Muu kaikki häipyy, mielessä mi mulla,
kun saan sun nähdä, Ilo verraton.
Vaan kun käyn luokses, läsnä Amor on
ja kuiskaa: "Pois, tai turma eess' on sulla".
Saa kasvot syömen värin vaivatulla,
ja turvaa etsii sydän hervoton,
kun kesken väristyksen hurmion
kivetkin huutaa: "Suo jo kuolon tulla!"
Se syntinen, ken minut nähdessään
ei toisi tuskahani lohdutusta
ja näyttäis mulle myötätuntoansa.
Vaan pilkkas surmaa säälin, heräämään
min saanut ois tää katse kuolonmusta,
kun silmät nähdä sois vain surmaajansa.
Tämä sonetti jakautuu kahteen osaan: ensimäisessä sanon syyn, miksi
en voi olla menemättä tämän donnan läheisyyteen; toisessa sanon,
mitä minulle tapahtuu kun menen hänen lähelleen; ja tämä osa alkaa
tästä: _Vaan kun käyn luokses_. Ja tämä toinen osa jakautuu vielä
viiteen, viiden eri kertomuksen mukaan: sillä ensimäisessä kerron,
mitä Rakkaus järjen neuvosta sanoo minulle, kun olen hänen lähellään;
toisessa selitän sydämen tilan kasvojen esimerkin mukaan; kolmannessa
sanon, kuinka kaikki varmuus minulta häviää, neljännessä sanon, että
joka ei osoita minulle sääliänsä, tekee syntiä, sillä siitä olisi
minulle jotakin lohdutusta; viimeisessä sanon minkävuoksi toisten
pitäisi tuntea sääliä, nimittäin sen säälittävän ilmeen tähden, joka
tulee silmiini; ja tämän säälittävän ilmeen tuhoaa, nimittäin estää
näkymästä toisille, tuon donnan pilkka, joka houkuttelee samanlaiseen
menettelyyn nekin, jotka muuten ehkä näkisivät tämän säälittävyyden.
Toinen osa alkaa tästä: _Saa kasvot;_ kolmas tästä: _Kun kesken;_
neljäs: _Se syntinen;_ viides: _Vaan pilkkas_.