Minä
rupeisin nyt jokaista kysymään jos osaisivat Runoja; ja koska
Rippi-koulu silloinkin sattu olemaan meijälässä, niin minä yht-aikoa
laulatin kaiken pitäjän lapset. Muutamat nauroivat mullen, muutamat
laulelivat mitä taisivat, ja mitä hyö lauloivat pistin minä kirjaan.
Vanhoja ja nuoria, miehiä ja akkoja, poikia ja piikoja -- kaikkia minä
laulatin. Ja koska moakunta aina pyhinnä tuli pappilaan, niin silloin
olin minäkin aina tiiustamassa, kutka heistä taisi parhaittain Runoja.
Se oli alussa varsin työläs soaha heitä luettamaan laulujansa tahi
lukujansa. Nuoret kainustelivat, ja vanhat ujostelivat minua. Moni
pelkäis tulevaan tuosta sakoillen,[14] moni piti sitä häpiäksi laulella
näitä vanhanaikuisia loilotuksia, moni syytti eäntänsä kehnoksi, moni
laulunsa; ne jotka oli viisaita olevoinnaan pelkäis tulevasek
voimattomiksi, jos muka opettelisivat minullen loihtu-sanojansa.[15]
Mutta "_vilja voittaa viisahankin, tauti tappaa taitavankin_"! Minä
kuletin kaupunnista painettuita Suomalaisia veisuja, eli "arkkiloita"
kuin heitä kuhutaan, joita minä annoin niillen nuorillen, vaihtoksi
heijän Runoistaan; ja ne vanhat miehet täytyi minun lepytää viinalla,
kunnekka heijän kieli läksi liikkeellen.[16] Moni sanoi mullen
suorastaan, ettei se käynyt kuivin-suin laulaminen, ja että tahtoi
mieltä velloittoo, elleivät olleet vähän rohkeisillaan. Sillä tavalla
laulatin minä joka lauantai-iltana _Juvan_ moakuntoo,[17] ja minun
_Runoin- ja Loihtuin-kootukset_ kohoisi päiväpäivältä aina isommaksi.
Semmoiset asiat tuli kohta kuultuiksi, ei ainoasti noapurissa, mutta
niissä kaukaisemmissakin moa-kylissä, eikä ainoasti Juvan pitäjässä,
mutta myös niissä muissa likimmäisissä. Jokainen Velho ja Kuohari, joka
matkusti näillen maillen, kävi ensin Juvan pappilassa laulamassa
"_nuorellen Herrallen_" Runojansa; niin että tässä nähtiin usseen minun
seurassain _Salvuriloita, Puoskariloita_, ja kaikellaisia
_Poppamiehiä_.[18]
Suurin osa heijän lauluistaan oli joutavia remputoksia, pahapäiväisiä
ruokottomia loruja, viinavirsiä ja muita juomariloilotuksia, tok' oli
aina joukossa monta kaunista _Runoa_, monta verratointa _vertausta_ ja
synkäitä _Loihtu-sanoja_. Etteivät pitänneet pahastua, ja että pitivät
lauloo kaikkia laulujansa, täytyi minun kuulla niin hyvät kuin
huonotkin; erinomattain koska pitivät ne vanhimmat ja kauniimmat Runot
halpoina; ja aina ensin laulelivat nykyisempiä Turussa painetuita
veisuja.
Jokainen kysyi minulta: "no mikskään Työ hyvä Herra näitä aivootten, ja
minkätähen Työ näitä niin halajatten -- eihään ykskään ennen ouk heistä
huolina?" Ja jos minä selitin heillen, että se oli _säilyttee heitä
kavotuksesta_, että _oppia heistä tuntemaan meijän kielen-suloisuutta
ja mieloisuutta, ja tiiustellaksein heistä meijän esi-vanhimmien
Salamusta_ (mythologi) ja Runomusta -- niin eivät yksikään sitä
uskoneet; liioiten kuin kuulivat ettei mulla ollut tästä mitään
palkkoo, voan että minä tein tätä kaikkia omalla käskyllä ja
kustennoksella. Hyö arveli yhtä ja toista, ja viimen laskivat sen
puheen ilmin, että minä olin lyönyt yhtä rahan-vetoa toisten Herroin
kanssa, kuka meistä piti vissiin ajan-peähän soaha enin näistä
_Runoista ja Loihteista_; ja että se oli tämän kalliin rahan voitto,
joka pakoitti minua näin ahkerasti näitä kokon-hakea.
Sillä tavalla arveli tätä asiata se yksinkertainen talonpojallinen
kansa, joka luulee että _raha ja moallinen hyötymys_, on se ainua
vaikuttamus (motifwet) meijän töissämme. Pitäjän Herras-miehet, jotka
luuliit paremmin tätä ymmärtäväsek, nauroi mullen salassa, ja
näillen minun aikeillen, joita pitivätten lapsen-laitoksena.
Muutaman kuulin minä jo poskeltapäin aprikoivan, ellei minä laulamisen
nimellä ainoastaan houkuttellut tyttölöitä luoksein, heitä
likistelläksein. Semmoinen oli se _rakkaus_, jota hyö pitivät rahoja
suurempana. Yhtä korkeampata henkellisempätä rakkautta -- nimittäin
_Tietohin, Totuuteen ja Kauneuteen_, ajatuksissamme ja sanoissamme
(joka ilmistyy Runomuksessamme ja kielessämme) -- eivät kyökään lie
selittänneet. Sillä tavalla tuli jo lapsuutessain nämät minun
ensimäiset alkeini, Suomenkielen-tiijustamisessa, _soimatuiksi,
luultuiksi ja pahoinpäin toimitetuiksi_ -- ei ainoastaan siltä roa'alta
rahvaalta, mutta myös niiltä, jotka pietään muita ymmärtäväisempinä.
Ainoastaan minun Vanhemmat ja parraat tuttavat tiesivät paremmin asian
perustusta; ja heijän _suosio_[19] ja oma _ilomieli-tunteminen_ (inre
tillfridsställelse) oli minun parraat puoltajat, ja oli minullen kyllä
unouttamaan toisten kanteita ja kontti-puheita.
Se oli ainostaan jouto-ajat, joita minä sain omistoo näillen minun
mieli-huvituksillein, sillä lukuaikoina laitettiin minua aina
kaupuntiloihin, kussa minun täyttyi tarkoittoo aikaini muihin töihin.
Minun oatos oli silloin, että ainoasti kokoella näitä aineita, ja
_vasta vanhuuellain_ heitä tasoittella (ordna) ja toimittella. Mutta
tämä harjoitus on nyt kypsynyt minussa ehkä kyllä aikaisin, johon kohta
kuullaan syytä.
Minä läksin _Turusta Upsalaan_ 19 vuotta vanhana, ja tulin, aivan
nuorra ja äkkinäinen moailmassa, Savon synkiöistä tämmoiseen vieraasen
moahan. Minä olin tuskin peässyt sinne, ennen kuin minua jo tahottiin
tutkimaan (recensera) _Rühsin_ kirjoo "_Finland och dess Inwånare_";
josta kirjasta minä en ollut vielä kuullut puhuttavankaan. Minä en
mielelläin tahtona rueta yhteen työhön, joka oli minun voiman ja
ymmärryksen ylitten, ja johon ei muutkaan ennen minua ouk tahtoneet
puuttua: mutta Palmblad joka oli näihen Tieto-sanomien kirjuttaja,
ja joka jo kauan oli tavoittanut yhtä miestä, joka meijän
kielen-tuntemisella oisi ottanut tätä tehäkseen, ei heittänt minua,
ennen kuin täyvyin tätä hänellen luata. Minä kirjutin silloin miten
taisin tätä Tutkimista (recension) kussa jo silloin selitin omat
oatokseini meijän _kielestämme, Salamuksestamme ja Runoistamme_.[20]
_Rühsissa_ kuulin minä ensin puhuttavaksi niistä Ruotsin ja Ruijan
mehissä asuvista _Suomalaisista_, ja samassa nousi minussa se ajatus,
että tarkemmin tiiustella heitäkin. Minä ha'in ja lu'in kaikki ne
paikat, kusta _Rühsi_ oli ottanut tietoansa; mutta minä en kyllästynnyt
heihin, voan tulin vielä halukkaammaksi että tarkemmin näistä
kuulustella. Minä kyseillin Upsalassa ensin niitä Ruohtalaisia
Oppivaisa, jotka oli sieltä maisin kotoisin, mitä hyö tiesivät _näistä
Suomalaisista_; mutta suurin osa eivät ollenkaan heitä tunteneet -- ei
ies nimekskään. Ja ne toas jotka olivat kuulleet näistä puhuttavan,
hoastelivat heistä niin monella tavalla, etten minä tiennyt mitä minun
piti tästä uskoman. Yksi kiitti heitä, toinen moitti, kumpainenkin
ylinpalttisesti. Yksi sanoi heijän ei eneän taitavan Suomea, toinen
toas heijän olevan niin umpi Suomalaisia, etteivät ymmärtänneet
Ruohtia.[21] Näistä puheista tulin minä vielä pikaisemmaksi soahaksein
heistä selvemmän tievon, ja peätin että ite käyä heitä kahtoamassa.
Minun aivotus heijän hoastattamisella, oli -- _1:ksi_, että oijaista
Rühsin puheita, heijän olosta ja elämästä. -- _2:ksi_, että tarkemmin
kuulustella heijän tänne-tulosta, elleivät muka olleet jo polvin-päivin
näissä maissa asunneet. -- _3:ksi_, että välitellä jos heijän puheet
paljon eroitti meijän kielestämme, soahaksein sillä-tavoin tieteä miten
paljon meijän kieli on muuttunut vissin ajan peästä.[22] -- _4:ksi_,
että kokoella heijän Runojansa ja muita vanhoja puheitansa, ja heijän
välittämisellä meijän Runohin, joten-kuten tarkoittoo näihen
vanhuutta.[23]
Minä läksin jo samana kesänä (v. 1817) matkustamaan _Dálan_ ja
_Helsinkin_ moahan, näitä vanhoja moamiehiämme ylös-hakeaksein.[24]
Tästä minun matkastain, ja näihen ihmis-poloisten kehnosta elämästä,
soan minä ehkä tilaisuutta, että 3:nessa Osassa tästä minun
_Otavastain_, laveammasti puhua.[25] Ennen kuin minä läksin sinne,
oisin Upsalassa painuttannut muutamia meijän vanhempia Runojamme, joita
minä oattelin antoo näillen Suomalaisillen, vaihtoksi heijän omista
lauluistaan, ja ikään kuin tuomiseksi heijän vanhasta perintö-moastaan;
mutta Opiston kirjanpajassa (Akad. Boktryckeriet) oli silloin niin
paljon tekemistä Juttelemuksien (Dissertationer) ja Kuhtelemuksien
(Programmer) painattamisella,[26] että vaikka olin ite jo pujonut
(satt) heitä valmiiksi, niin en kuitenkaan ennättänyt soaha heitä
painetuiksi, ennen kuin vasta syksyllä, kotiin tultuain.[27]
Vuonna 1818 painutin minä minun Juttelemuksein _Vanhoista Suomalaisista
Sananlaskuista_,[28] kussa minä niinikkään koittelin, että jotenkuten
selittää meijän kielen ja runoin mieloisuutta.
Vuonna 1819 oli Upsalassa yksi Saksalainen Lain-Oppia (Iuris Doktor)
nimeltä _von Schröter_. Sekin oli niin muka innoissaan moamiehillensä
toimittamaan meijän Suomalaisia Runojamme, ja pyysi minulta niin
ahkerasti heitä soahaksensa. Minä tarjoin hänellen niitä _Porthánilta_,
_Gananderilta_ ja osittain jo minultakin painetuilta; mutta hään
ei tyytynnyt heihin, voan halaili muita uusia, minun omista
käsi-kirjuitoksistain. -- _Kyllähän aina ois oksan ottavia, jos ois
kuusen koatavia!_ Etten minä siihen tahtona suostua, on arvattava,
sillä paihti sitä, että se oli minusta kamala, ettei mies tainut niin
sanoa Suomea, ja tahtoi kuitenkin kirjallisesti pöyhistellä meijän-moan
runoilla, niin minä oattelin ite aikoa myöten toimittoo heitä, ja tähän
tarpeiseen käyttää näitä omia kootuksiain. Että sen-eistä nyt jo
eiltä-päin hätäillä heijän ulos-antamisella, tahi heitteä heitä vieraan
käsiin, oisi minun mielestä ollut että tärvätä koko asian, liioitenkin
koska nämät Runot ovat (pian kaikki) niin musertunneet, ja toisisek
kanssa pois-sotketut, että voaitaan monta Runo-vaihtamia (wariationer)
laveata kielentuntemista, ja jaloa peä-älyä heitä oikeen selittee ja
toimittoo. Mutta koska muutamia minun moamiehiäkin yhistivät ihtesek
hänen kanssaan (luulessaan meijän kielellemme tapahtuvan suurenkin
kunnian jos sitä Saksalaisillen keännettäisimme) ja pyysivät hänen
puolestaan, soahaksensa multa näitä, niin minä annoin heillen
muutamia,[29] etteivät pitänneet luulla, minun kieltänneen näitä,
katehtin häntä; eikä pyytänyt heiltä muuta, jos ainoasti ettei
heijän kirjansa pitänt tulla kaupaksi Ruotissa eikä Suomessa.
Tämän painutti hään heijän avulla[30] Upsalassa v. 1819, nimeltä.
_Finnische Runen, finnisch und deutsch, von D.H.R. von Schröter_.
10 arkkia 8:o ynnä yhön soitto-lehen.
Vuonna 1820 kävin minä Suomessa, mutta v. 1821 läksin minä toas
uuestaan kuulustamaan niitä Suomalaisia, jotka asuuvat _Vermlannin_
moakunnassa Ruotsisa, ja _Hédemarkin, Österdálin, Sollöerin ja Oudálin_
Vouti-kunnissa (Fögderi) Norjassa.[31] Sillä se poltti minun
mielein että soaha täyellisen tievon kaikista näistä Suomalaisista
kansan-istuttamuksista (kolonier). Ennenkuin läksin Upsalasta painutin
minä 2:sen osan näistä minun "_pienistä Runoistain_";[32] joista
minä ilman maksutak jakaelin lähes 1000 kirjakappaletta, näillen
mehtä-asujamillen terve-tuliaisenna heijän perintö-moastaan, ja
hätä-varaksi heijän Suomalaisessa kirjan-puuttehessa; kunnekka minä
siitten toissa talvenna sain tilaisuutta, lähättee heillen Suomesta
muita henkellisiä ja Jumalisia kirjoja.[33] Peätarkoitus (ändamålet)
minun käymisellä oli, ikään kuin matkustamisella v. 1817, että hankkia
kaikkia niitä tietoja ja valastuksia meijän kielestämme ja
Tarinamuksestamme, jotka heijän kautta oli mahollinen soaha, ennen kuin
muistot heistä näissä maissa varsin pois-häviäisi; ja sillä täyttää
yhen avauksen, joka löytyy sekä Suomalaisten että Ruohtalaisten
Tarinamuksessa. Mutta nähessäin heijän kehnoa elämätä, nousi
minussa siitten toinenkin tarkoitus, nimittäin että Hallituksen
ylös-valaisemisella, tehä heijän päiviänsä onnellisimmiksi, jos suinkin
oli mahollinen. Valittain armottomuuttansa rukoillivat hyö minua kaikki
niin hartahasti, ja juuri itku-suulla, että Kuninkaallen alimmaisessa
nöyryytessä toimittoo heijän moninnaista vaikeutta ja ahistosta, sekä
heijän kansallisessa että yksinnäisessä elämässä, niin hyvin
henkellisessä kuin valta-hallittavaisessa tarkoituksessa (så wäl i
Eklesiastiskt som politiskt hänseende). Kuultua kaikkia heijän
asian-laitoksia, keskusteltua heijän kanssaan yhteisesti, ja soattua
heiltä heijän valta-luvansa (fullmagt) että puhua ja kirjuittoo heijän
nimessänsä puuttumatak,[34] lupaisin minä heillen tehäksein tässä
asiassa kaikki mitä oli minun voimassain.[35] Voan ennenkuin ma pistin
niin sanoo paperillen, kävin minä ensin Peä-Prinsiä puhuttelemassa,
joka oli minun Peä-Kirjuttajana; hoastelemaan näistä aineista, ja
kysyttelemään jos hään muka luuli tällaisiin asioihen käyvän toimeen.
Hään kuuli pystyllä korvalla näitä minun puheitani, ja sanoi
mielellänsä suovansa heillen yhtä parempata elämän-laitosta, jos
taitaisivat muka kirjallisesti toimittoo puutteitansa. Minä mainihtin
että olivat jo pyytänneet minua tätä tekämään, ja kyselin jos oli mulla
lupa kirjuttoo heijän eistä, koska olin toisen Hallituksen alainen; ja
jos hään ottais minua ja näitä Suomalaisia turvataksensa, jos asiat
niin voatisivat? Jota kaikkia hään lupaisi juuri lujasti. Silloin vasta
otinma heijän asioita huosteesein, ja niissä kirjoissa, jotkama heijän
puolesta kirjutin Kuninkaallen ja niille Tukhulmissa niinnä aikoina (v.
1823) Herroinpäivillä istuvillen, ko'in minä laveasti selittää tämän
kansan entisiä ja nykyisiä aikoja, heijän puutoksia ja vastuksia,
heijän kärsimisiä ja neännyksiä niin yhessä kuin toisessakin
tarkoituksessa; jotka oli siitä vajunneet, että olivat heitettynnä
itekseen mehän korpein, ilman papillista ja laillista hoitamista; että
heitä piettiin orpolapsinna, vierahilta korjattavinna, josta heitä
molemmis-puolin poljettiin ja neänytettiin, sekä Ruohtalaisilta että
Norjalaisilta. Tätä kaikkia selitin minä ja selvittelin, sekä
toistuksilla Tarinamuksesta kuin myös muutamien heijän pappien
kirjatoistuksilla, ja 12:nellä heijän omista miehistään, josta oli yksi
kustakin Suomalaisesta (Finskog) tullut Tukhulmiin, näihin asioihen
tähen. Toisella puolella toimitin minä myös ne menot ja laitokset,
jotka heijän mielestä turvaisi heitä samalla laillisella vakauella
(säkerhet) kuin muitakin valtakunnan asukkaita, ja jotka tuottaisi
heillen ei ainoasti huojellusta ja helpotusta tässä heijän nykyisessä
onnettomuutessaan, mutta jotka myös tästä-puolin perustais heillen yhtä
onnellisempata elämätä, tulevillenkin ajoillen.[36] Jota kaikki minä
moa-karttoloilla väenlaskun-tauluilla (folktabeller) ja muilla
senkalttaisilla tarpeellisilla kirjajohtauksilla sekä valaisin että
vahvistin;[37] heittäin muten hellä-syvämmäisen Kuninkaan ja
valaistetun Hallituksen viisauteen, että ottoo näitä asioita paremman
ja tarkemman koittelemuksensa ala.
Jokainen tuntoo sitä papin-paipatosta, joka jo ens-alussa nousi
Papis-seävyssä, tätä asiata vasten, ne monet juonet ja koneet, jotka
tehtiin, viritettiin ja juoksutettiin sotkeaksensa ja poistaivutaksensa
näitä anomuksia, mitenkä minua ja näitä Suomalaisia soimattiin[38]
häväistettiin ja hätyytettiin;[39] ja kuinka koko asia viimen vaikeni
yhestä hyvästä tarkoittamuksesta joutaviin Toimitus-laitoksiin. Tämä
kaikki, jota jo tekisi itekseen yhen kirjan, ei kuuluk näihin aineihin,
ja heitetään seneistä toiseksi.
Nämä asiat olivat, heijän laveuveltaan ja paljoueltaan, ei ainoasti
katkaistanneet minun _Opistoliset lukemiset_ (akademiska studier) mutta
myös joksin-kuksin seisauttaneet niitä _Suomalaisia harjoituksia_,
jotka tarkoitti meijän omoo moatamme. Minä olin kyllä jo vuonna 1819
puhutellut muutamia meijän Upsalassa oleskelevia moamiehiämme, ellei
myö, kotiin-tultuamme, omamme kielenharjoittamiseksi, koitteleisimme
toimittoo joita-kuita _Suomalaisia Tieto-sanomia_ (Finsk Tidning)
meijän valaistumman kansan huvitukseksi, poistaivuttaaksemme heijän
mieltänsä Ruotsin kielestä, ja keänyttää sitä omaamme. Mutta koska
Tarinamus-Apulainen _v. Becker_ oli v. 1820 ottanut tätä yksinään
tehäksensä,[40] niin peätimme että sen siassa painuttoo yhtä
_Suomalaista kirjoa_, koitteeksi jos olisi muka mahollinen omalla
kielellämme toimittoo Tietollisia ja Opillisia aineita. Ja teimme
liiton välillemmö, että kukin meistä piti vissiin ajan-peähän
kirjuttaman jotakuta valistukseksi meijän _Tarinamuksessamme_
ja _moastamme_, tahi selitökseksi meijän _kielestämme_ ja
_Runomuksestamme_, eli jos ei muuta, niin suomentoo ies vieraista
kielistä muihen kansoin opetuksia ja Runomuksia; koetteksi muka,
että meijänkin kielellä käsittää heijän mieli-valaistusta ja
kieli-somaisuutta. Minä outin, yhestä vuoesta toiseen, tämän luvan
täyttämistä; mutta havaisin kohta ettei yksikään heistä pitänyt
sanaansa; ja koska minä tästä heitä muistuttelin, niin syytettiin yhtä
ja toista, ja vetivät kukiin verukkeitansa esteleitäksensä; monipa
eivät eneän vastanutkaan minua minun kirjoin peälle.[41] Mitäspä minun
siitten täytyy, kuin yksinään ruveta tähän pulmaan, ja kokea näitä
vehkeitä aikoin soaha, joihen voittamiseksi oisi voaittu yhtä
yhistettyä väki-tarttumista. Vaikka se on työläs kyllä minullen, ruveta
semmoiseen kauppaan, ja antaita siihen, kussa yhellä puolella kohtaa
minua pilkkoo ja irvistelemistä, ja toisella puolella, omoo vahinkoo ja
mänettämistä[42] niin tahon minä ennen kuitenkin uskaltaa kaikkia,
ennenkuin heittäisin yhtä asiata koittamatak, joka on minun mielestäin
niin kallis, ja suloinen kaikillen Suomalaisillen.
Minä tunnen aivon hyvästi laveuven ja voaran minun kokemisestain, mutta
eipä sekkään ouk ollut hyvä peloittamaan minua tästä, koska juohtuupi
mieleini sitä etua ja hyötytystä, henkellisessä tarkoituksessa, joka
tuosta vajuisi meillen, jos meijän kielemme tulisi muka paremmin
ylös-harjoitetuksi. Minä tiiän että tähän asiaan voaitaan, ensinnik
yhtä _valaistettuampata ymmärrystä_, ja yhtä _isompata opetusta_, kuin
on mullen ies mahollinen tässä _nuoressa ijässäin_;[43] ja toiseksi,
yhtä selvempätä _Suomenkielen-tuntemista_, joka myös puuttuu minullen.
Siitten voaitaan vielä tämmoisiin asioihin, yhtä _rahan-varoo_,
joka on mulla vajoolla, ja yhtä kovaa-luontoista _uskallusta ja
mielen-hartausta_, ensinnik että ruveta, ja siitten että ees-tunketa
yhtä asiata, joka niin monessa paikassa riiteloo vanhoja luuloja ja
tapoja vastaan. Näistä voatimuksista, on suurin vastuus ollut mulla
_kustennoksista_ -- ja kuka heijät maksaa. Min'en puhuk _työstäin ja
vaivastain_, eikä myös minun kalliista _ajastain ja elostain_, sillä
heijät minä mielelläin uhraan yhteen asiaan, joka minun mielestäin on
se _kauniin_ johon minä taijan rueta; mutta minä hoastan paljasta
_painamisen ja paperien_ maksuista, jotka ovat jo näistä kahesta Osasta
nousuneet 4000:ta Riksiin. Muissa maissa niin ovat Hallitukset aina
auttaneet sellaisia kokemuksia, kussa yhteistä parasta haetaan, ja
ellei Hallitukset ouk sitä tehneet, niin ovat yksinnäiset varakkaammat
moamiehet tarjoneet apunsa niillen, jotka tässä työskentelevät. Minä
uskon myöskin että tällaisia esimerkkiä tavataan aikoa myöten meijänkin
moassa, ellei heitä nähäk meijän ajalla, ja toivon että nämä asiat
silloinkin paremmin käveistyyvät (jos eivät nyt luonistu) koska kerran
mieli on jo ikään kuin enemmin heihin taipuna.
Minä kyselin jo v. 1823 kusta oisin soanut Kirjan-kustentajaa
(förläggare), mutta eipä siihen ruvenut yksikään -- liioiten
kuin kuulivat, että minun piti kirjuttoo tätä Suomeksi.
Turusta oisi tok yksi Kirjankauppias siihen ruvenut, jos oisin
toimittanut näitä Ruotiksi. Mutta koska _Suomen-kielen_ harjoittaminen
oli minun _peä-tarkoittamus_, ja _aineet_, joita kirjuitin, _vähemmästä
arvosta_, niin en siihen antainaan. Kaikki ovat sanoneet mullen, ettei
se ikeän Suomeksi synnyk sellaisia asioita toimittoo, ja kieltäneet
minua niin kovasti tähän rupeemasta, sanoten "sinun kirjais ei luek
yks'kään, kuin kirjutat Suomeksi, voan keänyt _omaan vahinkoon_."
Vahinkoa minä en pelänyt, sillä minä en ollut _voittoa_ tarkoittannut,
ja voisin minä ehkä tuota kärsiä, jos ainoastaan voittaisin tämän
peä-tarkotukseini. Enkä minä sanok sitä kummaksi, jos kaikki minun
_Ruohtalaiset tuttavat_ juttelivat näitä vasten, mutta se oli minusta
ihmeh, että kaikki mun _Suomalaisetkin ystävät_ juonittelivat niin
paljon ja niin yksimielisesti tätä asiata vastaan, että olin jo vähältä
tätä heittämässä toiseksi kerraksi.
Minä tunsin kyllä sitä _kovaa onnea_, joka aina kohtaa kaikkia uusia
kokemuksia, kaikkia hyviä aikomuksia ja mielen-tarkoituksia -- sitä
_mielen-kankeutta ja kiitämättömyyttä_, jota osotetaan palkaksi
niillen, jotka uhraavat ihtesek muillen;[44] mutta minä tiesin myöskin,
että yksi hyvä asia auttaa ihtesek, ja että _totuus ja hyvyys_
vihtoinkin keäntyyvät voiton puolle. Se on tämä ajatus ja minun oma
ilomielentunteminen, työskeltännein hyvään tarkoitukseen, jotka ovat
minua vahvistaneet ja vahvuuttanneet rupeemaan tähän työhön, ja hyö
olkoon aina ne _valvoavaiset tähet_, jotka saattaavat ja valaisee minun
askeliaini.
Minä tunnen myös minun moamiehein luontoa, ensinnik ne vähät aljet,
jotka oppimukset ovat heijän seassa aikoin-soaneet,[45] jos muka
vertoomme meitä muihin enemp harjoitettuihin kansoin. Siitten tunnemme
myös sitä yhtä-tyytyväisyyttä ja jäykkämiellisyyttä, jota osottaavat
kaikkia uutta vastaan,[46] ja joka on alussa minuakin kohtavan; mutta
toisella puolella minä tunnen, että kuin kerran ovat tulleet
vakuutetuiksi jonkun asian otollisuutesta, niin ovat hartaammat ja
mielellisemmat sitä nouattamaan, kuin yks'kään muu kansa; ja kuin
kerran tähän puuttuuvat, niin silloin eivät eneä hopussa heitäk,
eivätkä kahok hintoo eikä muuta, kunnollisuutta vasten.
Minä olen myös havainnut, että sitä myöten kuin Opinkeinot ja rakkaus
Tietomuksiin, ovat näinnä viimeisinnä vuosinna lävinneet muissa maissa,
sitä myöten ovatten myös Suomessakin puhkistuneet. Toistaahan
ne monet _kirjan-pajat_ (boktryckerier)[47] ja ne monet _Tieto- ja
Viikko-sanomat_[48] jotka ovat näillä 10:nellä viimeisillä vuosilla
lisäyntyneet meijän moassamme, että kirjan- ja Opin-harjoittamiset ovat
olleet _paisumassa_.[49] Tämä kaikki, ja se tieto ettei mikään
Opin-ainek oisi luonnostaan pitännyt olla meillen suloisempi, kuin
meijän kielemme harjoittaminen, (sillä se taitaa sisällänsä sulkea
heitä kaikkia) yllytti minua, ilmin-antamaan näitä minun aikeitaini, ja
pyytämään moamiesten peällen-tarjomista (prenumeration) soahaksein
kahtoa jos oli mahollinen, ilman aivan suurta vahinkoa, toimittoo näitä
kustennoksia.
Minä painuutin täksi tarpeeksi syksyllä v. 1825 yhet _ilmoitus-sanat_
(anmälan), kussa minä lyhykäisyytessä toimitin minun aikomukseini. Ja
koska minä, ilman tätä kirjoo, myös mielin painuttoo muita toisia, niin
minä yhtaikoo nimitin heistäkin, aatellen "yks tie, kaks asiaa." Näistä
ilmoitus-sanoista lähätin minä ison joukon Suomeen, sekä tuttavillen ja
muillen kielen-ystävillen, mutta erinomattain niillen molemmillen
Papis-neuoittelemuksillen, (Konsistorierne) soahaksein heijän kautta
näitä lähätetyiksi kuhunkin seurakuntaan ja kappeliin. Minä lupaisin
kyllä että jos peällen-tarjoitukset oisi sisään tulleet Moaliskuuhun
v. 1826, niin oisin minä jo Juhannukseksi samana vuonna painuttanut
ensimmäisen Osan tästä minun _Otavastain_; mutta petinpä ihteini sen
perustoksen peälle, etten ennättänä soaha peäletarjomus-listoja
sisään-lähätetyiksi siihen meärättyyn aikaan. Hyö viipyivät vielä koko
vuosikauen, moniat eivät tulleet ennen kuin vasta syksyllä v. 1827, ja
moni on vielä tulematak. Tämä hitaisuus heijän toimittamisessa ja
takaisin-lähättämisessä, oli ensimmäinen syy tämän kirjan
myöhistymiseksi. Kuitenkin tulin minä jo syksyllä v. 1826
Tukhulmiin sitä painuttamaan, ehk'en vielä tuntena puoliaankaan
Peälen-tarjojoista.
Mutta monet esteet ja vastukset ovat siittenkin tätä viivyttäneet,[50]
ja olen itekkin joksi osaksi ollut siihen syypeänä. Sillä jos oisin
ainoastaan painuttanut 8 tahi 9 Arkkia kuhunkin Osaan, eikä tavoittanut
heihin niin monta kuvoo, ja niin paljon soittamusta, niin oisin jo
aikoa tainut tätä toimittoo. Mutta minä luulen, että sekä ostajat että
Peällen-tarjojat soisivat mielellään soahaksensa jota-kuta
toimellisempata ja täyellisempätä heijän rahoistaan, jos kohta vähän
outtaisivatkin, ennen kuin heistä rupeaisivat hätäillemään. Sanotaan:
"_välleen koira pennut teki, sokeetpa hyö syntyi_," ja sanotaan toas:
"_joka hiljemmin hiiltyy, se paremmin palaa_," kumpainen on oikeen
sanottu, sillä työtä toimella tehään, ei väin paljouella. Vielä
siittenkin niin ovat nämät aineet aina kasvaneet ja paisuneet, sitä
myöten kuin minä heitä liikuttelin, niin että ovat tulleet monta
loajemmaksi kuin ensin oattelin; sillä "_tehten työt leviävät, tekemätä
soukistuuvat_." Minä tahtoisin että tämä kirja, eli se ensimmäinen
astuminen tällä Suomalaisella tiellä, ei mahtais olla heikko ja
kykenemätöin, mutta jalo ja urhoollinen, sillä sen peälle perustaiksen
ehkä ne toiset.[51] Ja koska meillä ei ouk yhtään Suomalaista kirjoo
oppimuksissa ja runomuksia (i Litteratur och Witterhet) jota
taitaisimme vieraillen näyttää,[52] tahi ottoo ite käteemme
lukeaksemme, niin tahtoisin minä että tämä oisi sekä näöltään että
teoltaan, niin kunnollinen kuin on mulle mahollinen, ei ainoastaan
minun kunniaksein, mutta meijän kielen ja koko kansakunnan.
Voan se on kirjoin kanssa, niin kuin muihen kaluin kanssa, "_ettei
kaunista kannetak, jos ei kallista annetak_." Sillä se on asian luonto,
että kuta enempi työtä, sitä enemmin palkoo. Se on moni joka ehkä
kahtoo näitä kirjoja kovin kalliiksi, jos tähän hintaan vertoovat
heijän vanhoja henkellisiä tahi kouluttavaisia kirjoja; mutta erittäin
on mitä Hallitus ja koko valtakunta kustentaa, ja mitä luetaan ja
ostetaan ikeän kuin väki-pakolla kussakin koulussa ja yksinäisessä
talossa -- erittäin on mitä yksi yksinäinen kustentaa, ja mitä ostetaan
niiltä varakkaammilta ja oppineisimmilta[53] ikeän kuin mielen-ratoksi
ja valistukseksi. Jos tahotten tarkempi tutkia tätä asiata, niin
löytäisitten, että minä olen ei ainoastaan halvempi kuin muut, mutta
että tämä kirja tuloo Peälentarjojoillen kolmasti, ja Ostajoillen
kolmanneksi, huokiammaksi, kuin mitä se maksaisi tavallisessa
kirjakaupassa.[54] Tämän uhramisen kaikesta omasta hyötymisestä, olkoon
teillen yksi varma toistus ett'en ouk tarkoittanut omoo voittoa, voan
yhteistä hyvyyttä.
Se rakkaus, jolla moni moa-ystävä on koettelut etes-auttoo tämän kirjan
peälletarjomista, ja se suostumus, jonka minä tapaisin yhteisessä
Suomen kansassa, on ei ainoastaan ilahuttanut minua ja lohtuttanut,
mutta myös sytyttänyt minussa sitä luuloa, että aika on lähestymässä,
jollon Suomalaiset ovat havaihtevia, ettei ouk mikään niin kallis ja
tarpeellinen heillen, kuin oma-kielen harjoittaminen. Minä soan sen
eistä tässä julkisesti kostella ensin kaikkia niitä, jotka ovat olleet
hyvätahtoisat ja nöyrät toimittamaan minun anomomukseini,
Peälletarjojoihen hankkimisella, ja kirjoin ja rahoin laittamisella; ja
siitten soan minä myös kiitoksella mainita kaikki Peällen-tarjojoita,
yhteisesti, siitä heijän luottauksesta jota ovat osottaneet minullen,
vasten kaikkia kateita jotka ovat jo eiltäpäin soimaneet ja alentaneet
minun aivotukseini. Näihen nimiä tahon heittää uneukseen, mutta heijän,
jotka ovat eteen-auttaneet näitä aikomuksia, tahon minä tässä jo kirjan
alussa liittää, heijän iso joukko olkoon yksi selvä-toistus
jälkeentulevillen, näilläkin ajoilla löytynneen Suomessa miehiä, jotka
ovat ollet heijän kielelleen rakkahaita.[55]
Näillä puheilla olen nimä tahtonut selittää mitenkä minä olen ensin
tullut juohutetuksi tälle Suomalaiselle tielle, ja mitkä ovat olleet
minun ensimmäiset aljet hänessä. Siitten olen minä myös suuremmassa
lyhykäisyyessä ilmoittanut, mitenkä mulla tuli tekemistä niiten
Ruotissa ja Norissa asuvien Suomalaisten kanssa; ja mitenkä minun
matkustamiset heissä tarkoitti Suomenkielen ja kansan tarkempata
tuntemista; mutta minun kirjuttamiset heijän eistä, ainoasti tarkoitti
hakeaksein heillen yhtä parempata ja onnellisempata elämätä. Ja nyt
viimeiksi olen myös julistanut tämän kirjan ensimmäistä alkua, hänen
tarkoitusta, hänen moninnaista vaikeutta ja myöhään-joutumista. Nyt
minun tulee vähä laveammalta puhua jota-kuta esipuheeksi tämän meijän
_Otavan_.
* * * * *