Ei kukaan läsnäolleista ihmisistä milloinkaan unhota muistorikasta
iltaa Golden Gate-arcenalla, jolloin nuori Glendon löi Tom Cannamin
pyörryksiin ja sitäpaitsi erään toisen, joka oli vielä suurempi kuin
Tom Cannam, pidätti yleisöä kokonaisen tunnin ryhtymästä mellakoimaan,
paljasti viranomaisten ja vedonlyöjien salaliiton ja musersi koko
ammattinyrkkeilyliigan. Se oli odottamaton yllätys. Ei edes Stubener
aavistanut, mitä tuleman piti. Oli tosin totta, että hänen
nyrkkeilijänsä oli käyttäytynyt hyvin omavaltaisen itsepäisesti Nat
Powersin jutun jälkeen, matkustanut tiehensä ja mennyt naimisiin, mutta
tämä kaikki oli jo ohitse. Nuori Pat oli tehnyt niin kuin saattoi
odottaakin, ollut välittämättä koko petosjutusta ja tullut taas
takaisin.
Golden Gate-areena oli uusi. Tämä oli ensimäinen kilpailu, joka siinä
toimeenpantiin, ja oli rakennus laatuaan suurin San Franciscossa. Sinne
mahtui kaksikymmentäviisituhatta henkilöä, ja kaikki paikat olivat
täynnä. Urheilusta innostuneita oli tullut ympäri maailmaa ja he olivat
maksaneet viisikymmentä dollaria parhaimmista paikoista. Halvimmatkin
paikat maksoivat viisi dollaria.
Vanha, tunnettu myötätuntoisuutta osottava melu alkoi, kun Billy
Morgan, kuuluttajaveteraani, kiipesi köysien yli lavalle ja paljasti
harmaan päänsä. Kun hän aukaisi suunsa puhuakseen, kuului kova rasahdus
lähimmiltä penkkiriveiltä. Useampia penkkejä sortui. Yleisö purskahti
kaikuvaan nauruun huudahtaen leikillisiä neuvoja ja valituksia
uhreille, joista ei kukaan ollut satuttanut itseänsä. Penkkien rasahdus
ja iloinen hälinä sai paikallisen poliisikomisarion kohottamaan
kulmakarvojaan katsoessaan erääseen konstaapeliinsa merkiksi, että
heille tulisi paljon tekemistä sinä iltana.
Yksi kerrallaan, jokaisen tervetulleena saadessa vastaanottaa
voimakkaita suosionosotuksia kiipesi seitsemän vanhaa nyrkkeilyurhoa
lavalle yleisölle esitettäviksi. He olivat kaikki entisiä raskaan
sarjan maailmanmestareita. Billy Morgan sovitti jokaiseen esittelyyn
sopivan sanasutkauksen. Muuan sai lisänimen "Rehellinen John", erästä
sanottiin nimeltä "vanha luotettava", muuan toinen oli "kunnollisin
kaksinyrkkinen nyrkkeilijä, jollaista koskaan on ollut lavalla". Muita
nimiä oli: "Sadan erän urho, joka ei koskaan ole keskeyttänyt eikä
koskaan tullut lyödyksi"; "Kantajoukon vankin"; "Ainoa joka aina on
voittanut"; "Urhoista suurin" ja "Kovin pähkinä purtavaksi".
Kaikki tämä vei aikaa. Jokaisen täytyi jotain sanoa, ja he mutisivat
muutamia hapuilevia sanoja vastaukseksi. "Vanha luotettava" piti
kaikkein pisimmän puheen, joka kesti melkein kokonaisen minutin. Sitte
piti heidät valokuvattaman. Lava oli täynnä kuuluisuuksia,
mestarinyrkkeilijöitä, kuuluisia urheiluntuntijoita, entisiä
ajanottajia ja palkintotuomareita. Jokainen kuvitteli puhuvansa koko
maailmalle. Nat Powers vaati uusintaottelua Glendonin kanssa, samoin
kaikki muut, jotka Glendon oli voittanut. Kaikki ylpeilivät voimistaan.
Jim Hanford lausui alentuvansa mittelemään voimiansa tämäniltaisen
ottelun voittajan kanssa. Yleisö ryhtyi heti huutamaan voittajan nimeä,
toiset Glendonia, toiset Cannamia. Samalla rasahti toinen tuolirivi
alas, ja tyytymättömien paikanomistajien ja vahtimestarien välille oli
syntyä riita. Poliisikomisario lähetti sanan poliisiasemalle, että hän
tarvitsi lisää miehiä.
Yleisö oli hyvällä päällä. Kun Cannam ja Glendon astuivat esiin, tuntui
tilaisuus poliittiselta kansankokoukselta. Kumpaisellekin hurrattiin
runsaasti viisi minuttia. Lava tyhjentyi. Glendon istui nurkassaan
avustajiensa ympäröimänä. Stubener seisoi hänen takanaan kuten
tavallista. Cannam esitettiin ensin, ja sitten kuin hän oli raapaissut
jalallaan maata ja kumartanut, täytyi hänen alistua yleisön
vaatimukseen ja pitää pieni puhe. Hän änkkäsi ja yski ja onnistui
lopulta saamaan muutaman sanan irti itsestään.
"Olen ylpeä saadessani olla täällä tänä iltana", ja sillävälin kuin
suosionosotukset kaikuivat, sai hän aikaa miettiäkseen taas muutaman
sanan lisää. "Olen tehnyt tunnontarkkaa työtä. Olen rehellisesti tehnyt
työtä koko elämäni. Sitä ei vei kukaan kieltää. Tänäänkin aion panna
parhaani."
Kuului huutoja: "Se on oikein se, Tom!" "Sen tiedämme!" "Kelpo poika!"
"Sinä olet kyllä mies puolustamaan kunniaasi!"
Sitte tuli Glendonin vuoro. Häneltäkin vaadittiin puhetta, vaikkei
ennen ollut tapahtunut, että ottelun päähenkilö olisi pitänyt puhetta.
Billy Morgan nosti kätensä ja vaati hiljaisuutta. Pat alotti selvällä,
kuuluvalla äänellä:
"Kaikki ovat sanoneet teille olevansa ylpeitä saadessaan olla täällä
tänään", hän sanoi. "Mutta sitä minä en ole." Yleisö hämmästyi, ja Pat
piti pienen väliajan, jotta yleisö olisi ehtinyt sulattaa edellisen
lauseen. "En ole ylpeä seuralaisteni puolesta. Te tahdotte kuulla
puhetta. Tahdon pitää teille opettavaisen puheen. Tämä on viimeinen
otteluni. Tämän jälkeen jätän lavan iäksi. Minkä tähden? Sen olen jo
sanonut. En pidä seurastani. Ammattinyrkkeily on joutunut hunningolle
ja väärälle polulle. Ei kukaan, joka tahtoo seistä suorana, voi enää
olla ammattinyrkkeilijä. Kilpailujen järjestely on ytimiin asti mätää."
Ihmetyksen mutina kasvoi pian meluksi. Kuului huutoja. Toiset huusivat
hiljaisuutta ja useat vaativat ottelua jo alettavaksi. "Tahdomme nähdä
nyrkkeilyä!" "Miksette ottele?" Glendon odotti. Hän näki, että
innostuneimmat huutajat olivat lavaa lähinnä olevat impressariot ja
nyrkkeilijät. Hän koetti turhaan saada äänensä kuuluville. Yleisö oli
jakautunut kahteen eri osaan. Toiset vaativat ottelua, toiset puhetta.
Kymmenen minuttia kesti toivotonta sekamelskaa. Stubener, erotuomari,
kilpailutalon omistaja ja kilpailujen järjestäjä koettivat taivuttaa
Glendonia lopettamaan puheensa. Kun hän kieltäytyi, selitti
palkintotuomari julistavansa Cannamin voittajaksi, jollei Glendon
nyrkkeilisi.
"Sitä te ette voi tehdä", selitti Pat. "Tulen siinä tapauksessa
selittämään sen yleisölle, enkä takaa pääsettekö silloin täältä
elävänä, jos yritätte pettää yleisöä tässäkin kilpailussa. Muuten aion
kyllä otella. Mutta sitä ennen tahdon lopettaa puheeni."
"Se on vastoin sääntöjä", huomautti palkintotuomari.
"Eihän toki. Säännöissä ei ole sanallakaan puhuttu puheista. Joka ainoa
etevämmistä nyrkkeilijöistä on tänä iltana pitänyt puheen yleisölle."
"Vain lyhyen", huusi kilpailujen järjestäjä Glendonin korvaan. "Mutta
te aiotte pitää luennon."
"Säännöissä ei ole myöskään puhuttu luennoista", vastasi Glendon. "Ja
menkää alas lavalta, tai muuten heitän teidät."
Tulipunaisena kasvoiltaan ja vapisevin jäsenin tuli urakoitsija
nostetuksi yli lavaa ympäröivän köyden. Hän oli suuri mies, mutta
Glendon nosti hänet kauluksesta niin kevyesti yhdellä kädellä, että
yleisö oikein ihastui tästä voimannäytteestä. Huudot vahvenivat.
Stubener ja areenanomistaja katsoivat parhaaksi omin voimin mennä pois
lavalta. Glendon nosti kätensä saadakseen hiljaisuuden, mutta ne, jotka
vaativat ottelua, kaksinkertaistuttivat äänensä. Pari tuoliriviä
romahti taas alas ja ihmiset, jotka täten menettivät istumapaikkansa,
lisäsivät sekamelskaa koettamalla kaikki yhtaikaa tunkeutua seisomaan
vielä vapaisiin paikkoihin, samalla kuin ne, jotka täten joutuivat
heidän taakseen ja nyt huonommin näkivät lavalle, kehottivat huutaen
heitä pois edestään.
Glendon astui köyden luo puhuttelemaan poliisikomisariota. Hänen täytyi
kumartua huutamaan tämän korvaan.
"Jollen nyt saa pitää loppuun tätä puhettani, hävittää yleisö tämän
areenan kokonaan. Jos se pääsee vauhtiin, ette sitä enää voi hillitä.
Teidän täytyy auttaa minua. Jos pidätte lavan vapaana, niin minä kyllä
hillitsen yleisön."
Hän palasi takaisin keskelle lavaa ja nosti molemmat kätensä.
"Tahdotteko kuunnella tätä puhetta?" huusi hän kovalla äänellä.