Ei eleet säälin, kuulto rakkauden
viel' ikään ilmenneet niin tenhoisasti
naiskasvoilla (ne vaikka useasti
on nähneet tuskaa silmän, sydämen),
kuin aina, kun sai teiltä katsehen
poloiset silmät, joita kyynel kasti.
Niin siirtyi kuva sydämeeni asti,
ja tuskaan pakahtuvan pelkään sen.
En taida silmiäni nääntyneitä
ma teihin usein katsomasta estää,
kun kaipuu niitä itkuhun vain vei.
Niin yltyy halu katsellessa teitä,
ei voi ne sitä riutumatta kestää;
vaan kyynel edessänne vuoda ei.