Te, jotka lemmen tietä astelette,
ah, toista löydä ette,
kell' oisi murhe kuin on mulla aivan
Ja hetken jos mua kuulla suvainnette,
niin kohta havaitsette,
ett' olen avain, maja kaiken vaivan.
Niin Amor, ei mun halvan ansiosta,
vaan yksin suosiosta
soi mulle elon lempeän ja lauhan,
ett' usein kuulin nurjain joukkiosta:
"Tuo mit' on tehnyt, josta
sai palkaksensa moisen mielen rauhan?"
Nyt uupunut on kaikki uskallus,
min antoi mulle armas aarteheni,
jäi orvoks sydämeni,
ei runoon taivu arka ajatus.
Nyt niiden laill' on tehdä toiveheni,
joilt' itkun kaihtaa mielen kainous.
On muille riemastus,
mut kyynelet ma säästän itselleni.
Tässä sonetissa on kaksi pääosaa; ensimäisessä on tarkoitukseni
kutsua Rakkauden uskollisia palvelijoita niillä Jeremia profeetan
sanoilla, jotka kuuluvat: _O vos omnes qui transitis per viam;
attendite et videte si est dolor sicut dolor meus_,[16] ja pyytää
että he suvaitsevat kuulla minua; toisessa kerron, mihin asemaan
Rakkaus oli minut pannut, tarkoittaen toista kuin mitä sonetin alku
ja loppu osoittaa, ja sanon että olen sen aseman menettänyt. Toinen
osa alkaa tästä: _Niin Amor, ei mun_.