Mis oletkaan, mä tuota tuskin tiedän,
vain aniharvoin unissa sun nään;
ne aamut, ah, kuin pyhäaamut vietän
ja valveillakin uneksimaan jään.
Taas käymme kunnahalle kuutamohon,
kuin lasikirkko kimaltelee yö...
Taas alkaa ihmeellinen ikävämme,
ja sydänpari onnellinen lyö.
Ei yhtään sanaa sanoa voi silloin,
vain aavistusten arka lintu lie,
mi sieluistamme siivillensä lähti
ja ikävämme ijäisyyteen vie.