Niin omituiseen tilaan saattoi minut tämän donnan näkeminen, että
monet kerrat ajattelin häntä kuin ihmistä, joka liiaksi minua
miellytti, ja ajattelin hänestä näin: "Tuo donna on lempeä, kaunis,
nuori ja viisas, ja ehkä hän on ilmaantunut Rakkauden tahdosta, jotta
elämäni saisi levon". Ja monet kerrat ajattelin lemmekkäämmin, siinä
määrin että sydän suostui siihen, nimittäin tämän ajatuksen sanoihin.
Ja kun olin siihen suostunut, rupesin ajattelemaan häntä uudelleen
ikäänkuin järjen käskystä, ja sanoin itsekseni: "Jumala, mikä on tuo
ajatus, joka noin halvalla tavalla tahtoo minua lohduttaa ja tuskin
jättää minulle toista ajatusta?" Sitten nousi toinen ajatus ja sanoi
minulle: "Sinähän olet ollut niin suuressa vaivassa, miksi et tahdo
päästä sellaisesta katkeruudesta? Sinä näet, että tämä on Rakkauden
innoitus, joka kantaa eteemme lemmen toiveet, ja se on lähtenyt niin
jalosta paikasta kuin tuon donnan silmistä, joka on osoittautunut
niin sääliväiseksi meitä kohtaan". Ja kun näin olin useat kerrat
taistellut mielessäni, tahdoin vieläkin vähän siitä runoilla; ja
koska ajatusten taistelussa pääsivät voittajiksi ne, jotka puhuivat
hänen puolestaan, tuntui minusta soveliaalta kohdistaa sanani häneen;
ja sepitin silloin tämän sonetin, joka alkaa: _Sun luotas, haastain
kieltä lempeää;_ ja sanon "lempeää", koska tuo ajatus puhui lempeästä
donnasta, mutta muuten se oli sangen viheliäinen.
Tässä sonetissa teen omasta olemuksestani kaksi osaa, sen mukaan
kuinka ajatukseni olivat jakautuneet. Toista osaa nimitän sydämeksi,
s.o. mielihaluksi; toista nimitän sieluksi, s.o. järjeksi; ja
kerron, mitä toinen sanoo toiselle. Ja että on sopivaa sanoa
mielihalua sydämeksi ja järkeä sieluksi, se on kyllin selvää niille,
joille haluan tämän ymmärrettäväksi. Tosi on, että edellisessä
sonetissa pidän sydämen puolta silmiä vastaan, mikä näyttää olevan
ristiriidassa sitä vastaan mitä tässä sanon; ja senvuoksi sanon, että
siinäkin tarkoitan sydämellä mielihalua, koska silloin minulla vielä
oli suurempi halu muistaa tuota armainta donnaani kuin nähdä tätä
toista, vaikka minulla jo oli jonkun verran halua siihenkin, mutta
se tuntui vähäpätöiseltä: joten siis näkyy että toinen puhe ei ole
ristiriidassa toista vastaan.
Tässä sonetissa on kolme osaa: ensimäisessä sanon aluksi tälle
donnalle, kuinka ikäväni kokonaan kääntyy hänen puoleensa; toisessa
kerron, mitä sielu, s.o. järki, sanoo sydämelle, s.o. mielihalulle;
kolmannessa sanon, mitä tämä sille vastaa. Toinen osa alkaa tästä:
_Ja sielu kysyy_, kolmas tästä: _Ja sydän näin_.