Mua toisten donnain kanssa ivailette,
vaan mistä johtuu, että aina on
mun muotoni niin outo, onneton
kun teitä katson, donna, muista ette.
Ei taitais Sääli, jos sen tietänette,
mua vastaan jälleen käydä taistohon.
On aina Amor hurja, pelvoton,
kun huomaa että mua te lähenette;
Se silloin iskee henkiparkojani
ja minkä surmaa, minkä pakoon ajaa,
vain itse jääden teitä katsomaan.
Ma tällöin toiseks muutun muodoltani,
en sentään niin, ett' oisi kuulo vajaa,
vaan paenneitten itkut kuulla saan.
Tätä sonettia en tahdo jakaa osiin, koska jakoa ei tarvita muutoin
kuin selittämään jaetun merkitystä; ja koska tämä on kyllin selkeä
aiheensa vuoksi, josta jo on puhuttu, ei se kaipaa jakoa. Tosin kyllä
niiden lauseiden joukossa, jotka ilmaisevat tämän sonetin aiheen, on
kirjoitettuna hämäriä kohtia, nimittäin kun sanon että Rakkaus tappaa
kaikki aistimieni henget ja että vain näön henget jäävät eloon,
joskin joutuvat välineittensä ulkopuolelle. Ja tätä hämärää kohtaa
on mahdoton tulkita sen, joka ei itse samassa asteessa ole Rakkauden
vallassa; ja niille, jotka ovat, on päivänselvää, miten ratkaista
hämärät kohdat. Ja siksi ei ole hyvä minun selvittää tällaista
epätietoisuutta, koska puheeni sitä selvittäessä olisi joko turha tai
tarpeeton.