Käsiteltyäni rakkautta yllämainituissa säkeissä tuli minulle
halu sepittää, myöskin tämän armaimman ylistykseksi, runo, jossa
osoittaisin kuinka hänen kauttaan havahtuu tämä Rakkaus, ja kuinka
se ei ainoastaan herää siellä missä se nukkuu, vaan kuinka hän,
ihmeellisesti vaikuttaen, saa sen tulemaan sinnekin missä se ei piile
mahdollisuutena. Ja silloin laadin tämän sonetin, joka alkaa: _On
donnallani Rakkaus silmissään_.