Tämän armaan donnan lähdettyä näki Enkelien Herra hyväksi kutsua
kunniaansa erään nuoren ja hyvin viehättävän naisen, joka oli
ollut sangen suosittu mainitussa kaupungissa; ja hänen hengettömän
ruumiinsa minä näin lepäävän keskellä useita naisia, jotka itkivät
kovin säälittävästi. Silloin muistin, että olin ennen nähnyt hänet
tuon armaimman seurassa, enkä voinut pidättää paria kyyneltä, vieläpä
itkiessäni päätin runoilla muutaman säkeen hänen kuolemastaan,
palkaksi siitä että olin jonkun kerran nähnyt hänet donnani seurassa.
Ja sitä seikkaa vähän kosketin sepittämäni runon loppuosassa,
niinkuin selvästi ilmenee sille, joka ymmärtää. Ja minä runoilin
silloin nämä kaksi sonettia, joista toinen alkaa: _Oi itkekää, oi
kuulkaa, lempiväiset_, ja toinen: _Oi säälin vihollinen, kuolo kurja_.