1.
Oi, muistatko vielä hetken sen,
kun lainehti kesäinen laiho,
läpi laihon me kaihossa kuljimme,
seeshieno oli se kaiho.
Yllä kultaiset korret kuin palmupuut
meille kallisti kruunupäitään,
ruisrääkkä se raijutti rakkauttaan,
kimalaiset rummutti häitään.
Sit' ei tiennyt, tiennyt kukaan muu,
kun me hiivimme piilopaikkaan,
siellä lapsina häitä me leikimme,
vielä muistan sun naurusi raikkaan.
Ja joskus kun laihon ohitse käyn,
kun se aaltovi alla tuulen,
ma säpsähdän ja seisahdun,
taas nuoren naurusi kuulen.
2.
Miks salasin ma suuren suvilemmen,
kun elon aamu alkoi loistavana?
Miks oli sydän liian arka silloin,
miss' oli vapahtava, suuri sana?
Elämän pyhään, suureen suviliittoon
sun oisin vienyt valoon miehen voimin,
nyt elämäni tarun tähtehistä
kauneimman kaihon kukan sulle poimin.
Sen poimin sielun yrttitarhastani,
rinnasta revin nuoren ihanteeni
purppurakukan, lemmen veriruusun,
jota nyt kastavat vain kyyneleeni.