Kun tämä canzone oli hiukan levinnyt ihmisten keskuuteen ja eräs
ystäväni oli sattunut kuulemaan sen, teki hänen mieli pyytää minua
sanomaan hänelle, mikä Rakkaus on, sillä hän oli ehkä kuulemiensa
säkeitten perusteella ruvennut toivomaan minusta suurempia kuin
ansaitsin. Ja niinpä minä, ajatellen että tuollaisen runon jälkeen
oli kaunista vähäisen puhua Rakkaudesta ja että ystävän mieltä oli
noudatettava, päätin sepittää runon, jossa puhuisin Rakkaudesta; ja
silloin laadin tämän sonetin, joka alkaa: _On yhtä Rakkaus ja sydän
jalo_.