Sa sydän lemmekäs, ken lienetkin,
nää säkehet kun saapuu sulle asti,
sa mulle mieles lausu suopeasti,
Amoren nimeen sua tervehdin.
Jo tuikki taivas kaikin tähtösin,
yön hetki kolmas vieri verkkaisasti,
kun Amorin näin arvaamattomasti:
tuo näky värisyttää vieläkin.
Hän näytti hilpeältä, sydämeni
häll' oli kädessä, ja uinuvan
näin helmassansa valtiattareni.
Hän[14] aran herätti, ja ihmeekseni
taritsi tälle syömen palavan.
Näin sitten, kuinka itkein pois hän meni.
Tämä sonetti jakautuu kahteen osaan; ensimäisessä osassa tervehdin ja
pyydän vastausta, toisessa ilmaisen mihin on vastattava. Toinen osa
alkaa tästä: _Jo tuikki taivas_.
Tähän sonettiin vastasivat monet ja erilaisin ajatuksin, ja näiden
vastaajien joukossa oli hän, jota nimitän ensimäiseksi ystävistäni,
ja hän sepitti silloin sonetin, joka alkaa: _Sa mielestäni kaiken
onnen näit_. Ja tämä oli ikäänkuin alkuna ystävyyteen meidän
välillämme, kun hän sai tietää että minä olin hänelle runon
lähettänyt. Mainitun unen todellista merkitystä ei silloin yksikään
oivaltanut, mutta nyt se on päivänselvä yksinkertaisimmillekin.