Te, joilla muoto on niin murheinen,
ja pääkin painuu tuskan miettehistä,
te mistä tänne saavutte ja mistä
sai kasvonne tuon säälin kuultehen?
Te donnammeko näitte vienoisen,
min katseess' Amor kostuu kyynelistä?
Oi, sanokaa se mulle, vilpillistä
ei mitään teissä, sydän tuntee sen.
Jos suuren surun luota käytte tänne,
mun vierelläni hetki viipykää
ja mitään älkää salatko te multa.
Ma itkun jäljet näen silmissänne,
mun sydämeni siitä säikähtää,
niin katsehenne näyttää kiusatulta.
Tämä sonetti jakautuu kahteen osaan: ensimäisessä kutsun näitä naisia
ja kysyn, tulevatko he hänen luotaan, sanoen niin luulevani, koska he
palaavat ikäänkuin täynnänsä armautta; toisessa pyydän heitä puhumaan
minulle hänestä. Toinen alkaa tästä: _Jos suuren surun_.
Seuraa sitten toinen sonetti, niinkuin edellä olemme kertoneet.