Ah naiset, joill' on tieto lemmen taian,[22]
nyt donnastani teille laulaa soisin;
ei että häntä kyllin kiittää voisin,
vaan mieli huojentuupi laulaessa.
Se kuulkaa, kun ma muistan arvoansa,
niin Amor syömen valtaa suloisesti,
jo että -- sen jos laulun taito kesti --
rakastuis muutkin mua kuunnellessa.
Vaan niinpä ylvähästi laula en:
ett' arkuus estäis laulun luontumasta.
Ma kerron olennostaan armahasta
-- on laulu halpa, donnaan verraten --
vain teille, neiet, donnat lempiväiset,
ei kelpaa kuulijoiksi syömet jäiset.
Näin enkel-ääni Taivaan Viisaudelle
anellen virkkaa: "Herra, maailmassa
ma suuren ihmeen näen loistamassa;
se sielu on, min valo tänne ehtii".
Ja taivaan joukot, joilt' ei muuta puutu
kuin sielu tuo, nyt pyytää Herraltansa
hartaina häntä pyhäin kaikkein kanssa;
vain Sääli puolestamme kyynelehtii.
Ja itse Herra tämän kuullessaan
näin lausuu: "Rakkahani, rauha teille!
Jää toivehenne vielä elon teille,
miss' yksi pelkää hänen kuoloaan
ja viestin viepi hornaan:[23] 'Lapset turman,
ma nähnyt olen autuaitten hurman'."
Ilossa taivaan donnaa ikävöidään;
nyt laulan teille hänen tenhoansa.
Ken mielii armas olla, seurassansa
hän käyköön, sillä syömeen halpaan turmaa
ja jäätä henkii donnan tullen Amor,
se kaikki nurjat aivoitukset estää.
Vaan joka donnan silmäystä kestää,
sen jalommaks se muuttaa taikka surmaa.
Ja arvokas ken donnan nähdä saa,
tuon hyvyyden hän tuntee hurmauksen,
saa siitä nöyryyden ja vapahduksen
ja kaiken nurjamielen unhottaa.
On donnallani tääkin armo Herran:
ei huku, ken sai hälle haastaa kerran.
Näin lausuu Amor: "Kuinka kuolevainen
noin saikin muodon puhtahan ja armaan?",
ja donnaa katsoo, päättää Luojan varmaan
hänestä vielä luovan ihmeen uuden.
On helmen kuulto hänen kasvoillansa,
mi naista kaunistaa, ei liikanainen.
Hän korkeint' on, min laati luonto mainen,
on mitta, määrä kaiken ihanuuden.
Ja palavaiset henget rakkauden
ne kevein siivin silmistänsä liitää,
ne katsojalle silmun silloin kiitää
ja tiensä löytää suoraan syömehen.
On itse Amor huulten kaartehessa,
soaistuu silmä sitä katsellessa.
Canzone, tiedän että kuljet laulain
monelle donnalle sa matkallasi.
Sua neuvon nyt, kosk' olen vaalijasi,
sa Lemmen tytär koruton ja nuori.
Näin pyydä kaikkialla, minne saavut:
"Tie mulle neuvokaa, on määrä mulla
sen luo, jonk' ylistystä laulan, tulla".
Sa turhaan viipymättä tielles suori,
et halpain luona aikaella saa,
vaan pyri aina seuraan arvollisten,
luo miesten, donnain jalomiettehisten,
ne nopsaan kulkuhun sua kiiruhtaa.
Amoren löydät hänen seurastansa,
vie viesti hälle uskolliseltansa.
Tämän canzonen, jotta se paremmin ymmärrettäisiin, jaoitan
taidokkaammin kuin aikaisemmat runot. Ja senvuoksi teen siitä ensin
kolme osaa: ensimäinen osa on seuraavien sanojen esipuhe; toinen
on aiheen käsittely; kolmas on ikäänkuin edellisten säkeitten
palvelija. Toinen alkaa tästä: _Näin enkelääni;_ kolmas tästä:
_Canzone, tiedän_. Ensimäinen osa jakautuu neljään: ensimäisessä
sanon, kenelle tahdon laulaa donnastani ja minkätähden tahdon
laulaa; toisessa sanon, miltä itsestäni tuntuu kun ajattelen hänen
armauttaan, ja kuinka runoilisin, jollen kadottaisi uskallustani;
kolmannessa sanon, millä tavalla uskon voivani laulaa hänestä niin
että pelkuruus ei minua estä; neljännessä toistan vielä, kenelle
aion tästä laulaa, ja sanon syyn, miksi laulan juuri heille. Toinen
alkaa tästä: _Se kuulkaa;_ kolmas tästä: _Vaan niinpä ylvähästi;_
neljäs: _Vain teille, neiet, donnat._ Kun sitten sanon: _Näin
enkelääni_, alan laulaa tästä donnasta. Ja tämä osa jakautuu kahteen:
ensimäisessä sanon, mitä hänestä ajatellaan taivaassa; toisessa
sanon, mitä hänestä ajatellaan maan päällä, tässä säkeessä: _Ilossa
taivaan_. Tämä toinen osa jakautuu kahteen; sillä ensimäisessä puhun
hänestä, mitä tulee hänen sielunsa jalouteen, ja kerron jotakin hänen
hyveittensä voimasta, joka saa alkunsa hänen sielustaan; toisessa
puhun hänestä, mitä tulee hänen ruumiinsa jalouteen, ja kerron
jotakin hänen kauneudestaan, alkaen tästä: _Näin lausuu Amor._ Tämä
toinen osa jakautuu kahteen: sillä ensimäisessä puhun erinäisistä
suloista, jotka kuuluvat koko olemukseen, toisessa puhun erinäisistä
suloista, jotka kuuluvat määrättyihin osiin olemusta, alkaen tästä:
_Ja palavaiset_. Tämä toinen osa jakautuu kahteen: sillä ensimäisessä
puhun silmistä, jotka ovat rakkauden alku; toisessa puhun suusta,
joka on rakkauden päämäärä. Ja jotta tässä loittonisi kaikkinainen
halpa ajatus, muistakoon lukija, mitä yllä on kirjoitettu, nimittäin
että tuon donnan tervehdys, joka oli hänen suunsa tekoja, oli
toiveitteni päämäärä, niin kauan kuin taisin sen saada. Kun sitten
sanon: _Canzone, tiedän_, liitän runooni stanzan, joka on ikäänkuin
toisten palvelijatar ja jossa sanon mitä toivon tältä canzoneltani;
ja koska tämä viimeinen osa on helppo ymmärtää, en huoli ryhtyä
enempiin jaoituksiin. Sanon kyllä, että jos enemmän tahtoisin avata
tämän canzonen merkitystä, tulisi käyttää tarkempia jaoituksia;
mutta jos joku ei ole siksi älykäs että voisi sen ymmärtää näiden
jo tehtyjen avulla, en ole pahoillani vaikka hän jättääkin sen
sikseen, sillä totisesti pelkään jo liiankin monelle ilmaisseeni
sen merkityksen vain näiden jaoitusten kautta, jos nimittäin niin
sattuisi, että monet joutuisivat niitä kuulemaan.