Tämän edelläkuvatun näyn jälkeen, kun jo olin sepittänyt ne säkeet,
jotka Amor oli käskenyt minun sepittää, alkoivat monet ja erilaiset
ajatukset ahdistaa ja kiusata minua, kukin melkein kumoamattomasti;
ja näistä ajatuksista varsinkin neljä tuntui häiritsevän elämäni
rauhaa. Yksi niistä oli tämä: Hyvä on Rakkauden herruus, koska se
pitää uskollisensa mielen poissa kaikesta halvasta. Toinen oli
tämä: Hyvä ei ole Rakkauden herruus, sillä mitä uskollisempi hänen
palvelijansa on, sitä raskaampia ja tuskallisempia kohtaloita
hänen on kestettävä. Kolmas oli tämä: Rakkauden nimi on niin
suloinen kuulla, että mahdottomalta minusta tuntuu, että sen oma
vaikutus useimmissa asioissa olisi muuta kuin suloinen, koska nimet
vastaavat nimitettyjä asioita, niinkuin kirjoitettu on: _Nomina
sunt consequentia rerum_.[21] Neljäs oli tämä: Donna, jonka tähden
Rakkaus niin pitää sinua pauloissaan, ei ole niinkuin muut donnat,
jotta keveästi luopuisi ajatuksestaan, ja kaikki ne ahdistivat minua,
niin että olin kuin se, joka ei tiedä mitä tietä lähtisi vaeltamaan,
ja joka tahtoisi kulkea eikä tiedä minne kulkisi; ja jos ajattelin
haluavani etsiä niille yhteisen tien, nimittäin sellaisen, jolla ne
kaikki tekisivät sovinnon, oli se tie minulle hyvin vastenmielinen,
nimittäin Säälin huutaminen avukseni ja sen käsiin antautuminen.
Ja kun vielä viivyin tässä tilassa, sain halun kirjoittaa siitä
loppusointuisia säkeitä, ja sepitin silloin tämän sonetin, joka
alkaa: _On Amorista_.