"Silloin on jokaisen, joka tahtoo kuunnella, vaadittava naapuriaan
pysymään hiljaa, jos tämä yrittää häiritä!"
Neuvoa noudatettiin, niin että kun hän toisti sen, kuului hänen äänensä
jo paljon pitemmälle. Hän huusi vaatimuksensa yhä uudestaan, ja
hitaasti, rivi riviltä levisi hiljaisuus lavalta etäämmälle,
yksityisten tuuppausten ja lyöntien säestämänä naapurien koettaessa
hillitä häiritsijöitä. Rajuilma oli melkein asettunut, kun taas
tuolirivi romahti lähellä lavaa. Tätä tervehdittiin uusilla
naurunpuuskauksilla, jotka hiljenivät itsestään, joten selvästi kuului
erään yksityisen äänen huutavan: "Anna tulla, Glendon! Me kuuntelemme!"
Glendon omisti keltin massapsykologian tuntemuksen. Hän tiesi, että se
mikä viisi minuttia takaperin oli ollut uppiniskaista roskaväkeä, oli
nyt yleisöä, jota hän täydellisesti hallitsi, ja lisätäkseen
vaikutusta, oli hän vielä hetken aikaa hiljaa. Mutta odotusaika oli
juuri sopivan pituinen eikä se kestänyt sekunttiakaan liian kauan.
Kolmekymmentä sekunttia vallitsi mitä täydellisin hiljaisuus; hän oli
voittanut puolelleen kunnioitusta. Juuri kun rauhattomuuden ensimäiset
heikot merkit alkoivat kuulua hänen korviinsa, alotti hän taas
puheensa.
"Kun lopetan tämän puheen", hän sanoi, "aion ryhtyä otteluun. Lupaan
teille, että siitä tulee rehellinen kamppailu, yksi niistä harvoista,
joita koskaan olette nähneet. Aion nujertaa vastustajani mahdollisimman
lyhyessä ajassa. Kun Billy Morgan antaa alkumerkin, voi hän uskotella
teille, että siitä tulee neljänkymmenenviiden erän ottelu, mutta sanon
pikemmin, että se kestää korkeintaan neljäkymmentäviisi sekunttia.
"Kun minut keskeytettiin, piti minun juuri sanoa, että ammattinyrkkeily
on mätää. Ja sitä se on -- alusta loppuun. Sitä hoidetaan liiketoimena,
ja te tiedätte kaikki, millaiset liikeperiaatteet ovat. Tarpeeksi
sanottu. Teitä on petetty, juuri teitä kaikkia, jotka ette siitä mitään
ansaitse. Miksi romahtelevat tuolirivit tänä iltana? Humpuukia. Aivan
kuin ammattinyrkkeily, ovat nekin rakennetut liikeperiaatteitten
mukaan."
Hän hallitsi nyt varmasti yleisöä ja sen hän tiesi.
"Kolme miestä istuu yhteensullottuina kahdelle tuolille. Sen näen
täältä. Mitä se merkitsee? Petosta. Vahtimestarit eivät saa mitään
palkkaa. On laskettu, että he saavat petkutetuksi itselleen
juomarahoja. Taas liikeperiaatteet. Te maksatte. Luonnollisesti
maksatte te. Kuinka järjestetään itse ottelut? Lahjuksilla. Ja nyt
tahdon kysyä teiltä: jos ne petkuttavat, jotka järjestävät
istumapaikat, jos viranomaiset petkuttavat, kuinka eivät ne
petkuttaisi, jotka ovat nyrkkeilyn johdossa? Sitä he tekevätkin. Ja te
maksatte.
"Nyt tahdon sanoa teille, ettei se ole nyrkkeilijöitten syy. He eivät
ole järjestäjiä. Vikapäitä ovat urakoitsijat ja impressariot; he ovat
liikemiehiä. Nyrkkeilijät ovat vain nyrkkeilijöitä. He alottavat sangen
rehellisinä, mutta johtajat ja impressariot pakottavat heidät
alistumaan petkutukseen. On ollut kunniallisiakin nyrkkeilijöitä ja on
vieläkin, mutta tavallisesti ansaitsevat he huonosti. Otaksun, että on
ollut olemassa rehellisiä impressarioitakin. Minun impressarioni on
melkein paras koko joukosta. Mutta voitte kysyä häneltä, paljonko hän
on sijottanut rahaa tontteihin ja kiinteimistöihinsä."
Nyt alkoi melu taas voittaa hänen äänensä.
"Jokaisen, joka tahtoo kuunnella, on rauhotettava naapuriaan!" huusi
Pat.
Jälleen syntyi tuuppausten ja painiskeluitten jälkeen hiljaisuus.
"Minkä tähden kaikki nyrkkeilijät aina vakuuttelevat tekevänsä
rehellistä työtä? Minkä tähden heitä aina nimitetään Rehellisiksi
Johneiksi, Rehellisiksi Billeiksi ja Rehellisiksi Blacksmitheiksi? Onko
koskaan juolahtanut mieleenne, että he näyttävät pelkäävän jotakin? Jos
joku mies tulee teille vakuuttamaan olevansa rehellinen, alatte epäillä
häntä, mutta jos ammattinyrkkeilijä uskottelee samaa, niin uskotte sen
täydellisesti.
"Voittakoon paras! Kuinka usein olettekin kuulleet Billy Morganin
julistavan sitä. Tahdon sanoa teille, että parempi ei useinkaan voita
ja jos hän voittaakin, niin on se etukäteen määrätty. Myös useimmat
näkemistänne uusintakilpailuista ovat olleet valheellisia. Se on
kehitettyä järjestelmää. Luuletteko johtajien ja impressarioitten
tekevän sitä huvikseen? Mitä vielä. He ovat liikemiehiä.
"Tom, Dick ja Harry. Siinä kolme nyrkkeilijää. Dick on paras. Sen on
hän osottanut kahdessa ottelussa. Mutta mitä tapahtuukaan? Tom voittaa
Harryn, Dick Tomin ja Harry Dickin. Paremmuus on epäselvää. Sitten
tulevat uusintaottelut. Harry voittaa Tomin, Tom Dickin ja Dick Harryn.
Todellinen voittaja ei ole vielä kukaan. Sitte koettavat he vielä. Dick
ylpeilee. Hän sanoo tahtovansa näyttää, mihin hän kelpaa. Siis voittaa
Dick nyt sekä Tomin että Harryn. Kahdeksan ottelua tarvitaan Dickin
paremmuuden osottamiseksi, vaikka kaksi olisi riittänyt. Kaikki oli
edeltäpäin määrätty. Korkealle kehittynyt järjestelmä. Te maksatte
nähdäksenne tällaista, ja jolleivät tuolirivit romahda alas,
petkuttavat vahtimestarit teiltä paikkanne.
"Nyrkkeily on mainiota urheilua niin kauan kuin se pysyy rehellisenä
urheiluna. Nyrkkeilijät olisivat rehellisiä, jos he saisivat sellaisia
olla. Mutta petos on kaikkivaltias, kun kourallinen miehiä voi hankkia
itselleen kolme neljännesmiljoonaa kolmella ottelulla."
Raju hälinä pakotti hänet taas vaikenemaan. Melusta, joka täytti koko
talon, saattoi hän erottaa: "Mitkä miljoonat?" "Mitkä kolme kilpailua?"
"Kerro!" "Jatka!" Kuului myöskin paheksumishuutoja: "Panettelija!
Panettelija!"
"Tahdotteko kuulla lisää?" huusi Pat. "Pysykää sitte hiljaa!"
Vielä kerran piti hän puolen minutin väliajan.
"Millaiset ovat Jim Hanfordin suunnitelmat? Millaista näytelmää hänen
yleisönsä ja minun yleisöni tahtovat katsella. He tietävät, että minä
olen häntä parempi. Hän tietää, että minä olen häntä parempi. Minä voin
nujertaa hänet yhdessä ainoassa erässä. Mutta hän on maailmanmestari.
Jollen minä mukaannu heidän ohjelmansa mukaan, eivät he anna minulle
koskaan tilaisuutta otella hänen kanssaan. Ohjelmaan sisältyy kolme
ottelua. Minä voitan ensimäisen. Se tulee tapahtumaan Nevadassa, jollei
San Francisco siihen suostu. Me teemme siitä ensiluokkaisen näytelmän.
Kummankin meistä pitää lyödä vetoa kaksikymmentätuhatta. Rahat ovat
oikeita, mutta veto ei ole oikea. Kumpikin saa rahansa takaisin. Sama
on laita rahapalkinnon. Meidän täytyy jakaa se tasan, vaikka julkinen
jako on kolmekymmentäviisi ja kuusikymmentäviisi. Palkinto,
filmimaksut, reklaamit ja muut sivutulot eivät tee senttiäkään vähemmän
kuin kaksisataaviisikymmentätuhatta. Sen me jaamme. Sitte tulee
uusintakilpailu, jonka Hanford voittaa ja taas tulot pannaan
tasan. Sitte tulee kolmas ottelu. Minä voitan. Siis kolmen ottelun
perästä vasta pääsisin täysiin oikeuksiini kiskottuamme ensin
nyrkkeily-yleisöltä kolme neljännesmiljoonaa. Sellainen on ohjelma,
mutta rahat ovat likaisia rahoja. Juuri sen tähden poistun minä
kokonaan lavalta tänä iltana..."
Tässä silmänräpäyksessä heitti Jim Hanford erään poliisikonstaapelin,
joka asettui hänen tielleen, yleisön joukkoon, ja hyppäsi köyden yli
lavalle sekä karjui: "Se on valhetta!"
Kuin ärtynyt peto hyökkäsi hän Patia kohden, joka hypähti sivulle
taitavasti, sen sijaan että olisi vastaanottanut hyökkäyksen.
Kykenemättä pysäyttämään itseään törmäsi suurikokoinen Hanford köyttä
vasten. Sen jännityksestä ponnahti hän takaisin kääntyen sekä aikoi
tehdä uuden hyökkäyksen, mutta samalla iski Pat. Kylmäverisesti ja
varmasti suuntasi hän iskunsa vastustajansa leukaan ja antoi sen
ensimäisen kerran koko nyrkkeilyaikanaan täydellä voimallaan. Koko
tarmonsa, koko säästetyn voimansa hän pani liikkeelle.
Hanford oli silmänräpäyksessä kuollut -- mikäli tiedottomuus muistuttaa
kuolemaa. Hän oli tajuton samassa hetkessä, kuin Patin nyrkki sattui
häneen. Hänen jalkansa nousivat ylös lattiasta, ja hän lensi ilmaan
pudoten alas ylimmälle köydelle. Hänen voimaton ruumiinsa pysyi pienen
ajan köydellä ja retkahti siitä alas katselijoitten päälle, jotka
istuivat lähinnä lavaa.
Syntyi hämminki yleisön keskuudessa. Se oli jo nähnyt enemmän, kuin
mistä se oli maksanutkaan, sillä suuri, mahtava maailmanmestari Jim
Hanford oli tullut lyödyksi pois lavalta. Se kuului ohjelman
ulkopuolelle ja oli tapahtunut käden käänteessä yhdellä ainoalla
iskulla. Ei koskaan ennen ollut tapahtunut mitään tällaista. Pat katsoi
tyytymättömän näköisenä rikkoutuneisiin kynsiinsä, loi katseen yli
köyden, jonka toisella puolella Jim Hanford yritti nousta vapiseville
jaloilleen. Pat nosti kätensä. Hän oli puristanut nyrkkiin oikean
kätensä saadakseen yleisön kuuntelemaan, ja yleisö vaikeni:
"Silloin kuin aloin esiintyä, sanottiin minua yhden iskun Glendoniksi.
Näitte tuon iskun äsken. Sitä käytin aina. Menin suoraan vastustajaani
vastaan ja pakotin hänet lentämään, vaikken koskaan käyttänyt täyttä
voimaani. Sitte ruvettiin minua kasvattamaan. Impressarioni sanoi
minulle, ettei ollut kohteliasta yleisöä kohtaan lyödä vastustajaansa
heti. Hän neuvoi minua tekemään ottelut pitkiksi, niin että yleisö sai
katsoa koko rahansa edestä. Minä olin tietämätön jörö. Minä olin
vuoriston lapsi. Minä siis en huomannut siinä, jumala sen tietää,
mitään petosta. Impressarioni tapana oli sopia kanssani, missä erässä
lopettaisin ottelun. Sitte antoi hän siitä tiedon salaiselle
vedonlyöjäliitolle, joka toimi tietojensa perusteella. Luonnollisesti
saitte te maksaa kulut. Mutta eräästä seikasta olen iloinen. Minä en
niistä rahoista hyötynyt senttiäkään. He eivät uskaltaneet puhua
minulle niistä mitään, sillä he tiesivät, että silloin olisi koko peli
ollut menetetty.
"Muistatte otteluni Nat Powersin kanssa. Minä en nujertanut häntä. Olin
alkanut epäillä. Silloin sopi liitto hänen kanssaan. Siitä minulla ei
ollut aavistustakaan. Aioin pidättää häntä lavalla pari erää yli
kuudennentoista. Viimeinen iskuni kuudennessatoista erässä ei tehnyt
hänelle mitään vahinkoa. Mutta kuitenkin oli hän häviävinään ja petti
teitä kaikkia."
"Kuinka on asianlaita tänä iltana?" kuului huuto yleisön joukosta.
"Onko tämänkin ottelun ratkaisu edeltäkäsin määrätty?"
"On", vastasi Pat. "Vedonlyöjäliitto on lyönyt vetoa siitä, että Cannam
kestää neljänteentoista erään saakka".
Huutoja ja uhkauksia. Pat nosti taas ylös kätensä pyytäen viimeisen
kerran hiljaisuutta.
"Olen jo melkein lopettanut. Mutta tahdon vielä sanoa teille erään
asian. Liitto häviää vetonsa tänä iltana. Tästä tulee rehellinen
ottelu. Tom Cannam ei tule kestämään neljänteentoista erään asti. Hänet
lyödään heti ensimäisessä."
Cannam hyppäsi ylös lavalle nurkkaansa ja huusi vimmoissaan:
"Siihen ette te kykene. Sitä miestä ei ole vielä luotu, joka voisi
lyödä minut yhdessä erässä!"
Pat ei kuunnellut häntä, vaan jatkoi.
"Yhden kerran elämässäni olen käyttänyt koko voimaani. Sen näitte
äsken, kun tein vaarattomaksi Jim Hanfordin. Toisen kerran tulen
käyttämään koko voimaani myös tänä iltana -- toisin sanoen, jollei
Cannam heti hyppää pois lavalta ja mene matkoihinsa. Nyt olen valmis."
Hän meni nurkkaansa ojentaen kätensä saadakseen niihin
nyrkkeilyhansikkaansa. Vastakkaisessa kulmassa reuhtoi Cannam hänen
avustajiensa turhaan yrittäessä rauhottaa häntä. Vihdoin onnistui Billy
Morganin saada äänensä kuuluville:
"Tästä tulee neljänkymmenenviiden erän ottelu", huusi hän.
"Markis-Queensbury-säännöt! Voittakoon parempi! Alkakaa!"
Merkki kilahti. Molemmat nyrkkeilijät astuivat toisiaan vastaan. Pat
ojensi oikean kätensä tavanmukaiseen tervehdykseen, mutta Cannam
kieltäytyi ärtyisesti pudistaen päätään tarttumasta siihen. Yleisön
ihmeeksi hän ei hyökännyt. Vaikka hän olikin ärtynyt, nyrkkeili hän
varovaisesti, hänen loukattu ylpeytensä vaati häneltä äärimäistä
varovaisuutta. Hän iski monta kertaa, mutta vain koettelemalla, eikä
hän laiminlyönyt puolustautumista. Pat ajoi häntä takaa ympäri lavaa
hyökäten lakkaamatta eteenpäin armottomasti. Mutta hän ei iskenyt. Hän
laski välillä kätensä siten houkutellakseen toista hyökkäämään. Cannam
irvisteli uhmailevasti, mutta ei tahtonut käyttää tilaisuutta hyväkseen.
Kului kaksi minuttia. Sitte muutti Pat taktiikkaa. Joka ainoa lihas,
joka ainoa piirre hänen kasvoissaan ilmaisi, että nyt hän aikoi iskeä
vastustajansa nurin. Tämä oli todellista kamppailua. Hän näytti
teräsolennolta, kovalta ja säälimättömältä. Se teki vaikutuksensa
Cannamiin, joka tuli kaksin verroin tarkkaavaisemmaksi. Pat pakotti
hänet peräytymään nurkkaan ja pidätti hänet siellä. Mutta vieläkään hän
ei iskenyt, ja Cannamin jännitys tuli kiusalliseksi. Turhaan hän koetti
päästä nurkasta, mutta hän ei myöskään uskaltanut takertua
vastustajaansa voittaakseen aikaa.
Sitte se tapahtui -- kokonainen sarja tavallisia valeiskuja, nopeita
kuin salamat. Cannam oli ällistynyt. Sitä oli myöskin yleisö. Ei kukaan
kyennyt perästäpäin selittämään, kuinka se tapahtui. Cannam sukelsi
erään valeiskun johdosta ja meni samalla perusasentoon torjuakseen
toisen, joka oli suunnattu hänen leukaansa. Hän koetti myös muuttaa
jalkojensa asentoa. Ne katselijoista, jotka olivat lähinnä, vannoivat
nähneensä Patin iskeneen oikealla nyrkillään ja kumartuneen eteenpäin
kuin tiikeri lisätäkseen iskun vaikutusta ruumiinsa painolla. Kuinka se
lieneekään tapahtunut, niin varmaa on kuitenkin, että isku osui oikeaan
kohtaan Cannamin leukaan samassa silmänräpäyksessä, kuin hän yritti
muuttaa asentoaan. Ja samoin kuin Hanford lensi hänkin ilmaan, putosi
köysille ja romahti sanomalehtimiesten niskoille.
Sanomalehtien palstat eivät kyenneet antamaan tarkkoja tietoja siitä,
mitä sinä iltana tapahtui Golden-Gate-areenalla. Poliisi oli voimaton.
Se ei ollut tavallista mellakoimista, se oli lopullista hämminkiä jo
hävitystä. Ei tuoliakaan jäänyt eheäksi. Kansanjoukko levisi yli koko
suuren salin, tungeskeli, iski ja repi alas kaikki laudat ja lankut,
mitä irti sai. Palkintotuomarit hakivat suojaa poliisin turvista, mutta
poliisit olivat liian vähälukuisat. Nyrkkeilijät, impressariot ja
urakoitsijat saivat selkäänsä oikein perinpohjaisesti. Vain Jim Hanford
sai armoa. Siitä hän sai kiittää paisunutta leukaansa. Kun kansanjoukko
lopulta lähti ulos, huomasi se kadulla uuden, seitsemänsataatuhatta
dollaria maksaneen automobiilin, joka kuului eräälle hyvin tunnetulle
nyrkkeilyurakoitsijalle. Pian oli automobiili muutettu rautaromuksi ja
tuhkaksi.
Pat, joka ei voinut pukeutua hävitetyissä pukuhuoneissa, lähti ulos
automobiiliinsa, vielä nyrkkeilypuvussa verhottuna kylpyvaippaan. Hän
ei onnistunut pääsemään huomaamatta. Voimakas väkijoukko tarttui hänen
automobiiliinsa ja piti sitä paikoillaan. Poliisi oli vallan liian
innokas auttamaan häntä, ja vihdoin tehtiin sopimus, että automobiili
pääsi liikkeelle, ja satakunta huimapäätä kulki hurraten sen edellä.
Oli keskiyö, kun tämä kulkue kulki Union Squaren ohi St. Francista
kohden. Vaadittiin puhetta, ja vaikka auto jo oli pysähtynyt hotellin
portaitten eteen, estettiin Pat ystävällisesti astumasta siitä alas.
Hän teki yrityksen heittäytymällä joukkoon, mutta hänen jalkansa eivät
tavanneet maata. Hänet kannettiin takaisin autoon. Sitte piti hän
puheensa, ja Maud Glendon, joka ikkunasta katseli nuorta Herkulestaan,
kun tämä komeana ja mahtavana seisoi autonsa istuimella, tiesi -- minkä
hän oli uskonut jo ennenkin -- että Pat oli otellut tänä iltana
viimeisen kerran ja vetäytynyt pois lavalta iäksi.