Samana iltana kuultuaan toimittajan selittävän, ettei maailmassa ollut
yhtä ainoata rehellistä ammattinyrkkeilijää, istui Maud Sangster
sänkynsä reunalla nyyhkyttäen, suuttui sitte ja meni nukkumaan
kyllästyneenä itseensä, nyrkkeilijöihin ja koko maailmaan.
Seuraavan päivän iltapäivänä alkoi hän kirjottaa Henry Addissonin
haastattelua, josta ei näyttänyt koskaan tulevan valmista. Hän teki
työtänsä omassa toimitushuoneessaan. Hän oli hetkeksi lopettanut
kirjottamisen silmäilläkseen iltalehteä, joka ilmotti, että Glendon
tulisi seuraavan kerran ottelemaan Tom Cannamia vastaan. Silloin toi
juoksupoika hänelle Glendonin käyntikortin.
"Sanokaa hänelle, etten minä ota vastaan", sanoi hän pojalle.
Hetken kuluttua tuli poika takaisin.
"Hän sanoo tulevansa kaikissa tapauksissa, mutta mieluummin teidän
suostumuksellanne."
"Sanoitteko hänelle, että parhaillaan teen työtä?"
"Kyllä, mutta hän sanoi tulevansa kuitenkin."
Maud Sangster ei vastannut, ja juoksupoika oli ihmeissään
vastenmielisen vieraan ilmestymisestä:
"Tunnen hänet. Hän on tavattoman suuri jättiläinen. Jos hänen päähänsä
pälkähtäisi ruveta mellastamaan, voisi hän hävittää koko toimituksen.
Hän on sama nuori Glendon, joka voitti eilisiltaisen nyrkkeilyottelun."
"No niin. Laskekaa hänet sitte sisään. On kai parasta säilyttää
toimitus eheänä."
Ei mitään tervehdyksiä vaihdettu, kun Glendon astui sisään. Maud
Sangster oli kylmä kuin kaste. Hän ei viitannut Patia edes istumaan,
istuessaan siinä puoliksi selin häneen kirjotuspöytänsä ääressä
odottaen, että Pat puhuisi asiansa.
"Tahdon puhua kanssanne", sanoi Pat lyhyeen. "Tuosta ottelusta. Se
loppui kuudennessatoista erässä."
Miss Sangster kohautti olkapäitään.
"Tiesinhän sen jo etukäteen."
"Ei, sitä te ette tiennyt. Minäkään en sitä tiennyt."
Miss Sangster kääntyi ympäri katsoen Patiin välinpitämättömän
näköisenä.
"Mitä siitä kannattaa puhua?" hän sanoi. "Ammattinyrkkeily on
ammattinyrkkeilyä, ja me tiedämme kaikki, mitä se merkitsee. Ottelu
loppui siinä erässä, jonka olin teille jo etukäteen sanonut."
"Niin loppui", myönsi Pat. "Mutta sitä te ette tiennyt. Koko maailmassa
oli ainakin kaksi ihmistä, te ja minä, jotka tiesivät, ettei Powers
häviäisi kuudennessatoista erässä."
Miss Sangster oli vaiti.
"Te tiesitte, että hän ei häviäisi, sanon minä." Hän puhui vakavasti ja
täsmällisesti, ja kun miss Sangster yhä oli vaiti, astui hän
lähemmäksi. "Vastatkaa minulle", hän käski.
Maud Sangster nyökkäsi, sanoen itsepäisesti:
"Mutta hän hävisi kuitenkin."
"Hän ei hävinnyt. Kuuletteko? Kerron teille kaiken, ja teidän täytyy
kuunnella. En ole valehdellut teille. Olin suuri tyhmyri. He pettivät
minua... ja teitä samalla kertaa. Te luulette nähneenne Nat Powersin
nujertuneena. Mutta minun iskuni ei ollut niin voimakas, että se olisi
voinut aikaansaada hänelle mitään vahinkoa. Se ei edes osunut oikeaan
paikkaan. Hän vain teeskenteli hävinnyttä."
Hän vaikeni katsahtaen kaihoisasti miss Sangsteriin, joka nyt ymmärsi
uskovansa täydellisesti häneen ja joka nyt tunsi lämmintä onnea siitä,
että tämä mies oli puhdistautunut epäilyksistä ja osottautunut
viattomaksi, mies, jonka hän vain pari kertaa oli nähnyt koko elämänsä
aikana.
"No?" kysyi Pat, ja Maud Sangster kuunteli nautinnolla hänen käskevää
ääntään ja nousten tuolilta sekä ojentaen hänelle kätensä hän sanoi:
"Uskon teitä. Olen siitä iloinen, niin iloinen..."
Kädenpuristus tuli pitempiaikaiseksi, kuin miss Sangster oli osannut
ajatellakaan. Pat katsoi häneen palavin katsein, ja välittömästi
herätti hänen katseensa hehkua naisen silmiin. Ei koskaan ollut hän
tavannut sellaista miestä, ajatteli miss Sangster. Naisen katse
laskeutui ensin ja miehen seurasi sitä. He seisoivat hetken katsellen
yhdistyneitä käsiään. Pat lähestyi vaistomaisesti lähemmäksi ikäänkuin
tahtoen sulkea Miss Sangsterin syliinsä, mutta pidätti itsensä
selvästikin suurin ponnistuksin. Miss Sangster huomasi tämän ja tunsi,
kuinka Patin käsi alkoi vetää häntä lähemmäksi. Ja ihmeekseen tunsi hän
halua antaa perään, melkein voittamatonta halua joutua noiden
voimakkaiden käsien syleilyyn. Jos Pat olisi vähänkin pakottanut, ei
hän olisi kohdannut pienintäkään vastarintaa. Miss Sangster oli aivan
pyörällä päästään, kun Pat irrotti kätensä, niin, melkein tempasi
kätensä irti.
"Oi jumalani!" läähätti Pat. "Te olette luotu minua varten."
Näin sanottuaan kääntyi hän puoliksi poispäin ja pyyhkäisi kädellään
otsaansa. Maud Sangster tiesi, että hän olisi vihannut Patia koko
ikänsä, jos tämä olisi uskaltanut lausua sanankin anteeksipyynnöksi tai
selitykseksi. Mutta Pat tuntui vaistomaisesti osaavan aina käyttäytyä
oikein häntä kohtaan. Miss Sangster vaipui tuolilleen ja Pat toiseen
muutettuaan ensin tuolinsa niin, että hän sieltä saattoi nähdä suoraan
miss Sangsterin kasvoihin.
"Olen viettänyt viime yön turkkilaisessa kylvyssä", sanoi Pat. "Kutsuin
mukaani erään vanhan ammattinyrkkeilijän. Hän oli isäni ystävä. Tiesin,
ettei nyrkkeilylavalla tapahtunut mitään, mitä hän ei olisi tuntenut.
Pyysin häntä kertomaan. Hauskinta oli se, että vain suurimmalla
vaivalla sain hänet uskomaan, etten itse kysymiäni asioita tuntenut.
Hän sanoi minua aarniometsän lapseksi. Hän oli kyllä oikeassa. Olen
syntynyt metsässä, ja metsä on ainoa, minkä tunnen.
"Niin, yöllä sain tietää paljon uutta. Nyrkkeilymaailma on kurjempi,
kuin olette sanonut. Joka ainoa ihminen, joka on jossain tekemisissä
sen kanssa, näyttää olevan epärehellinen. Vieläpä viranomaisetkin,
jotka antavat luvan kilpailujen järjestämiseen, ottavat vastaan
lahjuksia järjestäjiltä, ja järjestäjät, impressariot ja nyrkkeilijät
lahjovat toisiaan ja antavat yleisön lahjoa heitä itseään. Järjestelmä
on kehittynyt melkein täydelliseksi. Ja kuitenkin tuntuvat he aina --
tiedättekö mitä kaksinkertainen risti-isku on... salaista ymmärrystä
kahteen suuntaan? (Miss Sangster nyökkäsi.) No niin. He tuntuvat aina
unohtavan, että voisi ottaa lahjoja molemmilta puolilta.
"Jouduin aivan hämilleni siitä, mitä ukko minulle kertoi. Täällä olen
minä elänyt kaiken tuon saastan keskellä, tietämättä mitään! Olen ollut
oikea aarniometsän lapsi. Mutta ymmärrän kaikissa tapauksissa, kuinka
he minua ovat pettäneet. Olin luotu sellaiseksi, ettei kukaan minua
kyennyt voittamaan. Minun täytyi välttämättömästi voittaa, ja Stubener
salasi minulta kaiken petoksen. Aamulla menin tapaamaan Spider Walshia
ja pakotin hänet puhumaan. Hän oli ensimäinen treenarini, ja Stubenerin
avustaja. He pitivät minua tietämättömyydessä. Sitäpaitsi minä en
seurustellut urheilijoitten kanssa. Vietin aikani kalastuksella,
metsästyksellä ja valokuvaamisella. Tiedättekö, miksi Walsh ja Stubener
minua keskenänsä nimittivät? Viattomuudeksi. Sen sain tietää aamulla
Walshilta, ja se koski minuun, kuin olisi hammas vedetty suustani.
Mutta hän oli oikeassa. Olin viaton, pikku karitsa.
"Stubener käytti minua epärehellisiin toimiinsa, vaikken sitä itse
tiennyt. Nyt jo ymmärrän, kuinka kaikki kävi. Mutta katsokaa, en ollut
kyllin innostunut itse urheiluun epäilläkseni mitään. Olen saanut hyvät
ruumiinvoimat ja selvän ymmärryksen, olen kasvanut ulkoilmassa ja
saanut opetuksen isältäni, joka ymmärsi nyrkkeilyä paremmin kuin kukaan
elävistä tai kuolleista. Se tuntui minusta liian helpolta. Nyrkkeily ei
tuottanut minulle mitään päänvaivaa. Lopputulos oli minusta aina selvä.
Mutta nyt en enää mene lavalle."
Miss Sangster osotti sanomalehteä, jossa ilmotettiin Patin ottelusta
Tom Cannamin kanssa.
"Se on Stubenerin työtä", selitti Pat. "Tämä ottelu sovittiin jo useita
kuukausia sitte. Mutta en välitä siitä. Lähden kotiin vuoristoon. Olen
niin päättänyt."
Miss Sangster katsahti keskeneräiseen haastattelukirjotukseensa
kirjotuspöydällä ja huokasi.
"Kuinka miehet ovatkaan itsenäisiä", sanoi hän. "He tekevät mitä
tahtovat."
"Mikäli minä olen kuullut", keskeytti Pat, "olette tekin tehnyt
suunnilleen tahtonne mukaan. Se kuuluu niihin ominaisuuksiinne, joista
eniten pidän. Heti alusta asti me mielestäni ymmärsimme toisiamme
ihmeellisen hyvin."
Hän vaikeni ja katsoi miss Sangsteriin hehkuvin silmin.
"No niin, nyrkkeilylava on antanut minulle erään asian", jatkoi hän.
"Se on tutustuttanut minut teihin. Ja silloin kuin on tavannut hänet,
itselleen kuuluvan naisen, silloin on ainoastaan yksi tehtävä jälellä.
Silloin on tartuttava häneen molemmin käsin ja pidettävä hänet. Tulkaa,
menkäämme yhdessä vuoristoon!"
Se tuli kuin salama, mutta kuitenkin tunsi miss Sangster odottaneensa
sitä. Hänen sydämensä sykki rajusti, melkein tukahduttavasti, mutta se
tuntui kuitenkin ihmeellisen ihanalta. Se oli kuin unta. Sellaista ei
voinut tapahtua nykyaikaisessa sanomalehtitoimistossa. Rakkauden
tunnustaminen ei tapahtunut näin muualla kuin teattereissa ja
romaaneissa.
Pat oli noussut ja ojensi molemmat kätensä miss Sangsteria kohden.
"En uskalla", kuiskasi nainen puoliksi itsekseen. "En uskalla."
Halveksuminen, joka hetken kuvastui Patin silmistä, tuntui kuin pistos,
mutta Patin silmät muuttuivat kohta taas lempeiksi.
"Te uskallatte mitä tahdotte", sanoi Pat. "Tiedän sen. Nyt ei ole
kysymys, uskallatteko te, vaan tahdotteko. Tahdotteko te?"
Miss Sangster oli noussut ja seisoi siinä väristen. Hän tuli
ajatelleeksi, mahtoiko tämä olla hypnotismia. Hän katsoi ympärillään
oleviin tuttuihin esineisiin tullakseen vakuutetuksi, että kaikki oli
todellisuutta. Mutta hän ei voinut kauan pitää katsettaan irti Patista.
Hän ei osannut myöskään sanoa mitään.
Pat seisoi hänen vieressään pitäen kättään hänen käsivarrellaan. Maud
nojasi vaistomaisesti häneen. Kaikki oli kuin unta. Hänen ei tarvinnut
kysyä mitään. Pat oli oikeassa. Maud Sangster uskalsi mitä hän tahtoi,
ja hän tahtoi. Pat auttoi hänen päälleen päällysnutun, Maud pisti
hattuneulat hattuunsa ja ennen kuin hän tiesikään, olivat he matkalla
ulos.
Portilla aikoi Pat viitata automobiilin, mutta Maud pidätti häntä
tarttuen hänen ylösnostettuun käteensä.
"Minne menemme?" kuiskasi Maud.
"Asemalle. Ehdimme juuri sopivaan aikaan astuaksemme
Sacramento-junaan."
"Mutta enhän voi lähteä matkaan näin yhtäkkiä", vastusteli Maud.
"Minulla... minulla ei ole mukanani edes puhdasta nenäliinaa."
Pat nosti taas kätensä, samalla kuin hän vastasi:
"Voitte käydä ostoksilla Sacramentossa. Poikkeamme sinne ja jatkamme
sitte matkaa yöjunalla. Järjestän kaiken junasta sähköteitse."
Kun auto pysähtyi heidän viereensä, loi Maud nopean silmäyksen
ympärilleen tuttuun katuun ja tuttuun vilinään, ja sitte katsoi hän
kaihoisasti Patiin.
"Enhän tiedä teistä mitään", sanoi Maud.
"Me tunnemme toisemme täydellisesti", vastasi Pat.
Maud tunsi, kuinka Pat tarttui häneen ja nosti hänet autoon.
Seuraavassa silmänräpäyksessä oli ovi suljettu. He istuivat
vieretysten, ja auto mennä huristi pitkin Market Streetiä. Pat kietoi
kätensä Maudin ympäri ja suuteli häntä. Kun Maud katsahti häneen
huomasi hän Patin heikosti punastuvan.
"Minä... minä olen kuullut sanottavan, että suutelemisessakin on
taitoa", sanoi Pat. "Itse en tiedä siitä mitään, mutta tahdon oppia.
Katsos, sinä olet ensimmäinen nainen, jota olen suudellut."