Näiden eri ajatusten taistelun jälkeen tapahtui, että tämä armain
tuli paikkaan, jonne oli kokoontunut monta viehättävää donnaa,
ja siihen paikkaan vei minut eräs ystäväni, uskoen tuottavansa
minulle suurta iloa, kun saattoi minut sinne, missä niin monta
donnaa esiintyi kauneudessaan. Ja kun en oikein tiennyt mihin minut
vietiin, ja koska luotin henkilöön, joka olikin tuonut ystävänsä
perikadon partaalle, sanoin hänelle: "Minkätähden olemme tulleet
näiden donnain luo?" Silloin hän sanoi: "Pitääksemme huolta siitä,
että heitä arvokkaasti palvellaan." Ja tosi on, että he olivat
kokoontuneet sinne seuraksi eräälle jalolle donnalle, joka sinä
päivänä oli viettänyt häitä, ja mainitun kaupungin tavan mukaan
heidän nyt piti olla hänen seuranaan, kun hän ensi kerran istui
pöytään vastavihityn miehensä talossa. Niinpä minä, uskoen tekeväni
mieliksi ystävälleni, päätin jäädä palvelemaan näitä donnia hänen
seurassaan. Ja juuri kun olin tehnyt päätökseni, olin tuntevinani
ihmeellisen vavistuksen alkavan rinnassani vasemmalla puolella ja
leviävän äkkiä kaikkiin ruumiini jäseniin. Silloin, sen sanon,
nojauduin toisten huomaamatta maalaukseen, joka ympäröi huonetta,
ja peläten jonkun nähneen, että vapisin, nostin silmäni, katsahdin
naisiin ja näin heidän keskellään tuon armaimman Beatricen. Silloin
aistimieni henget niin tuhoutuivat sen voiman kautta, jonka Rakkaus
anasti havaitessaan olevansa niin lähellä tuota armainta donnaa,
ettei niistä jäänyt elämään kuin näkemisen henget, ja nekin joutuivat
välineittensä ulkopuolelle, koska Rakkaus tahtoi olla niiden jalossa
paikassa katsellakseen ihmeellistä donnaa. Ja vaikka olinkin toinen
kuin ennen, tuli minun kovin sääli noita pieniä henkiä, jotka
vaikeroivat äänekkäästi ja sanoivat: "Jollei tuo noin singahduttaisi
meitä paikaltamme, voisimme olla näkemässä tämän donnan ihmettä,
niinkuin ovat toiset vertaisemme". Sanon, että monet näistä
neidoista, huomatessaan haahmoni muuttumisen, alkoivat ihmetellä, ja
puhellessaan tekivät minusta pilaa tuon armaimman kanssa, niin että
tuo pettynyt, hyväuskoinen ystäväni otti minua kädestä, veti pois
noiden donnain näkyvistä ja kysyi, mikä minun oli. Silloin minä vähän
tyynnyin, kuolleet henkeni heräsivät eloon ja karkoitetut palasivat
paikoilleen, ja minä sanoin ystävälleni nämä sanat: "Minä olen
laskenut jalkani siihen kohtaan elämää, jonka toiselle puolelle ei
saa enää mennä, jos mielii palata". Ja minä erosin hänestä ja palasin
kyynelten huoneeseen, jossa sanoin itsekseni itkien ja häpeissäni:
"Jos tuo donna tietäisi tilani, en usko että hän noin pilkkaisi
minua, vaan uskon että hänet valtaisi suuri sääli". Ja siinä itkun
vallassa päätin sepittää runon, jossa puhuisin hänelle ja selittäisin
muotoni muuttumisen syyn, sanoen hyvin tietäväni, että se ei ole
tunnettu, ja että jos se olisi tunnettu, herättäisi se toisessa
sääliä, ja päätin sepittää nämä säkeet toivoen niiden sattumalta
joutuvan hänen kuuluvilleen. Ja silloin laadin tämän sonetin, joka
alkaa: _Mua toisten donnain kanssa_.