Hän saavutti pian uransa huippukohdan. Suuri mestari oli julkisesti
ilmottanut haluavansa otella Glendonin kanssa, sitten kuin tämä ensin
olisi voittanut kolme neljä muuta, jotka olivat jonkunlaisia
mestaruuden aspirantteja. Puolessa vuodessa onnistui Patin raivata
tieltään Kid Mc Croth ja Philadelphia-Jack Mc Bride ja silloin olivat
jäljellä enää Nat Powers ja Tom Cannam. Ja kaikki olisi käynyt hyvin,
jollei muuan määrätty, nuori ylhäisön nainen olisi ruvennut
sanomalehtikirjottajaksi ja jollei Stubener olisi päästänyt tätä San
Franciscon "Courier-Journalin" reportteria haastattelemaan Patia.
Kaikki, mitä tämä nainen kirjotti, julkaistiin aina Maud Sangsterin
kirjotuksina, mikä ohimennen sanottuna oli hänen oikea nimensä.
Sangsterit olivat kuuluisia rikkaudestaan. Kantaisä, vanha Jacob
Sangster oli alottanut reppu selässään lännen maamiehenä. Hän oli
keksinyt pohjattoman boraksikerroksen Nevadasta ja ensin vedätettyään
boraksia muulilla oli hän rakennuttanut rautatien itselleen. Sitte oli
hän boraksivoitoillaan ostanut tuhansia neliömaileja metsää
Californiasta, Oregonista ja Washingtonista. Myöhemmin oli hän
sovelluttanut yhteen politiikkaa ja kauppaa, ostanut valtiomiehiä,
tuomareita ja koneita sekä tullut lukuisien teollisuuskeskuksien
johtomieheksi. Sitte oli hän kuollut yltäkylläisenä kunniasta ja
ihmisten kunnioituksesta ja jättänyt jälkeensä nimen, tahrapilkun
historiaan sekä parinsadan miljoonan omaisuuden neljän poikansa
jaettavaksi. Oikeus- ja teollisuusriidat sekä myöskin poliittiset
riidat, jotka seurasivat, ja suututtivat Californiaa koko sukupolven
ajan ja loppuivat kuolemattomaan vihaan ja lopulliseen tuttavuuden
irtisanomiseen neljän veljeksen kesken. Nuorin, Theodore, muutti
jostakin syystä mieltään saavutettuaan keski-iän, möi kaikki maatilansa
ja karjalaumansa sekä kilpa-ajotallinsa ja antautui taisteluun kaikkia
syntymäkaupunkinsa pahentavia mahteja vastaan, joihin kuuluivat
useimmat sen miljonääreistä, puhdistamaan kaupunkia kaikesta siitä
saastasta, jonka vanha Jacob Sangster oli sinne tuonut.
Maud Sangster oli Theodoren vanhin tytär. Sangsterin suku synnytti aina
miehistään keinottelijoita ja naisistaan kaunottaria. Maud ei ollut
poikkeus. Hän oli myös perinyt jotain Sangster-veren seikkailuhalusta,
sillä ennen kuin hän oli ehtinyt kypsyä naiseksi, oli hän suorittanut
tehtäviä, joita ei kukaan muu hänen asemassaan oleva nainen olisi
tehnyt. Vaikka hän oli niin kaunis, oli hän jäänyt naimattomaksi. Hän
oli oleskellut Euroopassa tulematta silti kotiin aviomies mukanaan ja
hän oli antanut rukkaset lukuisille kotimaisille kosijoille. Hän oli
antautunut harrastamaan ulkoilmaurheilua ja tullut mestariksi
tennispelissä, täyttänyt viikkolehtien palstat tapainrikkomisillaan,
käynyt jalan San Mateosta Skuta Cruziin määrätyssä ajassa erään
vedonlyönnin johdosta ja kerran herättänyt huomiota pelaamalla pooloa
miehisessä joukkueessa. Hän oli aikoinaan harrastanut taiteita, ja oli
hänellä ollut oma atelieerinsakin San Franciscon ylioppilaskorttelissa.
Kaikki tämä oli ollut hyvin vähän merkityksellistä, kunnes hänen isänsä
uudistussairaus alkoi. Hän ei ollut vielä koskaan nähnyt sellaista
miestä, jonka edessä hän olisi voinut taipua ilolla, ja aina oli hän
inhonnut niitä, jotka olivat koettaneet voittaa hänen myötätuntonsa.
Sen tähden suuttui hän isänsä sekaantumisesta hänen elämäntapoihinsa
ja kruunasi entiset tekonsa muuttamalla pois kotoa ja ryhtymällä
Courier-Journalin palvelukseen. Hän alotti kahdenkymmenen dollarin
viikkopalkalla, mutta hänen palkkansa nousi viiteenkymmeneen. Hänen
tehtäviinsä kuului pääasiallisesti musiikki-, teatteri- ja
taidearvostelu, mutta hän antautui myös suoranaisiin sanomalehtimiehen
tehtäviin, silloin kuin ne olivat hänen mielestään kyllin
mieltäkiinnittäviä. Siten hän esimerkiksi haastatteli kuuluisaa
Pierpot Morgania, sen jälkeen kuin puolentusinaa newyorkilaista
sanomalehtimiestä oli tästä hävyttömästi soimaten kirjotellut, kävi
sukeltajan puvussa Golden Gaten pohjassa ja lensi Roodin, "lintumiehen"
kanssa, kun tämä löi kaikki siihenastiset pituuslentoennätykset
lentämällä aina Riversideen saakka.
Ei kuitenkaan saa kuvitella, että Maud Sangster olisi ollut joku
karkeajäseninen amatsoni. Päinvastoin oli hän harmaasilmäinen, hoikka,
keskikokoinen, nuori neito kahdenkymmenenkolmen vuoden seutuvilla.
Hänen kätensä olivat tavattoman pienet, samoin jalat, kuuluakseen
urheilijattarelle tai yleensä kenellekään. Aivan päinvastoin kuin muut
urheilijattaret, osasi hän olla hienon naisellinen.
Omasta ehdotuksestaan hän sai toimittajalta määräyksen mennä
haastattelemaan Pat Glendonia. Lukuunottamatta sitä, että hän kerran
oli nähnyt Bob Fitzissimonsin seurapuvussa Palace hotellissa, ei hän
koskaan elämässään ollut nähnyt ammattinyrkkeilijää. Hän ei myöskään
ollut utelias sellaista näkemään -- ainakaan hän ei ollut ollut
utelias, ennen kuin nuori Pat Glendon saapui San Franciscoon
treenaamaan itseään otteluun Nat Powersia vastaan. Silloin oli hän
muistanut Patin sanomalehtinimen -- Villipedon. Glendon olisi
varmaankin katsomisen arvoinen. Siitä, mitä hän Patista oli lukenut,
oli hän saanut sen käsityksen, että tämä oli ihmishahmossa oleva
hirviö, raaka ja hurja kuin viidakon peto. Patin valokuvat eivät tosin
vahvistaneet häntä siinä uskossa, mutta ne kyllä puhuivat puolestaan
nyrkkeilijän yliluonnollisen voimakkaista lihaksista. Sanomalehtikuvan
opastamana lähti hän Cliff Housen harjotushuoneustoon Stubenerin
määräämällä ajalla.
Tonttikeinottelija oli huolissaan. Pat oli uppiniskainen. Hän istui
nojatuolissa toinen jalka riippuen yli tuolin kädennojan, kädessään
Shakespearen runoja ja lausui mielipiteitään tulevan haastattelun
johdosta.
"Mitä tekemistä naisilla on nyrkkeilyn kanssa?" kysyi hän. "Se ei kuulu
heille. Mitä he siitä tietävät? Miehetkin ymmärtävät sitä surullisen
vähän. En minä ole mikään mallinukke, joka pannaan ikkunalle
nähtäväksi. Tuo nainen tulee tänne vain töllistelemään minua. En ole
koskaan pitänyt naisista harjotushuoneessa enkä välitä siitä, että hän
on reportteri."
"Mutta hän ei ole mikään tavallinen reportteri", huomautti Stubener.
"Olette kai kuullut puhuttavan Sangstereista -- miljonäärisuvusta?"
Pat nyökkäsi.
"No niin, hän on yksi heistä. Hän kuuluu suureen maailmaan. Hän voisi
liikkua hienon hienossa seurapiirissä, jos hän tahtoisi, sen sijaan,
että hän nyt tekee työtä palkasta. Hänen isänsä on ainakin
viidenkymmenen miljoonan arvoinen."
"Minkä tähden hän sitte kirjottelee sanomalehtiin ja syö jonkun köyhän
sanomalehtipaholaisen leipää?"
"Hän joutui riitaan isänsä kanssa, kun ukko tahtoi ruveta puhdistamaan
San Franciscoa. Tytär muutti pois kotoa. Siinä koko juttu -- jätti
kodin ja hankki itselleen paikan. Ja erään asian sanon teille, Pat: hän
kirjottaa aivan erikoisen hienoa englantia. Tällä seudulla ei ole
ketään kynäilijää, joka kykenisi kilpailemaan hänen kanssaan, kun hän
pääsee vauhtiin."
Pat näytti innostuvan, ja Stubener jatkoi:
"Hän kirjottaa myös runoja -- tuota tavallista hölynpölyä, aivan kuin
tekin. Mutta minä oletan, että hänen on parempaa, sillä hän sai kerran
painetuksikin kokonaisen kirjan. Sitäpaitsi kirjottaa hän teattereista.
Hän haastattelee jokaista kuuluisaa näyttelijää, joka sattuu tulemaan
tänne kaupunkiin."
"Olen lukenut hänen nimensä sanomalehdistä", sanoi Pat.
"Luonnollisesti olette sen tehnyt. Se on suuri kunnia teille, että hän
tulee tänne. Se ei tule tuottamaan teille mitään vaivaa. Minä tulen
olemaan saapuvilla ja antamaan hänelle tarpeelliset tiedot. Niinhän
olen aina tehnyt, kuten tiedätte."
Pat loi häneen tunnustusta antavan katseen.
"Muuan asia vielä, Pat: älkää unohtako, että teidän täytyy alistua
tuohon haastatteluun. Se kuuluu ammattiinne. Siten saamme suuren
reklaamin ilmaiseksi. Se herättää yleisössä mielenkiintoa ja saa sen
liikkeelle, ja juuri yleisöstä me hyödymme." Hän vaikeni, kuunteli ja
katsoi kelloonsa. "Luulen, että hän saapuu jo. Menen ottamaan hänet
vastaan ja tuon hänet sisään. Annan hänelle viittauksen siihen
suuntaan, että hän ymmärtää lähteä pian. Tämä tulee käymään
kädenkäänteessä." Hän kääntyi ovella. "Käyttäytykää siivosti nyt, Pat.
Älkää purko hampaitanne yhteen älkääkä vastatko pitkästi hänen
kysymyksiinsä."
Pat laski kirjan pöydälle, otti sanomalehden ja oli olevinaan
syventynyt lukemaan sitä, kun Stubener vieraineen saapui. Pat nousi.
Kohtaus muodostui molemminpuoliseksi yllätykseksi. Kun siniset silmät
kohtasivat harmaat, oli melkein kuin mies ja nainen olisivat
huudahtaneet voitokkaasti toinen toisilleen, aivan kuin he molemmat
olisivat löytäneet odottamatta jotain, jota he olivat etsineet. Mutta
sitä kesti vain silmänräpäyksen. Kumpikin oli kuvitellut toisensa aivan
toisenlaiseksi, niin että iloinen jälleennäkeminen muuttui
hämmennykseksi. Naisena selvisi reportteri ensimäisenä siitä, ja sen
hän teki ollenkaan osottamatta olleensa hämmentynyt. Hän astui yli
lattian Glendonia kohden. Tämä puolestaan tuskin huomasi, kuinka
esitteleminen tapahtui. Tässähän oli nainen, oikea _nainen_. Pat ei
ollut koskaan aavistanut, että voisi olla olemassa sellaista olentoa.
Ne harvat naiset, joihin hän oli kohdistunut huomiotansa, eivät
ollenkaan muistuttaneet tätä. Hän ajatteli, mitä vanha Pat olisi
sanonut tästä naisesta, oliko tämä sellainen, johon piti tarttua
molemmin käsin. Hän huomasi seisovansa pitäen reportteria kädestä. Pat
katseli vieraan kättä ja ihmetteli sen pienuutta.
Reportteri puolestaan koetti parhaansa mukaan unohtaa tuon omituisen
tunteen, joka johtui vieraan miehen vetovoimasta. Hänen edessäänhän oli
nyrkkeilylavan villipeto, tuo suuri, tyhmä eläin, hurjan ammattikunnan
hurjin. Hän nauroi Patin tavalle pitää hänen kättään omassaan.
"Tahtoisin saada käteni vapaaksi, mr Glendon", sanoi hän. "Katsokaa,
minä... minä tarvitsen sitä todellakin."
Pat katsoi nolona häneen, seurasi katseellaan hänen katsettaan
yhtyneihin käsiin ja irrotti ne samassa punastuen korviaan myöten.
Reportteri huomasi punastumisen ja teki sen johtopäätöksen ettei
nyrkkeilijä ehkä ollutkaan juuri niin eläimellinen, kuin hän oli
mielessään kuvitellut. Sillä hän ei voinut ajatella, että joku eläin
punastuisi. Hän huomasi myös, ettei Patilla ollut tarpeeksi
seurustelukykyä pyytääkseen anteeksi. Pat katsoi häneen yhä kuin
hurmioissaan ja tuli vielä punaisemmaksi poskiltaan.
Stubener oli sillävälin tuonut tuolin ja viittasi neidin istumaan.
Glendon istuutui mekaanisesti omalleen.
"Hän on loistavassa kunnossa, miss Sangster, loistavassa kunnossa",
sanoi impressario. "Eikö totta, Pat? Ette koskaan elämässänne ole
tuntenut itseänne hyvinvointisemmaksi?"
Tämä kiusotti Glendonia. Hän rypisti hämillään otsaansa eikä vastannut.
"Olen usein halunnut tutustua teihin mr Glendon", sanoi miss Sangster.
"En ole koskaan ennen haastatellut ketään nyrkkeilijää, niin että
pyydän anteeksi, jollen osaa suoraan asiaan."
"Ehkä mieluimmin alottaisitte katsomalla häntä työssään?" ehdotti
impressario. "Sillä aikaa kuin hän pukeutuu nyrkkeilypukuun, voin minä
kertoa teille hänestä paljon -- myöskin asioita, joita ei koskaan ole
ollut sanomalehdissä. Kutsukaamme Walsh sisään, Pat, ja nyrkkeilkäämme
muutama erä."
"Ei siitä tule mitään", murisi Glendon töykeästi aivan niin kuin
villipedolta saattoi odottaakin. "Ryhtykää haastatteluun."
Tilanne muuttui ikäväksi. Stubener puhui eniten johtaen keskustelua,
joka kiusotti Maud Sangsteria, samalla kuin Pat ei juuri ollenkaan
ottanut siihen osaa. Miss Sangster tarkasti Patin kauniita kasvoja,
kirkkaansinisiä silmiä, kauniinmuotoista, melkein kotkankaarevaa nenää
ja kiinteitä huulia, jotka kaikki olivat miehekkään eivätkä ollenkaan
äreän näköiset. Siinä oli sangen omituinen persoonallisuus,
ajatteli hän, jos sanomalehdet olivat oikeassa kaikessa, mitä he
hänestä kertoivat. Turhaan hän koetti etsiä mitään merkkiäkään
eläimellisyydestä. Ja turhaan hän koetti saada keskustella suorastaan
Patin kanssa. Ensiksikin tiesi hän liian vähän nyrkkeilylavasta ja
ammattinyrkkeilijöistä ja niin pian kuin hän yritti saada aikaan
kahdenkeskistä keskustelua, tuli Stubener heti väliin ja tulvi
tiedonannoista.
"Tämä nyrkkeilyelämä lienee äärettömän mieltäkiinnittävää", sanoi miss
Sangster kerran ja jatkoi huoaten: "Toivoisin tietäväni siitä enemmän.
Sanokaa minulle, minkä tähden te nyrkkeilette? -- niin, lukuunottamatta
siitä koituvaa rahallista hyötyä." (Viimeisen hän sanoi säästyäkseen
Stubenerin keskeytyksestä.) "Pidättekö, että on hauskaa nyrkkeillä?
Onko jännittävää astua lavalle toista miestä vastaan? En osaa oikein
lausua ajatustani, joten teidän täytyy antaa minulle anteeksi."
Pat ja Stubener alkoivat yhtaikaa, mutta Pat vei suunvuoron
impressarioltaan.
"Alussa en ollenkaan ajatellut sitä..."
"Niin, katsokaas, se tuntui hänestä aivan liian helpolta", keskeytti
Stubener.
"Mutta sitte", jatkoi Pat, "kuin jouduin parempien nyrkkeilijöitten
kanssa tekemisiin, todellisten kuuluisuuksien, kun minulla oli
suurempaa..."
"Kiihotinta?" ehdotti miss Sangster.
"Niin, aivan oikein, kun minulla oli suurempaa kiihotinta, huomasin,
että pidin siitä... hyvin paljon sitäpaitsi. Mutta en osaa antautua
siihen aivan niin kokonaan kuin pitäisi. Katsokaa, samalla kuin kaikki
ottelut ovat jonkunlaisia probleemeja, jotka on ratkaistava
ymmärryksellä ja lihaksilla, ei tulos ole minulle koskaan..."
"Hänen ei koskaan ole tarvinnut antaa erotuomarin ratkaista ottelua",
selitti Stubener. "Hän on voittanut jokaisen kilpailun nujertamalla
vastustajan."
"Juuri tuo varmuus lopputuloksesta ottaa pois ihanan jännityksen",
sanoi Pat.
"Haluamaanne jännitystä saatte kai tuntea, kun joudutte mittelemään
voimianne Jim Hanfordin kanssa", sanoi impressario.
Pat hymyili, mutta ei sanonut mitään.
"Kertokaa lisää", innostui miss Sangster, "miltä teistä tuntuu, kun
nyrkkeilette."
Pat hämmästytti impressariotaan, miss Sangsteria ja itseään sanomalla:
"En tahdo puhua teidän kanssanne sellaisista asioista. Minusta tuntuu,
kuin meillä olisi tärkeämpiäkin asioita puhuttavanamme. Minä..."
Hän vaikeni äkkiä; hän tiesi vallan hyvin, mitä hän oli sanomaisillaan,
mutta hän ei tietänyt, miksi hän olisi sen sanonut.
"Niin", puuttui miss Sangster puheeseen innokkaasti, "olette oikeassa.
Hyvän haastattelun ehtona on -- todellinen henkilökohtaisuus."
Mutta Patin puheenlahja oli edelleen kadoksissa, ja Stubener ryhtyi
vertaamaan nyrkkeilijänsä painoa, pituutta ja leveyttä Sandowin,
Kauhean turkkilaisen ja Jeffriesin sekä muitten kuuluisuuksien
vastaaviin ominaisuuksiin. Se ei ollenkaan innostuttanut Maud
Sangsteria, ja hän osotti selvästi, että se kiusotti häntä. Hänen
katseensa sattui runokirjaan. Hän otti kirjan käteensä ja katsoi
kysyvästi Stubeneriin.
"Se on Patin", sanoi tämä. "Hän on innostunut tuollaiseen,
värivalokuvaukseen, taidenäyttelyihin j.n.e., mutta älkää jumalan
nimessä kirjottako siitä mitään. Se pilaisi hänen maineensa."
Maud Sangster katsoi ihmeissään Glendoniin, joka joutui hämilleen.
Sehän oli ihastuttavaa, ajatteli miss Sangster, että nuori jättiläinen,
nyrkkeilykuningas, luki runoja, kävi taidenäyttelyissä ja harrasti
värivalokuvausta! Hän ei tosiaankaan ollut mikään villipeto. Miss
Sangster huomasi, että Patin ujous riippui hienotunteisuudesta eikä
tyhmyydestä. Shakespearen runoja! Tämähän oli jotain, josta oli
otettava tarkempi selko. Mutta Stubener ryösti häneltä tilaisuuden
ottamalla jälleen sananvuoron.
Muutaman minutin kuluttua pääsi miss Sangster ajatuksineen oikealle
tolalle. Hänen ensimäinen kiintymyksensä Patiin heräsi taas hänen
huomattuaan runokirjan. Miehen suurenmoinen koko, kauniit kasvot,
tiukka suu, kirkkaat silmät, jalo otsa, jota lyhytvaalea tukka ei
peittänyt, hänen fyysillinen hyvinvointinsa ja puhtautensa -- kaikki
tämä veti häntä puoleensa voimalla, jota hän ei ennen ollut tuntenut.
Eikä hän kuitenkaan voinut olla ajattelematta rumia huhuja, joita hän
viimeksi eilen oli kuullut Courier-Journalin toimituksessa.
"Olitte äsken oikeassa", sanoi hän. "On olemassa tärkeämpääkin
puhuttavaa. Ajattelen, että voisitte selittää minulle erään asian, jota
olen paljon ajatellut. Ellei se ole teistä vastenmielistä?"
Pat pudisti päätään.
"Tahdon olla suora. Olen joskus kuullut herrojen puhuvan ihmeellisistä
otteluista ja kummallisista vedonlyönneistä enkä kiinnittänyt niihin
silloin huomiotani, vaikka minusta tuntui, kuin urheilun suojassa
harjotettaisiin paljon petosta. Kuu katselen esimerkiksi teitä, on
minun vaikea ymmärtää, kuinka te voitte olla mukana tuollaisessa
pelissä. Ymmärrän, että pidätte urheilusta sinänsä ja myöskin sen
tuottamista rahoista, mutta minä en voi käsittää..."
"Ei siinä ole mitään käsittämistä", keskeytti Stubener Patin
hymyillessä ystävällisesti. "Ne ovat satuja nuo puheet petoksesta,
etukäteen sovituista otteluista ja kaikki tuollaiset tyhmyydet. Niissä
ei ole mitään perää, miss Sangster, sen voin vakuuttaa. Sallikaa minun
kertoa nyt, kuinka keksin Glendonin. Sain hänen isältään kirjeen..."
Mutta Maud Sangster ei antanut pettää itseään, vaan kääntyi Patin
puoleen.
"Kuulkaahan. Muistan erikoisen hyvin erään tapauksen. Se koskee erästä
ottelua, joka tapahtui useita kuukausia sitte -- olen unohtanut
nyrkkeilijöitten nimet. Muuan Courier-Journalin toimittajista kertoi
minulle aikovansa ansaita sievoisen summan. Hän ei sanonut
_toivovansa_, vaan _aikovansa_. Hän sanoi kuuluvansa niiden joukkoon,
jotka tiesivät etukäteen ja lyöneensä vetoa erien lukumäärästä. Hän
lausui, että ottelu tulisi loppumaan yhdeksännessätoista erässä. Tämä
tapahtui kilpailun edellisenä päivänä. Seuraavana päivänä hän muistutti
voitokkaasti sitä, että ottelu oli loppunut juuri siinä erässä. En sen
koommin sitä ajatellut. En ollut silloin innostunut nyrkkeilyyn. Mutta
nyt olen. Silloin oli tämä tapahtuma aivan sopusoinnussa nyrkkeilystä
saamani käsityskannan kanssa. Siis näette, etteivät nuo huhut ole vain
satuja, vai kuinka?"
"Muistan tuon ottelun", sanoi Glendon. "Se oli Owenin ja Murgweatherin
välinen. Se loppui juuri yhdeksännessätoista erässä, Sam. Ja miss
Sangster sanoo kuulleensa tuon erän mainittavan jo kilpailun edellisenä
päivänä. Kuinka selitätte sen, Sam?"
"Kuinka te selitätte, että arpajaisissa satutaan saamaan voittonumero?"
sanoi impressario vältellen, mutta hän kokosi ajatuksiaan osatakseen
vastata. "Henkilöt, jotka tutkivat tapoja ja tilanteita, sekuntteja,
sääntöjä ja sen semmoisia asioita, arvaavat usein oikean erän, aivan
kuin kilpa-ammunnassa on satuttu arvaamaan oikeat osumat. Älkää
sitäpaitsi unohtako, että samalla kuin joku voittaa, on olemassa aina
joku, joka häviää, joku, joka ei ole arvannut oikein. Miss Sangster,
vakuutan kunniasanallani, ettei nyrkkeilyn suojassa harjoteta mitään
vilppiä."
"Mikä on teidän käsityksenne siitä, mr Glendon?" kysyi miss Sangster.
"Sama kuin minunkin", sanoi Stubener. "Hän tietää, että minä puhun
totta. Hän ei koskaan ole otellut muita kuin rehellisiä otteluita. Eikö
totta, Pat?"
"Kyllä, se on totta", vahvisti Pat, ja ihmeellisintä oli, että Maud
Sangster uskoi Patin sanoihin täydellisesti.
Miss Sangster pyyhkäisi kädellään otsaansa ikäänkuin vapautuakseen
kaikista epäilyksistään.
"Kuulkaahan vielä", sanoi hän. "Eilen illalla sanoi sama toimittaja
minulle tulevan ottelun olevan järjestetyn niin, että se tulee
loppumaan juuri siinä erässä, jossa sen pitää loppua."
Stubener aivan kauhistui, mutta Patin sanat vapauttivat hänet
vastaamasta.
"Silloin valehtelee toimittaja." Ensimäisen kerran oli Patin sanoissa
tiukka äänensävy.
"Viime kerralla hän ei valehdellut", sanoi miss Sangster vakavana.
"Missä erässä hän sanoi minun otteluni Nat Powersin kanssa loppuvan?"
Ennen kuin nainen ehti vastata, tarttui impressario puheeseen.
"Tyhmyyksiä, Pat!" hän huudahti. "Lopettakaa jo, ne ovat noita
tavallisia huhuja."
Glendon ei kuunnellut häntä, hänen katseensa, kun se kohtasi miss
Sangsterin, ei ollut enää lempeä, vaan tuima ja käskevä. Reportteri oli
nyt varma kosketelleensa jotain hirvittävää, jotain, joka tulisi
selittämään kaiken, mikä oli herättänyt hänessä epäluuloja. Samalla
kertaa tunsi hän liikutusta Patin tuiman, hallitsevan katseen ja äänen
johdosta. Hänen edessään oli miehinen mies, joka tahtoi saada
mielipiteensä kuuluville. "Minkä erän toimittaja mainitsi?" kysyi
Glendon jälleen.
"Jumalan tähden, Pat, lopettakaa jo ajattelemasta tuollaisia
hulluuksia", sanoi Stubener.
"Sallitteko minun vastata?" sanoi Maud Sangster.
"Luulen olevan parasta, että itse puhun miss Sangsterin kanssa",
huomautti Pat. "Menkää te, Sam, ulos pitämään seuraa valokuvaajan
kanssa."
He tarkastivat toisiaan hetken jännityksellä, sitte lähti Stubener
hitaasti ovea kohti, aukaisi sen ja käänsi päätään kuullakseen
paremmin.
"No, minkä erän hän ilmotti?"
"Luullakseni en erehdy", sanoi miss Sangster värisevällä äänellä,
"muistaessani hänen puhuneen kuudennestatoista erästä."
Hän näki Glendonin kasvoista kuvastuvan hämmästystä, vihaa ja syytöstä,
kun hän katsahti impressarioonsa, ja Maud Sangster tiesi, että isku oli
osunut.
Patilla oli myös syytä vihaansa. Hän tiesi puhuneensa asiasta
Stubenerin kanssa ja tiesi heidän sopineen, että yleisö saisi
katsomista rahojensa edestä, ettei ottelua venytettäisi liikaa ja että
se loppuisi kuudennessatoista erässä. Ja nyt oli hänen luonaan muuan
nainen sanomalehtitoimistosta tietäen myöskin tämän erän.
Stubener seisoi ovella kalpeana. Hänen oli selvästikin vaikea säilyttää
tasapainoansa.
"Tapaamme jälkeenpäin", sanoi Pat hänelle. "Sulkekaa ovi jälkeenne."
Ovi sulkeutui ja he jäivät kahdenkesken. Glendon ei sanonut mitään.
Hänen kasvonsa ilmaisivat rauhattomuutta ja loukkaantuneisuutta.
"No?" kysyi miss Sangster.
Pat nousi ylös seisten kookkaana ja mahtavana, sitte istuutui hän
jälleen kostuttaen huuliaan kielellään.
"Sanon teille erään asian", lausui hän vihdoin. "Ottelu ei tule
loppumaan kuudennessatoista erässä."
Nainen ei vastannut mitään, mutta hänen epäilevät kasvonilmeensä
loukkasivat Patia.
"Odottakaa, niin saatte nähdä, miss Sangster, ja tulette myös
huomaamaan, että toimittaja on väärässä."
"Tarkotatte, että ohjelma tulee muutettavaksi?" sanoi miss Sangster
viekkaasti.
Pat säpsähti hänen sanojensa terävyydestä.
"Minulla ei ole tapana valehdella", sanoi hän täsmällisesti, "ei edes
naisille."
"Ette ole sitä tehnyt minullekaan ettekä ole kieltänyt sitä, että
ohjelma tulee muutettavaksi. Olen ehkä tyhmä, mr Glendon, mutta en
ymmärrä mikä merkitys sillä on, missä erässä joku ottelu loppuu, niin
kauan kuin se on edeltäkäsin määrätty."
"Sanon teille loppuerän numeron, eikä yksikään sielu lukuunottamatta
teitä saa sitä tietää."
Miss Sangster kohautti hartioitaan ja hymyili.
"Se kuulostaa minusta kilpa-ajosopimukselta. Ne ovat samanlaisia, kuten
tiedätte. Sitäpaitsi en ole ehdoton idiootti ja tiedän, että tässä on
jotain hullusti. Minkä tähden suutuitte, kun ilmotin teille erän
numeron? Minkä tähden vihastuitte impressarioonne? Minkä tähden
lähetitte hänet ulos?"
Sen siaan että olisi vastannut, meni Glendon ikkunan luo katsoakseen
ulos, mutta samassa muuttui hänen ajatuksensa ja hän kääntyi, ja miss
Sangster tiesi näkemättään, että Pat katseli häntä. Pat tuli takaisin
ja istuutui tuolilleen.
"Sanoitte, etten ole valehdellut teille, miss Sangster, ja siinä olette
oikeassa. En ole valehdellut." Hän vaikeni ja koetti keksiä suoran
selityksen tilanteeseen. "Uskotteko voivanne luottaa siihen, mitä nyt
aion kertoa teille? Onko... ammattinyrkkeilijän kunniasanalla
mielestänne mitään merkitystä?"
Maud Sangster nyökkäsi totisena, katsoi häntä suoraan silmiin varmana
siitä, että Pat tulisi puhumaan totta.
"Olen aina tehnyt rehellistä työtä. En ole koskaan elämässäni
käsitellyt likaisia rahoja tai käyttänyt saastaisia keinoja niiden
saamiseksi. Voin lähteä siitä. Olette säikähyttänyt minut täydellisesti
kertomuksellanne. En voi tässä tuokiossa päästä siitä mihinkään varmaan
käsitykseen. En tiedä... mutta se juuri tekee minut rauhattomaksi.
Sillä katsokaa, Stubener ja minä olemme puhuneet tästä ottelusta ja
sovimme siitä, että se loppuisi kuudennessatoista erässä. Nyt tiedätte
tekin sen etukäteen. Kuinka toimittaja on voinut saada tämän tietää? Ei
ainakaan minulta. Stubenerin on täytynyt sanoa se jollekin...
mikäli..." Hän vaikeni ajatellakseen tarkemmin. "Mikäli tuolla
toimittajalla ei ole onnea arvatessaan. En voi päästä siitä selville.
Minun täytyy pitää silmäni auki, odottaa ja tehdä huomioita. Kaikki,
mitä olen teille sanonut, on totta. Tässä on käteni siitä vakuudeksi."
Hän nousi tuoliltaan ja seisoi ryhdikkäänä Miss Sangsterin vierellä.
Hän tarttui naisen pieneen käteen, kun tämä myöskin nousi, ja
katsottuaan toisiansa avoimesti ja rehellisesti suoraan silmiin,
seisoivat he molemmat vaiti katsoen yhteenpuristettuihin käsiinsä. Maud
Sangster ei ollut koskaan tuntenut näin selvään olevansa nainen.
Molemmat kädet -- toinen hento, pehmeä ja toinen jäntevä miehen käsi
-- kuuluivat selvästikin eri sukupuolille. Glendon alotti taas
keskustelun.
"Voitte helposti saada väärän käsityksen minusta", sanoi Pat, ja
samassa tunsi reportteri Patin kiinteän puristuksen muuttuvan
lempeäksi, melkein hyväileväksi.
"Oli hauska, että tulitte tänne tänään", sanoi Pat kiiruhtaen heti sen
jälkeen selittämään: "Tarkotan sen tähden, että olette ehkä sen kautta
aukaissut silmäni huomaamaan tehdyt vääryydet."
"Olette yllättänyt minut", sanoi miss Sangster painostaen. "Luulin
olevan aivan yleisesti tunnettua nyrkkeilijöitten kesken, että
ammattinyrkkeilyssä harjotetaan epärehellisyyttä, etten oikein voi
ymmärtää, kuinka te, joka kuulutte näitten nyrkkeilijöitten eturiviin,
saatatte olla siitä tietämätön. Pidin selvänä, että olisitte tuntenut
kaiken tuon, ja nyt olette te vakuuttanut minulle, ettei teillä ole
ollut aavistustakaan siitä. Teidän täytyy olla aivan erilainen kuin
muut."
Pat nyökkäsi.
"Siinä selitys. Seurauksena tulee olemaan, että pysyn erilläni
nyrkkeilijöistä, vedonlyöjistä ja urheilunharrastajista. Oli helppoa
sokaista silmäni. Mutta nyt on minun aukaistava ne. Katsokaa, nyt
toimin itsenäisesti."
"Ja poistatte epäkohdat?" kysyi miss Sangster jännittyneenä,
vakuutettuna siitä, että Pat varmasti täyttäisi lupauksensa.
"Ei, vaan käännän heille selkäni", vastasi Pat. "Jollei se kerran
ole rehellistä, en enää koskaan tahdo olla missään tekemisissä
ammattinyrkkeilyn kansa. Eräs asia on varma: tuleva ottelu Nat Powersin
kanssa ei tule loppumaan kuudennessatoista erässä. Jos tuon toimittajan
puheissa on jotain perää, tulevat he kaikki pettymään. Sen sijaan, että
nujertaisin hänet kuudennessatoista erässä, annan ottelun pitkistyä
kahdenteenkymmenenteen saakka. Sen saatte nähdä."
"Enkä minä puhu siitä mitään toimittajalle?"
Miss Sangster oli noussut valmiina lähtemään.
"Luonnollisestikaan ette. Jos hän vain arvaa, niin antakaa hänen pysyä
uskossaan. Ja jos kerran asiassa on petosta, on oikein, että hän
menettää kaikki vetonsa. Tämä saa jäädä meidänkeskeiseksi pikku
salaisuudeksemme. Sanon teille, mitä aion tehdä. Ilmotau teille,
missä erässä lopetan ottelu. Tulen lyömään Nat Powersin
kahdeksannessatoista."
"Enkä minä puhu siitä halaistua sanaa kenellekään", vahvisti miss
Sangster.
"Tahtoisin pyytää teiltä pienen palveluksen", sanoi Pat harvakseen.
"Olen ehkä liian vaativainen."
Naisen kasvonilme muuttui entistä lempeämmäksi siten etukäteen
ilmaisten pyynnön tulevan täytetyksi, ja Pat jatkoi:
"Tiedän, ettette mainitsisi haastattelussa mitään petoksesta. Mutta
tahtoisin vielä enemmän, nimittäin ettette kirjottaisi yhtään sanaa
meidän keskustelustamme."
Miss Sangster loi häneen tutkivan katseen harmailla silmillään ja
vastasi sitte omaksi hämmästyksekseen:
"Luonnollisestikaan se ei tule julkisuuteen. En mainitse siitä
rivilläkään."
"Tiesin sen", sanoi Pat vain.
Ensin tunsi miss Sangster itsensä pettyneeksi, kun Pat ei sanonut
mitään kiitosta, mutta samassa oli hän iloinen siitä, että niin oli
asianlaita. Hän ymmärsi, että Pat tämän lyhyen keskustelun aikana oli
muuttanut toimintatapansa, ja hän innostui rohkeasti tutkimaan suurta
nyrkkeilijää.
"Kuinka voitte sen tietää?" kysyi miss Sangster.
"En osaa sitä sanoa." Hän pudisti päätään. "Tiesin sen, toisin sanoen
pidin sitä luonnollisena. Minusta tuntuu, kuin tietäisin paljon muuta
teistä ja minusta."
"Mutta miksi ei haastattelua julaista? Sehän olisi hyvä reklaami, kuten
impressarionne sanoo."
"Tiedän sen", vastasi Pat tyynesti. "Mutta en tahdo tuntea teitä sillä
tavalla. Olen varma, että se kiusottaisi minua. En tahdo ajatella
tuntevani teitä teidän ja oman ammattini perusteella. Haluaisin
mieluummin muistella keskusteluamme ainoastaan naisen ja miehen
välisenä keskusteluna. En tiedä, ymmärrättekö, mitä tarkotan. Mutta
niin minusta tuntuu."
Hänen puhuessaan oli hänen kasvonilmeensä kokonaan sellainen,
jollaisella mies katsoo naiseen. Miss Sangster tunsi Patin voimien
vaikutusta itsessään ja hän tunsi olevansa hämillään ja sanaton sen
miehen edessä, jota oli luultu sanattomaksi seuraihmiseksi. Pat osasi
todellakin puhua asiallisemmin ja vakuuttavammin kuin useimmat miehet,
ja mikä eniten ihmetytti miss Sangsteria, oli Patin teeskentelemätön
suoruus ja rehellisyys.
Pat saattoi hänet automobiiliin, ja hyvästijättö teki miss Sangsteriin
syvän vaikutuksen. Heidän puristaessaan toisiaan kädestä, sanoi Pat:
"Tapaamme joku päivä. Tahdon nähdä teidät jälleen. Minusta tuntuu kuin
me emme vielä olisi sanoneet toisillemme viimeistä sanaamme."
Ja kun automobiili lähti liikkeelle, joutui miss Sangster samanlaisen
tunteen valtaan. Tämä ei saanut olla viimeinen kerta, kuin hän näki
omituisen Pat Glendonin, nyrkkeilijöitten kuninkaan, villipedon.
Kun Glendon palasi takaisin harjotteluhuoneeseen, tapasi hän suuttuneen
impressarionsa.
"Minkä tähden ajoitte minut ulos?" kysyi tämä. "Nyt on asiamme hukassa.
Te olette pilannut sen. Ette koskaan ole osannut yksinänne selviytyä
reporttereista ja saattepa nähdä tämän haastattelun seuraukset."
Glendon, joka oli katsonut häneen kylmän iroonisesti, aikoi kääntyä
poistuakseen, mutta muutti äkkiä aikomuksensa.
"Se ei tule julkaistavaksi", sanoi hän.
Stubener loi häneen terävän katseen.
"Minä pyysin häntä olemaan kirjottamatta mitään", selitti Glendon.
Silloin kiivastui Stubener.
"Ja luulette, että hän luopuisi niin tuottavasta toimenpiteestä!"
Glendon jähmettyi kiukusta, ja hänen äänensä oli varma ja terävä, kun
hän vastasi:
"Haastattelu ei tule painettavaksi. Niin sanoi hän itse, ja hänen
sanojensa epäileminen on samaa kuin sanoisi häntä valehtelijaksi."
Irlantilainen tuli hehkui hänen silmistään. Nähdessään sen ja
huomatessaan Patin vaistomaisesti ja intohimoisesti puristavan kätensä
nyrkkiin, joiden sanoman hän tunsi yhtä hyvin kuin edessään olevan
miehen, ei Stubener enää uskaltanut epäillä.