Oi itkekää, oi kuulkaa, lempiväiset,
myös Amor itkee säälin kyyneleitä,
kun kuulee, donnat, kaihoovia teitä
ja kohtaa katsehenne kärsiväiset.
Nyt julma kuolo henkäykset jäiset
puhalsi jaloon rintaan, ilkkuin meitä,
jotk' immen kainon kiitost' emme heitä,
ja riisti sulot silmiin näkyväiset.
Sai kunniata neito kuolossansa:
näin itse Amorin ma murhemiellä,
luo armaan paarin askelensa johti,
ja silmät nosti korkeutta kohti.
Tuo sielu lempeä jo oli siellä,
mi äsken kaikki hurmas ilollansa.
Tämä ensimäinen sonetti jakautuu kolmeen osaan; ensi osassa kutsun ja
kehoitan Rakkauden uskollisia palvelijoita itkemään ja sanon, että
heidän herransa itkee, ja sanon: "myös Amor itkee säälin kyyneleitä",
jotta he olisivat alttiimmat minua kuuntelemaan; toisessa kerron
syyn; kolmannessa puhun kunniasta, jota Rakkaus osoitti tälle
donnalle. Toinen osa alkaa tästä: _Kun kuulee, donnat;_ kolmas tästä:
_Sai kunniata neito_.