En tiedä, iloitsen vai ikävöinkö,
ja liekö tuskaa tuo kuin outo uni,
vai onneako, joka kyynelsilmin kirkkain
käy surun sammuttamaan sieluhuni.
En tiedä; sinne vain kuin katsois tähti,
tai kaksiko lie taivaan sisarusta;
nyt sieltä niinkuin surusaatto lähti;
ja edellä käy murheenpappi musta.
En tiedä, hymyilen vai nyyhkytänkö, —
on ihmisen vain ihmeen helppo olla;
hän käy kuin kirkastuksen tietä pitkin,
ja tähdet palaa pakkaskuutamolla.