Sitten lähetti kaksi jaloa naista sanan minulle pyytäen minua
lähettämään heille näitä runojani, ja senvuoksi minä, ajatellen
heidän jalouttaan, päätin lähettää ne heille ja sepittää vielä
uuden runon, jonka lähettäisin näiden mukana, jotta kunniakkaammin
täyttäisin heidän pyyntönsä. Ja sepitin silloin sonetin, joka kertoo
tilastani, ja lähetin sen heille edellisen sonetin mukana sekä erään
toisen, joka alkaa: _Oi, tulkaa, kuulkaa_.
Sonetti, jonka laadin silloin, alkaa: _Taa piirin kauimpana
kaartuvaisen_, ja siinä on viisi osaa. Ensimäisessä sanon, minne
kulkee ajatukseni, ja kutsun sitä erään vaikutuksensa nimellä.
Toisessa sanon, minkätähden se nousee tuonne ylös, nimittäin kuka
sen saa sinne kohoamaan. Kolmannessa sanon, mitä se näkee, nimittäin
donnan, joka on tuolla ylhäällä kunniassa; ja nimitän sitä silloin
"muukalaiseksi hengeksi", koska se hengessä siirtyy tuonne ylös
ja viipyy siellä niinkuin pyhiinvaeltaja kaukana isäinsä maalta.
Neljännessä sanon, kuinka se näkee hänet sellaisena, nimittäin
sellaisella korkeuden asteella, etten minä voi sitä käsittää, ja
se merkitsee, että ajatukseni hänet nähdessään nousee niin suureen
korkeuteen, että järkeni ei taida sitä käsittää, sillä meidän
ymmärryksemme on noihin siunattuihin sieluihin samassa suhteessa
kuin heikko silmä aurinkoon: niinkuin sanoo Filosoofi[34] toisessa
Metafysiikan kirjassaan. Viidennessä sanon, että vaikka en voikaan
tajuta sitä minne ajatus minut nostaa, nimittäin hänen ihmeellistä
korkeuttaan, ymmärrän ainakin sen, että kaikki tällainen ajattelu on
lähtöisin donnastani, koska kuulen hänen nimensä usein ajatuksissani.
Ja lopussa tätä viidettä osaa sanon "donnat, rakkahani", jotta
ymmärrettäisiin että ne, joille puhun, ovat naisia. Toinen osa alkaa
tästä: _Uus tieto;_ kolmas tästä: _Ja donnan;_ neljäs tästä: _Vaan
kun se mulle;_ viides tästä: _Sen tiedän_. Sen voisi vielä hienommin
jakaa, ja tehdä ymmärrettäväksi vielä hienommalla tavalla; mutta se
voi jäädä tämänkin jaoituksen varaan, jotenka en ryhdy sitä enemmän
jakamaan.