Mä värisen, ah armas, rinnoillas,
on vilu minun; helmas lämpimään
kuin pohjatuuli henkis hiljalleen,
ja tiuku herää tielle itkemään.
Mä värisen, ah armas, rinnoillas,
on vilu minun; — syli armahan
kuin vieraan syli koittaa viihdyttää,
mä itken lailla lapsen vierahan.
En omaa onneani itke, en,
vain sinun tähtes suru valtaa mun,
— jos sanon sulle salat sydämen,
sä vaivut lohduttomaan itkuhun.