On Amorista kaikki aatokseni,
vaan riitaiset ne ovat keskenään:
yks käskee lemmen valtaa kärsimään,
taas toinen mulle näyttää hulluuteni.
Tuo armaat toiveet yksi mieleheni,
yks silmät usein kastaa yltänään;
kaikk' armon pyyntöön käyvät mielellään
väristen arkuudesta sydämeni.
En tiedä siis, ma mistä alottaisin,
ma laulaa tahtoisin, vaan puuttuu sana;
niin lemmen harha vanginnut on mielen.
Jos tahdon löytää sopusoinnun kielen,
saan käyttää vihollistain auttajana,
madonnaa Säälin, jolta lohdun saisin.
Tämän sonetin voi jakaa neljään osaan: ensimäisessä sanon ja
esitän, että kaikki ajatukseni ovat Rakkaudesta, toisessa sanon,
että ne ovat erilaisia ja kerron niiden erilaisuuden; kolmannessa
sanon, missä kohden kaikki näyttävät soveltuvan yhteen; neljännessä
sanon, että tahtoessani runoilla Rakkaudesta en tiedä miltä taholta
ottaisin aiheen, ja että jos tahdon ottaa aihetta kaikista neljästä,
minun täytyy kutsua avuksi vihollistani, madonna Sääliä; ja sanon
"madonna", ikäänkuin puhuisin halveksien. Toinen osa alkaa tästä:
_Vaan riitaiset;_ kolmas tästä: _Kaikk' armon pyyntöön;_ neljäs
tästä: _En tiedä siis_.