Palaan nyt aiheeseeni ja sanon, että kun autuuteni minulta
kiellettiin, valtasi minut sellainen tuska, että erkanin ihmisten
joukosta ja lähdin yksinäiseen paikkaan, missä kostutin maata
katkerin kyynelin; ja kun itkuni oli vähän tyyntynyt, asetuin
huoneeseeni, jossa saatoin vaikeroida kenenkään kuulematta. Ja
siellä, huutaen armoa Laupeuden donnalta ja sanoen: "Rakkaus, auta
uskollistasi", nukahdin kyyneliini kuin kuritusta saanut poikanen.
Melkein keskellä untani tapahtui, että olin näkevinäni huoneessa
lähelläni istuvan nuorukaisen, joka oli puettuna hohtavan valkeaan
pukuun ja joka katseli hyvin miettiväisen näköisenä minua siinä missä
makasin; ja kun hän oli katsellut vähän aikaa, oli kuin hän olisi
huoaten kutsunut minua ja sanonut nämä sanat: _Fili mi, tempus est ut
praetermictantur simulacra nostra_.[18] Silloin huomasin tuntevani
hänet, koska hän kutsui minua niinkuin jo ennen useat kerrat oli
unissani kutsunut; ja kun katsoin häneen, näytti hän mielestäni
itkevän haikeasti ja tuntui odottavan minulta joitakin sanoja, joten
minä rohkaisin mieleni ja aloin näin puhua hänen kanssaan: "Jalouden
herra, miksi itket?" Ja hän lausui minulle nämä sanat: _Ego tamquam
centrum circuli, cui simili modo se habent circumferentiae partes;
tu autem non sic_.[19] Silloin ajattelin hänen sanojaan ja minusta
tuntui, että hän oli puhunut hyvin hämärästi, niin että yritin
puhua ja sanoin hänelle nämä sanat: "Mitä se on, herra, että puhut
minulle niin hämärin sanoin?" Ja hän sanoi minulle kansan kielellä:
"Älä kysy enempää kuin sinulle on tarpeellista". Ja silloin rupesin
puhumaan hänen kanssaan tervehdyksestä, joka minulta oli evätty,
ja kysyin syytä; minkä jälkeen hän vastasi minulle tähän tapaan:
"Tuo meidän Beatricemme kuuli eräiltä henkilöiltä, jotka puhuivat
sinusta, että donna, jonka mainitsin sinulle huokausten tiellä, sai
kokea sinun tähtesi jotakin ikävää; ja sentähden tuo armain, joka on
kaiken ikävän vastakohta, ei suvainnut tervehtiä sinun persoonaasi,
peljäten sitä vikapääksi ikävyyksiin, ja vaikka hän todella jo
saattaa tietää jotakin salaisuudestasi pitkän tottumuksen vuoksi,
tahdon että lausut runon muodossa muutamia sanoja, joilla ilmaiset
sen voiman, joka minulla on sinuun hänen kauttansa, ja kuinka
sinä olit hänen jo varhain lapsuudessasi. Ja kutsu todistajaksi
hänet, joka tietää asian, ja kerro kuinka pyydät häntä lausumaan ne
sanat Beatricelle, ja minä, joka olen tuo todistaja, puhun siitä
mielelläni hänelle; ja tämän kuullessaan hän saa tietää tahtosi, ja
sen kuullessaan ymmärtää eksytettyjen ihmisten puheet. Ja tee näistä
sanoista ikäänkuin välittäjä, niin että et puhu suoraan hänelle, mikä
ei ole soveliasta, äläkä lähetä niitä ilman minua mihinkään, missä
hän voisi ne kuulla, vaan kaunista ne suloisin soinnuin, joissa minä
esiinnyn joka kerta kun on tarvis". Ja lausuttuaan nämä sanat hän
katosi, ja uneni särkyi. Mutta muistellessani minä huomasin, että
tämä näky oli ilmaantunut minulle päivän yhdeksännellä hetkellä; ja
ennenkuin lähdin siitä huoneesta, päätin sepittää ballatan,[20] jossa
noudattaisin herrani määräyksiä, ja niin laadin tämän ballatan, joka
alkaa: _Ballata, käy nyt_.
Ballata I.
Ballata, käy nyt luokse valtiaan,
luo donnan lähde hänen seurassansa,
niin että Amor armahani kanssa
sun pyynnöstäsi pääsee haastamaan.
Sa lähdet, lauluni, niin luontevasti,
kai huoletonna siksi
sun yksinäskin tielle päästää voisi.
Vaan matkata jos mielit varmemmasti,
käy Amor kumppaniksi,
ei ilman ehkä lähtös viisas oisi,
siks että donna, jonka kuullen laulat,
on suuttunut, sen varmaan uskon, mulle.
Ja jollei Amor myötäs oisi, sulle,
ma pelkään, koituis häpeätä vaan.
Ja laula sitten sulosäveleitä,
kun donnaa lähenette
ja pyyntös uskot Lempeyden huomaan:
"Madonna, käskijäni pyytää teitä,
jos suinkin suvainnette,
hänelle armostanne anteeks suomaan.
On Amor tässä, joka mielin määrin
vie värin hältä sulojenne vuoksi.
Vaikk' Amor hänet neuvoi toisen luoksi,
ei sydämensä muutu milloinkaan".
"Madonna", lausu, "sydän ollut hällä
on uskossansa luja.
Vain teitä palvellut hän on jo varhain,
ja mieli muuttunut ei kestävällä".
Jos empii lausuttuja,
kyll' Amor vastaa, hällä tieto parhain.
Ja viimein vielä lausu harras pyyntö:
jos anteeks suominen on työläs hälle,
hän kuolon määrätköhön lempijälle,
ja nöyrin mielin kuljen kuolemaan.
Ja lausu hälle, ken on säälin avain
(hänt' älä ennen jätä,
hän, Amor, hyvin puhuu puolestani):
"Ah, vuoksi laulelmaini lumoavain
sa seuraa donnaa tätä
ja kuvaa tarkoin mieli laulajani".
Ja jos hän pyyntös tähden anteeks antaa,
suo katseen lempeän se näyttää mulle.
Nyt lähde, lauluni, jo suon sen sulle,
ja retkes johtakohon kunniaan.
Tämä ballata jakautuu kolmeen osaan: ensimäisessä ilmoitan sille,
minne sen on lähdettävä, ja rohkaisen sitä, jotta se lähtisi
varmempana, ja sanon kenen seuraan sen on liityttävä, jos se tahtoo
turvassa kulkea ja ilman mitään vaaraa; toisessa sanon mitä sen tulee
antaa tiedoksi; kolmannessa annan sille luvan lähteä milloin mielii
ja uskon onnen käsiin sen retken. Toinen osa alkaa tästä: _Ja laula
sitten_, kolmas tästä: _Nyt lähde, lauluni_.
Tässä saattaisi joku vastustaa minua ja sanoa, ettei voi tietää
keneen kohdistuu puheeni toisessa persoonassa, koska ballata ei muuta
ole kuin ne sanat, jotka lausun; ja siksi sanon, että aion sellaisen
epäilyksen hälventää ja selvittää eräässä vieläkin hämärämmässä
paikassa tätä kirjaa; ja silloin ymmärtäköön tämänkin kohdan se, joka
tässä on epätietoinen tai joka tahtoisi vastustaa minua mainitulla
tavalla.